Posts Tagged ‘EU’

Irlanti, Irlanti, Irlanti  

Tutkimuksiaan Lontoossa tehnyt Lenin, totesi aikoinaan, että jos Englanti pitäisi valloittaa, se olisi helpointa tehdä Irlannin kautta. Meillä oli toimisto Belfastissa 70- ja 80-luvuilla ja koko Irlanti kuului sen myyntialueeseen. Tästä johtuen jouduin ylittämään nyt kiistellyn rajan useita kertoja vuodessa etelään ja takaisin.

Täältä katsoen on vaikea ymmärtää rajan merkitystä, mutta paikallisille se on nykyisin elinehto. Kun liikuin siellä autolla Belfastin ja Dublinin väliä, niin rajanylityspaikoilla oli betoniporsaita, piikkilankaa ja aseistettuja miehiä. Raja oli suunnilleen yhtä vartioitu kuin nyt Venäjälle mentäessä. Etenkin tavaraliikenne oli tarkasti vartioitua, koska aseita salakuljetettiin etelästä pohjoiseen.

Aseita kuljetettiin myös tavallisissa siviiliautoissa. Se tapahtui niin, että esim. hotellien parkkipaikoilla yöaikaan murtauduttiin autoihin yleisavaimin ja kätkettiin aseita niihin. Usein rajoja ylittävät poikkesivat rajanylityksen jälkeen pohjoisella puolella pubiin, jolloin mahdolliset aseet vietiin pois. Jos jatkoi matkaa suoraan aselastin kanssa, niin tiellä asemiehet pysäyttivät, purkivat lastin ja toivottivat hyvää matkaa.

Noista vuosista koko raja-alue on käytännöllisesti katsoen kadonnut. Alueen maatilat toimivat molemmin puolin rajaa ja se homma loppuisi kokonaan. Mikäli maatalous jatkuisi molemmin puolin rajaa, niin se ruuhkauttaisi raja-asemat totaalisesti ja tavaraliikenne olisi pulassa. Englannissa pelätään satamien ruuhkautumista, mutta sama tapahtuisi myös Irlantien välisillä rajoilla. Irlantien yhteinen väkiluku on n. 6,5 milj. joista Pohjois-Irlannissa asuu n. 1,9 milj. On ehkä helpompi kuvitella, mitä tapahtuisi, jos Suomi jaettaisiin kehä kolmoselta kahteen osaan.

Rajan osalla on vain kolme vaihtoehtoa: auki, kiinni tai Irlannit muodostavat yhteisen osavaltion. Tämä merkitsee Pohjois-Irlannin eroa Yhtyneistä Kuningaskunnista. Tämä puolestaan johtaisi melko varmasti myös Skotlannin eroon ja kuningaskunnan loppua. Skotlannin menetys olisi Englannille merkittävä, koska kaikki öljyesiintymät ovat Skotlannin merialueilla. Vähemmän julkisuudessa ollut asia on se, että syvällä Irlannin meren pohjassa on valtavat öljy- ja kaasuesiintymät. Ne ovat toistaiseksi vielä kannattamattomia, mutta jonain päivänä niitäkin varmaan aletaan pumpata.

Suomi on tehnyt kauppaa Britannian kanssa ainakin 1500-luvulta alkaen. Ensimmäinen hittituote oli terva. Sen jälkeen alkoi saarelle mennä sahatavaraa, koska suurin osa Britannian metsistä oli hakattu sotalaivojen rakennustarpeiksi. Kun liittoumat alkoivat kehittyä, niin avuksi saatiin FinnEfta ja sitten tämä EU. Mikäli ero tapahtuu, niin joku järjestely varmaan syntyy.

Joka tapauksessa Britannia on jo nyt hajalla ja haavat varsin syvällä. Kun kaikenlisäksi näyttää vielä siltä, että Venäjä on sekaantunut Brexit-äänestykseenkin, niin saarivaltio veti todella itsensä kunnolla kölin ali. Brittien itsensä mielestä Brexitistä onkin tullut Brexshit. Britit ovat aina osanneet laskea leikkiä myös omalla kustannuksellaan. Saa nähdä, kuinka tämä leikki päättyy!

Kommentit pois päältä artikkelissa Irlanti, Irlanti, Irlanti  

Vientiä Export

Toimin vientimiehenä yli 35 vuotta ympäri pohjoista pallon puoliskoa. Palvelin suuria suomalaisia yhtiöitä ja toimin myös ulkomaisten yritysten edustajana ja EU:n mannekiinina mm Virossa. Siksi minä niin mieleni pahoitan siitä, kun viennin asiantuntijat TV:ssä ja lehdissä yleistävät asioita ja yllyttävät vientiin. Vienti on jokaisen tuotteen ja yrityksen kohdalla täysin yksilöllistä, eikä sitä voi mitenkään yleistää.

