Posts Tagged ‘ay-liike’

Hybriditalous

Varsinaisesti maailman kansantalouksien järjestelmien voidaan katsoa alkaneen teollisesta vallankumouksesta eli höyrykoneen käyttöönotosta. Sen jälkeen muutoksia on tapahtunut melko nopeassa tahdissa. Viimeinen vaihe on ollut globalisaatio, jota on pitänyt jollain tavoin kasassa WTO ja Xpack, ketä siihen kulloinkin kuuluu.

Nyt Trump on alkanut laittaa koko maailman talousjärjestelmää uusiksi, ilmeisesti olettaen, että hän voi toimillaan saada jonkinlaisen USA-kartellin maailmankaupassa. Hän ei näytä ymmärtävän, että tämä historian vaihe on käyty jo läpi. Oman kasantalouden suojaaminen merkitsee sitä, että muut tekevät saman tavalla tai toisella.

Maailma on kuitenkin muuttunut oleellisesti, koska viime vuosisadan alkupuolella syntyi useita kommunistisia talouksia. Viimeinen vaihe oli Euroopan yhteisvaluutta. Yhteisvaluuttaan kuuluvilla mailla ei ole varsinaista omaa kansantaloutta vaan heikompi kansallistalous. Kansallisissa talouksissa ei ole mahdollista parantaa kilpailukykyä esim. devalvaatiolla tai muilla finanssitoimenpiteillä. Kilpailukyky vientivetoisissa maissa eli pienissä kansallistalouksissa on revittävä ns. omasta selkänahasta. Tämän toivoisi myös ay-liikkeen tajuavan.

Trumpin aloittama kauppasota johtaa väistämättä pitkäaikaisiin vaikutuksiin globaalissa taloudessa. Syntyy uudenlainen talousmalli, jossa länsi ei ole enää veturina. Länsimaisissa demokraattisissa valtioissa talous on paalutettu tiukasti lainsäädännöllä niin maakohtaisesti kuin kansainvälisesti. Kansainvälisesti on olemassa lainsäädäntö ja ns. hyväksytyt yleiset kauppatavat erityisesti yksityisellä sektorilla. Näihin yleensä perustuvat kansainvälisten välimiesoikeuksien päätökset!

Nyt Trump on ärsyttänyt Kiinan, jonka talousmalli perustuu täysin toisenlaiseen päätöksentekoprosessiin kuin lännessä. Ensinnäkin Kiinan valuuttavaranto on melkein yhtä suuri kuin USA:n kasvava valtion velka. Tätä tärkeämpi on keskitetty päätöksen teko, jolla näitä varoja voidaan käyttää nopeasti joko valtion tai maan yksityisten yritysten operaatioihin. Tällaisia operaatioita on näkyvissä jo eri puolilla maailmaa ja myös Suomessa.

Kiinan maailman laajuinen vaikutusvallan kasvu johtuu sen hämmästyttävän nopeasta talouskasvusta. Tällaista kasvua ei ole maailmassa nähty koskaan aiemmin. Näin valtavan asukasmäärän valtio on näyttänyt kaksinumeroisia kasvulukuja. Länsimaisessa markkinataloudessa tällaista kasvua ja sen nopeutta pidetään mahdottomana. Tutkijat ovat esittäneet syiksi kahdeksan näkökulmaa.

Ensinnäkin Kiina ei ole traditionaalisessa mielessä kansallisvaltio. Sen kehitys sivistysvaltiona vastaa lännen historiassa 1800-luvun loppua. Kiinassa jouduttiin lopulta huomaamaan, että muu maailma ei tule siirtymään kommunismiin. Tästä johtuen sen oli mukauduttava lännen markkinatalousmalleihin viennin ja kotimaan kasvun suhteen. Toiseksi Kiina on myös joutunut sopeutumaan ympäröivien valtioiden toimintamalleihin. Tämä sopeutuminen on kestänyt tuhansia vuosia ja päättyi vasta 1800-luvun lopulla. Tällaista tapahtumaa tutkijat kutsuvat tributary-state-vaiheeksi. Täydellisesti tämä vaihe ei ole vielä kadonnut.

