Posts Tagged ‘ostovoima’

Jakovara ja kotimainen kysyntä

Taas on se aika vuodesta, jolloin keskustellaan jakovarasta ja kotimaisesta ostovoimasta eli kotimaan kysynnästä. Molemmat ovat poliittisia mantroja, joista niiden käyttäjillä näyttää olevan enemmän haavekuvia kuin faktapohjaista tietoa.

Jakovara tieteellisenä terminä on luokittelematon kansainvälisessä taloudessa. Lähimmäs pääsee ehkä Netto kansan tulo (Net National Income, NNI). Sekään ei kuvaa jakovaraa sinällään, mutta on aika lähellä. Ainoa jakovaramittari on kansallisen talouden mahdollinen ylijäämä, joka pitäisi Keynesin talousteorioiden mukaan laittaa säästöön pahan päivän varalle. Tämä periaate on useimmissa hyvinvointivaltioissa joutunut poliittisen tarkoituksenmukaisuuden uhriksi.

Hyvänä esimerkkinä on Matti Vanhasen ennustus 2008 lokakuussa, että valtiontaloudessa on jakovaraa noin 4 – 5 miljardia. Sitten tuli finanssikriisi ja jakovara meni alas viemäristä. Sen jälkeen jakovara on ollut negatiivinen ja negatiivista jakovaraa on nyt kertynyt yli 100 miljardia ja lisää kertyy koko ajan.

Jakovarassa on se pirullinen ominaisuus, että sen käytöstä muodostuu ns. subjektiivinen oikeus edunsaajalle. Tällainen syntynyt oikeus on sellainen, että se ei poistu silloinkaan, kun jakovara muuttuu negatiiviseksi. Poliitikkojen lupaukset ja jakovaralla rakennetut rakenteet ovat osoittautuneet kiveen hakatuiksi, eikä niitä ole pystytty purkamaan yksikään hallitus. Näin ollen negatiivisen jakovaran aikana negatiivisuus on korvattu ottamalla lisää velkaa.

Professori Kanniainen tutki aikoinaan jakovaran juuria. Suurin jakovara syntyi tutkimusten perusteella sellaisilta aloilta, joissa pääomat, innovaatiot, raaka-aineet ja työvoima yhdistyvät. Tämän perusteella eniten jakovaraa syntyi teollisuudessa, jossa voidaan hyödyntää kotimaisia raaka-aineita. Sen sijaan palveluteollisuudessa jakovaran muodostuminen on heikointa. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kreikka, jonka suurin tulonmuodostus on tullut palvelualoilta.

Lahdestakin ajettiin ihan strategian voimalla savupiippuja nurin, koska kansainvälinen trendi niin edellytti. Pyrittiin siirtymään teollisuusyhteiskunnasta palveluyhteiskuntaan. Taloustieteilijät kyllä varoittelivat eri puolilla maailmaa, että emme pärjää vain toistemme paitoja pesemällä. Poliittisesti tämä oli jotain uutta, johon äänestäjät saadaan hurahtamaan. Loppu onkin sitten historiaa!

Kotimainen ostovoima ja –kysyntä ovat toinen myytti. Poliitikot ja ay-liike puhuvat ostovoimasta ikään, kuin se kohdistuisi kaikki suoraan kotimaiseen tuotantoon, jolloin se tuottaisi lisää jakovaraa. Totuus euroalueella on kuitenkin täysin toinen. Tällä hetkellä tuoni Suomeen ylittää selvästi viennin. Se kertoo siitä, että Suomessa myydään enemmän ulkomaisia tuotteita, kuin omia tuotteita viedään.

Kaikista kauppojen tiskinylimyytävistä kotimaisella ostovoimalla maksetuista tuotteista yli 70 % on tuontitavaraa. Jo otetaan esimerkiksi vaikka huonekalut, niin Suomessa myytyjen kotimaisten kalusteiden osuus on vain 20 %. Ts. 80 % on ulkomailla valmistettuja ja tänne tuotuja. Tämä merkitsee sitä, että syntynyt jakovara tuotteiden osalta poistuu Suomesta ja toimii jakovarana jossain muussa maassa. Näissä tapauksissa Suomeen jäävä jakovara muodostuu vain tuontituotteisiin liittyvistä palveluista Suomessa. Tällaisia ovat mm. logistiikka- ja myyntipalvelut. Tätä yhtälöäkö eivät päättäjät ymmärrä puhuessaan kotimaisesta ostovoimasta? Kotimainen ostovoima tarvitsee myös kotimaista kilpailukykyä!

Tuonti Suomeen on aina maksettava viennillä Suomesta, jotta emme joutuisi maksamaan tuontiakin lisääntyvällä velanotolla. Kotimaisen ostovoiman lisänä onkin valtava satojen tuhansien velkaantuneiden joukko. On myös suuri joukko, jotka eivät ole pystyneet kotimaan kulutustaan maksamaan. Miten nämä velat maksetaan? Miten Suomi maksaa yhä kasvavan valtion velkansa, kun tulevat maksumiehet vähenevät syntyvien sukupolvien yhä kutistuessa?

