Posts Tagged ‘D-vitamiini’

Vahvan markan unelma


Someen ilmestyy aika-ajoin ihmettelyä, miksi vahvan markan politiikasta ei ole tehty tieteellisiä tutkimuksia. Selvityksiä on kyllä tehty ja ainakin yksi kansainvälinen tutkimus. VATT:n selvityksistä on jäänyt mieleeni kaksi tapausta. Eräässä selvityksessä todettiin, että 90-luvun lama päättyi kaksi vuotta liian aikaisin, jotta rakenteita olisi voitu korjata. Syyksi ilmoitettiin Nokian nousukiito!

Toinen tapaus oli sikäli järkyttävä, että se todisti Suomen pankin täydellisen ammattitaidon puutteen valuuttamarkkinoiden toiminnasta. Raportin mukaan Suomen Pankin johtoryhmässä todettiin, että: ”Saavat tulla metsäteollisuuden vuorineuvokset polvillaan rukoilemaan devalvaatiota!” Ei tarvinnut tulla, koska metsäteollisuus oli toimialana polvillaan 90-luvun alussa!

Suomen markan historia on lyhyt, mutta värikäs. On ollut hopeamarkkaa, kultamarkkaa, valuuttoihin sidottua markkaa jne. Markan muututtua setelirahaksi, sitä on jouduttu korjaamaan toistuvilla devalvaatioilla. Devalvaatioita seurasi aina inflaatio ja uusi devalvaatio, jota kutsuttiin D-vitamiiniksi. Vuosina 1957 ja 1967 suoritettiin 30 % devalvaatiot. Devalvaatioilla pyrittiin aina korjaamaan inflaation aiheuttama kansainvälinen kilpailukykyvaje. Nyt Kiinaa syytetään valuuttansa manipuloinnista, mutta kyseessä on devalvointi. Kiinan valuutta reminbi on samanlainen keskuspankin säätelemä kuin Suomen markka oli.

Koiviston hallituksen vuoden 1967 devalvaation jälkeistä inflaatiota yritettiin hillitä hintasäännöstelyllä. Se epäonnistui kuitenkin pahasti, koska tuontituotteille ei ollut mahdollista asettaa hintasulkuja, koska devalvoitu markka itsessään nosti tuntihintoja. Kotimaisten tuotteiden hintasulkua myös kierrettiin esim. kierrättämällä tuote esim. Ruotsin kautta, jolloin hinnan muodostus oli vapaa. Säännöstely ei myöskään koskenut koko myyntiketjua.

Suomi on ollut ja on edelleen viennistä riippuva maa. Markan ongelma oli aina se, että kukaan ulkomainen vientiasiakas ei suostunut ostamaan markoissa. Vientituotteet oli myytävä Euroopassa ostajamaiden valuutoilla ja muualle dollareina. Kaikkein koomisinta oli se, että sahamiehet joutuivat myymään tuotteensa Ruotsin kruunuissa. Ostajat eivät halunneet ottaa mitään valuuttariskiä kahden pahimman kilpailijamaan välillä. Sahatavaramarkkinoilla Ruotsin kruunu oli vahva valuutta!

Vuoden 1982 devalvaation jälkeen inflaation hillitsemiseen otettiin käyttöön toinen keino. Sitä on kutsuttu vahvan markan politiikaksi. Markkaa ryhdyttiin keinotekoisesti vahvistamaan ilman, että Suomen talous olisi antanut siihen aihetta. Apuna käytettiin jopa markan revalvointia prosentilla 1984 ja neljällä prosentilla 1989. Lopulta tämä politiikka vahvisti Suomen markkaa suhteessa Saksan markkaan noin 33 % kahdeksassa vuodessa. Tämä on niin suuri valuutan arvon nosto, että yksikään yritys ei pysty sitä millään toimilla kompensoimaan ja vientikilpailukyky oli sitten siinä!

Markan keinotekoisen vahvistamisen lisäksi ryhdyttiin vapauttamaan valuuttamarkkinoita. Vapauttaminen tapahtui kahdessa vaiheessa, mutta viimeinen vaihe tuli liian nopeasti. Kaikilla oli mahdollisuus saada valuuttalainoja ja pankit pitivät yrityksille oikein kokkareita ja jopa painostivat ottamaan valuuttalainoja.

