Posts Tagged ‘sisäinen devalvaatio’

Vahvan markan unelma


Someen ilmestyy aika-ajoin ihmettelyä, miksi vahvan markan politiikasta ei ole tehty tieteellisiä tutkimuksia. Selvityksiä on kyllä tehty ja ainakin yksi kansainvälinen tutkimus. VATT:n selvityksistä on jäänyt mieleeni kaksi tapausta. Eräässä selvityksessä todettiin, että 90-luvun lama päättyi kaksi vuotta liian aikaisin, jotta rakenteita olisi voitu korjata. Syyksi ilmoitettiin Nokian nousukiito!

Toinen tapaus oli sikäli järkyttävä, että se todisti Suomen pankin täydellisen ammattitaidon puutteen valuuttamarkkinoiden toiminnasta. Raportin mukaan Suomen Pankin johtoryhmässä todettiin, että: ”Saavat tulla metsäteollisuuden vuorineuvokset polvillaan rukoilemaan devalvaatiota!” Ei tarvinnut tulla, koska metsäteollisuus oli toimialana polvillaan 90-luvun alussa!

Suomen markan historia on lyhyt, mutta värikäs. On ollut hopeamarkkaa, kultamarkkaa, valuuttoihin sidottua markkaa jne. Markan muututtua setelirahaksi, sitä on jouduttu korjaamaan toistuvilla devalvaatioilla. Devalvaatioita seurasi aina inflaatio ja uusi devalvaatio, jota kutsuttiin D-vitamiiniksi. Vuosina 1957 ja 1967 suoritettiin 30 % devalvaatiot. Devalvaatioilla pyrittiin aina korjaamaan inflaation aiheuttama kansainvälinen kilpailukykyvaje. Nyt Kiinaa syytetään valuuttansa manipuloinnista, mutta kyseessä on devalvointi. Kiinan valuutta reminbi on samanlainen keskuspankin säätelemä kuin Suomen markka oli.

Koiviston hallituksen vuoden 1967 devalvaation jälkeistä inflaatiota yritettiin hillitä hintasäännöstelyllä. Se epäonnistui kuitenkin pahasti, koska tuontituotteille ei ollut mahdollista asettaa hintasulkuja, koska devalvoitu markka itsessään nosti tuntihintoja. Kotimaisten tuotteiden hintasulkua myös kierrettiin esim. kierrättämällä tuote esim. Ruotsin kautta, jolloin hinnan muodostus oli vapaa. Säännöstely ei myöskään koskenut koko myyntiketjua.

Suomi on ollut ja on edelleen viennistä riippuva maa. Markan ongelma oli aina se, että kukaan ulkomainen vientiasiakas ei suostunut ostamaan markoissa. Vientituotteet oli myytävä Euroopassa ostajamaiden valuutoilla ja muualle dollareina. Kaikkein koomisinta oli se, että sahamiehet joutuivat myymään tuotteensa Ruotsin kruunuissa. Ostajat eivät halunneet ottaa mitään valuuttariskiä kahden pahimman kilpailijamaan välillä. Sahatavaramarkkinoilla Ruotsin kruunu oli vahva valuutta!

Vuoden 1982 devalvaation jälkeen inflaation hillitsemiseen otettiin käyttöön toinen keino. Sitä on kutsuttu vahvan markan politiikaksi. Markkaa ryhdyttiin keinotekoisesti vahvistamaan ilman, että Suomen talous olisi antanut siihen aihetta. Apuna käytettiin jopa markan revalvointia prosentilla 1984 ja neljällä prosentilla 1989. Lopulta tämä politiikka vahvisti Suomen markkaa suhteessa Saksan markkaan noin 33 % kahdeksassa vuodessa. Tämä on niin suuri valuutan arvon nosto, että yksikään yritys ei pysty sitä millään toimilla kompensoimaan ja vientikilpailukyky oli sitten siinä!

Markan keinotekoisen vahvistamisen lisäksi ryhdyttiin vapauttamaan valuuttamarkkinoita. Vapauttaminen tapahtui kahdessa vaiheessa, mutta viimeinen vaihe tuli liian nopeasti. Kaikilla oli mahdollisuus saada valuuttalainoja ja pankit pitivät yrityksille oikein kokkareita ja jopa painostivat ottamaan valuuttalainoja.

Kysyinkin tutulta pankinjohtajalta tällaisessa tilaisuudessa, että mitäpä jos kupla puhkeaa? Suomen Pankkihan tätä tyrkyttää, hän vastasi. Valuuttalainat lisäsivät rahan määrää markkinoilla valtavasti ja Suomesta tuli kasinotalous! Suomen Pankissa ei ymmärretty sitä, että valuuttalainoja voidaan käyttää vain sellaisissa kansantalouksissa, joissa oman valuutan arvo määräytyy kansainvälisillä markkinoilla eli ”kelluu”.

