Posts Tagged ‘vienti’

Sauna sisäänheittäjänä

Sauna on instituutio, johon kaikki Suomeen tulevat asiakkaat joutuvat tutustumaan. Kun Iskussa käynnistimme levyteollisuuden vientiä, niin Seurahuoneen sauna oli  vakipaikka. Tosin joitakin poikkeuksiakin oli riippuen tilanteesta ja säätilasta. Saimme Seurahuoneelta varattua aina saunan ja yleiset tilat käyttöömme. Yleensä nautittiin pikkupurtavaa ja olutta.

Kun sitten siirryin Metsäliiton palvelukseen Lontooseen, niin tietenkin kollegat halusivat esitellä minulle saunan myös siellä. Toki suomalaisille expateille Suomi-talon sauna oli tuttu. Sen aukioloajat olivat kuitenkin varsin rajalliset ja tilat eivät oikein sopineet suurempiin tilaisuuksiin. Meidän toimistoamme lähinnä oli Charingcross-hotellin alakerroksissa oleva sauna, jonne minut vietiin jo siinä vaiheessa, kun vielä asuin hotellin huonekopperossa.

Sauna oli ihan kunnollinen Rantasalmen sauna ja sinne mahtui väljästi kuusi henkeä kerralla. Ulkopuolella oli suihkut, vesiallas ja pukeutumistilat. Vuosia myöhemmin törmäsin Venäjällä samanlaiseen pönttöön saunan ulkopuolella. Ainoa ero oli se, että Venäjällä se haisi niin hieltä, että sinne ei tehnyt mieli mennä jäähdyttelemään.  Ei siinä pytyssä uimaan mahtunut, mutta pari henkeä samaan aikaan seisomaan.

Britanniassa on vahva dinner-kulttuuri, johon pukeudutaan smokkiin ja rusettiin. Tätä kulttuuria viljeltiin kaikissa mahdollisissa tilanteissa, joten puumiehilläkin oli omansa. Sahamiehillä oli omat perinteiset vuosittaiset juhlansa ja samoin oli vanerimiehillä. Tilaisuus oli joka marraskuun toinen keskiviikko. Plywood dinerillä oli alkuvaiheessa noin 500-600 henkeä eripuolilta maailmaa. Sitten se muuttui panelboard dineriksi ja viimeinen, jossa olin mukana olin yksi noin 1500 osallistujasta.

Perinteinen tapa ainakin suomalaisilla oli, että keskiviikkoiltapäivisin suoritettiin sellainen lämmittelykierros parhaille asiakkaille. Yleensä varattiin jostain hotellista kabinetti, jossa sitten tarjoiltiin cocktaileja ja pikku purtavaa. Varsinainen päivällinen alkoi 7:30 P.M., joten esilämmittelyt lopetettiin pari tuntia ennen, jotta vieraat ehtivät vetää vähän henkeä. Minulle syntyi kuitenkin esilämmittelystä aivan toisenlainen idea. Ehdotin kollegoilleni, että mitäpäs jos pidettäisiin meidän esilämmittelyt suomalisessa Rantasalmen saunassa. Englantilaiset työkaverini vetivät vähän henkeä ja eihän se nyt, vai voisiko. No päätettiin, että kokeillaan pienimuotoisesti.

Onneksi olimme niin varhain liikkeellä, että saimme tilat varattua. Ihan vaan mentiin oluilla ja pienillä suolapaloilla, jotka hotelli hoiti. Kutsuttiin vain tusinan verran asiakkaita, mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta. Puskaradio oli toiminut ja asiakkailta alkoi tulla puheluja, joissa kyseltiin, että saisimmeko mekin kutsun. Olimme ajatelleet, että pidetään pari tuntia kolmesta viiteen iltapäivällä. Lopulta jouduimme tilanteeseen, että  tilausuus piti järjestää yhdestä viiteen, muutoin kaikki halukkaat eivät olisi mahtuneet mukaan. Heti ensimmäisestä kerrasta saunaesilämmittelystä tuli hitti ja jokavuotinen tapahtuma. Kaikki eivät toki käyneet edes saunassa, mutta kait se poikkeava epäsovinnaisuus viehätti asiakkaita.   

Varsinainen päivällinen menikin sitten protokollan mukaan. Paikallisen yhdistyksen puheenjohtaja piti avauspuheen. Sitten juotiin seisaaltaan malja kuningattarelle. Tämän jälkeen joku kutsuttu ja tunnettu henkilö piti juhlapuheen, jonka jälkeen seurasi päivällinen ja vapaa illan vietto. Virallisen ohjelman jälkeen sitten melkein kaikki yrittivät hieroa kauppaa asiakkaidensa kanssa. Se ei minun mielestäni kuulunut asiaan. Juhlat juhlina ja kaupanteko virka-aikana.

Tässä tapauksessa saunatilaisuus oli paljon tehokkaampi ja varmaan halvempikin tapaus herättää potentiaalisten asiakkaiden mielenkiinto, kuin isotkaan lehti-ilmoitukset alan lehdissä. Näin saatiin pinnat kotiin.

Kommentit pois päältä artikkelissa Sauna sisäänheittäjänä

Miksi yleensä pitäisi viedä?


Teimme 90-luvun loppupuolella LUT:ssa tutkimusta Kaakkois-Suomen pk-yritysten suhtautumisesta vientiin. Yleisin kuulemani vastaus oli, miksi kun menee hyvin, niin menkööt! Globalisaatio ja euro ovat asettaneet yrityksille aivan uuden haasteen viennin suhteen.  Yhä useammat ulkomaiset yritykset tulevat Suomeen kilpailemaan samoilla tuotteilla. Silloin on harkittava, pitääkö haasteeseen vastata ja jos, niin miten?

