Author Archive

Sukupolvenvaihdos

Etelä-Suomen Sanomissa olleeseen juttuun sukupolvenvaihdoksesta, jossa myös minun nimeni oli mainittu, haluan täsmentää asiaa. Vuonna 2005 hyväksytyssä väitöskirjassani esitin jatkotutkimukselle pohjaksi sukupolvenvaihdokseen liittyvän aiheen. Ohessa suora lainaus:

Hallitun sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseksi yrityksen ulkopuoliselle taholle tarvitaan tehokas järjestelmä, joka pyrkii löytämään potentiaalisia jatkajia olemassa oleville yrityksille.

 

Järjestelmä toimii seuraavasti:

1.      KTM:n ohjaukseen perustetaan ESR rahoituksen avulla yksikkö, joka toimii seuraavasti:

a)      Yksikkö pitää rekisteriä yrityksistä, jotka haluavat ulkopuolisen jatkajan. Yritykset ilmoittautuvat rekisteriin, ja niille luodaan profiili. 

b)      Halukkaat yrittäjät ilmoittautuvat omaan rekisteriinsä, ja heistä luodaan myös profiili.

c)      Tämän jälkeen suoritetaan matching-prosessi, jolla yritykset ja potentiaaliset yrittäjäehdokkaat saatetaan keskinäiseen yhteyteen.

d)      Yhteisymmärryksen syntyessä tehdään MBO sopimus, joka on purettavissa molemmin puolin määräajan kuluessa.

e)      Uudelle yrittäjälle luodaan henkilökohtainen koulutusohjelma – yrittäjäoppisopimusohjelma – jossa teoreettinen opetus hankitaan joltakin tarjoajalta ja täsmäkoulutuksen yritykseen  antaa luopuva yrittäjä.  Tältä noin kahden vuoden ajalta uusi yrittäjä saa osan palkastaan yritykseltä ja osan työvoimahallinnolta.

f)        MBO (management buy out) -sopimuksen edellytysten täyttyessä uusi yrittäjä ryhtyy jatkamaan luopuvan yrittäjän työtä.

2.      Yritysrekisteri luodaan toimialoittain toimialayhdistysten, kuten Puuteollisuusyrittäjät ry:n, avulla ja tuella, koska näillä on luottamukselliset yhteydet kenttään.

3.      Potentiaalisia uusia yrittäjiä etsitään:

a)      Eri alojen oppilaitoksista lanseeraten yrityksiä viimeisten vuosien opiskelijoille.

b)      Opiskelijoita perehdytetään yrityksiin insinööritöiden, progradutöiden, diplomitöiden yms. avulla.

c)      Panostetaan TE-keskuksien neuvontaan  jonkin tietyn alan investointeihin rahoitusta etsimään tulevia yrittäjiä matcahataan yritysrekistereihin.

d)      Finnvera toimii samoin rahoitusta hakemaan tulevien henkilöiden/yritysten kanssa.  Tässä tapauksessa myös fuusiot nuorempien omistajien hallitsemien yritysten kanssa ovat mahdollisia.

e)      Kiinnostuneet henkilöt voivat hakeutua mainittujen viranomaisten tai Internetin kautta suoraan sukupolvenvaihdos yksikköön.

f)        MBO järjestely ei vaatisi suuria määriä ulkopuolista rahoitusta, koska

g)      järjestelyyn liittyvät kiinteistöt voidaan vuokrata osto-optioin tai liisata samoin järjestelyin;

h)      konekannalle voidaan tehdä samoin;

i)        yhtiön lainat voidaan siirtää suoraan uudelle yrittäjälle;

j)        loppurahoitus voidaan järjestää vanhan ja uuden yrittäjän välisin laina- ym. järjestelyin.

4.      Järjestely takaa vanhalle yrittäjälle kohtuullisen myyntiarvon koneille ja kiinteistöille, jotka ovat pääomaverotuksen alaisia.

Mallin hyviä puolia ovat joustavuus ja se, että onnistuessaan malli takaa luopuvalle yrittäjälle lisätuloa eläkkeen lisäksi ja käyttöarvoa hyvin vastaavan arvon koneille ja kiinteistöille.  Uudelle yrittäjälle järjestelmä antaa lentävän lähdön, koska toimiva organisaatio, tuotteet ja asiakkaat ovat valmiina ja yritys on jo ylittänyt kuolemanlaakson.  Rahoitustarpeet eivät ole likikään samaa luokkaa kuin uutta yritystä perustettaessa, puhumattakaan uuden yrityksen riskeistä.

Yritys saa uudenlaista osaamista uuden yrittäjän mukana, joka on lisäksi täsmäytetty koulutuksella vastaamaan mahdollisimman tarkoin yrityksen ja yrittäjän tarpeita.  Uudella yrittäjällä saattaa olla myös valmis tuoteidea, jonka tuotanto voidaan aloittaa nopeasti.  Yrityksen toiminnan voi olettaa näin piristyvän, ja yritys kasvaa ja työpaikat lisääntyvät.

Haittapuoliksi voidaan katsoa uuden yrittäjän löytäminen ja usean julkishallinnon organisaation toiminnan yhteen sovittaminen.  Vahvatahtoisella yrittäjällä saattaa olla myös vaikeuksia aloittaa yhteistoiminta nuoremman sukupolven yrittäjän kanssa.

Yrityksen ohjattu sukupolvenvaihdos.”

