Posts Tagged ‘valinnanvapaus’

Valinnanvapaus

Yksityisten ja julkisten terveyspalvelujen välillä on yksi perustavaa laatua oleva ero. Yksityisellä puolella menee sitä paremmin, mitä enemmän on asiakkaita. Julkisella puolella puolestaan menee sitä paremmin, mitä vähemmän on asiakkaita. Löytyykö tälle yhtälölle minkäänlaista yhteistä nimittäjää?

Yksityisellä puolella tulovirta on suoraan verrannollinen asiakaskäyntien määrään. Julkisella puolella puolestaan yhteiskunnan kulujen määrä on suoraan verrannollinen asiakaskäyntien määrään. Toisessa on tavoitteena voiton maksimointi, kun taas toisessa kulujen minimointi!

Nyt julkisessa keskustelussa ovat polttopisteessä palvelusetelit ja henkilökohtaiset budjetit. Todellisuudessa kyse on kuitenkin tehokkuudesta ja kustannusten minimoinnista. Erityisesti ns. asiantuntijat pelkäävät erikoissairaanhoidon joutumista kilpailun alaiseksi. Tässä ilmeisesti unohdetaan tarkoituksella se, että erikoissairaanhoitoon julkisella puolella pääsee vain lähetteellä tulipa se yksityiseltä puolelta tai omasta organisaatiosta.

Tässä asetelmassa unohdetaan jälleen se tosiasia, että soteuudistuksessa ei enää olla kahden kerroksen väkeä, vaan saman hoitopolun osia! Ainakin Lahdessa ongelma on ollut se, että kaikenlaisten keikkalääkärien muutaman viikon työsuhteissa, diagnosointi on ollut aika heikkoa. Onko kaupungilla ihan ollut säästösyistä ohjeistus, että lähetteitä keskussairaalaan on kaikin keinoin vältettävä?

No onko mitään tehtävissä? Yksityisen puolen markkinaehtoinen järjestelmä toimii ajanvarauksella joko netissä tai manuaalisesti. Siellä asiakas voi valita hoitopaikkansa ja hoitavan lääkärinsä omien oireidensa ja tuntemustensa perusteella. Siellä on päteviä ja kokeneita jo eläkkeelläkin olevia erikoislääkäreitä, jotka voivat olla työssä oman kykynsä ja halunsa mukaan. Heidän vapaat vastaanottoaikansa ovat näkyvissä päivä/tuntikohtaisesti. Vastaanottoaika on siis vain klikkauksen päässä!

Julkisella puolella käydään kiivasta keskustelua siitä, että asiakkaan on sitouduttava yhteen ja samaan terveyskeskukseen ainakin puoleksi vuodeksi. Miksi??? Miksei asiakas voi valita vapaata aikaa sieltä, mistä se hänelle parhaiten sopii – vaikka Hollolasta tai Asikkalasta. Samaa organisaatiota ollaan kaikki. Ongelma ja ero ovat siinä, että hyvinvointiyhtymässä ei ole halua tai kykyä siirtyä yksityisellä puolella hyvin toimivaan digitaaliseen ajanvaraukseen. Miksi? Pelätäänkö sitä, että silloin on kaikkien nähtävissä, koska ne lääkärit oikein ovat töissä?

Syynä ei ainakaan voi olla potilasturvallisuus, koska se on parhainta omalääkärijärjestelmässä. Nykyisessä järjestelmässä tavallinen potilas tuskin koskaan näkee samaa lääkäriä. Keikkalääkäreillä ei kokemukseni mukaan ole myöskään aikaa katsella potilaan sairaushistoriaa Omakannasta. Mennään vain pärstäkertoimella ja sen hetkisillä oireilla. Tästä on julkisuudessakin runsaasti ikävää näyttöä. Vakaviin sairauksiin on määrätty närästyslääkettä tai särkylääkkeitä.

Tähän vielä laitetaan kotihoidon lisääminen, mutta miten se toteutetaan? Kotihoito taajamissa kerrostaloissa asuville on huomattavan erilaista, kuin haja-asutusalueella omakotitaloissa asuville. Kuka auttaa kotihoitolaisia nurmikonleikkuussa ja lumitöissä? Omakotitaloissa on läpi vuoden kaikenlaista huoltamista, johon tarvitaan hoidettavalle apua. Onko asiantuntijoilla jokin ratkaisu tähän? Posti luopuu nurmikonleikkuusta – ainakin talveksi. Odotellaan avauksia lumitöihin. Linko vaan siihen postiauton keulaan, niin johan homma hoituu, vaiko torppa myyntiin ja muutto kerrostaloasuntoon?

