Posts Tagged ‘kosteuseristeet’

Rakennusten pahoinvointi

Tällaista rakennusten pahoinvointia kutsutaan myös korjausvelaksi. On kuitenkin niin, että Suomessakin on jopa satoja vuosia vanhoja rakennuksia, jotka voivat hyvin. Maailmalla vanhemmissa sivistysvaltioissa tällaisia rakennuksia on lukemattomia määriä. Mistä siis rakennusten pahoinvointi johtuu? Syitä on useita.

Kun kaupungistuminen vahvistui 1960-luvun alussa, niin asuntojen kysyntä taajamissa ylitti tarjonnan. Jotta jonkinlainen tasapaino olisi saavutettu, niin perinteisistä rakentamistavoista jouduttiin pääosin luopumaan. Tilalle tuli elementtirakentaminen. Tämä uusi tekniikka edellytti kuitenkin uusien rakennusmateriaalien käyttöönottoa. Näitä uusia lämpöeristeitä ja kosteussulkuja löytyikin Euroopasta täysin erilaisista ilmasto-olosuhteista.

Näiden toimivuudesta ei Suomessa tiedetty mitään, eikä aikaa ollut tehdä vuosia kestäviä testejä. Niinpä suurteollisuus laittoi lobbarit asialle ja tuotteita otettiin surutta käyttöön ja vastuu siirtyi kuluttajille eli kunnille ja asuntojen omistajille. Elementtejä ei suojattu kuljetuksissa eikä varastoitaessa työmaille. Motto oli, että eihän mineraalivilla voi kastua, sehän on mineraalia. No nyt tiedetään paremmin!

Toinen ongelman perusta on se, että jostain kumman syystä vanhojen painovoimailmastoitujen rakennusten ilmastoinnit automatisoitiin ilman, että muutokset vaikutukset rakennusten fysiikkaan olisi otettu huomioon. Perusajatus lienee ollut, että kun ilmastointi automatisoidaan niin, että se on käytössä vain rakennusten toiminta-aikoina, syntyy säästöjä. Jos olisi kuultu muitakin asiantuntijoita kuin ilmanvaihtoasiantuntijoita, niin tilanne olisi saattanut aueta päättäjille paremmin.

Tästä todisteena on se, että hyvin harvoissa kerrostaloissa on homeongelmia. Näissä rakennuksissa ilmanvaihto toimii pääsääntöisesti 24/7. Öiseen aikaan ilmanvaihtoa voidaan pienentää, mutta sitä ei suljeta kokonaan. Tämä takaa sen, että kosteuden kulkusuunnat rakenteissa säilyvät vakioina. Julkisissa rakennuksissa kosteus sen sijaan tiivistyy välillä sinne mineraalivillan puolelle, joka ei väitteiden mukaan koskaan kastu.

Kosteuseristeitä kaipaavissa rakenteissa käytettiin hyvin pitkään eristeenä kuumabitumia. Se siveltiin lattiapintoihin ja sokkeleihin ja toimi eristeenä hyvin. Sen ongelma oli bitumin puoliintumisaika, joka olosuhteista riippuen oli 15 – 20 vuotta. Tänä aikana bitumissa olevat sideaineet haihtuivat ja bitumi mureni. Helpoimmin tämä haihtumisprosessi on nähtävissä huopakatoissa, joissa sideaineena on myös bitumipohjaisia aineita. Ongelma tässä on se, että tieto ei ole siirtynyt rakentajilta kiinteistöstä huolehtiville. Asia on tullut esille vasta, kun kellariin on alkanut tulla vettä tai rakenteisiin kosteusvaurioita.

Yksityisiä kiinteistöjä valvovat omistajat taitojensa ja halukkuutensa mukaan. Nykyisin vaaditaan jopa hoito- tai kunnostussuunnitelma. Julkisissa rakennuksissa ei ole toistaiseksi vaadittu vastaavaa ja päätökset ovat poliittisesti valittujen päättäjien tahdon varassa. Se tahto on nyt todettu hyvin kevyeksi. Jos jostain on pitänyt säästää, niin sitten on säästetty rakennusten välttämättömistä huolloista. Vaikka virkamiehet olisivatkin olleet asioista perillä, niin budjeteissa on punakynä heilunut.

Remonteillakin olisi voinut selvitä. Meitä yli 50 vuotta sitten valmistuneita rakentajia on vielä hyvissäkin voimissa, mutta meidän tarjoamamme ilmainen tieto ja apu eivät ole kelvanneet. Lahden Tilakeskuksesta ei vastata viesteihin ja kohdattaessa yleensä haistatellaan. Työmaille i ole mitään asiaa.

Nyt, kun ollaan housut kintuissa, niin on säästettävä jostain muualta. Remontit eivät ole tuottaneet tulosta, koska ei tiedetä, kuinka ja millaisista materiaaleista rakennukset on tehty. Miljoonia on kaadettu remonttien Kankkulan kaivoon ja nyt sitten joudutaan purkamaan ja rakentamaan uutta. Mutta mistä rahat? Säästetään opetuksesta. Mutta tästä ei synny tarvittavia kymmeniä miljoonia. Vaadittavat summat voisivat syntyä, jos koulutus keskeytettäisiin pariksi vuodeksi kokonaan ja henkilökunta lomautettaisiin. Sitä ei kuitenkaan laki salli. Elinkaarimalli taitaa olla ainoa tapa päästä yksityisten säästöpossulle.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Rakennusten pahoinvointi

Merkkivuosi

Kun Suomi täytti vuonna 1967 50 vuotta, valmistui Lahden teknillisestä oppilaitoksesta joukko rakennusmestareita. Opiskelu oli noihin aikoihin täysin toisenlaista kuin nykyisin. Ei ollut opintotukia eikä valtion takaamia opintolainoja. Opiskeltiin pääasiassa omin varoin. Onneksi meillä oli 4 kuukauden kesälomat, jolloin ansaittiin rakennuksilla varoja talven opiskelua varten.

