Uskonnot ja Jumalat

Maapallolla on lähes kaikilla kulttuureilla oma uskontonsa ja sen ääriliikkeet. Uskonnoilla on kuitenkin paljon yhteistä johtuen ehkä siitä, että kaikki uskonnot ovat syntyneet Aasiassa. Juutalaisuus, kristinusko ja islam Lähi-Idässä ja muut kauempana Aasiassa. Lähes kaikista uskonnoista löytyy taivas, jumala(t) ja Jeesuksen opettama Kultainen sääntö hieman eri muodoissaan.

Uskontojen eroavaisuudet johtuvat syntyperän, levinneisyyden, jumalakäsityksen (määrittelyn) ja sisäistenkin opillisten erojen perusteella. Samojenkin uskontojen edustajat kokevat uskonnon hieman eri tavalla, kuten viimeaikaisista julkisuuden keskusteluista voi päätellä. Kiina ja Japani ovat varsinaisia uskontojen soppakattiloita. Sykretismiä esiintyy kyllä kaikissa muissakin uskonnoissa, eikä tarvitse etsi kauempaa kuin Koto-Suomesta!

Ennen kristinuskon saapumista Suomeen, täällä palvottiin karhua pyhänä ja palvoivat metsän henkiä kristinuskon rinnalla. Mekin uskomme vielä jumalaan, mutta käsitys alkaa etääntyä kirkon ja raamatun katsomuksista. Näin väittävät viimeaikojen tutkimukset. Japanissa moniuskoisuus on enemmän sääntö kuin poikkeus ja Kiinassa useat harjoittavat useaa eri uskontoa – varmuuden vuoksiko?

En tiedä onko Jumalaa yritetty koskaan tieteellisesti määritellä, mutta melko laajalti on pohdittu sitä, voisiko sama Jumala olla kyseessä kaikissa eri uskonnoissa. Tässä tapauksessa kaikki uskonnot olisivat ikään kuin yhtä ja samaa suurta perhettä. Hindulaisuus on ehkä lähinnä tätä ajatusmaailmaa. Olipa niin tai näin niin ekumeenisuus olisi välttämätöntä päivittää tulevaisuudessa poly meenisuudeksi  eli kutsua kaikki uskontokunnat saman pöydän ääreen. Ehkä sitten vihdoin päästäisiin eroon uskonsodista – siis ehkä?

Uskontoja voidaan karkeasti luokitella kirjoitettuihin uskontoihin suullisen (kirjoittamattoman) uskomusten perinteisiin varhaiskantaisiin uskomuksiin. Toinen luokittelu peruste on etniset eli kulttuuripohjaiset uskonnot, jotka rajoittuvat yhden maan tai yhden kulttuurin keskuuteen ja joihin synnytään. Tällaisia ovat mm. alkuperäiskansojen uskonnot. Näiden vastakohtana ovat Universaalit uskonnot, jotka leviävät maasta ja kulttuurista toiseen, eikä niihin varsinaisesti synnytä.

Jumalakäsitykset poikkeavat eri uskonnoissa, mutta eivät merkittävästi. Yhteinen nimitys Jumalalle voisi olla Kaikkivaltias. Kaikkivaltias johtaa käsitykseen Yliluonnollinen. Tällainen yliluonnollisuus on kaukaista historiallista perua, joka perustuu aikalaisten ymmärrykseen tapahtuneista yliluonnollisista ilmiöistä ja tapahtumista. Esihistorialliset käsitykset kuten tulivaunut taivaalla, voivat tämän päivän ihmisille olla vaikkapa suihkuhävittäjiä. Tällaisia tulivaunuja eli nykykielellä Ufoja seikkaili harvinaisen paljon Korean sodan aikana, mutta myös sen jälkeen.

Pyhimykset sädekehä pään päällä ja enkelit siipineen, voidaan myös selittää tämän päivän tietämyksellä muuksi kuin, miksi ne on historian hämärässä ymmärretty. Mistä sen sijaan on luotu Isä, Poika ja Pyhä Henki, onkin sitten jo vaikeampi selittää. Jos kaikki uskonnot summaa yhteen, niin ihmiskunnan evoluutiota on ollut auttamassa ja ohjaamassa jokin korkeampi voima, joka jostain syystä haluaa yhä olla anonyymi ja yksityisyyden suojaamana.

Ollaanpa Jumalasta ja uskonnoista mitä mieltä tahansa, niin niiden moraalisia oppeja kuten kymmentä käskyä ei tule unohtaa. Samoin tulee muistaa ja noudattaa Kultaista sääntöä – älä tee toiselle mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän! Tämä on paitsi kristinuskon myös kugfutselaisuuden moraalinen ydin!

Kommentit pois päältä artikkelissa Uskonnot ja Jumalat

Digiaika ja lainsäädäntö

Meillä hehkutetaan digiaikaa kaikkialla, mutta onko lainsäädäntömme tämän ajan tasalla. Päivä päivältä näyttää yhä enemmän siltä, että hippiaikakaudella säädetty lainsäädäntö ei vastaa enää tämän päivän vaatimuksia. Lakeja säädettiin aikoinaan antaa kaikkien kukkien kukkia-aatteen pohjalta. Silloin oli kaikki vihreää ja pehmeää!

Näistä ajoista meille on jäänyt lainsäädäntö, joka ei esim. salli itsensä puolustamista kuten monissa muissa maissa. Meillä molemmat saavat rangaistuksen, vaikka maassa makaava yrittäisi puolustaa itseään. Nettikiusaaminen ja koulukiusaaminen ovat hauskaa ajanviihdettä. Koska netissä kiusattu ei voi lyödä takaisin. Voi siis sanoa mitä vain, eikä juuri kukaan puutu asiaan.

