Posts Tagged ‘kilpailu’

Miksi yrityksen pitää kansainvälistyä?


 Mikä tai mitkä siis voisivat olla sellaisia tekijöitä, jotka pakottavat yrityksen kansainvälistymään? Yrityksen kannalta tekijöitä voi olla ainakin kaksi:

  1. Yritys on kasvanut siihen mittakaavaan, että markkinaosuuksien valtaaminen kotimarkkinoilla alkaa heikentää tulosta,
  2. Kansainväliset kilpailijat tunkeutuvat aggressiivisesti yrityksen kotimarkkinoille.

Ensimmäisessä tapauksessa yrityksen on valittava joko paikoilleen pysähtyminen ja hidas taantuminen. Nykyisissä olosuhteissa jättiläisten kaatajat ovat aina kärkkymässä ja odottamassa tilannetta, jossa markkinajohtaja on haavoittuva. Avoimessa markkinataloudessa ei yksinkertaisesti ole turvallista ryhtyä lepäämään laakereillaan. Tähän viittaa liberaalin talouspolitiikan lentävä lause: Kasva tai kuole!

Silloin, kun kansainväliset kilpailijat tunkeutuvat markkinoille, ne ottavat markkinaosuutta siellä jo olevilta. Keinot ovat moninaisia, mutta kaikki johtavat voittojen kaventumiseen. Markkinoille tulijoilla on yleensä suomalaiseen yritykseen verrattuna suuruuden ekonomia apunaan, koska Suomen markkinat ovat pienet ja vain niillä toimiva ei voi hyödyntää vastaavasti suuruuden ekonomiaa. Tällaisessa tilanteessa yritykselle jää kilpailijaan nähden eduksi vain parempi markkinoiden tunteminen ja pitkäaikaiset suhteet.

Tällaisessa tapauksessa yrityksellä on kaksi vaihtoehtoa: se joko siirtyy kokonaan edullisemmille toiminta-alueille tai siirtää osia toiminnastaan edullisempiin toimintaympäristöihin. Molemmat merkitsevät kansainvälistymistä. Markkinoista ei missään tapauksessa luopua, koska niiden osaaminen on selvä kilpailuetu. Tämä etu ei ole pysyvä, mutta se on varsin tärkeä, kun muut kilpailuelementit ovat kunnossa.

Yrityksen kansainvälistyminen johtuu kansainvälisestä kilpailusta. Mitä avoimemmin markkinat toimivat yrityksen kansallisessa ympäristössä, sitä suurempi on tarve kansainvälistymiseen.

Molemmat teoriat ovat siis itse asiassa puukko kurkulla teorioita. Yritykselle ei jää vaihtoehtoja. Aina on tietenkin vaihtoehto lopettaa toiminta tai kaatua saappaat jalassa. Näitä ei voida kuitenkaan noudattaa yrityksen strategioina. Ne ovat luopumisvalintoja. Entiset suljetut taloudet ja siirtymätaloudet ovat joutuneet yhdistyvän Euroopan ja globalisaation myötä näiden uusien haasteiden eteen.

Yritysten kansainvälistymisen tarve riippuu suuresti toimialasta. Globaalisti tarkastellen teollisten yritysten kansainvälistymisestä ovat suuremmat kuin palvelualojen. Teollisuuden ollessa kysymyksessä yrityksen arvoketjut ovat huomattavasti pitempiä ja siksi myös kustannuksiltaan kalliimpia kuin palvelualojen. Palvelualan kansainvälistyminen merkitsee yleensä paikallista toimimista, jolloin toimijoiden arvoketjut ovat samankokoisia. Kilpailu tapahtuu tällöin muilla keinoin ja huomattavasti kapeammalla kustannusten alueella.

Teollisessa tuotannossa R&D voidaan keskittää yhteen maahan ja tuotanto hajauttaa markkinoiden tarpeiden mukaan.

Teollisuudessa voidaan tuotteita suojata patenteilla. Palveluteollisuudessa puolestaan asiakkaiden palvelu saattaa olla hyvinkin yksilöllistä. Tällöin osaaminen joudutaan siirtämään maasta toiseen oppimisprosessien avulla. Nämä ovat verrattain hitaita ja kalliita prosesseja. Kaikesta huolimatta palveluteollisuuden suorat kansainväliset investoinnit (FDI) ovat voimakkaasti lisääntyneet. Kehityksestä huolimatta EU ei ole päässyt vielä yksimielisyyteen, joka mahdollistaisi kaikkien palvelujen vapaan liikkumisen EU:n alueella. Tämä haittaa sellaisia aloja kuten esim. vakuuttaminen ja eläkevakuuttaminen, jotka perustuvat suuruuden ekonomiaan. Tällaisilla aloilla kuluttajien hyödyt olisivat kaikkein huomattavimmat.