Hintasäännöstelyn ja vahvan markan politiikan vaihtoehtona olisi ollut kilpailukyvyn palauttaminen Sisäisellä devalvaatiolla. Sehän ei ollut kolmikantakonsensuksessa mitenkään mahdollista, koska se olisi edellyttänyt palkkojen ja muiden etujen leikkauksia. Kiky oli hyvä esimerkki sisäisen devalvaation yrityksestä. Tuloksethan olivat varsin heikkoja. Vahva markka alkoi vapista, kun päivittäin alkoi pankeilta tulla tietoja ongelmista lainojensa kanssa. Loppuvaiheessa yliyön korotkin olivat jo jopa yli 40 %. Monet yritykset, joilla oli ylimääristä, laittoivat rahat viikon lopun yli koville koroille ja saivat ne takaisin maanantaina mukavasti turvonneina.

Kun kupla alkoi puhjeta, niin ensin markka sidottiin ecuun ja devalvoitiin 12 % 1991. Heti seuraavana vuonna markka jouduttiin laittamaan kellumaan, jolloin sen arvo romahti. Valtio laittoi pankeille piikin auki ja pankit hakivat konkurssiin jopa kannattavia yrityksiä. Eri tutkimusten mukaan vahvan markan politiikka maksoi Suomelle reilut 40 000 yritystä. Arvatkaa kuka joutui lakisääteisesti elättämään konkurssiin menneet ja elinkautiseen velkahelvettiin tuomitut yrittäjät – Suomen valtio!

Näitä kustannuksia ei ole edes VATT halunnut laskea ja kertoa kansalle? Koko tämä tapahtumaketju vuodesta 1982 johti siihen, että Suomen oli luovuttava markasta ja liityttävä euroon. Ne, jotka vieläkin haikailevat markan perään, eivät ymmärrä, että Suomi oli puun ja kuoren välissä!

Pahin on kuitenkin vielä edessä. Suomen hallinnolliset rakenteet ovat edelleen samanlaiset ja kilpailukykyämme rasittava kuin ennen euroon liittymistä. Seuraava lamakausi on tulossa ja silloin on tiedossa verta, hikeä ja kyyneleitä. Mikäli silloin ei korjata rakenteita kilpailukykyisemmiksi, tullaan näkemään teollisuuden maastapako. Olipa sitten voimassa täysin naurettava maastopoistumisvero tai ei.

Kommentit pois päältä artikkelissa Vahvan markan unelma

Kiky

Kiky sopimus on jonkinlainen kangastus sisäisestä devalvaatiosta eli kilpailukyvyn parantamisesta. Sen suurimmat ongelmat ovat hitaus kapea-alaisuus. Näin käy yleensä konsensukseen perustuvissa toimintamalleissa. Markka-aikana kilpailukyky ratkaistiin yhdellä nopealla päätöksellä yleensä maanatain vastaisena yönä.

Sisäisen devalvaation suorittamisessa on mahdollisuus kulkea useampia polkuja. Viron malli oli yksi tapa toteuttaa sisäinen devalvaatio. Viron kruunu pysyi hyvin kiinteänä muihin valuuttoihin nähden koko olemassaolonsa ajan. Työskennellessäni Virossa, kirjoitin kolumnia Äripäev-lehteen. Pariin eri otteeseen ihmettelin, miksi kruunua ei devalvoida Suomen mallin mukaan, koska tarve oli ilmeinen.

Tätä ihmettelivät myös monet siirtymätalouksien asiantuntijatkin. Ajatusmallissa oli kuitenkin yksi oleellinen ajatusvirhe, jota ei läntisissä markkinatalouksissa osattu ottaa huomioon. Virossa ja myöskin Latviassa oli samaan aikaan kaksi erilaista ostovoimapariteettia. Virossa Harjun maakunta ja Tallinna muodostivat muusta Virosta poikkeavan talousalueen. Tämän alueen hintataso oli huomattavasti korkeampi kuin muualla Virossa.

Helppo tapa verrata hintaa oli päivällinen tallinnalaisessa hotellissa ja esimerkiksi etelävirolaisessa Pölvassa. Samalla hinnalla, jolla Tallinnassa sai pihvin ja oluen, Pölvassa sai kolme pihviä ja kuusi olutta. Annoksetkin olivat tuhdimpia. Vertaus ei tietenkään päde kaikkiin tuotteisiin, mutta toimii esimerkkinä suurista sisäisistä hinnoittelueroista. Näin suuret hintaerot eivät ole tavanomaisia useimmissa muissa maissa Euroopassa.

