Lääkkeiden saatavuus


Menin apteekkiin saamani uuden reseptin kanssa. Siellä minulle sanottiin, että lääke vaatii Fimealta erityisen maksullisen luvan, mutta lääkettä ei ole nyt saatavilla Suomesta. Etsin sitten Saksasta netti-apteekkia joka löytyikin Hampurin rautatieasemalta. Lähetin sinne kyselyn ja sieltä vastattiin välittömästi, että tuotetta on saatavilla. Ilmoitettiin myös, että lääke on Euroopan lääkeviraston hyväksymä, eikä tarvita mitään maksullisia erityislupia. Lääke tuli postissa viikossa ja koska hinta oli puolet Suomen hinnoista maksullisen luvan kanssa, niin en hakenut Kelasta korvausta.

Viime kesänä sitten piti ostaa lisää kolesterolilääkettä, mutta sitäkään ei ollut. Soitin kaikki Lahden apteekit läpi ja tarkistin myös nettiapteekit, mutta mistään ei löytynyt. Sitten googlasin lääkettä ja sitä löytyikin torniolaisesta kivijalka-apteekista. Otin yhteyttä sinne, mutta sieltä ilmoitettiin, että he eivät voi lähettää lääkettä postissa, vaan se pitäisi noutaa heiltä henkilökohtaisesti. Aika naurettava juttu! Nettiapteekit voivat vapaasti lähettää lääkkeitä postissa, mutta kivjalka-apteekeilta se on kielletty?

No ei siinä sitten mitään. Otin taas yhteyttä hampurilaiseen apteekkiin, mutta sieltäkään ei löytynyt juuri tätä lääkettä. Korvaava lääke kuitenkin löytyi, joten tilasin taas lääkkeen sieltä ja sain sen juuri, kun omat lääkkeeni loppuivat. Tiedän myös tapauksia, joissa terveysasema on tilannut sydänlääkkeitä THL:n kautta ulkomailta, mutta Päijät-Hämeessähän tällainen ei onnistu, koska siitä aiheutuu lisäkuluja!

Meillä on ministeriö, THL ja Fimea, jotka vain seisovat tumpit suorina ja kertovat, että maasta puuttuu n. 1500 lääkettä osa jopa potilaille elintärkeitä. Byrokratia on jotenkin siedettävää, mutta hallinnollinen idiotismi ei ole hyväksyttävää. Voi olla niinkin, että suurista kaupungeista lääkkeet ovat loppu, mutta pienemmillä paikkakunnilla ja maaseutuapteekeissa niitä saattaa olla. Eikö tällaisena digiaikana voida luoda tietokantaa vaikka OmaKantaan, josta selviää piilossa olevat lääkkeet. Samalla pitäisi mahdollistaa lääkkeiden siirrot apteekkien välillä. Onko liian vaikea asia hallinnon kolmikannalle.

Apteekit voisivat myös tilata lääkkeitä toisten EU-maiden apteekeista, mutta tämäkin on kielletty EU-direktiiveillä. Tähänkin on hyvä syy ja lobbarit ovat hoitaneet asian. Kun katselee lääkkeiden hintoja eripuolilta Euroopan nettiapteekeista, niin hintaerot Suomen hintoihin ovat suuret. Lääkevalmistajien hinnoittelu perustuu ostovoimapariteettiin ja Suomen hintoihin lisätään Kelakorvaus! Asiaa vielä hämätään sillä, että rakkaalla lapsella on useita eri nimiä, jolloin kuluttajat eivät aina huomaa, että kyse on yhdestä ja samasta lääkkeestä.

Siis yksityinen kansalainen voi tilata lääkkeitä, mistä haluaa ja ottaa riskin omalle kontolleen. Hallinnollisen byrokratian takia tätä eivät voi tehdä sairaanhoitopiirit tai kansalliset apteekit. Jotain tässäkin on pielessä, koska suomalaisomisteinen Baltian suurin tukkuri toimii myy lääkeitä kaikkiin Baltian maihin, Venäjälle ja huhujen mukaan myös Ruotsiin. Ei ilmeisesti myy Suomeen, koska kilpailisi emoyhtiönsä kautta.

Viimeisimmän tilaukseni osalta ajattelin, että pitää testata lääkekorvauksen saaminen Kelasta. Kelan sivuilta löytyi kaavake, jolla voitiin hakea korvausta ulkomaan matkoilla ostetuilta lääkkeiltä. Vaikka lääkkeiden saatavuus on yhä paheneva, niin vielä ei ole kaavaketta, jossa olisi pelkästään ulkomailta tilatuille lääkkeille korvaushakemus. Hain siis korvausta Kelasta ja olen odottanut sitä nyt 14 viikkoa!

Kommentit pois päältä artikkelissa Lääkkeiden saatavuus

Markan vankina

Rahapolitiikka ja kauppapolitiikka ovat toistensa rikkomaton pariteetti. Suomalainen teollisuus oli myös osittain Neuvostokaupan vanki. Kun vaihtokauppasopimus Neuvostoliiton kanssa tehtiin, niin siinä sovittiin mm., että puutuotteiden tuontiin vaaditaan lisenssi. Tätä varten perustettiin lisenssivirasto, joka ei sitten tietyille teollisuuden lobbaamille tuotteille myöntänyt lisenssejä. Tällaisia tuotteita olivat mm. sahatavara, vaneri, lastulevy, kovalevy jne. Tällä rajoitettiin kilpailua Suomessa.

Vuoden 1957 devalvaation jälkeen inflaatio ja hyvinvointivaltion rakentaminen alkoivat jälleen rasittaa viennin kilpailukykyä. Vientiteollisuus siis alkoi odottaa uutta devalvaatiota. Kun sitä ei alkanut kuulua, niin oli syntynyt pakko tehostaa kotimaan myyntiä esim. perustamalla kotimaan myyntiyhtiöitä. Samoin teollisuus alkoi kehittää uusia tuotteita kotimarkkinoille ja myös vientiin.