Kommentit pois päältä artikkelissa Miksi yrityksen pitää kansainvälistyä?

Vaihtoehtona konserni?

Konsernirakenne alkoi vakiintua kuntayhteisöissä käyttöön 1990-luvulla. Sen loppuvuosina konsernien rakentelu kunnissa suorastaan räjähti. Samaan aikaan valtio säästösyistään alkoi siirtää omia tehtäviään kunnille. Valtio pyrki kompensoimaan näitä rahoituksellaan, mutta eihän säästöjä synny, jos kaikki olisi kompensoitu täysin.

Mielenkiintoista tässä operaatiossa on se, että kaikki päätöksien tekijät istuivat kuntien valtuustoissa ja hallituksissa. Tämä on loogisesti ajatellen jotenkin ristiriitaista, kuntien luottamusmiehet päättävät itse lisätä kuntien kustannuksia. Pääarkkitehti hommassa oli silloinen pääministeri Paavo Lipponen. Siirtoja tehtiin ja konserneja rakennettiin niin kovalla kiireellä, että julkisen hallinnon avoimuus siirtyi suoraan osakeyhtiölain liikesalaisuuksien piiriin. Konserneissa kyse lienee piilottaa suorien verojen korotukset osakeyhtiöiden tuotoilla? Vastassa on kuitenkin avoimen sektorin kilpailu!

Vaikeaksi tällaisen yhtälön tekee myös se, että mahdolliset valitukset osakeyhtiöistä on tehtävä maksullisiin käräjäoikeuksiin. Jos ne olisivat kuntien omia tehtäviä, niin valitustiet olisivat täysin toiset. Aina vain mutkikkaammaksi tilanne muuttuu, jos sotessa ryhdytään yhtiöittämään sairaanhoitoyksiköitä. Minne silloin valitetaan ja kuka valvoo osakeyhtiöiden toimintaa?

Kuntien täysin omistamien osakeyhtiöiden asema on monessa muussakin mielessä hyvin kyseenalainen. Ensinnäkin niillä saatetaan vaarantaa kilpailua yksityisten yhtiöiden kanssa. Kilpailuviranomaiset valvovat tilannetta, mutta on runsaasti esimerkkejä siitä, että prosessit ovat liian pitkiä ja usein myös kalliita. Kun on kyse osakeyhtiöstä, niin silloin maksetaan voitoista myös verot. Kunnat eivät ole verovelvollisia, joten jos tehtävät hoituisivat kunnan omana toimintana, vältyttäisiin veroilta.

Veroja voidaan tietysti kiertää, kuten ulkomaiset yhtiöt tekevät eli konsernipankilla ja sen perimillä ylisuurilla koroilla. Näinhän tehdään myös Lahdessa. Useimmissa tapauksissa menestyvät yritykset saisivat lainaa suoraan pienemmillä koroilla, mutta silloin verot olisivat suuremmat ja osingot pienemmät. Sitten on konserniyhtiöitä, joille ei pitäisi konsernipankista antaa luottoja ollenkaan, koska konkurssissa kaupunki eli veronmaksajat kantavat tappiot. Onko kukaan missään laskenut hyötyjä?

Merkittävin Lahden konserniyhtiö on Lahti Energia ja sen tytäryhtiö LE-sähköverkko Oy. Sähkönsiirto on alueellinen monopoli, jota valvoo Energiavirasto. Tilanne mutkistui sähkönkäyttäjien kannalta, kun sähkö vapautettiin kilpailulle, mutta sähkönsiirtoa ei. Syntyi tilanne, jossa sähkön myynnin tappioita oli mahdollista kompensoida siirtohintoja nostamalla. Kun tähän yhtälöön vielä ympättiin kaapelointivelvoite, niin Energiavirasto on kyllä aika pahan paikan edessä. Ollaan tilanteessa, jossa sähkönkäyttäjät eri puolilla maata ovat täysin eriarvoisessa asemassa.