Kolmanneksi silmiinpistävää on kiinalaisten suhtautuminen eri rotuihin ja etnisiin alkuperiin. Han-kiinalaiset uskovat olevansa samaa rotua, vaikka se ei lainkaan pidä paikkaansa. Valtava populaation kasvu laajalla alueella on sekoittanut eri heimoja ja rotuja keskenään, joten yhtenäistä alkuperää olevaa heimoa ei voi olla. Tästä johtuen kiinalaisten suhtautumista rotuihin, ei voida pitää poliittisena agendana. Kiinan historia on liian vanha ja syvälle menevä. Tästä esimerkkinä on tavallisten kiinalaisten suhtautuminen Taiwanin kiinalaisiin. Se poikkeaa täysin hallituksen linjasta.

Neljänneksi Kiina operoi maanosana toisin kuin esim. Yhdysvallat ja muut maanosavaltiot. Vaikka Kiina toimii joissakin tapauksissa kuten muut mantereiset kansallisvaltiot, sen valtion alue ja väestömäärä ovat aivan omaa luokkaansa. Kiinan modernisaatio ja kaupungistuminen ovat maanosamittaluokkaa. Kun menin ennen Pekingin olympialaisia lentokentältä Qingdaon keskustaan, laskin matkalla sata nosturia ja olin vielä esikaupunkialueella. Sama oli tilanne lähes kaikissa suuremmissa kaupungeissa 2000-luvulla. Suomessakin muistetaan hyvin maaltamuuton aika vahvana talouskasvun aikana. Ei kuitenkaan ole helppoa kuvitella sitä kaksituhatkertaisena.

Viidenneksi Kiinassa ei ole samankaltaista asetelmaa kuin vaikkapa Euroopassa, jossa imperialistiset dynastiat joutuivat elämään muiden kilpailevien instituutioiden, kuten kirkon ja porvareiden kanssa. Valtaa ei siis tarvinnut jakaa kirkon tai kauppahuoneiden kanssa. Kiinassa ei ole selkeästi organisoituja uskonnollisia yhteisöjä kuten lännessä. Vaikka erilaisia uskontokuntia ja kaupallisia toimijoita onkin maassa, niin valta ei ole niiden kanssa jaettu.

Kommunismin aatteeseen se ei aikoinaan sopinut ja nyt kapitalistisessa kommunismissa yksityistä toimintaa on, mutta valta pysyy tiukasti nomenklatuurin käsissä. Tästä johtuen Kiina on erittäin kilpailukykyinen valtiona verrattuna mihin tahansa muuhun valtioon. Tällä on erittäin vahva vaikutus muuhun maailmaan nähden. Kuin muissa maissa vatuloidaan päätöksien kanssa, niin Kiinassa ne tulevat koordinoidusti ja nopeasti. Päätöksiä ei tarvitse kummemmin selitellä.

Kuudentena mainitaan Kiinan modernisoitumisen huomattava nopeus. Tämä nopeus poikkeaa huomattavasti lännen kokemuksista valtion muutoksissa. Tosin on huomattava, että lännen modernisoituminen alkoi huomattavasti aikaisemmin, joten Kiina on voinut hyödyntää lännen kokemuksia. Jos otetaan esimerkiksi vaikka puhelimet, niin niiden käyttöönotto ja kehitys lännessä kesti parikymmentä vuotta. Kiinan modernisoitumisessa ei tätä kehitysvaihetta ollut. Siellä siirryttiin suoraan valmistukseen.

Seitsemänneksi Kiina hallitsi vuodesta 1949 kommunistinen hallinto. Paradoksi Kiinan ja lännen välillä lienee se, että 1989 Euroopan kommunismi romahti mahdottomuuteensa. Tämä merkitsi ehdottomasti myös Kiinan kommunistisen järjestelmän tuhon alkua. Kiinan markkinatalouden pohjalla on kuitenkin kommunistisen päätösjärjestelmän juuret, jotka voivat säilyä vielä hyvin pitkään. Sivistysvaltioksi siirtyminen näin massiivisessa maassa kestänee sukupolvia. Gorbatshovin elämäkerrasta käy selkeästi ilmi, että hän yritti samanlaista hiljaista siirtymistä Venäjällä, mutta hänet syrjäytettiin.