Yleisesti ottaen suomalaiset pk-yritykset eli suurin osa yrityksistä, on liian pieniä vientimarkkinoille. Siihen on toki ratkaisu, mutta etenkin vanhan polven yrittäjät eivät ole siihen valmiita. Sama koskee suuria suomalaisia yrityksiä, joilla on vientimarkkinat hallinnassaan. Vastaus ongelmaan on verkostovalmistus.

Nokia toi tämän strategian ensimmäisenä Suomessa käytännön tasolle. 90-luvun lopun Nokian kännyköiden lähtö vientimarkkinoilla todelliseen lentoon todistaa asian. Tein aikoinaan ministeriölle tutkimuksen asiasta ja kiertelin näitä Nokian alihankkijoita. Sain silloin melko hyvän käsityksen siitä, miten Nokian verkostovalmistus toimi. Pahimmalla kilpailijalla Erikssonilla oli valtavamäärä monikerroksisia tuotantolaitoksia pelkästään Tukholman alueella. Näissä massiivisissa tiloissa tehtiin kaikki itse.

Nokian verkostovalmistus toimi kuin ahjon palje. Puhelimen prototyyppi valmistui jopa 72 tunnissa. Varsinaisen valmistuksen aloittaminen ei kestänyt juuri viikkoa kauempaa, kun verkostossa jokainen teki oman osansa. Toinen valmistusetu oli se, että mikäli markkinat jostain syystä sakkaavat, niin palkeista lasketaan vähän ilmaa pois, eikä kukaan kärsi pahemmin. Kilpailijalla ongelma oli paljon vaikeampi, kun piti irtisanoa tai lomauttaa, joka Ruotsissakin on hidas prosessi.

Jos todella haluttaisiin työllisyyttä parantaa ja saada yrityksiä lisää vientimarkkinoille, niin tässä olisi hallitukselle ja ministeriöille hyvä markkinarako. Tällainen mahdollisuus on byrokratialle kuitenkin liian vaativa ja etenkin työläs. Voi todeta samalla tavoin, kuin yrittäjät: kun menee byrokratiassa muutenkin mukavasti, niin menkööt!    

Kommentit pois päältä artikkelissa Miksi yleensä pitäisi viedä?

Suomen talous on viennistä riippuvainen

Otsikon slogania on toisteltu vuosikymmenet mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Suomen viennin historiaa ei kuitenkaan kovin yleisesti tunneta. Useimmiten Suomen viennin katsotaan alkaneen joskus 1500-luvulla tervan viennistä. Terva olikin ensimmäinen teollinen vientituote ja innovaatio. Tuotanto perustui kuivatislausmenetelmään, jonka oli kait saattanut alkuun evoluutio. Suomalaisella tervalla tervattiin käytännössä kaikki eurooppalaiset sota- ja kauppalaivat. Arkangelilaiset yrittivät vähän häiriköidä, mutta ei merkittävin tuloksin.

Suomen markkinaosuus tervamarkkinoilla oli siis aivan ylivoimainen. Sitten tulivat kuitenkin rautalaivat ja niitä ei sitten enää tervattu. Seuraava likimain samanlaisiin markkinaosuuksiin päässyt tuote oli Nokian puhelimet. Nokialle kävi kuitenkin vanhan englantilaisen viisauden kohtalo: Mitä suurempia ne ovat, sitä kovemmalla rytinällä ne kaatuvat!

Suomen vienti alkoi kuitenkin jo 1000 vuotta ennen tervan tehtailua. Länsi-Rooman valtakunta tuli tiensä päähän ja merirosvot valtasivat Välimeren. Kiinasta Länsi-Eurooppaan jatkunut silkkitie joutui merirosvojen armoille. Jokunen vuosi siinä vierähti ennen, kuin saatiin aikaan Idän Silkkitie. Se alkoi Konstanttinopolista ja kulki joki reittejä pitkin Staraja Ladogaan, josta reitti jatkui Suomenlahtea Tukholman esi-kaupunkiin Birkaan ja sieltä edelleen maa- ja merireittejä länsimarkkinoille.

Varustamoina toimivat eri maiden viikingit, jotka tarjosivat myös turvapalveluja kauppiaille. Säistä riippuen viikinkialukset kulkivat joko pohjoista reittiä Suomen rannikon suojassa tai eteläistä reittiä Eestin rannikkoa. Metsissään elelevät suomalaiset näkivät näiden uljaiden laivojen lipuvat rannikoillaan ja halusivat tietää, mitä laivoissa kuljetetaan. Niinpä he toivat rantakallioille pyytämiään kaikenlaisia turkiksia kuten oravan nahkoja. Kun tämä muinainen kirppis oli täytetty, sytytettiin rantakalliolle mainostuli herättämään ohikulkijoiden mielenkiinnon.

Kokeneet kauppiaat ottivat heti tilaisuudesta vaarin ja tulivat katsomaan, mitä rannalla tapahtuu. No turkiksethan olivat kovaa kauppatavaraa  ja täplikkäät erityisesti ruhtinaiden ja kuninkaiden suosikkeja. Suomalaiset katselivat puiden kätköistä, miten kauppa alkaa sujua. Silkkitien kauppiaat jättivät sitten kallioille suolaa, koruja, kultaisia kolikoita, tekstiilejä jne. maksuksi ja palasivat takaisin laivoilleen. Suomalaiset puolestaan tulivat katsomaan onko maksu riittävä. Jos kaupoista syntyi yhteisymmärrys, niin suomalaiset korjasivat maksut talteen ja poistuivat rannalta. Kauppiaat tulivat laivoiltaan ja korjasivat vuodat talteen.

