Eurovaalit


Eurovaalit on vähän harhaanjohtava nimitys. Eurostahan ei aikoinaan meillä käyty vaaleja, vaan se päätettiin hallitustasolla. Niin tai näin, niin Britanniassa Euroopan parlamentin vaalit aiheuttavat hyvin erikoislaatuisen tilanteen. Siellä suunnalla on jatkoajan jälkeen oltu kovin hiljaa Brexitistä. Tähän saumaan sitten tulevat vaalit, joissa kymmenet ja sadat ehdokkaat vaeltavat ympäri saarivaltiota hankkimassa ääniä tullakseen valituiksi mepeiksi.

Heidänhän on pakko puhua Brexitiä vastaan tosi ponnekkaasti. Miten tähän vastaavat hallitus, brexiteerit ja pääministeri May? Taitavat olla täysin mahdottoman tilanteen edessä. Jos äänestysprosentti nousee hyvin korkeaksi, sen pitäisi kertoa, että koko Brexit on peruttava. Asiahan on niin, että kun kansalle paljastuu, että heitä on huijattu, niin kansa voi muuttaa mieltään.

Konservatiiveilla on vain hirveä pelko siitä, miten pitäisi antaa periksi. Hallituksesta on lähtenyt ministereitä niin, etteivät ovet meinaa pysyä saranoillaan. Sama meininki on Trumpin hallinnossa. Britanniassa ei vain pääministerin vaihto enää auta, eikä näytä myöskään auttavan ministerienkään erot. Uusi kansanäänestys Brexitistä pelottaa, mutta vielä enemmän pelottavat uudet vaalit.

Jos nimittäin Brexit toteutuu, niin konservatiivien rahoituspohja häviää. Yritysmaailma vastustaa Brexitiä melko yksituumaisesti, miksi silloin rahoitettaisiin konservatiivien ja brexiteerien vaalikassoja? Kuten olen jo aiemmin useasti todennut, Irlannin DUP ei hyväksy kovan rajan palauttamista Irlantien välille. Back Stop eli perälauta on pelkkää roskaa. Siellä joko on raja tai ei ole rajaa! Mitään teknisiä menetelmiä valtioiden välisen rajan pehmentämiseksi ei ole.

Odotan oikein jännityksellä, että ITV tekee Britannia EU-vaaleista reality shown. Sitä kelpaisi katsella täältä kauempaa ihan ilkikurisen mielellään.   

Kommentit pois päältä artikkelissa Eurovaalit

Pekuloontia

Spekulointi on vastakohta jälkiviisastelulle. Spekulointi on eräänlaista tulevaisuuden ennustelua tapahtuneiden asioiden perusteella. Käydyt eduskuntavaalit antavat erityisen aiheen spekuloinnille. Lähtökohtana on se, että vaalit ovat lähes aina puhdasta jälkiviisastelua. Paitsiossa olleet väittävät, että olisivat tehneet kaiken paremmin ja lupaavat vaalilupauksissaan maat ja taivaat.

Pidettyjen vaalien perusteella onkin monia syitä pekuloora. Ensinnäkin naisten määrä kasvoi edustajista liki puoleen. Tästä voivat miehet olla syvästi huolissaan, koska tunnetusti naisten aivokurkiainen on suurempi ja antaa väitetysti monipuolisemman kuvan päätettävistä asioista. Löytävätkö naiset toisensa yli puoluerajojen, vai alistutaanko puoluetoimistojen saneluun. Tämä tulee olemaan erityisen tärkeää soteuudistuksessa, joka on pakko tehdä.

Pekuloontia aiheuttaa myös nuorten suuri määrä. Konkarikansaedustajista suuri määrä jätti vaalit sikseen. Suuri syy ei ollut ehkä niinkään ikä, vaan käytöskulttuurin muuttuminen. Eihän vielä ole saavutettu brittien huutelukulttuuria, mutta asiattomuus on lisääntynyt. Nuorten tulevaisuuden näkymät ovat aika kehnot, koska he joutuvat maksamaan yhteiskunnan velkataakan. Tämä tulisi myös somettajien ottaa huomioon!

Vaalien jälkispekuloinnissa on synnytetty kaksijakoinen Suomi. Ei tosin samanlaisena kuin Britanniassa tai yhdysvalloissa. Edustajissa on sekä säästäjiä että velkaannuttajia. Saavatko uudet edustajat ja erityisesti nuoret, jotka nämä velat tulevat maksamaan, velkaannuttajat kuriin. Yleinen vaaliteema oli, että jätetään jälkipolville puhtoinen maailma. Tämä kuitenkin liittyi vain ilmaston muutokseen, ei niinkään velkaantumiseen. Lopputulos on kuitenkin sama. Pihiseekö henki ilmansaasteiden vai velkataakan johdosta!

Talouden tähtitaivaan merkit ovat nyt hyvin huonossa asennossa. Vaikka Yhdysvaltain ja Kiinan välille syntyisi jonkinlainen kauppasopu, niin Trump tarvitsee suojakilvekseen uusia kohteita ja nyt on EU kohteena. Trump huitelee kuin sokea pimeässä sinne tänne puolustaakseen lupaustaan Amerikka Ensin. Globaalissa maailmassa, jossa nykyisin kaikki liittyy kaikkeen, se ei tahdo onnistua. Pienen viennistä elävän Suomen on siis oltava hyvin tarkkana. Markka takaisin ja Eurooppa hajalle, ei ainakaan meitä palvele.    

