Posts Tagged ‘vastuu’

Maakunnan liikelaitos?

Ismo Rautiainen kirjoittaa 13.6 Uusi Lahdessa, että jos maakuntauudistus tulee, niin maakuntavaltuusto ja hallitus päättävät mm. sotepalveluista. Tätä tarkoitusta hoitamaan perustetaan maakunnan liikelaitos. Sen vastuulle tulevat viranomaispäätökset kuten erikoissairaanhoito, erikoissotepalvelut jne.

Juridisesti tällainen muutos on varsin suuri, mutta muutoksen juridisista seurauksista en ole nähnyt puhuttavan missään. Liikelaitoksesta puhuttaessa oletan, että kyse on samanlaisesta osakeyhtiöstä, kuin nykyiset kuntien konserniyhtiöt ovat. Jos tämä on tarkoitus, niin tarvitaan runsaasti muitakin lakimuutoksia. Liikelaitoksen on mm. pidettävä oy-lainmukainen kirjanpito.

Kuntien konserniyhtiöissä on jo totuttu siihen, että asioita salaillaan liikesalaisuuksien nojalla. Sopiiko tällainen salailu sotepalveluihin? Tällaisen maakunnan liikelaitoksen tulos ei muodostu samalla tavoin kuin yleensä osakeyhtiöissä, vaan se perustuu suurimmalta osaltaan valtion rahoitukseen. Miten tällainen yhtiö voi toimia, kun sen hallintoelimet eivät päättää vapaasti tuloistaan ja menoistaan? Millaiset ovat ohjeet potilaiden priorisointiin?

Ongelmaksi muodostuvat myös asiakkaiden valitukset eli reklamaatiot varsinaisesta palvelutoiminnasta. Tähän asti on käytössä ollut potilasasiamies ensimmäisessä vaiheessa. Hänen valtuuksillaan on tosin päässyt vain siirtämään asioita organisaation sisällä takaisin lähtöruutuun. Varsinainen valitustie ovat sitten olleet Valvira, Potilasturvakeskus ja muut hallintohimmelit ja lopulta hallinto-oikeus. Osakeyhtiömallissa ei näitä polkuja voi enää kulkea.

Mahdolliset valitukset osakeyhtiön toiminnasta tekevät ensivaiheessa Kuluttajavalituslautakunta, josta asiat sitten siirtyvät käräjäoikeuksiin. Tietenkin on myös mahdollista varojen salliessa, haastaa liikelaitos suoraan oikeuteen. Tällaisessa tapauksessa on kuitenkin se vaara, että asiakas joutuu itse maksamaan oikeudenkäyntikulut. Vastuut myös muuttuvat, koska käräjäoikeusjärjestelmä ei silittele päitä.

Edellisen perusteella onkin syytä kysyä, millainen potilasturva on maakunnan liikelaitoksen asiakkailla? Auttaako tässä ongelmassa palvelulupaus, joka maakuntahallituksen ja –valtuuston suunnitelmissa nyt on? Siinä maakuntahallinto antaa lupauksen, liikelaitos lunastaa lupauksen ja valtio maksaa. Vaikuttaa melkoisen ongelmalliselta yhtälöltä.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Maakunnan liikelaitos?

WP Login