Ensinnäkin vanha totuus, että maantieteelle emme voi mitään, pitää paikkansa erityisesti tavaroiden viennissä. Länsiviennin suhteen olemme saari ja logistisesti luonnollisin vientisuuntamme on itä. Venäjällä kuitenkin on omat haasteensa, jotka tekevät siitä nyt haastavan viennin kohdemaan. Toiseksi Suomen kotimarkkinat ovat varsin pienet ja kannattavan viennin luomiseksi, tarvitaan riittävän suuret kotimarkkinat. Tästä poikkeuksen tekevät volyymituotteita valmistavat yritykset kuten esim. metsäteollisuus.

Nyrkkisääntö viennissä on, että vähintään 40 % pitäisin tuotannosta jäädä kotimarkkinoille. Se toimii ikään kuin vakuutuksena markkinaheilahteluille. Tämä on kilpailuhaitta viennissä, koska kotimarkkinat ovat pienet. Ehdotonta on myös, että tuote on hyväksytty ja kilpailukykyinen kotimarkkinoilla. Nokia oli tästä hyvä esimerkki. Puhelimet testattiin riittävästi kotimarkkinoilla, koska se oli paljon edullisempaa, kuin eri puolilla maailmaa. Lisäksi Nokia oli ensimmäinen, joka aloitti verkostovalmistamisen. Se oli joustavampi, nopeampi ja tehokkaampi kuin silloisilla kilpailijoilla.

Vaikka euro helpottaakin vientiä, niin kuitenkin on olemassa valuuttariskejä, koska moniin valuuttaunionin ulkopuolisiin maihin tehdään kauppaa dollareissa. Dollari, jos mikään, on juuri tällä hetkellä arvaamaton valuutta. Kohdemaissa on myös muita riskitekijöitä. Saatavien perintä on EU-alueellakin vielä haasteellista. Esimerkkinä voin kertoa, että myimme Saksaan 10 pv. netto maksuajalla. Erästä maksua aloin sitten keväällä ihmetellä, kun sitä ei kuulunut määräajassa. Soitin ja sain selvityksen, että 10 päivää tarkoittaa arkipäiviä. Saksassa on helmikuusta alkaen kahden uskontokunnan karnevaaleja ja niin siitä 10 päivästä tuli 25 päivää.

Länteen tai pidemmälle vietäessä Suomi on siis saari ja kuljetuslogistiikka on hyvin usein kilpailukyvyn kannalta kilpailuhaitta. Tämä tietenkin muuttuu hieman, kun Baltian rautatie saadaan auki ja mahdollinen tunneli Tallinnaan. Rahti on kuitenkin asia, joka edellyttää, että tuotanto on riittävän suuri, jotta kuljetusyksiköt tulisivat edullisiksi. LUT:ssa tehdyn EU-tutkimuksen mukaan, suuri osa suomalaisista pk-yrityksistäkin on liian pieniä vientitoimintaan. Tämä edellyttäisi jonkinlaista verkostovientiä ja/tai valmistusta riittävän volyymin saamiseksi. Ostavien asiakkaiden koko maailmalla on myös sen verran suuri, että myös ostomäärät saattavat aiheuttaa rajoituksia.

Muistan hyvin, kun Neuvostoliitto hajosi, niin hallitus, ministeriöt yms. olosuhteista tietämättömät yllyttivät yrityksiä lähtemästä rohkeasti integroitumaan Venäjälle. Moni sinne lähtikin, mutta tuli hissun kissun pois nenä verta vuotaen. Ei ollut investointisuojaa, eikä ole vieläkään. Eräskin tuttavani ajettiin omasta yrityksestään pois kalashnikovien kanssa. Vain huuto kuului, että tämä on nyt meidän. Suurlähetystöstä ei ollut minkäänlaista apua.

Vienti on siis utkittava kohdemaakohtaisesti hyvin tarkoin. Soitellen sotaan ei kannata lähteä, vaikka kuinka isot herrat yllyttäisivät. Lisäksi on varauduttava siihen, että 2 – 3 vuotta menee opetteluun ja voiton odotteluun.

Kommentit pois päältä artikkelissa Vientiä Export

Maailmankirjat sekaisin

Tulevaisuutta arvioitaessa kiinnitetään huomiota heikkoihin signaaleihin, trendeihin ja megatrendeihin. Tärkeimpänä lähtökohtana pitkän vuosikymmenien päähän ulottuvat tarkastelun lähtökohtana on arvioida heikkojen signaalien kehittyminen megatrendeiksi. Siihen tarvitaan tarkkaa ja analyyttistä tilastojen arviointia, mutta myös pragmaattista lähestymistapaa.

Poliittisessa päätöksenteossa sen sijaan ei ajatella kuin sen hetkistä puolueen ja henkilökohtaista tilannetta seuraavissa vaaleissa. Monipuoluevaltioissa päätökset tehdään kompromisseina ja tämä yhtälö on demokratian suurin sudenkuoppa. Kompromisseilla rakennetaan pääasiassa kalliita hallintohimmeleitä, joita on erittäin vaikea purkaa. Viro on hyvä esimerkki puhtaalta pöydältä aloittamisesta, jossa on otettu oppia muiden virheistä.

