Archive for the ‘yleistä’ Category

Statiinihuijaus

Statiinilääkkeet ovat erinomainen osoitus siitä, kuinka lääkkeillä voidaan tehdä rahaa huijaamalla periaatteessa koko maailmaa. Statiinit ovat yleisin veren rasva-arvojen eli kolesterolin ja triglyseridien alentamiseen tarkoitettu lääkitys. Jo nyt on olemassa jo liki 1000 eri puolilla maailmaa tehtyä  tieteellistä tutkimusta, jotka kyseenalaistavat niin statiinien rasva-arvoja alentavat vaikutukset kuin kolesterolin aiheuttaman sydäninfarktiriskinkin.

Koko ihmisen verenkuvaa ja veriarvoja verrataan keskiarvoihin, jotka vaihtelevat maittain. Kuinka tahansa, mutta onko kukaan koskaan nähnyt, miltä keskiarvoihminen näyttää? Onko meillä kaikilla esimerkiksi keskiarvoiset sormenjäljet? Lääketiede ei ole mitään eksaktia tiedettä, vaan kaikki olemme yksilöitä ja yksilöllisyyden tulisi vaikuttaa meistä tehtäviin diagnooseihin.

Oulussa on tehty tutkimus, jossa tarkasteltiin metsurien kolesteroliarvoja. Metsurien työskennellessä kovilla pakkasilla puunkaadossa, olivat kolesteroliarvot pitkälti yli 10. Kesäaikana ne puolestaan laskivat lähelle ”sallittuja” arvoja. Tätä selittää se, että kolesteroli kuljettaa suonistossa energiaa, jota esimerkiksi tarvitaan työskenneltäessä kylmissä oloissa. Jos tällaisissa oloissa kolesteroli on 3,5, niin työt jäävät tekemättä. Joko palelee tai sitten on niin paljon päällä, että puun kaato ei onnistu.

Itä-Suomen Yliopiston tekemässä tutkimuksessa todettiin, että statiinien käyttö lisää tyypin 2. diabetesriskiä. Sen lisäksi tutkimuksissa on todettu, että diabeetikolle statiinit saattavat aiheuttaa haavautumia jalkoihin. Diabetes itsestään aiheuttaa neuropatiaa, jota statiinien käyttö mahdollisesti vielä lisää. Tästä huolimatta diabeetikoille syötetään statiineja, vaikka rasva-arvot eivät olisi edes koholla!

Suomalaiset alkoivat siirtyä maataloustöistä lämpimiin tehtaisiin 1960-luvulla. Olosuhteiden muutokset merkitsivät sitä, että kolesterolin tarve energian siirtoon väheni oleellisesti. Tarve vastasi kesäolosuhteita. Sen jälkeen tapahtui evoluution kannalta nopea siirtyminen istumatöihin, jolloin kolesterolin tarve edelleen väheni. Ihmisen ruokailutottumukset eivät kuitenkaan muutu yhtä nopeasti. Sanotaan, että tekninen kehitys on miljoona kertaa nopeampaa, kuin ihmisen evoluutio eli sopeutuminen tekniseen kehitykseen.

Paras todiste ovat hyvin yleiset välilevyjen pullistumat ja muut selkävaivat. Ihmisen selkärangan rakenne on peruja ajalta ennen, kuin alkuihminen nousi pystyyn ja alkoi kävellä kahdella jalalla. Tämä vaihe on kestänyt ehkä 100 000 vuotta tai kauemmin. Muutos pystyasennossa kävelemisestä istuma-asentoon on ollut vielä nopeampi. Mitkä ovat fyysiset seuraukset, nähdään tulevaisuudessa.

Kun palataan takaisin statiineihin, niin itse käytin niitä noin 15 vuotta. Ne aiheuttivat pahenevan neuropatian, jonka johdosta kävely vaikeutui oleellisesti ja tasapaino alkoi olla kuin humalaisella merimiehellä. Olin sitten keskussairaalassa ortopedin vastaanotolla. Hän kehotti minua lopettamaan statiinien syömisen vaikka ihan kokeeksi. Kolmen viikon kuluttua pystyin kävelemään ilman sauvoja. Kahden kuukauden kuluttua lääkärini ihmetteli, mitä minun rasva-arvoilleni on tapahtunut, kun ne olivat laskeneet rajusti. Sanoin, että lopetin niiden statiinien syömisen.

Kerroin myös, että olin löytänyt netistä Harvardissa tehdyn laajan tutkimuksen, jossa todettiin yksiselitteisesti, että jopa kalanmaksaöljy on statiineja tehokkaampi rasva-arvojen alentaja. Nyt en ole käyttänyt statiineja yli viiteen vuoteen ilman minkäänlaisia ongelmia veren rasva-arvojen suhteen. Tässä lehdessä oli juuri (11.7.) artikkeli kolesterolista, ja siitä kuinka statiineja käytetään väärin. Uusia lääkkeitä kehitetään jatkuvasti, mutta Suomessa THL, FIMEA ja koko lääkärikunta on huumattu määräämään statiineja huolimatta niiden tehottomuudesta ja niiden aiheuttamista haitoista.

