Posts Tagged ‘Neuvostoliitto’

Kysynnän ja tarjonnan laki

Kysynnän ja tarjonnan laki on taloustieteessä yleisesti hyväksytty teoria, joka selittää tuotteiden hinnan ja määrän automaattisen määräytymisen kilpailluilla markkinoilla. Se on taloustieteen perustaa. Jos tuotteesta on pulaa, myyjät nostavat hintapyyntöjään kunnes tämä saa ostajat vähentämään ostohaluaan ja tuottajat lisäämään tuotantoaan niin paljon, että kysyntä ja tarjonta ovat yhtä suuret. Tämä hinta on tasapainohinta.

Jos tuotteesta on ylitarjontaa eli tuotteet eivät tahdo mennä kaupaksi, myyjät kilpailevat ostajista alentamalla hintojaan. Tämä lannistaa tuottajia tuottamasta yhtä paljon kuin aiemmin ja toisaalta houkuttelee kuluttajia ostamaan tuotetta enemmän kunnes päädytään hintatasolle (tasapainohinta), jolla kysyntä ja tarjonta ovat yhtä suuret.

Tämä on taloustieteilijöiden muodostama teoria. Kysyntä ja tarjonta ovat kuitenkin pariteetti, joka laajemmin ajateltuna on paljon enemmän. Ne muodostavat koko maailman talouden verenkiertojärjestelmän. Kysyntä muodostaa verisuoniston, johon sitten tarjonta sydämenä pumppaa tarvittavan määrän kuluttajien haluamia tuotteita.

Mielenkiintoisen tästä asiasta tekee se, että kysynnän muodostajia ovat asiakkaat siis kuluttajat, jotka itse tuottavat tarjonnassa olevat tuotteet. Jos kuluttajat siis kokevat itse valmistamansa tuotteet liian kalliiksi niin, mitä tapahtuu? Ostavatko he mahdollisesti kilpailijoidensa valmistamia tuotteita? Tällainen tilanne aiheuttaa kilpailua työn tekemisen välille. Tämä on osatekijä yritysten kilpailukyvyssä. Tämä on yhtälö, jossa lakkoilemalla voi ampua omaan jalkaansa.

Kun Neuvostoliitto hajosi, niin neuvostoaikaisilla tehtailla ei ollut hajuakaan, minne myydä tuotteensa. Toimitusosoitteet olivat aina tulleet jostain Moskovasta. Kun tuotteet eivät menneet kaupaksi, niin tekijät eivät saaneet palkkojaan. Ratkaisuksi muodostui, että palkat maksettiin tuotteina. Tämän jälkeen kaupunkien sisääntuloteiden varsille alkoi muodostua ”kirppiksiä”, joissa työntekijät myivät palkkana saamiaan tuotteita. Kysyntää ilmeisesti löytyi, koska Venäjä on edelleen olemassa.

Toinen esimerkki toiselta laidalta maailmaa on Ford. Autojen tuotanto alkoi sarjatuotannon myötä ylittää nopeasti ylittää kysynnän. Henry alkoi pohtia tilannetta ja huomasi melko nopeasti syyn heikkoon kysyntään. Se ei suinkaan ollut hinta. Hän huomasi, että eihän työntekijöillä ollut aikaa käyttää autoja, kun vain sunnuntai oli vapaa. Hän päättikin tehdä radikaalin muutoksen ja antaa myös lauantait vapaiksi alentamatta kuitenkaan palkkoja. Autojen kysyntä räjähti kasvuun ja muu teollisuus seurasi nopeasti perässä.

Kolmas merkittävä tekijä tässä yhtälössä on valtio. Talousteorioiden (mm. Philip Kotler) mukaan, valtion tehtävä on luoda yrityksille mahdollisimman kilpailukykyinen toimintaympäristö. Erityisen tärkeää tämä on Suomen kaltaiselle valtiolle, jonka elinehto on vienti ja sen yritysten kilpailukyky. Onko hyvinvointivaltio mallina riittävän kilpailukykyinen?

Suomen koko hyvinvointijärjestelmä rakennettiin olosuhteissa, joissa kansallinen kilpailukyky ei ollut merkittävä tekijä. Kilpailukyky korjattiin devalvaatioilla. Entä nyt? Kuten Juhana Vartiainen totesi, muissa Pohjoismaissa on rakenteita laitettu kuntoon, mutta Suomessa ollaan pahasti jälkijunassa.

Suomi on maantieteellisesti samanlainen saari kuin Irlanti. Siellä ei tosin tarvita jäänmurtajia, jotka nytkin uhkaavat pysäyttää vientikaupan tukilakoillaan. Siellä ei toisaalta ole laivaväkikään lakossa, joten vienti porskuttaa. Päämarkkina-alueiden suhteen Suomi on siis saari toisin kuin muut pohjoismaat. Sopiikin kysyä, olisiko Tallinnan tunneli ainoa Suomen talouden pelastaja?

