Posts Tagged ‘vero’

Verovertailut ovat vain viihdettä

Suomessa tehdään innokkaasti verovertailuja muihin maihin. Haluna on löytää edes joku maa, jossa verotus olisi kovempaa kuin Suomessa. Vaikka suomalaiset vertailujen tekijät eivät asiaa myönnä, niin vertailut ovat mahdottomia. Kaikissa maissa järjestelmät ovat täysin erilaisia, joten niiden keskinäinen vertailu ei ole objektiivista. Perustellusti voisi olettaa, että vertailuja tehdään Suomessa tarkoitushakuisesti? Selkeämmän kuvan saisi, jos verrattaisiin maiden talouksien sisäisten tulonsiirtojen määrää toisiinsa.

Suomessa unohdetaan esimerkiksi palkansaajien maksamat veroluonteiset eläke- ja -sosiaaliturva-maksut. Useimmissa maissa nämä maksut sisältyvät tuloveroon, ALV:on ja muihin vastaaviin veroihin. Samoin yritysten verovertailuissa unohdetaan yritysten maksamat palkkoihin perustuvat verojen luonteiset maksut. Näin ollen yritystenkään verovertailut eivät ole vertailukelpoisia.

Lisäksi vertailuissa pitäisi ottaa huomioon verotuksen rakenteelliset erot. Esimerkiksi Virossa ja Britanniassa tuloveroilmoitus tehdään vain erittäin harvinaisissa poikkeustapauksissa. Yleensä verotus tapahtuu työnantajan antamien tietojen perusteella. Tämä johtuu siitä, että ansiotulosta ei ole mahdollista tehdä mitään vähennyksiä. Suomessa puolestaan näitä vähennyksiä on runsaasti esim. työmatkavähennykset, kotitalousvähennykset, jäsenmaksut, asuntolainojen korkovähennykset ja lukuisia muita. Vertailuissa käytetään vain julkisia prosentteja, jotka eivät todellakaan kerro yksittäisen henkilön todellista lopullista veroprosenttia.

Myös yritysverotuksen rakenteet poikkeavat huomattavasti maasta toiseen. Jos Suomea verrataan vaikkapa Tanskaan, niin ero on kuin yöllä ja päivällä. Tanskassa yritykset eivät maksa mitään palkoihin perustuvia sosiaali- yms maksuja. Suomessa tällaisia maksuja on kappalemääräisesti noin 20. Tanskassa työnantajamaksut kerätään muina veroina. Virossa yritykset maksavat veroa vasta silloin, kun yhtiöstä kotiutetaan voittoja. Suomessa puolestaan yrityksiä verotetaan ensin voitosta ja sen jälkeen osakkeenomistajia osingoista. Omistajien kannalta Suomessa maksetaan kaksinkertainen vero Viroon verrattuna.

Suomessa yritysverotuksen rakenne on myös epätasa-arvoinen, ellei jopa perustuslainvastainen. Tästä esimerkkinä vaikkapa lääkärien nostamat verottomat osingot yhtiöistään. Myös listattuihin yrityksiin sijoittaneet joutuvat maksamaan osingoista korkean veron, kun listaamattomissa pääsee helpommalla. Monet yksin yrittäjät ja pienten yhtiöiden omistajat eivät voi koskaan jakaa osinkoja ja joutuvat maksamaan palkoistaan tavallista tuloveroa. Se ei paljon houkuttele ottamaan yritysriskejä.

Kun Suomessa puhutaan yritysten kansainvälisestä verokilpailusta, niin vain yhteisövero (20 %) tuodaan esille ja sitä verrataan muiden maiden vastaaviin veroihin. Se ei todellakaan ole mikään mittari, koska se kätkee taakseen paljon muita veroluonteisia maksuja. Olisi syytä tarkastella myös isoa kuvaa eli sitä, kuinka paljon sijoittaja joutuu maksamaan osingoistaan. Kokonaisuutena sijoittaja joutuu maksamaan veroja yli 50 %, kun otetaan huomioon ensin yhteisövero ja sitten osinkovero.

Ei siis ole ihme, jos verot kauas karkaavat. Suomessa veropohja on niin laaja, että seinät alkavat tulla vastaan. Kansainvälisten tutkimusten mukaan yhden verodollarin uudelleen jakaminen maksaa 2 dollaria. Tästä todisteena Suomellakin velka vain kasvaa, kun tulot eivät riitä kattamaan menoja! Hyvinvointivaltion hallitus onkin kuin tikka tervatulla laudalla. Digitalisaatio alkaa purra tähän ongelmaan vasta joskus, kun ennen sotia ja sota-aikana syntyneistä aika jättää.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Verovertailut ovat vain viihdettä

Vero vai maksu

Palkat eivät Suomessa ole korkeita, mutta työvoimakustannukset ovat. Tämä johtuu siitä, että muihin kilpailijamaihin verrattuina meillä on eniten maailmassa pakollisia palkkasidonnaisia veroja, joita kutsutaan maksuiksi. Tein 1990-luvun lopulla LUT:ssa tutkimuksen EU-maiden vastaavista maksuista. Osa maista ei suostunut lainkaan paljastamaan näitä kilpailullisista syistä, mutta sain niitä kuitenkin kaupallisten edustajien kautta. Tuolloin Suomessa oli kappalemääräisesti 23 erilaista palkkaan sidottua maksua. Seuraavan maana oli Portugal, jolla oli 5 vastaavaa maksua.