Kommentit pois päältä artikkelissa Statiinihuijaus

Remonttien sudenkuopat

Kasvava määrä taloyhtiöitä on mittavassa remonttien tarpeessa. Suuri maaltamuutto aalto alkoi 50-luvun lopulla ja jatkui aina 80-luvulle saakka. Nyt nämä rakennukset vaativat mittavia peruskorjauksia. Kun vanhoja kiinteistöjä ryhdytään peruskorjaamaan, niin on välttämätöntä tietää, kuinka ne on rakennettu. Useimmissa tapauksissa ei ole olemassa alkuperäisiä piirustuksia, työselityksiä eikä työmaakokousten pöytäkirjoja, joista talon rakennushistoria selviäisi.
Taloyhtiöiden ongelmat remonttien suhteen johtuvat pitkälti siitä, että yhtiöiden hallituksissa ei ole rakennusalan osaamista. Hallitukset valitaan useimmiten muilla kuin ammattitaidollisilla perusteilla. Siksi olisikin syytä valita taloyhtiöiden hallituksiin ainakin remonttien ajaksi henkilöitä, joilla on edes jonkinlaista tietoa rakentamisesta. Asiat heitetään useimmiten isännöitsijälle, joka ei välttämättä ole rakennusalan osaaja.
Joissakin tapauksissa rakennuksen purkaminen on edullisin vaihtoehto. Koulurakennukset ovat Lahdessakin hyvä esimerkki tällaisista rakennuksista. Nämäkään rakennukset eivät välttämättä olisi vielä purkukunnossa, mutta ne on matkan varrella pilattu osaamattomalla hoidolla. Jos remonttien suunnittelijoilla olisi ollut tiedossa valmistustekniikat ja sen aikaiset rakennusmateriaalit, niin ehkä nämäkin rakennukset olisi voitu pelastaa. Hyvä keino on myös ennen varsinaista remonttia avata vähän rakenteita sieltä täältä. Silloin voi päätellä, miten edetä.
Myös hiljainen tieto eli perimätieto on katoamassa, eikä jäljellä olevaakaan arvosteta. Suuren 90-luvun laman aikana hallitus päätti suuressa viisaudessaan nostaa rakentamisen tasoa ja lakkautti rakennusmestarien koulutuksen. Ajatus oli, että AMK-insinöörit korvaavat työmailla rakennusmestarit.
Kiertäessäni Suomen rakennustyömaita työmailla oli vain vanhenevia eläkettä odottavia vanhan koulun rakennusmestareita. AMK-insinöörejä oli vain vastaavista työnjohtajista muutama prosentti. Useammalla työmaalla minulle sanottiin, etteivät insinöörit tänne tule säiden armoille. Insinöörin habitukseen kuuluu komea kirjoituspöytä ja liikennevalot ovella.
Perinteinen rakennusmestarien koulutus, josta Lahtikin oli aikoinaan kuuluisa, oli jo lähtökohtaisesti erilainen. Päästäkseen edes pääsykokeisiin piti olla 24 kuukauden työkokemus rakennustöissä. Suurin osa opiskelijoista tulikin opiskelemaan käytyään ensin alan ammattikoulun ja oltuaan muutaman vuoden töissä. Motivaatio ja lähtökohdat olivat tyystin erilaiset kuin nyt.
Rakennustekniikka ja materiaalit ovat radikaalisti muuttuneet vuosien varrella. Kun näitä nyt kosteusvaurioista ja homeesta kärsiviä julkisia rakennuksia rakennettiin, niin mineraalivillaeristeet olivat juuri tulossa markkinoille. Ne tulivat Suomeen täysin erilaisista sääolosuhteista. Eristeiden valmistajillakaan ei ollut minkäänlaista käsitystä tai ohjeistusta niiden käytöstä. Sanottiin vain, että ei kosteus mitään haittaa, nehän ovat mineraalia, eivätkä mätäne!
Alussa tehtiin monenlaisia virheitä, mutta nopeasti tuli muovinen kosteussulku lämpöeristeen lämpimälle puolelle. Tämä toimikin hyvin alkuperäisissä painovoimailmastoiduissa rakennuksissa. Korvausilmaa tuli rakenteiden raoista ja sisäilma meni hormeista ulos. Sisällä oli siis lievä ylipaine ja kosteus tiivistyi kosteussulkuun.
Sitten keksittiin koneellinen ilmanvaihto ja vanhoihin rakennuksiin otettiin yleensä käyttöön ensin ilmanpoisto. Tämä synnytti sisätiloihin lievän alipaineen, joka muutti kosteuden kulkusuunnan niin, että kosteus alkoikin tiivistyä kosteuseristeen väärälle puolelle ja imeytyi mineraalivillaeristeisiin. Kun ilmastoinnin suunnittelijat eivät tunteneet rakennuksen fysiikkaa, niin lopputulos on nyt nähtävissä – ja maksettavissa.
Rakenteiden turmeleminen ei kuitenkaan päättynyt tähän, vaan seuraavaksi poistoilmaa alettiin korvata syöttämällä koneellisesti myös korvausilmaa. Sitten jossain vaiheessa keksittiin, että tällainen ilmastointihan on kallista, eikä sitä tarvita öisin ja viikonloppuisin ja ilmastointi suljettiin. Kun rakennukset oli rakennettu, niin niitä ei ollut suunniteltu lainkaan koneelliselle ilmastoinnille. Muistan, että asiasta varoiteltiin jo aikoinaan, mutta varoitukset kaikuivat kuuroille korville. Ajateltiin, että mitä ne huru-ukot horisevat. Hurumestarit olivat kuitenkin oikeassa. Kun toimii veronmaksajien piikkiin, niin ei tarvitse kuunnella kuin itseään.
Suurin vastuu on kuitenkin aina rakennuttajalla. Kaupungin rakennuttajaorganisaation osaamattomuus tulee ilmi jokaisessa käänteessä aina ilmastointien suunnittelusta remontteihin ja niiden valvontaan. On aivan selvää, että urakoinnissakin tilaisuus tekee varkaan ja mutkia vedetään suoriksi, ellei kukaan valvo työtä. Nykyisinhän ei ole rakennuttajan puolesta edes valvojaa työmailla. Yleensä takuuaika on niin lyhyt, että pahatkaan mokat eivät paljastu takuuaikana. Voimmekin luottavaisina odottaa, että tulevaisuudessa tulemme näkemään vielä lisää kalliita remontteja ja rakennusten purkamisia.
Sitä purkaa, minkä huonosti rakentaa! Väärässä paikassa säästäminen näkyy sitten budjeteissa.