Viimeisenä eli kahdeksantena Kiina tulee vielä vuosikymmeniä olemaan polarisoitunut sekä kehitysmaaksi että kehittyneeksi maaksi. Tämä antaa lisää kilpailuetua tällä valtavalle maalle. Palkkaerot ja kustannuserot yhteensä kehittyneen ja kehittyvän maan välillä ovat suuria. Maa on laaja ja kustannuserot eri osissa ovat suuria. Näin oli myös Virossa. Tallinnan alueen kustannukset ja hinnat olivat jopa puolet korkeampia kuin etelä- ja Kaakkois-Virossa ja maan koko on vain prosentin osia Kiinasta.

Kiinan ehkä suurin vaara kehitykselle ovat ilman saasteet. Talousasiantuntijat jostain syystä karsastavat tätä kilpailukykyhaittaa, mutta se on Kiinassa todellinen. Se voi haastaa kaikki edellä mainitut markkinaedut.

Kiina ja Kaakkois- Aasia omine markkinatalousmalleineen tulee muuttamaan globalisaation kokonaiskuvaa kaksinapaiseen suuntaan. Lännen pitkälle kehittynyt mutta monijakoinen kansallisten talouksien sekamelska saattaa hyvinkin hävitä hybridiksi muuttuvassa markkinataloudessa. Joka tapauksessa Trump on käynnistänyt prosessin, joka tekee tulevaisuudesta ennalta arvaamattoman jopa vuosikymmeniksi eteenpäin. Varmaa ainakin on se, että Kiinan kanssa kannatta olla hyvissä väleissä.

 

Lähde: Jacques Martin, When China Rules the World, The end of Western World an the Birth of a New Global Order, 2012. Penguin Books.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Hybriditalous

Sääntösuomen juuret

Sääntösuomi-ohjelma perkaa suomalaisia sääntökukkasia jäävuoren huipulta alaspäin. Kukaan ei ole koskaan tutkinut, mistä kaikki on saanut alkunsa, eikä sitä oikein helppoa ole tieteellisesti tutkiakaan. Valistuneita arvauksia voi sen sijaan esittää.

Kun Suomi oli sotinut ja väärin perustein joutunut maksamaan sotakorvauksia, kansa taisteli yhtenä joukkona tämän maksuongelman kanssa. Sotakorvausten päättymisen kunniaksi pidettiin Helsingin messuhallissa 23. syyskuuta 1952 suuri juhla.  Sotakorvaussuoritusten päättyminen vapautti Suomen suuresta taloudellisesta taakasta, mutta urakan päättyminen oli vähintään yhtä merkityksellinen henkinen kysymys. Suomalaiset tunsivat saaneensa aikaan jotakin hyvin konkreettista, joka oli muutakin kuin käsin kosketeltavaa.

Sodan ja sotakorvausten vaikutuksesta yksityinen kulutus laski lähes neljänneksen. Vuoteen 1955 asti Suomessa oli voimassa hinta- ja palkkasäännöstely. Koko toisen maailmansodan ja sotakorvausajan voimassa ollut hinta- ja palkkasäännöstely päättyi, kun eduskunnan määrävähemmistö oli vuoden 1955 lopussa estänyt sen jatkumisen lykkäämällä niin sanotun valtalain voimaantulon seuraavien vaalien jälkeiseen aikaan.

Säännöstelyvaltuuksien päättyminen kiristi työntekijöiden, työnantajien ja maataloustuottajien tulopoliittisia ristiriitoja. Palkkojen nostamista vaadittiin, kun vuoden 1956 alussa korotettiin asuintalojen vuokria 25 % sekä maitotuotteiden ja monien muiden tuotteiden hintoja niin, että elinkustannusindeksi nousi tammikuun aikana 101 pisteestä 104 pisteeseen ja uhkasi nousta edelleen seuraavina kuukausina.

SAK:n puheenjohtaja Eero Antikainen hahmotteli palkkavaatimukseksi vähintään 6 prosentin korotuksen tuntipalkkoihin. SAK:n kommunistien vaatimukset olivat suurempia. Työnantajille esitettiin vaatimus 15 markan korotuksista. Työnantajat eivät hyväksyneet markkaperusteista korotusta ja pitivät vaatimusta liian suurena, vaikka ymmärsivätkin palkankorotusten tarpeen. Neuvottelut päättyivät 6. helmikuuta tuloksettomina. Tämä johti yleislakkoon, joka alkoi 1. maaliskuuta 1956.

