Posts Tagged ‘kilpailukyky’

Eurotalous

Nyt ollaan Suomeen perustamassa uutta taloustieteen huippuyksikköä. Siihen on tarkoitus palkat jopa 15 uutta professoria. Ajatus on sinänsä hyvä, mutta korvaan särähti pahasti nobelisti Holmströmin toteamus. Hän totesi, että Suomen kansantaloustiede on hyvin korkealla tasolla. Tätä en olisi oikein osannut odottaa taloustieteen nobelistilta. Ei ole olemassa mitään Suomen kansantaloutta ylipäätään. Elämme nyt eurotalouden aikaa.

Taloustieteilijä Adam Smith määritteli 1700-luvun puolivälissää kansantalouden. Sen keskeiseksi parametriksi tuli yksittäisen maan maantieteellisten rajojen sisällä tapahtuva tuotannon ja palvelujen arvo. 1930-luvulla John Maynard Keynes julkaisi omat teoriansa kansantaloudesta, joka on sen jälkeen jakautunut erilaisiin aateryhmiin. Etenkin yhdysvaltalaiset taloustieteilijät heittelevät ohjeitaan, vaikka hyvinvointivaltioiden taloudelliset rakenteet poikkeavat täysin heidän teoreettisesta tietoisuudestaan.

Kun kansantaloutta määriteltiin, olivat ajat täysin toisenlaiset kuin nyt. Suurin ero nykyiseen oli alueen eli valtion rajojen antama suoja, jonka taloudesta päätti pitkälle maan hallitus. Käytännössä hallitus päätti siitä, mitä tuotteita ja palveluja maassa oli mahdollista tarjota maan rajojen ulkopuolelta ja mihin hintaan. Maahan tuotavien tuotteiden hintoja kontrolloitiin tulleilla. Oma raha puolestaan antoi mahdollisuuden suojella omien tuotteiden kilpailukykyä.

Tässäkin kulkivat selkeät rajalinjat. Useimpien maailmanmarkkinoilla toimivien valtioiden valuutat olivat kelluvia. Valuuttojen arvo siis vaihteli valtioiden talouksien toimivuuden mukaan. Tällaisia talouksia kutsuttiin avoimiksi markkinatalouksiksi. Sen sijaan Suomi oli suljettu talous, jonka valuuttaa säädeltiin tarpeen mukaan devalvaatioilla. Tällainen maneeri on jäänyt suomalaisiinkin yliopistoihin, kun kukaan ei ole suljetun Suomen ajoilta keksinyt muutakaan toimintamallia. Kun kysyin asiasta LUT:n kansantaloustieteen luennolla viime vuosikymmenen lopulla, niin professori marssi ulos auditoriosta?

Miten kansantalous määritellään Suomessa nyt? Ei mitenkään! Suomi kuuluu EU:in ja markkinat ovat globaalit. Suomi päätti ennen jäsenyyttään noin 5 miljoonan ihmisen kansantaloudesta. Nyt olemme osa 500 miljoonan globaalia taloutta. Koska kaikki EU- ja euromaat ovat rakenteiltaan ja toimintamalleiltaan täysin erilaisia, ei jäljelle jää perinteisistä kansantalouden teorioista oikeastaan mitään. Lissabonin päätös tehdä EU:sta maailman kilpailukykyisin markkina-alue, osoittautui pilvilinnaksi viimeistään 2008 finanssikriisin jälkeen. Ennustin EU:n kilpailukyvyttömyyden kirjoituksissani jo 2005.

Nyt on syytä puhua vain kansallistaloudesta ja/ tai eurotaloudesta, joka on suuressa määrin alisteinen Brysselissä yhteisesti tehdyistä päätöksistä ja globaaleista markkinoista. Näitä voi toki yrittää juosta karkuun, mutta piiloon ei pääse. Euro määräytyy markkinoilla, mutta sitä on viimeisten vuosikymmenien aikana manipuloineet USA:n dollari ja Kiinan renminbi. EKP antoi jääräpäisesti euron vahvistua kilpailukyvyttömäksi toisten painaessa lisää rahaa koneet punaisina. EU:ssa ei ollut osattu valmistautua etenkään dollarin syöksyyn tässä mittakaavassa.

