Posts Tagged ‘yrittäjä’

Pienyritysten ahdinko

Joku muisti minua Näppiksessä viestillään, että kaikki ei ole ay-liikkeen syytä, mutta muuten samaa mieltä. Pitää paikkansa, että pienten yritysten ahdinko työmarkkinajärjestelmässä ei ole pelkästään ay-liikkeen syytä. Suurin syyllinen nykyiseen neuvottelujärjestelmään on EK:n edeltäjissä ja lähinnä Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitossa, joka piti huolen siitä, että Suomen Yrittäjät pidettiin takarivissä.

Toinen suuri vaikeuttaja oli pekkaspäivien isä eli valtioneuvoston kanslian tulopoliittinen selvitysmies Matti Pekkanen, jota Paperiliitto tuki lakkouhkauksellaan. Tässä yhteydessä neuvottelijoilta jäi tai jätettiin tahallaan huomioimatta, että paperimiehillä työviikko oli jo alle 37,5 tuntia (n. 35 t). Paperiliitto siis tuki muita palkansaajaliittoja pelkästä solidaarisuudesta. Metsäyhtiöiden hallitseman työnantajaliiton oli helppo myöntyä, koska se ei koskenut paperiteollisuutta.

Muistan hyvin, kuinka Metsäliiton Vääksyn tehtaan toimihenkilöt vaativat työviikon pidentämistä neljäänkymmeneen tuntiin, jotta pääsisivät osallisiksi Pekkas-vapaista. Puoli tuntia on lähes yhtä hyödytön kuin nyt sovittu kuusi minuuttia pidempi päivä. Sen sijaan kokonaiset päivät Pekkas-vapaiden muodossa olivat kuin loman pidennys.

Vanha sanonta on, että ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se, joka antaa. Niin tässäkin tapauksessa. Kun kolmikantajärjestelmä luotiin, niin kaikki mukana olleet tiesivät, mikä on pelin henki. Ay-liikkeessä tiedettiin, että jos kaikki menee pieleen, niin kilpailukyky korjataan devalvaatiolla. Tämän tiesivät myös suurten kansainvälisesti toimivien yritysten johtajat.

Kansantalouden kokonaiskuvaa ei otettu millään osapuolella huomioon. Suurin kärsijä oli kotimaan pienet yrittäjät. Jos otetaan esimerkiksi puutuoteteollisuus, niin metsäteollisuuden tuotteiden hinnat vientimarkkinoilla nousivat devalvoitaessa. Tämä aiheutti sen, että kotimaan hintoja nostettiin samassa suhteessa. Yhdessä yössä kotimaan kauppaa tekevän teollisuuden oli aloitettava puhtaalta pöydältä. Käytännössä kävi myös niin, että metsäyhtiöt myivät kotimaahan ”ei-oota”, kun vienti veti.

Puutuotealan kilpailijat Ruotsissa ja Tanskassa kilpailuttivat raaka-aineensa useiden maiden valmistajien mm. Neuvostoliiton Exportlesin kanssa. Suomi sen sijaan oli sopinut kahdenvälisesti, että Neuvostoliitto ei toimita Suomeen sahatavaraa eikä vaneria. Nyt sitten voivotellaan Suomen yksipuolista elinkeinorakennetta. Lahden seudulla oli 1980-luvun lopulla noin 550 puutuotealan yritystä. Nyt jäljellä on puolen sataa. Syy on selvitetty edellä, mutta ketkä ovat syyllisiä?

Samalla periaatteella on menetetty monta teollista toimialaa Suomesta. Suurin osa syyllisistä nauttii miljoonaeläkkeitään joissain lämpimissä maissa. Täällä voi vain todeta, että aika entinen ei palaa enää koskaan. Uudet tuulet vaativat uudet purjehtijat ja uudet purjeet. Historiassa megatrendiksi muodostunut kolmikantakonsensus voi enää elää vain nopeiden joustojen avulla. Vaihtoehtoja ei ole, eikä aikaakaan. Nyt tehty kilpailukyky sopimus on kuin pieru veteen – pintaan nousee vain kuplia!

Kommentit pois päältä artikkelissa Pienyritysten ahdinko

Yrittäjän oikeudellinen asema

Lähdettäessä tarkastelemaan yrittäjän oikeusturvaa ja oikeudellista asemaa yleensä, on syytä aloittaa perustuslaista. Perustuslaissa ei mainita sanaakaan yrittämisestä tai yrittäjästä. Ainoa viittaus yrittämiseen kuuluu: ” Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta. Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla.”. Tässäkin pykälässä kehotetaan vain turvaamaan oikeutta työhön, ei elinkeinonharjoittamiseen.

