Perintövero

Perintöjen verotuksesta on tieteellisessä tutkimuksessa olemassa suuri joukko erilaisia malleja ja hypoteeseja. Mallit kuitenkin perustuvat oletukseen siitä, että on jotain, minkä voi jättää perinnöksi. Elinkaarimalli on kuitenkin lähellä arvoketjumallia. Elinkaarimallikaan ei kuitenkaan puutu oleelliseen asiaan eli perintöjen moninkertaiseen verotukseen.

Kun tarkastellaan perinnön arvoketjua eli sitä, miten perintö on syntynyt, kasvanut ja elänyt, joudutaan pohtimaan, mikä on oikeus ja kohtuus. On olemassa perintöjen perintöjä, jotka jatkuvat sukupolvelta toiselle hamaan tulevaisuuteen. Lopulta nekin jakautuvat niin pieniin osiin, että niiden merkitys vähenee. Yrittäjäsuvuissa sen sijaan perintö saattaa kumuloitua huomattavastikin, jolloin sukupolvenvaihdokset törmäävät ongelmiin.

Suurin osa perinnöistä on kuitenkin ansaittu kovalla työllä, josta on maksettu ankara tulovero. Vanhemmista omaisuuksista on aikoinaan maksettu myös rankka omaisuusvero. Kiinteän omaisuus puolestaan sisältää näiden lisäksi kiinteistöveron, raaka-aineiden ALV:n, työntekijöiden työvoimakustannukset, jotka sisältävät runsaasti erilaisia veroja ja veronluonteisia maksuja. Kaiken kruunaa vielä varainsiirtovero, joka joudutaan maksamaan, kun perintö joudutaan realisoimaan.

Perinnöstä on siis maksettu jo ennen varsinaista perintöveroa moninkertaiset verot. Tätä perinnön arvoketjun tai elinkaaren aikana syntynyttä verokertymää ei ole tutkimuksissa tarkasteltu. Verottajan ja kansanedustajien kannaltahan tämä on erinomainen asia, koska voidaan ainoastaan tuijottaa siihen, että jos perintövero poistetaan, niin valtio menettää 720 miljoonaa euroa verotuloja.

Perintöverotuksessa ei ole myöskään ajateltu perinnöllisten hyvin erilaisia olosuhteita, vaan verottajan kirves heilahtaa armottomasti. Otetaan todellinen esimerkki. Jos perinnön saaja on orvoksi jäänyt peruskoululainen, joka on saanut perinnöksi velkaisen asunnon. Perintöveron vuoksi hänen edunvalvojansa on myytävä asunto, jolloin hänestä tuleekin vuokralainen. Jos oikein huonosti käy, niin yhteiskunta maksaa perintöveron takaisin monin kerroin erilaisina sosiaalisina tukina. Tällaisia tapauksia varten perintöverolaissa pitäisi olla myös varaa harkinnalle. Näinhän kävi 1990-luvun konkurssin tehneille yrittäjille!

Perintöjen jättäjien enemmistyönä ovat nyt suuret ikäluokat ja hieman heitä ennen syntyneet. Nämä ikäluokat ovat ansainneet omaisuutensa kovalla työllä rakentaessaan hyvinvointisuomea, joka toivottavasti jää myös perinnöksi tuleville sukupolville. Nämä sukupolvet ovat siinä samalla kouluttaneet lapsensa ilman nykyisenkaltaisia tukia ihan omalla kustannuksellaan.

Kun sitten tarkastellaan pitkällä tähtäimellä perintöveroa, niin sen tulevaisuus ei näytä kovin ruusuiselta. Kun suurten ikäluokkien perinnöt on jaettu ja verotettu, niin entä jatko? Tilastojen mukaan seuraavana on vuorossa kuluttajasukupolvi, joka on pahasti velkaantunut. Toki syntyvyys vähenee huimaa vauhtia, joten perillisiä on tulevaisuudessa vähemmän. Onko tälle vähäiselle joukolle enää perintöjä jaossa, onkin arvoitus. Joka tapauksessa on täysin selvää, että 2030-luvulta alkaen perintöveron tuotto laskee oleellisesti. Kuinka se on tarkoitus korvata?

Perintövero onkin edellisen perusteella kostovero. Jos olet kovalla työllä yrittänyt turvata lapsillesi paremman tulevaisuuden, niin sitähän ei heille sallita. Viedään ne kuuluisat tuhkatkin pesästä!

 

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Perintövero

Kysynnän ja tarjonnan laki

Kysynnän ja tarjonnan laki on taloustieteessä yleisesti hyväksytty teoria, joka selittää tuotteiden hinnan ja määrän automaattisen määräytymisen kilpailluilla markkinoilla. Se on taloustieteen perustaa. Jos tuotteesta on pulaa, myyjät nostavat hintapyyntöjään kunnes tämä saa ostajat vähentämään ostohaluaan ja tuottajat lisäämään tuotantoaan niin paljon, että kysyntä ja tarjonta ovat yhtä suuret. Tämä hinta on tasapainohinta.

