Posts Tagged ‘hiljainen tieto’

Kohtaanto-ongelmat

Työelämän ja koulutuksen kohtaanto-ongelmista keskustellaan vilkkaasti. Työttömiä on paljon, mutta niin on myös avoimia työpaikkoja. Suuri joukko työttömistä on myös koulutettuja. Mieleeni muistui oma kokemukseni 60-luvun teknillisestä koulusta. Meille opetettiin pärekaton rakentamista.

Kurssin lopussa opettaja totesi, että pärekattojen teko on Palolaissa kielletty jo vuosia sitten, mutta koska se on opetusohjelmassa edelleen, niin kurssi on pidettävä ja tentittävä. Tosin nyt tilanne on sellainen, että pärekattokin voidaan tehdä palamattomaksi, mutta laki kieltää sen edelleen.

Nykyinen kehitys on kaikilla aloilla paljon nopeampaa kuin 60-luvulla ja vauhti vain kiihtyy. Myös työn osaamisen vaatimukset muuttuvat melkein päivittäin. Miten siis koulutus voitaisiin pitää ajan tasalla? Tilanne on nyt se, että vastavalmistunut, joka ei ole ollut alansa työharjoittelussa, joutuu kuukausia kestävään perehdytykseen uudessa työpaikassaan. Olen teettänyt melko paljon remontteja ja joutunut niissä tekemisiin myös nuorten kanssa.

Kysyin eräältä nuorelta mieheltä, onko hän käynyt ammattikoulun. Vastaus vähän yllätti. Hän sanoi, että monet ammattikoulun käyneet ovat kertoneet, että siellä ei opi kolmessa vuodessa mitään. Hän päättikin ryhtyä ammattilaisen oppipojaksi. Siinä hän oppii kolmessa vuodessa paljon enemmän kuin ampparissa ja saa vielä palkkaa. Alan ammattilaisen pitää sanoa, että hyvin oli poika oppinut.

Remonttihommissa on sellainen erikoispiirre, että sillä pitää olla moniosaaja. Pelkkä puutöiden tai muuraamisen osaaminen ei enää riitä, vaan on osattava monia muitakin tehtäviä. Luvanvaraiset työt kuten sähkö- ja lvi-työt ovat oma lukunsa. Ammattikouluissa on sellainen ongelma, että työnopettajilta ei vaadita enää käden taitoja. AMK-insinöörit opettavat töitä netistä, mutta se ei todelliseen ammattitaitoon riitä!

Yliopistojen ongelma puolestaan on se, että suurin osa professoreista ei ole koskaan ollut ”oikeissa” töissä. Nykypäivän ulkomaankauppaa ei oikein voi opettaa kuin teoriassa. Käytännöt, joita työelämässä tarvitaan, ei opita yliopistoissa. Olen toiminut monta vuotta näiden suoraan yliopistoista tulleiden maisterien ja metsänhoitajien kanssa ja tuotteen koko arvoketju myyjältä asiakkaalle on ollut pahasti kateissa.

Yhdysvalloissa opiskelijat käyvät hyvin ahkerasti vierailuilla yrityksissä. Siellä he saavat edes jonkinlaisen kuvan käytännön työelämästä. Jotkut voivat jopa löytää kesätyöpaikkojakin. Suomessa professoreilla on iso kynnys olla yhteydessä käytännön elämään opiskeluaikaisen perehdyttämisen järjestämiseksi, koska yrityksessä voi äkkiä munata itsensä.

Myös yrityksissä on nykyisin ongelmia. Ennen työpaikalla oli esim. eläkkeelle lähtevä opastamassa uutta työntekijää, mutta nyt ei ole. Säästöpaineissa uusi työntekijä otetaan vasta, kun siihen on ehdoton pakko. Tähän saattaa kulua kuukausia. Hiljainen tieto on ehtinyt kadota ja perehdyttäminen on hyvin vaikeaa ja rasittaa koko organisaatiota. Yrityksille tällainen perehdyttäminen on kallista, mutta kovapalkkaiset johtajat eivät sitä näytä ymmärtävän. Karavaani pitää kulkea, haukkokoot koirat, mitä haukkuvat.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Kohtaanto-ongelmat

Merkkivuosi

Kun Suomi täytti vuonna 1967 50 vuotta, valmistui Lahden teknillisestä oppilaitoksesta joukko rakennusmestareita. Opiskelu oli noihin aikoihin täysin toisenlaista kuin nykyisin. Ei ollut opintotukia eikä valtion takaamia opintolainoja. Opiskeltiin pääasiassa omin varoin. Onneksi meillä oli 4 kuukauden kesälomat, jolloin ansaittiin rakennuksilla varoja talven opiskelua varten.

