Posts Tagged ‘Trump’

Hybriditalous

Varsinaisesti maailman kansantalouksien järjestelmien voidaan katsoa alkaneen teollisesta vallankumouksesta eli höyrykoneen käyttöönotosta. Sen jälkeen muutoksia on tapahtunut melko nopeassa tahdissa. Viimeinen vaihe on ollut globalisaatio, jota on pitänyt jollain tavoin kasassa WTO ja Xpack, ketä siihen kulloinkin kuuluu.

Nyt Trump on alkanut laittaa koko maailman talousjärjestelmää uusiksi, ilmeisesti olettaen, että hän voi toimillaan saada jonkinlaisen USA-kartellin maailmankaupassa. Hän ei näytä ymmärtävän, että tämä historian vaihe on käyty jo läpi. Oman kasantalouden suojaaminen merkitsee sitä, että muut tekevät saman tavalla tai toisella.

Maailma on kuitenkin muuttunut oleellisesti, koska viime vuosisadan alkupuolella syntyi useita kommunistisia talouksia. Viimeinen vaihe oli Euroopan yhteisvaluutta. Yhteisvaluuttaan kuuluvilla mailla ei ole varsinaista omaa kansantaloutta vaan heikompi kansallistalous. Kansallisissa talouksissa ei ole mahdollista parantaa kilpailukykyä esim. devalvaatiolla tai muilla finanssitoimenpiteillä. Kilpailukyky vientivetoisissa maissa eli pienissä kansallistalouksissa on revittävä ns. omasta selkänahasta. Tämän toivoisi myös ay-liikkeen tajuavan.

Trumpin aloittama kauppasota johtaa väistämättä pitkäaikaisiin vaikutuksiin globaalissa taloudessa. Syntyy uudenlainen talousmalli, jossa länsi ei ole enää veturina. Länsimaisissa demokraattisissa valtioissa talous on paalutettu tiukasti lainsäädännöllä niin maakohtaisesti kuin kansainvälisesti. Kansainvälisesti on olemassa lainsäädäntö ja ns. hyväksytyt yleiset kauppatavat erityisesti yksityisellä sektorilla. Näihin yleensä perustuvat kansainvälisten välimiesoikeuksien päätökset!

Nyt Trump on ärsyttänyt Kiinan, jonka talousmalli perustuu täysin toisenlaiseen päätöksentekoprosessiin kuin lännessä. Ensinnäkin Kiinan valuuttavaranto on melkein yhtä suuri kuin USA:n kasvava valtion velka. Tätä tärkeämpi on keskitetty päätöksen teko, jolla näitä varoja voidaan käyttää nopeasti joko valtion tai maan yksityisten yritysten operaatioihin. Tällaisia operaatioita on näkyvissä jo eri puolilla maailmaa ja myös Suomessa.

Kiinan maailman laajuinen vaikutusvallan kasvu johtuu sen hämmästyttävän nopeasta talouskasvusta. Tällaista kasvua ei ole maailmassa nähty koskaan aiemmin. Näin valtavan asukasmäärän valtio on näyttänyt kaksinumeroisia kasvulukuja. Länsimaisessa markkinataloudessa tällaista kasvua ja sen nopeutta pidetään mahdottomana. Tutkijat ovat esittäneet syiksi kahdeksan näkökulmaa.

Ensinnäkin Kiina ei ole traditionaalisessa mielessä kansallisvaltio. Sen kehitys sivistysvaltiona vastaa lännen historiassa 1800-luvun loppua. Kiinassa jouduttiin lopulta huomaamaan, että muu maailma ei tule siirtymään kommunismiin. Tästä johtuen sen oli mukauduttava lännen markkinatalousmalleihin viennin ja kotimaan kasvun suhteen. Toiseksi Kiina on myös joutunut sopeutumaan ympäröivien valtioiden toimintamalleihin. Tämä sopeutuminen on kestänyt tuhansia vuosia ja päättyi vasta 1800-luvun lopulla. Tällaista tapahtumaa tutkijat kutsuvat tributary-state-vaiheeksi. Täydellisesti tämä vaihe ei ole vielä kadonnut.

Kolmanneksi silmiinpistävää on kiinalaisten suhtautuminen eri rotuihin ja etnisiin alkuperiin. Han-kiinalaiset uskovat olevansa samaa rotua, vaikka se ei lainkaan pidä paikkaansa. Valtava populaation kasvu laajalla alueella on sekoittanut eri heimoja ja rotuja keskenään, joten yhtenäistä alkuperää olevaa heimoa ei voi olla. Tästä johtuen kiinalaisten suhtautumista rotuihin, ei voida pitää poliittisena agendana. Kiinan historia on liian vanha ja syvälle menevä. Tästä esimerkkinä on tavallisten kiinalaisten suhtautuminen Taiwanin kiinalaisiin. Se poikkeaa täysin hallituksen linjasta.