On täysin selvää, ilman perusteellisia laskelmiakin, että jos julkisella puolella lähennyttäisiin yksityisen puolen toimintatapoja, tehokkuus paranisi, asiakastyytyväisyys paranisi ja kustannukset todellisuudessa laskisivat. Kyllähän se vaan taitaa olla niin, että eutanasia tulee olemaan oleellinen osa Sote-uudistusta???

Kommentit pois päältä artikkelissa Valinnanvapaus

Soteurakka

Ulkopuolisena on vaikea puuttua soteuudistuksen yksityiskohtiin, mutta isompaa kuvaa on mahdollista tarkastella. Kansalaisen näkökulmasta nyt näyttää siltä, että ideologinenkin takki on monessa puolueessa kääntynyt edelliseltä vaalikaudelta. Nyt pitäisi kuitenkin ideologiat unohtaa, kun kyseessä on näin suuri uudistus. Nyt tarvitaan samaa henkeä, jolla sotakorvaukset maksettiin aikoinaan.

Yhteen hiileen pitäisi puhaltaa niin, että tuhkat eivät pöllyä toisten silmille. On aivan selvää, että näin suuri uudistus ei ole valmis pelkästään eduskunnan aamenella. Kyseessä on tuotanto- tai hoitoketjun uudistus, jossa kaksi täysin erilaista toimintakulttuuria yritetään yhdistää yhdeksi hoitoketjuksi. On täysin varmaa, että tällainen uudistus ei mene putkeen kerralla, vaan tarvitaan ongelmiin nopeasti reagoiva järjestelmä, jolla pakolliset muutokset voidaan hoitaa välittömästi.

Palautetta on odotettavissa niin potilailta kuin henkilöstöltäkin. Ne ovat käytännön toiminnassa ilmeneviä ongelmia, joiden korjaaminen ei voi kestää vuosien poliittista vääntöä. Aluksi muutokset on saatava voimaan nopeasti ja pragmaattisesti, eikä poliittinen asiantuntemattomuus saa niitä jarruttaa!

Suuren ongelman tulee muodostamaan myös potilasturvallisuus. Osakeyhtiölaki ei tunne potilasasiamiehiä, eikä nykyistä hallintomenettelyä. Osakeyhtiömuodossa ongelmat siirtyvät nykyisistä hallintomenettelyistä käräjäoikeuksiin, joten on selvää, että yhtiöittämistä varten tarvitaan uusi laki. Meillä on jo esim. Asunto-osakeyhtiölaki ja samankaltainen erikoislaki tarvitaan tähänkin. As. Oy lain suurin puute on sen valvonta. Käytännössä julkista valvontaa ei ole lainkaan, vaan yksittäisen osakkaan on haettava oikeutta käräjillä.

Ongelmallista on myös se, mitä voidaan sairaanhoidossa ja sosiaaliturvassa piilotella liikesalaisuuksien piiriin. Näistähän on esimerkkejä kuntakonserneista eri puolilta maata. Hallinto-oikeus-menettelyssä virkamiehen sanktio oli yleensä pään silitys vastakarvaan, mutta käräjillä on toisenlaiset tuomiot. Hyvinvointiosakeyhtiön haastaminen käräjille on myös yksityishenkilölle kallis juttu, vaikka jutun voittaisikin ja kulut maksaisi hävinnyt osapuoli. Uudessa laissa pitäisikin tarkastella syyttäjän tehtäviä tavallista tarkemmin.

Myös valinnan vapaus asettaa omat haasteensa. Tähän asti valinnan vapaus on ollut lähinnä valintapakko, kun julkiselle puolelle ei ole päässyt säädetyssä ajassa. Nyt valintapakko on myös akuuteissa tapauksissa taannut tarvittaessa lähetteen erikoissairaanhoitoon. Sitä on julkisella puolella terveyskeskuksissa saattanut joutua odottamaan kuukausia, ellei jopa vuosia. Valintapakko on syntynyt tilanteissa, joissa julkiselle puolelle ei ole päässyt ja on ollut varaa mennä yksityiselle. Olisiko siis täysin mahdotonta ajatella, että julkinen sektori antaa maksusitoumuksen silloin, kun se ei itse pysty antamaan lain säätämää palvelua? Siten täyttyisi vallinnanvapaus.

Kun nykyinen järjestelmä on todettu kansalaisten kannalta epätasa-arvoiseksi, niin jostain on joskus aloitettava. Kansa ikääntyy ja syntyvyys vähenee, joten koko palvelutarve muuttuu. Joudutaanko kohta lastenneuvoloista tekemään vanhusten neuvoloita? Jos tämä uudistus nyt haudataan, suuret ikäluokat ehtivät poistua keskuudestamme enne seuraava yritystä. Sitäkö oppositio haluaa?

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Soteurakka

WP Login