EU:n suhteen Suomineito yrittää olla kympin tyttö, mutta sitten yrittää laatia maastapoistumisveroa. Autojen verotuksesta on tapeltu vuosikausia ja aina keksitään uusia mutkia verotulojen säilyttämiseksi. Meillä on uskonryhmiä, joissa naisia ja lapsia käytetään häikäilemättä hyväksi. Kauppakaari ja rikoslaki ovat ristiriidassa keskenään ja pahasti. Se, minkä toinen laki sallii, se puolestaan on toisessa laissa rangaistava teko.

Meillä on myös vanha hallinto-oikeusjärjestelmä, joka velvoittaa viranomaisen käymään yksityisen henkilön kimppuun, mutta tämän oikeuden päätöksiä, ei viranomaisten ole pakko noudattaa! Järjestelmä suojelee omiaan. Yhteiskunnalliset päätökset kätketään nykyisin konserniyhtiöiden liikesalaisuuksien suojaan. Onkin perusteltua kysyä, onko tämä avointa demokratiaa?

Vaikka Suomi onkin saari, niin kansainvälinen rikollisuus siirtyy tänne niin Baltiasta kuin Ruotsistakin. Vanhojen lakien rangaistukset ovat päänsilittelyä ja houkuttelevat rikollisia tänne vankiloihin talvilomille. Yksityisyyden suoja ei salli paatuneiden myymälävarkaiden kuvien julkaisua netissä tai muutoinkaan. Laki ei myöskään salli kiinniottoa ja poliiseja vain vähennetään. Myymälävarkauksista ei edes rangaista ja kansa, tavallinen kuluttaja maksaa viulut! Vihervasemmistolaisille se näyttää olevan yks hailee?

Uusia lakeja tulee kuin tykin piipusta, mutta laatu on tutkimusten mukaan kyseenalaista. Olisiko syytä nostaa katti pöydälle ja käydä tämän ajan kannalta tärkein vanha lainsäädäntö läpi ja todella päivittää se digiaikaan. Jos näin ei tehdä, niin lintukoto on hyvin nopeasti mennyttä aikaa!

Kommentit pois päältä artikkelissa Digiaika ja lainsäädäntö

Verotuksen tulevaisuuden haasteet

Yhteiskunnan eri tahojen yleiseksi käsitykseksi tuntuu vakiintuneen se, että me eläkeläiset olemme vain rasite kansantaloudelle. Useat peräkkäiset hallituksetkin ovat omaksuneet tämän käsityksen. Vahvana todisteena on vanhustenhoidon alennustila. Totuus on kuitenkin aivan tilastojen valossakin toisenlainen. Eläkkeen saajien yhä kasvava joukko ansaitsee kuulla muutakin kuin valeuutisia.

Valtion tuloverokertymä oli vuonna 2017 kokonaisuudessa n. 30 miljardia. Eläkkeistä peritty vero puolestaan oli n. 6,3 miljardia eli n. 21 % koko tuloverokertymästä. Ikärakenteen valossa eläkeläisten osuus verokertymästä on kasvamassa. Yhä suurempi osuus eläkkeistä tulee eläkerahastoilta ja pienenevä osuus on rahojen kierrätystä kansaneläkkeen muodossa. Työeläkkeiden merkitys on kansantaloudelle huomattava, koska ne eivät rasita valtion kassaa, vaan vero-osuus on siirto eläkevakuutusyhtiöiden rahastoista valtion pohjattomaan pussiin.

Tässä mielessä eläkeindeksin leikkaus onkin varsin ristiriitainen päätös valtion talouden kannalta. Ilman leikkausta valtion verotulot olisivat nyt huomattavasti suuremmat. Verotuksessa on eläketulovähennys, jonka tulorajan ylittänyt eläketulo ei enää saa tätä vähennystä hyväkseen. Tämä vähennyksen yläraja ja progressiivinen valtion verotus olisivat merkinneet huomattavaakin valtion verotulojen lisääntymistä eläkerahastoilta. Ylärajan alittavilla eläketuloilla indeksikorotuksen säilyttäminen olisi merkinnyt ostovoiman kasvua ja ehkä kulujen säästöä Kelassa. Kun tällaisia taustavaikutuksia ei päätöksiä tehtäessä oteta huomioon, niin on ihan pakko miettiä, millä perusteilla hallituksen ministerien avustajat valitaan.

Kun ennusteiden mukaan tulevaisuudessa on näkyvissä jonkinasteinen lama eli kulutuskysynnän väheneminen, niin se merkitsee, että eläkkeistä maksettujen verojen suhteellinen osuus kasvaa. Nykyisellä taloudellisella kehityksellä eläkeläisten osuus olisi vuonna 2025 ehkä 25-27 % koko verokertymästä. Mahdollinen talouslama voi kuitenkin johtaa siihen, että kertymä onkin 30 % tai jopa yli sen. Tämä johtuu siitä, että laman aikana palkansaajien verokertymä pienenee lomautuksien, irtisanomisien ja muista laman vaikutuksista johtuen.