Suomen Pankin johtokunnan ja eduskunnan pankkivaliokunnan esityksestä päätti valtioneuvosto panna toimeen 31,25 prosentin devalvaation 12.10.1967. Se astui voimaan seuraavana aamuna. Se merkitsi hintojen nousua niiden tavaroiden osalta, jotka tuotiin ulkomailta tai joiden valmistukseen käytettiin ulkomaisia raaka-aineita. Vastaavasti vientiteollisuus sai enemmän markkoja tuotteistaan.

Devalvaation jälkeisenä aamuna olin tuote-esittely matkalla Tampereella. Kun tulin aamiaiselta, huoneessa odotti puhelu. Puhelimessa yhtiön toimitusjohtaja kertoi, että devalvaation jälkeen kotimarkkinoille ei enää kannattavaa myydä, ja yhtiö lopetetaan vuoden vaihteeseen mennessä. Yhtiö ehti toimia vajaan vuoden. Päätös jätti kotimaan puutuoteteollisuuden pahaan jamaan, koska raaka-aineiden tuonti ei tarjonnut mitään kilpailua kotimaiselle tarjonnalle. Esimerkiksi huonekaluteollisuuden kilpailijamaat hyötyivät tästä merkittävästi.

Sitten 1970-luvulla koettiin kansainvälisen valuuttakurssijärjestelmän romahdus, joka veti myös Suomen markan mukaansa. Vuonna 1977 hyväksyttiin uusi rahalaki. Sen mukaan hallitus päätti Suomen Pankin esityksestä ne rajat, joissa valuuttaindeksi voisi vaihdella. Suomen Pankin tehtävänä oli huolehtia, että vaihtelu pysyi noissa rajoissa. Mauno Koivisto oli tarkka valtioneuvoston ja Suomen Pankin työnjaosta. Hintasulkujakin kokeiltiin, mutta ne eivät toimineet.

Aivan 1970-luvun alku oli vielä nopean kasvun ja korkean työllisyyden aikaa.  Sitten kasvu taittui. Käännekohta oli ensimmäinen öljykriisi syksyllä 1973. Maailma ajautui stagflaatioon, aiempaa hitaamman kasvun ja nopeamman inflaation aikaan. Öljykriisi iski niin nopeasti, että jouluaaton aattona saksalainen agenttini soitti kotiin ja halusi perua tilauksia ja ottaa ne pois lähtevästä laivasta. Paniikki Euroopassa lähenteli jo hätävarjelun liioittelua!

Pankkikriisiin kehittyminen alkoi 1980-luvun puolivälissä, ja ”hedelmä” oli kypsä 1991. Markka oli vuonna 1982 devalvoitu kymmenellä prosentilla, ja Suomen Pankki puolusti jostain käsittämättömästä syystä ”henkeen ja vereen” vakaata markkaa, vaikka markkaa pidettiin selvästi keinotekoisesti yliarvostettuna. Pahin Suomen Pankin ja hallituksen moka oli, kun 1987 valuuttalainat sallittiin jopa pienille nakkikioskeillekin. Tällainen toimenpide olisi edellyttänyt markan asettamista markkinoiden arvioitavaksi eli kellumaan.

Sen sijaan markka revalvoitiin parikin kertaa niin, että vuodesta 1982 vuoteen 1991, markka oli vahvistunut n. 32 %. Vahva markka aiheuttikin pankeissa varsinaisen euforian. Pankkien ottamat valuuttaluotot olivat vuonna 1986 yhteensä noin 20 miljardia markkaa. Pankinjohtajista valuuttalainojen myyntimiehiä ja räjähdysmäinen lainojen kasvu alkoi heti valuuttaluottojen vapauttamisesta seuraavana vuonna 1987 ja sitä jatkui aina vuoteen 1992 asti. Vuonna 1991 valuuttaluottojen yhteismäärä oli kasvanut lähes 120 miljardiin markkaan. Toisin sanoen se oli likimain kuusinkertaistunut vuodesta 1986.

Kun sitten markan devalvointikaan ei riittänyt ja markka jouduttiin laittamaan kellumaan, joka nostikin lainojen markka-arvon 170 miljardiin. Minunkin pankkini järjesti yrityksille kokkareita lainojen myymiseksi. Pitkään ulkomaan kaupassa toimineena kysyinkin pankinjohtajalta, mikä heidän osaamisensa asiassa on? Vastaus oli, että määräys on tullut SKOP:sta. Tällainen ammattiosaamisen puute laittoi sitten 35 – 50 000 yritystä maan hallituksen siunaamaan lahtipenkkiin, josta viimeiset eloonjääneet pääsevät vasta nyt pois! D-vitamiini aiheutti siis aina vastatoimenpiteistä huolimatta inflaation ja kansantaloudelle pahan keuhkopöhön. Paradoksaalista on, että ay-liikekin tiesi, mihin D/I-politiikka johtaa, mutta devalvaation tullessa oli helppo levitellä käsiään ja sanoa, että emmehän me mitään devalvaatiolle voi!

Nyt ei enää voida devalvoida, mutta kilpailukykyongelmat eivät ole hävinneet mihinkään. Vaikka emme olekaan enää markan vankeina, olemme globaalin kilpailun vankeina! Samoin olemme myös velkojemme vankeja!

Kommentit pois päältä artikkelissa Markan vankina

Tietokoneen vankina


Ostin ensimmäisen tietokoneeni 1982. Se oli juuri markkinoille tullut legendaarinen Commodore 64. Siinä oli 64 kt keskusmuisti ja taulukkolaskentaohjelma. Tämä laite ja matriisikirjoitin maksoivat silloin reilut 3000 euroa nykyrahaa. Jos tästä laskee kilotavun hinnan, niin nykyiset koneet maksaisivat varmaan miljardeja. Rakensin itse tähän koneeseen palkkalaskenta- ja laskutusohjelmat, kun niitä ei vielä silloin ollut myynnissä. Tästä alkoi kehitys, jonka jälkeen koneet ovat kehittyneet nopeammin kuin ihmisen evoluutio.