Tällaista perintöä ollaan jättämässä kutistuville sukupolville? Mutta, mitä väliä, eihän rahalla ole mitään väliä niin kauan, kuin sitä on – omaa tai lainattua! Sotaveloista selvittiin yhteistyöllä ja kansan luopuessa vähistäänkin. Entä nyt?

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Jakovara ja kotimainen kysyntä

Ostovoimaparadoksi

Ostovoima on ollut päivän poliittinen puheenaihe vuoden käytännössä läpi vuosikymmenten. Se on kuitenkin osoittautunut kangastukseksi erämaassa. Epätoivoiset pyrkivät innokkaasti sitä kohti, mutta se vain loittonee. Tämä todistaa ainakin sen, että poliittiset päättäjät ja ay-liike eivät ymmärrä koko ostovoimakäsitettä. Ostovoimalla tarkoitetaan jokapäiväisessä elämässä sitä, kuinka paljon lompakko sietää tehdä ostoksia.

Ostovoimaan vaikuttavat muut tekijät ovat kysyntä ja tarjonta. Ostovoiman heiketessä tarjonta yleensä ylittää kysynnän. Kun kysyntä alkaa heiketä, sitä pyritään lisäämään ”halpuuttamalla” eli laskemalla tuotteiden hintoja. Tämähän on nähty viime talven aikana mainoksissakin. Ostovoimaa pyritään siis lisäämään hintajoustoilla. Suomessa on monilla aloilla hyvin keskittyneet markkinat, joten ostovoiman nousu ei välttämättä merkitse kulutuksen vähenemistä. Myös tuonti edellyttää hintajoustoja.

Vapailla globaaleilla markkinoilla ostovoima ei merkitse lainkaan sitä, että ostovoima pitäisi yllä, tai lisäisi kotimaista tuotantoa. Kilpailu on täällä, eikä se rajoitu erityisesti kotiotteluun, vaan tuotteita tulee kaikkialta maailmasta. Kun siis puhutaan kotimaan kulutuksesta, niin siihen sisältyy myös maahan tuotavat tuotteet. Juuri nyt kauppojen tiskin yli myytävistä tuotteista vain noin 40 % on Suomessa tuotettuja tuotteita. Kaiken lisäksi niissäkin on tuontiraaka-aineita.

Käytännössä siis voidaan todeta, että varsinaista kotimaista kysyntää ei sellaisenaan enää ole. Suomalainen ostovoima jakaantuu globaaleille valmistajille ja työllistää eri maiden kansalaisia. Onkin pakko ihmetellä, että kun meillä on erittäin tehokkaat tilastointijärjestelmät niin, mikseivät ne kerro koko totuutta ostovoimaparadoksista. Sopii myös kysyä, että miksi toimittajatkin ovat menneet tähän samaan halpaan?

Kansainväliset toimijat, joita Suomessakin on runsaasti, tuntevat hinnoittelussaan myös käsitteen ostovoimapariteetti (purchasing parity). Tällä tarkoitetaan sitä, että tuotteet ja palvelut hinnoitellaan kansallisen ostovoiman perusteella. Erityisen hyvin erot näkyvät Virossa, jonne matkailu Suomesta kasvaa vuosi vuodelta. Hyvä esimerkki on vaikkapa lääkkeiden hinnat Virossa. Samat lääkkeet ovat siellä huomattavasti edullisempia kuin Suomessa. Niitä myydään eri tuotemerkeillä ja hinnat on asetettu ostovoiman mukaan. Tosin pienempi byrokratiakin selittää osaltaan hintaeroja.

Ostovoiman lievä lasku tai entisellään pysyminen, ei merkitse kulutuksen kannalta käytännössä mitään. Toisaalta on myös niin, että hallitus ei voi toistaiseksi päättää, mitä kuluttajat kuluttavat. Tuotteissa mahdollisesti oleva Suomen lippu ei takaa tuotteen suomalaisuutta, joten kuluttajakaan ei tiedä minkä maalaista ostaa. !990-luvun laman jälkeen ihmiset panivat rahansa ulkomaan matkoihin ja vasta parin vuoden päästä alkoi varsinainen kulutus.

Edellisen tarkoituksena on todistaa, että mikään ei ole kuten ennen konsensusaikoina. Rajat ovat auki, tulleja ei ole, eikä myöskään omaa markkaa. Tosin markkakaan ei auttaisi, koska devalvaatiot aina heikensivät ostovoimaa, koska yli puolet joudutaan tuomaan muilta mailta vierahilta. Kolmikantakonsensuksen olisikin syytä käyttää peräänkuuluttamaansa innovointia ja keksiä joku uusi tälle vuosikymmenelle sopiva mantra. Ostovoimaparadoksi suorastaan huutaa päivitystä!

Kommentit pois päältä artikkelissa Ostovoimaparadoksi

WP Login