Posts Tagged ‘palkka’

Tulonsiirto

Tulonsiirrolla tarkoitetaan kansantajuisesti rahan siirtämistä taskusta toiseen. Aikoinaan, kun markka oli vielä käytössä, niin palkkarahat laitettiin tilipussiin ja annettiin työntekijälle käteen. Sitten tilipussi vietiin avaamattomana kiltisti kotiin ja ennettiin vaimolle, joka päätti rahojen käytöstä. Palkansaajan oli sitten kirjallisesti, mieluummin kahtena kappaleena, anottava rahat lauantaipulloon. Tämä oli kotitalouksien tulonsiirto. Sitten otettiin käyttöön tämä ”palkka pankkiin”-systeemi ja kaikki muuttui.
Kansantalous toimii periaatteessa samalla tavoin. Yhteiskunta kerää enemmän rahaa niiltä, joilla luulee sitä eniten olevan. Monimutkaisen ja byrokraattisen, mutta työllistävän järjestelmän kautta, vähemmillä tuloilla tai kokonaan ilman tuloja olevat voivat sitä kerättyä rahaa sitten anoa omaan käyttöönsä. Koska järjestelmä on hyvin monimutkainen, kerätyn rahan jakamiseen tarvitaan noin 650 000 ihmistä. On myös turha luulo, että asiasta selvittäisiin kahdella kappaleella hakemuksia. Ei, hakemuksia tarvitaan satoja erilaisia ja hyvin moniin paikkoihin.
Koko järjestelmä perustuu hyvin monimutkaiseen lainsäädäntöön, josta ovat päättäneet vallassa olleet poliitikot. Poliitikot puolestaan jakavat mielellään sellaista rahaa, jota eivät ole nähneet, eivätkä ole itse ansainneet. Oman markan aikana tällainen tulojen jakaminen perustui siihen, että jakajat halusivat itselleen suosiota, ääniä ja valtaa. Tulojen siirrot eivät perustuneet kovin laajalti tarpeeseen vaan siihen, että haluttiin olla kaikkien kanssa kavereita.
Vuosikymmenien kuluessa kehiteltiinkin sellainen tulonsiirtojärjestelmä, että niin laajaa ei ole missään muualla maailmassa. Nyt, kun omaa markkaa ei enää ole, on Suomen kansantalous tulonsiirtoineen jäänyt menneisyytensä panttivangiksi. Suurin ongelma, jota kansan on vaikea ymmärtää, on se, että nyt ei saa itse painaa mielin määrin rahaa. Tavaroita ja palveluita pitäisi viedä enemmän, kuin niitä tuodaan. Nyt ei näin ole. Nyt ollaan tilanteessa, että pitää lainata rahaa ulkomailta, jotta voitaisiin tulla toimeen.
Yhteiskuntasopimusneuvotteluissa työntekijäpuoli on syytellyt kovasti, että kyseessä on tulonsiirto työntekijöiltä työnantajille, porvareille ja kapitalisteille. Tässä onkin melkoinen väärinkäsitys. Jos työnantajat laittaisivat rahat omiin taskuihinsa, niin eihän se kilpailukyky siitä paranisi. Näillä tulonsiirroillahan on laskettava hintoja, jotta se kilpailukyky paranisi. Näin ollen tässä tapahtuukin tulonsiirto suomalaisten yritysten asiakkaille eri puolilla maailmaa – eikö? Se, saadaanko tällä tavoin luotua uusia työpaikkoja, riippuu sitten siitä, kuinka paljon näillä tulonsiirroilla saadaan tavaraa menemään. Kyllä tässä globalisaatio riistää niin työnantajaa kuin työntekijääkin!

Kommentit pois päältä artikkelissa Tulonsiirto

WP Login