Eläketulot ovat eräänlainen vakio, johon eivät vaikuta nousu- eivätkä laskusuhdanteet. Palkoista perittävät verot sen sijaan riippuvat voimakkaasti suhdanteista ja erityisesti kansainvälisestä kilpailukyvystä. Eläkeläisten kannalta tällainen yhtälö onkin erittäin pelottava. Kun valtion menot vain jatkavat kasvuaan ja veropohja on niin laaja, että verohallinto alkaa jo putoilla sen reunoilta niin, mitkä ovat hallituksen vaihtoehdot. Hyvin houkutteleva vaihtoehto on korottaa eläkeläisten verotusta. Eläkeläisten oma voima ei näytä riittävän vastustamaan ja verottajan kannalta verotulojen ennustettavuus on 100 %!

Valtiolla ja kunnilla toki riittää vaihtoehtoja, mutta näille vaihtoehdoille on sitten vahvoja vastustajia ”hyväveliverkostojen” kautta. Perinteinen demokratia onkin jo kriisissä. Tutkimusten mukaan demokratian suosio on länsimaissa ollut laskussa jo pitkään. Miksi? Onko demokratia joutunut hyväksikäytön uhriksi?

Kommentit pois päältä artikkelissa Verotuksen tulevaisuuden haasteet

Työviikon lyhennys

Työviikon lyhentämisen aloitti autonvalmistaja Henry Ford. Hänen uusi sarjatuotantoon perustuva tehtaansa tuotti niin paljon autoja, että kaupankäynti alkoi tökkiä. Pohtiessaan tilannetta Ford tuli siihen tulokseen, että nykyisellä työajalla ihmisillä ei ole aikaa autoiluun.

Ford päätti lyhentää työviikkoa yhdellä päivällä, jolloin markkinat alkoivat vetää ja autojen kysyntä kasvaa. Hän teki myös toisen radikaalin päätöksen, eikä laskenut palkkoja, vaan työntekijät saivat saman palkan kuin olisivat tehneet päivän pidempää työviikkoa. Tähän yhtiöllä oli varaa, koska uusi sarjatuotantoon perustuva linjatuotanto laski roimasti valmistuksen yksikkökustannuksia. Chaplin jopa teki elokuvan uudesta tuotantomallista.

Työviikon lyhennyksessä ei siis ollut osaa eikä arpaa ay-liikkeellä, koska sitä ei ollut vielä edes keksitty Yhdysvalloissa.

Vähitellen muutkin yritykset seurasivat perässä ja alkoivat lyhentää työviikkojaan. Samalla alkoivat kansantalous ja maailman talous kasvaa, kulutuskysynnän myötä. Tästä syntyi jatkuvaan kasvuun perustuva talousteoria, joka nyt uhkaa maapallon ilmastoa ja luonnon monimuotoisuutta. Maailman talous perustuu nyt jatkuvaan kasvuun, joka puolestaan ei johda kestävään kehitykseen. Kun Suomen hallitus nyt vannoo lyhyemmän työviikon puolesta, niin se samalla ampuu alas omaa vihreää ideologiaan hiilineutraalista Suomesta. Itseasiassa työaikaa pitäisi pidentää kuuteen päivään viikossa, jotta ihmisillä ei olisi aikaa kuluttaa!  Se ei taas kansantalouden kannalta ole mahdollista – ainakaan nykyisellä valtion velkataakalla?

Kaikkien taloudellisten nobelistien talousteoriat perustuvat jatkuvaan kasvuun. Nyt tarvittaisiin teoria, jolla maailmantalous selviää ilman jatkuvaa kasvua!

Kommentit pois päältä artikkelissa Työviikon lyhennys

Lääkkeiden saatavuus


Menin apteekkiin saamani uuden reseptin kanssa. Siellä minulle sanottiin, että lääke vaatii Fimealta erityisen maksullisen luvan, mutta lääkettä ei ole nyt saatavilla Suomesta. Etsin sitten Saksasta netti-apteekkia joka löytyikin Hampurin rautatieasemalta. Lähetin sinne kyselyn ja sieltä vastattiin välittömästi, että tuotetta on saatavilla. Ilmoitettiin myös, että lääke on Euroopan lääkeviraston hyväksymä, eikä tarvita mitään maksullisia erityislupia. Lääke tuli postissa viikossa ja koska hinta oli puolet Suomen hinnoista maksullisen luvan kanssa, niin en hakenut Kelasta korvausta.

Viime kesänä sitten piti ostaa lisää kolesterolilääkettä, mutta sitäkään ei ollut. Soitin kaikki Lahden apteekit läpi ja tarkistin myös nettiapteekit, mutta mistään ei löytynyt. Sitten googlasin lääkettä ja sitä löytyikin torniolaisesta kivijalka-apteekista. Otin yhteyttä sinne, mutta sieltä ilmoitettiin, että he eivät voi lähettää lääkettä postissa, vaan se pitäisi noutaa heiltä henkilökohtaisesti. Aika naurettava juttu! Nettiapteekit voivat vapaasti lähettää lääkkeitä postissa, mutta kivjalka-apteekeilta se on kielletty?

No ei siinä sitten mitään. Otin taas yhteyttä hampurilaiseen apteekkiin, mutta sieltäkään ei löytynyt juuri tätä lääkettä. Korvaava lääke kuitenkin löytyi, joten tilasin taas lääkkeen sieltä ja sain sen juuri, kun omat lääkkeeni loppuivat. Tiedän myös tapauksia, joissa terveysasema on tilannut sydänlääkkeitä THL:n kautta ulkomailta, mutta Päijät-Hämeessähän tällainen ei onnistu, koska siitä aiheutuu lisäkuluja!

