Posts Tagged ‘EU’

Yhdistyvätkö Irlannit?

Kiista Irlantien välisestä rajasta kiihtyy kiihtymistään. Ennen Euroopan Unionia etelän ja pohjoisen raja on ollut tiukasti vartioitu aina vuoteen 1993, jolloin solmittiin Maastrichtin sopimus. Jouduin ylittämään rajan lukuisia kertoja 1970 ja 1980 luvuilla. Lentoyhteyttä Dublinin ja Belfastin välillä ei ollut ja junayhteyksiä oli harvoin ja ne olivat hitaita. Oli siis pakko kulkea autolla. Rajalla oli betoniporsaita ja piikkilankaa, koska IRA oli voimissaan.

Eire eli Irlannin tasavalta oli vielä 1970-luvulla hyvin maatalousvaltainen ja viljelijöillä oli jopa niin vahva asema, että he pystyivät estämään maatalouden verotuksenkin. Eräs hallitus yritti saada maataloudelle 1 % veron, mutta hallitus kaatui välittömästi. Saadakseen maan talouden jotenkin kuntoon, hallitus saattoi voimaan verovapauslain 1970-luvulla ulkomaisille yrityksille 10 vuodeksi. Tämä toikin maahan etupäässä yhdysvaltalaisia yrityksiä. Tämä siksi, että mailla oli sopimus kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta. Ts. kun verovapaus oli voimassa, niin veroja ei tarvinnut maksaa myöskään Yhdysvalloissa.

Kun rajat avautuivat ja tullit poistuivat sisämarkkinoilla, niin myös Pohjois-Irlanti hyötyi ja sen talous alkoi kasvaa. Alueella oli aikoinaan ollut voimakas laivanrakennusteollisuus, mutta se oli näivettynyt ja kuihtunut jo 1960-luvulla. Osa syyllinen oli alueen jatkuvalla rauhattomuudella, jossa brittijoukot taistelivat IRA:a vastaan päivittäin. Avoimet rajat siis hyödyttivät koko saaren talouselämää ja yhteiselo rauhoittui muutoinkin.

Nyt ollaan todella vaikean tilanteen edessä, koska Brexit uhkaa sulkea rajat uudelleen. Tämä paluu entiseen ei varmaan miellytä irlantilaisia etelässä eikä pohjoisessa. Tajutaanko Brysselissä, millainen valtti heillä on käsissään? Jos saadaan jonkinlainen sopu, että Irlannista muodostuu jonkinlainen erityisalue, niin se kyllä avaa briteille tullittomat portit Eurooppaan. Ei ole iso asia kierrättää papereita Eiren kautta. Toisaalta portti on myöskin auki Yhdysvaltain markkinoille, koska aivan ilmeisesti Yhdysvallat ja UK tekevät jonkinlaisen tullisopimuksen.

Poliittisesti Sin Fei on aina ollut halukas Irlantien yhdistämiseen. Sitä on vastustanut pohjoisessa DUP, jonka tuki Brexitissä on välttämätön Theresa Maylle. Mutta tässä kohden myös DUP on ahtaassa raossa. Jos tulliraja astuu voimaan, niin DUP voi hävitä Pohjois-Irlannin kartalta seuraavissa vaaleissa ja eihän sellaista kukaan poliitikko voi sallia tapahtuvaksi. Isoa kuvaa sotkevat myös uskontokunnat, koska etelä on pääsääntöisesti katolilaista ja pohjoisessa on rinnalla vahva protestanttinen liike.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Yhdistyvätkö Irlannit?

Konjakkikauppias

Monet tuntevat Monnet-konjakin laadukkaana konjakkina. 1950-luvulta lähtien asiakasillallisten jälkeen kahvin kanssa oli tapana tarjota Monnet mieheen ja useimmiten monet. Sen sijaan harvemmilla on tiedossa, miten konjakkikaupparatsu yhdistyy merkittävällä tavalla Euroopan Unioniin.

