Posts Tagged ‘maksullinen pysäköinti’

Kahden kerroksen väkeä

Terveydenhuolto on jaettu Suomessa kahteen eri kerrokseen, joka kehityksen myötä on osoittautumassa Perustuslain vastaiseksi ja syrjiväksi. Työterveydenhuollossa olevat henkilöt pääsevät tapaamaan lääkäriä vaikka samana päivänä, mutta julkisessa terveydenhuollossa se kestää. Julkisella puolella hoidot myös maksavat. Ironiaa tässä on se, että tästä epätasa-arvoisuudesta päättäneistä henkilöistä suurin osa saa nyt nauttia päätöksistään julkisen terveydenhuollon helmassa. No toki varojensa mukaan yksityisistä palveluista.

THL:n pääjohtaja Juhani Eskola arvioi Aamulehdelle, että nykyisenkaltainen sairauksien hoitamiseen keskittyvä työterveyshuoltojärjestelmä tulee väistämättä muuttumaan.
– Jos sote-uudistuksen tavoitteet otetaan tosissaan, siihen pitää puuttua. Kyse on paitsi tasa-arvosta, myös siitä, että kaikille saadaan järjestettyä niin hyvät palvelut kuin mahdollista, Eskolan mielestä työterveyshuollon laajeneminen sairauksien hoitamiseen on johtanut siihen, että työterveyshuollon ulkopuolella olevat ovat eriarvoisessa asemassa.

Edellä oleva todistaa myös sitä, että työssä olevat toimittajat eivät ole kovin kiinnostuneita yhä kasvavan julkisen terveydenhuollon todellisista ongelmista. Työterveydenhuollon rahoitus on lainsäädännöllä turvattu niin, että osan maksaa työnantaja ja loput Kela. Tästä yritysten kustannuserästä ei ole tietoinen ilmeisesti Sipiläkään, koska sitä ei esiintynyt Kiky-keskusteluissa.

Julkisen sektorin kustannuksista vastaavat potilaat, kunta ja valtio (veronmaksajat). Tulevaisuudessa kunnan kustannukset siirtyvät maakunnan kautta kiertäen veronmaksajille. Toistaiseksi on puhuttu vain sote-uudistuksesta ja verorakenteiden uudistaminen on jäänyt sivuraiteelle. On aika tyhmää olettaa, että julkisen puolen kustannuksia pitäisi vuosi vuodelta laskea, kun samaan aikaa potilasmäärät ja käynnit kasvavat. Päättäjät ilmeisesti käyttävät vaihtoehtoista epäsymmetristen yhtälöiden kustannuslaskentaa?

Lahdessa ollaan myös melkoisessa murroksessa, ei vain tietojärjestelmien suhteen, vaan myös potilaiden hoitoketjun suhteen. Paavolan pääterveysaseman siirtäminen kaupunginsairaalaan on alkanut. Samalla poistuvat potilailta ilmaiset pysäköintipaikat. Kaupunginsairaalan alle oli suunniteltu pysäköintihalli, mutta rahat loppuivat ja ajatus kuopattiin. Nykyiset pysäköintipaikat eivät tule riittämään kasvavaan kysyntään!

Kaupunginsairaalan pysäköinti on maksullista ja siellä järjestelmä on sellainen, että on maksettava arvion mukaan riittävästi tai otettava riski pysäköintivirhemaksusta. Rostedt on Facebookissa ilmoittanut, että asia ei ole ongelma. Se hoituu älypuhelin applikaatiolla. Mutta jos ei ole älypuhelinta tai jos käyttäjä on älytön? Suurin osa julkisten terveydenhuollon asiakkaista on aika iäkkäitä, eikä heillä välttämättä ole laitteita ja taitoja tällaisten applikaatioiden käyttöön!

Mutta, mitä väliä. Velkasaneerausta lähellä olevan kaupungin on poimittava viimeinenkin sentti vaikka pysäköintimittareista pitääkseen yllä haavekuvaa houkuttelevasta kaupungista. Uudessa Lahdessa mainittu ISO KUVA taitaa olla pahasti kateissa. Tarkempi kuva olisi siitä kuuluisasta variksesta tervatulla laudalla.

Hei, mitä tuolla isojen markettien takana oikein on? Se on vaan Lahti, aja ohi vaan. Olisikohan visio eteläisen kehätien käyttäjien asenteista???

Kommentit pois päältä artikkelissa Kahden kerroksen väkeä

WP Login