Posts Tagged ‘rasismi’

Voiko tulevaisuutta valita?

Trump loi käsitteen vaihtoehtoisista totuuksista. Mutta onko olemassa myös vaihtoestoisia tulevaissuksia? Suuret monikansalliset yhtiöt alkoivat tutkia mahdollisia tulevaisuuksiaan jo 1960-luvulta alkaen. Tulevaisuuden tutkimuksen katsotaan alkaneen matemaatikko Olaf Helmeristä, joka oli RAND-yhtiön palveluksessa.

Tulevaisuudentutkimuksen perusolettamuksen mukaan tulevaisuus ei ole ainakaan kokonaan ennalta määrätty, vaan tulevaisuus on avoin ja siihen voidaan vaikuttaa. Tulevaisuudentutkimus ei pyri ennustamaan yhtä ainoaa tulevaisuutta, vaan kartoittamaan mahdollisia vaihtoehtoisia tulevaisuustiloja eli polkuja.

Tässä prosessissa tulevaisuudentutkijat käyttävät hyväkseen erilaisia työkaluja kuten esimerkiksi aikasarja-analyyseja, skenaarioita ja simulaatioita. Skenaariot muodostuvat yleensä heikoista signaaleista ja trendeistä. Näistä pyritään päättelemään, mitkä vaihtoehdot muodostuvat megatrendeiksi. Näin aikaan saatuja tuloksia kutsutaan tulevaisuustiedoksi.

Tulevaisuuden tutkimisen vaihtoehtona on ns. ajopuutulevaisuus. Tätä termiähän on käytetty monasti politiikassa. Tulevia tapahtumia, kuten vaikkapa budjettien toteutumismahdollisuuksia, ei sen kummemmin analysoida. Mennään vanhoilla kaavoilla ja vanhoilla luvuilla lisäämällä entisten päälle joitakin prosentteja. Näin saadaan ajopuutulevaisuus, jossa virta vie mukanaan.

Monissa yrityksissäkin unohdetaan se, että maailma muuttuu hyvin nopeasti. Kun on joskus tehty yrityksen perustamisvaiheessa rahoittajien vaatimuksesta liiketoiminta suunnitelma eli Business Plan, niin se siitä. Nykyisessä globaalissa maailmassa tämä suunnitelma pitäisi päivittää joka vuosi budjetin teon yhteydessä. Pitäisi arvioida, mitä muutoksia on tapahtunut liiketoimintaympäristössä ja miten niihin pitäisi reagoida?

Suurimpia yhteiskunnallisia mokia tulevaisuuden ennustamisen kannalta käsitellään hallituksessa ja eduskunnassa parhaillaan. Jo 1980-luvulta alkaen oli tiedossa, että suuret ikäluokat joutuvat aikanaan pois työterveysjärjestelmästä kansalliseen terveydenhuoltoon. Osaltaan lain tekijät ovat itse syyllisiä siihen, etteivät ottaneet jo silloin huomioon tätä faktaa. Aikaa olisi ollut ainakin 30 vuotta, mutta vasta nyt, kun on niin sanotusti tyrät sylissä, koitetaan kovalla kiireellä saada aikaan Sote-uudistusta, jolla voitaisiin taata myös suurten ikäluokkien puolelle miljoonalle kansalaiselle tasa-arvoiset palvelut.

Samaan aikaan ollaan tekemässä myös toista virhettä. Syntyvien lasten määrän aleneminen on muodostunut selväksi trendiksi. Tilastollisesti tarkastellen viimeinen suomalainen syntyy joskus 2050-luvulla. Tästä trendistä huolimatta poliittiset päättäjät eivät ole varautuneet mitenkään väestön vähenemiseen. Tulevaisuuden suunnittelemiseksi pitäisi selvittää, miksi lapsia syntyy niin vähän? Jos syntyvyydelle ei pystytä tekemään mitään, niin ilmeinen vaihtoehto on lisätä maahanmuuttoa. Tässä vaihtoehdossa ovat kuitenkin tunteet vahvasti pinnalla, mutta mikä on vaihtoehto?

Nyt pitäisi siis arvioida, kuka palvelee nykyisiä nuoria 50 vuoden päästä? Suomalaisista ovat jäljellä ehkä vain 2030-luvulla syntyneet, joita on liian vähän palveluammatteihin. Rasismi ei ainakaan auta tilannetta lainkaan! Nykyisten poliittisten päättäjien olisi siis syytä pohtia ja arvioida tulevaisuuden vaihtoehtoja, eikä vain puuhastella tämän ajan ongelmissa.

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Voiko tulevaisuutta valita?

Mikä meitä oikein vaivaa?

Likimain kaikki amerikkalaiset ovat elintasopakolaisia. Ensimmäiset tulivat Euroopasta, mutta sitten kaikkialta maailmasta. Paikalliset alkuperäisheimot yrittivät puolustaa maitaan jousin ja keihäin, mutta hävisivät taiston. Suomalaisten esi-isät tulivat tänne myös elintasopakolaisina riistan perässä. He puolestaan ajoivat täällä olleet alkuperäisheimot Lapin perukoille ja vielä ottivat sielläkin maat haltuunsa valtiolle.

