Posts Tagged ‘VR’

Ratakilpailun edistäminen

Kilpailun saaminen rautateille ei ole kovin helppo projekti. Satuin asumaan Englannissa, kun Thatcher aloitti British Railin yksityistämisen. Jo sitä ennen koko 1970-luvun lopun lippujen hinnat olivat nousseet tehottoman toiminnan johdosta. Myös ratojen kunto oli heikentynyt varojen puutteessa niin, ett ”derailment” eli radalta suistuminen oli tullut aivan liian yleiseksi.

Yksityistäminen ei Britanniassa kylläkään lisännyt kilpailua, vaan monopolisoi liikenteen. Jos otetaan esimerkiksi vaikka Lontoo Manchester- linja, niin sitä operoi vain yksi yhtiö eli Virgin rail. Samaa yhtymää kuin Virgin Airways. Tällainen monopoliasema nosti lippujen hintoja roimasti ja kaikenlaiset tarjoukset lisääntyivät. Tavallista työmatkailijaa sen sijaan rokotettiin armotta.

Tilanne tällä reitillä aiheutti sen, että lentäen pääsi Lontoosta halvemmalla Manchesteriin kuin junalla. Kilpailu eri muodoissaan on pakottanut hinnat realistisemmiksi, kun myös tehokkuus on laskenut kustannuksia. Suomessa pitäisi välttää tätä systeemiä, mutta saadaanko samoille linjoille kilpailijoita. Jos saadaan niin, miten käy Suomen VR:n?

Eräs ongelma kuitenkin jäi Britanniaan pitkäksi aikaa. Rautatieverkosto jäi nimittäin valtiolle, jonka piti huolehtia sen kunnosta. Siinä kuitenkin kävi niin, kuin Suomen tieverkolle. Rataverkoston saamat vuokrat menivät parempiin tarkoituksiin. Suomessakin autoveron tuotto alkuperäisen lain perustelujen mukaan piti käytettämän tieverkon rakentamiseen ja ylläpitoon.

Suomessa on tieverkon kuin myös rataverkon kunto suurien investointien edessä. Jos nyt sitten rataverkon käytöstä aletaan periä vuokria, niin käykö tässä taas niin, että löytyy parempia rahareikiä vuokratuloille. Britanniassa British Rail ei voinut vaikuttaa mitenkään rautateiden kunnossapitoon, mutta yksityiset yritykset saattoivat uhata laittaa junat seis. Pitääkö mahdollisesti Suomessakin mennä taas kantapään kautta?

Kommentit pois päältä artikkelissa Ratakilpailun edistäminen

WP Login