Meillä on ministeriö, THL ja Fimea, jotka vain seisovat tumpit suorina ja kertovat, että maasta puuttuu n. 1500 lääkettä osa jopa potilaille elintärkeitä. Byrokratia on jotenkin siedettävää, mutta hallinnollinen idiotismi ei ole hyväksyttävää. Voi olla niinkin, että suurista kaupungeista lääkkeet ovat loppu, mutta pienemmillä paikkakunnilla ja maaseutuapteekeissa niitä saattaa olla. Eikö tällaisena digiaikana voida luoda tietokantaa vaikka OmaKantaan, josta selviää piilossa olevat lääkkeet. Samalla pitäisi mahdollistaa lääkkeiden siirrot apteekkien välillä. Onko liian vaikea asia hallinnon kolmikannalle.

Apteekit voisivat myös tilata lääkkeitä toisten EU-maiden apteekeista, mutta tämäkin on kielletty EU-direktiiveillä. Tähänkin on hyvä syy ja lobbarit ovat hoitaneet asian. Kun katselee lääkkeiden hintoja eripuolilta Euroopan nettiapteekeista, niin hintaerot Suomen hintoihin ovat suuret. Lääkevalmistajien hinnoittelu perustuu ostovoimapariteettiin ja Suomen hintoihin lisätään Kelakorvaus! Asiaa vielä hämätään sillä, että rakkaalla lapsella on useita eri nimiä, jolloin kuluttajat eivät aina huomaa, että kyse on yhdestä ja samasta lääkkeestä.

Siis yksityinen kansalainen voi tilata lääkkeitä, mistä haluaa ja ottaa riskin omalle kontolleen. Hallinnollisen byrokratian takia tätä eivät voi tehdä sairaanhoitopiirit tai kansalliset apteekit. Jotain tässäkin on pielessä, koska suomalaisomisteinen Baltian suurin tukkuri toimii myy lääkeitä kaikkiin Baltian maihin, Venäjälle ja huhujen mukaan myös Ruotsiin. Ei ilmeisesti myy Suomeen, koska kilpailisi emoyhtiönsä kautta.

Viimeisimmän tilaukseni osalta ajattelin, että pitää testata lääkekorvauksen saaminen Kelasta. Kelan sivuilta löytyi kaavake, jolla voitiin hakea korvausta ulkomaan matkoilla ostetuilta lääkkeiltä. Vaikka lääkkeiden saatavuus on yhä paheneva, niin vielä ei ole kaavaketta, jossa olisi pelkästään ulkomailta tilatuille lääkkeille korvaushakemus. Hain siis korvausta Kelasta ja olen odottanut sitä nyt 14 viikkoa!

Kommentit pois päältä artikkelissa Lääkkeiden saatavuus

Markan vankina

Rahapolitiikka ja kauppapolitiikka ovat toistensa rikkomaton pariteetti. Suomalainen teollisuus oli myös osittain Neuvostokaupan vanki. Kun vaihtokauppasopimus Neuvostoliiton kanssa tehtiin, niin siinä sovittiin mm., että puutuotteiden tuontiin vaaditaan lisenssi. Tätä varten perustettiin lisenssivirasto, joka ei sitten tietyille teollisuuden lobbaamille tuotteille myöntänyt lisenssejä. Tällaisia tuotteita olivat mm. sahatavara, vaneri, lastulevy, kovalevy jne. Tällä rajoitettiin kilpailua Suomessa.

Vuoden 1957 devalvaation jälkeen inflaatio ja hyvinvointivaltion rakentaminen alkoivat jälleen rasittaa viennin kilpailukykyä. Vientiteollisuus siis alkoi odottaa uutta devalvaatiota. Kun sitä ei alkanut kuulua, niin oli syntynyt pakko tehostaa kotimaan myyntiä esim. perustamalla kotimaan myyntiyhtiöitä. Samoin teollisuus alkoi kehittää uusia tuotteita kotimarkkinoille ja myös vientiin.

Suomen Pankin johtokunnan ja eduskunnan pankkivaliokunnan esityksestä päätti valtioneuvosto panna toimeen 31,25 prosentin devalvaation 12.10.1967. Se astui voimaan seuraavana aamuna. Se merkitsi hintojen nousua niiden tavaroiden osalta, jotka tuotiin ulkomailta tai joiden valmistukseen käytettiin ulkomaisia raaka-aineita. Vastaavasti vientiteollisuus sai enemmän markkoja tuotteistaan.

Devalvaation jälkeisenä aamuna olin tuote-esittely matkalla Tampereella. Kun tulin aamiaiselta, huoneessa odotti puhelu. Puhelimessa yhtiön toimitusjohtaja kertoi, että devalvaation jälkeen kotimarkkinoille ei enää kannattavaa myydä, ja yhtiö lopetetaan vuoden vaihteeseen mennessä. Yhtiö ehti toimia vajaan vuoden. Päätös jätti kotimaan puutuoteteollisuuden pahaan jamaan, koska raaka-aineiden tuonti ei tarjonnut mitään kilpailua kotimaiselle tarjonnalle. Esimerkiksi huonekaluteollisuuden kilpailijamaat hyötyivät tästä merkittävästi.

Sitten 1970-luvulla koettiin kansainvälisen valuuttakurssijärjestelmän romahdus, joka veti myös Suomen markan mukaansa. Vuonna 1977 hyväksyttiin uusi rahalaki. Sen mukaan hallitus päätti Suomen Pankin esityksestä ne rajat, joissa valuuttaindeksi voisi vaihdella. Suomen Pankin tehtävänä oli huolehtia, että vaihtelu pysyi noissa rajoissa. Mauno Koivisto oli tarkka valtioneuvoston ja Suomen Pankin työnjaosta. Hintasulkujakin kokeiltiin, mutta ne eivät toimineet.