Yleislakko oli alku tulevalle kehitykselle, jossa kolmikanta alkoi päättää Suomen tulevaisuudesta osittain ohi eduskunnan. Kokoomus joutui pitkäksi aikaa oppositioon ja maata hallitsivat tiheään vaihtuvat punamultahallitukset. Koska kyseessä oli myös maatalouspuolen etu, alkoi yhteisen hyvän jakamiseksi sulle-mulle-huutokauppa. Kun toinen puoli sai jotain hyvää yhteisesti pussista, piti myös toisen puolen saada. Vasemmisto ja ay-liike vauhdittivat omia vaatimuksiaan kaikilla mahdollisilla lakoilla.

Sosiaaliturvan uudistaminen alkoi koomisella tavalla 1960-luvun alussa. Suomi-Ruotsi maaottelua käytiin monilla eri alueilla ja sosiaaliturvankin osalta tavoitteena oli saavuttaa Ruotsin taso. Nopein keino tähän pääsemiseksi oli ryhtyä kääntämään ruotsalaista lainsäädäntöä suomeksi ja nuijimaan sitä läpi Eduskunnassa. Kiire oli niin kova, että alkuperäisissä käännöksissä oli huvittaviakin käännösvirheitä, joita sitten korjailtiin jälkeenpäin.

Sääntösuomen rakentamisessa oli kuitenkin pari merkittävää valuvikaa. Koska verotulojen ennustaminen tilastollisesti oli hyvin hankalaa ja palkkojen ennustaminen sen sijaan melko helppoa, kasattiin sosiaalipuolen kulut yritysten maksettavaksi ja palkkasidonnaisiksi. Tällaiset verot, joita maksuiksi kutsuttiin, kiersivät sitten Valtiovarainministeriön kautta. Verovertailuissa näitä ei vieläkään katsota veroiksi ja se vääristää kansainvälisiä verovertailuja.

Toinen valuvika syntyi siitä, että kun kansantalouden sisäiset tulonsiirrot kasvoivat, jakohommaan ja valvontaan tarvittiin yhä lisää väkeä. Tässä vasemmistolaiset olivat julkisella sektorilla valppaina ja osasivat ottaa suurimman siivun uusista työpaikoista. Vuosien saatossa tämä johti siihen, että työpaikkojen puolustamiseksi piti luoda yhä uusia sääntöjä. Ne puolestaan edellyttivät yhä uusia valvojia ja niin käynnistyi lumivyöryilmiö. Suhteessa populaatioon, Suomessa on nyt enemmän väkeä julkisella sektorilla, kuin missään muualla. Näin on saatu aikaan itse itseään täydentävä Sääntösuomi!

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Sääntösuomen juuret

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen ei ole Suomessa lainkaan uusi ilmiö. Se on pikemminkin historiallinen, koska Suomi on rakennettu paikallisen sopimisen mallilla. Paikallinen sopiminen alkoi jo 1800-luvulla, kun Suomeen alkoi tulla sahateollisuuteen suoria ulkomaisia investointeja. Luettelematta yritysten nimiä, mainittakoon vain, että useiden täällä toimivien yritysten nimet eivät ole suomalaista alkuperää.

Suomen ensimmäinen merkittävä vientituote turkisten jälkeen oli terva. Tervaa poltettiin (tislattiin) keskiajalta alkaen aina 1800-luvun loppupuolelle, jolloin laivat muuttuivat rautaisiksi ja miehistöt puisiksi – laulun mukaan. Luonnollisesti tervanpoltolle kävi huonosti ja huonommin kuin Nokialle. Rippeetkin aikoo riistää EU lapsellisilla direktiiveillään.

Kun Suomen teollista infrastruktuuria ryhdyttiin rakentamaan, niin ei kohdepaikkakunnilla ollut juuri mitään. Kaikkein ensimmäiseksi ei neuvoteltu paikallisesti palkoista. Piti rakentaa työntekijöille asuntoja, jotta toiminta saataisiin käyntiin. Niiden jälkeen työntekijät oli koulutettava itse, koska kouluja ja etenkään ammattikouluja ei ollut.