Jos tuotteesta on ylitarjontaa eli tuotteet eivät tahdo mennä kaupaksi, myyjät kilpailevat ostajista alentamalla hintojaan. Tämä lannistaa tuottajia tuottamasta yhtä paljon kuin aiemmin ja toisaalta houkuttelee kuluttajia ostamaan tuotetta enemmän kunnes päädytään hintatasolle (tasapainohinta), jolla kysyntä ja tarjonta ovat yhtä suuret.

Tämä on taloustieteilijöiden muodostama teoria. Kysyntä ja tarjonta ovat kuitenkin pariteetti, joka laajemmin ajateltuna on paljon enemmän. Ne muodostavat koko maailman talouden verenkiertojärjestelmän. Kysyntä muodostaa verisuoniston, johon sitten tarjonta sydämenä pumppaa tarvittavan määrän kuluttajien haluamia tuotteita.

Mielenkiintoisen tästä asiasta tekee se, että kysynnän muodostajia ovat asiakkaat siis kuluttajat, jotka itse tuottavat tarjonnassa olevat tuotteet. Jos kuluttajat siis kokevat itse valmistamansa tuotteet liian kalliiksi niin, mitä tapahtuu? Ostavatko he mahdollisesti kilpailijoidensa valmistamia tuotteita? Tällainen tilanne aiheuttaa kilpailua työn tekemisen välille. Tämä on osatekijä yritysten kilpailukyvyssä. Tämä on yhtälö, jossa lakkoilemalla voi ampua omaan jalkaansa.

Kun Neuvostoliitto hajosi, niin neuvostoaikaisilla tehtailla ei ollut hajuakaan, minne myydä tuotteensa. Toimitusosoitteet olivat aina tulleet jostain Moskovasta. Kun tuotteet eivät menneet kaupaksi, niin tekijät eivät saaneet palkkojaan. Ratkaisuksi muodostui, että palkat maksettiin tuotteina. Tämän jälkeen kaupunkien sisääntuloteiden varsille alkoi muodostua ”kirppiksiä”, joissa työntekijät myivät palkkana saamiaan tuotteita. Kysyntää ilmeisesti löytyi, koska Venäjä on edelleen olemassa.

Toinen esimerkki toiselta laidalta maailmaa on Ford. Autojen tuotanto alkoi sarjatuotannon myötä ylittää nopeasti ylittää kysynnän. Henry alkoi pohtia tilannetta ja huomasi melko nopeasti syyn heikkoon kysyntään. Se ei suinkaan ollut hinta. Hän huomasi, että eihän työntekijöillä ollut aikaa käyttää autoja, kun vain sunnuntai oli vapaa. Hän päättikin tehdä radikaalin muutoksen ja antaa myös lauantait vapaiksi alentamatta kuitenkaan palkkoja. Autojen kysyntä räjähti kasvuun ja muu teollisuus seurasi nopeasti perässä.

Kolmas merkittävä tekijä tässä yhtälössä on valtio. Talousteorioiden (mm. Philip Kotler) mukaan, valtion tehtävä on luoda yrityksille mahdollisimman kilpailukykyinen toimintaympäristö. Erityisen tärkeää tämä on Suomen kaltaiselle valtiolle, jonka elinehto on vienti ja sen yritysten kilpailukyky. Onko hyvinvointivaltio mallina riittävän kilpailukykyinen?

Suomen koko hyvinvointijärjestelmä rakennettiin olosuhteissa, joissa kansallinen kilpailukyky ei ollut merkittävä tekijä. Kilpailukyky korjattiin devalvaatioilla. Entä nyt? Kuten Juhana Vartiainen totesi, muissa Pohjoismaissa on rakenteita laitettu kuntoon, mutta Suomessa ollaan pahasti jälkijunassa.

Suomi on maantieteellisesti samanlainen saari kuin Irlanti. Siellä ei tosin tarvita jäänmurtajia, jotka nytkin uhkaavat pysäyttää vientikaupan tukilakoillaan. Siellä ei toisaalta ole laivaväkikään lakossa, joten vienti porskuttaa. Päämarkkina-alueiden suhteen Suomi on siis saari toisin kuin muut pohjoismaat. Sopiikin kysyä, olisiko Tallinnan tunneli ainoa Suomen talouden pelastaja?

Jos Suomi ei pysty saamaan tarjontaansa markkinoille ja hyvinvointi toimii vain velkarahalla, niin on syytä huoleen. Heiveröinen Kiky ei poistanut tarvetta suuriin rakenteellisiin uudistuksiin. Tulevaisuuden isokuva pitää pystyä hahmottamaan!

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Kysynnän ja tarjonnan laki

Populismi – vaihtoehtoinen demokratiako?

Populismi on vallannut alaa laajalti maailmassa. Koto-suomessa populismi on jo historiallista, koska Suomen Maaseudun puoletta voidaan pitää sen perustana. Viimeisissä eduskuntavaaleissa populismi johti perussuomalaiset jytkyyn. Nyt myös Itävallassa, Saksassa, Italiassa, Puolassa, Unkarissa ja Yhdysvaltojen presidentin vaaleissa on populismi näyttänyt demokratialle taivaan merkit. Kaiken kruununa on vielä twitter.