Ilman spekulointiakin seuraava vaalikausi tulee vaatimaan verta, hikeä ja kyyneleitä.  

Kommentit pois päältä artikkelissa Pekuloontia

Markka takaisin?

Aika ajoin puolueet haikailevat markkaa takaisin. Toki näissä vaaleissa on muita kiinnostavampia asioita., kuten vaikka metsien käyttö. Markat ja pennit otettiin käyttöön 1865, joten markan historia ei ole kovin pitkä. Markan tie on ollut kuitenkin mutkikas ja kivinen. Markka on ollut sidottuna mm. kultakantaa ja jopa Englannin puntaan. Itsenäisen Suomen hiljalleen käynnistyessä markka kuitenkin sidottiin tiiviisti devalvaatiokantaan!

Jo ennen sotia markka devalvoitiin useaan otteeseen, mutta sotakorvausten tultua maksetuiksi, devalvaatio otettiin Suomen kilpailukykyaseeksi (KIKY). Pitkäaikaiset punamultahallitukset ja kolmikantakonsensus käyttivät säännöllisesti devalvaatiota markan arvon päivityskeinona aina, kun inflaatio oli syönyt kilpailukyvyn vientiyrityksiltä. Asioista päättäville suurille vientiyrityksille devalvaatio oli elinehto. Se oli kuitenkin yksi merkittävä tekijä ehkäisemään pienen- ja keskisuuren teollisuuden syntyä.

Kolmikanta päätti palkankorotuksista ja muista työntekijöiden eduista muiden yritysten päiden ylitse. Pienillä kotimaan markkinoilla toimivilla yrityksillä ei ollut asiaan sanansijaa. Koska valuuttatuloja ei ollut, niin devalvaatiot aiheuttivat vain kustannusten nousua. Suurille vientiyrityksille devalvaatiot olivat elinehto. Kolmikannassa hyötyjiä olivat ay-liike ja suuret vientiyritykset.

Vientiyritykset olivat välinpitämättömiä palkankorotusten ja muiden työvoimakulujen nostoille, koska tiesivät, että devalvaatiot kompensoivat ne aikanaan. Ay-liikkeen neuvottelijat puolestaan tiesivät, että kun devalvaation jälkeen ostovoima laskee, niin he vain levittelevät käsiään. Emme me voi mitään devalvaatiolle, se on Suomen Pankin juttuja. Käsi kättä pesee, voidaan sanoa!

Syksyllä 1967 Koiviston hallitus yritti toista keinoa. Devalvoitiin n. 33 % ja säädettiin hintasulku. Hintasulussa oli kuitenkin porsaanreikä, koska tuontituotteille ei voitu sulkua asettaa. Silloin alkoi kikkailu. Mm. terästä vietiin Ruotsiin ja laiva vaan kääntyi siellä ympäri ja teräkset tuotiin takaisin Suomeen ruotsalaisina tuotteina. Lopulta hintasäännöstely jouduttiin purkamaan tehottomana. Seuraava devalvaation jälkeinen inflaation torjuntayritys oli 1980-luvulla. Silloin ryhdyttiin markan arvoa nostamaan keinotekoisesti. Samalla vapautettiin valuuttalainojen otto ulkomailta.

Markan arvo nousi yli 30 %, jolloin vientikilpailukyky sakkasi pahemman kerran. VATT:n tutkimuksissa kerrottiin, kuinka Suomen Pankissa sanottiin, että saavat vuorineuvokset tulla rukoilemaan polvillaan devalvaatiota. Sitä ei tule! Näin vakuutti myös ministeri Viinanen! Kupla kuitenkin puhkesi ja markka devalvoitiin. Devalvaatiotakaan ei riittänyt ja lopulta markka kellui pelastusrenkaan varassa. Suomi ajautui syvään lamaan. Valuuttalainat liki tuplaantuivat ja yrityksiä meni nurin kuin sieniä sateella. Ensin markka liitettiin European Monetary Systemiin (EMS) ja sitten otettiin käyttöön euro. Suomi heitettiin globaaliin kilpailuun täysin valmistautumattomana ja aseettomana.

Lamassa eivät nämäkään keinot auttaneet, vaan 1990-luvun ensimmäisen puoliskon aikana yksityiseltä sektorilta hävisi reilut puolimiljoonaan (500 000) työpaikkaa. Sitten Nokia alkoi hiljalleen korjata tilannetta. Jälleen VATT:n tutkijat olivat sitä mieltä, että tämä tapahtui pari vuotta liian aikaisin. Hallintohimmeleitä ei ehditty korjata. Huvittavaa oli myös, kun työllisyys alkoi parantua, niin tilastohörhöt ihmettelivät, miksi palkkamäärät eivät kasva samaa tahtia? Työttömät otettiin töihin uusina työntekijöinä ja lähtöpalkalla. Ay-liike tiesi, mutta oli hiljaa?