Yhteisvaluutta määräytyy markkinoilla ja Euroopan Keskuspankissa (EKP). Erityisen vaikeaa tämän tajuaminen näyttää olevan Palkansaajien tutkimuslaitokselle (PT). Tämä ”tutkimuslaitos” pyrkii edelleen tarkastelemaan taloutta subjektiivisten saavutettujen ja ay-liikkeen etujen näkökulmasta. Subjektiivisuus ja oman asian esiin nostaminen taloudellisen tutkimuslaitoksen statuksen alla, toimii paremmin kuin yksittäisen poliitikon jorinat!

Vanhaa fraasia käyttääkseni Suomi on tilanteessa, jossa se joko sopeutuu uuteen taloudelliseen maailmaan tai itkee ja sopeutuu. Kiky sopimus on vain jonkinlainen hallituksen märkäuni siitä, mihin suuntaan pitäisi mennä. Riittävä se ei ole pitkän aikavälin isossa kuvassa. Toivoa sopii, että tämä 15 professorin uusi huippuyksikkö saa taottua järkeä konsensuskolmikantaan!

Kommentit pois päältä artikkelissa Eurotalous

Unohdetaan kansantalous

Viime vuosien tapahtumat finanssikriisin jälkeen ovat osoittaneet, että kaikki euromaat hoitavat talouttaan omilla perinteisillä tavoillaan. Yhteistä kuitenkin on, että jäsenmaat noudattavat omia kansallisia sovelluksiaan 1930-luvulla kehitellyistä kansantalousteorioista. Kreikka, Italia, Espanja, Portugali, Irlanti jne. ovat osoittaneet, että vanhat konstit eivät enää toimi! Mistä tämä johtuu? Syynä ovat paitsi maailman talouden globalisoituminen että myös euro.

Maiden luovuttua omista valuutoistaan ja ottaessaan käyttöön euron, ne unohtivat sen, että vanhat käytännöt eivät enää toimi eurotaloudessa. Paitsi, että valtiot unohtivat tämän faktan, niin eurotalous unohtui myös Euroopan komissiolta ja Euroopan Parlamentilta. Siellä oltiin sen harhaluulon vallassa, että ”kyllä pappa maksaa” ja valvonta oli onnetonta. Pappa oli tässä tapauksessa Euroopan Keskuspankki eli EKP.

Tähän sitten ajauduttiin ja euroja alettiin painaa lisää ja taistelu koko EU:n ja euron pelastamiseksi alkoi. Samalla unohdettiin myös se, että EU:ssa on yli 200 erilaista kulttuuria kansallisten kulttuurien sisällä, joilla kaikilla on omat päämääränsä ja tavoitteensa. Näillä kaikilla on myös omat edustustot Brysselissä lobbaamassa ja valvomassa omia etujaan. Näiden lisäksi harmaina toimijoina ovat EU:n laaja virkamieskunta, joka valvoo omia etujaan kehittelemällä satoja mitä ihmeellisimpiä uusia direktiivejä (terva, saunapalvi jne.) Useiden direktiivien ongelmana on ymmärtämättömyys maiden eroavaisuuksista.

Mitä sitten tulee direktiiveihin, niin Alppien pohjoispuolella niitä noudatetaan melko säntillisesti. Sen sijaan eteläpuolella täysin todistetusti ja kiistattomasti, niille on viitattu märällä rukkasella. Siellähän ei oikein kintaita tunneta. Kinnastalous on Välimeren maissa hyvin vieras käsitys. Sen sijaan maissa, joissa on neljä selkeästi toisistaan poikkeavaa vuodenaikaa, kinnastalous on opettanut, että lämpimien aikojen tuotteet on pitänyt säästää kylmien aikojen tarpeisiin. Hälläväliä talous ei olisi jättänyt täällä juuri ketään hengissä seuraavaan satokauteen.

