Vie polkuni järven pohjukkaan
läpi vehreän kylän laidan
siellä mökki on ovi raollaan
takana harmaan aidan.
Sen aidan takana odottaa
ilo, onni ja viinin huuma
mua odottaa, sua odottaa
myös vihta ja sauna kuuma
Kuumat puumat saalistaa
nuorta leijonaa
huuhkajakin kelpaa,
jos vain kiinni saa.
Vaan leijona on viisas
vain ottaa pikaiset
ja yöhön katoaa
vain kaipuu taakse jää.
Ja puuma parka etsii
uutta uhria
baari tiskiin nojaa
ja imee viskiä
Vaan ei rakkautta löydä
puumat baarista
ei tuska sydämen
ole pelkkää seksiä.
sai hanget se valkeina hohtamaan
kuin kevät viimeinen ois menoillaan,
eikä vain hetki kiitävä päällä maan.
Pani näky tuo sielun halajamaan
nyt luontoa tarkemmin tutkimaan,
mut liha tuo heikko ja väsynyt
ei aatokseen moiseen mieltynyt.
Mut henki kas suurempi voimassaan
ja liha heikko siin joutui taipumaan,
kun sukset mä jalkoihin valjastin
ja luonnon lumoihin pyyhälsin.
Ol luisto nyt aivan hirmuinen
ja pitokin syy kehujen
lyhyt hetkonen vierähti vaan
kun toppasin Kiimavaaraan.
Oli näkymä sielt aivan huikea
siins etäällä Luosto viti valkea,
vaan ol päällänsä patsas merkillinen,
jol muoto ol aivan falloksen.
Jatkui matka nyt vaaraa alaspäin,
mut jyrkempi olikin se ylättäin
ja ladut jäiset mua kiihdytti vauhtiin kauheaan,
tulos vaikea ei arvata varmaankaan.
Ei auttanut jäiseen rinteeseen jarrutus,
eikä suksien armoton auraus,
persejarrutus vain keino ol hidastaa
vauhti pysähtyi vasta kinokseen valkeaan.
Vaan eipä riittänyt edes tuska tää,
mitä reissusta täst mielehen jää,
kun alkoivat suksetkin rienaamaan
ja suuntiin molempiin luistamaan.
Jouduin laskuja loiviakin varomaan
ja nousut myös ryhtyivät nyt ivaamaan
ala poika suksias kantaa vaan,
kun papu pääs hioistas loppumaan.
Mut tiesin mä itse paremmin,
et kohta paljastuu pinta liisterin
ja latu jäinen ja ilkkuva
kohtaa suksessa voittajan.
Mut kuinkas siinä kävikään
liimas liisteri roskat päältä jään
ja kävi vauhtia hiljentämään,
joutui jätkä suksilla kävelemään.
Lumikengätkin saatana paremmat ois
helpommin niilläkin täällä kulkea vois
vaan ei auta nyt loitsu ei rukous
vaan adrenaliini tai douppaus.
Siit läksin mä rinnettä kipuamaan
en ryhtynyt silti suksia kantamaan
vähän otti se päähän kuitenkin,
vanhat mammat kun ohitti lantein keinuvin.
Vaan loppui tuska tuo aikanaan,
kun saavuin lopulta Lampivaaraan.
Sielt alas mä sitten pyyhälsin
vaan suuntaan väärään tietenkin.
Ei tarkoituksein ollut mun Torviseen,
vaan takaisin Luoston majoitukseen.
Siin kyllä mä hartaasti kirosin
kun sukset pykälään koppasin
Ylös mäkeä Torviseen kävelin
ja suunnan uuden siel valitsin
ja vihdoin loppui matka tää
joka varmaan ajoiks mielehen jää.
Voitto hengen se ol mun lihasten
vaikka hiton olikin tuskainen
kun matkast 25 kilometrisen
kaks kuljin suksia kanniskellen
ja kilsan vielä siit kontaten