Kommentit pois päältä artikkelissa Remonttien sudenkuopat

Viha ja rasismi

Kun esisuomalainen rakensi joen törmälle hirsimajaansa, hän näki, kuinka joen yläjuoksulta kellui puun lastu alavirtaan. Hän kirosi itsekseen ja lähti kirves olalla etsimään tunkeilijaa. Kun Suomi alkoi muuttua agraariyhteiskunnaksi, talot rakennettiin tilojen keskelle, toisin kuin muualla. Muualla maailmassa tilat olivat kylien ympärillä. Suomalainen on siis jo aikojen alusta ollut tarkka reviiristään. Heimosodat ovat suomalaista historiaa. Suomalainen ei ole vieläkään oikein sopeutunut kerrostaloasujaksi.
Vihanpito muuttuu rasismiksi silloin, kun se alkaa kohdistua erilaisuuteen ulkonäössä, kulttuurissa, käytöksessä jne. Kun Suomi alkoi vaurastua sotakorvausten jälkeen, alkoi ulkomaanmatkailu kasvaa. Koska Suomessa alkoholijuomat olivat verotuksen vuoksi hyvin kalliita, matkoilla ryypättiin. Halpa viina oli suuri houkutustekijä ja koska se oli halpaa, sitä piti juoda varastoon kuin kamelit vettä.
Tämä alkoholiturismi aiheutti sen, että ei juuri jäänyt aikaa tutustua ulkomaisiin kulttuureihin ja kansoihin. Ulkomaalainen oli vain joku, joka kantoi halpaa viinaa pöytiin. Sodan käynyt sukupolvi ryyppäsi unohtaakseen. Mutta kun kehitys kehittyy, niin nyt roudataan Virosta viinaa kotiin. Uusien sukupolvien mukana on kehitystä tapahtunut parempaan suuntaan kielitaidon ja juomatapojen parantuessa.
Eräs yrittäjäystäväni tarvitsi 1970-luvulla työvoimaa, jota silloin ei Suomesta ollut saatavilla. Hän päätti rekrytoida ulkomaista työvoimaa, mutta heille piti rakentaa asuntoja. Hän rakensi useamman rivitalon. Kun sitten näitä työperäisiä maahanmuuttajia alkoi saapua, niin tulivat myös sosiaaliviranomaiset. He määräsivät, että työntekijöitä pitää kotouttaa Suomeen ja he voivat aloittaa työt vasta kahden vuoden kuluttua. Homma meni siis niin sanotusti poskelleen ja lietsoi pienellä paikkakunnalla vihaa.
Itselläni on ollut useita maahanmuuttajia vuokralaisina. Heidän vuokransa on maksanut koko ajan sosiaalitoimi. Vuokralaiset olivat hyviä ja pitivät asunnot siisteinä ja kunnossa. Naapurusto kuitenkin kyräili, koska suomalaisten piti käydä töissä, kun maahanmuuttajat elivät heidän kustannuksellaan. Tämä lietsoi kateutta. Syyllinen oli kuitenkin auttava yhteiskunta, ei pakolainen.
Itse olen asunut ja työskennellyt useissa eri maissa. Työni puolesta olen joutunut matkustelemaan ympäri maailmaa. Aloitin Ruotsista 1960-luvun alussa. Me suomalaiset olimme silloin mamuja. Me siivosimme, tiskasimme, olimme töissä viinatehtaissa ja muissa sellaisissa töissä, jotka eivät ruotsalaisille kelvanneet. Meitä ei sinänsä kohdeltu rasistisesti, mutta ylenkatsottiin kyllä. Sen jälkeen muualla minua on kohdeltu hyvin ja vertaisena. Joskus pubimikko on jopa huutanut, että hei täällä on suomalainen. Sitten sitä onkin hukkunut kysymysten tulvaan.
Minut on siis nykytermien mukaan sierrätetty. Mahdolliselle suomalaiselle rasismille on varmaan monia syitä, mutta yksi suuri syy on valtion maahanmuuttopolitiikka, joka mahdollistaa kateuden syntymisen. Jos itse joutuu seisomaan ruokajonossa, kun maahanmuuttaja pakolainen saa kaiken sossusta kuin apteekin hyllyltä, niin suomalaisella alkaa pistää vihaksi. Parasta kotouttamista on työ. Olisikin syytä harkita maahanmuuttajien työllistymisen tukemista.
Olen toiminut luennoitsijana eri korkeakouluissa eri kulttuureista tuleville ihmisille. Minua alkoi ihmetyttää se, että vaikka he olivat saaneet työpaikan Suomessa, niin valmistumisen jälkeen heidän piti poistua maasta ja hakea työlupaa kotimaastaan käsin. Täysin idioottimaista. Suomalaiset yritykset tarvitsevat ihmisiä, jotka ymmärtävät ja osaavat toimia vieraissa kulttuureissa, mutta kakkua ei voi syödä ja säästää!.
Mitä sitten tulee näihin somen vihapuheisiin ja viesteihin, niin epäilen suuresti, että siellä on myöskin jokin trolliryhmä, joka ahkeroi näiden kanssa. Joistakin näkemistäni viesteistä voi päätellä, että suomi on aika heikkoa ja heikompaa kuin Pietarin trolleilla. Saattaakin olla niin, että kyseessä on pieni ryhmä elämässään jalkoihin jääneitä, jotka hakevat vihaansa lohtua rasismista ja vihaavat kaikkea, minkä katsovat vievän jotain heiltä.
Suomi tarvitsee tulevaisuudessa etenkin työperäisiä maahanmuuttajia. Tulevan hallituksen onkin katsottava hyvin tarkkaan peiliin, ettei syrji kantaväestöä pakolaisia paapomalla. Jos näin on pakko tehdä, niin asiat pitää perustella niin, että kaikki ymmärtävät. Varsinainen sierrätys on aloitettava jo peruskoulusta viemällä kouluihin ihmisiä eri kulttuureista kertomaan itsestään ja kotimaastaan.

