Posts Tagged ‘lahtipenkki’

Markan vankina

Rahapolitiikka ja kauppapolitiikka ovat toistensa rikkomaton pariteetti. Suomalainen teollisuus oli myös osittain Neuvostokaupan vanki. Kun vaihtokauppasopimus Neuvostoliiton kanssa tehtiin, niin siinä sovittiin mm., että puutuotteiden tuontiin vaaditaan lisenssi. Tätä varten perustettiin lisenssivirasto, joka ei sitten tietyille teollisuuden lobbaamille tuotteille myöntänyt lisenssejä. Tällaisia tuotteita olivat mm. sahatavara, vaneri, lastulevy, kovalevy jne. Tällä rajoitettiin kilpailua Suomessa.

Vuoden 1957 devalvaation jälkeen inflaatio ja hyvinvointivaltion rakentaminen alkoivat jälleen rasittaa viennin kilpailukykyä. Vientiteollisuus siis alkoi odottaa uutta devalvaatiota. Kun sitä ei alkanut kuulua, niin oli syntynyt pakko tehostaa kotimaan myyntiä esim. perustamalla kotimaan myyntiyhtiöitä. Samoin teollisuus alkoi kehittää uusia tuotteita kotimarkkinoille ja myös vientiin.

Suomen Pankin johtokunnan ja eduskunnan pankkivaliokunnan esityksestä päätti valtioneuvosto panna toimeen 31,25 prosentin devalvaation 12.10.1967. Se astui voimaan seuraavana aamuna. Se merkitsi hintojen nousua niiden tavaroiden osalta, jotka tuotiin ulkomailta tai joiden valmistukseen käytettiin ulkomaisia raaka-aineita. Vastaavasti vientiteollisuus sai enemmän markkoja tuotteistaan.

Devalvaation jälkeisenä aamuna olin tuote-esittely matkalla Tampereella. Kun tulin aamiaiselta, huoneessa odotti puhelu. Puhelimessa yhtiön toimitusjohtaja kertoi, että devalvaation jälkeen kotimarkkinoille ei enää kannattavaa myydä, ja yhtiö lopetetaan vuoden vaihteeseen mennessä. Yhtiö ehti toimia vajaan vuoden. Päätös jätti kotimaan puutuoteteollisuuden pahaan jamaan, koska raaka-aineiden tuonti ei tarjonnut mitään kilpailua kotimaiselle tarjonnalle. Esimerkiksi huonekaluteollisuuden kilpailijamaat hyötyivät tästä merkittävästi.

Sitten 1970-luvulla koettiin kansainvälisen valuuttakurssijärjestelmän romahdus, joka veti myös Suomen markan mukaansa. Vuonna 1977 hyväksyttiin uusi rahalaki. Sen mukaan hallitus päätti Suomen Pankin esityksestä ne rajat, joissa valuuttaindeksi voisi vaihdella. Suomen Pankin tehtävänä oli huolehtia, että vaihtelu pysyi noissa rajoissa. Mauno Koivisto oli tarkka valtioneuvoston ja Suomen Pankin työnjaosta. Hintasulkujakin kokeiltiin, mutta ne eivät toimineet.

Aivan 1970-luvun alku oli vielä nopean kasvun ja korkean työllisyyden aikaa.  Sitten kasvu taittui. Käännekohta oli ensimmäinen öljykriisi syksyllä 1973. Maailma ajautui stagflaatioon, aiempaa hitaamman kasvun ja nopeamman inflaation aikaan. Öljykriisi iski niin nopeasti, että jouluaaton aattona saksalainen agenttini soitti kotiin ja halusi perua tilauksia ja ottaa ne pois lähtevästä laivasta. Paniikki Euroopassa lähenteli jo hätävarjelun liioittelua!

Pankkikriisiin kehittyminen alkoi 1980-luvun puolivälissä, ja ”hedelmä” oli kypsä 1991. Markka oli vuonna 1982 devalvoitu kymmenellä prosentilla, ja Suomen Pankki puolusti jostain käsittämättömästä syystä ”henkeen ja vereen” vakaata markkaa, vaikka markkaa pidettiin selvästi keinotekoisesti yliarvostettuna. Pahin Suomen Pankin ja hallituksen moka oli, kun 1987 valuuttalainat sallittiin jopa pienille nakkikioskeillekin. Tällainen toimenpide olisi edellyttänyt markan asettamista markkinoiden arvioitavaksi eli kellumaan.

Sen sijaan markka revalvoitiin parikin kertaa niin, että vuodesta 1982 vuoteen 1991, markka oli vahvistunut n. 32 %. Vahva markka aiheuttikin pankeissa varsinaisen euforian. Pankkien ottamat valuuttaluotot olivat vuonna 1986 yhteensä noin 20 miljardia markkaa. Pankinjohtajista valuuttalainojen myyntimiehiä ja räjähdysmäinen lainojen kasvu alkoi heti valuuttaluottojen vapauttamisesta seuraavana vuonna 1987 ja sitä jatkui aina vuoteen 1992 asti. Vuonna 1991 valuuttaluottojen yhteismäärä oli kasvanut lähes 120 miljardiin markkaan. Toisin sanoen se oli likimain kuusinkertaistunut vuodesta 1986.

Kun sitten markan devalvointikaan ei riittänyt ja markka jouduttiin laittamaan kellumaan, joka nostikin lainojen markka-arvon 170 miljardiin. Minunkin pankkini järjesti yrityksille kokkareita lainojen myymiseksi. Pitkään ulkomaan kaupassa toimineena kysyinkin pankinjohtajalta, mikä heidän osaamisensa asiassa on? Vastaus oli, että määräys on tullut SKOP:sta. Tällainen ammattiosaamisen puute laittoi sitten 35 – 50 000 yritystä maan hallituksen siunaamaan lahtipenkkiin, josta viimeiset eloonjääneet pääsevät vasta nyt pois! D-vitamiini aiheutti siis aina vastatoimenpiteistä huolimatta inflaation ja kansantaloudelle pahan keuhkopöhön. Paradoksaalista on, että ay-liikekin tiesi, mihin D/I-politiikka johtaa, mutta devalvaation tullessa oli helppo levitellä käsiään ja sanoa, että emmehän me mitään devalvaatiolle voi!

Nyt ei enää voida devalvoida, mutta kilpailukykyongelmat eivät ole hävinneet mihinkään. Vaikka emme olekaan enää markan vankeina, olemme globaalin kilpailun vankeina! Samoin olemme myös velkojemme vankeja!

Kommentit pois päältä artikkelissa Markan vankina

WP Login