Posts Tagged ‘globalisaatio’

Työllistymisen rakenteelliset ongelmat

Suomea on sanottu titteliyhteiskunnaksi. Jotta Suomessa työllistyisi, pitää ensin olla tarkoitukseen sopiva oppiarvo. Vasta sen jälkeen aletaan arvostaa kokemuksen ja elämänkokemuksen tuomaa osaamista. Monissa muissa Euroopan maissa kokemusta pidetään suuremmassa arvossa. Näissä maissa Pisatutkimuksen tulokset eivät ole niin yliarvostettuja kuin meillä. Tämä varmaan johtuu osaksi siitä, että Suomessa on varsin massiivinen koulutusjärjestelmä.

Tittelien palvontaa ei ole tieteellisesti paljon tutkittu, mutta voisi olettaa, että se on juurrutettu suomalaisten geeniperimään Ruotsin- ja Tsaarinvallan satavuotisen historian saatossa. Vuosikaudet ylioppiolas oli korkea herra ainakin, jos Suomi Filmin elokuviin on uskomista. Siitä on sitten koulutus kehittynyt niin, että nyt on tohtoreitakin työttöminä.

Koulutuksella ja kokemuksella on nykymaailmassa yksi merkittävä ero. Koulutustarjonta on niin laajaa, että oikean alan valitseminen on melkoista lottoamista. Peruskoulun jälkeen kouluttautumiseen menee helposti alasta riippuen ainakin 5 – 8 vuota. Nykyisessä globaalissa maailmassa tässä ajassa ehtii hävitä jo monta ammattia. Sitten on myös mahdollista, että haluamalleen alalle ei pääse ja joudutaan tyytymään sellaiseen koulutuksen, johon sattuu pääsemään

Kokemuksen kautta hankittu osaaminen perustuu työntekoon. Siihen hakeudutaan olemassa olevien mahdollisuuksien mukaan. Tällöin erikoistuminen saattaa alkaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja tarpeen vaatiessa voi vaihtaa alaa. Uusia aloja on nyt niin paljon, että kaikille ei voi edes kouluttautua. Ongelmana kokemuksen hankkimisessa on se, että jossain vaiheessa urakehitystä vaaditaan myös teoreettista osaamista.

Kokemuspohjalta teoreettiseen opiskeluun hakeutuminen oli pitkään vaikeaa, mutta mahdollisuudet ovat parantuneet ja digitaalisuus on vielä lisännyt mahdollisuuksia. Netistä voi tänä päivänä oppia melkein mitä tahansa. Työnantajille tällaiset opinnot eivät kuitenkaan aina riitä. Tässä on se suuri rakenteellinen ongelma. Tähän pitäisi saada jonkinlaisia näyttötutkintoja myös kädentaitojen ulkopuolelle.

Puuttumatta mitenkään kannustinloukkuihin, niin paljon muitakin esteitä on työllistymisessä. Näistä ensimmäisenä tulee mieleen ikäsyrjintä. Sekin perustuu kokemuksen väheksyntään ja koskee melkein kaikkia ammattiryhmiä. Kuitenkin laajat kansainväliset tutkimukset osoittavat, että hiljaisen tiedon siirtyminen organisaatiossa on sen menestyksen tae.

Tutkimukset osoittavat, että tällaisissa yrityksissä on jopa 3 – 4 sukupolvea töissä samaan aikaan. Tällä taataan se, että kokemuksen myötä karttunut hiljainen tieto siirtyy organisaatiossa sukupolvelta toiselle kuin lumivyöry. Mielenkiintoista on, että maailman vanhin yhtiö on Stora-Enso, jonka emo oli Stora Kopparberget. Dokumentoitunakin yhtiön ikä on reilusti yli 700 vuotta, mutta todellisuudessa yli 1 000 vuotta. Vastaavan strategian noudattajia ovat olleet japanilaiset yritykset mm. Sumitomo Group.

Suomi on myös itse rakentanut omat järjestelmänsä syrjimään ikääntyviä työntekijöitä. Strategiat ovat lähteneet siitä, että työntekijät ovat haluttomia jatkamaan töissään ikääntynienä. Näin on päätetty porkkanana korottaa eläkeikää. Vastaavasti työnantajille on puolestaan tehty sellainen järjestelmä, joka lisää kustannuksia työntekijän ikääntyessä.