Teollisuus joutui siis lähtemään täysin puhtaalta pöydältä, kuten tavataan sanoa. Yritykset joutuivat asuntojen lisäksi rakentamaan kaupat, koulut ja itse asiassa koko infrastruktuurin paikoitellen jopa teitä ja rautateitä myöten. Osasyy tähän oli tietenkin se, että vanhat ruukit piti rakentaa koskien äärelle vesivoiman varaan.

Varsinaisen loikan teollisuus otti Aleksanteri II astuttua valtaan 1855.  Kuitenkin jo hieman tätä ennen oli teollinen vallankumous alkanut vaikuttaa maahan höyrykoneen voimin. Höyrykoneen käyttöönotolla oli suuria vaikutuksia teolliseen infrastruktuuriin, koska se vapautti teollisuuden sidonnaisuudesta koskivoimaan. Paradoksina mainittakoon, että jo näin aikaisessa vaiheessa hallinto sekaantui teollisuuden toimintaan tehdessään höyrykoneen käytön luvanvaraiseksi suurruhtinaskunnassa useiksi vuosiksi.

Yritystoimintaa säätelevät lait laadittiin aina 1960-luvulle saakka suurteollisuuden ehdoin. Siihen ei tarvittu edes lobbareita, koska ainoastaan teollisuuden vienti toi valuuttoja maahan. Sotakorvauksetkin tehtiin paikallisesti sovituin ehdoin, jolloin myös teollisuuden ja kaupan rakenne alkoi laajeta. Sotakorvausteollisuus ei selvinnyt urakasta yksin, vaan tarvittiin paljon alihankkijoita ja näin muodostui maahan metsäteollisuuden rinnalle metalliteollisuus. Tarvittiin kansalaisten kultasormuksetkin.

Vasta sotakorvausten tultua maksetuiksi työntekijät alkoivat vaatia parempia etuja ja työskentelyolosuhteita. Työnantajapuolen vastahakoisuus sai aikaan maassa yleislakon 1956, joka pysäytti koko maan. Tämä oli paha takaisku Suomen vientiteollisuuden luottamukselle asiakkaiden silmissä, joten se antoi uusia mahdollisuuksia työväenliikkeelle ja SAK:lle, joka oli aika pahoin jakautunut SDP:n ja kommunistien välillä.

1960-luvulla työlainsäädäntö alkoi kehittyä nopeasti lukemattomien lakkojen säestyksellä. Apuun tarvittiin myös valtiovaltaa, joka sekin joutui tekemään oman osansa kolmikantakonsensuksessa. Koska elinkeinoelämä oli tuolloin vielä varsin suuryritysvaltaista, mentiin sopimuksiin lainkaan ottamatta huomioon kehittyvien pienten ja keskisuurten yritysten tarpeita. Näillä yrityksillä ei vielä ollut ääntä, mutta nyt ne ovat suurin työllistäjäryhmä Suomessa, mutta vieläkään niiden ääni ei kuulu päätöksissä riittävästi!

Nyt ollaan siis tilanteessa, jossa suuryrityksillä on vaihtoehtoja, jos toiminta ei ole Suomessa kannattavaa. Nyt pitäisi ryhtyä toimimaan pienten ja keskisuurten yritysten tarpeiden mukaan, jotta Suomi saataisiin nousuun. Tätä vastustaa voimansa tunnossa ay-liike. Sille näyttää olevan se ja sama, miten maa makaa, koska se käytännössä puolustaa vain työssä olevia jäseniään. Se luottaa yleissitovuuteen, joka ei kuitenkaan auta työttömiä pätkän vertaa.

Ay-liikkeestä on vuosien varrella kasvanut varakas omaa etuaan ajava suuyritys, joka ylimielisyydessään on vieraantunut työttömistä ja työllistymisestä. Se luottaa siihen, että yhteiskunta pitää huolen työttömistä ja syrjäytyneistä. Heille riittää se, että ay-liikkeen oma varallisuus kasvaa, eikä siitä tarvitse maksaa veroja. Kaikki ay-liikkeen tulot ovat verovapaista, mutta ay-liikkeen jäsenet maksavat raskaita veroja.