Tällainen kaupankäynti alkoi noin 500 luvulla jaa. Idän silkkitie sulkeutui joskus 1000-luvun alussa. Turkikset olivat kuitenkin vuosisatojen kuluessa tehneet Suomen tunnetuksi vuodistaan ja asiasta kiinnostuivat Hansa-kauppiaat ja turkiskauppa jatkui. Lounais-Suomeen alkoi myös tulla maahanmuuttajia, jotka kotiutuivat tänne. He olivat pääasiassa saksalaisia ja ruotsalaisia kristittyjä. Näitä kristittyjä ruotsalaiset ristiretkeläiset käyttivät tekosyynä ja tulivat muka kastamaan suomalaisia pakanoita.

Syy oli kuitenkin aivan toinen! Ortodoksit olivat tulossa idästä valtamaan Suomen uskontomarkkinoita ja tätä Vatikaani ei voinut hyväksyä. Näihin tarpeisiin syntyivät Viipurin linna ja Savon linna, joiden avulla saatiin uskontomarkkinoille rauha ja maajako. Taloudellisesti Suomen ongelma on kuitenkin siinä, vetääkö vienti vai ei. Nahkojen viennillä ei ollut tarvetta rahoittaa hallintohimmeleitä, joita Suomi on nyt kurkkua myöden täynnä. 

Suomen vienti on ollut hieman yksipuolista ja ennen näitä tietokonepelejä keskittynyt investointituotteisiin. Kulutustuotteiden myynti on hyvin vaikeaa, eikä perustu enää siihen, että kyllä hyvä tuote aina itse itsensä myy. Sen sijaan insinöörituotteet ovat toinen juttu. Kun insinööri myy insinöörille, niin ei aina tarvita edes yhteistä kieltä. Piirustukset ja kuvat pöydälle ja siitä se lähtee. Toisaalta tutkimusten mukaan markkinointitaitoisia insinöörejä tarvittaisiin lisää parituhatta vuosittain.       

Kommentit pois päältä artikkelissa Suomen talous on viennistä riippuvainen

Markka takaisin?

Aika ajoin puolueet haikailevat markkaa takaisin. Toki näissä vaaleissa on muita kiinnostavampia asioita., kuten vaikka metsien käyttö. Markat ja pennit otettiin käyttöön 1865, joten markan historia ei ole kovin pitkä. Markan tie on ollut kuitenkin mutkikas ja kivinen. Markka on ollut sidottuna mm. kultakantaa ja jopa Englannin puntaan. Itsenäisen Suomen hiljalleen käynnistyessä markka kuitenkin sidottiin tiiviisti devalvaatiokantaan!

Jo ennen sotia markka devalvoitiin useaan otteeseen, mutta sotakorvausten tultua maksetuiksi, devalvaatio otettiin Suomen kilpailukykyaseeksi (KIKY). Pitkäaikaiset punamultahallitukset ja kolmikantakonsensus käyttivät säännöllisesti devalvaatiota markan arvon päivityskeinona aina, kun inflaatio oli syönyt kilpailukyvyn vientiyrityksiltä. Asioista päättäville suurille vientiyrityksille devalvaatio oli elinehto. Se oli kuitenkin yksi merkittävä tekijä ehkäisemään pienen- ja keskisuuren teollisuuden syntyä.

Kolmikanta päätti palkankorotuksista ja muista työntekijöiden eduista muiden yritysten päiden ylitse. Pienillä kotimaan markkinoilla toimivilla yrityksillä ei ollut asiaan sanansijaa. Koska valuuttatuloja ei ollut, niin devalvaatiot aiheuttivat vain kustannusten nousua. Suurille vientiyrityksille devalvaatiot olivat elinehto. Kolmikannassa hyötyjiä olivat ay-liike ja suuret vientiyritykset.

Vientiyritykset olivat välinpitämättömiä palkankorotusten ja muiden työvoimakulujen nostoille, koska tiesivät, että devalvaatiot kompensoivat ne aikanaan. Ay-liikkeen neuvottelijat puolestaan tiesivät, että kun devalvaation jälkeen ostovoima laskee, niin he vain levittelevät käsiään. Emme me voi mitään devalvaatiolle, se on Suomen Pankin juttuja. Käsi kättä pesee, voidaan sanoa!

Syksyllä 1967 Koiviston hallitus yritti toista keinoa. Devalvoitiin n. 33 % ja säädettiin hintasulku. Hintasulussa oli kuitenkin porsaanreikä, koska tuontituotteille ei voitu sulkua asettaa. Silloin alkoi kikkailu. Mm. terästä vietiin Ruotsiin ja laiva vaan kääntyi siellä ympäri ja teräkset tuotiin takaisin Suomeen ruotsalaisina tuotteina. Lopulta hintasäännöstely jouduttiin purkamaan tehottomana. Seuraava devalvaation jälkeinen inflaation torjuntayritys oli 1980-luvulla. Silloin ryhdyttiin markan arvoa nostamaan keinotekoisesti. Samalla vapautettiin valuuttalainojen otto ulkomailta.

Markan arvo nousi yli 30 %, jolloin vientikilpailukyky sakkasi pahemman kerran. VATT:n tutkimuksissa kerrottiin, kuinka Suomen Pankissa sanottiin, että saavat vuorineuvokset tulla rukoilemaan polvillaan devalvaatiota. Sitä ei tule! Näin vakuutti myös ministeri Viinanen! Kupla kuitenkin puhkesi ja markka devalvoitiin. Devalvaatiotakaan ei riittänyt ja lopulta markka kellui pelastusrenkaan varassa. Suomi ajautui syvään lamaan. Valuuttalainat liki tuplaantuivat ja yrityksiä meni nurin kuin sieniä sateella. Ensin markka liitettiin European Monetary Systemiin (EMS) ja sitten otettiin käyttöön euro. Suomi heitettiin globaaliin kilpailuun täysin valmistautumattomana ja aseettomana.