Neljänneksi Kiina operoi maanosana toisin kuin esim. Yhdysvallat ja muut maanosavaltiot. Vaikka Kiina toimii joissakin tapauksissa kuten muut mantereiset kansallisvaltiot, sen valtion alue ja väestömäärä ovat aivan omaa luokkaansa. Kiinan modernisaatio ja kaupungistuminen ovat maanosamittaluokkaa. Kun menin ennen Pekingin olympialaisia lentokentältä Qingdaon keskustaan, laskin matkalla sata nosturia ja olin vielä esikaupunkialueella. Sama oli tilanne lähes kaikissa suuremmissa kaupungeissa 2000-luvulla. Suomessakin muistetaan hyvin maaltamuuton aika vahvana talouskasvun aikana. Ei kuitenkaan ole helppoa kuvitella sitä kaksituhatkertaisena.

Viidenneksi Kiinassa ei ole samankaltaista asetelmaa kuin vaikkapa Euroopassa, jossa imperialistiset dynastiat joutuivat elämään muiden kilpailevien instituutioiden, kuten kirkon ja porvareiden kanssa. Valtaa ei siis tarvinnut jakaa kirkon tai kauppahuoneiden kanssa. Kiinassa ei ole selkeästi organisoituja uskonnollisia yhteisöjä kuten lännessä. Vaikka erilaisia uskontokuntia ja kaupallisia toimijoita onkin maassa, niin valta ei ole niiden kanssa jaettu.

Kommunismin aatteeseen se ei aikoinaan sopinut ja nyt kapitalistisessa kommunismissa yksityistä toimintaa on, mutta valta pysyy tiukasti nomenklatuurin käsissä. Tästä johtuen Kiina on erittäin kilpailukykyinen valtiona verrattuna mihin tahansa muuhun valtioon. Tällä on erittäin vahva vaikutus muuhun maailmaan nähden. Kuin muissa maissa vatuloidaan päätöksien kanssa, niin Kiinassa ne tulevat koordinoidusti ja nopeasti. Päätöksiä ei tarvitse kummemmin selitellä.

Kuudentena mainitaan Kiinan modernisoitumisen huomattava nopeus. Tämä nopeus poikkeaa huomattavasti lännen kokemuksista valtion muutoksissa. Tosin on huomattava, että lännen modernisoituminen alkoi huomattavasti aikaisemmin, joten Kiina on voinut hyödyntää lännen kokemuksia. Jos otetaan esimerkiksi vaikka puhelimet, niin niiden käyttöönotto ja kehitys lännessä kesti parikymmentä vuotta. Kiinan modernisoitumisessa ei tätä kehitysvaihetta ollut. Siellä siirryttiin suoraan valmistukseen.

Seitsemänneksi Kiina hallitsi vuodesta 1949 kommunistinen hallinto. Paradoksi Kiinan ja lännen välillä lienee se, että 1989 Euroopan kommunismi romahti mahdottomuuteensa. Tämä merkitsi ehdottomasti myös Kiinan kommunistisen järjestelmän tuhon alkua. Kiinan markkinatalouden pohjalla on kuitenkin kommunistisen päätösjärjestelmän juuret, jotka voivat säilyä vielä hyvin pitkään. Sivistysvaltioksi siirtyminen näin massiivisessa maassa kestänee sukupolvia. Gorbatshovin elämäkerrasta käy selkeästi ilmi, että hän yritti samanlaista hiljaista siirtymistä Venäjällä, mutta hänet syrjäytettiin.

Viimeisenä eli kahdeksantena Kiina tulee vielä vuosikymmeniä olemaan polarisoitunut sekä kehitysmaaksi että kehittyneeksi maaksi. Tämä antaa lisää kilpailuetua tällä valtavalle maalle. Palkkaerot ja kustannuserot yhteensä kehittyneen ja kehittyvän maan välillä ovat suuria. Maa on laaja ja kustannuserot eri osissa ovat suuria. Näin oli myös Virossa. Tallinnan alueen kustannukset ja hinnat olivat jopa puolet korkeampia kuin etelä- ja Kaakkois-Virossa ja maan koko on vain prosentin osia Kiinasta.

Kiinan ehkä suurin vaara kehitykselle ovat ilman saasteet. Talousasiantuntijat jostain syystä karsastavat tätä kilpailukykyhaittaa, mutta se on Kiinassa todellinen. Se voi haastaa kaikki edellä mainitut markkinaedut.

Kiina ja Kaakkois- Aasia omine markkinatalousmalleineen tulee muuttamaan globalisaation kokonaiskuvaa kaksinapaiseen suuntaan. Lännen pitkälle kehittynyt mutta monijakoinen kansallisten talouksien sekamelska saattaa hyvinkin hävitä hybridiksi muuttuvassa markkinataloudessa. Joka tapauksessa Trump on käynnistänyt prosessin, joka tekee tulevaisuudesta ennalta arvaamattoman jopa vuosikymmeniksi eteenpäin. Varmaa ainakin on se, että Kiinan kanssa kannatta olla hyvissä väleissä.