Esko Passila TkT, yrittäjä

 

No Comments »

Holhousyhteiskunta

Kun vierailin ensimmäisen kerran Saksassa vuonna 1957, näin hautausmaan portinpielessä suuren kyltin. Saksaa ymmärtämättömänä kysyin kaveriltani, mitä siinä sanotaan. Hän valisti minua, että ne ovat hautausmaan järjestyssäännöt. Niissä kerrotaan, miten hautausmaalla pitää käyttäytyä. Tällainen oli noihin aikoihin tuntematonta Suomessa. Noista ajoista holhous on suomalaisessakin yhteiskunnassa lisääntynyt. Yhteisöllisyys on hävinnyt, eikä mikään kuulu minulle. Kyllä viranomaiset tai joku toinen hoitaa. Ongelmaksi on muodostunut ihme kyllä raha. Nyt ei hyvinvointivaltion viranomainen enää tiedä, ketä, mitä ja missä järjestyksessä pitäisi holhota.
Todelliset holhottavat eli vanhukset huutavat: hoitaja vaihtamaan vaippaa tai pyyhkimään! Vaan eipä ole pyyhkijöitä, ei ole riittävästi lääkäreitä, ei ole riittävästi hoitajia. Ainoastaan byrokraatteja on riittävästi jopa liikaakin. Edellä mainittujen ammattienharjoittajat on lisäksi pakotettu hoitamaan enemmän byrokratiaa kuin varsinaisia tehtäviään. Ne, jotka saavat kaiken, odottavat vielä lisää ja ottavat kaiken saamansa saavutettuina etuina. Vaalikeskustelun perusteella näyttää siltä, että jopa laittomat lakot ovat saavutettuja etuja.
Kyläyhteisöistä muuttaminen kaupunkeihin on muuttanut vanhan toisistaan huolenpidon kulttuurin täysin päälaelleen. Kun ihminen sulkeutuu kerrostaloluukkuunsa, niin samalla hän muuttuu itsekkääksi itsekeskeiseksi yksilöksi. Yhteisöllisyys katoaa. Sama näyttää tapahtuvan jopa pienissä rivitaloyhteisöissä. Kun holhousbyrokratiaa joudutaan väistämättä vähentämään yhteiskunnan kestävyysvajeen korjaamiseksi, niin on parasta palata juurilleen. Pitää aloittaa EU-rahoilla hanke, jossa taloyhtiöt palautetaan takaisin kyläyhteisökulttuuriin. Kylä kaupungissa! Nythän on jopa niin, että ainakaan meidän suuressa yli 100 asunnon yhtiössä, kukaan ei saa hallituksen yhteystietoja. Ainoastaan yhtiön ulkopuoliseen isännöitsijään saa yhteyden eli kansakäyminen hallituksen kanssa tapahtuu isännöitsijän kautta tai kerran vuodessa yhtiökokouksessa.
Koska ihmiset ovat nykyään kovin kiireisiä ja talon asukkaiden tapaaminen on yhteisten tilojen puuttuessa hyvin vaikeaa, niin ehdotan asunto-osakeyhtiölakiin muutosta. Jokaisen taloyhtiön tulisi perustaa oma Facebook-sivusto, jossa talon asukkaat voivat keskustella niin hallituksen kuin toistensakin kanssa. Siellä olisi mahdollista sopia akuuteista asioista ja keskinäisistä tapaamisista jossain soveltuvassa paikassa. Joskus aikoinaan taloyhtiöissä oli kokoontumisia varten yhteisiä tiloja, mutta ammattitaitoiset isännöitsijät ovat yleensä vuokranneet ne ulkopuolisille. Edellisessä kulttuurivaiheessa talossa asuva talonmies ja isännöitsijä pitivät yllä jonkinlaista yhteisöllisyyttä. Kaikki on nyt ulkoistettu, joten uutta ajatusta tarvitaan.
Seuraan suurella mielenkiinnolla, mitä tuleekaan tapahtumaan Kiinassa. Nyt jo yli puolet kiinalaisista asuu kaupungeissa. Ne, jotka muistavat, niin muistelkaapa, miten suomalainen yhteiskunta muuttui maaltamuuton jälkeisinä vuosina. Ainakin lakkoilu lisääntyi ja poliittinen kenttä muuttui. Samanlainen trendi näyttää alkaneen Kiinassakin. Pöö – ei ole mitään syytä pelätä.

No Comments »

Vielä pari sanaa toriparkista

Kokemukseni perusteella voin sanoa, että toriparkin kustannusarviota ei pysty kukaan tekemään edes 20 % tarkkuudella. Kun Marolan piika vinttasi vettä nykyisen torin taksipaalun paikkeilta, niin pohjavesi oli ehkä jonkun verran korkeammalla. Kun nyt aiotaan mennä kaksi kerrosta maan alle, niin mennään pohjavesirajan alapuolelle. Jos joku luulee, että sen pidättelemiseksi riittää betonilaatta, niin on pahasti väärässä. Pohjaveden hallintaan tarvitaan lukuisia kaivoja, joista vesi joudutaan pumppaamaan 7/24 johonkin. Mahdollisesti Lahti Aqua voisi ottaa sen käyttöönsä, jos se on sille kannattavaa.
Olin aikoinaan ns. Keskustalon eli Alstan kulman työmaalla kymppinä ja tiedän maaperän vaativuuden näillä alueilla. Pohjavesi oli sielläkin lähellä, mutta siellä mentiin vain kerros maan alle. Suurempi ongelma oli maaperän hieno hiekka, joka oli sortaa naapuritalot ja kadut rakennusmonttuun. Monenlaista kallista tukemista tarvittiin. Toriparkin rakentaminen maan päälle maksaisi vain murto-osan maan alle rakentamisesta, eikä tarvitsisi ottaa pohjavesiriskejä. Sisäänajo-ongelmilta säästyttäisiin myös. Arkkitehtonisesti se voitaisiin sovittaa aika siististi alatorin puoleiseen reunaan, jossa se ei veisi myöskään kovin montaa myyntipaikkaa. Kokeilkaapa siinä 3D-mallia. Lämpimän tilan rakentaminen on tosin hankalampaa, mutta olen ymmärtänyt, että ne tulisivatkin Ahosen jengin käyttöön. Onhan se niin väärin, jos virkamies joutuu raskaan työpäivän jälkeen vielä istumaan kylmään autoon. Tela tarvitsee tähän välttämättä velvoitepaikkoja.
Mitä rahoitukseen tulee, niin velvoitepaikkojen määrääminen toriparkkiin on varsin kaksiteräinen miekka. Jos velvoite koskee mahdollisesti alueelle rakennettavia asuntoja, niin 40 000 euron parkkitilan lisääminen 60 000 euron yksiön hintaan, saattaa jättää asuntokaupat tekemättä. Näinhän on jo käymässä Helsingissä. Rakennusliikkeet äänestävät äkkiä jaloillaan ja miten sitten mahtaa käydä velvoitepaikoille? Onko kukaan vaivautunut kysymään rakentajien mielipidettä? Muutenhan rahoitus varmaan järjestyy tappiolliseenkin toimintaan, kun se tapahtuu kaupungin konsernirahoituksen kautta. Koska virkamiesvastuuta ei lain mukaan ole eikä siis myöskään omaatuntoa ehdotan, että kaikki valtuutetut ja virkamiehet, jotka haluavat kantaa vastuun päätöksistään, antavat hankkeeseen omavelkaisen takaukseen. Jos halukkaita ei ilmaannu, niin nimet ja kuvat lehteen, jotta tiedetään, ketä tulevissa vaaleissa äänestetään.
Kaiken kaikkiaan ollaan menossa kohti sellaisia aikoja, että valtionvero, kunnallisvero, kirkollisvero, Ylevero, kaikenkattava ALV ja toriparkkivero ylittävät jo kohta 100 % tuloista. Siksi olisi hyvin tarkkaan harkittava uusien vähänkään tarpeettomilta vaikuttavien investointien siirtämistä ja vähäisten varojen käyttämistä kiireellisiin ja tarpeellisiin investointeihin. Se vasemmiston vanha hokema, että kyllä yhteiskunnassa rahaa riittää, ei oikein enää sovellu tähän päivään – paitsi velaxi. Niukkuuden talous on täällä ja nyt. Uhkapeleihin ei ole yksinkertaisesti varaa ja kerskakulutuksen rahoittaminen velkarahalla suututtaa vain velat maksamaan joutuvat sukupolvet. Se on sitä kuole tänään ja maksa vasta huomenna-politiikkaa.