Tällä hetkellä maailmalla tapahtuu paljon ja signaaleja ja trendejä on monissa eri vaiheissa. Nämä ovat poliittisia ja etenkin kauppapoliittisia heikkoja signaaleja on eri puolilla maailmaa. Lisäksi ilmaston muutos on vahvistumassa megatrendiksi, jota poliittiset ambitiot kasvattavat eksponentiaalisesti. Näitä vahvistavat myös eri tavoin ja eri suunnilla autoritääriset johtajat useissa eri maissa.

Ehkä kaikkein merkittävin on kuitenkin Kiinan kehitys kansainvälisillä areenoilla. Kiinan historia ja kiinalainen kulttuuri poikkeavat länsimaisesta kulttuurista kuin yö ja päivä. Yhdysvallat ovat nyt länsimaisen kulttuurin keihäänkärki ja mitä siellä tapahtuu? Nykyinen presidentti saa siellä enemmän tuhoa aikaan kuin yksikään vieraanvallan agentti. Jos Trump äänestetään vielä toiselle kaudelle, niin 2030-luvulla Yhdysvalloista on jäljellä vain savuavat rauniot.

Vaikka tulevat presidentit yrittäisivät palata ajassa aikaan ennen Trumpia, niin kuka enää uskoo Yhdysvaltoihin. EU:ssa tilanne ei ole käytännössä juurikaan parempi. Jäsenmaat ovat eripuraisia keskenään, koska alueella on yli 200 eri kulttuuria eli useita maiden sisällä. Kirsikkana kakun päällä on brexit ja tilanne Espanjan Kataloniassa. Länsimaisen markkinatalouden ja demokratian kohtalo näyttää siis hyvin kilpailukyvyttömältä mallilta johtamaan tulevaisuuden maailmaa.

Siinä missä länsimainen kulttuuri Eurooppa-lähtöisesti on ollut maailman valloittamista, on kiinalainen kulttuuri ja Kiina joutuneet puolustamaan itseään niin lännestä kuin idästäkin tulevia aggressioita vastaan. Kiina ei siis ole ollut valloittaja vaan valloitettu ja miehitetty maa. Tämä antaa täysin erilaisen näkökulman toiminnalle vieraiden valtioiden kanssa. Kiina tarjoaakin länsimaiselle markkinataloudelle vakavasti otettavan haasteen.

Se on kiinalainen markkinatalous. Tällaisessa markkinataloudessa päätökset tehdään nopeasti ja pääomat ovat välittömästi käytössä. On muistettava, että jo nyt Kiinan valuuttavaranto on likimain yhtä suuri kuin USA:n valtion velka. Toisaalta Kiina on myös rahoittanut kauppaansa Yhdysvaltoihin ja sen saatavat ovat melkoiset. Vaikka Yhdysvallat ovat iso kotimarkkina, niin Trumpin politiikalla eli sulkemalla itsensä, se ei pysty maksamaan velkojaan saati pitämään valtion talouttaan yllä.

Kiina on näyttänyt strategiansa, joka on pitkälle samanlaista kuin länsimaissakin, mutta ei niin aggressiivista. Perustetaan kiinalaisia yrityksiä hiljalleen tärkeimpiin kohdemaihin ja tullaan osaksi näiden maiden elinkeinoelämää. Kiinana valtio voi tukea strategisesti tärkeitä hankkeita hyvin nopeasti ilman monimutkaisia poliittisia koukeroita, joita länsimaissa harrastetaan. Tämä strategia on opittu lännestä, jossa myös raha ratkaisee. Tällä tavoin käytetään lännen omia aseita ja saadaan aikaan veretön vallan anastus, jos niin halutaan. Todennäköisesti Kiina ei kuitenkaan halua vallankumousta, vaan tehdä bisnestä etabloitumalla kohdemaihinsa.

EU:a perustettaessa parlamenttiin valittiin jäsenmaiden hallitusten toimesta täysin palvelleita vilttiketjun poliitikkoja. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että jäsenmaissa ei aluksi otettu koko unionia kovin vakavasti. Siksi valittiin poliitikkoja, joille näin haluttiin korvata heidän palvelunsa isänmaalleen. EU:n nykyistä tilannetta tarkasteltaessa tämä hällä-väliä-asenne johti nykyiseen sekasortoiseen tilanteeseen, jossa muodon vuoksi tehtaillaan erilaisia direktiivejä. Monet direktiivit eivät toimi samalla tavoin Välimeren maissa ja Skandinaviassa.