Kun perustuslakia aikoinaan laadittiin, niin Suomi oli maatalousvaltainen maa, jossa oli muutamia suuria teollisuusyrityksiä. Ainoa yrittäjyyteen luettava toiminta eli tervanpoltto oli loppunut siihen, kun laivat olivat rautaa ja miehet puuta. Puisia miehiä ei tervattu, eikä myöskään rautaisia laivoja. Tähän päättyi noin 400 vuotta kestänyt tervanpolttoteollisuus. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävä, ettei yrittäjyyttä huomioitu alkuperäisessä perustuslaissa.

Sen sijaan Suomen uudessakaan perustuslaissa vuodelta 1999, ei ole mainintaa yrittämisestä tai yrittäjästä. Sen sijaan erilaisia yrittäjyyttä ja yrittämistä sääteleviä lakipykäliä, asetuksia yms. on yli 7 500. Tästä voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että oikeutta hankkia toimeentulonsa valitsemallaan elinkeinolla, ei todellisuudessa ole. Oikeus on hyvin rajoitettu! Tätä viidakkoa nykyinen hallitus yrittää perata, mutta tietääkö se todella, mitä pitäisi tehdä?

Tarkasteltaessa varsinaista lainsäädäntöä, niin siellä yrittäminen tapahtuu siviililainsäädännön (Osakeyhtiölaki, Kauppakaari, Kirjanpitolainsäädäntö jne.) puitteissa. Sen sijaan esimerkiksi konkurssissa siirrytään usein rikoslain puolelle. Näiden kahden välillä on ristiriitaisia säädöksiä. Se, mikä siviililain mukaan on laillista, täyttääkin usein rikoksen tunnusmerkit. Oikeudessa rikoslain säädökset voittavat aina sen lainsäädännön, jonka mukaan yrittäjien ja yritysten on elettävä arkipäiväisessä toiminnassaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yrityksissä rikotaan joka päivä lakia, kun asioita tarkastellaan rikoslain kannalta.

Tästä on oikeuksissa lukuisia esimerkkejä. Saman tuomioistuimen osasto on tuominnut yrittäjän rikoksesta ja toinen osasto on todennut, että rikosta ei ole kirjanpitolain mukaan tapahtunut. Rikostuomio on kuitenkin jäänyt voimaan, mutta taloudellinen vaade on kumoutunut. Juristit sanovat, että ei näillä päätöksillä ole keskenään mitään tekemistä. Nämä kiistat johtuvat paljolti siitä, että yrittäjää ei hyväksytä velkojaksi omassa konkurssipesässään samalla tavoin kuin ulkopuolisia velkojia. Useimmiten pesänhoitaja jättää yrittäjän oikeudet poliisin tutkittavaksi.

Kun sitten yrittäjän asemaa tarkastellaan rahoittajan näkökulmasta, niin suomalainen lainsäädäntö on ylen määrin velkojaa suojaava. Rahan tarve yrityksissä riippuu suuresti toimialasta. Joku itsenäisesti tietokoneohjelmia tekevä ei tarvitse yhtä suuria pääomia, kuin teollista toimintaa harkitseva. Pankinjohtajan puheille jouduttaessa Suomessa vakuudet ovat yhtä tärkeitä kuin ajokortti autolla ajettaessa. Ensimmäiseksi pankissa kysytään, että oliko sitä omaa asuntoa? Jos siihen yrittää vastata, että en minä nyt sitä vakuudeksi laittaisi, niin vastaus on standardoitu. Ette sitten olekaan tosissanne tämän yrittämisen kanssa?

Asunnon arvoksi pankissa laitetaan sitten puolet käyvästä arvosta, jotta vakuus varmasti riittäisi ja siitä pääsisi nopeasti eroon. Lainarahoitusta hakevan kannattaakin myydä asunto, jolloin rahoitusta saa tuplasti pankin tarjoukseen verrattuna. Vuokralla asuja on hyvin suojattu verrattuna siihen, että asunto menee konkurssissa alta.

Lain laatija on varmistanut, että velat seuraavat yrittäjää hamaan hautaan asti. Velan vanheneminen on Suomessa aika teoreettinen käsite useimpiin muihin maihin verrattuna. Laki on täynnä porsaan reikiä. Lain laatijat eivät vain ole huomanneet sitä, että alastomaksi riisuttu yrittäjä elää sitten yhteiskunnan asumistuella, toimeentulotuella jne. On arvioitu, että pankille valtion taholta avattu piikki 1990-luvun laman aikana maksaa näinä tukina vielä nytkin yhteiskunnalle noin 2 miljardia vuodessa kymmenientuhansien konkurssiin ajettujen yrittäjien tukina. Veronmaksajat maksavat.

Monissa muissa maissa kuten esim. Virossa samat pankit, jotka Suomessa vaativat turvaavia vakuuksia, eivät vaadi Virossa samanlaisia vakuuksia. Syy on yksinkertainen: ei ole vakuuksia. Neuvostoaikana ei vakuuksia kertynyt, kun kaikki oli yhteistä. Mutta maassa maan tavalla, bisneksessäkin. Viron lainsäädännöllinen toiminataympäristö on yrittäjille monin verroin suosiollisempi.