No Comments »

Talouden rakenteiden valuviat

Karl Marxia pidetään yleisesti kommunismin isänä. Näin ei kuitenkaan ole. Marx ainoastaan vaati työntekijöille oikeuksia. Varsinaisesti kommunistisen talousmallin loi Lenin avustajineen ja seuraajineen. Tosin hänkin oli erimieltä siitä, kenelle valta kuuluu. Lenin totesi, että valta ei kuulu kansalle, vaan se kuuluu eliitille. Tällä hän tarkoitti nimenomaan puoluetta ja sen eliittiä. Kommunistinen talousmalli perustui keskusjohtoisuuteen ja pitkän aikavälin suunnitteluun. Kilpailun elementtejä ja kannustavaa voimaa ei pidetty tarpeellisena.
Toisessa maailman sodassa Neuvostoliitto näytti voimansa, tosin liittoutuneiden suosiollisella avustuksella. Neuvostoliittoa tarvittiin Hitlerin kukistamiseen. Vaikka panssarikenraali Patton sanoi, että nyt olisi hyvä jatkaa samaa vauhtia Moskovaan asti, liittoutuneiden johto kieltäytyi. Oikein tai väärin kommunismin voimannäyttö pelästytti pahasti eurooppalaiset sodan jaloista ylös pyrkivät kansakunnat. Kommunistiset puolueet muodostuivat vahvoiksi erityisesti Italiassa ja Ranskassa. Kommunisteista enemmän oikealla olevat työväenpuolueet olivat kuitenkin hyvin vahvoja kaikissa Euroopan maissa.
Ensimmäisenä Keynesin opit otettiin käyttöön Englannin työväenpuolueen toimesta heti sodan jälkeen. Myös työväenpuolueet pelkäsivät kommunismin leviämistä kaikkialle Eurooppaan. Johtavaksi poliittiseksi opiksi muodostuikin idea siitä, että kansalaiset on pidettävä tyytyväisinä, jotta kommunismi ei pääse leviämään. Tämän ajatuksen pohjalta alettiin rakentaa eritasoisia hyvinvointimalleja ja tarpeen vaatimia hallinnollisia rakenteita. Kun Englanti oli ensimmäisenä ottamassa käyttöön laajassa mitassa valtionomistusta merkittävissä yhtiöissä, se oli myös ensimmäisenä luopumassa niistä. Luopuminen tosin tapahtui sellaisen uhan alla, että maa joutuu IMF:n holhoukseen. Näissä olosuhteissa Thatcher voitti vaalit ja aloitti yksityistäminen 1970-luvun lopulla.
Sodan jälkeinen rakentaminen oli pitänyt kasvua yllä ja auttanut näin Keynesin oppien käyttämistä. Sodan jälkien korjaaminen loppui aikanaan ja kasvu palasi normaaleihin uomiinsa. Vahvan valtion rahoituksen varaan rakennetut järjestelmät vaativat kuitenkin niin suurta taloudellista kasvua, että avuksi tarvittiin valtion velanottoa. Siitä muodostui itse asiassa maailman valtioiden tapa rahoittaa alijäämiään. USA:ssa kasvu oli ollut tasaista, mutta se joutui vakavaan kilpavarusteluun Neuvostoliiton kanssa. Lopulta länsimainen tehokkuus voitti ja Neuvostoliitto romahti. Ilman kolhuja ei kuitenkaan selvinnyt USA:kaan. Valtion velka oli sielläkin kasvanut järjettömäksi. Tällä tavoin kaikki maailman maat olivat ajautuneet velkakriisiin jo 2000-luvulle tultaessa. Meno kuitenkin jatkui entiseen malliin.
Suomen julkinen sana ei muutokseen kiinnittänyt huomiota, eikä Englannin työväenpuolueen kokousten tapahtumista kirjoitettu. Suomen järjettömän valuuttapolitiikan seurauksena oli 1990-luvun lama. Vuosikymmenen ajan hallitukset päättivät ostaa kansalaisrauhan ottamalla runsaasti velkaa ja pitämällä sillä tavoin kansa tyytyväisenä. Rakenteisiin ei haluttu puuttua kuten Britanniassa ja useissa muissa Euroopan maissa. Haluttiin pitää myös yhteiskunnan palveluksessa olevat vaikutusvaltaiset byrokraatit tyytyväisinä. Useiden eri tutkimuslaitosten tutkimukset ovat nyt todenneet, että lama olisi saanut jatkua vielä muutaman vuoden, jotta myös rakenteelliset korjaukset olisi ollut pakko tehdä. Tulevat vuodet tulevat osoittamaan, että tutkimukset ovat oikeassa. Kuntauudistus on pelkkää hämäystä ja ajanpeluuta hallitukselta. Ne vähäiset tutkimukset, joita on tehty, osoittavat selvästi, että ongelmat eli rahanreiät eivät poistu kuntia yhdistämällä. Rakenteiden pakkoremontti on nyt lähempänä kuin uskotaan.
Kommunismin pelko pakotti eurooppalaiset valtiot rakentamaan eri tasoisia hyvinvointivaltioita. Mitä suurempi uhka oli, sitä kalliimpi hyvinvointiyhteiskunta rakennettiin. Alussa sodanjälkeinen kulutuksen kasvu ja väestön lisääntyminen auttoi keynesiläisen talouspolitiikan hyödyntämistä. Nyt kasvu pakenee vähitellen Euroopasta. Väestönkasvu perustuu kansainvaelluksen tapaiseen maahanmuuttoon ja vanhenevien kansojen kulutus siirtyy tavaroista palveluihin. Hyvinvoinnin kustannukset heikentävät Euroopan kilpailukykyä toisin, kuin Lissabonin sopimusta tehtäessä oletettiin. Euroopan nykyiset ongelmat ovat siis oire jostain suuremmasta. Markkinat ja markkinatalous tulevat valitettavasti pakottamaan Euroopan ja myös Yhdysvallat köyhyyteen polvilleen ennen, kuin uusi alku saadaan aikaan. Ensin on tunnustettava addiktio ja vasta sen jälkeen on aloitettava alusta. Tämä koskee nimenomaan poliittisia päättäjiä.