Ulkomaisen kilpailun rynnistäminen jopa kotimarkkinoille, laittoi tuotekehittelylle uusia paineita. Metsäteollisuudelle valtio oli vuosikymmenet syytänyt miljardeja markkoja tuotekehitykseen, mutta rahat olivat menneet muualle. Jos joku olisi laman alkaessa sanonut, että parinkymmenen vuoden päästä puusta tehdään polttoaineita, tekstiilejä, muovia yms. olisi joutunut pehmeään koppiin. Devalvaatio oli erinomainen tuotesuunnittelun este. Vihreä kulta on valtaamassa asemiaan takaisin, mutta se on nyt erityinen vaaliteema! Ehkä Suomella on vielä toivoa?

Kommentit pois päältä artikkelissa Markka takaisin?

?Onko syytä olla huolissaan?


Teknillisissä oppilaitoksissa lopetettiin rakennusmestarien koulutus 29.3.1996.  Ammattikorkeakouluissa käynnistettiin 20 insinööritutkintoon johtavan suuntautumisvaihtoehdon rinnalle kokeiluluonteisesti 160 opintoviikon tuotantopainotteinen rakennusalan koulutusohjelma, Tutkintonimikkeeksi tuli rakennusmestari (AMK). Väliaikana koulutettiin rakennusinsinöörejä (AMK) joiden tarkoitus oli korvata rakennusmestarit työmailla.

Alan järjestöt näkivät kuitenkin jo tuolloin, etteivät ns. tuotantopainotteiset (TUPA) insinöörit tule korvaamaan työmailla vanhan opetusohjelman mukaista rakennusmestareiden työnjohto-osaamista. Tuolloin rakennusteollisuus ei vielä kiinnittänyt asiaan huomiota, vaikka työmailla jo tiedettiin tosiasia, että AMK-insinöörit ”viihtyvät” työmaiden työnjohtotehtävissä vain lyhyen ajan. Kiersin konsulttina 2000-luvun toisella puolella kymmeniä rakennustyömaita. Vanhoilla mestareilla oli jo silloin huoli tulevaisuuden osaajista.

Uusi rakennusalan työnjohdon koulutusohjelma alkoi syksyllä 2007 kuudessa ammattikorkeakoulussa, mutta perinteinen ja arvostettu rakennusmestarien koulutuspaikka Lahti, ei ollut näiden joukossa. Merkittävää on se, että syksyllä 2007 käynnistyneet työnjohdon koulutusohjelmat ovat täysin uusia ohjelmia. Ne eivät ole entistä teknikkokoulutusta korvaavia opetusohjelmia. Uuden rakennus- ja talotekniikan tuotantojohdon koulutusohjelman, tutkintonimike rakennusmestari (AMK), koostuu 210 opintopisteestä sekä kuuden kuukauden pakollisesta ennakkoharjoittelusta. Lisäksi tutkinnon voi suorittaa myös etänä.

Aiemmassa koulutuksessa vaadittiin 24 kuukauden kokemus rakennusalalta ja koulutus kesti 3 vuotta. Kaksi 4 kuukauden kesälomaa työskenneltiin rakennustyömailla eri tehtävissä.  Rakennusalalta poistuu luonnollisen ikääntymisen vuoksi joka vuosi noin 750–900 alan ammattilaista. Heistä merkittävä osa on toiminut työmaan vastuullisissa työnjohdon ja projektin johtamistehtävissä. Näihin tehtäviin ei käytännöllisesti ole maassamme koulutettu vuoden 2000 jälkeen yhtään henkilöä. Ensimmäiset uudet rakennusmestarit valmistuivat syksyllä 2011.

Rakennettu ympäristömme luo puitteet lähes kaikille toiminnoillemme ja vaikuttaa jokaisen päivittäiseen elämään. Rakennettu omaisuus muodostaa kaksi kolmasosaa kansallisvarallisuudestamme ja on keskeinen osa kulttuuriperintöämme. Tehtyjen tutkimusten mukaan nykyiset rakennusmestarit (AMK) eivät omaa pätevyyttä edes omakotitalojen suunnitteluun. Miten sitten tullaan tulevaisuudessa takaamaan rakentamisen laatu ja rakentamisen perinteen jatkuvuus?

Remonteissa on jo nähtävissä kalliita epäonnistumisia, koska 12 vuoden tauko koulutuksessa katkaisi hiljaisen tiedon siirtymisen sukupolvilta toisille. Erityisesti julkisten rakennusten huollossa tehdyt säästöt kostautuvat nyt miljardiluokassa. Suuri syy näissäkin on osaamisessa, koska ei tunneta vanhoja rakennustapoja ja materiaaleja.

Säästöt näin tärkeässä asemassaa olevien rakentajien koulutuksessa osoittavat päättäjien välinpitämättömyyttä alan vaatimuksista. Kuinka monta kattoa pitää romahtaa ja taloa sortua ennen, kuin koulutuksen rakenne saadaan vastaamaan alan tarpeita?   

Kommentit pois päältä artikkelissa ?Onko syytä olla huolissaan?