Jos Suomi ei pysty saamaan tarjontaansa markkinoille ja hyvinvointi toimii vain velkarahalla, niin on syytä huoleen. Heiveröinen Kiky ei poistanut tarvetta suuriin rakenteellisiin uudistuksiin. Tulevaisuuden isokuva pitää pystyä hahmottamaan!

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Kysynnän ja tarjonnan laki

Olisiko aika siirtyä digidemokratiaan?

Demokratian alkuaikoina vakuuteltiin demokratian olevan yhteisten asioiden hoitamista. Nyt kuitenkin alkaa vahvasti näyttää siltä, että jakovarat on käytetty loppuun, eikä ole varaa nostaa panoksia antamalla kansalaisille vaikkapa ilmaisia asuntoja ja autoja. Yhteisten asioiden hoitaminen on huomaamatta muuttunut omien ja sidosryhmien asioiden hoitamiseksi. Tätä voisi kutsua vaikkapa rakenteelliseksi korruptioksi?

Toki on myös muistettava, että demokratioitakin on vähän joka lähtöön. Jokainen maa on muokannut omia demokratioitaan kansallisten halujen ja kykyjen mukaisesti. Sotien jälkeen kommunismin pelko vaikutti eri maissa demokratian kehitykseen. Nyt ääripäissä voivat olla vaikkapa Sveitsin torikokoukset ja Unkarin ja Puolan demokratiat. Venäjä ei edes yritä vakuutella ketään demokraattisuudestaan.

Suomessakin on omanlaisensa demokratia. Valtuustoihin ja eduskuntaan mennään puolueiden hyväksymillä mandaateilla. Puolueet valitsevat jäsenistöstään ehdokkaat ja sitten tukevat omia suosikkejaan. Päälisin puolin se näyttää hyvin demokraattiselta, mutta äänestäjän kannalta epäilyttävältä. Ovatko ehdokkaat parhaita saatavilla olevia? Jos joku yksittäinen pääsee vaikkapa valtuustoon sivuraiteelta, niin hän on aika voimaton.

Presidentinvaalit ovat suorat kansanvaalit. Niissä ainakin Väyrynen on todistanut, että hän sai kannatuskorttiäänestyksessä riittävästi väkeä taakseen. Näin hän voi asettua ehdokkaaksi ties kuinka monetta kertaa ja hajottaa melko perusteellisesti vanhan tai siis nykyisen apupuolueensa pakkaa.

Jotenkin pitkään demokratiaa eri maissa seuranneena alkaa näyttää siltä, että demokratian kliimaksi alkaa olla ohi (Trump, Brexit, jne.)ja on seurannut väljähtymisvaihe, josta populismi ottaa kaiken irti. Demokratian voisi pelastaa ainoastaan se, että neljän vuoden mandaattia jotenkin löysättäisiin ja kansalaisille annettaisiin enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin. Nythän tahtoo olla niin, että annetut vaalilupaukset unohdetaan, kun on äänten laskennan jälkeen nukuttu yön yli ja annetulla mandaatilla tehdään sitten se, mitä puoluetoimistoista sanellaan.

Demokratian saattaminen takaisin arvoonsa vaatii uudenlaista lähestymistä kansanvaltaan. Kansalle pitää antaa oikeus ilmaista mielipiteensä riittävän kuuluvasti ONLINE! Digitalisaatio antaa tähän hyvät mahdollisuudet. Neuvoa-antavia äänestyksiä voitaisiin helposti ja nopeasti suorittaa netissä. Somessahan poliitikot saavat jo muutenkin kuulla kunniansa, mutta koska ne ovat yleensä yksittäisiä mielipiteitä, niistä ei sen kummemmin välitetä.

Tällaiset nettiäänestykset ovat kuitenkin kauhistus puolueille, koska ne rajoittavat puolueiden valtaa. Niitä on vastustettu kaikenlaisilla tietosuoja- yms. syillä. Tämä on vähintäänkin hätävarjelun liioittelua. Meillähän on nyt sivustoja, joissa voi tehdä aloitteita, kun saa 50 000 kannattajaa, meillä on kanta.fi, hyvis.fi, pankkiasiat hoituvat jopa mobiilisti jne. Kaikki puolustelut neuvoantavasta äänestyksestä ovat pelkkiä tekosyitä.

Niin viranomaiset kuin poliitikot huutavat kaikki digitalisaation käyttöä kaikkeen mahdolliseen, joten miksei sitten siirrytä myös demokratiassa tälle vuosituhannelle ja oteta käyttöön digidemokratia?  Eduskunnalle omat sivut, joissa kansa voi ottaa kantaa eduskuntasirkuksen ohi. Samoin kunnille, ettei tule jatkuvalla syötöllä suuria ja kalliita päätöksiä yhden äänen enemmistöllä. Kompromisseilla vesitetyille päätöksille pitää saada juu tai ei myös kansalta, joka kaiken maksaa!