Aivan 1970-luvun alku oli vielä nopean kasvun ja korkean työllisyyden aikaa.  Sitten kasvu taittui. Käännekohta oli ensimmäinen öljykriisi syksyllä 1973. Maailma ajautui stagflaatioon, aiempaa hitaamman kasvun ja nopeamman inflaation aikaan. Öljykriisi iski niin nopeasti, että jouluaaton aattona saksalainen agenttini soitti kotiin ja halusi perua tilauksia ja ottaa ne pois lähtevästä laivasta. Paniikki Euroopassa lähenteli jo hätävarjelun liioittelua!

Pankkikriisiin kehittyminen alkoi 1980-luvun puolivälissä, ja ”hedelmä” oli kypsä 1991. Markka oli vuonna 1982 devalvoitu kymmenellä prosentilla, ja Suomen Pankki puolusti jostain käsittämättömästä syystä ”henkeen ja vereen” vakaata markkaa, vaikka markkaa pidettiin selvästi keinotekoisesti yliarvostettuna. Pahin Suomen Pankin ja hallituksen moka oli, kun 1987 valuuttalainat sallittiin jopa pienille nakkikioskeillekin. Tällainen toimenpide olisi edellyttänyt markan asettamista markkinoiden arvioitavaksi eli kellumaan.

Sen sijaan markka revalvoitiin parikin kertaa niin, että vuodesta 1982 vuoteen 1991, markka oli vahvistunut n. 32 %. Vahva markka aiheuttikin pankeissa varsinaisen euforian. Pankkien ottamat valuuttaluotot olivat vuonna 1986 yhteensä noin 20 miljardia markkaa. Pankinjohtajista valuuttalainojen myyntimiehiä ja räjähdysmäinen lainojen kasvu alkoi heti valuuttaluottojen vapauttamisesta seuraavana vuonna 1987 ja sitä jatkui aina vuoteen 1992 asti. Vuonna 1991 valuuttaluottojen yhteismäärä oli kasvanut lähes 120 miljardiin markkaan. Toisin sanoen se oli likimain kuusinkertaistunut vuodesta 1986.

Kun sitten markan devalvointikaan ei riittänyt ja markka jouduttiin laittamaan kellumaan, joka nostikin lainojen markka-arvon 170 miljardiin. Minunkin pankkini järjesti yrityksille kokkareita lainojen myymiseksi. Pitkään ulkomaan kaupassa toimineena kysyinkin pankinjohtajalta, mikä heidän osaamisensa asiassa on? Vastaus oli, että määräys on tullut SKOP:sta. Tällainen ammattiosaamisen puute laittoi sitten 35 – 50 000 yritystä maan hallituksen siunaamaan lahtipenkkiin, josta viimeiset eloonjääneet pääsevät vasta nyt pois! D-vitamiini aiheutti siis aina vastatoimenpiteistä huolimatta inflaation ja kansantaloudelle pahan keuhkopöhön. Paradoksaalista on, että ay-liikekin tiesi, mihin D/I-politiikka johtaa, mutta devalvaation tullessa oli helppo levitellä käsiään ja sanoa, että emmehän me mitään devalvaatiolle voi!

Nyt ei enää voida devalvoida, mutta kilpailukykyongelmat eivät ole hävinneet mihinkään. Vaikka emme olekaan enää markan vankeina, olemme globaalin kilpailun vankeina! Samoin olemme myös velkojemme vankeja!

Kommentit pois päältä artikkelissa Markan vankina

Tietokoneen vankina


Ostin ensimmäisen tietokoneeni 1982. Se oli juuri markkinoille tullut legendaarinen Commodore 64. Siinä oli 64 kt keskusmuisti ja taulukkolaskentaohjelma. Tämä laite ja matriisikirjoitin maksoivat silloin reilut 3000 euroa nykyrahaa. Jos tästä laskee kilotavun hinnan, niin nykyiset koneet maksaisivat varmaan miljardeja. Rakensin itse tähän koneeseen palkkalaskenta- ja laskutusohjelmat, kun niitä ei vielä silloin ollut myynnissä. Tästä alkoi kehitys, jonka jälkeen koneet ovat kehittyneet nopeammin kuin ihmisen evoluutio.

Kehitykselle on useita yhteisiä piirteitä. Kapasiteetti on lisääntynyt kiihtyvällä vauhdilla ja koneet ovat pienentyneet kooltaan. Commodoren alkuaikoina ei ollut nettiä, eikä sähköposteja. Ne ovatkin tuoneet uuden haasteen koneiden kapasiteetille. Ongelma on ollut myös vanhojen koneiden tietojen siirto uusille koneille.

Alussa tiedot siirrettiin ns. lerpuille erillisessä asemassaa. Sitten vaihdettiin korppuihin ja tietojen siirto oli hyvin hankalaa, ellei mahdotonta. Sitten tulivat CD:t ja taas sama juttu. Nyt nämäkin ovat poistuneet ja samalla, kun koneet ovat ohentuneet, ovat käyttöön tulleet USB-liittimet ja pienemmät HDMI:t. Samalla USB paikkojen määrä on vähentynyt ja tarvitaankin erillinen USB-telakka.