No Comments »

Takapenkin Taavi

Näin kuvailee Iiro Viinanen itseään kirjassaan Vaaran Vuodet 1991 – 1995. Kirja on puhtaaksi kirjoitettu päiväkirja, joka kuvaa enemmän ministerin tuntoja, kuin analysoi noiden vuosien tapahtumia. Mielenkiintoista kirjassa on se, että se voisi kuvata yhtä hyvin vuosia 2011 – 2014. Niin samanlaisia asioita pohditaan edelleen.
Kirja osoittaa selvästi, että poliittinen muisti on niin lyhyt, että se ei opi historiastaan mitään. Ehkä toinen syy on se, että konkaripoliitikot elävät vielä ”vanhoja hyviä aikoja”, jolloin oma suu oli lähempänä kuin äänestäjien suut. Edes Kataisen suudelma ei herättänyt Suomi-neitoa Ruususen unesta. Tämä on merkki siitä, että vanhat panevat uudet kansaedustajat nopeasti päiväjärjestykseen ja mikään ei muutu.
Toinen mielikuvia herättävä seikka on se, että vaaran vuosien eduskunta oli ulkona valtakunnan taloudellisesta tilanteesta kuin käki kellostaan kuten nytkin. Kirja antaa hyvän kuvan siitä tilanteesta, jossa oltiin edellisten hallitusten jäljiltä. Tätä piti Viinasen takoa kansanedustajien päihin. Edes Liisan listat eivät kunnolla menneet jakeluun.
Viinanen ihmettelee aluksi, miksi tällainen Takapenkin Taavi nimitetään valtiovarainministeriksi. Jatkossa herää kuitenkin epäilys, että vanhat konkarit olettivat valinneensa miehen, jota voi pompotella mielensä mukaan ja heitellä poliittisia kolmen pisteen koreja halutessaan. Kun tämä oletus osoittautui vääräksi, niin sitten konkarit pettyivät pahanpäiväisesti ja yrittivät useaan kertaan vaihtaa Viinasen johonkuhun nöyrempään, siinä onnistumatta.
Devalvaatiota Viinanen vastusti niin, että löi jopa vetoa sitä vastaan. Hän ei kuitenkaan päiväkirjassaan halunnut ottaa esiin sitä tosiseikkaa, että Ahon – Viinasen hallitus sai devalvaation perintönä edellisiltä hallituksilta ja Suomen Pankin täysin ala-arvoiselta toiminnalta. Tavoitteellisella markan vahvistamisella oli luotu pohja markan kelluttamiselle.
Jouduin itse yrittäjänä seuraamaan, kuinka vientiteollisuudelta vietiin kilpailukyky. Markka vahvistui pakkodevalvaatioon päädyttäessä muutamassa vuodessa noin 35 %. Tällaista määrää ei ole mahdollista kuroa umpeen tuotantoa tehostamalla. Ne, jotka sitten lähtivät parantamaan asemiaan investoinneilla, tekivät sen valuuttalainoilla ja tulokset tiedetään.
Edellisten hallitusten ja Suomen Pankin virhe oli siinä, että asiantuntijoita ei kuunneltu. SP:n pöytäkirjoissa todetaan, että ”nyt saavat metsäteollisuuden vuorineuvokset tulla polvillaan kerjäämään devalvaatiota”! Kun pankit alkoivat suorastaan painostaa jokaista nakkikioskiakin ottamaan valuuttalainoja, niin markka olisi pitänyt jo silloin laskea kellumaan. Nyt vain valettiin uskoa halpaan ulkomaiseen rahaan. Tämä oli Suomen Pankin osaamattomuutta. Suljettujen rahamarkkinoiden malli ei toimi avoimilla markkinoilla!
Viinanen on oikeassa vastustaessaan devalvaatioita. Sotien jälkeen aloitettu inflaatio-devalvaatio-konsensus, oli mitä suurinta sirkusta. Ainoat häviäjät tässä ruletissa olivat suomalainen duunari ja kotimarkkinoilla toimivat yritykset. Niin EK kuin ay-pomotkin tiesivät tarkkaan, että muhkeat etujen korotukset johtavat aina inflaatioon ja devalvaatioon. Devalvaatiossa omaisuuden reaaliarvot säilyvät, mutta duunarien palkankorotukset nollataan ja kotimarkkinayritykset kärsivät. Ay-pomot jatkoivat tätä omien kilpiensä kiillottamista ja EK myötäili, koska sen isoilla pomoilla ei ollut mitään hävittävää.
Markan kellutuksesta huolimatta Suomen tuottava sektori alkoi korjata kurssiaan. Vuonna 1995 avoimen sektorin työpaikat olivat vähentyneet noin 550 000 ja yrityksiä oli hävinnyt noin 40 000 vuodesta 1990. Eniten uudistui kuitenkin pankkisektori, joka sai sellaista apua, jota yrityksille ei suotu. Vaihtoehtoja yritysten pelastamiseksi esitettiin julkisuudessa mm. lisäämällä Keran rahoitusta, mutta tällaista vaihtoehtoa ei käytetty.
VATT:n eräässä tutkimuksessa todetaan, että lama loppui liian aikaisin, jotta homehtuneet ja mädät rakenteet olisi voitu korjata. Nokia hinauksessa Suomi-laiva vedettiin jäistä ja se lähti purjeet paukkuen kohti tulevaisuutta. Siinä vaiheessa kukaan ei edes halunnut huomata, että horisontissa häämötti jo Tanskan salmissa ahtojääkenttä euro.
Nyt sitten taas toivotaan, että euro devalvoituisi ja vienti lähtisi vetämään. Taaskaan ei haluta huomata sitä, että euron devalvoituminen auttaa vain euron ulkopuolisille alueille vietäessä. Sisämarkkinoilla, jotka ovat noin puolet Suomen viennistä, se ei paranna Suomen kilpailukykyä lainkaan.