No Comments »

Korttipeliä

Kun olin työmatkalla Kaliforniassa joskus 1980-luvun alussa, siellä käteisen rahan katsottiin kuuluvan vain jotenkin hämärille tyypeille. Toisaalta Eurocard ei kelvannut siellä, eikä kelvannut edes eurooppalainen American Express. Käteistä tosiaan vieroksuttiin ja perusteltiin sillä, että henkilö jolla ei ollut vähintään kymmentä eri luottokorttia, ei ollut luottokelpoinen. Tästä syystä hänen käteinen rahansakin oli epäilyttävää. Rahan vaihtokin oli Los Angelesissa hyvin vaikeaa. Suurin osa pankeista ei vaihtanut Englannin puntia puhumattakaan Suomen markoista. Piti mennä jopa lentokentälle asti vaihtamaan valuuttaa.

Nyt ollaan Suomessa siirtymässä pois käteisestä rahasta. Tämä on jotenkin kummallista, koska vasta pari kuukautta sitten kauppiaat protestoivat kalliita luottokorttien uusia kustannuksia. Muistuu hyvin mieleeni se vaihe, kun puhuttiin palkat pankkiin systeemin puolesta. Kun tämä oli saatu aikaiseksi, alkoivat kaikki pankkipalvelut maksaa ja maksut sen kuin nousivat. Ollaanko nyt samassa tilanteessa, että kieltäydytään käteisestä, jotta voidaan perustella hintojen korotuksia suurilla korttimaksuilla. Mihinkä hävisi se mahdollisuus, että käteisellä maksettaessa hintaa alennetaan? Tämä tuli nyt vähän liian nopeasti kuin entiselle likalle.

Pitää ihmetellä, kuin sota-aikana Britanniassa – what no bananas? Korttipeli on uhkapeliä, minulle on opetettu pienestä pitäen. Pitkälle on tultu niistä ajoista, kun tavaroita ryhdyttiin maksamaan rahamasseilla (kaspum kankum), joissa oli tarkoin punnittu määrä hopeakappaleita. Tämä aika oli noin 5 500 vuotta sitten. Sitä ennen tavaraa vaihdettiin tavaraan. Ajetaanko nyt ne ihmiset, jotka eivät halua luopua käteisestä samaan tilanteeseen, vai hoitaako kilpailu todella asiat oikealle tolalle?

No Comments »

Luomua vai ei?

Joulu on sitten taas syöty historian hämärään. Joillakin on ollut pöydässä luomukinkkua. Toiset ovat puolestaan tyytyneet nauttimaan sikanautaa (engl. pigbitch), joka on pitkän ja salaisen tuotekehityksen tulos. Se on suorastaan lihansyöjien salaliitto vegaaneja vastaan. Edes maan kuulut ja oikeuden kuulemat sikatytöt eivät ole onnistuneet kuvaamaan sikanautaa. Joka tapauksessa mässäily on nyt loppu ja edessä ovat nälkäviikot. Ei siis kannata uskoa vanhaa italialaista sanontaa, joka sanoo: älkää syökö elääksenne, vaan eläkää syödäksenne. Tämän varmaan ymmärtävät vain ne, jotka käyvät aterioimassa Berlusconin syöttölöissä.
Joulun aikaan tuli kuitenkin hirvittävän hirveitä uutisia hirvestä (deer). EU:n määräysten mukaan suomalainen hirvi ei ole enää luomutuote, koska viranomaiset eivät pysty selvittämään, mitä se hirvi siellä metsässä oikein syö. Samoilla selkosilla syövä poro (reindeer) sen sijaan on edelleen alkutuote. Tämä johtuu siitä, että porolla on sekä poroemäntä että –isäntä, jotka tarkkailevat porojensa syömisiä. Olisikohan tässä kuitenkin kysymyksessä taas jokin käännösvirhe? Niitähän sattuu Suomessa yhtenään. Kallein oli tämä autoverovirhe, jolle piti hakea tulkinta oikein EU-tuomioistuimesta. Kipeäähän se teki valtion kukkarolle, mutta eipähän tarvinnut maksaa kovia korkoja. Viimeisinhän oli sitten tämä ilotulite-/ohjussekoilu.
Koska ei voida olla täysin varmoja siitä, onko pakkauksissa ohjuksia vai ilotulitteita, puolustusvoimat on päättänyt suorittaa lain edellyttämät koeammunnat. Lähiaikoina ammutaan kymmenkunta, mitä ne nyt sitten olivatkaan, sinne tänne. Jos ne ovat lämpöohjautuvia ohjuksia, niin hakeutuvat pois Suomesta turistien perässä. Tämä johtuu siitä, että suomalainen änkyräbyrokraatti ei tuota lämpöä edes saunan lauteilla, joten tänne ne eivät tule takaisin. Jos ne kuitenkin ovat ilotulitteita, niin nauttikoot kansa uuden vuoden ilotulituksesta.
On myös kantautunut todisteita, että kyseessä on käännösvirhe. Saksa ja Ranska ovat nimittäin päättäneet, että Saksanhirvi on edelleen luomua, koska se on Saksanhirvi eikä tavallinen hirvi. Samaa koskee Amerikan hirveä, joka on moose. Pitäisi siis tietää, mitä sanaa alkuperäisessä tekstissä on käytetty hirvestä cervide, deer vai elk? Jos tekstissä on käytetty sanaa deer, niin se tarkoittaa kaikkia hirvieläimiä eli myös peuroja, kauriita, saksanhirviä jne. Koska asia on näin epämääräinen, niin vaadin, että eduskunta ottaa asian välittömästi käsittelyyn ja nimeää suomessa laiduntavan hirven Suomenhirveksi. Sitähän sen kuuluukin olla. EU:n änkyräbyrokraateille on vastattava samalla mitalla, vaikka lyömällä päähän kurkkudirektiivillä.
Olen myös saanut Brysselistä hälyttävää sisäpiirin tietoa. Heti tammikuussa tulee voimaan uusi direktiivi koskien naisten rintaimplantteja. Vastaisuudessa implantin asennuksen jälkeen on ko. rintaan tatuoitava kaikilla EU:n kielillä: IMPLANT NO LUOMU. Tämä on vauvojen kannalta erittäin tärkeää, koska niiden on tiedettävä, että tuleeko sieltä rinnasta maitoa vai silikonia. (Pekkaristahan tämä ei koske, koska hän ei rintoihin ylety kuitenkaan.) Hallitus on jo salaisessa iltakoulussaan päättänyt, että asian valvonta ei kuulu Valviralle, koska sillä ei ole riittäviä resursseja. Valvonta on määrätty kuuluvaksi Elviralle, koska kyseessä on elintarviketurvallisuuskysymys. Mikäli implantti poistetaan, koska se on mahdollisesti ranskalainen, niin myös tekstit on poistettava. Se on kuulemma aika kivulias prosessi. Mihin ihmeeseen me joudumme näiden ranskalaisten kanssa? Atomivoimala ei valmistu ajoissa, jos yleensä valmistuu, helikopterit eivät tulleet ajoissa ja nyt vielä tämä tissiskandaali. Pitäisiköhän niiden erota EU:sta?