Mustalla viikolla vanhaan koneeseeni tuli ilmoitus, että Windows 7 päivitykset loppuvat ja nyt voi ladata Windows 10 ilmaiseksi. Kaiken lisäksi koneeseen oli alkanut iskeä jonkinasteinen dementia. Aamusella ehti hyvin juoda aamukahveet koneen heräillessä. Pelkäsin vähän, että miten kone jaksaisi herätä uudessa käyttöjärjestelmässä.

Ei siis ollut vaihtoehtoja, vaan piti alkaa ladata Win 10 koneeseen. Ensimmäisenä päivänä petti hermot ja piti keskeyttää homma. Seuraavan päivänä varasin enemmän aikaa ja lataus kestikin 5 tuntia. Asennus alkoi sitten jauhaa ja kun tunnin päästä oli asentunut vain 10 %, niin päätin jättää sen asentumaan yöksi. Koko homma lienee kestänyt kymmenisen tuntia. Varmaan 5G olisi tehnyt ihmeitä.

Aamulla sitten jännityksellä availemaan konetta ja niinhän siinä kävi, että ehti lukea vielä aamun lehdenkin. Kaikki näytti kuitenkin toimivan, kunnes piti printata. Kone ei saanut yhteyttä printteriin millään. Teimme kaksi päivää töitä printterin valmistajan kanssa yrittäen päivittää ajureita, vaan ei onnistunut. Lopulta ei auttanut, kuin lähteä mustan torstain ostoksille hankkimaan uutta konetta. Kaupassa tarjoutuivat siirtämään vanhan koneen tiedostot uuteen. Otin kuitenkin koneen kotiin esitarkasteluun.

Siirsin varmuuden vuoksi kaikki vanhan koneen tiedot ulkoisiin muisteihin ja pakkasin kaikki laitteet kuten ulkoisen näytön, telakan, vanhan koneen ja kaikki ulkoisten laitteiden kaapelit kauppaan. No siellä sanottiin, ettei näitä ulkoisia muisteja tarvita. Nyt laitetaan kaikki pilveen! Minä en nyt oikein diggaa näitä pilviä. Kun on poutapilviä, sadepilviä, ukkospilviä, Microsoftin pilviä, ASUS pilviä, Gigantin pilviä ja vaikka mitä pilviä. Mistä sen tietää ja muistaa, mihin pilveen tiedot ovat menneet.

No se asennus alkoi sitten kestää ja laitoin tekstaria, että ei ole kiire, kunhan tulee hyvin tehtyä. Kun sitten sain koneet kotiin, niin koneelta ei löytynyt mitään vanhaa. Kaikki oli jossain pilvessä, joka alkoi huutaa, että tila on loppu, osta lisää tilaa. No onneksi minulla oli nämä ulkoiset muistit, mutta vieläkään en ole saanut kaikkia uudelle koneelle. Pelkästään työpöydän linkkien uudelleen rakentelu vei pari päivää.

Kun nyt vaaditaan ikääntyneitäkin siirtymään digiaikaan, niin kuka sitten vastaa tällaisista vaihdoksista, kun tohtorillekin ottaa koville?

Kommentit pois päältä artikkelissa Tietokoneen vankina

Palkat ovat vain osa työvoimakustannuksia


Näin lakkouhkien alla on syytä muistaa muutama asia. Pohjoismaissa on kaksi täysin vastakkaista työvoimakustannuksiin liittyvää järjestelmää.  On ns. Tanskan malli, jossa palkat muodostavat pääosan työvoimakustannuksista. Työnantaja ei maksa palkkojen lisäksi mitään palkkoihin sidottuja kustannuksia. Kaikki eläkkeet, sotumaksut, yms., kerätään muina veroina. Tästä johtuen verovertailuissa Tanska johtaa tuloverotilastoja.

Täysin vastakkainen malli on meillä Suomessa oleva palkkoihin perustuva tilkkutäkki, jossa kaikki mahdolliset maksut on sidottu veroluonteisina palkkoihin. Nämä maksut muodostavat merkittävän osan suomalaisten yritysten työvoimakustannuksista. Jokainen voi miettiä mielessään, mikä näiden kulujen merkitys on verrattaessa maiden kilpailukykyä.

Pitkässä juoksussa Tanskan mallin suurimmaksi ongelmaksi on muodostunut korkea tuloveroprosentti. Se on vaikuttanut siten, että jossain kohden verotus on yltänyt tasolle, jossa ei enää kannata tehdä täyttä työviikkoa. Tanskassa onkin nyt paljon yrityksiä, joissa on tupla henkilöstö, joka tietysti myös vähentää työttömyyttä maassa. Työttömyys Tanskassa onkin hyvin alhainen verrattuna Suomeen.

Kun Suomessa neuvotellaan palkankorotuksista, niin asia on täysin toinen verrattuna Tanskaan, jossa työvoimakustannukset nousevat vain palkankorotuksen verran. Suomessa tilanne on toinen, koska pakolliset palkkoihin sidotut kustannukset ovat prosentteja palkasta. Tämä merkitsee sitä, että kun palkkoja nostetaan, niin nämä palkkojen sivukulut nousevat samassa suhteessa Euroina, vaikka sivukulujen prosentit eivät muutu.

Kun nyt keskustellaan vaikkapa eläkemaksujen korotuksista, niin vakuutusmatemaatikot unohtavat tahallaan, että eläkevakuutusyhtiöiden tulot nousevat jokaisen palkankorotuksen myötä. Samoin nousevat valtion kassaan kilisevät maksut.  Voisi kuvitella, että edes EK olisi tutkinut näiden palkkasidonnaisten kulujen nousua palkankorotusten yhteydessä!