No Comments »

Insinöörien valtakunta

Suomi on teollistumisensa alkuajoista lähtien ollut insinöörien luvattu maa. Lähtökohtana on ollut vanha sanonta, jonka mukaan hyvä tuote myy itse itsensä.. Suomen ensimmäinen vientituote terva ei perustunut kopiointiin, eivätkä tuotantoa johtaneet insinöörit. Korkeaa teknistä osaamista se kuitenkin vaati. Tämänkin EU on yrittänyt lopettaa, vaikka yli 80 % Euroopan laivoista pysyi pinnalla suomalaisella tervalla. Tämä toimi niin kauan ja tuotti maahan valuuttaa ja työpaikkoja, kun tuotekehitys perustui kopiointiin. Ensimmäisen teknologiaan perustuvan vientituotteen toivat saksalaiset Gutzeitit Norjasta aloittamalla sahatavaran valmistuksen(Norjan saha 1860). Norjassa puunkorjuu alkoi käydä kalliiksi.

Metsäteollisuudessa mentiin melkein 200 vuotta tekemällä sitä, mitä muutkin tekivät. Ainoat insinöörien saavutukset olivat tehokkuuden nostaminen ja uusien tehokkaampien ja parempien koneiden valmistaminen. Tämä kehitys voitti kilpailevan teollisuuden monessa maassa. Britanniasta hävisi kemiallinen metsäteollisuus tyystin. Se palautui jollekin tasolle, samoin kuin mekaaninenkin teollisuus, vasta ulkomaisten investoijien toimesta.

Insinöörit johtivat koko Suomen suurinta vientiteollisuutta eli metsäteollisuutta ja koneiden rakentamista niin ikään. Tämä genre oli kehittynyt niin pitkälle, että maan johtavassa yrityksessä Enso-Gutzeitissa ei laitettu hakuun pääjohtajan paikkaa moneen sukupolveen. Pääjohtajaksi valittiin aina Kaukopään paikallisjohtaja, jolle tuli kruunuksi vuorineuvoksen arvo. Tämä jatkui aina viime vuosituhannen lopulle, vaikka Suomen valtiolla oli osake-enemmistö jo vuodesta 1918.

Sodan jälkeen syntyi runsaasti uutta teollisuutta monille tuotannon aloille. Kodinkoneitakin valmistettiin suuria määriä useissa kaupungeissa ja myös Lahdessa. Keski-Euroopassa, Japanissa ja monissa muissa teollisissa maissa siirryttiin seuraavan teolliseen vaiheeseen jo 1970-luvulla. Kasvua piti saada, joten ryhdyttiin valmistamaan tuotteita, joiden elinkaari oli lyhyempi. Suomeen alkoi tulla runsaasti muilta markkinoilta poistettuja malleja polkuhintaan. Tätä ei Suomessa ymmärretty, vaan valmistettiin edelleen korkealaatuisia tuotteita. Suomalaiset insinöörit olivat siis liian hyviä. Yli 30 vuotta vanhoja upolaisia koneita on edelleen hyötykäytössä!

Tällaisessa muuttuvassa kilpailutilanteessa insinööritaitojen rinnalle nousevat markkinointitaidot ja strategisen johtamisen osaaminen. Hyviä tuotteita on vaikeampi myydä. Suomessakin alettiin jo 1960-luvulla puhua asiakaslähtöisistä tuotteista. Insinöörit kuitenkin suunnittelivat tuotteita omilla ehdoillaan ja kävi niin, että asiakkaat lähtivät.