Lahdessa LE-sähköverkko Oy ei ole itsenäinen yhtiö, kun kaikki sen hallituksen jäsenet ovat Lahti Energian toimihenkilöitä? Yhtiön on siis eräänlainen kumileimasin, jonka tarkoituksena lienee pönkittää emoyhtiön taloutta? Tytäryhtiön tuotot olivat 2013 7,2 milj., 2014 6,2 milj., 2015 3,5 milj., 2016 7,6 milj. ja 2017 9,3 milj. Vuoden 2015 jälkeen yhtiön tulos on siis parantunut n. 60 %. Tästä voisi päätellä, että suurimmat investoinnit on tehty 2013 – 2015 ja loppu on sitten siirtohinnoittelun kerman kuorintaa, jonka avulla yritetään välttää kaupungin kalliiden rakenteiden uudistaminen.

Jotta ahneus ei loppuisi tähän, niin siirryttiin rankaisemaan erityisesti sähkölämmitteisiä omakotitaloja tehomaksuilla. Tämä on vähintäänkin kaksinaismoraalista, koska ihmisiä suorastaan houkuteltiin käyttämään sähkölämmitystä. Sellainen perustelu, että tällaisissa rakennuksissa voidaan säännellä kulutushuippuja, on todella kuluttajien pitämistä tyhminä! Kyllä se on pakkasherra, joka sen huipun määrittelee. Vähän tietysti helpottaa, jos ei lämmitä saunaa kovilla pakkasilla!

Kommentit pois päältä artikkelissa Vaihtoehtona konserni?

Inflaatio

Kansantaloustieteessä on parikin eri määritelmää inflaatiolle, mutta nehän ovat kaikkien tiedossa. Inflaation kasvuympäristö etenkin euroalueella on vain oleellisesti muuttunut. Markka-aikana Suomen inflaatio oli erittäin monipuolinen ja värikäs. Työmarkkinaneuvottelijat kolmikannassa tiesivät tarkkaan, mitä suuret lakoilla pohjustetut palkankorotukset aiheuttaisivat. Tätä inflaatiota kutsuttiin kustannusinflaatioksi. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä, koska devalvaatiolla kuitattiin palkankorotusten ostovoima ja kilpailukyvyn menetykset.

Eri hallitukset väistelivät korkeaksi kohoavia inflaatioita eri tavoin. Tässä olivat apuna suljetut rajat, mahdollisuudet käyttää tulleja ja jopa kotimaisten tuotteiden hintasulut. Lisää rahaakin yritettiin painaa, mutta rahan määrän lisääminenkin aiheutti inflaation. Viimeinen yritys oli markan arvon keinotekoinen nosto 1980-luvulla. Se johti sitten lopulliseen katastrofiin. Edes nostalgisen markan aikana mitkään hallinnolliset keinot inflaation hillitsemiseksi eivät toimineet.

Kustannusinflaatio oli vähän kuin pissaisi housuihinsa pakkasella. Suomessa asia ratkaistiin pääasiassa vientikilpailukykyä parantavalla devalvaatiolla. Kaikki tiesivät, että devalvaatio tulee ja pelastaa, mutta tarkkaa aikaa ei tiennyt kukaan. Kaikkein hauskinta sitten oli, kun se tuli ja ostovoima heikkeni entisestään, niin ay-pomot sanoivat, että emmehän me mitään devalvaatiolle voi. Ja työläiset uskoivat!

Nyt ollaan täysin erilaisessa tilanteessa. On yhteinen euro, vapaa liikkuvuus, eikä rajoilla täytetä tullikaavakkeita. On myös paljon sopimuksia EU:n ulkopuolisten maiden kanssa, joilla on tullittomia tuotteita. Tällainen globaali tilanne on aiheuttanut sen, että pääsääntöisesti tarjonta ylittää roimasti kysynnän. Markkinataloudessa syntyy kilpailua, joka hillitsee inflaatiota. Eri euromaissa inflaatio onkin pääosin sisäistä inflaatiota, joka aiheutuu suurimmalta osalta omien hallitusten toimenpiteistä kuten esim. verojen ja maksujen korotuksista.

Vuoden 2008 jälkeen on nähty deflaatio eli hintojen aleneminen, stagnaatio eli talouden taantuman vakaana pitävät hinnat. Nyt ollaan tilanteessa, jossa talouden kasvu alkaa nousta jopa voimakkaasti. Nyt pitäisi olla se aika, jolloin perinteisen kansantalouden normien mukaan inflaation pitäisi alkaa laukata. Koko euroalueella ei kuitenkaan ole todettavissa merkittävää inflaatiota? Miten suhtautuvat tilanteeseen kansantaloustieteen professorit ja päivystävät dosentit? Kuuluuko huokauksia?