Monnet oli maailman kansalainen, jonka ajoi kansainvälisyyteen konjakki. Hän nimittäin syntyi alkoholista toimeentulonsa saavaan perheeseen Cognacissa.  Hän jätti koulunkäyntinsä kesken ollessaan vasta kuusitoista ja siirtyi myymään konjakkia ympäri maailmaa. Hänen myyntialueensa alkoi Länsi-Kanadan preerioilta päätyen Niilin yläjuoksun kyliin Egyptissä.

Käännekohdaksi hänen kansainvälisessä ajattelussaan hän itse pitää tapausta, joka sattui hänelle Calgaryssä hänen ollessaan matkalla Lääkehatusta (Medicine Hat) Hirventurpaan (Moose Jaw).  Hän oli etsiskelemässä Calgaryssä vossikkaa, kuitenkaan löytämättä sellaista.  Tällöin hän kysyi paikallisilta lähintä tallia hevosen saamiseksi. Mies oli kehottanut häntä ottamaan oman hevosensa ja lähettämään sen takaisin, kun ei enää tarvitsisi sitä. Myöhemmin Monnet totesi tämän olleen hänen ensimmäinen opetuksensa kansainvälisien resurssien yhteiskäytöstä.

Hänen ideassaan, jossa keskityttiin priorisointiin ja osoitettiin kansantaloudellinen suunta kansallistetulle osalle elinkeinoelämää, muodostui Ranskan sodanjälkeinen tuotemerkki, joka erotti sen marxilaisesta talousjärjestelmästä. Sen tarkoituksena olikin nimenomaan muodostaa uusi kansantaloudellinen toimintamalli kommunismin ja markkinatalouden väliin.

Vaikka Jean Monnet’lla ei koskaan ollut minkäänlaista merkittävää virallista asemaa, tuli hänestä eräs sodan jälkeisen ajan merkittävimpiä henkilöitä. Hänet muistetaankin parhaiten ”Euroopan isänä” – Euroopan Unionin ideoijana ja rakentajana. Ensin hänen oli kuitenkin tehtävä suunnitelma, joka tulisi ravistelemaan Ranskan irti sen talouden pattitilanteesta ja modernisoisi sen perustuksiaan myöden.

Ensimmäisessä maailmansodassa hänellä oli tärkeä tehtävä liittoutuneiden huollon – logistiikan – organisoinnissa. Tässä tehtävässään hän alkoi kehittää laajaa kansainvälistä ystävyysverkostoa molemmin puolin Atlantin. Vuonna 1919 olleessaan 31-vuotias hänet nimitettiin korkeaan virkaan, mutta kyllästyneenä hän luopui siitä pari vuotta myöhemmin ja palasi takaisin perheyritykseen. Pian hän kuitenkin luopui kokonaan konjakista ja siirtyi kansainvälisen pankkitoiminnan pariin.

Ranskaa rasittivat sodan jälkeen mittava maksutaseen vaje ja teollisuuden rappeutuminen.  Tilanne tarvitsi nopeasti toimenpiteitä ja niinpä syntyikin ”Monnet Plan”.  Hän esitti suunnitelmansa de Gaullelle Washingtonissa elokuussa 1945, joka pyysi häntä ryhtymään heti toimeen.  Monnet aloitti perustamalla toimistonsa aluksi hotelli Bristoliin Pariisissa sijoittaen työpöytänsä kylpyammeen päälle. Myöhemmin hään muutti toimistonsa pääministerin asunnon läheisyydessä sijaitsevaan kaupunkitaloon.

Siellä hän suunnitteli pienellä henkilökunnalla ja erittäin salassa pidetyillä operaatioilla Ranskan talouden tulevaisuuden suunnitelman. Monnet’in tarkoituksena ei ollut tieteellisen tarkasti suunnitella toimenpiteitä vaan pikemminkin luoda optimistinen tulevaisuuteen suuntautuva järjestelmä. Suunnitelmassa varattiin selvä ja merkittävä tila pienyrittäjyydelle kansantaloudessa.

