Posts Tagged ‘Keynes’

Investoinnit

Demarinaisten kolmikko kirjoitti Etelä-Suomen Sanomissa eräänä vaihtoehtona tulopohjan laajentamista investoinneilla. Yksityisen sektorin ja julkisensektorin investoinneilla käsitetään hieman eriasioita. Julkisissa investoinneissa oleellista on pitää lainanhoitokulujen määrä tuotannon kasvua pienempänä, ja kiinnittää huomiota julkisten investointien hyödyllisyyteen, tehokkuuteen ja vaikuttavuuteen. He peräänkuuluttavat tarkemmin erittelemättä investointien tavoitteeksi uusien veronmaksajien, yritysten ja matkailijoiden saamista kaupunkiin.

Tässä kohden kaupungin strategiat ovat joko ristiriitaisia tai sitten ylisuuria rahoitettaviksi. Tähän saakka kaupungin suuret investoinnit ovat keskittyneet keskustan eheyttämiseen toriparkin ja Aleksin yksisuuntaistamisen avulla. Matkakeskuksen voidaan olettaa olevan tarkoitettu houkuttelemaan matkailijoita kaupunkiin. Mitä on investoitu yritysten saamiseksi kaupunkiin? Toteutuneen perusteella näyttääkin siltä, että kaupungin raskaista investoinneista ei ole ollut Lahden viehätysvoiman lisääjiksi.

Kaikki edelliset ja mahdollisesti muutkaan investoinnit eivät ole juuri lisänneet kaupungin väkilukua tavoitteiden mukaisesti. Yrityksetkään eivät ole rynnänneet joukolla kaupunkiimme. Se, mitä todellisuudessa on tapahtunut, on kaupungin velkaantuminen. Yksityinen investointi edellyttää säästämistä, eli taloudellisen vaurauden kerryttämistä ja/tai lainaa. Keynesin teorian mukaan myös julkiset investoinnit edellyttävät säästämistä hyvinä aikoina. Tämä näyttää unohtuneen poliitikoilla ihan globaalisti.

Investointi on suppeimmassa merkityksessään pääoman eli tuotantovälineiden tai maan hankintaa tuotantoa varten. Investoinnin tarkoituksena on yleensä tuotannon aloittaminen tai lisääminen. Muitakin tavoitteita voi olla, kuten tuotannon tehostaminen, työnteon helpottaminen, ympäristökuormituksen vähentäminen. Investointi on yleensä suuri sijoitus, jonka oletetaan maksavan itsensä pitkällä aikavälillä takaisin.

Lahti on myös investoinut valtavia summia maan hankintaan ja kaavoitukseen. Nyt monet kaavoitetuista alueista lepäävät tyhjän pantteina. Puut on hakattu aukkohakkuuperiaatteella ja tehty tilaa pusikoille ja vatuille. Yksityisen tehdessä hakkuita, seuraa aina istutusvelvollisuus. Tämä laki ei ilmeisesti koske lainkaan kuntia. Näitä kaavoitettuja pusikoita, joista puuttuu mm. kunnallistekniikka, on kaupungissa kymmenien miljoonien edestä. Onko kyseessä hukkainvestointi vai investointi tulevaisuuteen esim. 2050-luvulle?

Toisaalta kaupunkia ei voida syyttää säästämisen laiminlyönneistäkään. Säästetty on etenkin koulujen ja julkkisten rakennusten huolloissa. Näiden säästöjen seurauksena meillä tarvitaan nyt kymmeniä miljoonia koulujen remontteihin, mutta missä ovat kouluissa tehdyt säästöt? Kuka käytti nämä säästöt ja mihin? Jos ne säästöt on käytetty matkakeskukseen, toriparkkiin ja sen ympäristöön niin, mitkä ovat perusteet? Onko priorisointi osunut kohdalleen? Pitäisikö poliitikkojen mennä peilin eteen ja kysyä, anteeksi, kuka sinä olet. En taida tuntea sinua?

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Investoinnit

Jakovara ja kotimainen kysyntä

Taas on se aika vuodesta, jolloin keskustellaan jakovarasta ja kotimaisesta ostovoimasta eli kotimaan kysynnästä. Molemmat ovat poliittisia mantroja, joista niiden käyttäjillä näyttää olevan enemmän haavekuvia kuin faktapohjaista tietoa.

Jakovara tieteellisenä terminä on luokittelematon kansainvälisessä taloudessa. Lähimmäs pääsee ehkä Netto kansan tulo (Net National Income, NNI). Sekään ei kuvaa jakovaraa sinällään, mutta on aika lähellä. Ainoa jakovaramittari on kansallisen talouden mahdollinen ylijäämä, joka pitäisi Keynesin talousteorioiden mukaan laittaa säästöön pahan päivän varalle. Tämä periaate on useimmissa hyvinvointivaltioissa joutunut poliittisen tarkoituksenmukaisuuden uhriksi.