Lamassa eivät nämäkään keinot auttaneet, vaan 1990-luvun ensimmäisen puoliskon aikana yksityiseltä sektorilta hävisi reilut puolimiljoonaan (500 000) työpaikkaa. Sitten Nokia alkoi hiljalleen korjata tilannetta. Jälleen VATT:n tutkijat olivat sitä mieltä, että tämä tapahtui pari vuotta liian aikaisin. Hallintohimmeleitä ei ehditty korjata. Huvittavaa oli myös, kun työllisyys alkoi parantua, niin tilastohörhöt ihmettelivät, miksi palkkamäärät eivät kasva samaa tahtia? Työttömät otettiin töihin uusina työntekijöinä ja lähtöpalkalla. Ay-liike tiesi, mutta oli hiljaa?

Ulkomaisen kilpailun rynnistäminen jopa kotimarkkinoille, laittoi tuotekehittelylle uusia paineita. Metsäteollisuudelle valtio oli vuosikymmenet syytänyt miljardeja markkoja tuotekehitykseen, mutta rahat olivat menneet muualle. Jos joku olisi laman alkaessa sanonut, että parinkymmenen vuoden päästä puusta tehdään polttoaineita, tekstiilejä, muovia yms. olisi joutunut pehmeään koppiin. Devalvaatio oli erinomainen tuotesuunnittelun este. Vihreä kulta on valtaamassa asemiaan takaisin, mutta se on nyt erityinen vaaliteema! Ehkä Suomella on vielä toivoa?

Kommentit pois päältä artikkelissa Markka takaisin?

Maatalouskin tarvitsee kilpailukykyä

Sotien jälkeen kouluissa oli syksyisin ”perunannostoloma”. Silloin kouluista lähdettiin joukolla auttamaan viljelijöitä elonkorjuussa. Noihin aikoihin kaupungeissakin tajuttiin, että ilman tätä apua, ruokapöytiin voi seuraksi istua nälkä. Nyt sukupolvia myöhemmin tämä yhteys on jotenkin kadonnut. Sen tilalle on noussut maataloustukia soimaava someraivo.

Tosiasiassa euron aikana tuet eivät ole jääneet kartuttamaan maatalousyrittäjien lompakoita. Ne ovat menneet muualle arvoketjuun eli jalostukseen ja jakeluun. Tämä puolestaan johtuu siitä, että on halvempia tuottajamaita, joista arvoketjun loppupäähän voi tuoda tuotteita kilpailukykyisemmin. Tästä esimerkkinä ovat suomalaiset vaikkapa Viroon integroituneet jalostajat ja tuottajat. Näistä kovista kilpailijoistamme ei lehdistömme juurikaan kirjoittele.

Virolaiset tuottajat olivat todella helisemässä itsenäistymisen jälkeen. Silloin eurooppalaisia tuotteita dumpattiin pilkkahintaan Viroon. Virolaisten ainoa etu olivat kolhoosien suuret tilat, viljavat pellot ja neuvostoajoilta jääneet tuotantotilat. Kyllä silloin 90-luvun alussa tuli vielä tippa silmään katsellessa kesannolle jääneitä peltoja. Tanskalaiset huonekalutuottajat vielä lisäsivät tuskaa, ostamalla suuria navettoja huonekalutehtaikseen.

Kun Viro, siis Eesti, liittyi EU:in, niin tilanne muuttui. Polkuhinnat hävisivät ja oman tuotannon kilpailukyky parani. Tässä auttoi myös se, että valvontabyrokratiaa ei juuri ollut, eikä vanhoja tuotantotiloja ollut tarvetta uusia. Ajan kanssa tietenkin uuttakin rakennettiin. Kaupunkilaisilla Suomessa ei ole myöskään käsitystä suomalaisesta maatalousbyrokratiasta. Meillähän eläintensuojelu on paremmalla tasolla, kuin vanhusten suojelu. Karjasuojat ovat melkein kuin sairaaloita.

Pitäisi ymmärtää, että meillä maatalouden harjoittaminen on vähintään kaksi kertaa kalliimpaa kuin Etelä-Euroopassa. Syynä ovat pohjoiset olosuhteet ja byrokratia. Hyvä puolihan tässä on se, että koko tuotantomme on eurooppalaisten näkökulmasta luomua. Kotimaiset ostajat eivät vain halua maksaa siitä yhtään enempää. Luomu onkin kaupanhyllyissä kalliimpaa, kuin vaikkapa muualta Suomeen tuodut elintarvikkeet. Jos suomalainen tuottaja haluaa täällä myydä omia tuotteitaan, niin puhtaat suomalaiset tuotteet on myytävä samaan hintaan kilpailijoiden kanssa.

Tästä syystä pään avaus esimerkiksi possun osalta Kiinaan, on suositus myös muille vientiasiakkaille. Possun osalta on jopa menty niin pitkälle, että edes ruuan tähteitä ei saa possuille syöttää. Suomalainen possu ei siis ole kerroslihaa, vaan se muistuttaa maultaan jo enemmän kalkkunaa. Rasva on tuomittu possun tuotannossa. Sen sijaan ihmiset saavat syödä roskaruokaa mielin määrin ja kasvattaa rasvapitoisuuttaan. Kas kun roskaruoka on bisnes, mutta possun kasvatus on riskibisnes. Terveyden huollon hyvät käytännöt ovat vapaaehtoisia, mutta maataloustuotanto on valvottua ja säänneltyä.