No Comments »

Suomen kilpailukyky

Kun hallitus ilmoittaa parantaneensa suomalaisten yritysten kilpailukykyä alentamalla yhteisövero, niin se samalla paljastaa täydellisen tietämättömyytensä kilpailukykytekijöistä. Yhteisövero määrätään siitä summasta, joka jää viimeisen viivan alle ja jota kutsutaan yrityksen voitoksi tai tulokseksi. Sen sijaan kaikki yrityksen kilpailukykyyn vaikuttavat tekijät ovat sen alimmaisen viivan yläpuolella. Yhteisöveron alentaminen ei siis paranna yritysten kilpailukykyä lainkaan. Sen sijaan se voi houkutella uusia yrityksiä Suomeen, mikäli toimintaympäristö on muutoin houkutteleva.
Kun Suomen hyvinvointia alettiin rakentaa Ruotsin malliin, oli vasemmisto voimissaan. Vasemmistolle yrittäminen, yrittäjä ja etenkin voitto olivat punainen vaate. Pahin tietenkin oli tämä v-alkuinen sana, koska vasemmistolaisen ajattelivat, että kyllä se yrittäjä jollain konstilla sen saa verottajan ulottumattomiin tai ainakin mahdollisimman pieneksi. Siksi suunniteltiin suuri salaliitto yrityksiä vastaan. Kehitettiin ovela järjestelmä, jolla pystyttiin verottamaan yrityksiä ennen voiton syntymistä. Suunnitelma perustui siihen, että maksettuihin palkkoihin alettiin sitoa erilaisia maksuja. Nämä maksut piti maksaa kuukausittain ja siis ennen, kuin oli edes tietoa siitä, syntyykö yritykselle voittoa vai tappiota.
Aikahan oli tällaiselle sopiva ja myös suuret yritykset hyväksyivät sen, koska käytössä oli devalvaation terävä miekka, oma valuutta ja tuontitullit. Viime vuosisadan aikana markka devalvoitiin useaan kertaan, joista kolme vuosina 1957, 1967 ja 1991 olivat suuria. Lisäksi markan arvosta leikattiin pois kaksi nollaa 1962. Näillä miekan iskuilla kuritettiin kansaa ja pidettiin yllä viennin kilpailukykyä ja hyvinvointiyhteiskuntaa tulonsiirtojen avulla. Toiminnan keskustassa oli ns. kolmikanta eli konsensus. Koska Suomessa on vähiten yrityksiä suhteessa väestöön, niin syyt voidaan katsoa selvitetyiksi. Suomen virallinen yrityspolitiikka on rakennettu suurten yritysten ehdoilla. Suuret yritykset tekivät itse käytännössä kaiken, eikä pienille yrityksille ollut tarvetta. Vasta viimeisten vuosikymmenien aikana suuryritykset ovat alkaneet ulkoistaa toimintojaan. Samalla elinkeinorakenne on monipuolistunut.
Valtion hallinto seurasi kansallisen talouden kehitystä bruttokansantuotteen (BKT) avulla, kuten muissakin maissa tehtiin. BKT:n käyttö tuli kuitenkin hyvin kyseenalaiseksi Neuvostoliiton hajottua. Esimerkiksi Virossa BKT kasvoi koko 2010-luvun alun parhaimmillaan yli 10 %. Kun inflaatio oli samaan aikaan jopa 15 %, niin nettokansatuote (NKT) olikin negatiivinen. Nuorempi globaalitalouden sisäistänyt taloustieteilijöiden sukupolvi alkoikin suhtautua kriittisesti BKT:n käyttöön kansantalouden mittarina. Tuskaa lisäsi 2008 alkanut lama, joka liki puolitti Tallinnan kiinteistöjen arvot. Lama otti BKT:n löysät pois. BKT:n ongelmia olivat mm. se, että inflaatio ja monet erilaiset yritysten kustannuksia nostavat veronkorotukset nostivat BKT:a, koska ne siirtyivät hintoihin. Samalla nämä lisäsivät inflaatiota ja devalvaatiopaineita. Näin ollen BKT onkin eräänlainen oravanpyörä ja siksi sen käyttö globaalitaloudessa on tilastollisesti vääristynyttä.
Suomalaisten yritysten eli Suomen kilpailukyvyn suurin este globaalitaloudessa ovat siis toisenlaisina aikoina käyttöön otetut rakenteet. Tanskassa nämä ongelmat ratkaistiin jo 1970-luvun lopulla poistamalla yrityksiltä kaikki välilliset verot ja maksut. Suomessa tämä työ on vielä edessä. Verojen korotukset ja veropohjan laajentamiset johtavat Suomen tuhoon, koska ne vaikuttavat heikentävästi yritysten kansainväliseen kilpailukykyyn. Kansallisvaltion kilpailukyky on sen alueella toimivien yritysten kilpailukykyjen summa (Kv=?ky). Yhteiskunta ja sen valtapiirissä toimivat yritykset elävät symbioosissa, jossa yhteiskunnan on muokattava rakenteensa sellaisiksi, että ne eivät muodosta kilpailuesteitä yritysten toiminnalle. Jos meidän yhteiskuunnastamme ei löydy poliittista tahtoa näiden ongelmien ymmärtämiseksi ja ratkaisemiseksi, niin yritystoiminta Suomessa loppuu. Tämä skenaario on kovaa vauhtia toteutumassa, joten aikaa ei ole paljon. Tämä on maan sisäinen ongelma, eikä EU:n aiheuttama.