Hyvänä esimerkkinä on Matti Vanhasen ennustus 2008 lokakuussa, että valtiontaloudessa on jakovaraa noin 4 – 5 miljardia. Sitten tuli finanssikriisi ja jakovara meni alas viemäristä. Sen jälkeen jakovara on ollut negatiivinen ja negatiivista jakovaraa on nyt kertynyt yli 100 miljardia ja lisää kertyy koko ajan.

Jakovarassa on se pirullinen ominaisuus, että sen käytöstä muodostuu ns. subjektiivinen oikeus edunsaajalle. Tällainen syntynyt oikeus on sellainen, että se ei poistu silloinkaan, kun jakovara muuttuu negatiiviseksi. Poliitikkojen lupaukset ja jakovaralla rakennetut rakenteet ovat osoittautuneet kiveen hakatuiksi, eikä niitä ole pystytty purkamaan yksikään hallitus. Näin ollen negatiivisen jakovaran aikana negatiivisuus on korvattu ottamalla lisää velkaa.

Professori Kanniainen tutki aikoinaan jakovaran juuria. Suurin jakovara syntyi tutkimusten perusteella sellaisilta aloilta, joissa pääomat, innovaatiot, raaka-aineet ja työvoima yhdistyvät. Tämän perusteella eniten jakovaraa syntyi teollisuudessa, jossa voidaan hyödyntää kotimaisia raaka-aineita. Sen sijaan palveluteollisuudessa jakovaran muodostuminen on heikointa. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kreikka, jonka suurin tulonmuodostus on tullut palvelualoilta.

Lahdestakin ajettiin ihan strategian voimalla savupiippuja nurin, koska kansainvälinen trendi niin edellytti. Pyrittiin siirtymään teollisuusyhteiskunnasta palveluyhteiskuntaan. Taloustieteilijät kyllä varoittelivat eri puolilla maailmaa, että emme pärjää vain toistemme paitoja pesemällä. Poliittisesti tämä oli jotain uutta, johon äänestäjät saadaan hurahtamaan. Loppu onkin sitten historiaa!

Kotimainen ostovoima ja –kysyntä ovat toinen myytti. Poliitikot ja ay-liike puhuvat ostovoimasta ikään, kuin se kohdistuisi kaikki suoraan kotimaiseen tuotantoon, jolloin se tuottaisi lisää jakovaraa. Totuus euroalueella on kuitenkin täysin toinen. Tällä hetkellä tuoni Suomeen ylittää selvästi viennin. Se kertoo siitä, että Suomessa myydään enemmän ulkomaisia tuotteita, kuin omia tuotteita viedään.

Kaikista kauppojen tiskinylimyytävistä kotimaisella ostovoimalla maksetuista tuotteista yli 70 % on tuontitavaraa. Jo otetaan esimerkiksi vaikka huonekalut, niin Suomessa myytyjen kotimaisten kalusteiden osuus on vain 20 %. Ts. 80 % on ulkomailla valmistettuja ja tänne tuotuja. Tämä merkitsee sitä, että syntynyt jakovara tuotteiden osalta poistuu Suomesta ja toimii jakovarana jossain muussa maassa. Näissä tapauksissa Suomeen jäävä jakovara muodostuu vain tuontituotteisiin liittyvistä palveluista Suomessa. Tällaisia ovat mm. logistiikka- ja myyntipalvelut. Tätä yhtälöäkö eivät päättäjät ymmärrä puhuessaan kotimaisesta ostovoimasta? Kotimainen ostovoima tarvitsee myös kotimaista kilpailukykyä!

Tuonti Suomeen on aina maksettava viennillä Suomesta, jotta emme joutuisi maksamaan tuontiakin lisääntyvällä velanotolla. Kotimaisen ostovoiman lisänä onkin valtava satojen tuhansien velkaantuneiden joukko. On myös suuri joukko, jotka eivät ole pystyneet kotimaan kulutustaan maksamaan. Miten nämä velat maksetaan? Miten Suomi maksaa yhä kasvavan valtion velkansa, kun tulevat maksumiehet vähenevät syntyvien sukupolvien yhä kutistuessa?

Tällaista perintöä ollaan jättämässä kutistuville sukupolville? Mutta, mitä väliä, eihän rahalla ole mitään väliä niin kauan, kuin sitä on – omaa tai lainattua! Sotaveloista selvittiin yhteistyöllä ja kansan luopuessa vähistäänkin. Entä nyt?

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Jakovara ja kotimainen kysyntä

WP Login