Talouskriisit osoittavat, että valvonta on ollut lepsua avustusten ja kansallisten talouksien suhteen. Myös lahjontaa ja muita väärinkäytöksiä on tullut ilmi, koska EU:n virkailijat ovat tottuneet niihin synnyinmaissaan. Kuten eräs saksalainen asiakkaani totesi jo 1970-luvulla, että Alppien eteläpuolelta ei ole koskaan tullut mitään hyvää. Tästä todisteena ovat nyt Kreikka, Italia, Espanja ja Portugali. Vaikka talouskriisi alkoikin Yhdysvalloista, niin se paljasti väärinkäytökset myös Euroopassa.

Mitä sitten tulee EU:n direktiiveihin, niin niitä noudatetaan eri jäsenmaissa täysin eri tavoin. Tämä johtuu pääosin siitä, että direktiivien valvonta on annettu maan omille hallituksille. Toinen ongelma on, että direktiivien valvontaa ja niistä aiheutuvia kuluja ei korvata millään tavoin. Esimerkkinä voisi ottaa laivojen rikkipäästöjen valvonnan. Olen kuullut lähialueen maissa sanottavan, että ei ole varaa tällaiseen kalliiseen valvontaan. Jos EU palkkaa valvontajärjestelmän ja sen henkilöstön, niin kaikin mokomin. Suomessa ei kulujen perään kysellä, vaan kaikki vaan veronmaksajan piikkiin.

Venäjä muodostaa mielenkiintoisen arviointikohteen. Kun kävin Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin usean vuoden työasioissa eri puolilla Venäjää, niin tilanne oli aika samalla lailla sekasortoinen kuin Baltian maissa. Samanlaista kehitystä kuin, mitä tapahtui Virossa, ei ole tapahtunut lainkaan Venäjällä. Toki maa on paljon suurempi ja vaikeampi hallita. Virossa ei toki myöskään ollut niin paljon varastettavaa kuin Venäjällä. Venäjällä Jeltsinin jälkeen valittiin patriotismiin perustuva populistinen linja, jonka takuumiehinä olivat FSB, FSO ja vastaavat järjestöt.

Yksityistäminen hoidettiin niin, että maahan syntyi oligarkkiyhteisö. Siinä oli kaksi eri kerrosta. Parhaat lähtöasemat markkinatalouden ensimerkeistä hyötymiseen oli niillä, joilla oli vaikutusvaltainen virka kommunistisessa puolueessa. Nämä ”nomenklatuuraoligarkit” pystyivät valtuuksiensa avulla kohtelemaan Venäjän taloutta ikään kuin se olisi heidän yksityistalouttaan. He hyödynsivät eroa, joka vallitsi Venäjän alhaisten, kiinteiden hintojen ja ulkomaisten markkinaehtoisten hintojen välillä. Tämä hoidettiin niin, että vain he saivat vientilisenssejä, joita ei myönnetty yrityksille. Kun myytiin dollareissa ja ruplan arvo putosi kuin kivi, voitot olivat satoja prosentteja. Tiesin myös tapauksia, joissa myyjille ei maksettu lainkaan.

Oligarkkien kerman muodostavat nykyiset venäläiset miljardöörit. Heidän asemansa perustuu siihen, että he eivät osallistu politiikkaan ja ovat uskollisia presidentti Putinille. Putinin puolueen rahoituksiin ja muihin valtapuolueen rahoitusprojekteihin toki saa ja pitääkin osallistua. Totuus näiden Venäjän rikkaiden taustalla on se, että heidän alkupääomansa on tavalla tai toisella ”peritty” Neuvostoliiton valtion varoista. Samana yönä, kun Jeltsin nousi valtaan, Gosbankin (Neuvostoliiton valtion pankki) koko valuutta- ja kultavaranto lastattiin lentokoneisiin Sheremetjevon lentokentällä. Koneiden suuntana olivat Kypros, Malta, Gibraltar ja Sveitsi. Näin sadat miljardit dollarit löysivät uudet isännät. Joukossa oli epäilemättä näitä ”nomenklatuuraoligarkkeja”. Se vain kuitenkin on niin, että kannettu vesi ei kaivossa pysy!

Yhä yleistyvät mielenosoitukset ovat sellainen heikko signaali, joka mitä todennäköisimmin johtaa 2040 – 2050 luvulla megatrendiin. Noihin aikoihin viimeisetkin neuvostoliittolaiset kommunistit ja ”nomenklatuuraoligarkit” ovat siirtyneet neuvostoajasta ikuisuuteen. Valtaan ovat siirtyneet itsenäisen Venäjän aikana ja heidän jälkeensä syntyneet. Maan taloudessa on saatava aikaan täydellinen uudistuminen, jotta maan valtavat luonnonrikkaudet voidaan jalostaa kaupallisiksi tuotteiksi ja nostaa koko kansan elintasoa. Oligarkkien perilliset ovat joko onnistuneet jatkamaan isiensä töitä, tai laajemmissa suvuissa omaisuudet ovat jakautuneet sukupolvien vaihtuessa.