Julkisen sektorin tulevaisuus


Julkisen sektorin palveluksessa on n. 600 000 työntekijää eli siis neljännes työssä käyvästä väestöstä. Ennen sanottiin, että leipä on pitkä mutta kapea. Tämä heijastui siten, että julkisen sektorin työsuhteet olivat pitkiä ja vaihtuvuus vähäinen. Tämä merkitsee sitä, että eläkkeelle lähtee aivan lähivuosina runsaasti väkeä.

On arvioitu, että lyhyen ajan sisällä siirtyy eläkkeelle lähinnä kunnilta jopa parisataatuhatta työntekijää. Tämä aiheuttaa suuren ongelman, koska se synnyttää kilpailua työvoimasta yksityisen sektorin ja julkishallinnon välillä. Kilpailua näyttää jo syntyneen, koska valtionhallinnossa yleisin työnimike on erikoisasiantuntija. Palkkataulukoissa ei tällaista nimikettä ole, joten palkat ilmeisesti sovitaan vapaan kilpailun mukaan.

Eläkkeelle lähtevien määrä on kuitenkin lyhyen ajan sisällä niin suuri, että uusien rekrytoinnissa tulee suuria ongelmia. Vaihtoehdotkin ovat vähissä. Jos lähdetään kilpailemaan palkoilla, niin veroäyri joutuu kovaan paineeseen. Toisaalta, jos tämä alkaa haitata yksityisen sektorin kilpailukykyä, niin yritykset alkavat sijoittua edullisempiin maihin. Näin on jo tapahtunutkin, mutta ei välttämättä ole nähty kuin jäävuoren huippu.

Ongelman ratkaisuun ei ole kovin monia keinoja. Digitalisaatio alkaa vaikuttaa pidemmällä aikavälillä, kun käyttäjien taidot lisääntyvät tulevien sukupolvien myötä. Suomen ongelma on kuitenkin se, että digitalisoituminen julkishallinnossa on kuin sillisalaatti. Erilaisia ohjelmistoja on tuhansia ellei jopa kymmeniä tuhansia. Olisi tarvittu keskitetty ohjaus. Tämä johtuu siitä, että hallitukset, eduskunta ja tämä vanha eläkkeelle jäävä virkakunta ei ole aikoinaan tajunnut asiaa. Olisi pitänyt toimia kuten Virossa, joka pääsi hyötymään Suomen ongelmista puhtaalta pöydältä.

Toinen vaihtoehto on nopea rakenteiden purku, jonka poliittinen toteutus näyttää olevan todella vaikeaa. Perinne Suomessa näyttää olevan, että muutoksia tehdään vasta, kun on jo niin sanotusti housuissa. SOTE on tästä erinomainen esimerkki. Väestön siirtyminen suurin joukoin työterveydenhuollosta julkiselle puolella oli tiedossa jo 1990-luvulla. Suhtautuminen oli kuitenkin sama, kuin tähänkin muutokseen eli ei kuulu meidän ikäluokan päätettäviin. Tämä muutos on kuitenkin niin lähellä, että se iskee seuraaviin hallituksiin hyvin kipeästi.

Muutokseen ei riitä pelkkä höyläys, vaan alas on ajettava kokonaisia virastoja. Näitähän meillä riittää, koska monilla aloilla on täysin päällekkäisiä toimintoja EU:n virastojen kanssa. Viro on viisaasti selvinnyt jättämällä tietyt asiat EU:n päätösten varaan. Kaikkein mahtavin paradoksi on nyt julkisuuteen nostettu vanhusten hoito. Isoveli valvoo kaikkea mahdollista, mutta näyttää siltä, että vain muodollisesti. Tämäkin vähäinen valvonta voitaisiin hoitaa digitaalisesti paljon tehokkaammin!


Kommentit pois päältä artikkelissa Julkisen sektorin tulevaisuus

Vaihtoehtona konserni?

Konsernirakenne alkoi vakiintua kuntayhteisöissä käyttöön 1990-luvulla. Sen loppuvuosina konsernien rakentelu kunnissa suorastaan räjähti. Samaan aikaan valtio säästösyistään alkoi siirtää omia tehtäviään kunnille. Valtio pyrki kompensoimaan näitä rahoituksellaan, mutta eihän säästöjä synny, jos kaikki olisi kompensoitu täysin.

Mielenkiintoista tässä operaatiossa on se, että kaikki päätöksien tekijät istuivat kuntien valtuustoissa ja hallituksissa. Tämä on loogisesti ajatellen jotenkin ristiriitaista, kuntien luottamusmiehet päättävät itse lisätä kuntien kustannuksia. Pääarkkitehti hommassa oli silloinen pääministeri Paavo Lipponen. Siirtoja tehtiin ja konserneja rakennettiin niin kovalla kiireellä, että julkisen hallinnon avoimuus siirtyi suoraan osakeyhtiölain liikesalaisuuksien piiriin. Konserneissa kyse lienee piilottaa suorien verojen korotukset osakeyhtiöiden tuotoilla? Vastassa on kuitenkin avoimen sektorin kilpailu!

