Posts Tagged ‘kohtaanto’

Kohtaanto-ongelma


Otsikon aihe on yhä useammin esillä julkisessa sanassa. Se on ollut jo pitkään sitä, mutta ongelmalle ei ole tehty juuri mitään – miksi? Useat peräkkäiset hallitukset ovat lisänneet rahoja etenkin yliopistoille, mutta akateeminen työttömyys on vain lisääntynyt. Toisaalta eri teollisuuden aloilla on työvoimapulaa, mutta ammatilliseen koulutukseen ei juuri paukkuja löydy? Pitääkö tästä vetää se johtopäätös, että tulipalo on väärin sammutettu? Pitäisikö nyt ryhtyä pitkän yliopisto-opiskelun jälkeen ryhtyä uudelleen kouluttamaan maistereita hitsaajiksi, metallimiehiksi, timpureiksi, sairaanhoitajiksi jne?  

Monilla näillä aloilla hankkii nykyään paremmin kuin maisterin papereilla. Esimerkiksi ei kannata ottaa paperikoneenhoitajaa, joka tienaa tuplasti valtiotieteen maisteriin verrattuna. Paperikoneen hoitajalta vaaditaan tietoja, taitoja ja vankkaa osaamista, jota yliopistoista ei saa. Yliopistokoulutus kaiken kaikkiaan on pääosin pelkkää teoriaa ja käytäntö joudutaan opettelemaan varsinaisilla työpaikoilla. Yhdysvalloissa yhteistyö yliopistojen ja yritysten välillä on opiskeluaikana hyvin tiivistä.

Tekniikan kehittyminen teollisilla aloilla on niin nopeaa, että koulutuksen on käytännössä mahdotonta pysyä vauhdissa mukana. Koneet ja laitteet kehittyvät siksi nopeasti, että koulujen on mahdotonta niihin investoida! Lisäksi robotismi tuo mukanaan täysin uudenlaisia haasteita. Koko suomalainen koulutusjärjestelmä ja työnvälitys on niin byrokratisoitunut, että se pitäisi luoda kokonaan uudelleen.

Rakennusmestarien koulutus lopetettiin 90-luvulla. Silloin asiantuntijat varoittelivat seurauksista. Siinä säästettiin taas väärästä paikasta. Nyt on jouduttu palaamaan ja AMK-rakennusmestarien koulutus on aloitettu. Opetusohjelmat ovat kuitenkin entiseen verrattuna täysin puutteellisia. Nämä rakennusmestarit eivät ole päteviä työnjohtajia, joista on nyt huutava pula. Rakentaminen on hyvin vastuullista, koska vaarassa ovat ihmishenget. Tästä syystä yritykset eivät uskalla palkat näitä henkilöitä työnjohtajiksi.

Sen sijaa, että hoetaan jatkuvasti kohtaanto-ongelmasta, pitäisi tehdä perusteellinen selvitys ongelmasta ihan koko ketjun osalta koulutuksesta työnvälitykseen ja työpaikoille.  

Kommentit pois päältä artikkelissa Kohtaanto-ongelma

Koulutuksen tavoitteet

Sorsan hallituksen ajoista on tavoitteena ollut kouluttaa mahdollisimman suuri osa nuorista yliopistoissa. Itä-Suomen Yliopisto määrittelee tavoitteet näin: ”Yliopistossa opiskelun tavoitteena on tieteellinen ajattelu ja ongelmanratkaisu. Koko korkeakoululaitosta koskee puolestaan tieteellinen tutkimus, siihen kytkeytyvä korkein opetus ja erilaiset palvelutehtävät. Nämä luovat yhdessä akateemista kulttuuria ( https://www.uef.fi/fi/)”

Vastaako tavoite työelämän vaatimuksia? Missä ovat ne työpaikat, joissa voidaan suorittaa pelkkää tieteellistä tutkimusta ja ongelmien ratkaisua? Opiskelijoiden kannalta tärkeämpää olisi asettaa koulutuksen tavoitteeksi muuttuva toimintaympäristö ja tulevaisuuden työpaikat. Tätä puolustaa yritysten hätähuuto kohtaamattomuudesta. Työpaikkoja on, mutta niihin ei löydy osaajia. Hallitusten tavoitteena näyttää olleen akateeminen loppututkinto – ei työhön soveltuvuus!

Pitäisikö siis koulutuksen tavoitteita muuttaa? Se edellyttäisi myös sitä, että professorin virkaan ei hyväksyttäisi ilman avoimen sektorin työkokemusta. Vain sellainen kokemus ja yhteydet antaisivat edes jonkinlaisen kuvan työelämän tarpeista. Toinen ongelma on se, että työtehtävät muuttuvat niin nopeasti ja koulutusohjelmat hitaasti, että yhtälö on hyvin vaikea ratkaistava pelkän teorian avulla.

Ammattikoulu-uudistus oli vahva esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun ei ole mitään käsitystä markkinoiden vaatimuksesta. Uudistuksessa työnopettajien eli käden taitojen opettajien koulutusvaatimukseksi asetettiin AMK-insinööri? Pystyykö tällainen insinööri opettamaan kädestä pitäen sorvausta, muurausta, hitsausta, LVI-töitä jne.? Se on nyt nähty, ettei pysty. Yritykset eivät halua ottaa palvelukseensa suoraan koulusta valmistuneita. Näin ollen on perusteltua kysyä, mitä tähän auttaa toisen asteen pakko-opetus? Ammatillisia perustaitoja on opetettava sellaisten ammattilaisten, jotka itse osaavat esimerkillään ohjata! Nämä osaajat ovat nyt yrityksissä!

Akateemisia työttömiä on n. 40 000, joista suuri osa on insinöörejä. Savupiippujen myötä näyttävät katoavan myös insinöörien työpaikat? Työttömyysluvut eivät edes kerro sitä, kuinka moni on koulutustaan vastaamattomissa töissä. Tällaiset luvut viittaavat siihen, että jossain vaiheessa jollain tavalla joudutaan suorittamaan muuntokoulutusta. Siihen kuluu turhia työttömyysvuosia ja paljon rahaa. Suomalainen koulujärjestelmä on rakennettu siten, että valmistuvat olisivat suoraan valmiita töihin.

Ennen oli pääasiassa näin, mutta ei enää. Yrityksillä ei ole jätetty tähän oppimiseen mitään osaa. Tämä on varmistettu työehtosopimuksilla, joilla on määritetty palkkataso riippumatta siitä, onko henkilö pätevä tehtävään. Oppipoika, kisälli ja mestari tuotti maahan paljonosaajia. Kunnianhimoiset opettajien pätevyysvaatimukset ja totaalinen ymmärtämättömyys työelämän nykyvaatimuksista, on ohjannut ammatillisen koulutuksen täysin väärille urille. Tavalla tai toisella yhteys muuttuvaan ja robotisoituvaan tuotantoelämään on järjestettävä. Kunnianhimoisen koulutuksen tavoite on oltava työpaikka valmistuville!

Kommentit pois päältä artikkelissa Koulutuksen tavoitteet

WP Login