Palkankorotukset olisivat työnantajillekin helpompia, jos työvoimakustannukset nousisivat vain palkankorotusten verran. Toisin on kuitenkin päätetty ja tämähän on perua Suomen markan ajoilta, jolloin nämä ongelmat korjattiin devalvaatioilla. Nyt on kuitenkin toiset ajat ja säälimätön verinen kansainvälinen kilpailu.

Kansainvälisillä markkinoilla on niin paljon tarjontaa, että suomalaisen maan tavan mukaiset toimitusten viivästyttämiset lakoilla, eivät kiinnosta asiakkaita pätkääkään. Tilaukset siirtyvät pysyvästi kilpailijoille, koska Suomi ei voi hyvittää asiakkaita edes halpuuttamalla hintoja. Kun asiaa ei ole yleisesti tutkittu, niin päättäjienkin isokuva on hämärtynyt ja yritetään selvitä vain vanhan kaavan mukaan.

Edes Veronmaksajien keskusliittokaan ei verovertailuissaan laske palkansaajan todellista veroastetta, joka ottaisi huomioon verovelvollisen itse maksettavat palkkoihin sidotut maksut. Jos vaikka työntekijän oma TEL-maksu laskettaisiin valtionveron ja kunnallisveron, niin Suomi voisi olla verovertailuissa hyvin korkealla ellei ihan keulilla.

Tällaisen itsepetoksen syitä voi arvailla, mutta sen juuret ovat varmaan EU-käytäntöjen syvissä poliittisissa juurissa. Pitkässä juoksussa kuitenkin on olemassa vaara, että Suomi tuhoaa lopullisesti kilpailukykynsä ja verottaa itsensä hengiltä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Palkat ovat vain osa työvoimakustannuksia

Demokratia vs. politiikka


Politiikkaa pidetään yleensä demokratian toteuttamisen välineenä, mutta onko se sitä? Suomalaisessa politiikassa on kolme kerrosta. Peruspilarina ovat poliittiset puolueet. Toiseen kerrokseen kuuluvat vaaleilla valitut puolueiden edustajat, jotka vaaleihin ovat asettaneet puolueet. Kolmannessa kerroksessa valtaa käyttävät maan tavan mukaan poliittisesti valittu julkinen hallinto.

Demokratia alkaa horjua ja menettää merkitystään siinä vaiheessa, kun puolueet nimittävät edustajiaan valtiollisiin ja paikallisiin vaaleihin. Pääsääntöisesti edustajat valitaan tiukasti jäsenistöstä. Jotkut puolueet käyttävät valinnassaan myös jäsenäänestystä. Näitä äänestyksiä ei kuitenkaan valvo mikään puolueeton elin, joten niitä voidaan manipuloida mielin määrin.

Edustajien valinnassa ei myöskään ratkaise pätevyys, vaan näkyvyys. Näin vaalien lopputuloksena onkin joukko henkilöitä joiden osaaminen ja pätevyys vaihtelevat suuresti. Päättäjien päätöksentekoon vaikuttavat vahvasti myös puoluetoimistojen käskytys. Uhkan on aina, että jos ei noudata puolueen piiskurien toiveita, niin ei ole ehkä ehdolla seuraavalla kerralla.

Kolmas kerroskin on hyvin hankala. Kun puhutaan työllistämisasteesta, niin unohdetaan, että kolmas osa työllistetyistä on julkisen sektorin palveluksessa. Tällaisella määrällä on valtava poliittinen valta. Joissain tapauksissa valta ylittää jopa puolueiden vallan, koska viranhaltijat ovat käytännössä maan tavan mukaan erottamattomia. On siis hyvin todennäköistä, että monissa tärkeissä asioissa häntä heiluttaakin koiraa.

On kuitenkin asioita, joissa edes VVM ei pysty heiluttamaan rahan jakoa, vaikka sitä tukisivat niin EU kuin IMF. 90-luvun laman aikana oltiin aika lähellä tilannetta, jossa hallintoa olisi jouduttu purkamaan rahoitusta kestävälle tasolle. Lamasta päästiin nousemaan, ei yksistään Nokian menestyksen myötä, vaan siirtämällä tehtäviä ja kustannuksia piiloon kuntien harteille. Asia, jota on Suomessa vastustettu, on ns. Viron tasavero-malli. Kun tehtäviä ja kustannuksia siirrettiin kunnille, niin siirrettiin pitkässä juoksussa verotusta kunnalliseen tasaveromalliin. Siis siihen, jota poliittisesti vastustetaan näkyvästi edelleen.

Kun nyt sitten eripuolilla maailmaa taivastellaan populismin nousua, niin kannattaisi katsoa peiliin. Populismin nousu on kansan suurten joukkojen tapa ilmaista epäluottamuksensa vanhojen puolueiden toiminnan uskottavuuteen. On helposti ennustettavissa, että populismin nousu jatkuu siihen asti kunnes vanhat puolueet alkavat toimia lupaustensa mukaisesti. Vaihtoehtoisesti syntyy uusia puolueita, mutta kestää kauan hankkia ja ansaita luottamus.  

Nykyaikaisen demokratian päivittämiseen tarvitaan digitalisaatiota. Vaalikaudet ovat liian pitkiä, jotta muutoksen nopeassa rytmissä voitaisiin pysyä mukana. Siksi tavalla tai toisella digitaalisesti on pystyttävä ottamaan huomioon kansalaisten mielipiteet suurissa päätettävissä asioissa. On luonnollista, että vanhat puolueet pelkäävät muutosta, koska se vie niiltä ideologista valtaa. Tämän päivän ainoa ideologia on se, mihin rahat riittävät. Ongelmat pitää priorisoida  ja se ei valitettavasti enää kestä ideologioita!