Mistä tämä kaikki johtuu? Se kertoo äänestäjien kyllästymisestä nykyisiin puolueisiin ja niiden tapaan toimia. Turhautuneilla ihmisillä on nykymaailmassa vain kaksi vaihtoehtoa: nousta barrikadeille tai antautua populismille. Populismia on äänestänyt niin paljon väkeä, että kaikki eivät voi olla tyhmiä. Voikin olla niin, että populisteja äänestävät haluavat näyttää vanhoille puolueille keskisormeaan.

Toistaiseksi populistien saavutukset ovat vallankäytössä olleet vaisuja. Lähinnä seurauksena on ollut hämmennys poliittisessa kentässä. Pahimmat vaihtoehdot ovat nyt mahdollisia Italiassa ja siellä tehtävät ratkaisut saattavat järkyttää koko Eurooppaa. Toinen vakava tilanne on Yhdysvalloissa, jossa Trumpin arvaamattomuus jo nyt järkyttää koko maailmankauppaa.

Onko tälle kehitykselle vaihtoehtoja? Päättäjät tarjoavat digitaalisuutta vaihtoehdoksi joka paikkaan. Vain yhteen asiaan se ei kelpaa. Kun esiin nousee digitaalinen neuvoantava kansanäänestys, niin siihen sitten löytyy vaikka minkälaisia esteitä. Tietosuoja on se perälauta, johon asia törmää. Ei auta vaikka pankit, terveydenhuolto, pelastustoimi yms. käyttävät tietotekniikkaa ilman pelkoa tietoturvan järkkymisestä.

Sen verran on taivuttu, että on luotu Kansalaisaloite-järjestelmä, jonka kautta kansalaiset voivat saada asioitaan esille. Tämän heikkous on kuitenkin se, että siitä voivat hallitus ja eduskunta valita mieleisensä ja tyrmätä poliittisesti epäsopivat. Eläkeindeksi loistavan esimerkkinä! Se ei siis vastaa neuvoantavaa digitaalista kasanäänestystä. Syykin on selvä! Se kaventaisi vakavasti poliittisten puolueiden ja heidän edustajiensa päätäntävaltaa!

Nykyinen demokraattinen toimintamalli tai perinne on siis vakavan valinnan edessä. Yrittää tulla toimeen populismin arvaamattomuuden kanssa tai lisätä digitaalisesti kansanvaltaa. Tässä on muistettava, että kyseessä on vain neuvoantava äänestys. On kuitenkin selvää, että pitää olla nykyistä vankemmat perustelut, jotta kansan mielipide voitaisiin ohittaa. Yli puolet eduskunnasta voi hyvin olla väärässä, mutta enemmistö kansasta tuskin.

Kansan ottaminen mukaan suoraan päätöksen tekoon lisäisi myös poliittista aktiivisuutta ja  myös äänestysvilkkautta.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Populismi – vaihtoehtoinen demokratiako?

Yhdistyvätkö Irlannit?

Kiista Irlantien välisestä rajasta kiihtyy kiihtymistään. Ennen Euroopan Unionia etelän ja pohjoisen raja on ollut tiukasti vartioitu aina vuoteen 1993, jolloin solmittiin Maastrichtin sopimus. Jouduin ylittämään rajan lukuisia kertoja 1970 ja 1980 luvuilla. Lentoyhteyttä Dublinin ja Belfastin välillä ei ollut ja junayhteyksiä oli harvoin ja ne olivat hitaita. Oli siis pakko kulkea autolla. Rajalla oli betoniporsaita ja piikkilankaa, koska IRA oli voimissaan.

Eire eli Irlannin tasavalta oli vielä 1970-luvulla hyvin maatalousvaltainen ja viljelijöillä oli jopa niin vahva asema, että he pystyivät estämään maatalouden verotuksenkin. Eräs hallitus yritti saada maataloudelle 1 % veron, mutta hallitus kaatui välittömästi. Saadakseen maan talouden jotenkin kuntoon, hallitus saattoi voimaan verovapauslain 1970-luvulla ulkomaisille yrityksille 10 vuodeksi. Tämä toikin maahan etupäässä yhdysvaltalaisia yrityksiä. Tämä siksi, että mailla oli sopimus kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta. Ts. kun verovapaus oli voimassa, niin veroja ei tarvinnut maksaa myöskään Yhdysvalloissa.

Kun rajat avautuivat ja tullit poistuivat sisämarkkinoilla, niin myös Pohjois-Irlanti hyötyi ja sen talous alkoi kasvaa. Alueella oli aikoinaan ollut voimakas laivanrakennusteollisuus, mutta se oli näivettynyt ja kuihtunut jo 1960-luvulla. Osa syyllinen oli alueen jatkuvalla rauhattomuudella, jossa brittijoukot taistelivat IRA:a vastaan päivittäin. Avoimet rajat siis hyödyttivät koko saaren talouselämää ja yhteiselo rauhoittui muutoinkin.

