Posts Tagged ‘kadun mies’

Russofobialle ei ole perusteita

Pari sotaa lyhyen ajan sisällä ja sen jälkeinen tehovalvonta pahoittavat tehokkaasti kansalaisten mielet ja syntyy vihasuhde. Historia kuitenkin pyrkii tasaamaan näitä kuiluja ja asettamaan asiat oikeisiin suhteisiin. On myös muistettava, että kansakunnat ja kansalaiset eivät ole sama asia! Tavallinen kadun mies tai kylätien tallaaja ei välttämättä edusta samoja näkemyksiä kuin poliittiset päättäjät ja sotien aloittajat.

Näin 100-vuotiaassa Suomessa venäläisistä puhuttaessa on hyvä muistaa, että Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden, jota hitaimmat kansakunnat eivät heti tunnustaneet. On epäilty, että Lenin, vaikka toimikin protokollan mukaan,  maksoi tavallaan velkoja suomalaisilta saamastaan hyvästä palvelusta ja ehkä jopa henkensä pelastamisesta. Stalin puolestaan oli eri mieltä ja lavasti Mainilan laukaukset.

Vierailin ensimmäisen kerran nuorena merimiehenä silloisessa Leningradissa vuonna 1957 eli 60 vuotta sitten. Eihän meille paljon siellä näytetty ja sotilaat valvoivat laiturilla laivaan menijöitä ja tulijoita. Se, mitä näimme, oli tosi lohdutonta eikä jälleenrakentamisesta raunioiden keskellä näkynyt merkkejä. Kymmenen vuotta myöhemmin tilanne oli jo aivan toinen ja Inturist hoiteli turisteja. Palvelua ei kuitenkaan voinut kehua.

Tuolla matkalla sain ensimmäisen kosketuksen tavalliseen venäläiseen. Istuimme odottamassa jotain purtavaa kaverini kanssa paikallisessa ravintolassa. Lähellämme oli pitkä pöytä, jossa aivan ilmeisesti vietettiin häitä. Pöydästä nousi vanhempi mies, joka asteli meidän luoksemme. Heikolla englannillaan hän arveli, että olemme suomalaisia, koska ei tuohon aikaan vielä paljon muita turisteja ollut. Hän pyysi meidät seurueeseensa, koska heidän pöydässään tarjottiin parempia eväitä kuin, mitä ravintolan listalta löytyi. Hieman epäröiden liityimme hääseurueeseen ja ruoka olikin todella maukasta – vodkasta ja samppanjasta puhumattakaan.

Sen jälkeen vierailin epäsäännöllisesti Neuvostoliitossa turistina ja muistakin syistä, kunnes Neuvostoliiton romahtamisen aikoihin jouduin työni puolesta vierailemaan säännöllisesti ensin Neuvostoliitossa ja sitten synnytystuskia kärsivällä Venäjällä. Vietin näillä matkoilla usean vuoden ajan nelisen kuukautta vuodessa 1 – 2 viikkoa kerrallaan. Matkat veivät aina Uralin taakse jopa Altaille asti. Pääasiassa kuljimme etäkohteisiin lentäen ja junalla. Kohteissa asiakkaamme hoitivat kuljetukset ja majoitukset.

Kombinaattien ja tehtaiden johtajat olivat puolueen jäseniä, mutta kuten he itse totesivat, ei Moskovassa tiedetä, että olemme edes olemassa. Näissä henkilökohtaisissa tapaamisissa sekä pomojen että tavallisten työntekijöiden kanssa, minulle tuli käsitys ystävällisistä, avuliaista ja vieraanvaraisista ihmisistä. Monissa kombinaateissa oli henkilökuntaa kaikkialta kommunistisesta maailmasta Vietnamia myöden. Suuret kombinaatit asuttivat jopa 12 – 15 000 ihmistä ja lähimpään varsinaiseen kaupunkiin saattoi olla mataa 500 kilometriä.

Tällainen eri kansallisuuksista ja kulttuureista kostuva yhteisö ei toimi ilman keskinäistä ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Kun kaukaisesta Suomesta saapui joukko ihmisiä, kaikki halusivat kuulla, mitä ”lännessä” tapahtuu. Mieleeni jäi erityisesti, kun kaukana Altailla Sibirski Pravdan toimittaja kysyi; mitä meistä ajatellaan maailmalla? Tuli elävästi nuoruus mieleen, kun Suomessa oltiin huolissaan siitä, mitä meistä ajatellaan muualla. En kehdannut sanoa, että ei mitään, koska ei oikein kukaan muualla tiedä, missä Altai on.

Lähialueilla aina Uralia myöden liikuin asuntoautolla. Hotelleja ei kaikkialla ollut ja jos oli, niin ne olivat täynnä pieniä otuksia, jotka pakenivat listojen alle, kun valot syttyivät. Autoni sain aina tehtaan portinvartijan kopin viereen, josta sai sähköt ja suojelun. Paluumatkalle lähtiessä tankki täytettiin ilman korvausta. Pitkillä matkoilla sattui myös kaikenlaista. Välillä loppui polttoaine tai tuli muuta kremppaa. Aina löytyi avuliaita auttajia ja matka pääsi jatkumaan. Koskaan ei pyydetty korvausta, mutta yleensä minulla oli mukana kahvipaketteja ja ne otettiin kiitollisina vastaan. Kerran tuli jopa kuormuri kylkeen ja piti tulla auton kanssa rekalla kotiin.

Aika usein kutsuttiin myös kylään, kun oltiin samassa paikassa useampia päiviä. Kontrasti suttuisesta porraskäytävästä asuntoon, oli mykistävä. Asunnot olivat siistejä ja kodikkaita vaikka pienessä huoneistossa saattoi asua kolmekin sukupolvea. Pöytä notkui ruokaa ja juomia ja ateriaan osallistui koko suku. Pöydän antimista saattoi päätellä, että niitä oli koottu pitemmän aikaa. Siitä voi päätellä, kuinka vieraita arvostettiin. Antimiin oli uhrattu myös paljon ruplia ja se teki olon vähän kiusaantuneeksi, kun ei oikein voinut tätä vieraanvaraisuutta korvata.

Venäläinen perusluonne muistuttaa jossain mielessä suomalaista melankoliaa. Melankolisen Uralin pihlajan ja pirtsakan Katinkan välillä on kuitenkin vain muutama vodka ryyppy. Vodkan vaikutusta kompensoidaan rasvaisella ruoalla ja suolakurkuilla, joita nautitaan pitkään ja hartaasti. Paukkujen välillä pidetään myös paljon puheita. Joskus ravintolassa joku saattoi nousta ja kajauttaa ilmoille laulun, Nyt kuulemma karaoke on saavuttanut suuren suosion.

Valtioiden poliittiset eliitit seurustelevat keskenään diplomatian pelisäännöillä. Tavallista kansalaista ei kuitenkaan pidä tuomita heidän tekojensa perusteella!

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Russofobialle ei ole perusteita

WP Login