 

Lähde: Jacques Martin, When China Rules the World, The end of Western World an the Birth of a New Global Order, 2012. Penguin Books.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Hybriditalous

Maailmankirjat sekaisin

Tulevaisuutta arvioitaessa kiinnitetään huomiota heikkoihin signaaleihin, trendeihin ja megatrendeihin. Tärkeimpänä lähtökohtana pitkän vuosikymmenien päähän ulottuvat tarkastelun lähtökohtana on arvioida heikkojen signaalien kehittyminen megatrendeiksi. Siihen tarvitaan tarkkaa ja analyyttistä tilastojen arviointia, mutta myös pragmaattista lähestymistapaa.

Poliittisessa päätöksenteossa sen sijaan ei ajatella kuin sen hetkistä puolueen ja henkilökohtaista tilannetta seuraavissa vaaleissa. Monipuoluevaltioissa päätökset tehdään kompromisseina ja tämä yhtälö on demokratian suurin sudenkuoppa. Kompromisseilla rakennetaan pääasiassa kalliita hallintohimmeleitä, joita on erittäin vaikea purkaa. Viro on hyvä esimerkki puhtaalta pöydältä aloittamisesta, jossa on otettu oppia muiden virheistä.

Tällä hetkellä maailmalla tapahtuu paljon ja signaaleja ja trendejä on monissa eri vaiheissa. Nämä ovat poliittisia ja etenkin kauppapoliittisia heikkoja signaaleja on eri puolilla maailmaa. Lisäksi ilmaston muutos on vahvistumassa megatrendiksi, jota poliittiset ambitiot kasvattavat eksponentiaalisesti. Näitä vahvistavat myös eri tavoin ja eri suunnilla autoritääriset johtajat useissa eri maissa.

Ehkä kaikkein merkittävin on kuitenkin Kiinan kehitys kansainvälisillä areenoilla. Kiinan historia ja kiinalainen kulttuuri poikkeavat länsimaisesta kulttuurista kuin yö ja päivä. Yhdysvallat ovat nyt länsimaisen kulttuurin keihäänkärki ja mitä siellä tapahtuu? Nykyinen presidentti saa siellä enemmän tuhoa aikaan kuin yksikään vieraanvallan agentti. Jos Trump äänestetään vielä toiselle kaudelle, niin 2030-luvulla Yhdysvalloista on jäljellä vain savuavat rauniot.

Vaikka tulevat presidentit yrittäisivät palata ajassa aikaan ennen Trumpia, niin kuka enää uskoo Yhdysvaltoihin. EU:ssa tilanne ei ole käytännössä juurikaan parempi. Jäsenmaat ovat eripuraisia keskenään, koska alueella on yli 200 eri kulttuuria eli useita maiden sisällä. Kirsikkana kakun päällä on brexit ja tilanne Espanjan Kataloniassa. Länsimaisen markkinatalouden ja demokratian kohtalo näyttää siis hyvin kilpailukyvyttömältä mallilta johtamaan tulevaisuuden maailmaa.

Siinä missä länsimainen kulttuuri Eurooppa-lähtöisesti on ollut maailman valloittamista, on kiinalainen kulttuuri ja Kiina joutuneet puolustamaan itseään niin lännestä kuin idästäkin tulevia aggressioita vastaan. Kiina ei siis ole ollut valloittaja vaan valloitettu ja miehitetty maa. Tämä antaa täysin erilaisen näkökulman toiminnalle vieraiden valtioiden kanssa. Kiina tarjoaakin länsimaiselle markkinataloudelle vakavasti otettavan haasteen.

Se on kiinalainen markkinatalous. Tällaisessa markkinataloudessa päätökset tehdään nopeasti ja pääomat ovat välittömästi käytössä. On muistettava, että jo nyt Kiinan valuuttavaranto on likimain yhtä suuri kuin USA:n valtion velka. Toisaalta Kiina on myös rahoittanut kauppaansa Yhdysvaltoihin ja sen saatavat ovat melkoiset. Vaikka Yhdysvallat ovat iso kotimarkkina, niin Trumpin politiikalla eli sulkemalla itsensä, se ei pysty maksamaan velkojaan saati pitämään valtion talouttaan yllä.

Kiina on näyttänyt strategiansa, joka on pitkälle samanlaista kuin länsimaissakin, mutta ei niin aggressiivista. Perustetaan kiinalaisia yrityksiä hiljalleen tärkeimpiin kohdemaihin ja tullaan osaksi näiden maiden elinkeinoelämää. Kiinana valtio voi tukea strategisesti tärkeitä hankkeita hyvin nopeasti ilman monimutkaisia poliittisia koukeroita, joita länsimaissa harrastetaan. Tämä strategia on opittu lännestä, jossa myös raha ratkaisee. Tällä tavoin käytetään lännen omia aseita ja saadaan aikaan veretön vallan anastus, jos niin halutaan. Todennäköisesti Kiina ei kuitenkaan halua vallankumousta, vaan tehdä bisnestä etabloitumalla kohdemaihinsa.