Nyt ollaan todella vaikean tilanteen edessä, koska Brexit uhkaa sulkea rajat uudelleen. Tämä paluu entiseen ei varmaan miellytä irlantilaisia etelässä eikä pohjoisessa. Tajutaanko Brysselissä, millainen valtti heillä on käsissään? Jos saadaan jonkinlainen sopu, että Irlannista muodostuu jonkinlainen erityisalue, niin se kyllä avaa briteille tullittomat portit Eurooppaan. Ei ole iso asia kierrättää papereita Eiren kautta. Toisaalta portti on myöskin auki Yhdysvaltain markkinoille, koska aivan ilmeisesti Yhdysvallat ja UK tekevät jonkinlaisen tullisopimuksen.

Poliittisesti Sin Fei on aina ollut halukas Irlantien yhdistämiseen. Sitä on vastustanut pohjoisessa DUP, jonka tuki Brexitissä on välttämätön Theresa Maylle. Mutta tässä kohden myös DUP on ahtaassa raossa. Jos tulliraja astuu voimaan, niin DUP voi hävitä Pohjois-Irlannin kartalta seuraavissa vaaleissa ja eihän sellaista kukaan poliitikko voi sallia tapahtuvaksi. Isoa kuvaa sotkevat myös uskontokunnat, koska etelä on pääsääntöisesti katolilaista ja pohjoisessa on rinnalla vahva protestanttinen liike.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Yhdistyvätkö Irlannit?

Kaasusumuttimet

Kun 90-luvun alussa kuljin asuntoautollani työmatkoilla Venäjällä, Valkovenäjällä, Baltiassa ja Ukrainassa, niin aina piti olla mukana kaasusumutin. Useimmiten sain yöpyä asiakkaan vartioidussa pihassa portivahdin kopin kupeessa. Joskus kuitenkin oli pakko yöpyä ihan katujen varsillakin. Silloin yleensä jätin radion  hiljaa päälle, jolloin ohikulkijat luulivat, että autossa oli useampia ja hereillä. Koskaan ei tarvinnut suihketta käyttää, mutta pelottelemaan joutui etenkin Pietarissa.

Kun Pietarissa pysähtyi katuvaloihin, niin siellä oli näitä tuulilasinpesijöitä. Ne tulivat roikkumaan siihen kuskin ikkunaan ja jos ei suostunut maksamaan tuulilasinpesusta, niin spreijasivat tuulilasin maalilla. Silloin kun avasi ikkunan ja vilautti kaasusumutinta, niin kyllä häipyivät.

Poliisitkin tulivat liikennevaloissa kyselemään ja jos sattui olemaan apukuskin ovi auki, niin kaveri nappasi istuimelta, mitä siinä sattui olemaan. Yleesä siinä oli kokista ja jatoin purtavaa. Poliisit myös pysäyttelivät aiheettomasti ja yrittivät saada käsiinsä ajokortin. Jos sattui antamaan, niin lähtivät oitis ja heitä piti seurata poliisiasemalle, jossa sitten pyydettiin rahaa. Piireissä tieto kuitenkin kulki nopeasti ja pantiin ovet lukkoon ja painettiin ajokortti ikkunaruutuun.

Sumuttien kanssa ongelma kuitenkin oli se, että Suomessa sumuttimet olivat jo silloin kiellettyjä, mutta ei ollut missään paikkaa, jossa niitä olisi voinut laillisesti säilyttää seuraavaa matkaa varten. Piti vain rikkoa lakia ja piilotella sumutinta!

Kommentit pois päältä artikkelissa Kaasusumuttimet

Onko Yk saavuttanut kykenemättämyytensä huipun?

Kansainliitto perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehtävänään aseistariisunta, valtioiden välisten asioiden ratkaisu ja elinolosuhteiden ylläpito. Yhdistyneet kansakunnat korvasi Kansainliiton toisen maailmansodan jälkeen. Kansainliitto sortui siihen, että sen päätöksillä ei ollut enää mitään käytännön merkitystä. Valtiot kuittasivat päätökset olankohautuksella.

Esimerkkinä tästä oli mm. se, että joulukuussa 1939 Kansainliitto tuomitsi Neuvostoliiton hyökkäyksen Suomeen. 14. joulukuuta 1939 se jopa erotti Neuvostoliiton jäsenyydestään, mutta tämä ei saanut Neuvostoliittoa pysäyttämään hyökkäystään. Talvisota paljasti yleisen näkemyksen mukaan sen, miten vähän Kansainliitto pystyi tekemään sellaisissa tilanteissa, joissa joku valtio lähti röyhkeän hyökkäyspolitiikan tielle. Ukrainassa eletään nyt vastaavanlaisessa tilanteessa.

Yhdistyneet Kansakunnat (YK) perustettiin Kansainliiton raunioille jotakuinkin samoista lähtökohdista kuin Kansainliitto aiemmin. Se on maailmanlaajuinen hallitusten välinen yhteistyöjärjestö ja perustettiin 24. lokakuuta 1945 San Franciscossa nimenomaan Kansainliiton korvaajaksi. Maailmanjärjestö perustettiin toisen maailmansodan jälkeen edistämään kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta sekä ihmisoikeuksia. Toisin sanoen melkein samoilla sanoin kuin Kansainliitto vuosikymmeniä aikaisemmin.