Vanha sanonta kuuluu, että hyvä duunari on aina palkkansa ansainnut. Kaikki eivät kuitenkaan voi olla huippu duunareita, mutta hekin tarvitsevat työnsä ja palkkansa. Tämä on nyt ay-liikkeen suuri omantunnon kysymys!

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Paikallinen sopiminen

Mikä on ay-liikkeen tulevaisuus?

Viimeisimmät uutiset kertovat, että vain noin puolet nuorista liittyy ay-liikkeeseen. Syynä on työelämän menneillään oleva murros. Onko tämä mahdollisesti heikko signaali, josta ajan myötä kehittyy trendi ja megatrendi? Kaiken taustalla vaikuttaa globalisaatio ja kasvava kilpailu. Monesti jää huomiotta, että myös kotimaassa vaikuttaa vahvasti jo myös ulkomainen kilpailu. Vain reilut 30 % vähittäiskaupoissa myytävistä tuotteista on Suomessa valmistettuja.

Ay-liike on samanlaisen rakenteellisen murroksen edessä kuin koko Suomi. Ay-liikkeen suurimpia haasteita tulevat olemaan lyhenevät työsuhteet, nopeat työpaikan ja -alan vaihdokset. Nykyiset jäykät toimialakohtaiset ammattiliitot eivät vastaa näihin muutoksiin. Työntekijälle on varsin vaivalloista ja haastavaa vaihtaa jatkuvasti jäsenyyttään liitoista ja niiden työttömyyskassoista toisiin.

Toisaalta tämä muutos koskee myös yhteiskuntaa eli tässä tapauksessa työlainsäädäntöä. Sitä mukaan kuin ay-liikkeen jäsenmäärät vähenevät ja työsuhteet muuttuvat ja mutkistuvat, on työlainsäädännön vastattava työntekijöiden työnteon suojaamisesta (vrt. Kuluttajan suoja). Tästä syystä koko työlainsäädäntö on päivitettävä tälle vuosituhannelle ja myös ensi vuosikymmenelle. Yksinyrittäjät ovat pahimpia väliinputoajia. Devalvaation maksavat aina kuluttajat kohoavina hintoina.

Devalvaatio on itse itseään toistava prosessi. Markka devalvoitiin vuosina 1945–1947 useita kertoja. Yli 30 prosentin devalvaatio tehtiin vuosina 1957 ja 1967. Vuosina 1977–1978 markka devalvoitiin kolme kertaa vajaan vuoden kuluessa, mutta vain 5–8 prosenttia kerrallaan, samoin myöhemminkin vuonna 1982. Käytännössä mahdollisuus devalvointiin poistui jo syksyllä 1992, jolloin markka päästettiin lopullisesti kellumaan ja se devalvoitui jälleen yli 30 %. Tämä vain nuorille päättäjille muistutuksena!

Nyt tehty yhteiskuntasopimus ei vastaa lähimainkaan tämän ja tulevien aikojen haasteisiin. Sekä tekniset että kilpailussa tapahtuvat muutokset tulevat olemaan siksi nopeita, että paikallinen sopiminen on kirjattava riittävän selkeästi työlainsäädäntöön. Kolmikanta ja konsensus eivät toimi enää kovin pitkään. Itsepetoksen korkein potenssi on haaveilla markan paluusta ja ikuisesti jatkuvista devalvaatioista. Tunnelissa näkyvä valo ei aina ole hyväksi, koska se voi olla myös juna.

Ne, jotka nyt vastustavat tätä kehitystä, ajatelkaa tulevia sukupolvia! Ay-liikkeessä ei ole niin tyhmiä, että tyhmyys olisi peruste vastustaa muutosta. Vastustus on mitä ilmeisimmin periaatteellista ja oman ja kaverien aseman varjelemista. Ne jotka muutosta vastaan potkivat, keräävät kiviä siihen kivirekeen, jonka vetäjät näyttävät vähenevän ikäluokasta toiseen.

Kommentit pois päältä artikkelissa Mikä on ay-liikkeen tulevaisuus?