On mahdollista ja jopa todennäköistä, että uusi Venäjä valitsee yhteistyön lännen kanssa, koska Kiina on salakuljettamalla verottanut idässä venäläisiä metsiä ja korjannut näin jalostusarvon äiti Venäjältä. Yhteistyö saattaa jopa mennä niin pitkälle, että Venäjä liittyy EU:n jäseneksi noina vuosikymmeninä, ellei jo aiemmin. Energia on se, joka sitoo molempia yhteen.  Ken elää, hän näkee!

Kommentit pois päältä artikkelissa Maailmankirjat sekaisin

Afrikkalaisten vaellus

Kansainvaellukset erilaisista syistä eivät ole maailman historiassa harvinaisia. DNA-tutkimusten perusteella kaikki alkoi Luoteis-Afrikasta ja ympyrä sulkeutuu nyt. Toinen fakta on, että alueelliset tyhjiötkin ovat aina täyttyneet. Sotien jälkeinen syntyvyyden kasvu alkaa nyt olla kulminoitumassa, kun samanaikaisesti syntyvyys vähenee eri puolilla maailmaa ja etenkin Euroopassa. Siellä, missä syntyy paljon lapsia ja keski-ikä on suhteellisen alhainen, elinolosuhteet ovat jopa hengenvaarallisia.

Asiaa on koetettu korjata erilaisilla kehitysapuohjelmilla, mutta tulokset ovat olleet hyvin vaatimattomia. Osasyynä on ollut korruptio ja myös hallinnollisiin rakenteisiin on hävinnyt paljon varoja. Tätä taustaa vasten on todennäköistä, että valtiot sinänsä eivät voi parantaa merkittävästi elinoloja alueilla, joilta ihmiset lähtevät vaeltamaan Eurooppaan. Ratkaisevaan osaan näyttäisivät tulevan Afrikan luonnonvaroja hyödyntävät suuryritykset. Ne ovat välillisesti estäneet demokratiaa edellyttävän keskiluokan syntymistä Afrikan maihin.

Keskiluokka saa puolestaan aikaan kysyntää ja edistää näin kulutusta. Maailmantalouden kannalta olisi suuri merkitys, jos Afrikan rikkaudet jakaantuisivat tasaisemmin ja synnyttäisivät kysyntää. Tämä edellyttää täysin uutta ajattelutapaa kansainvälisissä yrityksissä ja myös uudenlaista yhteistyötä. Jospa vaikka suuret kansainväliset kulutustarvikkeita valmistavat yritykset pääsisivät yhteisymmärrykseen asiasta öljy- ja kaivosyhtiöiden kanssa ja ryhtyisivät kaatamaan autoritaarisia hallituksia ja lisäämään näin demokraattista kehitystä ja kapitalismia vauraissa valtioissa.

Nykyisessä mallissa luonnonrikkauksista vaurastuvat vain harvat ja valitut pienet piirit. Ne eivät pysty lisäämään kulutusta juuri nimeksikään. Varat jäävät veroparatiisien pankkitileille piiloon ja kansan ulottumattomiin. Muutos aiheuttaisi sen, että pakolaisuus Eurooppaan vähenisi, koska pakottava tarve pienenisi. Silloin vanhenevien kansakuntien tarpeisiin olisi valittavissa siirtolaisia tarpeen mukaan.

Ratkaisuun tarvitaan siis valtioita ja yrityksiä vaikkapa WTO:n tai YK:n koordinoimina. Kiina näyttäisi jo olevan tällä tiellä Afrikassa, jossa se rakentaa infrastruktuuria ja on itse laajasti paikalla. Saattaa siis syntyä kilpailu kiinalaisen kommunismin ja läntisen mallin välille.

Kommentit pois päältä artikkelissa Afrikkalaisten vaellus

Yhdistyvätkö Irlannit?

Kiista Irlantien välisestä rajasta kiihtyy kiihtymistään. Ennen Euroopan Unionia etelän ja pohjoisen raja on ollut tiukasti vartioitu aina vuoteen 1993, jolloin solmittiin Maastrichtin sopimus. Jouduin ylittämään rajan lukuisia kertoja 1970 ja 1980 luvuilla. Lentoyhteyttä Dublinin ja Belfastin välillä ei ollut ja junayhteyksiä oli harvoin ja ne olivat hitaita. Oli siis pakko kulkea autolla. Rajalla oli betoniporsaita ja piikkilankaa, koska IRA oli voimissaan.

Eire eli Irlannin tasavalta oli vielä 1970-luvulla hyvin maatalousvaltainen ja viljelijöillä oli jopa niin vahva asema, että he pystyivät estämään maatalouden verotuksenkin. Eräs hallitus yritti saada maataloudelle 1 % veron, mutta hallitus kaatui välittömästi. Saadakseen maan talouden jotenkin kuntoon, hallitus saattoi voimaan verovapauslain 1970-luvulla ulkomaisille yrityksille 10 vuodeksi. Tämä toikin maahan etupäässä yhdysvaltalaisia yrityksiä. Tämä siksi, että mailla oli sopimus kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta. Ts. kun verovapaus oli voimassa, niin veroja ei tarvinnut maksaa myöskään Yhdysvalloissa.