Käytännössähän tämä tarkoitta sitä, että työllistäjät karttavat sellaisia työntekijöitä, joiden työllistämiskustannukset ovat nuoria korkeampia. Toisaalta tietenkin voidaan ajatella, että on kyse säästöistä. Eläkkeethän pienenevät, kun eläkeikää nostetaan, mutta työllistymismahdollisuuksia ei ole. Tämä perustuu siihen, että eläke karttuu vain ja ainoastaan työvuosien myötä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Työllistymisen rakenteelliset ongelmat

Poltetun maan taktiikka

Kirjoitin Etelä-Suomen Sanomiin jutun yrittäjien oikeudellisesta asemasta. Siinä arvostelin kolmikantaa siitä, että Suomen Yrittäjät on jätetty ulkokehälle. Suomen suurinta työllistäjien yhdistystä katsottiin Etelärannasta ja Hakaniemestä aivan, kuin ne olisivat jotakin outoa Kehä kolmosen ulkopuolella. Saman lehden Näppis-palstalla minulle vastattiin nimettömästi, että ei kaikki ole ay-liikkeen syytä.

Toden totta, ei olekaan. Suurin syyllinen yrittäjäjärjestön sorsimiseen on EK:n edeltäjän Suomen Työnantajain Keskusliitto. Liittoa johtivat kovapalkkaiset ilman henkilökohtaista vastuuta olevat palkkajohtajat. Heidän ajatusmaailmansa ja tavoitteensa olivat hyvin kaukana siitä, mitä itse taloudellisen vastuun kantavien yrittäjien tavoitteet ovat.

Näistä näkemys-, kokemus-, ja kulttuurieroista johtuvat ristiriidat eivät antaneet yrittäjille mahdollisuutta osallistua kolmikannan tupopöytiin. Tästä huolimatta nämä yrittäjät työllistävät nyt suurimman osan avoimen sektorin työntekijöistä. Nämä yrittäjät ovat suurimmalta osaltaan paikkaan ja Suomeen sidottuja. Heidän mahdollisuutensa nojaavat paikalliseen sopimiseen. Tämän torjumiseksi esiin vedettiin luottamuskortti. Kuinka moni EK:n neuvottelijoista on käynyt sopimassa duunarin kanssa asioita?

Sanotaan, että bisneksellä ei ole isänmaata. Tätä todistavat monet suomalaisetkin suuret ja kansainvälistyneet yritykset. Ne ovat sijoittaneet tuotantojaan eri puolille maailmaa lähemmäs globaalia kysyntää. Näin pitääkin olla, jotta maailmalla pärjää. Kyseenalaista sen sijaan on, miksi näiden yritysten johtajat saavat päättää yksioikeudella Suomessa toimivien yritysten kilpailukyvystä kansainvälisillä markkinoilla.

Kun Metsäteollisuus on nyt lähdössä eli tekemässä Foxitit, niin näyttää siltä, että EK ei enää pysty edustamaan edes kaikkien jäsentensäkään etuja. Globalisaatio on kiistatta alkanut vaikuttaa myös EK:n sisäiseen rakenteeseen. Eri alojen erilaiset intressit jakavat mielipiteitä EK:ssa ja synnyttää ristiriitaisia vaatimuksia ja näkemyksiä. Esimerkkinä tästä on syntynyt kiky-sopimus. Selityksistä huolimatta tämä oli varmaan eräs painava syy Foxitiin.

Sen sijaan paikallisesta sopimisesta ei päästy pitkästä väännöstä huolimatta sopimukseen. Näin ollen yli 90 % maan yrityksistä ei juuri hyötynyt tästä kolmikannan kasvojen pesusta mitään. Tällä sopimuksella ei siis kunnioitettu lainkaan niitä yrittäjiä, jotka toimivat omalla taloudellisella riskillään. Johtaako tämä samaan kuin 1990-laman aikana? Silloin uhrattiin pankkien alttareille jopa 50 000 yritystä. On väitetty, että näistä yrittäjistä jopa yli 10 000 päätti päivänsä oman käden kautta.

Jäljelle jäävät velkakierteisiinsä vangitut saavat nyt yhteiskunnalta asumistukea, toimeentulotukea jne. jopa reilut 2 miljardia vuodessa. Pankkien piikki on siis edelleen auki. Onko tehty kiky-sopimus jatkoa tälle poltetun maan taktiikalle? Kuinka kauan meillä on varaa uhrata yrityksiä ja yksinyrittäjiä? Pitää alkaa Suomessakin hiljalleen uskoa, että globalisaatio on kilpailukyvyn verenvuototauti. Tautiin on lääkkeitä, mutta verenluovuttajiksi joutuvat kaikki!

Kommentit pois päältä artikkelissa Poltetun maan taktiikka

WP Login