EU:a perustettaessa parlamenttiin valittiin jäsenmaiden hallitusten toimesta täysin palvelleita vilttiketjun poliitikkoja. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että jäsenmaissa ei aluksi otettu koko unionia kovin vakavasti. Siksi valittiin poliitikkoja, joille näin haluttiin korvata heidän palvelunsa isänmaalleen. EU:n nykyistä tilannetta tarkasteltaessa tämä hällä-väliä-asenne johti nykyiseen sekasortoiseen tilanteeseen, jossa muodon vuoksi tehtaillaan erilaisia direktiivejä. Monet direktiivit eivät toimi samalla tavoin Välimeren maissa ja Skandinaviassa.

Talouskriisit osoittavat, että valvonta on ollut lepsua avustusten ja kansallisten talouksien suhteen. Myös lahjontaa ja muita väärinkäytöksiä on tullut ilmi, koska EU:n virkailijat ovat tottuneet niihin synnyinmaissaan. Kuten eräs saksalainen asiakkaani totesi jo 1970-luvulla, että Alppien eteläpuolelta ei ole koskaan tullut mitään hyvää. Tästä todisteena ovat nyt Kreikka, Italia, Espanja ja Portugali. Vaikka talouskriisi alkoikin Yhdysvalloista, niin se paljasti väärinkäytökset myös Euroopassa.

Mitä sitten tulee EU:n direktiiveihin, niin niitä noudatetaan eri jäsenmaissa täysin eri tavoin. Tämä johtuu pääosin siitä, että direktiivien valvonta on annettu maan omille hallituksille. Toinen ongelma on, että direktiivien valvontaa ja niistä aiheutuvia kuluja ei korvata millään tavoin. Esimerkkinä voisi ottaa laivojen rikkipäästöjen valvonnan. Olen kuullut lähialueen maissa sanottavan, että ei ole varaa tällaiseen kalliiseen valvontaan. Jos EU palkkaa valvontajärjestelmän ja sen henkilöstön, niin kaikin mokomin. Suomessa ei kulujen perään kysellä, vaan kaikki vaan veronmaksajan piikkiin.

Venäjä muodostaa mielenkiintoisen arviointikohteen. Kun kävin Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin usean vuoden työasioissa eri puolilla Venäjää, niin tilanne oli aika samalla lailla sekasortoinen kuin Baltian maissa. Samanlaista kehitystä kuin, mitä tapahtui Virossa, ei ole tapahtunut lainkaan Venäjällä. Toki maa on paljon suurempi ja vaikeampi hallita. Virossa ei toki myöskään ollut niin paljon varastettavaa kuin Venäjällä. Venäjällä Jeltsinin jälkeen valittiin patriotismiin perustuva populistinen linja, jonka takuumiehinä olivat FSB, FSO ja vastaavat järjestöt.

Yksityistäminen hoidettiin niin, että maahan syntyi oligarkkiyhteisö. Siinä oli kaksi eri kerrosta. Parhaat lähtöasemat markkinatalouden ensimerkeistä hyötymiseen oli niillä, joilla oli vaikutusvaltainen virka kommunistisessa puolueessa. Nämä ”nomenklatuuraoligarkit” pystyivät valtuuksiensa avulla kohtelemaan Venäjän taloutta ikään kuin se olisi heidän yksityistalouttaan. He hyödynsivät eroa, joka vallitsi Venäjän alhaisten, kiinteiden hintojen ja ulkomaisten markkinaehtoisten hintojen välillä. Tämä hoidettiin niin, että vain he saivat vientilisenssejä, joita ei myönnetty yrityksille. Kun myytiin dollareissa ja ruplan arvo putosi kuin kivi, voitot olivat satoja prosentteja. Tiesin myös tapauksia, joissa myyjille ei maksettu lainkaan.

Oligarkkien kerman muodostavat nykyiset venäläiset miljardöörit. Heidän asemansa perustuu siihen, että he eivät osallistu politiikkaan ja ovat uskollisia presidentti Putinille. Putinin puolueen rahoituksiin ja muihin valtapuolueen rahoitusprojekteihin toki saa ja pitääkin osallistua. Totuus näiden Venäjän rikkaiden taustalla on se, että heidän alkupääomansa on tavalla tai toisella ”peritty” Neuvostoliiton valtion varoista. Samana yönä, kun Jeltsin nousi valtaan, Gosbankin (Neuvostoliiton valtion pankki) koko valuutta- ja kultavaranto lastattiin lentokoneisiin Sheremetjevon lentokentällä. Koneiden suuntana olivat Kypros, Malta, Gibraltar ja Sveitsi. Näin sadat miljardit dollarit löysivät uudet isännät. Joukossa oli epäilemättä näitä ”nomenklatuuraoligarkkeja”. Se vain kuitenkin on niin, että kannettu vesi ei kaivossa pysy!