Kun rajat avautuivat ja tullit poistuivat sisämarkkinoilla, niin myös Pohjois-Irlanti hyötyi ja sen talous alkoi kasvaa. Alueella oli aikoinaan ollut voimakas laivanrakennusteollisuus, mutta se oli näivettynyt ja kuihtunut jo 1960-luvulla. Osa syyllinen oli alueen jatkuvalla rauhattomuudella, jossa brittijoukot taistelivat IRA:a vastaan päivittäin. Avoimet rajat siis hyödyttivät koko saaren talouselämää ja yhteiselo rauhoittui muutoinkin.

Nyt ollaan todella vaikean tilanteen edessä, koska Brexit uhkaa sulkea rajat uudelleen. Tämä paluu entiseen ei varmaan miellytä irlantilaisia etelässä eikä pohjoisessa. Tajutaanko Brysselissä, millainen valtti heillä on käsissään? Jos saadaan jonkinlainen sopu, että Irlannista muodostuu jonkinlainen erityisalue, niin se kyllä avaa briteille tullittomat portit Eurooppaan. Ei ole iso asia kierrättää papereita Eiren kautta. Toisaalta portti on myöskin auki Yhdysvaltain markkinoille, koska aivan ilmeisesti Yhdysvallat ja UK tekevät jonkinlaisen tullisopimuksen.

Poliittisesti Sin Fei on aina ollut halukas Irlantien yhdistämiseen. Sitä on vastustanut pohjoisessa DUP, jonka tuki Brexitissä on välttämätön Theresa Maylle. Mutta tässä kohden myös DUP on ahtaassa raossa. Jos tulliraja astuu voimaan, niin DUP voi hävitä Pohjois-Irlannin kartalta seuraavissa vaaleissa ja eihän sellaista kukaan poliitikko voi sallia tapahtuvaksi. Isoa kuvaa sotkevat myös uskontokunnat, koska etelä on pääsääntöisesti katolilaista ja pohjoisessa on rinnalla vahva protestanttinen liike.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Yhdistyvätkö Irlannit?

Konjakkikauppias

Monet tuntevat Monnet-konjakin laadukkaana konjakkina. 1950-luvulta lähtien asiakasillallisten jälkeen kahvin kanssa oli tapana tarjota Monnet mieheen ja useimmiten monet. Sen sijaan harvemmilla on tiedossa, miten konjakkikaupparatsu yhdistyy merkittävällä tavalla Euroopan Unioniin.

Monnet oli maailman kansalainen, jonka ajoi kansainvälisyyteen konjakki. Hän nimittäin syntyi alkoholista toimeentulonsa saavaan perheeseen Cognacissa.  Hän jätti koulunkäyntinsä kesken ollessaan vasta kuusitoista ja siirtyi myymään konjakkia ympäri maailmaa. Hänen myyntialueensa alkoi Länsi-Kanadan preerioilta päätyen Niilin yläjuoksun kyliin Egyptissä.

Käännekohdaksi hänen kansainvälisessä ajattelussaan hän itse pitää tapausta, joka sattui hänelle Calgaryssä hänen ollessaan matkalla Lääkehatusta (Medicine Hat) Hirventurpaan (Moose Jaw).  Hän oli etsiskelemässä Calgaryssä vossikkaa, kuitenkaan löytämättä sellaista.  Tällöin hän kysyi paikallisilta lähintä tallia hevosen saamiseksi. Mies oli kehottanut häntä ottamaan oman hevosensa ja lähettämään sen takaisin, kun ei enää tarvitsisi sitä. Myöhemmin Monnet totesi tämän olleen hänen ensimmäinen opetuksensa kansainvälisien resurssien yhteiskäytöstä.

Hänen ideassaan, jossa keskityttiin priorisointiin ja osoitettiin kansantaloudellinen suunta kansallistetulle osalle elinkeinoelämää, muodostui Ranskan sodanjälkeinen tuotemerkki, joka erotti sen marxilaisesta talousjärjestelmästä. Sen tarkoituksena olikin nimenomaan muodostaa uusi kansantaloudellinen toimintamalli kommunismin ja markkinatalouden väliin.

Vaikka Jean Monnet’lla ei koskaan ollut minkäänlaista merkittävää virallista asemaa, tuli hänestä eräs sodan jälkeisen ajan merkittävimpiä henkilöitä. Hänet muistetaankin parhaiten ”Euroopan isänä” – Euroopan Unionin ideoijana ja rakentajana. Ensin hänen oli kuitenkin tehtävä suunnitelma, joka tulisi ravistelemaan Ranskan irti sen talouden pattitilanteesta ja modernisoisi sen perustuksiaan myöden.