No Comments »

Siirtohinnoittelu ja verotus

Julkisuudessa olleiden käsitysten mukaan näyttävät toimittajilta puurot ja vellit menevän sekaisin. Korkojen vähennysoikeuksilla kikkailu, konsernin ulkomaisten yhtiöiden pääomitus ja siirtohinnoittelu ovat kolme täysin eri asiaa, jotka pitää verotuksellisesti erottaa toisistaan. Olen huomannut, että myös monilla verotarkastajilla näissä asioissa on epäselvyyksiä. Osittain siihen vaikuttaa kielitaidon puute, WTO:n toimintatapojen tuntemattomuus ja vieraat kulttuurit.
Ylisuurten korkojen verovähennysoikeus on selvä ministeriön moka, joka on monissa muissa maissa jo korjattu. Se on helposti korjattavissa meilläkin rajoittamalla ulkomaisilta emoyhtiöiltä saatujen lainojen korkovähennys tasolle Euribor +. Marginali on mahdollista määritellä markkinakorkojen mukaiseksi. Pääomalainojen toinen vaihtoehtohan on osakepääoman nosto, joka ei kuitenkaan ole tällä hetkellä verotuksen kannalta järkevää, koska omistaja joutuisi tyytymään vain osinkoihin ja niiden veroseuraamuksiin. Sen sijaan EU-alueella tehtyjen voittojen siirtäminen veroparatiiseihin, pitäisi direktiiveillä kieltää kokonaan. Kyse on pelkästään poliittisesta tahdosta.
Kun suomalainen yritys perustaa vaikkapa myyntiyhtiön kohdemaahan, niin sen ylösajo kannattavaksi kestää toimialasta riippuen 3 – 5 vuotta. Tänä aikana emoyrityksen on tavalla tai toisella katettava syntyneet tappiot. Verosuunnittelu ratkaisee sen tapahtuuko tappioiden kattaminen osakepääoman nostamisella vai pääomalainoilla. Tässä tulee arvioitavaksi myös kohdemaan verolainsäädäntö, ei pelkästään Suomen. Teollisissa investoinneissa asia on vielä hyvin paljon monimutkaisempi. Kyseeseen saattavat tulla esimerkiksi sisäiset lisenssisopimukset ja patenttioikeudet. Joissakin epävakaissa maissa voittojen kotiuttaminen vaatii monenlaisia varmistuksia.
Suomen verottaja ei voi puuttua ulkomaille rekisteröidyn suomalaisten omistaman yhtiön verotukseen. Laki kieltää jopa vapaaehtoisesti toimitettujen tilinpäätöstietojen huomioimisen suomalaisessa verotuksessa. Verottaja on pyrkinyt kiertämään tätä sääntöä vetoamalla oikeuteensa laatia itse kirjanpito, mikäli tarvittavia tietoja ei ole tai niitä ei voida käyttää. Verottaja käytti tätä ahkerasti suomalaisten perustettua tytär- yhteisyrityksiä Baltian maihin. Nämä viritykset ovat kaatuneet tietääkseni kaikki hallinto-oikeuksissa. Tällaiset riskit ovat kuitenkin selkeä haitta suomalaisten yritysten kasvulle ja tällainen manipulointimahdollisuus pitäisi lailla poistaa, koska se sotii myös EU:n peruskirjaa vastaan. Verottajan mielivaltaiset tulkinnat maksavat yrityksille ja vaikeuttavat toimintaa.
Täysin oma asiansa on ns. siirtohinnoittelu. Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan sitä hintaa, jolla suomalainen emoyritys myy ulkomaiselle tytäryhtiölleen tuotteita ja palveluita. Verottaja on yrittänyt puuttua näihinkin. Perusteena on ollut se, että ulkomaiselle tytäryhtiölle on myyty halvemmalla kuin, mitä kotimaassa on samoja tuotteita myyty. Jos nämä perustelut olisivat menneet läpi, meillä ei olisi teollisuutta lainkaan. Tämä johtuu sitä, että maailmanmarkkinahinnat ovat eri puolilla maailmaa täysin toiset kuin Suomen kotimaan hinnat. Tästä hinnoittelusta on ollut haittaa myös Suomen vientiteollisuudelle. Esimerkiksi tanskalaiset huonekalujen valmistajat saivat ostaa suomalaista sahatavaraa noin kolmanneksen halvemmalla kuin suomalaiset yritykset. Tämä johtui siitä, että suomen ja Neuvostoliiton välinen sopimus ei sallinut mekaanisen puunjalostuksen tuotteiden tuomista Suomeen. Viimekädessä lisenssivirasto esti tuonnin.
Suomen veroviranomaisilla ei ole mitään mahdollisuutta selvittää, mikä todellinen markkinahinta on jossain viennin kohdemaassa. Tämä johtuu monesta seikasta, mutta perussyy on se, että käypä hinta on aina se, jonka ostaja suostuu tuotteesta maksamaan kaupantekohetkellä. Kaikki muut arviot ovat pelkkää spekulaatiota. Hyvin usein markkinoille tulija joutuu ”ostamaan” asemansa ja markkinaosuutensa markkinoilta. Tämä puolestaan edellyttää aggressiivista tuloa markkinoille. Uuden polven markkinoijat kutsuvat tätä sissimarkkinoinniksi. Aikaisemmin Suomen laki rajoitti myös ulkopuolisen agentin komission 10 % myyntihinnasta. Tämä esti tehokkaasti esimerkiksi agenttien käytön huonekalukaupassa. Onneksi tämä on poistunut. Nyt verottaja ja poliisi yrittää löytää korkeista myyntipalkkioista eli komissioista lahjus yms. rötöksiä. Tämäkään ei itse asiassa kuulu Suomen viranomaisille lainkaan. Päämiehen päätettävissä ei ole se, miten agentti rahansa käyttää. Jos yhtä tiukkaa linjaa sovellettaisiin suomalaisiin rakentajiin Venäjällä, niin rakentaminen olisi loppunut aikoja sitten.
Globalisoituvassa maailmassa pienen Suomen viranomaisten on pysyttäydyttävä niissä puitteissa, joihin Suomen lainsäädäntö antaa mahdollisuuden ja joihin viranomaisten kyky ja taidot riittävät. Paikallaan olisi myös, että yritysten ulkomaisia toimintoja ja verotusta koskeva lainsäädäntö saatettaisiin vihdoin 2000-luvun vaatimuksia vastaavaksi. Globalisaatio ja jäsenyys EU:ssa sekä liittyminen euroon, ovat muuttaneet suomalaisten yritysten toimintaympäristöä niin radikaalisti, että lainlaatijoidenkin olisi syytä noteerata muutokset.

