Posts Tagged ‘afraikkalaisten vaellus’

Afrikkalaisten vaellus

Kansainvaellukset erilaisista syistä eivät ole maailman historiassa harvinaisia. DNA-tutkimusten perusteella kaikki alkoi Luoteis-Afrikasta ja ympyrä sulkeutuu nyt. Toinen fakta on, että alueelliset tyhjiötkin ovat aina täyttyneet. Sotien jälkeinen syntyvyyden kasvu alkaa nyt olla kulminoitumassa, kun samanaikaisesti syntyvyys vähenee eri puolilla maailmaa ja etenkin Euroopassa. Siellä, missä syntyy paljon lapsia ja keski-ikä on suhteellisen alhainen, elinolosuhteet ovat jopa hengenvaarallisia.

Asiaa on koetettu korjata erilaisilla kehitysapuohjelmilla, mutta tulokset ovat olleet hyvin vaatimattomia. Osasyynä on ollut korruptio ja myös hallinnollisiin rakenteisiin on hävinnyt paljon varoja. Tätä taustaa vasten on todennäköistä, että valtiot sinänsä eivät voi parantaa merkittävästi elinoloja alueilla, joilta ihmiset lähtevät vaeltamaan Eurooppaan. Ratkaisevaan osaan näyttäisivät tulevan Afrikan luonnonvaroja hyödyntävät suuryritykset. Ne ovat välillisesti estäneet demokratiaa edellyttävän keskiluokan syntymistä Afrikan maihin.

Keskiluokka saa puolestaan aikaan kysyntää ja edistää näin kulutusta. Maailmantalouden kannalta olisi suuri merkitys, jos Afrikan rikkaudet jakaantuisivat tasaisemmin ja synnyttäisivät kysyntää. Tämä edellyttää täysin uutta ajattelutapaa kansainvälisissä yrityksissä ja myös uudenlaista yhteistyötä. Jospa vaikka suuret kansainväliset kulutustarvikkeita valmistavat yritykset pääsisivät yhteisymmärrykseen asiasta öljy- ja kaivosyhtiöiden kanssa ja ryhtyisivät kaatamaan autoritaarisia hallituksia ja lisäämään näin demokraattista kehitystä ja kapitalismia vauraissa valtioissa.

Nykyisessä mallissa luonnonrikkauksista vaurastuvat vain harvat ja valitut pienet piirit. Ne eivät pysty lisäämään kulutusta juuri nimeksikään. Varat jäävät veroparatiisien pankkitileille piiloon ja kansan ulottumattomiin. Muutos aiheuttaisi sen, että pakolaisuus Eurooppaan vähenisi, koska pakottava tarve pienenisi. Silloin vanhenevien kansakuntien tarpeisiin olisi valittavissa siirtolaisia tarpeen mukaan.

Ratkaisuun tarvitaan siis valtioita ja yrityksiä vaikkapa WTO:n tai YK:n koordinoimina. Kiina näyttäisi jo olevan tällä tiellä Afrikassa, jossa se rakentaa infrastruktuuria ja on itse laajasti paikalla. Saattaa siis syntyä kilpailu kiinalaisen kommunismin ja läntisen mallin välille.

Kommentit pois päältä artikkelissa Afrikkalaisten vaellus

WP Login