Vaikeaksi tällaisen yhtälön tekee myös se, että mahdolliset valitukset osakeyhtiöistä on tehtävä maksullisiin käräjäoikeuksiin. Jos ne olisivat kuntien omia tehtäviä, niin valitustiet olisivat täysin toiset. Aina vain mutkikkaammaksi tilanne muuttuu, jos sotessa ryhdytään yhtiöittämään sairaanhoitoyksiköitä. Minne silloin valitetaan ja kuka valvoo osakeyhtiöiden toimintaa?

Kuntien täysin omistamien osakeyhtiöiden asema on monessa muussakin mielessä hyvin kyseenalainen. Ensinnäkin niillä saatetaan vaarantaa kilpailua yksityisten yhtiöiden kanssa. Kilpailuviranomaiset valvovat tilannetta, mutta on runsaasti esimerkkejä siitä, että prosessit ovat liian pitkiä ja usein myös kalliita. Kun on kyse osakeyhtiöstä, niin silloin maksetaan voitoista myös verot. Kunnat eivät ole verovelvollisia, joten jos tehtävät hoituisivat kunnan omana toimintana, vältyttäisiin veroilta.

Veroja voidaan tietysti kiertää, kuten ulkomaiset yhtiöt tekevät eli konsernipankilla ja sen perimillä ylisuurilla koroilla. Näinhän tehdään myös Lahdessa. Useimmissa tapauksissa menestyvät yritykset saisivat lainaa suoraan pienemmillä koroilla, mutta silloin verot olisivat suuremmat ja osingot pienemmät. Sitten on konserniyhtiöitä, joille ei pitäisi konsernipankista antaa luottoja ollenkaan, koska konkurssissa kaupunki eli veronmaksajat kantavat tappiot. Onko kukaan missään laskenut hyötyjä?

Merkittävin Lahden konserniyhtiö on Lahti Energia ja sen tytäryhtiö LE-sähköverkko Oy. Sähkönsiirto on alueellinen monopoli, jota valvoo Energiavirasto. Tilanne mutkistui sähkönkäyttäjien kannalta, kun sähkö vapautettiin kilpailulle, mutta sähkönsiirtoa ei. Syntyi tilanne, jossa sähkön myynnin tappioita oli mahdollista kompensoida siirtohintoja nostamalla. Kun tähän yhtälöön vielä ympättiin kaapelointivelvoite, niin Energiavirasto on kyllä aika pahan paikan edessä. Ollaan tilanteessa, jossa sähkönkäyttäjät eri puolilla maata ovat täysin eriarvoisessa asemassa.

Lahdessa LE-sähköverkko Oy ei ole itsenäinen yhtiö, kun kaikki sen hallituksen jäsenet ovat Lahti Energian toimihenkilöitä? Yhtiön on siis eräänlainen kumileimasin, jonka tarkoituksena lienee pönkittää emoyhtiön taloutta? Tytäryhtiön tuotot olivat 2013 7,2 milj., 2014 6,2 milj., 2015 3,5 milj., 2016 7,6 milj. ja 2017 9,3 milj. Vuoden 2015 jälkeen yhtiön tulos on siis parantunut n. 60 %. Tästä voisi päätellä, että suurimmat investoinnit on tehty 2013 – 2015 ja loppu on sitten siirtohinnoittelun kerman kuorintaa, jonka avulla yritetään välttää kaupungin kalliiden rakenteiden uudistaminen.

Jotta ahneus ei loppuisi tähän, niin siirryttiin rankaisemaan erityisesti sähkölämmitteisiä omakotitaloja tehomaksuilla. Tämä on vähintäänkin kaksinaismoraalista, koska ihmisiä suorastaan houkuteltiin käyttämään sähkölämmitystä. Sellainen perustelu, että tällaisissa rakennuksissa voidaan säännellä kulutushuippuja, on todella kuluttajien pitämistä tyhminä! Kyllä se on pakkasherra, joka sen huipun määrittelee. Vähän tietysti helpottaa, jos ei lämmitä saunaa kovilla pakkasilla!

Kommentit pois päältä artikkelissa Vaihtoehtona konserni?

Toiveajattelun kustannukset

Etelä-Suomen Sanomissa oli 13.1.2019 laajasti faktaa Lahden väestökehityksestä. Silmiinpistävintä oli kuitenkin kaupungin valtapuolueiden toivomukset siitä, että tavoitteena on nosta asukasmäärä 150 000 vuoteen 2030 mennessä. Kommenteissa todettiin, että tavoitteet on asetettava riittävän korkealle.

Tavoitteita asetettaessa on kuitenkin otettava huomioon myös realiteetit. Tässä yhtälössä tärkeä taustamuuttuja on Lahtelaisten ikärakenne. Kuntaliiton tietojen mukaan vuoden 2017 lopussa Lahden väestöstä yli 65-vuotiaita oli n. 28 000 ja heistä yli 75-vuotiaita n. 3 000. Vuoteen 2030 on aikaa 12 vuotta. Se merkitsee, että silloin samoilla prosenttiluvuilla laskettuna yli 77-vuotiaita on mahdollisesti 28 000, joista sitten yli 87-vuotiaita n. 3 000.