Yhä yleistyvät mielenosoitukset ovat sellainen heikko signaali, joka mitä todennäköisimmin johtaa 2040 – 2050 luvulla megatrendiin. Noihin aikoihin viimeisetkin neuvostoliittolaiset kommunistit ja ”nomenklatuuraoligarkit” ovat siirtyneet neuvostoajasta ikuisuuteen. Valtaan ovat siirtyneet itsenäisen Venäjän aikana ja heidän jälkeensä syntyneet. Maan taloudessa on saatava aikaan täydellinen uudistuminen, jotta maan valtavat luonnonrikkaudet voidaan jalostaa kaupallisiksi tuotteiksi ja nostaa koko kansan elintasoa. Oligarkkien perilliset ovat joko onnistuneet jatkamaan isiensä töitä, tai laajemmissa suvuissa omaisuudet ovat jakautuneet sukupolvien vaihtuessa.

On mahdollista ja jopa todennäköistä, että uusi Venäjä valitsee yhteistyön lännen kanssa, koska Kiina on salakuljettamalla verottanut idässä venäläisiä metsiä ja korjannut näin jalostusarvon äiti Venäjältä. Yhteistyö saattaa jopa mennä niin pitkälle, että Venäjä liittyy EU:n jäseneksi noina vuosikymmeninä, ellei jo aiemmin. Energia on se, joka sitoo molempia yhteen.  Ken elää, hän näkee!

Kommentit pois päältä artikkelissa Maailmankirjat sekaisin

Populismi – vaihtoehtoinen demokratiako?

Populismi on vallannut alaa laajalti maailmassa. Koto-suomessa populismi on jo historiallista, koska Suomen Maaseudun puoletta voidaan pitää sen perustana. Viimeisissä eduskuntavaaleissa populismi johti perussuomalaiset jytkyyn. Nyt myös Itävallassa, Saksassa, Italiassa, Puolassa, Unkarissa ja Yhdysvaltojen presidentin vaaleissa on populismi näyttänyt demokratialle taivaan merkit. Kaiken kruununa on vielä twitter.

Mistä tämä kaikki johtuu? Se kertoo äänestäjien kyllästymisestä nykyisiin puolueisiin ja niiden tapaan toimia. Turhautuneilla ihmisillä on nykymaailmassa vain kaksi vaihtoehtoa: nousta barrikadeille tai antautua populismille. Populismia on äänestänyt niin paljon väkeä, että kaikki eivät voi olla tyhmiä. Voikin olla niin, että populisteja äänestävät haluavat näyttää vanhoille puolueille keskisormeaan.

Toistaiseksi populistien saavutukset ovat vallankäytössä olleet vaisuja. Lähinnä seurauksena on ollut hämmennys poliittisessa kentässä. Pahimmat vaihtoehdot ovat nyt mahdollisia Italiassa ja siellä tehtävät ratkaisut saattavat järkyttää koko Eurooppaa. Toinen vakava tilanne on Yhdysvalloissa, jossa Trumpin arvaamattomuus jo nyt järkyttää koko maailmankauppaa.

Onko tälle kehitykselle vaihtoehtoja? Päättäjät tarjoavat digitaalisuutta vaihtoehdoksi joka paikkaan. Vain yhteen asiaan se ei kelpaa. Kun esiin nousee digitaalinen neuvoantava kansanäänestys, niin siihen sitten löytyy vaikka minkälaisia esteitä. Tietosuoja on se perälauta, johon asia törmää. Ei auta vaikka pankit, terveydenhuolto, pelastustoimi yms. käyttävät tietotekniikkaa ilman pelkoa tietoturvan järkkymisestä.

Sen verran on taivuttu, että on luotu Kansalaisaloite-järjestelmä, jonka kautta kansalaiset voivat saada asioitaan esille. Tämän heikkous on kuitenkin se, että siitä voivat hallitus ja eduskunta valita mieleisensä ja tyrmätä poliittisesti epäsopivat. Eläkeindeksi loistavan esimerkkinä! Se ei siis vastaa neuvoantavaa digitaalista kasanäänestystä. Syykin on selvä! Se kaventaisi vakavasti poliittisten puolueiden ja heidän edustajiensa päätäntävaltaa!

Nykyinen demokraattinen toimintamalli tai perinne on siis vakavan valinnan edessä. Yrittää tulla toimeen populismin arvaamattomuuden kanssa tai lisätä digitaalisesti kansanvaltaa. Tässä on muistettava, että kyseessä on vain neuvoantava äänestys. On kuitenkin selvää, että pitää olla nykyistä vankemmat perustelut, jotta kansan mielipide voitaisiin ohittaa. Yli puolet eduskunnasta voi hyvin olla väärässä, mutta enemmistö kansasta tuskin.

Kansan ottaminen mukaan suoraan päätöksen tekoon lisäisi myös poliittista aktiivisuutta ja  myös äänestysvilkkautta.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Populismi – vaihtoehtoinen demokratiako?