Kehitykselle on useita yhteisiä piirteitä. Kapasiteetti on lisääntynyt kiihtyvällä vauhdilla ja koneet ovat pienentyneet kooltaan. Commodoren alkuaikoina ei ollut nettiä, eikä sähköposteja. Ne ovatkin tuoneet uuden haasteen koneiden kapasiteetille. Ongelma on ollut myös vanhojen koneiden tietojen siirto uusille koneille.

Alussa tiedot siirrettiin ns. lerpuille erillisessä asemassaa. Sitten vaihdettiin korppuihin ja tietojen siirto oli hyvin hankalaa, ellei mahdotonta. Sitten tulivat CD:t ja taas sama juttu. Nyt nämäkin ovat poistuneet ja samalla, kun koneet ovat ohentuneet, ovat käyttöön tulleet USB-liittimet ja pienemmät HDMI:t. Samalla USB paikkojen määrä on vähentynyt ja tarvitaankin erillinen USB-telakka.

Mustalla viikolla vanhaan koneeseeni tuli ilmoitus, että Windows 7 päivitykset loppuvat ja nyt voi ladata Windows 10 ilmaiseksi. Kaiken lisäksi koneeseen oli alkanut iskeä jonkinasteinen dementia. Aamusella ehti hyvin juoda aamukahveet koneen heräillessä. Pelkäsin vähän, että miten kone jaksaisi herätä uudessa käyttöjärjestelmässä.

Ei siis ollut vaihtoehtoja, vaan piti alkaa ladata Win 10 koneeseen. Ensimmäisenä päivänä petti hermot ja piti keskeyttää homma. Seuraavan päivänä varasin enemmän aikaa ja lataus kestikin 5 tuntia. Asennus alkoi sitten jauhaa ja kun tunnin päästä oli asentunut vain 10 %, niin päätin jättää sen asentumaan yöksi. Koko homma lienee kestänyt kymmenisen tuntia. Varmaan 5G olisi tehnyt ihmeitä.

Aamulla sitten jännityksellä availemaan konetta ja niinhän siinä kävi, että ehti lukea vielä aamun lehdenkin. Kaikki näytti kuitenkin toimivan, kunnes piti printata. Kone ei saanut yhteyttä printteriin millään. Teimme kaksi päivää töitä printterin valmistajan kanssa yrittäen päivittää ajureita, vaan ei onnistunut. Lopulta ei auttanut, kuin lähteä mustan torstain ostoksille hankkimaan uutta konetta. Kaupassa tarjoutuivat siirtämään vanhan koneen tiedostot uuteen. Otin kuitenkin koneen kotiin esitarkasteluun.

Siirsin varmuuden vuoksi kaikki vanhan koneen tiedot ulkoisiin muisteihin ja pakkasin kaikki laitteet kuten ulkoisen näytön, telakan, vanhan koneen ja kaikki ulkoisten laitteiden kaapelit kauppaan. No siellä sanottiin, ettei näitä ulkoisia muisteja tarvita. Nyt laitetaan kaikki pilveen! Minä en nyt oikein diggaa näitä pilviä. Kun on poutapilviä, sadepilviä, ukkospilviä, Microsoftin pilviä, ASUS pilviä, Gigantin pilviä ja vaikka mitä pilviä. Mistä sen tietää ja muistaa, mihin pilveen tiedot ovat menneet.

No se asennus alkoi sitten kestää ja laitoin tekstaria, että ei ole kiire, kunhan tulee hyvin tehtyä. Kun sitten sain koneet kotiin, niin koneelta ei löytynyt mitään vanhaa. Kaikki oli jossain pilvessä, joka alkoi huutaa, että tila on loppu, osta lisää tilaa. No onneksi minulla oli nämä ulkoiset muistit, mutta vieläkään en ole saanut kaikkia uudelle koneelle. Pelkästään työpöydän linkkien uudelleen rakentelu vei pari päivää.

Kun nyt vaaditaan ikääntyneitäkin siirtymään digiaikaan, niin kuka sitten vastaa tällaisista vaihdoksista, kun tohtorillekin ottaa koville?

Kommentit pois päältä artikkelissa Tietokoneen vankina

Palkat ovat vain osa työvoimakustannuksia


Näin lakkouhkien alla on syytä muistaa muutama asia. Pohjoismaissa on kaksi täysin vastakkaista työvoimakustannuksiin liittyvää järjestelmää.  On ns. Tanskan malli, jossa palkat muodostavat pääosan työvoimakustannuksista. Työnantaja ei maksa palkkojen lisäksi mitään palkkoihin sidottuja kustannuksia. Kaikki eläkkeet, sotumaksut, yms., kerätään muina veroina. Tästä johtuen verovertailuissa Tanska johtaa tuloverotilastoja.

Täysin vastakkainen malli on meillä Suomessa oleva palkkoihin perustuva tilkkutäkki, jossa kaikki mahdolliset maksut on sidottu veroluonteisina palkkoihin. Nämä maksut muodostavat merkittävän osan suomalaisten yritysten työvoimakustannuksista. Jokainen voi miettiä mielessään, mikä näiden kulujen merkitys on verrattaessa maiden kilpailukykyä.

Pitkässä juoksussa Tanskan mallin suurimmaksi ongelmaksi on muodostunut korkea tuloveroprosentti. Se on vaikuttanut siten, että jossain kohden verotus on yltänyt tasolle, jossa ei enää kannata tehdä täyttä työviikkoa. Tanskassa onkin nyt paljon yrityksiä, joissa on tupla henkilöstö, joka tietysti myös vähentää työttömyyttä maassa. Työttömyys Tanskassa onkin hyvin alhainen verrattuna Suomeen.