Näistä uusista eurohaasteista maat ovat selvinneet eri tavoin toiset kantapään kautta ja toiset säilyttämällä oman valuuttansa, jolla voivat manipuloida omaa kilpailukykyään. Mikäli muistini palvelee minua oikein, niin tässä asiassa Ruotsi höynäytti Suomea oikein todella komiasti. Se vetkutteli europäätöstään ja antoi suomalaisten neuvottelijoiden uskoa, että myös Ruotsissa otetaan euro käyttöön. Kun Suomi teki päätöksensä, niin Ruotsi ilmoitti järjestävänsä asiasta kansanäänestyksen.

Ruotsin menestyminen ei ole ollut pelkästään kruunun varassa, vaan ruotsalaisilla on aina ollut parempi pelisilmä näissä asioissa kuin suomalaisilla. Yksi merkittävä tekijä on LU, joka on ymmärtänyt paremmin sen, että ilman kilpailukykyä ei ole yrityksiä. Ilman yrityksiä ei ole myöskään yhteiskuntaa, koska vain yritykset tuottavat sitä lisäarvoa, josta veroja maksetaan. Näin saatiin Ruotsiin joustavat työmarkkinat, joiden perään Suomessa haikaillaan.

Mitä sitten tulee Saksaan, niin sielläkin oli kovat haasteet sopeutumisessa EU-talouteen ja sen haasteisiin. Ensin piti maksaa kovat lunnaat Itä-Saksan yhdistämisestä Neuvostoliitolle. Sen lisäksi Itä-Saksan infrastruktuurin ja jopa rakennusten korjaaminen vaati oman erillisen veron länsisaksalaisilta.  Saksassa kuitenkin maailma opetti ja järki voitti.  Kilpailukyky pantiin kuntoon yhteistyöllä ja nyt talous kukoistaa. Vaikka nyt vaaditaan palkankorotuksia, niin nyt on helpompi arvioida, mitä kilpailukyky kestää.

Suomessa on toisin – tai ainakin siltä näyttää. Kilpailukyky tanssiaiset näyttävät johtavan entistä syvempiin juoksuhautoihin ja ymmärrys eurotalouden toiminnasta ja rakenteista on täysin hukassa poliittisilta päättäjiltä. Yrittäjä-pääministeri ei ole joutunut urallaan tekemisiin lattiatason duunareiden kanssa. Hänen työväkensä on ollut korkeasti koulutettua väkeä, jonka käsitys maailman menosta poikkeaa täysin tavallisen duunarin arjesta ja käsitysmaailmasta. Tätä tietoisuutta manipuloivat opportunistiset tahot, jotka toimivat duunareiden jäsenmaksuilla muka heidän edukseen.

Taloustieteilijätkään eivät ole liikkeellä puhtain paperein. Muistan hyvin, kuinka aina devalvaation jälkeen inflaatiota yritettiin hillitä kaikin keinoin. Viimeinen yritys oli 1980-luvun vahvan markanpolitiikka, joka johti katastrofiin, markan kellutukseen ja lopulta pakotti Suomen liittymään Euroopan Unioniin ja euroon.

Nyt osittain samat taloustieteilijät suorastaan itkevät inflaation perään. Mikä on aiheuttanut palttoonkäännön? Kun kysyntä ylittää tarjonnan, hinnat nousevat. Samalla lisätään tuotantoa, jolloin tarvitaan lisää työntekijöitä. Kun hinnat nousevat ja inflaatio kiihtyy, niin samalla nousee BKT ja valtion velkojen suhde bruttokansatuotteeseen pienenee ja valtio ehkä selviää rahoittajiensa ja EU:n holhouksesta. Entisestä vihollisesta, inflaatiosta, onkin näin tullut liittolainen. Miten tässä nyt pääsi näin käymään?