YK on ajautunut nyt jotakuinkin samaan tilaan kuin Kansainliitto aikoinaan. Israel ei ole noudattanut kymmeniin vuosiin Yhdysvaltojen suosiollisella passiivisuudella YK:n sille asettamia velvoitteita. Tämä perustuu Turvaneuvoston veto-oikeuksiin, joiden avulla suurvallat pyrkivät tukemaan omia liittolaisiaan ja vaikutusvaltaista sotateollisuuttaan. Syyrian sota on kestänyt vuosia ja myös siviilejä on kuollut satoja tuhansia. Veto-oikeus näyttää olevan yhtä, kuin lupa sotia!

YK:n on uudistuttava. Sitä perustettaessa esim. terroristeista ei tiedetty käytännössä mitään. Nyt terroristiliikkeet ovat näkymätön maailman mahti. Neuvostoliiton hajoaminen synnytti valtatyhjiön, jossa oikein kukaan ei pysty kontrolloimaan tiettyjä asioita. Kaipuu Neuvostoliittoon on vielä monien sydämissä länsimaissakin.

Veto-oikeutta ei voi poistaa. Voitaisiin kuitenkin harkita samaa tapaa, jota käytetään tennisotteluissa. Veto-oikeutta voisi käyttää vain esimerkiksi 3 kertaa vuodessa. Ei tämäkään välttämättä poista ongelmia, mutta ehkä se lisäisi harkintaa kimppakäytöksissä ja lisäisi äänestys aktiivisuutta. Veto-oikeutta ei välttämättä kannata käyttää liittolaisen puolesta, jos sitä saattaa joutua käyttämään omiin tarpeisiinsa!

Ammuttiinko tämän vuosisadan uudet Mainilan laukaukset Itä-Ukrainassa? Toimiiko Venäjä samoin kuin Neuvostoliitto loppuvuodesta 1939 ja jättää noudattamatta itse hyväksymänsä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman? Minskin sopimus on vain sanoja paperilla. Onko YK:lla riittävästi voimaa erottaa Venäjä YK:sta, koska sanktiotkaan eivät näytä auttavan  Venäjää johtaa entinen vakooja ja hehän saavat tehdä mitä tahansa saavuttaakseen tavoitteensa.

Kommentit pois päältä artikkelissa Onko Yk saavuttanut kykenemättämyytensä huipun?

Demokratiaa vai näennäisdemokratiaa?

Demokratiaa pidetään kehittyneiden maiden yhtenä peruspilarina. Käytännössä demokratia eri kulttuurien välillä kuitenkin vaihtelee runsaasti ja rajanveto on vaikeaa. On olemassa hyvin liberaalia demokratiaa ja toisaalta hyvinvointiyhteiskunnan kehdosta-hautaan-demokratiaa. Tässä voisi vertailukohtana pitää Yhdysvaltoja ja pohjoismaisia hyvinvointivaltioita.

Demokratia suomalaisessa kulttuurissa on teoriassa 100 vuotta vanha. Sitä ennen olimme Ruotsin siirtomaa ja Venäjän suuriruhtinaskunta. Mielenkiintoista on, että Suomen teollisuus ja liike-elämä alkoivat kehittyä voimakkaasti vasta Tsaarin vallan alaisuudessa. Ruotsi on pitänyt huolen omista eduistaan ja kantoi Suomen viennistä erilaisia tulleja. Tämä rokotti raskaasti esimerkiksi tervan vientiä.

Nykyiselleen yhteiskunta alkoi kehittyä vasta suurlakon jälkeen, jolloin vasemmisto otti voimakkaan otteen poliittisesta kentästä. Toisaalta demokratiaa haittasi pahasti Kekkonen, joka eväsi kokoomukselta pääsyn hallituksiin vuosikymmenten ajan. Kekkosen politiikka johti maan eräänlaiseen näennäisdemokratiaan hyvä-veli-verkostojen kautta. Esimerkiksi idänkauppaan pääsivät mukaan vain ne yritykset, jotka Kekkonen hyväksyi.

Näistä ajoista jälkikaikuina ovat vielä poliittiset nimitykset, joihin kansan äänestystulokset alkavat vaikuttaa vuosikymmenien viiveellä. Virkamieskunta vaihtuu pääasiassa vain eläkkeelle siirtymisten kautta. Vapaaehtoista vaihtuvuutta julkiselta yksityiselle sektorille on hyvin vähän. Etenkin nykyaikana lyhyempi työvuosi korvaa pienet palkkaerot.

Kun siis menemme vaaliuurnille ja äänestämme valtaan uudet henkilöt ja uudet puolueet, niin välttämättä mikään ei muutu. Valtuutetuille, kansanedustajille ja hallituksille tarjoillaan pöytiin esityksiä vuosikymmeniä sitten poliittisesti valittujen virkailijoiden asenteiden pohjalta. Nämä virkailijat elävät vielä ajassa, jossa rahalla ei ollut suurta merkitystä. Viennin kilpailukyky korjattiin devalvaatioilla, kotimaan ongelmat painamalla lisää markkoja ja inflaatio pani köyhät kyykkyyn. Rikkaiden omaisuus sen sijaan päivittyi inflaation mukana.