Muistan, kun olin mukana lautakuntatyössä 1970-luvulla. Kun tehtiin budjettia, niin puheenjohtaja yleensä kysyi esittelijältä, paljonko arvioidaan inflaation olevan tulevalla budjettikaudella. Jos vastaus oli esim. 3,5 %, niin puheenjohtaja kuittasi, että laitetaan tämän vuoden lukuihin 5 %, Sillä oli budjetti hoidettu. Nyt sitten ollaankin pulassa, kun ei ole inflaatiota, mutta budjettiin pitäisi saada lisää rahaa.

Kun niin valtiolla kuin kunnillakin on liikaa velkaa, niin ongelmaksi on noussut se, mistä karsitaan. Tämä onki poliitikoille vaikea paikka, kun nyt pitäisi päätösten toimia sumean logiikan tekniikalla. Nyt säästöjä kiristetään sairailta, koululaisilta, opiskelijoilta, eläkeläisiltä jne. Näin tutkijasta vaikuttaa siltä, että tässä noudatetaan käänteisenä sitä sulle-mulle-politiikkaa. Ei näytä olevan tavoitteita eikä strategioita. Yleisenä ohjeena pitäisi olla tulevaisuus! Historiaa emme voi muuttaa, mutta siitä voi aina oppia, jos on haluja. Mitä siis haluamme tulevaisuudelta???

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Inflaatio

Rakenteet remonttiin

Ainakin 30 vuotta on ollut tilastollisesti tiedossa, että julkinen terveydenhoito joutuu ennen näkemättömiin vaikeuksiin suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle julkisen terveydenhuollon piiriin. Päättäjät eivät kuitenkaan uskoneet tilastoja eivätkä tutkijoita ja tässä nyt ollaan.

Samanlainen tilanne on edessä, kun sadat tuhannet julkisen sektorin työntekijät lähtevät eläkkeelle. Tämäkin on tiedossa ollut jo pitkään ja tilanteesta on varoitettu. Kuitenkin sama meno jatkuu. Rakenteisiin ei uskalleta puuttua, koska likimain kaikki julkisen sektorin työntekijät ovat puolueiden jäseniä ja yli 600 000 äänestäjää on houkutteleva joukko. Päättäjät ovat siis puun ja kuoren välissä ja ainoastaan odottavat.

Odotus saattaa kuitenkin tulla kalliiksi. Syntyvyys vähenee ja työikäisten määrä vähenee. Tämä merkitsee kiristyvää kilpailua työvoimasta julkisen ja avoimen sektorin välillä. Mikäli mitään ei asian hyväksi tehdä, niin muutaman seuraavan vuosikymmenen kuluttua suurin häviäjä on Oy Suomi Ab. Hyvinvointivaltio Suomi ei voi tätä kilpailua voittaa.

Avoin sektori tulee taistelemaan työvoimasta niin kauan, kunnes palkkataso nousee sellaiseksi, että yritysten on muutettava pois maasta. Jos julkinen sektori ei osallistu palkkakilpailuun, niin julkiset palvelut kaatuvat henkilöstöpulaan. Hyvinvointivaltio alkaa siis kadota yhä kauemmas horisonttiin. Ainoa mahdollisuus varautua tuleviin haasteisiin olisi rohkeasti alkaa purkaa byrokratiaa ja täysin turhia rakenteita. Tosin onhan mahdollista tällaisena digi-aikana toimia kuten yksityiset yritykset. Huomattava osa toiminnoista voidaan ulkoistaa vaikka Espanjaan tai Intiaan.

Kun hyvinvointivaltiota rakennettiin, niin sitä ei pääosin rakennettu kansalaisten tarpeisiin vaan poliittisiin ja hallinnollisiin tarpeisiin. Voisikin siis hyvin todeta, että voi turhuuksien turhuus, kaikki on turhaa! Ongelma näissä purkutalkoissa on tietenkin se, että kukaan, ei edes VM, hallitse valtakunnan rakenteellista kokonaisuutta. Ministeriöt puolestaan pitävät kiinni tiukasti reservaateistaan. Yksikään ministeriö ei todellisuudessa halua luopua mistään. Jos pakko on, niin irtisanotaan sisälähetit, jos niitä vielä jossain on.

Tämä on tilastollisiin faktoihin perustuva ennustus, joka taas menee sarjaan EVVK! Mutta varoitus on jälleen annettu. Jos tässäkin asiassa ajatellaan kuten ennen, niin päätösten tekemättä jättäminen saattaa osua pahasti omaan nilkkaan!

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Rakenteet remonttiin

WP Login