Nyt sitten odotellaan soittaako valtioneuvoston sinfoniaorkesteri pääministeri Sipilän johdolla meille kesäillan kiky-valssia vai Tuntemattoman sotilaan valssia Kusessa ollaan?

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Unohdetaan kansantalous

Kiky

Kiky sopimus on jonkinlainen kangastus sisäisestä devalvaatiosta eli kilpailukyvyn parantamisesta. Sen suurimmat ongelmat ovat hitaus kapea-alaisuus. Näin käy yleensä konsensukseen perustuvissa toimintamalleissa. Markka-aikana kilpailukyky ratkaistiin yhdellä nopealla päätöksellä yleensä maanatain vastaisena yönä.

Sisäisen devalvaation suorittamisessa on mahdollisuus kulkea useampia polkuja. Viron malli oli yksi tapa toteuttaa sisäinen devalvaatio. Viron kruunu pysyi hyvin kiinteänä muihin valuuttoihin nähden koko olemassaolonsa ajan. Työskennellessäni Virossa, kirjoitin kolumnia Äripäev-lehteen. Pariin eri otteeseen ihmettelin, miksi kruunua ei devalvoida Suomen mallin mukaan, koska tarve oli ilmeinen.

Tätä ihmettelivät myös monet siirtymätalouksien asiantuntijatkin. Ajatusmallissa oli kuitenkin yksi oleellinen ajatusvirhe, jota ei läntisissä markkinatalouksissa osattu ottaa huomioon. Virossa ja myöskin Latviassa oli samaan aikaan kaksi erilaista ostovoimapariteettia. Virossa Harjun maakunta ja Tallinna muodostivat muusta Virosta poikkeavan talousalueen. Tämän alueen hintataso oli huomattavasti korkeampi kuin muualla Virossa.

Helppo tapa verrata hintaa oli päivällinen tallinnalaisessa hotellissa ja esimerkiksi etelävirolaisessa Pölvassa. Samalla hinnalla, jolla Tallinnassa sai pihvin ja oluen, Pölvassa sai kolme pihviä ja kuusi olutta. Annoksetkin olivat tuhdimpia. Vertaus ei tietenkään päde kaikkiin tuotteisiin, mutta toimii esimerkkinä suurista sisäisistä hinnoittelueroista. Näin suuret hintaerot eivät ole tavanomaisia useimmissa muissa maissa Euroopassa.

Ongelma selittyi taksimiehen totuudella. Hänen mukaansa Tallinnaa ei olisi ilman suomalaisia turisteja. Niin hotellien, ravintoloiden kuin kauppojenkin hinnoittelu perustui pitkälti suhteeseen Suomen ostovoimapariteettiin. Hinnoilla pyrittiin mittaamaan suomalaisten maksuhalukkuutta, ei varsinaisesti virolaisten. Kätevä mittari tämän seuraamiseen oli matkustajatilastojen tarkka seuraaminen. Mikäli turistien määrä väheni oleellisesti, alueella tehtiin sisäinen devalvaatio.

Tällaisessa tilanteessa kruunun devalvointi olisi toiminut ko. alueella, mutta olisi haitannut suurta osaa muuta Viroa. Tallinnassa ja Harjun maakunnassa tehtiinkin useita sisäisiä devalvaatioita eli laskettiin hintoja. Kuulin usein hotelleissa, kuinka työntekijöille annettiin kaksi mahdollisuutta. Huomenna palkat laskevat 15 % tai sitten ei ole työpaikkaa. Tätä voisi kutsua markkinaehtoiseksi sisäiseksi devalvaatioksi. Asiat hoidettiin yrityskohtaisesti!

Toinen esimerkki on Latvia. Latvia oli päästänyt taloutensa tosi kuralle ja sen tie Euroon oli noussut pystyyn. Itsenäistymisen alkuvuosina useat ulkomaiset yhtiöt investoivat voimakkaasti Riikaan ja sen lähistölle. Rakennettiin hotelleja ja liiketiloja. Investointi-intoon vaikutti ilmeisesti suorat liikenneyhteydet Moskovaan. Tämä buumi päättyi kuitenkin lyhyeen, mutta se sai latvialaiset unohtamaan markkinatalouden realiteetit.