Sen sijaan investointituotteiden valmistus jatkui, voimistui ja kansainvälistyi samalla, kun kestokulutushyödykkeiden kysyntä ja valmistus siirtyi rajojen ulkopuolelle. Markkinoijan kannalta näillä markkinasegmenteillä on selkeä ero. Investointihyödykkeitä ostavat ammattilaiset, jotka puhuvat insinöörien kieltä. Kulutustavaroita ja kestokulutushyödykkeitä ostavat tavalliset kuluttajat, jotka voidaan saattaa hurmokselliseen ostovimmaan mainonnan ja halpojen hintojen avulla.

Nyt tuotteet ja markkinat ovat muuttuneet hyvin monialaisiksi ja globaaleiksi, joihin Internet on vielä tuonut oman ulottuvuutensa. Tämä näyttäytyy markkinoilla siten, että yhä useammassa perinteisessä insinöörin tehtävässä vaaditaan myös kohtuullisen vahvaa myyntiosaamista. Toisaalta markkinoinnin osaajilta edellytetään tekniikan perusosaamista. Nyt meiltä puuttuu koulutus tällaisesta osaamisesta kokonaan. Ei ole myöskään jatkokoulutusta tarjolla. Jos nyt vielä kahden koulutuksen hankkiminen sanktioidaan, niin taas ollaan menossa täysin väärään suuntaan.

Yritykset ovat huomanneet tämän puutteen ja yhä useammin johtopaikoilla nähdään insinööri-ekonomisteja tai muun soveltuvan kaksoiskoulutuksen saaneita, Suomessa on siis pakko hankkia kaksi koulutusta menestyäkseen tulevaisuudessa. Tämä taas pidentää huomattavasti koulutusaikoja. Monissa muissa teollisissa maissa osaaminen ja kokemus ratkaisevat oppiarvoja enemmän.

No Comments »

Oppimisen paradoksi

Ihan uteliaisuuttani ryhdyin osapäivätoimiseksi yliopisto-opiskelijaksi yli 55-vuotiaana. Minun ei tarvinnut uhrata aikaa sen miettimiseen, mitä ryhtyisin opiskelemaan. Valmistuminen diplomi-insinööriksi kesti oman työn ohella 25 kuukautta. Nuorilla opiskelijoilla saattoi pelkästään suunnitteluun ja päätöksen tekoon kulua jopa vuosi. Pitkän työuran eri puolilla maailmaa tehneenä, minua kyllä kovasti ihmetytti, miksi opintolinjoja on niin mieletön määrä. Nopeasti muuttuvassa maailmassa koulussa opittu tieto on jo vanhaa silloin, kun tutkintotodistuksen saa käteensä.

Työelämässä olen huomannut, että kouluista tulevat eivät tiedä riittävästi käytännöstä, vaan heitä on opetettava vuosi pari ennen, kuin käytännön tehtävät hallitaan jotenkuten. Herää siis kysymys siitä, kuinka paljon vanhentunutta spesifistä tietoa kannattaa jakaa. Olisiko perustellumpaa antaa harvemmilla linjoilla perusvalmiudet työssä oppimiseen? Kunnon yleissivistävä pohja saadaan jo lukiossa ja sitä voisi täydentää kielillä, eri kulttuurien tuntemuksella ja tietyillä suuntautumisvaihtoehdoilla.

Tuntemissani yliopistoyksiköissä myös suurin osa professorikuntaa on käytännön proseduureja tuntemattomia. Tällaiset professorit eivät ole käytännössä työskennelleet koskaan koulujen ovien ulkopuolella ”oikeissa töissä”. Ura on ollut ensin ylioppilaaksi, sitten yliopistoon, assariksi, tutkijaksi, jatko-opiskelijaksi ja professoriksi. Itse ihmettelin eniten sitä, kun vielä opetetaan kansantaloutta aivan, kuin Euroopan Unionia, euroa ja globaalia markkinataloutta ei olisi olemassakaan. On helpompi jatkaa vanhaa genreä, kuin miettiä, miten uudessa tilanteessa tulisi toimia.

Kaikki alkoi siitä, kun Sorsan hallitus aikoinaan asetti tavoitteeksi koulutta yliopistoissa kaikki ikäluokat. Ei mietitty lainkaan sitä, ketkä rakentavat talot ja myyvät tuotteet kuluttajille. Aikoinaan ammattikouluissa vanhat osaajat opettivat kädentaitoja nuorille. Muurarit opettivat muuraamaan, maalarit maalaamaan, putkimiehet putkitöitä, sähkömiehet sähkötöitä jne. Nyt opettajien pätevyysvaatimukset on muutettu siten, että näitäkin aineita opettavilla pitää olla korkeakoulututkinto. Tähän sallitaan poikkeuksia, mutta en ole kuullut, että valintatilanteissa olisi työnäytteitä annettu. Jos olisi annetukin, niin kuka olisi osannut arvioida?