Nyt kuitenkin pitää muistaa, että kriisitilanteessa Suomi on vain oman tuotantonsa varassa. Kulkuyhteydet Suomi-nimisestä saaresta saadaan poikki nykyisillä sodankäyntimenetelmillä totaalisesti. Ehkä silloin palataan jälleen perunnanostolomiin. Lopettakaa siis se someherja!

Kommentit pois päältä artikkelissa Maatalouskin tarvitsee kilpailukykyä

Talouden käyttövoima

Maailman talouden käyttövoima on kulutus. Kulutuksen mittari on inflaatio. Inflaatio merkitsee sitä, että kysyntä ylittää tarjonnan. Jos tarjonta ylittää kysynnän, syntyy deflaatio eli hintojen lasku. Tämä puolestaan merkitsee avoimen sektorin sopeutumista vähenevään kysyntään. Sitä korjataan yleensä vähentämällä työpaikkoja, joka puolestaan lisää työttömyyttä ja vähentää kysyntää.

Kansalliset keskuspankit yrittävätkin pitää yllä edes pientä inflaatiota, jotta talous toimisi. Vuoden 2008 talouskriisin jälkeen korot romahtivat. Näin yritettiin saada kysyntä kasvuun. Aikaa on kulunut romahduksesta jo 10 vuotta, mutta edes korkojen lasku ei ole saanut Suomen bruttokansantuotetta vuotta 2008 edeltävälle tasolle. Tällä hetkellä maailma elää aikaa, jossa ainoa varma muuttuja on epävarmuus.

Suomen kohdalla ongelma on se, että pelkkä kotimainen kysyntä, ei riitä kotimaiselle tarjonnalle! Ratkaisu tähän on vienti, jota pieni talous voisi toimia. Vienti kuitenkin edellyttää kilpailukykyä. Kilpailukyky puolestaan edellyttää joustoja koko kansallistaloudessa. Markan ollessa maan käyttövaluutta, devalvaatio oli kilpailukyvyn korjausautomaatti. Edes tuotekehittelyä ei tarvittu!

Taloustieteilijöiden harmiksi talouden nobelistienkin teoriat eivät oikein tahdo enää toimia. Länsimaissa kulutusta voidaan lisätä ainoastaan tekemällä yhä huonompia tuotteita. Kohta oltaisiin ilmeisesti tilanteessa, jossa tuotteen viimeinen käyttöpäivä on ennen sen valmistumista. Tätä on kuitenkin yritetty estää takuuaikojen avulla. Tämä kuitenkin sotii kulutusteoriaa vastaan.

Kulutuksen suurin ongelma on se, että kysyntää on siellä, missä kulutukseen ei ole varaa. Esimerkkinä vaikkapa ihmiskunnan kehto Afrikka. Useiden Afrikan maiden rikkauksia ryöstävät isot monikansalliset yhtiöt, jotka kuitenkaan eivät jätä maihin riittävästi tuloja kysynnän kasvuun. Jälkeen jää vain korruptiolla tuhottu luonto. Ongelma tässä on se, että yhtiöt, jotka ryöstävät rikkauksia, eivät valmista tuotteita kulutuskysyntään. Jos näin olisi, ryöstäjistä voisi tulla robinhoodeja!

Julkisten talouksien ongelma puolestaan on sama kuin Suomen ay-liikkeellä. Ne eivät jousta deflaation eli laman iskiessä. Väkeä ei vähennetä, vaikka siltä näyttäisi. Ratkaisuna on ryhdytty käyttämään konsernirakennetta. Ihmiset siirretään konserniyhtiöihin. Kun 90-luvun laman aikana valtio vähensi voimakkaasti virkailijoita, niin se oli suuri puhallus. Tehtäviä siirrettiin kunnille. Nyt, kun kunnat ovat verojensa ja palvelujensa kanssa suurissa ongelmissa, tilannetta yritetään korjata soteuudistuksella. Ovatko koulut seuraava kohde?

Pankkikriisi siis romahdutti maailmantalouden. Koska kysyntä pieneni radikaalisti, niin julkista sektoria kohtasi rahoitusongelma. Joustoja ei ollut, joten veroja olisi pitänyt korottaa niin paljon, että kansalaisille olisi jäänyt vain viikkoraha puhtaana käteen. Tällaista riskiä yksikään poliittinen puolue ei voi ottaa. Ratkaisuksi otettiin hervoton velkaantuminen. Julkinen velka niin valtioilla kuin kunnillakin on kasvanut herkeämättä liki 10 vuotta.

Tulevaisuutta arvioitaessa, tutkijat kiinnittävät huomionsa trendeihin. Suomessa on kaksi tuhoisaa megatrendiä, syntyvyyden väheneminen ja 1940 – 1950-luvulla syntyneiden poistuminen tilastoista. Tämä merkitsee sitä, että 2040-luvulla Suomen väestö pienenee yli miljoonalla hengellä. Vastapainona on syntyvyyden väheneminen, joka vaikuttaa yhtä tuhoisasti. Nämä kaksi megatrendiä johtavat katastrofiin, jonka seuraukset ovat ennen näkemättömät ja kokemattomat. Koulut alkavat kumista tyhjyyttään ja seuraavaksi sairaalat!

Nykynuorille ei ole enää eläkkeitä, koska ei ole maksajia. Tästä pitää huolen syntyvyyden väheneminen. Kun eläkkeen maksajia ei ole, vaan vastuu vanhemmista siirtyy lasten piikkiin, alkaa yleensä syntyvyys kohota. Toinen suuri ongelma tulee olemaan se, että pienenevät ikäluokat eivät pysty maksamaan julkisia velkoja. Miten käy hyvinvointivaltion tällaisessa tulevaisuudessa. Sitä jokainen miettiköön tykönään!

