Posts Tagged ‘EK’

Kabinettidemokratiaa

Suomen teollisuuden historia ei ole kovin pitkä. Kun tervanpolttoa ei lasketa, niin metsäteollisuus alkoi 1800-luvun lopulla. Ruotsin vallan aikana oli hankalaa, koska Ruotsi pyrki kantamaan ”vientitulleja”. Venäjän vallan aikakausi olikin liberaalimpaa Joka tapauksessa ammattiyhdistysliike syntyi suuryritysten katveeseen. Ensimmäinen yleislakko viime vuosituhannen alussa säikäytti yritykset ja valtiovallan, koska Euroopasta oli tullut useita varoittavia esimerkkejä.

Varsinaisesti Työehtosopimuslaki syntyi 7.6.1946. Silloinkaan osapuolina ei ollut pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Ennen sotia ei juuri ollut muuta kuin maatalousyrittäjiä ja kauppaliikkeitä. Näitä alkoi syntyä vasta sotakorvausten myötä, kun suurten yritysten voimat eivät yksinään riittäneet sotakorvauksia täyttämään. Sotakorvausten toimittamisissa olivat myös työntekijät kovilla ja koko kansa meni talkoohengellä.

Kun sitten sotakorvaukset oli maksettu, työväestö halusi päästä tulevaisuudessa jaolle tuloksista ja siihen tarvittiin jälleen yleislakko. Tästä alkoi sitten kabinettidemokratia eli kolmikanta, jossa valtio toimi varsin äänettömänä jäsenenä. Muina osapuolina SAJ ja sittemmin SAK ja työnantajapuolelta EK:n edeltäjä SYT ja myöhemmin EK. Suomen Yleinen Työnantajaliitto on hieman harhaanjohtava, koska siihen eivät kuuluneet pienet yritykset eli nykyisin Suomen Yrittäjiin kuuluvat yritykset.

Tätä rakenteellista ongelmaa ei ole saatu korjattua ja siksi niin työlainsäädäntö kuin työmarkkinaneuvottelutkin osoittautuvat enemmän kahden kerroksen toiminnaksi, kuin koko yrityskenttää yhdistäväksi toiminnaksi. Pienet yritykset kuitenkin kahlittiin yhteisiin pelisääntöihin ay-liikkeen toimesta kirjaamalla sopimuksiin yleissitovuus. Tällainen pykälä ei silloin merkinnyt SYT:lle mitään ja ay-liike sai pienistä ja keskisuurista yrityksistä niskalenkin.

Nyt kuitenkin koko yrityskentän rakenne on muuttunut. EK:n jäsenistön ulkopuolisissa yrityksissä on enemmän työntekijöitä, kuin EK:n jäsenistössä. Tästä huolimatta Suomen Yrittäjiä on vieroksuttu ja katsottu nenän vartta alaspäin. Tällainen asenne on demokratian vastaista ja siihen on tultava muutos!

Kolmikannan konsensusmalli rakensi työmarkkinoille ja kansantalouteen syklisen mallin. Malli muodostui jatkuvista inflaatioista ja devalvaatioista. Kotimarkkinoilla toimiville yrityksille tämä oli raskasta aikaa. Kolmikannassa tehtiin tyhmiä päätöksiä, mutta mitä väliä. Kun talous alkoi sakata, niin devalvaatiota peliin. Ironista tämä on siksi, että ay-johtajat tiesivät varsin hyvin, mihin ylisuuret palkankorotukset ja muut edut johtavat. Selityskin jäsenille oli helppo: eihän me devalvaatiolle mitään voida ja taas meni ostovoima viemäristä alas.

Koiviston presidenttikaudella pyrittiin sitten inflaatiota hillitsemään. Pääministerinä hän teki ensimmäisen devalvaation syksyllä 1967. Sen vaikutuksia yritettiin rajata hintasäännöstelyllä, joka epäonnistui. 1980-luvulla otettiin käyttöön toinen keino. Markkaa ryhdyttiin keinotekoisesti vahvistamaan jopa revalvoinnilla. Tämä oli täysin amatöörimäistä toimintaa ja johti markan vahvistumiseen päävaluuttojen suhteen noin 35 % vajaassa 10 vuodessa.