Nämä harmaat taustavoimat puolestaan estävät tämän vuosituhannen edellyttämät rakenteelliset muutokset ja päivitykset julkisessa hallinnossa. Nykyinen lainsäädäntökin on rakennettu niin, että vahtikoiria tarvitaan joka puolella, koska kaikkia ja kaikkea pitää vahtia ja valvoa kehdosta hautaan. Kun Valvira esimerkiksi sanoo, että synnyttäminen jossain sairaalassa on lainvastaista, mutta maantiellä autossa se ei sitä ole, niin säätely on kyllä aivan poissa tolaltaan. Suomalaisessa hallintokulttuurissa on järjen käyttö kielletty!

Mitä sitten tulee vaaleihin, niin äänestäjät eivät voi valita joukoistaan parhaita henkilöitä hoitamaan heidän asioitaan. Ne henkilöt, joita saamme valita, valitaan puolueiden sisäpiiriireissä. Väitetään, että ehdokkaat valitaan jäsenäänestyksillä, mutta onko näissä äänestyksissä puolueettomia ulkopuolisia tarkkailijoita? Ei ole! Näin ollen ääntenlaskennassa voidaan käytännössä päättää, kuka pääsee ehdokkaaksi ja kuka ei!

Kun meillä on puolueiden valitsemat edustajat ja vanhan vallan aikaisten poliittisten mandaattien perusteella valitut virkailijat, niin elämmekö ihan oikeissa demokratiassa vai vaihtoehtoisessa demokratiassa?

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Demokratiaa vai näennäisdemokratiaa?

Yliopistomaailma

Ollessani jatko-opiskelijana LUT:ssa, professorini pyysi minua kirjoittamaan oppikirjan puutuotteiden markkinoinnista. Se tulisi olemaan Lappeenrannan teknillisen yliopiston oppikirjasarjan oppikirja no 1. Nyt, kun googlaa tätä sarjaa, niin se oli myös sarjan viimeinen. En silloin ollut niin paljon sisällä yliopistomaa-ilmassa, että olisin tajunnut tulleeni hyväksikäytetyksi professorin kampanjassa rehtoriksi.
Puolisentoista vuotta meni kirjan kirjoittamiseen ja matkalla selvisi, että aiheesta ei ole aikaisemmin kirjoitettu yhtään kirjaa ainakaan Euroopassa. Sain käsikirjoituksen valmiiksi ja vein sen proffan luettavaksi. Hän piti kirjaa hyvänä, mutta lupasi pyytää mielipidettä yliopiston kaupalliselta puolelta. Muutaman viikon kuluttua sain sitten kutsun mennä tapaamaan kaupallisen yliassistenttia. Tämä naishenkilö oli sellainen alle kolmekymppinen pitkän linjan yliopistolainen. Hänen ainoa kommenttinsa oli, että kirjassa oli liian vähän lähdeviitteitä.
Pyysin häntä suosittelemaan lisäviitteitä. Hän kuitenkin totesi, että ala on hänelle vieras, eikä hän voi suositella mitään. Kysyin vielä, oliko hän koskaan myynyt mitään tai osallistunut millään tavoin markkinointiin. Ei ollut. Hän vain opetti markkinointia. Näinhän se yleensä on yliopistoissa, että eletään pelkän teorian varassa. Jotten olisi polttanut hihojani, niin oli pakko sanoa, että olen myynyt puutuotteita yli 30 vuotta eri puolilla maailmaa ja olen toiminut useita vuosia Lontoossakin markkinoinnin johtajana. Tältä pohjalta niitä lähdeviitteitä on tullut.
Tästä lähtivät sitten juorut kiertämään yliopistoa. Tämä prosessi sitten opetti minulle, kuinka suuria ovat kateus, selkäpuukottaminen ja asemista kilpailu yliopistomaailmassa. Yritysmaailmassa tehokkuuden mittarit ovat aika selkeitä, mutta yliopistossa asema pitää näköjään hankkia muilla keinoin. Koska olin valmistunut tuotantotalouden osastolta, mutta olin jatko-opiskelijana puuteollisuudessa, niin kuulin erikoisesta tapahtumasta. Näiden osastojen professorit olivat ottaneet yliopiston käytävällä kovaäänisesti yhteen siitä, kenelle kunnia kirjastani kuuluu.
Olin tehtävän saadessani ymmärtänyt, että tilaaja eli yliopisto, kustantaa kirjan ja hoitaa sen markkinoinnin. En tiedä oliko syynä edellinen kateuskohtaus vai mikä, mutta pitkän väännön jälkeen jouduin julkaisemaan kirjan omakustanteena. Silti se oli kuitenkin oppikirjasarjan oppikirja no 1. Surkuhupaisaa oli myös se, että edes yliopiston kirjastolla ei ollut varaa ostaa kirjaa, vaan minun piti se lahjoittaa. Kirjasta ei edes kerrottu yliopiston nettisivuilla. Oppilaitokset eri puolilla Suomea ostivat kirjaa kyllä niin, että sain painatuskulut kasaan. Kirja poiki myös luentoja oppilaitoksissa eri puolilla Suomea.
Sitten sain postia Virosta Luuan Metsäülikoolista. Professori Aino Mölder oli nähnyt kirjanEEA Suomen vierailullaan ja halusi ostaa sen. Lähetin hänelle vapaakappaleen, koska tämä oppilaitos oli alansa johtava korkeakoulu Virossa. Muutaman viikon kuluttua sain sähköpostia Ainolta. Hän kertoi, että Viron valtion vienninedistämisyritys Estonian Export Agency oli halukas ostamaan kirjan vironkieliset kustannusoikeudet. Melko nopeasti Tallinnassa lyötiin kaupat lukkoon. Aino käänsi kirjan viroksi ja se käännettiin myös venäjäksi. Hauska juttu oli, että pienessä Virossa kirjaa myytiin enemmän kuin Suomessa.
EEA oli myös hakenut EU:lta rahoitusta kirjan esitelmöintiin Virossa, joten asiasta tuli suurempikin projekti. Kiertelin sitten EU:n konsulttina 10 päivää eripuolilla Viron yrittäjäyhdistyksiä luennoimassa kirjasta. Tästä on kulunut aikaa jo liki 20 vuotta, mutta kirjani Metsäst Turule on kuulemma vielä Tallinnassa kansalliskirjastossa. Lopulta tämä yliopiston riitely ja hyväksikäyttö osoittautui ihan hyväksi bisnekseksi minulle. Yliopisto jäi sen sijaan nuolemaan näppejään ja siitä jouduin kärsimään myöhemmissä opiskelun vaiheissa.