Silloin ei myöskään ollut tietokoneita tai edes laskimia. Kaikki laskettiin käsin laskutikun avulla. Laskutikun käytössä oli erityisen tärkeää määritellä pilkun paikka laskelmissa. Silloin laskelmat myös tarkastettiin rakennusvalvonnassa käsin. Nyt tietokoneohjelmat tekevät lujuuslaskelmat ja rakennuksia tuppaa sortumaan.

Silloin pidettiin myös tiukasti kiinni opetusohjelmista. Meille opetettiin mm. pärekaton teko juurta jaksain. Lopuksi opettaja kuitenkin sanoi, että pärekatot kiellettiin palolaissa jo 5 vuotta sitten, mutta on pakko opettaa, kun on opetusohjelmassa. Sen sijaan elementtirakentaminen ei ollut ohjelmassa, koska se oli ollut käytössä vain muutamia vuosia. Kuitenkin se mainittiin kuriositeettina. Käytännössä perehdyimme siihen kesätöissä.

Maaltamuutto oli Lahdessakin niin kiivasta, että nostureita oli niin paljon, että yleisin lintu oli nostokurki eikä lokki. Rakennusbuumi myös yhdisti markkinoilla ahneuden, kun täysin testaamattomia uusia materiaaleja otettiin käyttöön. Uusia materiaaleja valmistettiin maailmalta tuoduilla opeilla, mutta ilman muutoksia perinteisissä rakennustavoissa, niistä muodostui riski. Viranomaiset vain löivät leimoja papereihin. Kiertävä lause Lahdessakin oli: joka toiselle kuoppaa kaivaa ja joka toiselle rakentaa!

Eräs nykyisin suurta murhetta aiheuttava materiaali oli lämpöeriste. Lämpöeristeet valmistettiin joko lasivillasta tai ”vuorivillasta”. Sitten valettiin tehtailla kahden betonilevyn väliin ja siitä syntyi elementti. Niitä kuljetettiin suojaamattomina sateessa ja samoin varastoitiin työmaille suojaamattomina. Kun kostumista epäiltiin ja valmistajilta kysyttiin ohjeita, vastaus oli: nehän ovat mineraalia, eiväthän ne kastu. Jos olisi testattu ja tiedetty, mitä nyt tiedetään, niin villat olisi voinut ainakin käsitellä homeenestoaineilla.

Paloluokituksessakin sääntöjä sorvattiin ja nämä villat luokiteltiin palamattomiksi. Olivathan ne mineraalia. Mitään palotestejä ei ilmeisesti tehty, koska 80-luvulla Karhulassa paloi koko eristevarasto. Palo oli niin voimakas, että palokuntakin seurasi vain katseella. Asiaa peiteltiin kaikin tavoin julkisuudelta. Syy paloon selvisi kuitenkin varsin nopeasti. Villoissa käytettiin sideaineena fenolihartsia, joka on erityisen hyvin palava materiaali.

Villaeriteiden kosteusongelmia ryhdyttiin karsimaan kosteussuluilla, jotka asennettiin eristeiden lämpimälle puolelle. Tämä johtui siitä, että kosteus kondensoituu sellaisiin pintoihin, joissa kylmä  ja lämmin kohtaavat. Tämä toimi sellaisissa rakenteissa varsin hyvin, joissa oli painovoimailmastointi eli ilmanpoistohormit ja venttiilit. Kun tällaisiin tiloihin ryhdyttiin asentamaan koneellisia ilmastointeja, niin vanha rakennustekniikka unohdettiin. Seurauksena oli rakenteiden hidas kostuminen ja homehtuminen.

Noista ajoista rakentaminen on totaalisesti muuttunut. Ennen rakennusliikkeillä oli omia ammattilaisia suurin joukoin. Nyt kaikki on ulkoistettu niin, että vastaavilla työnjohtajilla on vaikeuksia tietää, missä mennään. Tämä voi alentaa kustannuksia, mutta laatua se ei paranna, eikä takaa. Etenkin julkisessa rakentamisessa ainoa mahdollisuus välttää nykyiset ongelmat, on elinkaarirakentaminen.

Meillä vanhoilla mohikaaneilla on paljon tietoa entisten aikojen rakentamisesta ja siitä, mitä pitäisi ottaa huomioon remontteja suunniteltaessa ja tehtäessä. Tämän lehden palstoilla Lahden Tilakeskuksen edustaja pyysi ottamaan yhteyttä suoraan heihin. On otettu, mutta meille ei ole vaivauduttu vastaamaan. Olisikohan se siitä kiinni ilmaisten neuvojen antajalla ei ole varaa tarjota ilmaisia lounaita? Kyllähän Tilakeskuksen pitäisi kuulua jo tähänastisen näytön teknisen toimialan alaisuuteen, eikä asiantuntemattomaan poliittiseen ohjaukseen kaupunginjohtajan kainalossa.

Viisikymmentä vuotta olemme siis Suomea ja muitakin maita rakentaneet, joten paljon onnea meille!

Kommentit pois päältä artikkelissa Merkkivuosi

WP Login