Jerusalemin historiasta

Siitä asti, kun Trump julisti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi, on Jerusalemista käyty kaikenlaista keskustelua niin lehdistössä kuin somessakin. Tietoa on toki saatavissa, mutta yleisesti viestit ovat olleet pintapuolisia ja keskittyneet vain Israelin ja Palestiinan suhteisiin. Jerusalemin historia on kuitenkin paljon pitempi ja kaupunkia ovat hallinneet vuosituhansien aikana kuka kulloinkin.

Ensimmäiset arkeologiset todisteet asutuksesta ovat ajalta 3000–2800 eaa. Myöhäiseltä pronssikaudelta on peräisin varhaisin kirjallinen maininta Jerusalemista tällä nimellä (noin 1400 eaa.) Jerusalem mainitaan nimellä Rusalimum 2000-luvulla eaa.

Raamatun mukaan Jerusalemin asukkaita olivat jebusilaiset kunnes Israelin kuningas Daavid valloitti kaupungin noin 1000 eaa. ja teki siitä Israelin ja Juudan pääkaupungin. Vuonna 925 eaa. Jerusalemista tuli pelkästään Juudan pääkaupunki, kun Salomon valtakunta jaettiin kahtia Israelin ja Juudan  kuningaskuntiin.

Nebukadnessar valloitti Jerusalemin 586 eaa. ja babylonialaiset hävittivät Jerusalemin temppelin vuonna. Tällöin suuri osa kaupungin asukkaista pakkosiirrettiin Babyloniin. Vuonna 538 eaa. Aleksanteri Suuren hyökättyä Persiaan Juudean maakunta joutui makedonialaisten hallintaan 332 eaa. ja Aleksanterin kuoltua se kuului aluksi Ptolemaios I:n hallitseman Egyptin alaisuuteen. Vuonna 198 eaa. Seluekidit valtasivat kaupungin.

Makkabilaisten kiistan takia vuonna 63 eaa. Roomasta lähetettiin Pompeius Jerusalemiin. Hänen jälkeensä roomalaiset määräsivät Juudean kuninkaaksi Herodeksen. Hänen jälkeläisensä hallitsivat Juudeaa Julius Marcus Agrippaan asti. Agrippa rakennutti uuden muurin Jerusalemiin 41–44 jaa..Vuonna 66–67 juutalaiset nousivat kapinaan roomalaisia vastaan ja roomalaiset valloittivat Jerusalemin vuonna 70 jaa., ja 3 vuotta myöhemmin ensimmäinen juutalaissota päättyi.

Vuonna 132 Jerusalemin juutalaiset nousivat kuitenkin vielä uudestaan kapinaan Roomaa vastaan. Tämä Bar Kohban kapina, toinen juutalaissota päättyi vuonna 135, jolloin keisari Hadrianus karkotti kaikki juutalaiset monista osista Palestiinaa sekä Jerusalemista, joka oli tuhottu perustuksia myöten. Jerusalem muutettiin roomalaiseksi varuskuntakaupungiksi. Osan näistä paenneista juutalaisista oletetaan perustaneen Mustanmeren ympärille Khazarian monikulttuurisen valtion. Khazarialla oli merkittävä asema Idän Silkkitien avaamisessa ja ylläpitämisessä.

Rooman valtakunnan hajottua Jerusalem kuului Itä-Rooman alueisiin. Vuonna 614 persialaiset valloittivat kaupungin. Bysanttilaiset valloittivat kaupungin uudelleen vuonna 629. Muslimit valloittivat sen vuonna 638 kalifi Omarin johdolla, ja vuonna 691 kalifi AQbd al-Malikin rakennuttama Kalliomoskeija vihittiin Temppelivuorella. Kalifi al-Hakim tuhosi Pyhän haudan kirkon ja muita kirkkoja ja synagogia noin vuonna 1010.

Vuonna 1072 Jerusalem joutui taas turkkilaisille muslimeille, jolloin juutalaisia ja kristittyjä vainottiin. Jerusalem oli ristiritarien, kristityn nimeä käyttäneiden ristiretkeläisten hallussa vuodesta 1099 vuoteen 1187, jona aikana oli muslimien ja juutalaisten verilöylyjä. Vuonna 1187 Saladin valloitti sen uudelleen islamille. Hän antoi ristiritarien karkottamien muslimien ja juutalaisten palata takaisin asuinsijoilleen. Rikhard Leijonamieli yritti valloittaa Jerusalemin uudelleen vuonna 1191. Malik al-Muazzam Isa hajotti kaupungin muurit vuonna 1219.

Saksan keisari Fredrik II sai Jerusalemin vuonna 1229 hallintaansa diplomaattisin keinoin, mutta vuonna 1244 muslimit valloittivat sen jälleen. Ollessaan kristittyjen hallinnassa Jerusalem oli Jerusalemin kuningaskunnan eli Outremérin pääkaupunki 1100–1187 ja 1229–1244. Tämän jälkeen sitä hallitsivat ensin Khwarezmidit ja myöhemmin mamelukit vuodesta 1260.