Kysyinkin tutulta pankinjohtajalta tällaisessa tilaisuudessa, että mitäpä jos kupla puhkeaa? Suomen Pankkihan tätä tyrkyttää, hän vastasi. Valuuttalainat lisäsivät rahan määrää markkinoilla valtavasti ja Suomesta tuli kasinotalous! Suomen Pankissa ei ymmärretty sitä, että valuuttalainoja voidaan käyttää vain sellaisissa kansantalouksissa, joissa oman valuutan arvo määräytyy kansainvälisillä markkinoilla eli ”kelluu”.

Hintasäännöstelyn ja vahvan markan politiikan vaihtoehtona olisi ollut kilpailukyvyn palauttaminen Sisäisellä devalvaatiolla. Sehän ei ollut kolmikantakonsensuksessa mitenkään mahdollista, koska se olisi edellyttänyt palkkojen ja muiden etujen leikkauksia. Kiky oli hyvä esimerkki sisäisen devalvaation yrityksestä. Tuloksethan olivat varsin heikkoja. Vahva markka alkoi vapista, kun päivittäin alkoi pankeilta tulla tietoja ongelmista lainojensa kanssa. Loppuvaiheessa yliyön korotkin olivat jo jopa yli 40 %. Monet yritykset, joilla oli ylimääristä, laittoivat rahat viikon lopun yli koville koroille ja saivat ne takaisin maanantaina mukavasti turvonneina.

Kun kupla alkoi puhjeta, niin ensin markka sidottiin ecuun ja devalvoitiin 12 % 1991. Heti seuraavana vuonna markka jouduttiin laittamaan kellumaan, jolloin sen arvo romahti. Valtio laittoi pankeille piikin auki ja pankit hakivat konkurssiin jopa kannattavia yrityksiä. Eri tutkimusten mukaan vahvan markan politiikka maksoi Suomelle reilut 40 000 yritystä. Arvatkaa kuka joutui lakisääteisesti elättämään konkurssiin menneet ja elinkautiseen velkahelvettiin tuomitut yrittäjät – Suomen valtio!

Näitä kustannuksia ei ole edes VATT halunnut laskea ja kertoa kansalle? Koko tämä tapahtumaketju vuodesta 1982 johti siihen, että Suomen oli luovuttava markasta ja liityttävä euroon. Ne, jotka vieläkin haikailevat markan perään, eivät ymmärrä, että Suomi oli puun ja kuoren välissä!

Pahin on kuitenkin vielä edessä. Suomen hallinnolliset rakenteet ovat edelleen samanlaiset ja kilpailukykyämme rasittava kuin ennen euroon liittymistä. Seuraava lamakausi on tulossa ja silloin on tiedossa verta, hikeä ja kyyneleitä. Mikäli silloin ei korjata rakenteita kilpailukykyisemmiksi, tullaan näkemään teollisuuden maastapako. Olipa sitten voimassa täysin naurettava maastopoistumisvero tai ei.