Viimeinen niitti yrittäjän kirstuun oli se, kun Arkadian mäen farisealaiset hyväksyivät pyhän kolminaisuuden kolmikantakonsensuksen ja ristiin naulitsivat yrittäjän yleissitovuuden ristille. Perustuslaillista oikeutta puolustautua, ei yrittäjille suotu. Vaikka yrittäjät ovat Suomessa suurimpia työllistäjiä, niin asioista päätettiin heidän päidensä ylitse farisealaisten, suurteollisuuden ja ay-liikkeen toimesta.

Edellä olevaa taustaa vasten tarkasteltuna, yrittäjällä ei siis ole oikeusturvaa lainkaan. Tässä on nykyiselle ja tuleville hallituksille suuri haaste. Suomesta on lainsäädäntö päivitettävä siten, että ristikkäisyyksiä ei ole. Yrittäjät ja pk-yritykset ovat se ainoa voima, joka luo maahan jakovaraa eli ostovoimaa! Yhteiskunnan on syytä nostaa yrittäjyys siihen arvoon, mikä sille globaalissa kilpailussa kuuluu.

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Yrittäjän oikeudellinen asema

Saavutetut edut

Nuoremmat sukupolvet ovat muuttaneet käsitystä yrittäjistä ja yrittäjyydestä. Siitä huolimatta julkisessa sanassa yrittäjiin kohdistuu edelleen melkoista kritiikkiä. Näppiksessäkin on päivittäin ainakin yksi yrittäjiä ja johtamista koskeva tölväisy. Puolustavia kommentteja ei paljon näy. Somesta ei kehtaa edes puhua.
Kun nyt yritetään sorvata jälleen kerran yhteiskuntasopimusta, niin ay-liikkeessä ymmärretään Suomen vaikea tilanne, mutta… Sen jälkeen mielipiteet alkavat olla kuin kumpujen yöstä. Puheet johtavat aina saavutettuihin etuihin ja paikalliseen sopimiseen. Paikallisesta sopimisesta halutaan keskustella vain EK:n kanssa, koska se edustaa vain pientä murto-osaa Suomen yrittäjistä. Ilmeisesti pelätään, että jos pelisäännöt tulevat hallitukselta, niin kaiken kokoiset yritykset ja yrittäjät pääsisivät päättämään omista asioistaan.
Käännetäänpä siis koko asia toisinpäin, eli mistä kaikista saavutetuista eduista yrittäjä joutuisi tai suorastaan haluaisi luopua. Yrittäjillä ei ole yleissitovaa työehtosopimusta eikä minimipalkkaa. Yrittäjiä ei koske työaikalaki, joten työaika on vähintään 18/7. Kun ei siis ole työaikaa, niin ei ole ylityökorvauksiakaan. Rekkayrittäjillä kyllä on työaikarajoituksia. Entä sitten kesälomat? Lomalaki ei koske yrittäjiä, joten kesälomat ovat enimmillään muutama pitkä viikonloppu. Ei ole lomarahoja, joten lomat on itse kustannettava ja loma-aikojen mahdolliset tulonmenetykset kärsittävä. Eläkkeetkin on maksettava itse eli lisättävä tuotteen hintoihin.
Sitten vielä tämä riskipuoli. Yrittäjä yrittää omalla riskillään. Pankkiherrojen ensimmäinen kysymys onkin lainaa tarvittaessa, että asunto sitten kaniin. Senkin oikeasta arvosta huolitaan vain puolet. Jos yritys menee nurin, niin työntekijä saa korvauksen palkkaturvasta, mutta yrittäjä ei mistään. Sen sijaan tulee vouti. Ei ole vaikea ymmärtää tavallisen ay-liikkeen jäsenenkään, että yrittäjä haluaisi luopua kaikista edellä olevista saavuttamistaan eduista enemmän kuin mielellään.
Vuosikymmenten saatossa ei yrittäjillä ole ollut puolustajia. Heidät on tässä konsensus Suomessa suljettu kolmikannan ulkopuolelle. Silloin, kun suuret ikäluokat rakensivat yrityksiään, niin kolmikanta oli ay-liike, punamulta ja EK. Näitä osapuolia ei tavallinen yrittäjä kiinnostanut. Sanotaan, että sitä niittää, mitä kylvää. Nyt on tullut niiton aika. Suomesta on parhaillaan häviämässä noin 50 000 teollista yritystä ja ainakin 200 000 työpaikkaa. Uusia ei synny tilalle, koska uudetkaan yrittäjät eivät voi luopua entisten yrittäjien saavuttamista eduista. Miksi siis ottaa riski perustamalla teollinen yritys?

Kommentit pois päältä artikkelissa Saavutetut edut

WP Login