Kun Suomessa neuvotellaan palkankorotuksista, niin asia on täysin toinen verrattuna Tanskaan, jossa työvoimakustannukset nousevat vain palkankorotuksen verran. Suomessa tilanne on toinen, koska pakolliset palkkoihin sidotut kustannukset ovat prosentteja palkasta. Tämä merkitsee sitä, että kun palkkoja nostetaan, niin nämä palkkojen sivukulut nousevat samassa suhteessa Euroina, vaikka sivukulujen prosentit eivät muutu.

Kun nyt keskustellaan vaikkapa eläkemaksujen korotuksista, niin vakuutusmatemaatikot unohtavat tahallaan, että eläkevakuutusyhtiöiden tulot nousevat jokaisen palkankorotuksen myötä. Samoin nousevat valtion kassaan kilisevät maksut.  Voisi kuvitella, että edes EK olisi tutkinut näiden palkkasidonnaisten kulujen nousua palkankorotusten yhteydessä!

Palkankorotukset olisivat työnantajillekin helpompia, jos työvoimakustannukset nousisivat vain palkankorotusten verran. Toisin on kuitenkin päätetty ja tämähän on perua Suomen markan ajoilta, jolloin nämä ongelmat korjattiin devalvaatioilla. Nyt on kuitenkin toiset ajat ja säälimätön verinen kansainvälinen kilpailu.

Kansainvälisillä markkinoilla on niin paljon tarjontaa, että suomalaisen maan tavan mukaiset toimitusten viivästyttämiset lakoilla, eivät kiinnosta asiakkaita pätkääkään. Tilaukset siirtyvät pysyvästi kilpailijoille, koska Suomi ei voi hyvittää asiakkaita edes halpuuttamalla hintoja. Kun asiaa ei ole yleisesti tutkittu, niin päättäjienkin isokuva on hämärtynyt ja yritetään selvitä vain vanhan kaavan mukaan.

Edes Veronmaksajien keskusliittokaan ei verovertailuissaan laske palkansaajan todellista veroastetta, joka ottaisi huomioon verovelvollisen itse maksettavat palkkoihin sidotut maksut. Jos vaikka työntekijän oma TEL-maksu laskettaisiin valtionveron ja kunnallisveron, niin Suomi voisi olla verovertailuissa hyvin korkealla ellei ihan keulilla.

Tällaisen itsepetoksen syitä voi arvailla, mutta sen juuret ovat varmaan EU-käytäntöjen syvissä poliittisissa juurissa. Pitkässä juoksussa kuitenkin on olemassa vaara, että Suomi tuhoaa lopullisesti kilpailukykynsä ja verottaa itsensä hengiltä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Palkat ovat vain osa työvoimakustannuksia

Demokratia vs. politiikka


Politiikkaa pidetään yleensä demokratian toteuttamisen välineenä, mutta onko se sitä? Suomalaisessa politiikassa on kolme kerrosta. Peruspilarina ovat poliittiset puolueet. Toiseen kerrokseen kuuluvat vaaleilla valitut puolueiden edustajat, jotka vaaleihin ovat asettaneet puolueet. Kolmannessa kerroksessa valtaa käyttävät maan tavan mukaan poliittisesti valittu julkinen hallinto.

Demokratia alkaa horjua ja menettää merkitystään siinä vaiheessa, kun puolueet nimittävät edustajiaan valtiollisiin ja paikallisiin vaaleihin. Pääsääntöisesti edustajat valitaan tiukasti jäsenistöstä. Jotkut puolueet käyttävät valinnassaan myös jäsenäänestystä. Näitä äänestyksiä ei kuitenkaan valvo mikään puolueeton elin, joten niitä voidaan manipuloida mielin määrin.

Edustajien valinnassa ei myöskään ratkaise pätevyys, vaan näkyvyys. Näin vaalien lopputuloksena onkin joukko henkilöitä joiden osaaminen ja pätevyys vaihtelevat suuresti. Päättäjien päätöksentekoon vaikuttavat vahvasti myös puoluetoimistojen käskytys. Uhkan on aina, että jos ei noudata puolueen piiskurien toiveita, niin ei ole ehkä ehdolla seuraavalla kerralla.

Kolmas kerroskin on hyvin hankala. Kun puhutaan työllistämisasteesta, niin unohdetaan, että kolmas osa työllistetyistä on julkisen sektorin palveluksessa. Tällaisella määrällä on valtava poliittinen valta. Joissain tapauksissa valta ylittää jopa puolueiden vallan, koska viranhaltijat ovat käytännössä maan tavan mukaan erottamattomia. On siis hyvin todennäköistä, että monissa tärkeissä asioissa häntä heiluttaakin koiraa.

On kuitenkin asioita, joissa edes VVM ei pysty heiluttamaan rahan jakoa, vaikka sitä tukisivat niin EU kuin IMF. 90-luvun laman aikana oltiin aika lähellä tilannetta, jossa hallintoa olisi jouduttu purkamaan rahoitusta kestävälle tasolle. Lamasta päästiin nousemaan, ei yksistään Nokian menestyksen myötä, vaan siirtämällä tehtäviä ja kustannuksia piiloon kuntien harteille. Asia, jota on Suomessa vastustettu, on ns. Viron tasavero-malli. Kun tehtäviä ja kustannuksia siirrettiin kunnille, niin siirrettiin pitkässä juoksussa verotusta kunnalliseen tasaveromalliin. Siis siihen, jota poliittisesti vastustetaan näkyvästi edelleen.