Osmanien hallitsija Selim I liitti Jerusalemin vuonna 1517 Osmanien valtakuntaan, joka hallitsi sitä 400 vuotta. Sulttaani Suleiman rakennutti kaupungin muurit uudelleen. Vuosina 1832–1840 kaupunkia hallitsi egyptiläinen Muhammed Ali.

Britannia miehitti sen ensimmäisessä maailmansodassa vuoden 1917 taistelussa, jolloin osmanien valta murtui. Sodan jälkeen Jerusalem liitettiin brittien hallinnassa olleeseen Palestiinan mandaattialueeseen ja oli sen pääkaupunkina Israelin perustamiseen saakka. Vuonna 1947 YK äänesti suunnitelman puolesta, jonka mukaan juutalaiset ja arabit saisivat Palestiinasta omat valtionsa ja Jerusalem kansainvälistettäisiin.

Yhdistyneiden Kansakuntien jakosuunnitelma suositteli Jerusalemin muodostamista kansainväliseksi vapaakaupungiksi, mitä suunnitelmaa ei koskaan toteutettu. Israelin itsenäisyyssodan päätyttyä vuonna 1948 Jerusalem jaettiin Israelin ja Jordanian kesken. Jerusalemin vanha kaupunki joutui Jordanialle, mutta sen länsipuolella sijaitsevat, pääasiassa juutalaissiirtolaisten asuttamat esikaupungit Israelille, jonka alue Jerusalemin kohdalla työntyi kielekkeenä Jordanian (Länsirannan) sisään.

Kuten edellä olevasta Jerusalemin historiasta käy selville, Jerusalemia ei ole perinyt mikään kansakunta pääkaupungikseen. On myös muistettava, että Israel ei ole noudattanut YK päätöslauselmia, vaan on omavaltaisesti ottanut käyttöönsä palestiinalaisten maa-alueita.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Jerusalemin historiasta

Voiko tulevaisuutta valita?

Trump loi käsitteen vaihtoehtoisista totuuksista. Mutta onko olemassa myös vaihtoestoisia tulevaissuksia? Suuret monikansalliset yhtiöt alkoivat tutkia mahdollisia tulevaisuuksiaan jo 1960-luvulta alkaen. Tulevaisuuden tutkimuksen katsotaan alkaneen matemaatikko Olaf Helmeristä, joka oli RAND-yhtiön palveluksessa.

Tulevaisuudentutkimuksen perusolettamuksen mukaan tulevaisuus ei ole ainakaan kokonaan ennalta määrätty, vaan tulevaisuus on avoin ja siihen voidaan vaikuttaa. Tulevaisuudentutkimus ei pyri ennustamaan yhtä ainoaa tulevaisuutta, vaan kartoittamaan mahdollisia vaihtoehtoisia tulevaisuustiloja eli polkuja.

Tässä prosessissa tulevaisuudentutkijat käyttävät hyväkseen erilaisia työkaluja kuten esimerkiksi aikasarja-analyyseja, skenaarioita ja simulaatioita. Skenaariot muodostuvat yleensä heikoista signaaleista ja trendeistä. Näistä pyritään päättelemään, mitkä vaihtoehdot muodostuvat megatrendeiksi. Näin aikaan saatuja tuloksia kutsutaan tulevaisuustiedoksi.

Tulevaisuuden tutkimisen vaihtoehtona on ns. ajopuutulevaisuus. Tätä termiähän on käytetty monasti politiikassa. Tulevia tapahtumia, kuten vaikkapa budjettien toteutumismahdollisuuksia, ei sen kummemmin analysoida. Mennään vanhoilla kaavoilla ja vanhoilla luvuilla lisäämällä entisten päälle joitakin prosentteja. Näin saadaan ajopuutulevaisuus, jossa virta vie mukanaan.

Monissa yrityksissäkin unohdetaan se, että maailma muuttuu hyvin nopeasti. Kun on joskus tehty yrityksen perustamisvaiheessa rahoittajien vaatimuksesta liiketoiminta suunnitelma eli Business Plan, niin se siitä. Nykyisessä globaalissa maailmassa tämä suunnitelma pitäisi päivittää joka vuosi budjetin teon yhteydessä. Pitäisi arvioida, mitä muutoksia on tapahtunut liiketoimintaympäristössä ja miten niihin pitäisi reagoida?

Suurimpia yhteiskunnallisia mokia tulevaisuuden ennustamisen kannalta käsitellään hallituksessa ja eduskunnassa parhaillaan. Jo 1980-luvulta alkaen oli tiedossa, että suuret ikäluokat joutuvat aikanaan pois työterveysjärjestelmästä kansalliseen terveydenhuoltoon. Osaltaan lain tekijät ovat itse syyllisiä siihen, etteivät ottaneet jo silloin huomioon tätä faktaa. Aikaa olisi ollut ainakin 30 vuotta, mutta vasta nyt, kun on niin sanotusti tyrät sylissä, koitetaan kovalla kiireellä saada aikaan Sote-uudistusta, jolla voitaisiin taata myös suurten ikäluokkien puolelle miljoonalle kansalaiselle tasa-arvoiset palvelut.