Ensimmäisessä maailmansodassa hänellä oli tärkeä tehtävä liittoutuneiden huollon – logistiikan – organisoinnissa. Tässä tehtävässään hän alkoi kehittää laajaa kansainvälistä ystävyysverkostoa molemmin puolin Atlantin. Vuonna 1919 olleessaan 31-vuotias hänet nimitettiin korkeaan virkaan, mutta kyllästyneenä hän luopui siitä pari vuotta myöhemmin ja palasi takaisin perheyritykseen. Pian hän kuitenkin luopui kokonaan konjakista ja siirtyi kansainvälisen pankkitoiminnan pariin.

Ranskaa rasittivat sodan jälkeen mittava maksutaseen vaje ja teollisuuden rappeutuminen.  Tilanne tarvitsi nopeasti toimenpiteitä ja niinpä syntyikin ”Monnet Plan”.  Hän esitti suunnitelmansa de Gaullelle Washingtonissa elokuussa 1945, joka pyysi häntä ryhtymään heti toimeen.  Monnet aloitti perustamalla toimistonsa aluksi hotelli Bristoliin Pariisissa sijoittaen työpöytänsä kylpyammeen päälle. Myöhemmin hään muutti toimistonsa pääministerin asunnon läheisyydessä sijaitsevaan kaupunkitaloon.

Siellä hän suunnitteli pienellä henkilökunnalla ja erittäin salassa pidetyillä operaatioilla Ranskan talouden tulevaisuuden suunnitelman. Monnet’in tarkoituksena ei ollut tieteellisen tarkasti suunnitella toimenpiteitä vaan pikemminkin luoda optimistinen tulevaisuuteen suuntautuva järjestelmä. Suunnitelmassa varattiin selvä ja merkittävä tila pienyrittäjyydelle kansantaloudessa.

Winston Churchill oli Zürichin yliopistossa 19.9.1946 pitämässään puheessa esittänyt Saksan ja Ranskan liittoa ensimmäisenä askeleena yhtenäisempään Eurooppaan. Perimmäisenä syynä oli sotariskien minimointi. Tätä puhetta seurasikin Eurooppaa yhdistävien sopimusten sarja. Ensiksi muodostettiin 17.3.1948 kollektiivisen puolustuksen ja taloudellisen yhteistoiminnan liitto (Western Union), johon kuuluivat Iso-Britannia, Ranska ja Benelux- maat, sitten OEEC (Organization for European Economic Cooperation), 4.4.1949 NATO ( North Atlantic Treaty Organization) ja Strassburgin sopimus Euroopan neuvostosta 5.5.1949.

Ehkä Euroopan kehityksen kannalta tärkeimmän tapahtuman muodosti ns. Schumanin julistus 9.5.1950.  Jean Monnetin aloitteesta Ranskan ulkoministeri esitti, että Ranskan ja Saksan liittotasavallan hiili- ja terästeollisuus saatettaisiin maiden yhteisen elimen alaisuuteen. Järjestelmä olisi avoin kaikille halukkaille eurooppalaisille valtioille. Tämä ehdotus johti 19.4.1951 Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (ECSC, European Coal and Steel Community) perustamiseen.  Jäseniksi tulivat Belgia, Ranska, Italia, Luxemburg, Alankomaat ja Saksan liittotasavalta eli ns. kuutoset.  Tätä sopimusta pidetään nykyiseen Euroopan Unioniin johtaneena sopimuksena.  Vuodesta 1985 alkaen toukokuun 9. on juhlittu Eurooppa päivänä.

EU:n juuret ovat siis syvällä pysyvän rauhan saamiseksi Eurooppaan kahden tuhoisan sodan jälkeen. Talousliitto vahvisti kehitystä. Kun yritykset pääsevät vapaasti sijoittamaan rajojen yli, niin intressit sotilaallisiin yhteenottoihin vähenevät, koska taloudelliset menetykset kohdistuisivat kaikkiin osapuoliin. Nyt kuitenkin alkaa useiden Euroopan maiden vaalien alla näyttää siltä, että punainen lanka ja EU:n identiteetti alkaa olla hukassa. Ongelmaa korostavat vielä Puolan ja Unkarin omapäiset sooloilut.

Nähtäväksi jää, löytääkö Eurooppa itsensä ulos ongelmistaan. Liittovaltiokehitys näyttää mahdottomalta ja sanktiopolitiikkakaan ei näytä toimivan. Nyt tarvitaan eurooppalainen ”think tank” kehittämään EU v.?.0. Kun nyt taivastellaan Brexitin aiheuttamia taloudellisia menetyksiä niin, mitkä olisivat seuraukset koko EU:n hajoamisesta kunkin yksittäisen valtion kohdalla? Paluuta entiseen ei taida olla?