Kun nyt sitten eripuolilla maailmaa taivastellaan populismin nousua, niin kannattaisi katsoa peiliin. Populismin nousu on kansan suurten joukkojen tapa ilmaista epäluottamuksensa vanhojen puolueiden toiminnan uskottavuuteen. On helposti ennustettavissa, että populismin nousu jatkuu siihen asti kunnes vanhat puolueet alkavat toimia lupaustensa mukaisesti. Vaihtoehtoisesti syntyy uusia puolueita, mutta kestää kauan hankkia ja ansaita luottamus.  

Nykyaikaisen demokratian päivittämiseen tarvitaan digitalisaatiota. Vaalikaudet ovat liian pitkiä, jotta muutoksen nopeassa rytmissä voitaisiin pysyä mukana. Siksi tavalla tai toisella digitaalisesti on pystyttävä ottamaan huomioon kansalaisten mielipiteet suurissa päätettävissä asioissa. On luonnollista, että vanhat puolueet pelkäävät muutosta, koska se vie niiltä ideologista valtaa. Tämän päivän ainoa ideologia on se, mihin rahat riittävät. Ongelmat pitää priorisoida  ja se ei valitettavasti enää kestä ideologioita!

Kommentit pois päältä artikkelissa Demokratia vs. politiikka

Hyvinvointiyhteiskunta kipuilee


Kun sotakorvaus kipuilut olivat päättyneet viimeisen junavaunun häipyessä itään, kansa halusi jotain uutta ja parempaa. Parempiin aikoihin tarvittiin kuitenkin yleislakko, joka sitten piirsikin poliittiset rajat vuosikymmeniksi. Punamultahallitukset alkoivat rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa Ruotsin mallin mukaan. Koska omaa kokemusta ja osaamista ei oikein ollut, niin aloitettiin kopioimalla Ruotsin lainsäädäntöä. Kopioiminen on kuitenkin petollista, koska kopioitavan takana on aina jokin idea tai filosofia, jotka pitäisi ensin sisäistää!.

Aina sieltä 1950-luvulta 1970-luvulle saakka hyvinvointivaltion käsite oli merkittävässä asemassa hallitusohjelmissa. Jonkinlaisena taitekohtana on tutkimuksissa ollut 1990-luvun lama ja sen aikaiset hallitukset. Tuolloin tehtiin rankkaa julkisen sektorin säästöpolitiikkaa ja erityisesti kustannusten uusjakoa valtion ja kuntien välillä. Esko Ahon hallituksen tehtävänä oli hyväksyä se tosiasia, että maailma muuttuu ja rahat eivät riitä kaikkeen hyvään. Kilpailukykyä korvaava devalvaatiomahdollisuuskin oli menetetty markan syöksykierteen mukana (EMU).

Muutoksia ei tehty edes talouden elpymisen myötä. Paavo Lipposen toinen hallitusohjelma (1999) yritti vielä nostaa hyvinvointieetosta pintaan. Tosin eläkeläiset ajettiin sivuraiteelle. Koska koalitiohallituksissa on pakko tehdä kompromisseja, niin hyvinvointi-instituutiot mainitaan vielä Jyrki Kataisenkin ohjelmassa. Sipilän hallituksen ohjelmasta sitten hyvinvointipolitiikka on hävinnyt alkuperäisessä pohjoismaisessa muodossaan.

Hyvinvointiyhteiskunnan perustukset lepäävät vahvasti eurossa. Hyvinvoinnin ylläpito vaatii paljon rahaa, jota globaalissa kilpailussa on pienelle maalle melkoinen ongelma. Jaettavaa rahaa syntyy vientivetoisessa maassa vain silloin, kun kansallinen tuotanto pystyy tuottamaan kilpailukykyisesti riittävää lisäarvoa. Tätä kakkua on jakamassa suuri joukko maita, joilla hallinnolliset rakenteet ovat kustannustehokkaampia ja näin ollen myös yritysten työvoimakustannukset kevyempiä.

Sipilän hallitus yritti kiilata tähän kilpailuun bisnesmallilla. Alkoi siirtyminen yritysjohtamisen malliin. Sen ongelma kuitenkin oli, että toimitusjohtaja (pääministeri) ei yksin voinut päättää asioista. Raivokas sote-yritys on oiva todiste. Hyvinvoinnin jakamisen mallit ovat puolueiden välillä hyvin eriperusteisia. Mitä suurempi on puolueiden määrä, sitä vaikeampaa on hyvinvoinnin jakaminen oikeudenmukaisesti. Sipilän hallituksen mukanaan tuoma ideologinen muutos johtaa enemmän yksilön vastuun ja vapauden suuntaan kuin vanha kehdosta hautaan ideologia. Tämän myötä Suomi on ottanut askeleen täysin uuteen suuntaan – tuntemattomaanko?

Nyt aloitettu Rapautuva hyvinvointivaltio vaatii remontin-ohjelman voi jo nyt valitettavasti  ennustaa epäonnistuvan. Kyse on aika paljon sote-uudistuksen kaltaisesta remontista, jossa taistellaan sitten ideologioiden ja perustuslaillisten erimielisyyksien viidakoissa, joista paperimieskään ei ota selvää. Ainoa keino olisi ottaa apuun digitaalisuus ja algoritmit, joiden avulla kysellään kansan mielipiteitä siitä, miten menetellään, kun vaalilupauksia ei voidakkaan pitää. Yksi puolue on nyt aloittanut kansalaisten  mielipiteiden kuulemisen online. Sieltä tulee joka viikko sähköpostilla mielipidekysely tulevista eduskunnassa päätettävistä asioista. Halunsa mukaan jokainen voi niihin vastata.

Nykyisessä nopeasti muuttuvassa maailmassa 4-vuotiskausi ja sille vaaleissa annetut lupaukset, on selvästi mennyttä aikaa. Jo vuosia on ehdoteltu sähköistä neuvoantavaa kyselyä kansalaisilta tärkeimmistä asioista. Syitä ja selityksiä tunnistautumisesta lähtien on tullut. Paineen purkuun keksittiin kansalaisaloite, jonka tulokset ovat olleet surkeita. Ongelma ydin on se, että uudistuksiin ei löydy poliittista tahtoa. Kansan mielipide ei saa mennä yli puolueiden tavoitteiden. Se onkin demokratian pahin sudenkuoppa! Valta sokaisee!