Nyt kun ammattikoulusta valmistuu oppilaita, niin harva muurariksi nimetty tietää, että kahta kuivaa tiiltä ei saa laittaa vastakkain. Olen haastatellut useita rakennus- ja konealan nuoria, jotka eivät ole valinneet 3-vuotista ammattikoulua, vaan työssä oppimisen joko oppisopimussuhteessa tai ilman. Parissa vuodessa he olivat oppineet ammatin kohtuullisen hyvin sen sijaan, että olisivat tuhlanneet ammattikoulussa 3 vuotta. Toisaalta työssä opittaessa myös hankkii jotain, kun ammattikoulussa ei. Omasta kokemuksesta voin myös todeta, että teoriaa on huomattavasti helpompi omaksua, kun tietää, miten asiat käytännössä toimivat.

Olen toiminut myös opettajana ja luennoitsijana niin suomen- kuin englanninkielillä yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Suomessa koulutetaan paljon ulkomaisia opiskelijoita. Suurin osa koulutuksesta menee suomalaisten veronmaksajien pussista. Ehkä siksi meillä on paljon ulkomaisia opiskelijoita aina Nepalista Norsunluurannikolle asti. Monissa muissa maissa esim. Britanniassa yliopisto-opetus on maksullista. Omat kansalaiset kuitenkin voivat suorittaa maksun stipendeillään. Sen sijaan ulkomaisille opiskelijoille myönnetään valituille opiskelijoille stipendit. Näin voidaan siististi kiertää EU:n määräyksiä ja ottaa maksu ulkomaisilta opiskelijoilta.

Opetuksen hallinnossa on tyypilliseen suomalaiseen tapaan monikerroksinen hallinto. On opetusministeriö, opetushallitus, rahoituksesta päättävä Valtiovarainministeriö ja monet paikalliset toimijat. Kaikilta näiltä puuttuu tahto ja osaaminen kysyä avoimelta sektorilta sitä, minkälaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan. Kun ei tee mitään, niin ei tee myöskään virkavirhettä. Virkavirheeksi, kun ei lueta toimettomana olemista. Mielestäni koko koulutusjärjestelmämme olisi päivitettävä tähän aikaan. Sen voisi aloittaa laajalla kartoituksella tulevaisuuden osaamistrendeistä. Varmaa on kuitenkin se, että kaikkien nuorien kouluttaminen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa ei vastaa tulevaisuuden tarpeita.

No Comments »

Sotesoppa

Tehdessäni väitöstutkimusta 2000-luvun alussa törmäsin mielenkiintoiseen tilastoon. Se osoitti selvästi, että tällä vuosikymmenellä noin 500 000 ihmistä siirtyy työterveydenhuollosta julkisen terveydenhuollon puolelle. Nämä samat tilastot ovat olleet myös Valtiovarain- ja Sosiaali- ja terveysministeriön käytössä. Kaiken lisäksi ne ovat olleet myös kunnallisliiton tiedossa.

Nämä viralliset tahot eivät ilmeisesti ole ymmärtäneet eivätkä vieläkään ymmärrä, mitä tämä tällainen siirto tarkoittaa. Se tarkoittaa hyvin yksinkertaisesti sitä, että rahoitus siirtyy yrityksiltä ja Kelalta kuntien kannettavaksi ja kustannettavaksi. Vaikka työpaikat säilyisivät entisellään, mikä näissä olosuhteissa näyttää epätodennäköiseltä, niin kuntien kustannukset kasvavat. Nyt näyttää myös siltä, että verotulot vähenevät työttömyyden lisääntyessä ja yritysten veronmaksukyvyn heiketessä.

Lähestyin aikoinaan sähköpostilla myös meidän rakastettua kaupunginjohtajaamme, mutta ylimielisyydessään hän ei edes kuitannut sähköpostia saaneekseen. Vai oliko niin, että hän ei ymmärtänyt tätä massiivista kustannusten siirtoa yksityisiltä yrityksiltä ja valtiolta kunnille. Nyt sitten tuskaillaan, kun terveydenhuollon kustannukset nousevat. Kunnallishallinnossa näyttää myös vallitsevan käänteinen logiikka: potilasmäärien kasvaessa kustannusten pitää laskea.

Tällainen logiikka sopii vain sellaisille kuntapäättäjille, joilla ei ole mitään käsitystä taloudellisen toiminnan perusteista. On hyvin todennäköistä tällaisten päättäjien hoitaessa yhteisiä asioitamme, että lehdissä lisääntyvät uutiset siitä, kuinka vanhus oli löydetty kuolleena kotoaan. Vainaja oli todennäköisesti ollut kuolleena useita kuukausia. Näitähän on jo nähty, mutta nämä varmaan lisääntyvät tulevaisuudessa.

Vuosikymmeniä sitten Yhdysvalloissa putoili pienkoneita sellaiseen tahtiin, että lopulta lehdissä oli vain pieni otsikko: ”Taso rysähti”. Onko meilläkin se suunta, että lopulta lehdissä todetaan vain kyynisesti, että ”vainaja löytyi kotoaan”? Tähänkin tapaukseen sopii vanha sanonta: niin makaa kuin petaa. Onko seniorien aika ottaa valtaa takaisin? Nyt kun eläkeikääkin ollaan nostamassa, niin olisi kohtuullista nostaa myös päättäjien keski-ikää ihan tasapuolisuuden vuoksi.Nythän on jo nähtävissä nuoremman sukupolven fantastista pakoa jopa hallituksesta.