Ongelma selittyi taksimiehen totuudella. Hänen mukaansa Tallinnaa ei olisi ilman suomalaisia turisteja. Niin hotellien, ravintoloiden kuin kauppojenkin hinnoittelu perustui pitkälti suhteeseen Suomen ostovoimapariteettiin. Hinnoilla pyrittiin mittaamaan suomalaisten maksuhalukkuutta, ei varsinaisesti virolaisten. Kätevä mittari tämän seuraamiseen oli matkustajatilastojen tarkka seuraaminen. Mikäli turistien määrä väheni oleellisesti, alueella tehtiin sisäinen devalvaatio.

Tällaisessa tilanteessa kruunun devalvointi olisi toiminut ko. alueella, mutta olisi haitannut suurta osaa muuta Viroa. Tallinnassa ja Harjun maakunnassa tehtiinkin useita sisäisiä devalvaatioita eli laskettiin hintoja. Kuulin usein hotelleissa, kuinka työntekijöille annettiin kaksi mahdollisuutta. Huomenna palkat laskevat 15 % tai sitten ei ole työpaikkaa. Tätä voisi kutsua markkinaehtoiseksi sisäiseksi devalvaatioksi. Asiat hoidettiin yrityskohtaisesti!

Toinen esimerkki on Latvia. Latvia oli päästänyt taloutensa tosi kuralle ja sen tie Euroon oli noussut pystyyn. Itsenäistymisen alkuvuosina useat ulkomaiset yhtiöt investoivat voimakkaasti Riikaan ja sen lähistölle. Rakennettiin hotelleja ja liiketiloja. Investointi-intoon vaikutti ilmeisesti suorat liikenneyhteydet Moskovaan. Tämä buumi päättyi kuitenkin lyhyeen, mutta se sai latvialaiset unohtamaan markkinatalouden realiteetit.

Latvian talouden kääntyminen vahvaan nousuun 2011 ja 2012 on aika kova todiste siitä, että säästö/leikkauslinja toimi talousviisaiden elvytyslinjaa paremmin. Näin ainakin uskoo Latvian pääministerin neuvonantajana toiminut Anders Åslund. Asiaa on kuitenkin mahdotonta yleistää, koska jokainen tapaus on erilainen.

(http://www.bloomberg.com/news/2013-01-07/why-austerity-works-and-fiscal-stimulus-doesn-t.htmll).

Vapauden makuun päässeet latvialaiset elivät jopa enemmän yli varojensa kuin kreikkalaiset. Velkaantuminen Latviassa perustui yksityisen sektorin velkaantumiseen. Pankkien huomattua, mitä oli tapahtumassa, ne sulkivat lainahanansa. Se johti siihen, että Riikan ympäristössä oli tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia pankkien takavarikoimia leasing-autoja myytävänä.

Latvian nopea elpyminen kuitenkin perustui siihen, että kansa uskoi hallituksen tekemiin nopeisiin ratkaisuihin, jolla aloitettiin sisäinen devalvaatio. Latviassa kilpailukyky parani dramaattisesti 2009, kun maan joustavat työmarkkinat tekivät mahdolliseksi laskea yksikkötyökustannuksia jopa 20 %. Tähän verrattuna meidän Kiky on melko maho.

Euromaa Suomi on aivan toisenlaisessa tilanteessa. Kilpailukyvyn parantamisen perusehto ovat joustavat työmarkkinat ja paikallinen sopiminen. Joustavien työmarkkinoiden rekyyli on verotulojen lyhytaikainen lasku ja sosiaalimenojen kasvu. Tämä on kiky-sopimuksen pahin ongelma – liian vähän, liian myöhään. Kikyn elvyttävistä vaikutuksista ei kukaan osaa sanoa mitään varmaa. Aikajänne on niin pitkä, että koko sopimus saattaa rapautua ennen, kuin toimenpiteet alkavat vaikuttaa.

Suomen ongelma on siinä, että ei pystytä tekemään kipeitä ratkaisuja riittävän nopeasti. EK on vetäytynyt työmarkkinasopimuksista, joten miten kolmikanta toimii tämän jälkeen? Neuvotteleeko hallitus ay-liikkeen kanssa suoraan sopimukset? Latviassa päätettiin lopettaa jatkuva kitinä kertarytinällä. Suomalainen maan tapa saattaa pahimmillaan viedä tuhkatkin pesästä!

Kommentit pois päältä artikkelissa Kiky

WP Login