Kommentit pois päältä artikkelissa Talouden käyttövoima

Vientiä Export

Toimin vientimiehenä yli 35 vuotta ympäri pohjoista pallon puoliskoa. Palvelin suuria suomalaisia yhtiöitä ja toimin myös ulkomaisten yritysten edustajana ja EU:n mannekiinina mm Virossa. Siksi minä niin mieleni pahoitan siitä, kun viennin asiantuntijat TV:ssä ja lehdissä yleistävät asioita ja yllyttävät vientiin. Vienti on jokaisen tuotteen ja yrityksen kohdalla täysin yksilöllistä, eikä sitä voi mitenkään yleistää.

Ensinnäkin vanha totuus, että maantieteelle emme voi mitään, pitää paikkansa erityisesti tavaroiden viennissä. Länsiviennin suhteen olemme saari ja logistisesti luonnollisin vientisuuntamme on itä. Venäjällä kuitenkin on omat haasteensa, jotka tekevät siitä nyt haastavan viennin kohdemaan. Toiseksi Suomen kotimarkkinat ovat varsin pienet ja kannattavan viennin luomiseksi, tarvitaan riittävän suuret kotimarkkinat. Tästä poikkeuksen tekevät volyymituotteita valmistavat yritykset kuten esim. metsäteollisuus.

Nyrkkisääntö viennissä on, että vähintään 40 % pitäisin tuotannosta jäädä kotimarkkinoille. Se toimii ikään kuin vakuutuksena markkinaheilahteluille. Tämä on kilpailuhaitta viennissä, koska kotimarkkinat ovat pienet. Ehdotonta on myös, että tuote on hyväksytty ja kilpailukykyinen kotimarkkinoilla. Nokia oli tästä hyvä esimerkki. Puhelimet testattiin riittävästi kotimarkkinoilla, koska se oli paljon edullisempaa, kuin eri puolilla maailmaa. Lisäksi Nokia oli ensimmäinen, joka aloitti verkostovalmistamisen. Se oli joustavampi, nopeampi ja tehokkaampi kuin silloisilla kilpailijoilla.

Vaikka euro helpottaakin vientiä, niin kuitenkin on olemassa valuuttariskejä, koska moniin valuuttaunionin ulkopuolisiin maihin tehdään kauppaa dollareissa. Dollari, jos mikään, on juuri tällä hetkellä arvaamaton valuutta. Kohdemaissa on myös muita riskitekijöitä. Saatavien perintä on EU-alueellakin vielä haasteellista. Esimerkkinä voin kertoa, että myimme Saksaan 10 pv. netto maksuajalla. Erästä maksua aloin sitten keväällä ihmetellä, kun sitä ei kuulunut määräajassa. Soitin ja sain selvityksen, että 10 päivää tarkoittaa arkipäiviä. Saksassa on helmikuusta alkaen kahden uskontokunnan karnevaaleja ja niin siitä 10 päivästä tuli 25 päivää.

Länteen tai pidemmälle vietäessä Suomi on siis saari ja kuljetuslogistiikka on hyvin usein kilpailukyvyn kannalta kilpailuhaitta. Tämä tietenkin muuttuu hieman, kun Baltian rautatie saadaan auki ja mahdollinen tunneli Tallinnaan. Rahti on kuitenkin asia, joka edellyttää, että tuotanto on riittävän suuri, jotta kuljetusyksiköt tulisivat edullisiksi. LUT:ssa tehdyn EU-tutkimuksen mukaan, suuri osa suomalaisista pk-yrityksistäkin on liian pieniä vientitoimintaan. Tämä edellyttäisi jonkinlaista verkostovientiä ja/tai valmistusta riittävän volyymin saamiseksi. Ostavien asiakkaiden koko maailmalla on myös sen verran suuri, että myös ostomäärät saattavat aiheuttaa rajoituksia.

Muistan hyvin, kun Neuvostoliitto hajosi, niin hallitus, ministeriöt yms. olosuhteista tietämättömät yllyttivät yrityksiä lähtemästä rohkeasti integroitumaan Venäjälle. Moni sinne lähtikin, mutta tuli hissun kissun pois nenä verta vuotaen. Ei ollut investointisuojaa, eikä ole vieläkään. Eräskin tuttavani ajettiin omasta yrityksestään pois kalashnikovien kanssa. Vain huuto kuului, että tämä on nyt meidän. Suurlähetystöstä ei ollut minkäänlaista apua.

Vienti on siis utkittava kohdemaakohtaisesti hyvin tarkoin. Soitellen sotaan ei kannata lähteä, vaikka kuinka isot herrat yllyttäisivät. Lisäksi on varauduttava siihen, että 2 – 3 vuotta menee opetteluun ja voiton odotteluun.

Kommentit pois päältä artikkelissa Vientiä Export

Luomutuotteet

Jouduin työmatkoillani seuraaman luomutuotteiden kaupan kehitystä Saksassa 1970-luvun alusta alkaen. Saksassa olivat vaatimukset luomuviljelyyn sellaiset, että maan piti olla kesannolla kolme vuotta, ennen luomuviljelyn aloittamista. Jossain suomalaisessa tutkimuksessa todettiin, että kaikki suomalaiset viljelysmaat olisivat olleet jo sinällään Saksan normien mukaisesti valmiita luomutuotantoon.

Saksalaisissa marketeissa oli jo tuolloin kymmeniä hyllymetrejä luomutuotteille ja kasvu oli nopeaa. Oheistuotteina myytiin mm. pieniä sähkömyllyjä, joilla jyvät voitiin jauhaa luomujauhoiksi. 90-luvulle tultaessa ajattelinkin, että tästä pitää kirjoittaa juttu Etelä-Suomen Sanomiin. Niinpä sitten kirjoitin jutun.