Suurten ikäluokkien elinajanodote on kuitenkin miehillä 82 vuotta ja naisilla 87 vuotta.  Nämähän ovat kuitenkin tilastollisia keskiarvoja, joiden perusteella voi vain ennakoida, että muiden elämää lyhentävien tekijöiden kanssa 2030-luvulla poistuu kaupungin väkirakenteesta ainakin 20 000 asukasta. Väestön lisääntyminen ei siis ole mikään lineaarinen tapahtuma, kun vielä samaan aikaan syntyvyys laskee.

Väestön lisäystä ennusteltaessa on siis otettava huomioon myös väestön poistuma, jossa on suurten ikäluokkien johdosta odotettavissa kansan- ja kaupungintaloudellinen tsunami, jollaista Suomi ei ole kokenut kuin lähinnä sodissa. Suurten ikäluokkien siirtyminen työterveyshuollosta julkiseen terveydenhuoltoon aiheutti jo ennakoimattomuudellaan pakkosoten! Tilastollisesti asia oli hyvinkin tiedossa, mutta ilmeisesti odoteltiin, että ongelmat hoituvat itsekseen.

Tällaiseen ajattelumalliin löytyy myös yo. kirjoituksista ja sinänsä piilotettua kritiikkiä. Viranhaltijat maanhankinta ja kaavoitusosastoilla ottavat tavoitteet tosissaan, koska on varauduttava siihen, että infrastruktuuri on valmis tällaiseen väestön lisäykseen. Tarvitaan kaavoitettua maata, jotta voidaan rakentaa asuntoja lisääntyvälle väestölle. Tämä aiheuttaa kaupungille kuluja. Kaupunki joutuu nimittäin korvaamaan energia- ja vesiyhtiöille niiden tekemät työt, joista kaupunki itse saa korvauksen vasta luovuttaessaan tontit. Kuinka paljon kaupungin taseessa on tällaisia sijoituksia jo nyt?

Maanhankinta- ja kaavoitusosastolla ei ole kovin paljon kaupallista ajatteluakaan. Sieltä tuli juuri tieto satojen tonttien kaavoittamisesta Kymijärven pohjoisrannoille. Kuinkahan moni tontti esim. Kytölän alueen sadoista tonteista jää myymättä, kun kilpailijana ovat Kymijärven kauniit rannat ja maisemat? Toivottavasti näitä alueita ei hakata aukoiksi ja pilata siten kauniit maisemat ja myyntivaltit!

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Toiveajattelun kustannukset

Maatalouskin tarvitsee kilpailukykyä

Sotien jälkeen kouluissa oli syksyisin ”perunannostoloma”. Silloin kouluista lähdettiin joukolla auttamaan viljelijöitä elonkorjuussa. Noihin aikoihin kaupungeissakin tajuttiin, että ilman tätä apua, ruokapöytiin voi seuraksi istua nälkä. Nyt sukupolvia myöhemmin tämä yhteys on jotenkin kadonnut. Sen tilalle on noussut maataloustukia soimaava someraivo.

Tosiasiassa euron aikana tuet eivät ole jääneet kartuttamaan maatalousyrittäjien lompakoita. Ne ovat menneet muualle arvoketjuun eli jalostukseen ja jakeluun. Tämä puolestaan johtuu siitä, että on halvempia tuottajamaita, joista arvoketjun loppupäähän voi tuoda tuotteita kilpailukykyisemmin. Tästä esimerkkinä ovat suomalaiset vaikkapa Viroon integroituneet jalostajat ja tuottajat. Näistä kovista kilpailijoistamme ei lehdistömme juurikaan kirjoittele.

Virolaiset tuottajat olivat todella helisemässä itsenäistymisen jälkeen. Silloin eurooppalaisia tuotteita dumpattiin pilkkahintaan Viroon. Virolaisten ainoa etu olivat kolhoosien suuret tilat, viljavat pellot ja neuvostoajoilta jääneet tuotantotilat. Kyllä silloin 90-luvun alussa tuli vielä tippa silmään katsellessa kesannolle jääneitä peltoja. Tanskalaiset huonekalutuottajat vielä lisäsivät tuskaa, ostamalla suuria navettoja huonekalutehtaikseen.

Kun Viro, siis Eesti, liittyi EU:in, niin tilanne muuttui. Polkuhinnat hävisivät ja oman tuotannon kilpailukyky parani. Tässä auttoi myös se, että valvontabyrokratiaa ei juuri ollut, eikä vanhoja tuotantotiloja ollut tarvetta uusia. Ajan kanssa tietenkin uuttakin rakennettiin. Kaupunkilaisilla Suomessa ei ole myöskään käsitystä suomalaisesta maatalousbyrokratiasta. Meillähän eläintensuojelu on paremmalla tasolla, kuin vanhusten suojelu. Karjasuojat ovat melkein kuin sairaaloita.

Pitäisi ymmärtää, että meillä maatalouden harjoittaminen on vähintään kaksi kertaa kalliimpaa kuin Etelä-Euroopassa. Syynä ovat pohjoiset olosuhteet ja byrokratia. Hyvä puolihan tässä on se, että koko tuotantomme on eurooppalaisten näkökulmasta luomua. Kotimaiset ostajat eivät vain halua maksaa siitä yhtään enempää. Luomu onkin kaupanhyllyissä kalliimpaa, kuin vaikkapa muualta Suomeen tuodut elintarvikkeet. Jos suomalainen tuottaja haluaa täällä myydä omia tuotteitaan, niin puhtaat suomalaiset tuotteet on myytävä samaan hintaan kilpailijoiden kanssa.