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Konjakkikauppias

Euroopan Unionin valuvikoja

Euroopan Unionin valuviat ovat syvälle sen alkulähteillä. Euroopan parlamentin edeltäjiä olivat Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleinen edustajakokous, joka muodostui jäsenvaltioiden parlamenttien edustajista. Samalla periaatteella koottiin Euroopan yhteisöjen yhteinen Euroopan parlamentaarinen edustajakokous. Näihin elimiin jäsenmaiden hallitukset nimesivät ”hyvin” palvelleita poliitikkoja, joiden painoarvo kotimaan politiikassa oli huvennut. Koko asiaa ei pidetty merkityksellisenä.
Aluksi parlamentti olikin lähinnä kokeneiden poliitikkojen keskustelukerho, jolle poliittiset päättäjät antoivat lähinnä viihdearvoa. Elimen valta kuitenkin kasvoi 2000-luvulla kansallisten parlamenttien työtä ohjaavaksi ”Euroopan eduskunnaksi”. Voisi todeta, että häntä alkoi heiluttaa koiraa. Suomenkin ensimmäiset mepit valitsi eduskunta. Tässäkin valinnassa on samoja merkkejä poliittisesta palkitsemisesta, kuitenkaan aliarvioimatta ketään.
Nykyisen kaltaisen Euroopan parlamentin jäsenet eli epävirallisesti europarlamentaarikot tai tuttavallisemmin ”mepit” (MEP, Member of the European Parliament), on vuodesta 1979 valittu suorilla vaaleilla. Näissä vaaleissa korvattiin eduskunnan vuonna 1995valitsemat mepit.
Kaikissa maissa kuitenkin vaalien ehdokkaat nimeävät puolueet, joten puolueilla on mahdollisuus palkita pitkäikäisiä poliitikkoja laittamalla heidät ehdokkaiksi vaaleihin. Suomessa on kuitenkin joissakin puolueissa laitettu nuorempiakin poliitikkoja Euroopan parlamenttiin kasvamaan korkoa ja hyvä niin, koska nyt tarvitaan eduskunnassa kansainvälistä kokemusta ja näkemystä. Tämä alkaa nyt näkyä hallitusten kokoonpanoissa.
Suomessa peräänkuulutetaan vaikuttamista Euroopan parlamentissa. Vaikka suomalaiset mepit olisivat kuinka kyvykkäitä tahansa, niin vaikuttaminen on vaikeaa, jos suurin osa muista mepeistä on lähetetty parlamenttiin vain odottelemaan eläkepäiviä. Meppien keski-ikä on kuitenkin laskenut, koska uusista jäsenvaltioista on tullut parlamenttiin paljon nuoria edustajia.
EU:n nykyisen sotkuisen tilanteen selityksenä on kuitenkin ainakin osittain se, että alkuvaiheessa parlamentin meno oli hälläväliä-tyylistä. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kreikka, jonka tiedettiin päässeen Euroopan Unioniin ”väärillä papereilla”. Vanhoilta ajoilta on myös selvinnyt, kuinka avustuksia jaettiin myös, miten sattuu. Tästä tällaisesta kärsivät etenkin Pohjoisen-Euroopan maat, joissa toimintakulttuuri oli säntillisempi.
Historiassa on riittävästi esimerkkejä siitä, kuinka väärille raiteille joutunut hallintokulttuuri muodostuu ”maan tavaksi”, jota on myöhemmin hirvittävän vaikea, ellei mahdotonta muuttaa. Voidaan varsin perustellusti sanoa, että EU on toistaiseksi ollut historiansa vanki. Viimeinen osoitus jahkailevasta ja hitaasta päätöksen teosta on pakolaiskriisi, jonka keskellä nyt elämme. Rajavalvonnan rakenteita aletaan rakentaa vasta nyt, kun miljoonat turvapaikanhakijat ovat jo täällä ja jäsenvaltiot ovat alkaneet suojata itseään aidoilla.
Paradoksaalista on myös terroristien pääsy vapaasti Eurooppaan. Tästä syytetään sitä, että tiedustelutieto ei ole liikkunut EU:n sisällä. Mitä ihmettä? Schengenin sopimus sallii vapaan liikkumisen myös terroristeille! Jo 9/11 tapahtumien jälkeen olisi pitänyt herätä perustamaan Eurooppaan European Intelligence Agency eli EIA keräämään ja jakamaan tiedustelutietoa. Sen sijaan nyt jokainen jäsenvaltio kerää ja säilyttää tiedot omana tietonaan.
Kun Suomessa on jälleen kerran herätty siihen todellisuuteen, että suljetun yhteiskunnan ja oman valuutan aikoina rakennettu byrokratia ei enää toimi vapaassa Euroopassa ja globaalissa maailmassa, niin samanlaisia valuvikoja on myös Euroopan Unionissa. Molemmissa tapauksissa on syytä katsoa peiliin ja laittaa asiat kuntoon.

Kommentit pois päältä artikkelissa Euroopan Unionin valuvikoja

WP Login