No Comments »

Sikaa maista!

Taas lähestyy se aika vuodesta, jolloin läntisen pallonpuoliskon kansa alkaa etsiä kalkkunoita joulupöytiin. Kalkkuna on kuiva lintu ja siksi vaatii kostean täytteen, joka tungetaan kalkkunan takapäästä sisään. Täyte on yleensä sukusalaisuus, mutta yleisellä tasolla se koostuu riisistä ja erilaista mausteista. Kalkkuna ei ole kuitenkaan suomalaisten herkku. Isänmaallinen suomalaisen joulupöydän kunkku on kinkku. Sitä ei pysty estämään edes sikatyttöjen verkkoon lataamat kuvat. Näissä kuvissa minua hämmästyttää se, että vaikka nykyisillä laitteilla saa kuvaan kuvanoton päivämäärän ja jopa tarkan ottopaikan sijainnin, niitä ei kuvissa näy.
Onneksi sikatytöt eivät eläneet siihen aikaan, kun Laihialla joulusiat potkittiin turvoksiin joulun alla. Se oli pitkä perinne, joka nyt on korvattu suolavedellä. Sika, joka on nykyisten terveysoppien mukaisesti kasvatettu siten, että se on tasan yhtä kuiva kuin kalkkuna, pumpataan täyteen suolavettä. Kun 10 kilon kinkun panee uuniin paistumaan, niin ulos tulee 7 kilon rääpäle. Kinkkuun ei saa tungettua mehevöittävää täytettä kuten kalkkunaan. Osasyy tähän kehitykseen on se, että kaikki tietävät terveysviisaat ovat kieltäneet sian ruokinnan ruoan tähteillä. Sika pitää ruokkia ulkomailta tuoduilla rehuilla. Todella kansantaloudellista!
Samat vihreät, jotka saarnaavat hiilidioksidi- yms. päästöistä eivät ymmärrä lainkaan ruoan jätteiden kierrätystä. Ruoka viedään kaatopaikoille, jossa se mädätessään synyttää ilmastoa pilaavia kaasuja. Sika puolestaan syö hyvällä ruokahalulla ruoan tähteet ja piereskelee kaasuja, jotka voidaan polttaa ja käyttää energian tuottamiseen. Kumpi tapa on siis käytännöllisempi. Armeijassa oli tapana myydä ruoan tähteet sikaloille ja ansaita jätteillä rahaa. Kun nyt armeija painiskelee säästöjen kourissa, niin eikö voitaisi taas aloittaa sikojen ruokkiminen ruoan tähteillä. Tämä perinne on tuhansia vuosia vanha ja valitettavasti sen pystyi muuttamaan vain suomalainen terveysviranomainen. Presidentti on varmaan myöntänyt tälle onnelliselle Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan kunniamerkin palveluksena ilmaston muutoksen kiihdyttämisestä.
Sialla ja suomalaisella on hyvin pitkä perinne. Kun Helsingin herrat pitivät korityssiä, niin suomaiset pitivät kotisikoja. Sotien jälkeen Lahden ns. Puupaavolan jokaisen talon pihan perällä röhki sika, joka innokkaan odotti pääsyä joulupöytään. Jossain saattoi olla jopa parikin sikaa. Silloin mentiin junalla tai linkulla Helsinkiin kauppaamaan ylimääräiset lihat mustaan pörssiin tai suoraan tutuille. Sika oli mustassa pörssissä niin arvostettu, että kerrotaan erään lihakauppias Aarnion rakentaneen voitoilla Pelloksen puunjalostuskombinaatin. Vanhat maalaisliittolaiset sikojen kasvattajat antoivat sitten vielä valtion kassasta niin paljon rahaa, että saatiin rakennettua Kiteen Puhokseen iso lastulevytehdas.
Sian ja suomalaisen yhteys tunnetaan maailmalla niin hyvin, että venäläiset kutsuvat suomalaisia sioiksi. Sana on tsuhna ja venäläisittäin äännettynä se kuulostaa aivan, kuin pieraisisi tiukkoihin nahkahousuihin. Tämä on aika hauska mielleyhtymä. Kun venäläiset kutsuvat suomalaisia sioiksi, niin se ei ole edes Suomessa rasismia. Jos sen sijaan suomalainen kutsuu venäläistä ryssäksi, niin se vasta rasismia onkin. Kumpi mahtaa kuulosta pahemmalta sika vai ryssä? Olisko sittenkin niin, että äänenpaino ratkaisee, onko kyseessä rasismi? Virolaisetkin kutsuvat suomalaisia kohteliaasti poroiksi, joka on kaunis ja ylevä eläin. Sitä ei missään mielessä sovi ymmärtää rasismiksi, koska se on Viron Tourist Boardin selkeääkin selkeämpää piilomainontaa.
Sian ja suomalaisen ystävyysside, niin hyvässä kuin pahassakin, on siis ikiaikainen. Kun suomalaisen turistin tai pikkujoulun viettäjän kerrotaan sikailleen, niin se vain todistaa, kuinka arvostettu sika on. Joulunpöydän antimia nautittuaankin, suomalainen röhkii samalla tavoin kuin sika. En oikein tiedä, missä tämän ystävyyden juuret ovat, mutta jotenkin epäilen, että ne ovat Saksassa. Sianlihan ja hapankaali ovat siellä suosittuja parfyymien tuottajia. Olutta ei kannata edes mainita. Siellä siasta syödään kaikki mahdolliset osat sorkkia myöten. Ystäväni tarjosi minulle kerran siansorkkaa ravintolan menusta. Sorkka oli keitetty ja aneemisen näköinen. Minulla oli normaalit työkalut, mutta en oikein tiennyt, mitä niillä olisin tehnyt. Hetken mietittyäni, vinkkasin tarjoilijan pöytään. Kysyin häneltä, onko ortopedi tulossa kohlakkoin. Tarjoilijan suu loksahti auki. Selitin hänelle, että nämä niveljutut eivät oikein ole minun alaani, että tässä tarvittaisiin hieman ammattilaisen apua. Saksalaiset osaavat laskea leikkiä vain toisten kustannuksella.
Lopuksi vielä pikkujoulun viettäjille pieni vinkki. Suomalaiselta menee yleensä puolen tusinaa paukkua tunnelmaan pääsemiseksi. Nyt on kuitenkin nopeampikin konsti. Ottakaa juhliin mukaan lyijykynä mieluummin sellainen, joka ei ole teroitettu. Kun olette istunut pöytään, laittakaa kynä poikittain suuhun, niin kauas kuin purukalusto antaa myöden. Tämä lähettää isoille poskilihaksille viestin, että nyt on hauskaa ja naurattaa kauheasti. Viesti välittyy aivoihin, jotka alkavat muodostaa endorfiinia ja lähettää sitä eri puolille kehoa. Tämä korvaa hyvin ensimmäiset paukut ja tunnelmaan pääsee heti. Suosittelen myös suomalaisille hiihtäjille, koska oman kehon tuottama endorfiini ei ole dopingaine.
Kaikille hyvää joulua ja syökää sikaa. Muistakaa myös, että vanha perinne on, että myös jouluyönä pitää syödä.