Tästä syystä pään avaus esimerkiksi possun osalta Kiinaan, on suositus myös muille vientiasiakkaille. Possun osalta on jopa menty niin pitkälle, että edes ruuan tähteitä ei saa possuille syöttää. Suomalainen possu ei siis ole kerroslihaa, vaan se muistuttaa maultaan jo enemmän kalkkunaa. Rasva on tuomittu possun tuotannossa. Sen sijaan ihmiset saavat syödä roskaruokaa mielin määrin ja kasvattaa rasvapitoisuuttaan. Kas kun roskaruoka on bisnes, mutta possun kasvatus on riskibisnes. Terveyden huollon hyvät käytännöt ovat vapaaehtoisia, mutta maataloustuotanto on valvottua ja säänneltyä.

Nyt kuitenkin pitää muistaa, että kriisitilanteessa Suomi on vain oman tuotantonsa varassa. Kulkuyhteydet Suomi-nimisestä saaresta saadaan poikki nykyisillä sodankäyntimenetelmillä totaalisesti. Ehkä silloin palataan jälleen perunnanostolomiin. Lopettakaa siis se someherja!

Kommentit pois päältä artikkelissa Maatalouskin tarvitsee kilpailukykyä

Talouden käyttövoima

Maailman talouden käyttövoima on kulutus. Kulutuksen mittari on inflaatio. Inflaatio merkitsee sitä, että kysyntä ylittää tarjonnan. Jos tarjonta ylittää kysynnän, syntyy deflaatio eli hintojen lasku. Tämä puolestaan merkitsee avoimen sektorin sopeutumista vähenevään kysyntään. Sitä korjataan yleensä vähentämällä työpaikkoja, joka puolestaan lisää työttömyyttä ja vähentää kysyntää.

Kansalliset keskuspankit yrittävätkin pitää yllä edes pientä inflaatiota, jotta talous toimisi. Vuoden 2008 talouskriisin jälkeen korot romahtivat. Näin yritettiin saada kysyntä kasvuun. Aikaa on kulunut romahduksesta jo 10 vuotta, mutta edes korkojen lasku ei ole saanut Suomen bruttokansantuotetta vuotta 2008 edeltävälle tasolle. Tällä hetkellä maailma elää aikaa, jossa ainoa varma muuttuja on epävarmuus.

Suomen kohdalla ongelma on se, että pelkkä kotimainen kysyntä, ei riitä kotimaiselle tarjonnalle! Ratkaisu tähän on vienti, jota pieni talous voisi toimia. Vienti kuitenkin edellyttää kilpailukykyä. Kilpailukyky puolestaan edellyttää joustoja koko kansallistaloudessa. Markan ollessa maan käyttövaluutta, devalvaatio oli kilpailukyvyn korjausautomaatti. Edes tuotekehittelyä ei tarvittu!

Taloustieteilijöiden harmiksi talouden nobelistienkin teoriat eivät oikein tahdo enää toimia. Länsimaissa kulutusta voidaan lisätä ainoastaan tekemällä yhä huonompia tuotteita. Kohta oltaisiin ilmeisesti tilanteessa, jossa tuotteen viimeinen käyttöpäivä on ennen sen valmistumista. Tätä on kuitenkin yritetty estää takuuaikojen avulla. Tämä kuitenkin sotii kulutusteoriaa vastaan.

Kulutuksen suurin ongelma on se, että kysyntää on siellä, missä kulutukseen ei ole varaa. Esimerkkinä vaikkapa ihmiskunnan kehto Afrikka. Useiden Afrikan maiden rikkauksia ryöstävät isot monikansalliset yhtiöt, jotka kuitenkaan eivät jätä maihin riittävästi tuloja kysynnän kasvuun. Jälkeen jää vain korruptiolla tuhottu luonto. Ongelma tässä on se, että yhtiöt, jotka ryöstävät rikkauksia, eivät valmista tuotteita kulutuskysyntään. Jos näin olisi, ryöstäjistä voisi tulla robinhoodeja!

Julkisten talouksien ongelma puolestaan on sama kuin Suomen ay-liikkeellä. Ne eivät jousta deflaation eli laman iskiessä. Väkeä ei vähennetä, vaikka siltä näyttäisi. Ratkaisuna on ryhdytty käyttämään konsernirakennetta. Ihmiset siirretään konserniyhtiöihin. Kun 90-luvun laman aikana valtio vähensi voimakkaasti virkailijoita, niin se oli suuri puhallus. Tehtäviä siirrettiin kunnille. Nyt, kun kunnat ovat verojensa ja palvelujensa kanssa suurissa ongelmissa, tilannetta yritetään korjata soteuudistuksella. Ovatko koulut seuraava kohde?