Kommentit pois päältä artikkelissa Vahvan markan unelma

Talouden kiemuroista

Inflaatio merkitsee kansantajuisesti hintojen nousua. Hintojen nousu puolestaan heikentää ostovoimaa. Ostovoiman heikentyminen puolestaan huutaa palkankorotuksia. Palkankorotukset nopeuttavat inflaatiota jne. Tämä on siis noidankehä, jossa markan aikoina elimme. Silloin kilpailukykyvaje korjattiin devalvaatiolla, joka nopeutti inflaatiota ja johti rankkoihin kolmikantaneuvotteluihin.
Totta kai kaikki päättäjät tiesivät, miten tämä noidankehä toimii, mutta mitä väliä. Kun devalvoitiin, niin ay-pomot totesivat, että emmehän me mitään voi devalvaatiolle. Samalla he nauroivat sisäänpäin, että kohta kiillotetaan kilpiä yötä myöten käytävissä palkkaneuvotteluissa. Sitä he eivät kertoneet, että devalvaation jälkeinen inflaatio syö palkansaajien palkankorotukset aamupalaksi. Ihan kuin ottaisi lapselta tikkarin. Kuka huijasi ja ketä?
Inflaatio ei kuitenkaan pystynyt nakertamaan omaisuuden arvoa, vaan ne arvot päivittyivät inflaation myötä ajan tasalle. Asiasta tietämättömät palkansaajat olivat tyytyväisiä, kun palkat nousivat. Kapitalistit olivat tyytyväisiä, kun vienti veti ja omaisuuden arvot säilyivät tai nousivat. Kaikki olivat tyytyväisiä poliitikkoja myöden, jotka pystyivät jakamaan kansalle inflaation mukanaan tuomaa olematonta hyvää.
Kyllähän hallituksetkin yrittivät parhaansa. Koiviston hallitus asetti hintasulun suurimmalle osalle kotimaisia tuotteita 1967 devalvaation jälkeen. Tuontitavaroillehan ei kuitenkaan voinut hintasulkua asettaa, koska tuonti olisi tyssännyt siihen. Mutta mikään ei ole niin viisas kuin bisnesmies. Alettiin laivata Turusta terästä Tukholmaan. Siellä se sitten tullattiin laivassa ja tuotiin Suomeen takaisin ruotsalaisena hintasäännöstelystä vapaana tavarana. Tullejakaan ei sopimuksen mukaan tarvinnut maksaa. Tämän edessä hallitus oli voimaton ja rakennuskustannukset nousivat.
Kaikilta tämäkään ei onnistunut. Niinpä sementin valmistajat keksivät sekoittaa sementtiin Lahti Energian lämpövoimalan tuottamaa tuhkaa. Ensimmäiset tuhkat tosin tuotiin minun tontilleni, koska ne eivät kelvanneet vielä Partekille. Tuhkan lisääminen lisäsi tietysti menekkiä, koska sellaista sementtiä oli määräysten mukaan käytettävä enemmän kuin ihan pudasta. Hintoja ei kuitenkaan tarvinnut nostaa. Saksassa messuilla jopa puolalaiset nauroivat tällaiselle sementille. Ei ole totta!
No, kun tämäkään kikkailu ei toiminut, niin sitten 1980-luvulla päätettiin devalvaation jälkeen nostaa keinotekoisesti markan arvoa. Näin piti saada tuonti-inflaatiota kuriin ja pidettyä vientikilpailukykyä yllä. Kun jahtaa kahta jänistä yhtä aikaa, niin ei saa kumpaakaan. Vahva markka laittoi Suomen polvilleen ja historia toisti itseään. Aina, kun valtiovarainministeri sanoi perjantai ehtoolla, että devalvaatiota ei tule, niin sunnuntaiehtoolla se sitten tuli. Vaan 1990-luvulla ei devalvaatiokaan riittänyt, vaan markka joutui kellumaan pelastusrenkaan varassa. Hämärissä kabineteissa oltiin paniikissa ja henkeä ahdisti. Pakko oli liittyä rahaliittoon ja luopua omasta valuutasta.
Nyt on kuitenkin kaikki muuttunut. Euroopan keskuspankkia myöden kaikki kaipaavat inflaatiota. Kun kysyntä on heikkoa, niin inflaatio pysyy piilossa. Pikemminkin se on miinusmerkkinen eli deflaatio. Ongelma on siinä, että kaikki taloustieteen teoriat ja Nobelit on myönnetty siinä uskossa, että kasvu on ikuista. Nyt ollaan sormi suussa, kun kasvua ei ole. Kuka tekisi teorian nollakasvun pohjalta? Suomen kilpailukykyä ei pelastanut edes euron yli 30 % devalvoituminen.
Tällä haluan todistella, että devalvaatio on kansantalouden itsepetoksen korkein potenssi! Olipa meillä käytössä sitten markka tai euro, niin inflaatiokaan ei ole omissa käsissämme. Yli 60 % kauppojen tiskin yli myytävistä tuotteista on tuontitavaraa. Tästä johtuen, edes ostovoiman lisääminen ei työpaikkoja lisää – Suomessa!

Kommentit pois päältä artikkelissa Talouden kiemuroista

WP Login