Samaan aikaan ollaan tekemässä myös toista virhettä. Syntyvien lasten määrän aleneminen on muodostunut selväksi trendiksi. Tilastollisesti tarkastellen viimeinen suomalainen syntyy joskus 2050-luvulla. Tästä trendistä huolimatta poliittiset päättäjät eivät ole varautuneet mitenkään väestön vähenemiseen. Tulevaisuuden suunnittelemiseksi pitäisi selvittää, miksi lapsia syntyy niin vähän? Jos syntyvyydelle ei pystytä tekemään mitään, niin ilmeinen vaihtoehto on lisätä maahanmuuttoa. Tässä vaihtoehdossa ovat kuitenkin tunteet vahvasti pinnalla, mutta mikä on vaihtoehto?

Nyt pitäisi siis arvioida, kuka palvelee nykyisiä nuoria 50 vuoden päästä? Suomalaisista ovat jäljellä ehkä vain 2030-luvulla syntyneet, joita on liian vähän palveluammatteihin. Rasismi ei ainakaan auta tilannetta lainkaan! Nykyisten poliittisten päättäjien olisi siis syytä pohtia ja arvioida tulevaisuuden vaihtoehtoja, eikä vain puuhastella tämän ajan ongelmissa.

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Voiko tulevaisuutta valita?

Valemuisto

Populismi on valtaamassa alaa eripuolilla maailmaa ja viimeistään Trumpin valinta presidentiksi on osoittanut sen voiman. On olemassa useita kansainvälisten yliopistojen tutkimuksia populismista ja sen teorioista. On selvitetty myös sitä millaisiin ihmisryhmiin populismi vaikuttaa parhaiten. Sen sijaan vähemmän on selvityksiä siitä, millä tavoin voidaan synnyttää haluttuun suuntaan vaikuttavaa populismia. Yhdysvaltain presidentin vaalit osoittivat, että manipulointi on selkein keino, mutta miten se saadaan aikaan?

Valemuisto on muisto, joka voi kokemuksellisesti tuntua hyvinkin todelta, mutta joka todellisuudessa on osittain virheellinen tai jopa kokonaan keksitty. Valemuistot voivat olla iloisia tai surullisia. Ilmiöstä, jossa informaatio ”saastuttaa” muiston, käytetään nimitystä interferenssi. Valemuiston luomiseen tarvitaan jonkinlainen aavistus, että jotain tärkeää on tapahtunut mutta se on unohdettu tai torjuttu alitajuntaan. Aavistus saa ihmisen hakemaan apua tai tukea muistolle.

Valemuiston luomiseksi tarvitaan myös jonkinlainen aavistus ja uskottava auktoriteetti, joka sanoo tietävänsä, mistä on kyse. Lisäksi muistelijan on pidettävä auktoriteettia uskottavana. Uskottavuus puolestaan luodaan erilaisilla mielikuvilla. Yksi tällainen on luoda mielikuva siitä, että henkilö tuntee asian ja olosuhteet.

Valemuistoilla voidaan siis synnyttä populismia ja ohjata sitä oikeaan suuntaan. Trump nosti Ruotsin tikun nenään juuri tällä tavalla. Ensin hän kehui Ruotsia ja ruotsalaisia. Sitten hän alkoi luoda valemuistoja ”kuvitelkaa – Ruotsissa”. Tarkoituksena oli varmaan luoda omien äänestäjien keskuudessa uskottavuutta.

Samalla se kuitenkin loi valemuistoja ja hajaannusta Ruotsissa. Samaa hän yrittää nyt myös Ranskassa ja Saksassa. Perinteisessä diplomatiassa tämä ei olisi tullut kuuloonkaan, mutta tästä Trump ei piittaa. Tarkoitus oli myös siirtää keskustelu pois omista töppäyksistä.

Putin käytti huomion siirtämiseen pois kotimaasta luomalla kriisejä ja sotia. Yhdysvalloissa tämä ei vielä onnistu, joten piti keksiä jotain muuta. Oikealla tavalla valeuutisista voidaan luoda valemuistoja. Kun näitä toistellaan tarpeeksi usein, muistot muuttuvat ”oikeiksi” muistoiksi. Lopulta kuitenkin, jos historia toistaa itseään, käy kuin Neuvostoliitolle. Tulee niin sanotusti pää vetävän käteen.

Trumpin neuvonantajissa pitää olla mukana joku asian ammattilainen. Hän iski vahvasti tähän aika kultaa muistot-ilmiöön. Ihanat vanhat hiilikaivokset ja raskas teollisuus palautetaan. Se tuo onnea ja autuutta. Tähän oli helppo iskeä. Eläkeläiset muistelivat näitä kultaisia aikoja, jotka eivät koskaan palaa. Jos ne palaavatkin, niin robotit korjaavat suurimman osan työpaikoista, koska toiminta ei ole muutoin kannattavaa.

 

 

 

 

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Valemuisto

WP Login