Lenin sanoi aikoinaan Neuvostoliittoa perustettaessa, että valta ei kuulu kansalle, vaan se kuuluu eliitille. Nykyinen demokratia alkaa kaikissa demokratioissa näyttää Leninin ennustuksen toteutumiselta.

Kommentit pois päältä artikkelissa Olisiko aika siirtyä digidemokratiaan?

Vallankumous

Maanantaina 19.8.1991 astuin Lahdessa Leningradiin menevään iltajunaan. Saavuin Leningradiin iltakymmenen aikoihin ja ihmettelin, miksi siellä oli niin hiljaista ja autiota. Sain sentään asemalta taksin ja lähdimme ajamaan kaupungin etelälaidalle. Kaupungin kadut olivat täysin autiot ja tyhjät, mutta kaikissa ikkunoissa loistivat valot. Lahdesta lähtiessäni ei ollut mitään tietoa, mitä oli mahdollisesti tapahtumassa tai tapahtunut.

Kuskin puheessakaan ei ollut yhtään tuttua sanaa, josta olisi päässyt jyvälle. Kun saavuin lentokentän lähellä olevaan majapaikkaani, siellä olevat kollegat ihmettelivät, miksi olin tullut. Olin tullut kuten oli sovittu.  Vasta silloin he alkoivat yhteen ääneen selittää, että Moskovassa on meneillään vallankumous. Televisiosta ei aiheesta tullut juuri mitään, mutta radion kaupallinen ranskalainen musiikkikanava lähetti koko ajan uutisia tapauksesta.

Kuulimme, että Moskovan suunnalta oli tulossa panssaridivisioona kohti Leningradia. Pelättiin ilmeisesti mellakoita kaupungissa, joka oli kuitenkin täysin autio ja hiljainen. Isäntäni kuitenkin lähettivät jonkun tankkaamaan minulle pakoautoa, koska pahimmassa tapauksessa julkinen liikenne pysähtyisi ja Suomeen pääsy niillä olisi mahdotonta.

Aamuyöstä kuitenkin saimme huojentavan tiedon, että Anatoli Sobtšak, Leningradin pormestari, oli onnistunut pysäyttämään panssarit Leningradin rajalle. Hän oli saanut komentajan vakuuttuneeksi siitä, että Leningrad oli rauhallinen, eikä ketään ollut kaduilla. Uutisista saimme myös kuulla, että kapina oli kukistettu ja Jeltsin puhui joukoille panssarivaunun päältä.

Matkaohjelma meni kuitenkin uusiksi, koska liikenne oli sekaisin, emmekä päässeet suunnitelman mukaan Siperiaan Uralin taakse. Paikalla oli virolainen kollegani, jonka mukana päätin lähteä Tallinnaan, koska paluu junalla Suomeen oli epävarmaa. Lähdimmekin lounaan jälkeen ajelemaan kohti Tallinnaa. Matkalla meiltä ei juuri kyselty mitään, vaan miliisit istuivat kopeissaan.

Jöhvissä etelästä Pihkovasta tuleva tie liittyy Narva-Tallinna tiehen. Liittymän jälkeen alkoi tien varressa olla kaikenlaista matkalle hyytynyttä kuljetuskalustoa lähinnä autoja ja miehistönkuljetuskalustoa. Tankatessamme kuulimme, että venäläinen panssarikolonna oli matkalla Pihkovasta kohti Tallinnaa. Romua oli matkalla kuitenkin niin paljon, että pani hämmästelemään, mitä kaikkea Tallinnaan asti on selvinnyt. Pani myös miettimään, että tätäkö armeijaa länsi on vuosikymmenet pelännyt.

No oli sinne TV-aseman mäelle selvinnyt muutamia panssariajoneuvoja, joita oli runsas joukko tallinnalaisia vastassa. Olivat vaunujen miehistöt kyselleet, että missähän maassa olemme? Oli varmaan laitettu johtovaunun navigaattoriin vain tv-torni kohteeksi. Tallinnassa oli varsin rauhallista ja majoituin iltasella Viru hotelliin. Seuraavana aamuna selvisi, että venäläiset olivat sulkeneet sataman, joten jouduin olemaan internoituna hotelliin. Parissa päivässä virolaiset kuitenkin saivat neuvoteltua venäläiset pois satamasta ja laivaliikenne palasi aikatauluihinsa ja pääsin takaisin Suomeen.

Nyt TV-aseman ylätasanteella toimii hieno gurme-ravintola, josta on kirkkaalla ilmalla huikeat näköalat. Sisääntuloaulassa sen sijaan on historiaa ja valokuvia edellä mainitusta tapahtumasta.

Vallanvaihdon jälkeen sanoin Pietarin henkilökunnallemme, että menee 15 vuotta ennen, kuin täällä demokratia saadaan mallilleen. Minulle vastattiin, että viisi vuotta riittää. Olimme molemmat väärässä. Nyt on tästäkin kulunut 25 vuotta. Syynä on ehkä se, että insinööri Jeltsinin suurin saavutus oli nostaa Venäjän tennis kansainväliselle tasolle.

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Vallankumous

WP Login