Pankkikriisi siis romahdutti maailmantalouden. Koska kysyntä pieneni radikaalisti, niin julkista sektoria kohtasi rahoitusongelma. Joustoja ei ollut, joten veroja olisi pitänyt korottaa niin paljon, että kansalaisille olisi jäänyt vain viikkoraha puhtaana käteen. Tällaista riskiä yksikään poliittinen puolue ei voi ottaa. Ratkaisuksi otettiin hervoton velkaantuminen. Julkinen velka niin valtioilla kuin kunnillakin on kasvanut herkeämättä liki 10 vuotta.

Tulevaisuutta arvioitaessa, tutkijat kiinnittävät huomionsa trendeihin. Suomessa on kaksi tuhoisaa megatrendiä, syntyvyyden väheneminen ja 1940 – 1950-luvulla syntyneiden poistuminen tilastoista. Tämä merkitsee sitä, että 2040-luvulla Suomen väestö pienenee yli miljoonalla hengellä. Vastapainona on syntyvyyden väheneminen, joka vaikuttaa yhtä tuhoisasti. Nämä kaksi megatrendiä johtavat katastrofiin, jonka seuraukset ovat ennen näkemättömät ja kokemattomat. Koulut alkavat kumista tyhjyyttään ja seuraavaksi sairaalat!

Nykynuorille ei ole enää eläkkeitä, koska ei ole maksajia. Tästä pitää huolen syntyvyyden väheneminen. Kun eläkkeen maksajia ei ole, vaan vastuu vanhemmista siirtyy lasten piikkiin, alkaa yleensä syntyvyys kohota. Toinen suuri ongelma tulee olemaan se, että pienenevät ikäluokat eivät pysty maksamaan julkisia velkoja. Miten käy hyvinvointivaltion tällaisessa tulevaisuudessa. Sitä jokainen miettiköön tykönään!

Kommentit pois päältä artikkelissa Talouden käyttövoima

 Perustuslain toimivuus selvitetään

Tähän selvitykseen on useita syitä. Perustuslain 6 § takaa kansalaisille tasa-arvon. Laissa luetellaan useita seikkoja, joissa tasa-arvo pitää ottaa huomioon. Laissa ei ole kuitenkaan mainittu kotikuntien tasa-arvoista lain pakottavana kohtana. On tehty useita tutkimuksia siitä, kuinka suuria kunnallisverojen erot ovat eri puolilla maata. Nämä erot ovat tuhansia euroja riippuen siitä asutko rikkaassa kunnassa vai köyhässä.

Veroerot eivät myöskään takaa palvelujen saatavuutta ja niiden laatua. Sotepalvelut poikkeavat myös huomattavasti kuntien ja maakuntien välillä. Näitä eroja yritetään nyt tasa-arvoistaa soten avulla. Uudistus ei kuitenkaan onnistu sormia napsauttamalla ja päivityksiä tullaan tarvitsemaan paljon. Mutta se näkee, joka elää!

Toinen suuri epätasa-arvo piilee työterveyden ja julkisen sairaanhoidon välillä, Jo työnsä tehneet ja eläkkeelle siirtyneet saavat taistella hoitoajoista koko terveydenhuollon arvoketjun matkalla. Työterveydenhuollossa päästään hoitoon ja tutkimuksiin paljon nopeammin kuin nyt julkisella puolella. Tämä ei ole kansalaisten kannalta lainkaan tasa-arvoista, vaan se törkeästi syrjivää. Tulevassa soteuudistuksessa tämä pitäisi perusteellisesti selvittää. Pelkkä valinnanvapaus ei epäkohtaa korjaa.

Vanhusten kotihoito on erinomainen esimerkki siitä, että kansalainen ei ole kovin tärkeä päättäjille, kun on kyse säästöistä. Se on myös hyvä esimerkki siitä, kun on poissa silmistä, niin on myös poissa mielestä. Jos sellaiset vanhukset, jotka eivät pärjää kotona, sijoitettaisiin sairaaloiden vuodeosastoille, niin tilastot kertoisivat nopeasti, mikä on vanhuksen, siis ihmisen, todellinen hinta. Mulle hetioikeusasiamies,  nyt- sukupolvea ei kuitenkaan näy kiinnostavan, ketkä tämän hyvinvointiyhteiskunnan ovat rakentaneet ja sen puolesta sotineet!

Perustuslakia tutkittaessa edellä olevat ym. vastaavat seikat tulisi tarkasti selvittää. Tulisi myös nykyisessä järjestelmässä antaa Eduskunnan oikeusasiamiehelle laillista valtaa päätöksiinsä. Sekään ei ole tasa-arvoista, että ihmiset joutuvat nyt käymään läpi pitkät ja kalliit oikeustaistelut puolustaessaan perustuslaillisia oikeuksiaan. Suurella osalla kansalaisia ei siihen ole mahdollisuuksia.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan eri tuomioistuinten päätökset poikkeavat samoista rötöksistä jopa vuosilla. Useissa tapauksissa kunnat ja viranhaltijat ovat jättäneet noudattamatta jopa Korkeimman Hallinto-oikeuden päätöksiä. Miten nämä toteuttavat kansan yhdenvertaisuutta?

 

Kommentit pois päältä artikkelissa  Perustuslain toimivuus selvitetään

WP Login