Silloin ei myöskään ollut tietokoneita tai edes laskimia. Kaikki laskettiin käsin laskutikun avulla. Laskutikun käytössä oli erityisen tärkeää määritellä pilkun paikka laskelmissa. Silloin laskelmat myös tarkastettiin rakennusvalvonnassa käsin. Nyt tietokoneohjelmat tekevät lujuuslaskelmat ja rakennuksia tuppaa sortumaan.

Silloin pidettiin myös tiukasti kiinni opetusohjelmista. Meille opetettiin mm. pärekaton teko juurta jaksain. Lopuksi opettaja kuitenkin sanoi, että pärekatot kiellettiin palolaissa jo 5 vuotta sitten, mutta on pakko opettaa, kun on opetusohjelmassa. Sen sijaan elementtirakentaminen ei ollut ohjelmassa, koska se oli ollut käytössä vain muutamia vuosia. Kuitenkin se mainittiin kuriositeettina. Käytännössä perehdyimme siihen kesätöissä.

Maaltamuutto oli Lahdessakin niin kiivasta, että nostureita oli niin paljon, että yleisin lintu oli nostokurki eikä lokki. Rakennusbuumi myös yhdisti markkinoilla ahneuden, kun täysin testaamattomia uusia materiaaleja otettiin käyttöön. Uusia materiaaleja valmistettiin maailmalta tuoduilla opeilla, mutta ilman muutoksia perinteisissä rakennustavoissa, niistä muodostui riski. Viranomaiset vain löivät leimoja papereihin. Kiertävä lause Lahdessakin oli: joka toiselle kuoppaa kaivaa ja joka toiselle rakentaa!

Eräs nykyisin suurta murhetta aiheuttava materiaali oli lämpöeriste. Lämpöeristeet valmistettiin joko lasivillasta tai ”vuorivillasta”. Sitten valettiin tehtailla kahden betonilevyn väliin ja siitä syntyi elementti. Niitä kuljetettiin suojaamattomina sateessa ja samoin varastoitiin työmaille suojaamattomina. Kun kostumista epäiltiin ja valmistajilta kysyttiin ohjeita, vastaus oli: nehän ovat mineraalia, eiväthän ne kastu. Jos olisi testattu ja tiedetty, mitä nyt tiedetään, niin villat olisi voinut ainakin käsitellä homeenestoaineilla.

Paloluokituksessakin sääntöjä sorvattiin ja nämä villat luokiteltiin palamattomiksi. Olivathan ne mineraalia. Mitään palotestejä ei ilmeisesti tehty, koska 80-luvulla Karhulassa paloi koko eristevarasto. Palo oli niin voimakas, että palokuntakin seurasi vain katseella. Asiaa peiteltiin kaikin tavoin julkisuudelta. Syy paloon selvisi kuitenkin varsin nopeasti. Villoissa käytettiin sideaineena fenolihartsia, joka on erityisen hyvin palava materiaali.

Villaeriteiden kosteusongelmia ryhdyttiin karsimaan kosteussuluilla, jotka asennettiin eristeiden lämpimälle puolelle. Tämä johtui siitä, että kosteus kondensoituu sellaisiin pintoihin, joissa kylmä  ja lämmin kohtaavat. Tämä toimi sellaisissa rakenteissa varsin hyvin, joissa oli painovoimailmastointi eli ilmanpoistohormit ja venttiilit. Kun tällaisiin tiloihin ryhdyttiin asentamaan koneellisia ilmastointeja, niin vanha rakennustekniikka unohdettiin. Seurauksena oli rakenteiden hidas kostuminen ja homehtuminen.

Noista ajoista rakentaminen on totaalisesti muuttunut. Ennen rakennusliikkeillä oli omia ammattilaisia suurin joukoin. Nyt kaikki on ulkoistettu niin, että vastaavilla työnjohtajilla on vaikeuksia tietää, missä mennään. Tämä voi alentaa kustannuksia, mutta laatua se ei paranna, eikä takaa. Etenkin julkisessa rakentamisessa ainoa mahdollisuus välttää nykyiset ongelmat, on elinkaarirakentaminen.

Meillä vanhoilla mohikaaneilla on paljon tietoa entisten aikojen rakentamisesta ja siitä, mitä pitäisi ottaa huomioon remontteja suunniteltaessa ja tehtäessä. Tämän lehden palstoilla Lahden Tilakeskuksen edustaja pyysi ottamaan yhteyttä suoraan heihin. On otettu, mutta meille ei ole vaivauduttu vastaamaan. Olisikohan se siitä kiinni ilmaisten neuvojen antajalla ei ole varaa tarjota ilmaisia lounaita? Kyllähän Tilakeskuksen pitäisi kuulua jo tähänastisen näytön teknisen toimialan alaisuuteen, eikä asiantuntemattomaan poliittiseen ohjaukseen kaupunginjohtajan kainalossa.

Viisikymmentä vuotta olemme siis Suomea ja muitakin maita rakentaneet, joten paljon onnea meille!

Kommentit pois päältä artikkelissa Merkkivuosi

WP Login