Kommentit pois päältä artikkelissa Yliopistomaailma

Verovertailut ovat vain viihdettä

Suomessa tehdään innokkaasti verovertailuja muihin maihin. Haluna on löytää edes joku maa, jossa verotus olisi kovempaa kuin Suomessa. Vaikka suomalaiset vertailujen tekijät eivät asiaa myönnä, niin vertailut ovat mahdottomia. Kaikissa maissa järjestelmät ovat täysin erilaisia, joten niiden keskinäinen vertailu ei ole objektiivista. Perustellusti voisi olettaa, että vertailuja tehdään Suomessa tarkoitushakuisesti? Selkeämmän kuvan saisi, jos verrattaisiin maiden talouksien sisäisten tulonsiirtojen määrää toisiinsa.

Suomessa unohdetaan esimerkiksi palkansaajien maksamat veroluonteiset eläke- ja -sosiaaliturva-maksut. Useimmissa maissa nämä maksut sisältyvät tuloveroon, ALV:on ja muihin vastaaviin veroihin. Samoin yritysten verovertailuissa unohdetaan yritysten maksamat palkkoihin perustuvat verojen luonteiset maksut. Näin ollen yritystenkään verovertailut eivät ole vertailukelpoisia.

Lisäksi vertailuissa pitäisi ottaa huomioon verotuksen rakenteelliset erot. Esimerkiksi Virossa ja Britanniassa tuloveroilmoitus tehdään vain erittäin harvinaisissa poikkeustapauksissa. Yleensä verotus tapahtuu työnantajan antamien tietojen perusteella. Tämä johtuu siitä, että ansiotulosta ei ole mahdollista tehdä mitään vähennyksiä. Suomessa puolestaan näitä vähennyksiä on runsaasti esim. työmatkavähennykset, kotitalousvähennykset, jäsenmaksut, asuntolainojen korkovähennykset ja lukuisia muita. Vertailuissa käytetään vain julkisia prosentteja, jotka eivät todellakaan kerro yksittäisen henkilön todellista lopullista veroprosenttia.

Myös yritysverotuksen rakenteet poikkeavat huomattavasti maasta toiseen. Jos Suomea verrataan vaikkapa Tanskaan, niin ero on kuin yöllä ja päivällä. Tanskassa yritykset eivät maksa mitään palkoihin perustuvia sosiaali- yms maksuja. Suomessa tällaisia maksuja on kappalemääräisesti noin 20. Tanskassa työnantajamaksut kerätään muina veroina. Virossa yritykset maksavat veroa vasta silloin, kun yhtiöstä kotiutetaan voittoja. Suomessa puolestaan yrityksiä verotetaan ensin voitosta ja sen jälkeen osakkeenomistajia osingoista. Omistajien kannalta Suomessa maksetaan kaksinkertainen vero Viroon verrattuna.

Suomessa yritysverotuksen rakenne on myös epätasa-arvoinen, ellei jopa perustuslainvastainen. Tästä esimerkkinä vaikkapa lääkärien nostamat verottomat osingot yhtiöistään. Myös listattuihin yrityksiin sijoittaneet joutuvat maksamaan osingoista korkean veron, kun listaamattomissa pääsee helpommalla. Monet yksin yrittäjät ja pienten yhtiöiden omistajat eivät voi koskaan jakaa osinkoja ja joutuvat maksamaan palkoistaan tavallista tuloveroa. Se ei paljon houkuttele ottamaan yritysriskejä.