Kommentit pois päältä artikkelissa Hyvinvointiyhteiskunta kipuilee

?Kuntien ahdinko


Venäjän keisarillisella määräyksellä Suomeen annettiin kuntalaki reilut 150 vuotta sitten. Asukkaita maassa oli silloin n. 1,8 milj. ja läänejä kahdeksan, joista Wiipurin lääni ei enää ole Suomen alueella. Tämän jälkeen kuntalakia on tuunattu moneen kertaan. Yleisenä suuntana on ollut siirtää valtion tehtäviä kunnille. Tämä on ollut pelkkää valtiontalouden kasvojen pesua, koska säästöjä ei ole syntynyt juuri lainkaan. Tästä on todisteena kuntien jatkuva kriisiytyminen.

Valtio on ollut olevinaan kuntia kohtaan armollinen lisäämällä valtionapuja kunnille. Avut eivät kuitenkaan korvaa lisättyjä tehtäviä kokonaisuudessaan. Loogisesti herää kysymys, miksi tällaisia siirtoja taskusta toiseen tarvitaan, kun niistä ei käytännön taloudessa ole mitään hyötyä. Tämä johtuu siitä, että valtio ei ole edes pitänyt lupaamiaan osuuksia sopimusten mukaisesti!  

Eduskuntien perimmäinen tarkoitus on ollut kait vähentää valtion kuluja. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, koska kuntien verot ovat nousseet, eikä valtion vero ole juurikaan laskenut. Sen vähäisen, mitä valtion verotus on laskenut, kunnat ovat joutuneet omia verojaan korottamaan. Valtion osuuksia on aluksi lisätty, mutta heti kohta niitä on leikattu. Kuntien kansanedustajilla ei ole ollut aikaa (halua) pohtia, mihin kunnilla ja yhteiskunnalla on varaa. Periaatteella poissa silmistä, poissa mielestä on menty!

Useimpien Suomen kuntien kunnallisvero on jo nyt korkeampi kuin Eestin tulovero. Tästä ei Suomessa paljon huudella, koska Eestissä on 20 % tasavero, eikä siellä ole kunnallisveroa lainkaan! Kun tarkastellaan Suomen verotusta suhteessa muihin EU-maihin, niin kunnallisverosta ei tilastoissa juuri mainita. Kunnallistalous onkin valtion ongelmien kaatopaikka, joten kunnallistalous onkin valtiontalouden jakojäännös. Tämä on ilmeisesti sitä vihreiden ihannoimaan kierrätystä?

Kaikkein merkillisintä tässä talousvenkoilussa on se, että päätöksiä tekevät täsmälleen samat henkilöt, jotka kuntien valtuustoissa ja hallituksissa valittelevat kuntien ahdinkoa. Mikä mahtaa olla syy moiseen kaksinaismoraaliseen käytäntöön? Epäilemättä vanha suomalainen sanonta, että sitä herraa kuuleminen, joka palkan maksaa. Kansanedustajat saavat kunnista vain kokouspalkkioita, kun kansanedustajan työ on täysipäiväinen palkkatyö. Jos tämä ei ole kaksinaamaista kansalaisten vedättämistä, niin mikä sitten?

Kaiken tämän pelleilyn huippu on se, että EU:n puheenjohtajamaan edustaja Lintilä on joutunut lähettämään paimenkirjeen huonosta talouden pidosta Suomen valtiovarainministeri Lintilälle – siis itselleen. Jos tämä ei ole kaikkien aikojen rimanalitus, niin mikä sitten? Tämä kirjehän on ollut hallituksen tiedossa jo budjettia tehdessä.

90-luvun laman aikana vahvistunut trendi siirrellä valtion tehtäviä kunnille, on johtanut suuren määrän kuntia konkurssin partaalle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kurjistaja eli eduskunta, joutuu lopulta pelastamaan kunnat valtion kassasta. Kuntien ongelmien kasaantuminen on ollut tiedossa jo hyvin pitkään, koska suuret ikäluokat siirtyvät hyvin lyhyen ajan kuluessa työterveydenhuollosta kuntien masettaviksi. Tämän oivalluksen pohjalta ryhdyttiin rakentamaan sotea jo 13 vuotta sitten.

Sote onkin niin suuri poliittinen uudistus, että mittasuhteessa Brexitkin jää toiseksi. Ongelmia on ainakin kaksi. Perutuslaki ja poliittinen tahto, jotka aiheuttavat päättäjissä suurta erimielisyyttä aivan perusrakenteista alkaen. Edellisen hallituksen jarruhenkilönä toimi kuningatar Krista Kiuru, joka nyt on joutunut vaikeaan asemaan oppositiopuheittensa kanssa. Vaalilupauksia demarit ovat joutuneet siirtämään aina seuraavien hallituksen kiusaksi asti.

Ollaan lähestymässä tilannetta, jossa koko nykyinen kuntajärjestelmä pitää miettiä uusiksi. Ensi vaiheessa tämä tarkoittaa valtion ja kuntien tehtävien jaon uudelleen arviointia. Koska radikaalit uudistukset eivät poliittisesti onnistu, niin voitaisiin aloittaa siirtämällä sotepalvelut ja koulutus ensimmäisinä valtion hoidettavaksi.

Kommentit pois päältä artikkelissa ?Kuntien ahdinko

Maakuntavero

Kun veropohjan laajentamisen rajat ovat tulleet vastaan, niin pitänee lisätä kerroksia. Kun puhutaan maakuntaverosta, niin ei puhuta lainkaan siitä pitäisikö sitä kompensoida kunta- vai valtion verosta. Se onkin kaksijakoinen asia, koska verot ovat rakenteeltaan erilaisia. Kuntavero on tasavero, kun valtion vero on progressiivinen.