Poltetun maan taktiikka

Kirjoitin Etelä-Suomen Sanomiin jutun yrittäjien oikeudellisesta asemasta. Siinä arvostelin kolmikantaa siitä, että Suomen Yrittäjät on jätetty ulkokehälle. Suomen suurinta työllistäjien yhdistystä katsottiin Etelärannasta ja Hakaniemestä aivan, kuin ne olisivat jotakin outoa Kehä kolmosen ulkopuolella. Saman lehden Näppis-palstalla minulle vastattiin nimettömästi, että ei kaikki ole ay-liikkeen syytä.

Toden totta, ei olekaan. Suurin syyllinen yrittäjäjärjestön sorsimiseen on EK:n edeltäjän Suomen Työnantajain Keskusliitto. Liittoa johtivat kovapalkkaiset ilman henkilökohtaista vastuuta olevat palkkajohtajat. Heidän ajatusmaailmansa ja tavoitteensa olivat hyvin kaukana siitä, mitä itse taloudellisen vastuun kantavien yrittäjien tavoitteet ovat.

Näistä näkemys-, kokemus-, ja kulttuurieroista johtuvat ristiriidat eivät antaneet yrittäjille mahdollisuutta osallistua kolmikannan tupopöytiin. Tästä huolimatta nämä yrittäjät työllistävät nyt suurimman osan avoimen sektorin työntekijöistä. Nämä yrittäjät ovat suurimmalta osaltaan paikkaan ja Suomeen sidottuja. Heidän mahdollisuutensa nojaavat paikalliseen sopimiseen. Tämän torjumiseksi esiin vedettiin luottamuskortti. Kuinka moni EK:n neuvottelijoista on käynyt sopimassa duunarin kanssa asioita?

Sanotaan, että bisneksellä ei ole isänmaata. Tätä todistavat monet suomalaisetkin suuret ja kansainvälistyneet yritykset. Ne ovat sijoittaneet tuotantojaan eri puolille maailmaa lähemmäs globaalia kysyntää. Näin pitääkin olla, jotta maailmalla pärjää. Kyseenalaista sen sijaan on, miksi näiden yritysten johtajat saavat päättää yksioikeudella Suomessa toimivien yritysten kilpailukyvystä kansainvälisillä markkinoilla.

Kun Metsäteollisuus on nyt lähdössä eli tekemässä Foxitit, niin näyttää siltä, että EK ei enää pysty edustamaan edes kaikkien jäsentensäkään etuja. Globalisaatio on kiistatta alkanut vaikuttaa myös EK:n sisäiseen rakenteeseen. Eri alojen erilaiset intressit jakavat mielipiteitä EK:ssa ja synnyttää ristiriitaisia vaatimuksia ja näkemyksiä. Esimerkkinä tästä on syntynyt kiky-sopimus. Selityksistä huolimatta tämä oli varmaan eräs painava syy Foxitiin.

Sen sijaan paikallisesta sopimisesta ei päästy pitkästä väännöstä huolimatta sopimukseen. Näin ollen yli 90 % maan yrityksistä ei juuri hyötynyt tästä kolmikannan kasvojen pesusta mitään. Tällä sopimuksella ei siis kunnioitettu lainkaan niitä yrittäjiä, jotka toimivat omalla taloudellisella riskillään. Johtaako tämä samaan kuin 1990-laman aikana? Silloin uhrattiin pankkien alttareille jopa 50 000 yritystä. On väitetty, että näistä yrittäjistä jopa yli 10 000 päätti päivänsä oman käden kautta.

Jäljelle jäävät velkakierteisiinsä vangitut saavat nyt yhteiskunnalta asumistukea, toimeentulotukea jne. jopa reilut 2 miljardia vuodessa. Pankkien piikki on siis edelleen auki. Onko tehty kiky-sopimus jatkoa tälle poltetun maan taktiikalle? Kuinka kauan meillä on varaa uhrata yrityksiä ja yksinyrittäjiä? Pitää alkaa Suomessakin hiljalleen uskoa, että globalisaatio on kilpailukyvyn verenvuototauti. Tautiin on lääkkeitä, mutta verenluovuttajiksi joutuvat kaikki!

Kommentit pois päältä artikkelissa Poltetun maan taktiikka

WP Login