Winston Churchill oli Zürichin yliopistossa 19.9.1946 pitämässään puheessa esittänyt Saksan ja Ranskan liittoa ensimmäisenä askeleena yhtenäisempään Eurooppaan. Perimmäisenä syynä oli sotariskien minimointi. Tätä puhetta seurasikin Eurooppaa yhdistävien sopimusten sarja. Ensiksi muodostettiin 17.3.1948 kollektiivisen puolustuksen ja taloudellisen yhteistoiminnan liitto (Western Union), johon kuuluivat Iso-Britannia, Ranska ja Benelux- maat, sitten OEEC (Organization for European Economic Cooperation), 4.4.1949 NATO ( North Atlantic Treaty Organization) ja Strassburgin sopimus Euroopan neuvostosta 5.5.1949.

Ehkä Euroopan kehityksen kannalta tärkeimmän tapahtuman muodosti ns. Schumanin julistus 9.5.1950.  Jean Monnetin aloitteesta Ranskan ulkoministeri esitti, että Ranskan ja Saksan liittotasavallan hiili- ja terästeollisuus saatettaisiin maiden yhteisen elimen alaisuuteen. Järjestelmä olisi avoin kaikille halukkaille eurooppalaisille valtioille. Tämä ehdotus johti 19.4.1951 Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (ECSC, European Coal and Steel Community) perustamiseen.  Jäseniksi tulivat Belgia, Ranska, Italia, Luxemburg, Alankomaat ja Saksan liittotasavalta eli ns. kuutoset.  Tätä sopimusta pidetään nykyiseen Euroopan Unioniin johtaneena sopimuksena.  Vuodesta 1985 alkaen toukokuun 9. on juhlittu Eurooppa päivänä.

EU:n juuret ovat siis syvällä pysyvän rauhan saamiseksi Eurooppaan kahden tuhoisan sodan jälkeen. Talousliitto vahvisti kehitystä. Kun yritykset pääsevät vapaasti sijoittamaan rajojen yli, niin intressit sotilaallisiin yhteenottoihin vähenevät, koska taloudelliset menetykset kohdistuisivat kaikkiin osapuoliin. Nyt kuitenkin alkaa useiden Euroopan maiden vaalien alla näyttää siltä, että punainen lanka ja EU:n identiteetti alkaa olla hukassa. Ongelmaa korostavat vielä Puolan ja Unkarin omapäiset sooloilut.

Nähtäväksi jää, löytääkö Eurooppa itsensä ulos ongelmistaan. Liittovaltiokehitys näyttää mahdottomalta ja sanktiopolitiikkakaan ei näytä toimivan. Nyt tarvitaan eurooppalainen ”think tank” kehittämään EU v.?.0. Kun nyt taivastellaan Brexitin aiheuttamia taloudellisia menetyksiä niin, mitkä olisivat seuraukset koko EU:n hajoamisesta kunkin yksittäisen valtion kohdalla? Paluuta entiseen ei taida olla?