Kun Suomessa puhutaan yritysten kansainvälisestä verokilpailusta, niin vain yhteisövero (20 %) tuodaan esille ja sitä verrataan muiden maiden vastaaviin veroihin. Se ei todellakaan ole mikään mittari, koska se kätkee taakseen paljon muita veroluonteisia maksuja. Olisi syytä tarkastella myös isoa kuvaa eli sitä, kuinka paljon sijoittaja joutuu maksamaan osingoistaan. Kokonaisuutena sijoittaja joutuu maksamaan veroja yli 50 %, kun otetaan huomioon ensin yhteisövero ja sitten osinkovero.

Ei siis ole ihme, jos verot kauas karkaavat. Suomessa veropohja on niin laaja, että seinät alkavat tulla vastaan. Kansainvälisten tutkimusten mukaan yhden verodollarin uudelleen jakaminen maksaa 2 dollaria. Tästä todisteena Suomellakin velka vain kasvaa, kun tulot eivät riitä kattamaan menoja! Hyvinvointivaltion hallitus onkin kuin tikka tervatulla laudalla. Digitalisaatio alkaa purra tähän ongelmaan vasta joskus, kun ennen sotia ja sota-aikana syntyneistä aika jättää.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Verovertailut ovat vain viihdettä

Liikenteenpäästöt

Ollaanko varmasti ihan vakavissaan, kun puhutaan liikenteenpäästöjen vähentämisestä? Liikennepolttoaineet ja verotus liittyvät toisiinsa kaikissa EU-maissa kuin paita ja peppu. Jos aletaan oikein miettiä, puhuvatko hallitukset liikennepäästöjen vähentämisestä tosissaan, nousee esiin monta ihmetyksen aihetta.

Vedyllä toimivien polttokennoautojen valmistus loppui kuin seinään 2006. Miksi myös autojen valmistajat lopettivat lupaavasti alkaneen valmistuksen niin nopeasti?  Yksi syy saattoi olla se, että vetyä voi valmistaa kotioloissa vaikka järvivedestä.  Tämä olisi katkaisut pahasti polttoaineen verotusketjun ja vähentänyt radikaalisti valtioiden verotuloja. Olisi pitänyt säätää kieltolaki, joka kieltää vedyn valmistuksen kotona kuin pontikan keiton. Tällainen olisi kuitenkin ollut mahdoton valvoa.

Sitten alkoivat tulla markkinoille biopolttoaineet. Suomen metsäteollisuus ei ollut lainkaan kiinnostunut tuotekehityksestä markka-aikana. Silloin tuotekehittelystä vastasi devalvaatio. Kun euro otettiin käyttöön, niin oli pakko ryhtyä harrastamaan tuotteiden kehittelyä. Jos tässäkin asiassa halliotus olisi vakavissaan vähentämässä päästöjä, niin kyllä biopolttoaineiden verotusta pitäisi muuttaa niin, että hinta olisi sama kuin hiilipohjaisilla.

Nyt on kuitenkin asia jätetty autoilija vastuulle, jonka pitää maksaa valtiolle siitä, että vähentää päästöjä. Eihän valtio voi omasta pussistaan päästöjen vähennyksiä maksaa – paitsi tietysti tuulivoimaloissa. Biopolttoaineet ovat siis muutaman prosentin kalliimpia kuin ne enemmän saastuttavat tavalliset bensat ja dieselit.

Sitten ovat nämä sähköautot. Ne ovat kovin kalliita ja ajomatkatkin vielä melko lyhyitä. Norjassa on subventoitu näiden autojen ostoa rajusti, mutta meillä tuki on mitätön. Sähköautoon on nyt kehitetty pieni diesel, joka lataa akkuja ja saa aikaan säätöjä ja samalla vähentää päästöjä. Sähköauton yleistymisen esteenä on hinnan lisäksi jälleen verotus. Sähköä autonlataukseen on vaikea verottaa raskaammin, kuin teollisuus- ja kotitalouskäyttöön.

Kotitalouksien verotus on jo tapissaan ja sähkölaskussa enää vain kolmannes on energian hintaa. Loput ovat sitten monopolin alaisia siirtomaksuja ja veroja. Jos yleistä sähkön verotusta nostettaisiin, niin se alentaisi ostovoimaa. Koko autokanan sähköistäminen siis pienentäisi jälleen roimasti valtion verotuloja. Se ei myöskään ole mahdollista, koska veropohjaa ei ole enää mahdo0llista laajentaa korvaamaan polttoaineiden verotusta. Polttoaineiden hinnasta yli 70 % on veroja ja sitä on vaikea korvata.

Edellä olevan perusteella siis voi tulla sellaiseen johtopäätökseen, että liikennepäästöjen vähentäminen on noidankehä, josta on vaikea päästä ulos. Jos tästä päästäisiin ulos, niin valtiolle jäisi Musta Pekka käteen ja olisi pakko purkaa rakenteita säästöjen saamiseksi. 100-vuotiaan Suomen veronkierrossa on jo niin paljon kolesterolia, että tulppa ei ole kaukana. Viroistaan kynsin hampain kiinnipitävien olisi jo aika hyväksyä tosiasiat!

Kommentit pois päältä artikkelissa Liikenteenpäästöt

WP Login