Yleinen maan tapa on ollut, että uusia veroja laadittaessa, vanhoihin veroihin ei ole puututtu. Näin todennäköisesti tulee käymään nytkin ja maakuntaverosta tulee taas yksi vero lisää. Jos ja kun näin käy, heijastusvaikutukset kansalliseen talouteen tulevat olemaan suuret. Ostovoima sakkaa ja kulutus alkaa laskea. Se puolestaan heikentää yritysten kannattavuutta ja johtaa irtisanomisiin ja lomautuksiin. Tämänhän poliitikot varsin hyvin ymmärtävät?

Maakuntaverosta keskusteltaessa on myös unohdettu yleinen sairausvakuutusmaksu, jota peritään eläkeläisiltä, palkansaajilta ja yrityksiltä. Tällä maksullahan on tarkoitus kattaa sotekuluja kuten maakuntaverollakin. Pitää myös muistaa, että maakuntavero aiheuttaa kustannuksia, koska on taas rakennettava yksi hallintohimmeli ja virkamieskunta hallinnoimaan sitä. Tämän lisäksi tietysti tarvitaan myös luottamushenkilölauma muka johtamaan viranomaisia.

Koko maakuntahallinto ideana on jo sinällään epäonnistunut. Poliittinen lähtökohta on hyvin subjektiivinen ja sillä pyritään vain lisäämään poliittista vaikutusvaltaa. Käytännössä tämä ei lisää alueellista tasa-arvoa näin suuressa maassa, jossa asutus harvenee ja etäisyydet kasvavat pohjoiseen mentäessä. Onko siis ajatuksena, että maakuntavero on Uudellamaalla 10 % ja Lapissa 20 %?

Onko esim. Valtion Taloudellinen Tutkimuskeskus tai ministeriö laskenut, mikä maakuntaveron suuruus pitäisi olla ja mikä sen jälkeen tulisi olemaan kokonaisvero eli kunnallis-, maakunta- ja valtionvero yhteensä? Onko tutkittu muiden EU-maiden malleja? On maita, joissa koko terveyden huolto hoidetaan valtion toimesta. Ovatko päättäjät edes kuulleet, mikä on NHS? 

On muistettava, että globaalissa maailmassa ja yhteisvaluutassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se, että yleisissä verovertailuissa käsitellään yleensä vain valtionveroja ja unohdetaan kokonaan kunnallis- ja kirkollisverot, ei enää oikein tahdo toimia. Kun Eestissä on vain yksi verokanta, eikä siellä ole lainkaan kunnallisveroa, niin tilastotieteilijät julkeavat väittää, että Suomessa verotus on kevyempää kuin Eestissä.

Wahlroos on asiallisesti ottaen aika pitkälle oikeassa siinä, että politiikalta sinänsä on karannut mopo käsistä. On liian monta vaikutusvaltaista intressipiiriä, jotka eivät tajua sitä, että globalisaation käki on alkanut munia lintukodon pesään!

Kommentit pois päältä artikkelissa Maakuntavero

Eläkejärjestelmät tulevaisuudessa

Kun nykyistä eläkejärjestelmää luotiin, niin Suomi eli suuren muutoksen aikaa. Agraariyhteiskunta oli teollistumassa ja kaupunkeihin muutto muistutti kansainvaellusta. Hallitus ja eduskunta, joka lait siunasivat, olivat syntyneet 1900-luvun alkuvuosina. Heille se oli suuri muutos, koska agraariyhteiskunnassa perheet olivat suuria, jossa lapset ja kyläyhteisö huolehtivat toisistaan.

Eläkejärjestelmä oli siis suunniteltu lähinnä suurille ikäluokille ja heidän jälkeläisilleen. Tämä aiheutti sen, että 1940-luvulla ja heitä ennen syntyneet eivät päässeet täysimääräisesti hyötymään työeläkejärjestelmästä. Ennen 1960-lukua eläketurva oli vain harvojen oikeus. Hallitukset olivat ns. punamultahallituksia ja liekö se ollut syy, että vasta 1970 astui voimaan yrittäjien YEL. Rinnakkaisena järjestelmänä vanhemmille ikäluokille toimii kansaneläkejärjestelmä.

Työeläkejärjestelmä on  ollut koko historiansa jatkuvasti keskustelujen tikun nenässä. Peruskysymys on ollut, riittävätkö eläkerahastot tuleville sukupolville. Jo kymmeniä vuosia sitten eläkematemaatikot väittivät vakavissaan, että eläkemaksut on nostettava yli 40 % palkoista. Mikäli näin kävisi, niin Suomi voitaisiin lakkauttaa saman tien. Kilpailukyky on jo nyt tiukoilla ja työvoimakustannusten ehkä suurin rasite on juuri yritysten eläkemaksu.

Useimmissa maissa eläkemaksut kerätään veroina ja lisänä ovat erilliset eläkevakuutukset, joita yritykset tarjoavat työntekijöilleen tai ne maksetaan yksityisesti. Tanska ja Hollanti ovat esimerkkejä siitä, kuinka yrityksiä ja kilpailukykyä ei kuormiteta suurilla palkkojen sivukuluilla, vaan ne on jaettu koko yhteiskunnan kannettaviksi.

Kun tarkastellaan eläkejärjestelmiä pitkällä aikavälillä, niin muuttujia on useita. Vähäinen syntyvyys, suuret ikäluokat ja elinajanodotteen nousu ovat vain joitakin muuttujia. Lääketiede kuitenkin kehittyy jatkuvasti ja 100-vuotiaiden määrä kasvaa tulevaisuudessa nopeasti. Onko tulevaisuudessa korkea ikä tai peräti kuolemattomuus mahdollista? Lääketieteen trendit näyttäisivät menevän siihen suuntaan. Jos viimeinen suomalinen syntyy 2050-luvulla, niin mikä on hänen elinaikaodotteensa ja miten hänen eläkkeensä hoidetaan.