Silloinen päätoimittaja laittoi viestiä ja kehotti kirjoittamaan edelleen juttuja vain Venäjän kaupan muuttuvista näkymistä. Hän lisäsi, että koko luomujuttu on vain pelkkää hössötystä, eikä siitä koskaan mitään tule. Olin aikalailla hämmästynyt, koska teoriassa koko Suomen maataloustuotannon olisi pystynyt myymään luomuna Saksaan. Suomen koko tuotanto olisi silti ollut niin pieni, että se ei olisi markkinoita hetkauttanut. Joka tapauksessa juttuani ei julkaistu koskaan ja jatkoin kirjoittelua idänkaupasta.

Luomutuotannon viennissä on kuitenkin perustavaa laatua oleva ongelma. Yksikään tuottaja ei ole riittävän suuri pystyäkseen yksin harjoittamaan vientiä. Ehkä nykyisellään postimyyntinä, mutta ei tukkumarkkinoilla. Tässä asiassa olisi syytä ottaa mallia maataloustuotteiden viennistä Tanskasta. Tanskan vientii Englantiin on massiivista. Heillä on siellä omat varastot, kylmävarastot ja omat logistiikkapalvelut. Kaupoissa tuotteet pekonista alkaen kilpailevat paikallisten ja muiden maiden tuotteiden kanssa. Tanskalaisilla on myös omat kylmäkuljetusalukset lihalle, voille, maitotuotteille, kananmunille jne.

Kun Suomessa oli aikoinaan voivuori, niin kyllä silloin oli Valion voita Englannissa. Suomen valtio tuki kauppaa ja vientihinta oli markan kilo. Englannissa hinta kaupoissa oli 6 markkaa kilo tarjouksissa. Luomutuotteiden viennin osalta sormi osoittaa suoraan MTK:n näköalattomuuteen. Tuotteiden vienti antaisi viljelijöille mahdollisuuden saada aikaan kilpailu tuotteittensa arvoketjun kohentamisessa.

Nyt jalostajat ja kauppa sanelevat hinnat pienillä markkinoilla. Luomutuotteet ovat jo pitkälle jalostettuja tuotteita, jotka voivat ohittaa kotimaiset ostokartellit. MTK:llahan on jo omistuksessaan maailman laajuisesti toimiva Metsäliitto Group, joten kyllä viennin osaamista on! Toinen vaihtoehto toki on, että luomuviljelijät itse keräävät voimansa yhteen ja rakentavat itsenäisesti Organic Finnish Food-ketjun ja laittavat kotisivut laulamaan.

Kommentit pois päältä artikkelissa Luomutuotteet

Kiinnostaako vienti?

Vuosituhannen vaihteessa teimme Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa useita vuosia kestävän tutkimuksen Kaakkois-Suomen puuteollisuusyritysten kiinnostuksesta vientiin. Vain muutama prosentti oli kiinnostunut ja vain muutama aloitti viennin. Pääviesti oli, että kun menee hyvin, niin menköön. Merkittävä syy tähän oli yrittäjien ikärakenne. Pienteollisuudessa omistajien ikä alkaa lähennellä eläkeikää.

Julkisuudessa ja etenkin poliittisissa piireissä yrityksiä suorastaan yllytetään aloittamaan vientitoiminta. Nämä henkilöt eivät yleensä tiedä viennistä mitään. Vienti on hyvin yrityskohtainen asia ja näin globaalina digi-aikana se on myös hyvin toimialakohtainen. Meillä on aloja, jotka toimivat hyvin verkossa, mutta myös aloja, joilla tekniikka ja kuljetuskustannukset näyttelevät suurta osaa.

Tässäkin on taas todettava, että maantieteelle emme voi mitään. Tämä johtaa siihen, että pienin kuljetusyksikkö on yksi 20 jalan merikontti. Sekin olisi saatava mahdollisimman täyteen. Tuskaa voisi hieman helpottaa Tallinnan tunneli, mutta se on vielä aika pitkässä puussa. Teollisuudella haasteena on siis riittävä tuotanto viennin aloittamiseksi.

Suomen kotimarkkina on hyvin pieni turvaamaan selustaa viennille. Peukalosääntö yleensä on, että vientiin ei saisi mennä tuotannosta yli 50 %. Jos vienti jostain syystä romahtaa, niin tämän suhteen kanssa voi vielä jotenkin elää. Pieni tuotanto rajoittaa kaiken lisäksi kohdemaiden määrää, eikä sekään ole hyvä asia.

Nokian menestyksen salaisuus oli verkostovalmistus. Muilla kilpailijoilla oli oma tuotanto, mittava henkilökunta ja kalliit rakennukset. Nokian verkosto oli joustava ja erittäin nopea. Uuden mallin prototyypin valmistus kesti n. 48 tuntia. Tähän eivät kilpailijat pystyneet. Samanlainen verkostoituminen pk-teollisuudessa voisi avata merkittäviä vientimahdollisuuksia. Verkostotoiminnassa on kuitenkin oltava aina ”veturiyritys”, joka koordinoi ja vastaa toiminnallisesta kokonaisuudesta.

Viennin aloittaminen edellyttää perusteellista selvitystä kilpailusta kohdemarkkinoilla. Ensimmäiseksi on valittava sopivia kansainvälisiä messuja, joilla on alan toimijoita. Messuilta saa hyvän käsityksen oman alan kilpailutilanteesta, tuotteista ja niiden trendeistä. Messuja on kierrettävä ainakin parina vuonna, jotta saa riittävästi tuntumaa.