Latvian talouden kääntyminen vahvaan nousuun 2011 ja 2012 on aika kova todiste siitä, että säästö/leikkauslinja toimi talousviisaiden elvytyslinjaa paremmin. Näin ainakin uskoo Latvian pääministerin neuvonantajana toiminut Anders Åslund. Asiaa on kuitenkin mahdotonta yleistää, koska jokainen tapaus on erilainen.

(http://www.bloomberg.com/news/2013-01-07/why-austerity-works-and-fiscal-stimulus-doesn-t.htmll).

Vapauden makuun päässeet latvialaiset elivät jopa enemmän yli varojensa kuin kreikkalaiset. Velkaantuminen Latviassa perustui yksityisen sektorin velkaantumiseen. Pankkien huomattua, mitä oli tapahtumassa, ne sulkivat lainahanansa. Se johti siihen, että Riikan ympäristössä oli tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia pankkien takavarikoimia leasing-autoja myytävänä.

Latvian nopea elpyminen kuitenkin perustui siihen, että kansa uskoi hallituksen tekemiin nopeisiin ratkaisuihin, jolla aloitettiin sisäinen devalvaatio. Latviassa kilpailukyky parani dramaattisesti 2009, kun maan joustavat työmarkkinat tekivät mahdolliseksi laskea yksikkötyökustannuksia jopa 20 %. Tähän verrattuna meidän Kiky on melko maho.

Euromaa Suomi on aivan toisenlaisessa tilanteessa. Kilpailukyvyn parantamisen perusehto ovat joustavat työmarkkinat ja paikallinen sopiminen. Joustavien työmarkkinoiden rekyyli on verotulojen lyhytaikainen lasku ja sosiaalimenojen kasvu. Tämä on kiky-sopimuksen pahin ongelma – liian vähän, liian myöhään. Kikyn elvyttävistä vaikutuksista ei kukaan osaa sanoa mitään varmaa. Aikajänne on niin pitkä, että koko sopimus saattaa rapautua ennen, kuin toimenpiteet alkavat vaikuttaa.

Suomen ongelma on siinä, että ei pystytä tekemään kipeitä ratkaisuja riittävän nopeasti. EK on vetäytynyt työmarkkinasopimuksista, joten miten kolmikanta toimii tämän jälkeen? Neuvotteleeko hallitus ay-liikkeen kanssa suoraan sopimukset? Latviassa päätettiin lopettaa jatkuva kitinä kertarytinällä. Suomalainen maan tapa saattaa pahimmillaan viedä tuhkatkin pesästä!

Kommentit pois päältä artikkelissa Kiky

Balladi kilpailukyvylle

Missä devalvoida emme nyt voi,
Emme tienneet kait silloin.
Minne tiemme tää johtaa voi,
Elo tää juoksuhaudoissa on,
Käskynä tuon globalisaation,
Ja kenties matkamme määrä,
Kansainväliseen kilpailuun kadota on,
Kun saapuu konsensus kentille taistojen,
On hiljaisuus yllä juoksuhautojen,
Jo painuu päät yritysten uupuvien,
Miehet kaupat nyt voi unohtaa.

Euroksi kun vaihtui markka jo,
Muuttui oudoksi kauppamiehen olo,
Uneen vaipuivat päättäjät kaikki,
Kun globalisaation hyinen tuuli soi,
Markkaa nyt tääl muistelen,
Suomi neidon poskella nään kyyneleen,
Jos markkinataiston kentälle jäisin,
Kuva Suomi neidon ois viimeinen,
Vientimies vain yksin muistelee,
Ja aatokset kotiin harhailee,
Nyt neito siel varmaan valvoo,
Huokaillen puolesta menetetyn kilpailukyvyn.

Kommentit pois päältä artikkelissa Balladi kilpailukyvylle

WP Login