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Konjakkikauppias

Euroopan Unionin valuvikoja

Euroopan Unionin valuviat ovat syvälle sen alkulähteillä. Euroopan parlamentin edeltäjiä olivat Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleinen edustajakokous, joka muodostui jäsenvaltioiden parlamenttien edustajista. Samalla periaatteella koottiin Euroopan yhteisöjen yhteinen Euroopan parlamentaarinen edustajakokous. Näihin elimiin jäsenmaiden hallitukset nimesivät ”hyvin” palvelleita poliitikkoja, joiden painoarvo kotimaan politiikassa oli huvennut. Koko asiaa ei pidetty merkityksellisenä.
Aluksi parlamentti olikin lähinnä kokeneiden poliitikkojen keskustelukerho, jolle poliittiset päättäjät antoivat lähinnä viihdearvoa. Elimen valta kuitenkin kasvoi 2000-luvulla kansallisten parlamenttien työtä ohjaavaksi ”Euroopan eduskunnaksi”. Voisi todeta, että häntä alkoi heiluttaa koiraa. Suomenkin ensimmäiset mepit valitsi eduskunta. Tässäkin valinnassa on samoja merkkejä poliittisesta palkitsemisesta, kuitenkaan aliarvioimatta ketään.
Nykyisen kaltaisen Euroopan parlamentin jäsenet eli epävirallisesti europarlamentaarikot tai tuttavallisemmin ”mepit” (MEP, Member of the European Parliament), on vuodesta 1979 valittu suorilla vaaleilla. Näissä vaaleissa korvattiin eduskunnan vuonna 1995valitsemat mepit.
Kaikissa maissa kuitenkin vaalien ehdokkaat nimeävät puolueet, joten puolueilla on mahdollisuus palkita pitkäikäisiä poliitikkoja laittamalla heidät ehdokkaiksi vaaleihin. Suomessa on kuitenkin joissakin puolueissa laitettu nuorempiakin poliitikkoja Euroopan parlamenttiin kasvamaan korkoa ja hyvä niin, koska nyt tarvitaan eduskunnassa kansainvälistä kokemusta ja näkemystä. Tämä alkaa nyt näkyä hallitusten kokoonpanoissa.
Suomessa peräänkuulutetaan vaikuttamista Euroopan parlamentissa. Vaikka suomalaiset mepit olisivat kuinka kyvykkäitä tahansa, niin vaikuttaminen on vaikeaa, jos suurin osa muista mepeistä on lähetetty parlamenttiin vain odottelemaan eläkepäiviä. Meppien keski-ikä on kuitenkin laskenut, koska uusista jäsenvaltioista on tullut parlamenttiin paljon nuoria edustajia.
EU:n nykyisen sotkuisen tilanteen selityksenä on kuitenkin ainakin osittain se, että alkuvaiheessa parlamentin meno oli hälläväliä-tyylistä. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kreikka, jonka tiedettiin päässeen Euroopan Unioniin ”väärillä papereilla”. Vanhoilta ajoilta on myös selvinnyt, kuinka avustuksia jaettiin myös, miten sattuu. Tästä tällaisesta kärsivät etenkin Pohjoisen-Euroopan maat, joissa toimintakulttuuri oli säntillisempi.
Historiassa on riittävästi esimerkkejä siitä, kuinka väärille raiteille joutunut hallintokulttuuri muodostuu ”maan tavaksi”, jota on myöhemmin hirvittävän vaikea, ellei mahdotonta muuttaa. Voidaan varsin perustellusti sanoa, että EU on toistaiseksi ollut historiansa vanki. Viimeinen osoitus jahkailevasta ja hitaasta päätöksen teosta on pakolaiskriisi, jonka keskellä nyt elämme. Rajavalvonnan rakenteita aletaan rakentaa vasta nyt, kun miljoonat turvapaikanhakijat ovat jo täällä ja jäsenvaltiot ovat alkaneet suojata itseään aidoilla.
Paradoksaalista on myös terroristien pääsy vapaasti Eurooppaan. Tästä syytetään sitä, että tiedustelutieto ei ole liikkunut EU:n sisällä. Mitä ihmettä? Schengenin sopimus sallii vapaan liikkumisen myös terroristeille! Jo 9/11 tapahtumien jälkeen olisi pitänyt herätä perustamaan Eurooppaan European Intelligence Agency eli EIA keräämään ja jakamaan tiedustelutietoa. Sen sijaan nyt jokainen jäsenvaltio kerää ja säilyttää tiedot omana tietonaan.
Kun Suomessa on jälleen kerran herätty siihen todellisuuteen, että suljetun yhteiskunnan ja oman valuutan aikoina rakennettu byrokratia ei enää toimi vapaassa Euroopassa ja globaalissa maailmassa, niin samanlaisia valuvikoja on myös Euroopan Unionissa. Molemmissa tapauksissa on syytä katsoa peiliin ja laittaa asiat kuntoon.

Kommentit pois päältä artikkelissa Euroopan Unionin valuvikoja

WP Login