Toisessa ääripäässä oli Tanska, jossa ei ole lainkaan työnantajamaksuja. Välille mahtuu monia maita, joissa maksuja on 2-3. Tanskan malli luotiin 1970-luvulla parantamaan Tanskan kansallista kilpailuasemaa. Siellä mentiin jopa niin pitkälle, että tuntipalkkaisten kesäloma-ajan palkkakin lisättiin tuntipalkkaan. Mitään erillistä lomakorvausta tai lomaltapaluurahaa ei ole. Kuukausipalkkaisille maksetaan palkka loma-ajalta. Tällä toimenpiteellä saatiin nimenomaan pk-yritysten kilpailukykyä ja kassavirtaa parannettua.

Sailaskin tilasi tutkimuksen ministeriöön, mutta eipä siitä toimenpiteitä seurannut. Kolmikanta päätöksiin ei voinut kajota.

Tällainen rakenne on omiaan vääristämään verovertailuja. Esimerkiksi pyynnöistä huolimatta Veronmaksajain keskusliitto tekee vertailunsa vain virallisesti tilastollisesti hyväksyttyjen verojen perusteella. Onkin syytä kysyä, miksi pakollisia palkkasidonnaisia maksuja ei Suomessa kutsuta veroiksi, vaikka ne aivan selvästi niitä ovat? Palkkaperusteiset pakolliset maksut ovat yhteensä työntekijältä ja työnantajalta yli 35 % palkoista, hieman työntekijän iästä riippuen. YEL yrittäjillä tämä on korkeampi, koska yrittäjä joutuu maksamaan itse myös työntekijän (oman) osuuden eläkemaksusta.

Tanskassa kaikki palkkasidonnaiset maksut siirrettiin muihin veroihin. Kuitenkin Tanskan keskimääräinen tulovero on vain noin 4 % korkeampi kuin Suomessa. Verovertailut eivät ole oikeudenmukaisia mittareita vertailtaessa kansallisia veroasteita. Kussakin maassa veroja kerätään eri tavoin. Suomessa veronluoteisia maksuja on eniten, mutta kansainvälisiin verovertailuihin ne eivät päädy. Eräs selkeä esimerkki on eläkemaksujärjestelmä. Useimmissa maissa veroilla kerätään peruseläke ja sen  lisäksi yksityisrahoitteisia eläkevakuutuksia.

Kun Suomen sosiaaliturvaa ryhdyttiin rakentamaan, niin kolmikanta päätti rakentaa sen pitkälti palkkatulojen varaan. Lähtökohta oli ilmeisesti se, että kansantaloudessa palkkatulojen arviointi oli huomattavasti helpompaa, kuin verotulojen arviointi. Tämä helpotti julkisten budjettien tekoa. Asialla ei ollut maan elintärkeiden vientitulojen kannalta suurtakaan merkitystä, koska devalvaatioilla saatiin kilpailu kilpailukyky ”tuunattua” kuntoon yön yli. Vaikutus oli kuitenkin sama kuin, jos olisi pissannut pakkasella housuihinsa. Nyt euro toimii vaippana. Enää ei ole edes hetken helpotusta!

Kansaa huijattiin saamalla verot näyttämään kansainvälisissä vertailuissa hyväksyttäviltä, kun suurta osaa veroista kutsuttiin maksuiksi. Nyt ollaan pisteessä, jossa veroja ja maksuja ei ole mahdollista enää nostaa. Joskus markka-aikana sanottiin, että katto on korkealla ja seinät kaukana toisistaan. Tämä korttitalo on nyt romahtamaisillaan. Miten aloittaa puhtaalta pöydältä, kas siinäpä kysymys!

Tanskan mallillakin on omat kuvionsa. Veroprogressio on siellä niin korkea, että monet työntekijät tekevät lyhyempää työviikkoa, koska nettotulot eivät siitä juurikaan pienene. Tämä puolestaan on merkinnyt sitä, että monet tuotantoyritykset ovat siirtyneet 6- tai 7-päiväisiin viikkoihin. Osittain tästä johtuen Tanskan työttömyys nyt noin 4,2 %. Toisaalta yritysten kilpailukyky parani, koska käyttöaste nousi.

Kilpailukykyä ei siis rakenneta pelkästään kiky-sopimuksilla. Sopii myös kysyä, kuinka suuri on 1 % kasvuennusteissa tilastollinen virhe? Suomessa tarvitaan todellinen suursiivous, jolla saadaan julkisten sektorien kulut kuriin ja niin vero- kuin maksuastekin kilpailukykyiseksi. Mistä löytyy se poliittinen päättäväisyys, joka löytyi Tanskassa liki 40 vuotta sitten?

Kommentit pois päältä artikkelissa Vero vai maksu

WP Login