Nykyisin on myös tärkeää laatia omat nettisivut. Niiden on oltava riittävän informatiivisia mielenkiinnon herättämiseksi. Pelkkä fi-pääte ei ole aina riittävä, vaan on laadittava myös sivusto kohdemaan päätteillä ja/tai .com. Nämä voidaan linkittää omalle kotisivulle, jossa on riittävä kielivalikoima eli kohdemaiden kielistä tekstiä. Nettisivut ovat kuitenkin vain digitaalinen käyntikortti, jolla potentiaaliset asiakkaat saadaan kiinnostumaan tuotteista ja palveluista. Sivuja pitää myös päivittää!

Vienti ei myöskään ala maata polkemalla. Usein siihen menee vähintään 2 – 3 vuotta. Riippuen tuotteesta, saatetaan myös tarvita paikallista agenttia tai muuta samantyyppistä paikallista asiantuntemusta. On myös otettava huomioon, että maksuajat viennissä saattavat venyä, jolloin viennin rahoitus on oma ongelmakenttänsä. Sen sijaan markka-ajasta valuuttariskit ovat pienentyneet huomattavasti. Ennen euroon liittymistä 80-luvun lopulla monet viejät joutuivat ahdinkoon, kun markkaa keinotekoisesti vahvistettiin muutamassa vuodessa yli 30 %. Sellaista määrää ei millään alalla pystytä tehostamistoimilla kuromaan umpeen.

Vientiä ei voi myöskään harjoittaa oto. Siihen on panostettava osaavaa henkilökuntaa. Pelkästään logistiikka on vaativa ja tärkeä osa viennin kokonaisuutta. Tavarat on saatava asiakkaalle mahdollisimman edullisesti ja sovittuun aikaan. Koska nykyisin käytetään kuljetuksissa paljon kontteja, niin niiden rahdit etenkin mannerten välillä vaihtelevat suuresti. Tämä johtuu mannerten välisestä kuljetusten tasapainosta. Jos esimerkiksi Kiinasta tulee Eurooppaan enemmän kontteja, kun täältä menee takaisin Kiinaan, niin rahdit ovat jopa puolta halvempia täältä Kiinaan kuin Kiinasta tänne.

Kommentit pois päältä artikkelissa Kiinnostaako vienti?

Tulonsiirto

Tulonsiirrolla tarkoitetaan kansantajuisesti rahan siirtämistä taskusta toiseen. Aikoinaan, kun markka oli vielä käytössä, niin palkkarahat laitettiin tilipussiin ja annettiin työntekijälle käteen. Sitten tilipussi vietiin avaamattomana kiltisti kotiin ja ennettiin vaimolle, joka päätti rahojen käytöstä. Palkansaajan oli sitten kirjallisesti, mieluummin kahtena kappaleena, anottava rahat lauantaipulloon. Tämä oli kotitalouksien tulonsiirto. Sitten otettiin käyttöön tämä ”palkka pankkiin”-systeemi ja kaikki muuttui.
Kansantalous toimii periaatteessa samalla tavoin. Yhteiskunta kerää enemmän rahaa niiltä, joilla luulee sitä eniten olevan. Monimutkaisen ja byrokraattisen, mutta työllistävän järjestelmän kautta, vähemmillä tuloilla tai kokonaan ilman tuloja olevat voivat sitä kerättyä rahaa sitten anoa omaan käyttöönsä. Koska järjestelmä on hyvin monimutkainen, kerätyn rahan jakamiseen tarvitaan noin 650 000 ihmistä. On myös turha luulo, että asiasta selvittäisiin kahdella kappaleella hakemuksia. Ei, hakemuksia tarvitaan satoja erilaisia ja hyvin moniin paikkoihin.
Koko järjestelmä perustuu hyvin monimutkaiseen lainsäädäntöön, josta ovat päättäneet vallassa olleet poliitikot. Poliitikot puolestaan jakavat mielellään sellaista rahaa, jota eivät ole nähneet, eivätkä ole itse ansainneet. Oman markan aikana tällainen tulojen jakaminen perustui siihen, että jakajat halusivat itselleen suosiota, ääniä ja valtaa. Tulojen siirrot eivät perustuneet kovin laajalti tarpeeseen vaan siihen, että haluttiin olla kaikkien kanssa kavereita.
Vuosikymmenien kuluessa kehiteltiinkin sellainen tulonsiirtojärjestelmä, että niin laajaa ei ole missään muualla maailmassa. Nyt, kun omaa markkaa ei enää ole, on Suomen kansantalous tulonsiirtoineen jäänyt menneisyytensä panttivangiksi. Suurin ongelma, jota kansan on vaikea ymmärtää, on se, että nyt ei saa itse painaa mielin määrin rahaa. Tavaroita ja palveluita pitäisi viedä enemmän, kuin niitä tuodaan. Nyt ei näin ole. Nyt ollaan tilanteessa, että pitää lainata rahaa ulkomailta, jotta voitaisiin tulla toimeen.
Yhteiskuntasopimusneuvotteluissa työntekijäpuoli on syytellyt kovasti, että kyseessä on tulonsiirto työntekijöiltä työnantajille, porvareille ja kapitalisteille. Tässä onkin melkoinen väärinkäsitys. Jos työnantajat laittaisivat rahat omiin taskuihinsa, niin eihän se kilpailukyky siitä paranisi. Näillä tulonsiirroillahan on laskettava hintoja, jotta se kilpailukyky paranisi. Näin ollen tässä tapahtuukin tulonsiirto suomalaisten yritysten asiakkaille eri puolilla maailmaa – eikö? Se, saadaanko tällä tavoin luotua uusia työpaikkoja, riippuu sitten siitä, kuinka paljon näillä tulonsiirroilla saadaan tavaraa menemään. Kyllä tässä globalisaatio riistää niin työnantajaa kuin työntekijääkin!

Kommentit pois päältä artikkelissa Tulonsiirto

WP Login