Kommentit pois päältä artikkelissa Demokratia vs. politiikka

Hyvinvointiyhteiskunta kipuilee


Kun sotakorvaus kipuilut olivat päättyneet viimeisen junavaunun häipyessä itään, kansa halusi jotain uutta ja parempaa. Parempiin aikoihin tarvittiin kuitenkin yleislakko, joka sitten piirsikin poliittiset rajat vuosikymmeniksi. Punamultahallitukset alkoivat rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa Ruotsin mallin mukaan. Koska omaa kokemusta ja osaamista ei oikein ollut, niin aloitettiin kopioimalla Ruotsin lainsäädäntöä. Kopioiminen on kuitenkin petollista, koska kopioitavan takana on aina jokin idea tai filosofia, jotka pitäisi ensin sisäistää!.

Aina sieltä 1950-luvulta 1970-luvulle saakka hyvinvointivaltion käsite oli merkittävässä asemassa hallitusohjelmissa. Jonkinlaisena taitekohtana on tutkimuksissa ollut 1990-luvun lama ja sen aikaiset hallitukset. Tuolloin tehtiin rankkaa julkisen sektorin säästöpolitiikkaa ja erityisesti kustannusten uusjakoa valtion ja kuntien välillä. Esko Ahon hallituksen tehtävänä oli hyväksyä se tosiasia, että maailma muuttuu ja rahat eivät riitä kaikkeen hyvään. Kilpailukykyä korvaava devalvaatiomahdollisuuskin oli menetetty markan syöksykierteen mukana (EMU).

Muutoksia ei tehty edes talouden elpymisen myötä. Paavo Lipposen toinen hallitusohjelma (1999) yritti vielä nostaa hyvinvointieetosta pintaan. Tosin eläkeläiset ajettiin sivuraiteelle. Koska koalitiohallituksissa on pakko tehdä kompromisseja, niin hyvinvointi-instituutiot mainitaan vielä Jyrki Kataisenkin ohjelmassa. Sipilän hallituksen ohjelmasta sitten hyvinvointipolitiikka on hävinnyt alkuperäisessä pohjoismaisessa muodossaan.

Hyvinvointiyhteiskunnan perustukset lepäävät vahvasti eurossa. Hyvinvoinnin ylläpito vaatii paljon rahaa, jota globaalissa kilpailussa on pienelle maalle melkoinen ongelma. Jaettavaa rahaa syntyy vientivetoisessa maassa vain silloin, kun kansallinen tuotanto pystyy tuottamaan kilpailukykyisesti riittävää lisäarvoa. Tätä kakkua on jakamassa suuri joukko maita, joilla hallinnolliset rakenteet ovat kustannustehokkaampia ja näin ollen myös yritysten työvoimakustannukset kevyempiä.

Sipilän hallitus yritti kiilata tähän kilpailuun bisnesmallilla. Alkoi siirtyminen yritysjohtamisen malliin. Sen ongelma kuitenkin oli, että toimitusjohtaja (pääministeri) ei yksin voinut päättää asioista. Raivokas sote-yritys on oiva todiste. Hyvinvoinnin jakamisen mallit ovat puolueiden välillä hyvin eriperusteisia. Mitä suurempi on puolueiden määrä, sitä vaikeampaa on hyvinvoinnin jakaminen oikeudenmukaisesti. Sipilän hallituksen mukanaan tuoma ideologinen muutos johtaa enemmän yksilön vastuun ja vapauden suuntaan kuin vanha kehdosta hautaan ideologia. Tämän myötä Suomi on ottanut askeleen täysin uuteen suuntaan – tuntemattomaanko?

Nyt aloitettu Rapautuva hyvinvointivaltio vaatii remontin-ohjelman voi jo nyt valitettavasti  ennustaa epäonnistuvan. Kyse on aika paljon sote-uudistuksen kaltaisesta remontista, jossa taistellaan sitten ideologioiden ja perustuslaillisten erimielisyyksien viidakoissa, joista paperimieskään ei ota selvää. Ainoa keino olisi ottaa apuun digitaalisuus ja algoritmit, joiden avulla kysellään kansan mielipiteitä siitä, miten menetellään, kun vaalilupauksia ei voidakkaan pitää. Yksi puolue on nyt aloittanut kansalaisten  mielipiteiden kuulemisen online. Sieltä tulee joka viikko sähköpostilla mielipidekysely tulevista eduskunnassa päätettävistä asioista. Halunsa mukaan jokainen voi niihin vastata.

Nykyisessä nopeasti muuttuvassa maailmassa 4-vuotiskausi ja sille vaaleissa annetut lupaukset, on selvästi mennyttä aikaa. Jo vuosia on ehdoteltu sähköistä neuvoantavaa kyselyä kansalaisilta tärkeimmistä asioista. Syitä ja selityksiä tunnistautumisesta lähtien on tullut. Paineen purkuun keksittiin kansalaisaloite, jonka tulokset ovat olleet surkeita. Ongelma ydin on se, että uudistuksiin ei löydy poliittista tahtoa. Kansan mielipide ei saa mennä yli puolueiden tavoitteiden. Se onkin demokratian pahin sudenkuoppa! Valta sokaisee!

Kommentit pois päältä artikkelissa Hyvinvointiyhteiskunta kipuilee

WP Login