On epätodennäköistä, että nykyinen järjestelmä toimii edes kymmeniä vuosia, vaan joudutaan yhteiskuntapohjaiseen eläkejärjestelmään ja joustavaan eläköitymiseen. Pystyvätkö nykyiset päättäjät tiedostamaan muutokset riittävän ajoissa, vai ajaudutaanko taas tilanteeseen, missä syntyy eläkesotku?

Kommentit pois päältä artikkelissa Eläkejärjestelmät tulevaisuudessa

Julkisen sektorin sähköiset palvelut

Kun lääkärin määräämät lääkkeet ovat pitkään olleet Suomesta loppu, jouduin tilaamaan niitä Saksasta. Sielläkään ei ollut samannimistä lääkettä, mutta korvaavia löytyi. Se oli kuitenkin alkuperäistä kotimaassa joskus myynnissä ollutta lääkettä n. kolme kertaa kalliimpaa. Päätinkin kokeilla, kuinka Kelasta haetaan tuontilääkkeelle korvausta.

Menin siis kela.fi/lomakkeet-sivustolle etsimään sopivaa lomaketta. Sieltä löytyi kuitenkin vain lomakkeita, joiden selitys alkoi: Jos olet ollut ulkomailla. Ne eivät kuitenkaan näyttäneet soveltuvan netistä tilattujen tuontilääkkeiden korvaushakemuksiksi. Laitoin sitten palautuskaavakkeeseen asiasta palautetta ja lisäsin loppuun oman sähköpostiosoitteeni. Olin varsin tietoinen, että kun palautteessa ei ollut palautteen palautteelle osoitetta, niin todennäköisesti niitä ei lue kukaan.

No menin sitten kohtaan sähköiset palvelut ja kirjauduin pankkitunnuksilla. Ensimmäiseksi pyydettiin tarkistamaan omat yhteystiedot. Sieltä avautui lomake, jossa oli nimeni, vaimoni nimi ja katuosoite.  Lisäsin siihen puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen ja klikkasin lähetä. Sitten ilmestyikin vihaisen oloinen punainen teksti: Lisää päivämäärä. Ilmoita avopuolison tiedot. Ja tosiaan lomakkeessa kysyttiin avopuolison nimeä, henkilötunnusta, osoitetta ja eroamispäivää. Mitä ihmettä, vaatiiko Kela siis, että pitää olla vaimon lisäksi avovaimokin.

No kun en saanut yhteystietojani lähetettyä ilman avovaimoa, niin palasin takaisin viestiosioon ja kirjoitin sinne viestini. Mutta siihenkin tuli vastaus: On tapahtunut virhe. Yritä uudelleen tai kirjaudu ulos! Yritin tätä useana päivänä, mutta koskaan en saanut viestiä läpi. Sitten huomasin ilmoituksen: jos sinulla on vaikeuksia, niin ota yhteyttä tekniseen palveluun.

Klikkasin käskystä teknistä palvelukohtaa, mutta sieltäkään ei löytynyt yhteystietoja. Sivulla oli ainoastaan nämä tyypilliset logot esim. Facebook. No klikkasin sitten sitä ja kun se avautui, niin siellä oli teknisetpalvelut@? Laitoin sitten ongelmani Facebookiin ja lähetin vielä viestin osoitteeseen teknisetpalvelut@kela.fi. Viesti ei ole palautunut, joten se on mennyt perille, mutta viikkoon ei ole kukaan vastannut?

Henkilökohtaista palvelua varten olisi pitänyt Kelan paikallisesta toimipisteestä varata aika, mutta kun sinnekään ei olut sähköpostia. Yritin soittaa, mutta: olette jonossa sijalla …. 11! Kirsikkana kakun päälle sain postista sähköpostia:” Osoitteeseen XXX on tulossa lähetys XXX seuraavien päivien aikana (arkisin klo 8:00-16:00). Jos et ole paikalla, se viedään noudettavaksi Kauppakatu 13, Lahti. Jos haluat muuttaa toimitustapaa, pääset vaihtoehtoihin tästä: https://isms.fi/a/P1luxuT   vastaus tänään klo 18:00 mennessä. Valitettavasti en sattunut olemaan kotona tänään!

Koneeni Norton ilmoitti, että linkki ei ole turvallinen. Päätin kuitenkin kokeilla. Siellä oli kolme vaihtoehtoa; lähetyksen voi toimittaa pakettiautomaattiin, jos mahtuu. Automaatin osoitetta ei ollut, eikä kysytty. Toinen lähetyksen voi jättää oven ulkopuolelle ja lähetti voi itse kuitata lähetyksen luovutetuksi. Mitä ihmettä? Onko tämä edes postilain mukaan mahdollista. Tuli aika turvaton olo, joten jäin odottelemaan, tuleeko lähetys perille, tuleeko ilmoitus postitse vai tekstiviestinä. Nyt on useampi päivä odoteltu toimitusta lähipäivinä. Katsoin vielä postin seurannasta. Siellä oli viesti, että asiakkaalle on ilmoitettu sähköpostilla, mutta ei ole vastattu. Mitä olisi pitänyt vastata?

Jos joku edellisen perusteella ajattelee, että julkiset sähköiset palvelut ovat pelkkä vitsi, niin hän on varmaan aivan oikeassa. Hallitusta myöden kansalaisia kehotetaan käyttämään sähköisiä palveluita ihan karttakepillä huitoen. Se on niin väärin, kun julkinen sektori ei edes itse osaa luoda niitä sähköisiä palveluitaan!

Kommentit pois päältä artikkelissa Julkisen sektorin sähköiset palvelut

WP Login