1990-luvun alussa jopa SYT:n jäsenet horjuivat konkurssien porteilla. Suomen Pankissa uhottiin VATT:n tutkimusten mukaan, että saavat tulla vuorineuvokset polvillaan kerjäämään devalvaatiota. Sitten kupla puhkesi, eikä edes devalvaatio auttanut enää. Markka piti panna kellumaan ja sen arvo palasi 10 vuotta taaksepäin. Valuuttalainat muuttuivat markoissa yrityksille ylivoimaisiksi ja yli 40 000 yritystä joutui konkurssiin. Tämä johti lopulta siihen, että markasta jouduttiin luopumaan ja siirtymään €uron siipien suojaan! Tämä oli ainoa nopea puolustuskeino korporatismia vastaan.

EK lähti neuvottelupöydistä, mutta SAK ja muut ay-liitot jäivät kärvistelemään kolmikannan hiilloksille. Nyt on kuitenkin niin, että yhteisvaluutassa markkinavoimat lopulta päättävät, missä kaappi seisoo. Ay-liikkeen on joko suostuttava joustoihin työnantajien kanssa tai sitten itkettävä ja nöyrryttävä. Tällainen poteroista ammuskelu ei ole tätä aikaa ja johtaa vain siihen, että automaatio, robotismi ja siirtyminen helpompiin toimintaympäristöihin, vievät työpaikat ja johtavat kansallistalouden matokuurille!

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Kabinettidemokratiaa

Hopeatarjotin

Ay-liike toimii suurelta osin vapaamatkustajan asemassa. Suomi on ainoa maa koko maailmassa, jossa työnantajat keräävät, tilastoivat ja tilittävät ay-liikkeelle työntekijöiden jäsenmaksut. Ay-liike ei edes maksa tästä työstä koituvia kuluja yrityksille. Kaikki muut yhdistykset Suomessa keräävät itse omat jäsenmaksunsa.
Syytön osapuoli tässä ei ole myöskään EK ja sen edeltäjä. Jäsenmaksunperintäsopimus eli työnantajien velvollisuus periä ja tilittää ay-jäsenmaksut tuli yhtenä osana v. 1968 solmittuun LIINAMAA I-tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun ja on siitä lähtien kuulunut vakiolausekkeena ammattiliittojen solmimiin työehtosopimuksiin. Siis ns. yleissitovuuden piiriin kuuluviin sopimuksiin, joita kaikki yritykset joutuvat noudattamaan!
Lukuisista vaatimuksista vuosien varrella huolimatta, ei nykyinen EK ole suostunut edes neuvottelemaan tästä työnantajien velvoitteesta. Alkuperäinen ajatus on näköjään sukupolvien vaihtuessa unohtunut. Sopimusta tehtäessä oli tarkoitus, että näin pystytään hallitsemaan joukkoja ja estämään lakkoja. Viime vuodet ovat kuitenkin todistaneet, että tämä toive ei ole täyttynyt.
Kun nyt katselee yhteiskuntasopimusneuvotteluja ja pakkolakien valmistelua, tulee auttamatta tunne, kuin olisi teatterissa katsomassa jotain näytelmää. Näytelmät roolit ja juoni ovat hyvin selvillä, mutta kuka on käsikirjoittaja ja kuka ohjaa tätä maamme tuhoon johtavaa näytelmää? Tästä ei ainakaan voi syyttää Euroopan Unionia. Mutta kuten vanhemmilla tutkijoilla on tapana sanoa: Seuraa rahaa!
Olisiko aika jo Suomessakin siirtyä 2010-luvulle ja laittaa ammattiyhdistysliike liike keräämään omat jäsenmaksunsa ja luopumaan vapaamatkustajan asemastaan? Kaikenlainen yritysten orjuuttaminen on lopetettava!

Kommentit pois päältä artikkelissa Hopeatarjotin

WP Login