Nyt sitten amerikkalaiset vastustavat maahanmuuttoa ja vastustusta on laajalti myös Suomessa. Suomen tilanne on vain hyvin ristiriitainen. Suomessa syntyvyys vähenee ja megatrendiksi näyttää muodostuvan suomalaisten sukupuuttoon kuoleminen. Voimia riittää juuri ja juuri mielenosoituksiin kaduilla ja toreilla, mutta armeijaan saati lasten tekoon voimat eivät sitten riitäkään.

Pitkällä tähtäimellä siis suomalaiset ovat jäämässä vähemmistöksi isiensä maassa. Toivottavasti suomalaista vähemmistöä kohdellaan yhtä hyvin kuin ruotsalaisvähemmistöä ja pakkosuomi otetaan käyttöön kouluissa ja hallinnossa. Puhutaanko täällä sitten jatkossa englantia vai arabiaa, jää nähtäväksi.

Sitten on tämä amerikkalaisten Kivääriyhdistys. Sen edustaja totesi puheessaan, että aseistetun pahiksen paras vastavoima on aseistettu hyvis. Anna minun kaikki kestää! Tuhansia tapetaan vuosittain yksittäin ja joukoittain, eikä muutosta saa aikaan kukaan. Elävät Villin Lännen aikoja. Siellähän ratkaisi se, kuka nopeimmin ampuu. Ei se onko hyvis vai pahis.

Tässäkin on yhtäläisyyksiä Suomeen. Meillä hyviksenä itseään pitävä ay-liike on yleissitonut yrittäjäpahiksen niin, että yrittäjä ei voi toimia yrityksensä parhaaksi. Tästä systeemistä pidetään kiinni viimeiseen työpaikkaan! Mutta mitä väliä! Ansiosidonnaisella aloitetaan ja jatketaan sitten muilla päivärahoilla. Entä sitten yrittäjä? Millä hän puolustautuu, kun hänet on riisuttu aseista? Menee koti alta ja jos kantti kestää, niin yhteiskunnan tuilla mennään. Kaikilla vaan ei kestä. Eipä 1990-luvulla hallituksia kiinnostanut kuin pankkien pelastaminen. Ei kiinnostanut kuinka monen yrittäjän henki meni pankkien pelastamiseen.

Amerikoissa presidenttiehdokas Trump ei ole maksanut veroja 18 vuoteen. Meillä ay-liike ei ole maksanut veroja koskaan. Onko yleishyödyllistä se, että pannaan lakoilla maa polvilleen ja lakkojen kustannukset yritykset saavat maksaa itse. Tämä vaikuttaa kyllä vahvasti riistotoveruudelta. Rassaahan se vähän lakkokassoja, mutta niiden sijoitukset poikivat tuloja veroparatiisisijoituksissa. Olisikohan tämä sitä joukkokapitalismia?

No Jenkeissä on kaksipuoluejärjestelmä ja meillä monipuoluesysteemi. Tulokset näyttävät kuitenkin yhtä kehnoilta. Kummassakaan järjestelmässä ei oikein saada tarvittavia päätöksiä aikaan. Jenkeissä on kiväärimiesten lisäksi satoja muita kotiinpäin vetäviä lobbareita. Suomessa jarrumiehenä toimii mm. ay-liike. Sen päävihollinen on yrittäjä, johon ei voi mitenkään luottaa. Konetuliaseena toimii kolmikanta konsensus, lakko, tukilakko jne.

No järjestelmä puolustautuu sillä, että kansa on tyhmä, kun se valitsee edustajikseen osaamattomia, epäpäteviä ja omaa etuaan ajavia. Tämäkin on hitonmoinen valhe! Suomessa puolueet asettavat itse ehdokkaansa. Se ei muuta asiaa, että joissakin puolueissa äänestetään ehdokkaista, jotka kuitenkin puolueen järjestö on nimennyt. Sitä paitsi äänten laskentaa ei valvo mikään puolueeton taho. Näin kansalle ei anneta vaihtoehtoja.

Kun tähän vielä lisää munattoman YK:n, joka alkaa olla samassa tilanteessa kuin Kansainliitto eli edeltäjänsä, niin ei tilanne hyvältä näytä. YK on ylennyt kykenemättömyytensä tasolle. Turvallisuusneuvostossa ei ole konsensusta, siellä on VETO-oikeus. Se estää kaikkien konfliktien päättämisen. Veto-kortit heiluvat täysin oman vallan ja taloudellisten etujen mukaan. Ihmishengistä ei mitään väliä.

Tämän perusteella voi todeta, että ihmiskunta on täysin kykenevä tuhoamaan itse itsensä.

Mitä hittoa ihmiskunnalle, siis meille, on tapahtumassa?

Hamish McTavis

Kommentit pois päältä artikkelissa Mikä meitä oikein vaivaa?

WP Login