No Comments »

EU:n nössöt poliitikot

Ministeri Antti Tanskanen esitti Suomen Kuvalehden Näkökulmassa melko suoran mielipiteensä EU:n tämänhetkisistä päättäjistä ja mahosta päätöksenteosta. Ei ole syytä epäillä, etteikö hän tietäisi, mistä puhuu. Hän esittää kuitenkin eräänlaisen silmänräpäyskuvan vallitsevasta tilanteesta. Kirjoitin 2005 Kanava-lehteen artikkelin, jossa kyseenalaistin Lissabonin sopimuksen tehdä Euroopasta maailman kilpailukykyisin alue. Perustelin päätelmiäni sillä, että Euroopassa on yli 200 erilaista kulttuuria, joilla kaikilla on lobbaustoimistot Brysselissä. Miksi? Lisäksi kaikilla EU:n jäsenvaltioilla on täysin erilaiset hallinto- ja kustannusrakenteet.
On myös ymmärrettävät, että mikään alue ei ole kilpailija jonkin toisen alueen kanssa. Alueen kilpailukyky on siellä toimivien yritysten kilpailukykyjen summa. Näin ollen EU voi ainoastaan painostaa jäsenvaltioitaan luomaan yrityksille kilpailun kannalta ylivoimaisen toimintaympäristön. Tällaisen toimintaympäristön luomiseen vaikuttaa jäsenvaltion kulttuuri ja hallinnolliset rakenteet. Pelkässä rahaliitossa, jossa kaikenlisäksi rikotaan mennen tullen sopimuksia, ei ole mitään mahdollisuutta saavuttaa Lissabonissa tehtyä päätöstä.
EU:n tämänhetkistä tilannetta arvioitaessa on palattava takaisin Euroopan Parlamentin juurille. Sitä perustettaessa jäsenmaat eivät ottaneet koko asiaa vakavasti. Päätösvalta oli tiukasti kansallisvaltioilla, tai niin ainakin luultiin. Siksi parlamenttiin lähetettiin maista edustajia periaatteilla: vapaaehtoiset käsi ylös. Alussa parlamentti koostui pääosin edustajista, jotka eivät enää kotimarkkinoilla olleet kysyttyjä eli siis olivat vilttiketjulaisia. Komission valittaville asetettiin yläikäraja, jolloin parlamentti ja komission virkakunta edustivat eri sukupolvia. Heidän oman valtansa kannalta oli tärkeää, että Euroopan Unionia kehitetään liittovaltion suuntaan. Tämä takaisi heidän urakehityksensä.
EU:n päätöksentekojärjestelmän monimutkaisuus ja puutteet ovat selvinneet vasta ajan myötä. On todettava, että yksikään yritys – pieni tai suuri – ei eläisi päivääkään näin monimutkaisella päätöksentekojärjestelmällä. Jos joku jäsenvaltio rikkoon tehtyjä sopimuksia ja perussopimusta, se voi omalla veto-oikeudellaan kumota kaikki mahdolliset rangaistuksensa. Itä-Rooman valtakunta eli Bysantti kesti yli tuhat vuotta, mutta sitä hallittiin miekalla. Euroopan Unionia on yritetty sivistyneesti ja demokraattisesti hallita puheilla ja kuulakärkikynällä. Se ei näytä onnistuvan, joten perussopimusta on muutettava. Tarvitaanko siihen esimerkiksi Euroopan talouspoliisi, jonka toimivalta ylikansallinen, vai saavatko kansallisvaltiot itse korruptionsa aisoihin, jää ilmeisesti poliittisen tahdon varaan.

No Comments »

WP Login