 

No Comments »

Kohtalonyhteys

Historioitsijat katsovat yleensä, että oli olemassa Ruotsi-Suomen valtakunta, jonka itäinen osa oli Suomi. Taloudellisesti ajatellen Suomi oli pikemminkin siirtomaa, jota Ruotsi hallitsi. Likimain ainoa vientituote oli tuolloin terva, jonka viennistä Tukholman kauppakomppania kantoi jokaisesta ohi kulkevasta laivasta vientiveron. Ruotsalaiset kartanoittivat Suomen kuninkaansa jakamilla ilmaisilla mailla. Kartanonherroja palvelivat vuokratorpparit. Vasta noin 150 vuotta myöhemmin torpparit sallittiin myös suomalaisille talonpojille.
Yleisesti katsotaan, että Suomen kohtalonyhteys Venäjän kanssa ajoittui vasta Venäjän vallan alkuun 1809. Yhteys oli jo kuitenkin huomattavasti paljon ennen Venäjän syntyä ja kirjattu historia alkoi 500-luvulla Länsi-Rooman vallan hajottua. Välimeren valtasivat merirosvot ja Kiinasta tuleva Silkkitie jouduttiin muuttamaan jokireiteille Mustanmeren ja Suomenlahden välille ja edelleen läntiseen Eurooppaan. Suomi tuli tällöin kuuluisaksi turkiksistaan.
Varsinainen suuri talouden uudistus ja kehitys alkoi Aleksanteri II astuttua valtaan 1855. Kuitenkin jo hieman tätä ennen oli teollinen vallankumous alkanut vaikuttaa maahan höyrykoneen voimin. Saimaan kanava oli rakennettu yhdistämään Savon alueita mereen. Koskisahat olivat tosin toimineet jo 1500-luvun loppupuolelta saakka. Teollinen yrittäminen oli ennen 1800- luvun vaihdetta aivan alkuvaiheessaan. Suuria ja merkittäviä yrityksiä ei ollut kovinkaan monta.
Lähestyttäessä vuosisadan puoliväliä Euroopasta alkaneet liberaalit suuntaukset alkoivat vaikuttaa myös Suomessa. Uudet lait muokkasivat infrastruktuuria ja vaikuttivat suomalaisen yrittäjyyden kulttuuriseen kehitykseen. Käsityöläisammattikunnat lakkautettiin, jolla vapautettiin kilpailua, maakauppa vapautettiin, sahaustoiminnan harjoittaminen vapautui, yksityispankkien perustaminen sallittiin ja Suomen markka otettiin käyttöön. Vuosisadan puolivälissä yritysmaailmaa hallitsivat sahat, tekstiilitehtaat, lasitehtaat, rautaruukit ja tupakkatehtaat. Suomen teollinen kehitys oli alkanut. Nyt myös ulkomaiset sijoittajat alkoivat kiinnostua Suomen valtavista metsävaroista.
Ikään kuin kiittääkseen Suomea vieraanvaraisuudesta Leniniä kohtaa, Neuvostohallitus tunnusti heti vuoden 1918 alussa Suomen itsenäisyyden. Itsenäistyminen ei olisi kuitenkaan voinut sattua pahempaan aikaan. Edessä oli paitsi kädenvääntö valtiomuodosta ja koko hallinnon rakentamisesta uuteen itsenäiseen valtioon, vaan myös maailman laajuinen lama. Asiaa ei suinkaan helpottanut se, että oma markka oli ollut jo käytössä vuodesta 1865, niin nyt se joutui todistamaan itsensä kansainvälisillä markkinoilla. Edessä oli pitkä ja kivinen tie. Tämä tie ei poikkea kovinkaan paljon Neuvostoliiton romahduksen jälkeisen Itä-Euroopan maiden uudestisyntymisestä.
Seuraavaksi kohtalo saattoi Suomen ja Neuvostoliiton sotaan keskenään. Sota oli sinänsä ankara isku Suomelle ja sen seurauksena tulivat ankarat sotakorvaukset. Kuitenkin ilman näitä sotakorvauksia Suomen teollistumiseen olisi saattanut vierähtää pitkä aika. Sotakorvaukset vaativat kokonaan uudenlaisen teollisen infrastruktuurin synnyttämistä. Tämä synnytti suurien teollisten yritysten kupeeseen myös pientä- ja keskisuurta teollisuutta. Uutta kysyntää synnytti myös nopeasti kasvava väestö.
Etenkin suurten ikäluokkien synty lisäsi kysyntää taloudellisesta ahdingosta huolimatta. Sotakorvauksista siirryttiin ns. clearing-kauppaan Neuvostoliiton kanssa. Tämä kauppa oli erittäin kannattavaa suppealle piirille suomalaisia yrityksiä. Tähän joukkoon pääsivät vain harvat ja valitut yritykset. Neuvostoliitto kyllä kuittasi suomalaisten korkeat hinnat öljyn hinnoilla, joista se peri noin 5 % yli maailmanmarkkinahintojen.
Suomen ja itäisen naapurin kohtalon yhteys jatkui 1970-luvulla maailman laajuisen öljykriisin iskettyä maailman talouteen. Kun monet valtiot olivat todella pahoissa ongelmissa, niin Suomeen öljykriisi satoi vain lisää töitä ja tuotantoa. Koska käytiin vaihtokauppaa, niin kallistunut öljy merkitsi enemmän vientiä. Etenkin vuosikymmenen lopulla vallassa ollut Sorsan hallitus vauhkoontui tilanteesta niin, että laittoi uusiksi koko koulujärjestelmän ja lisäsi sosiaalisia etuja huomattavasti. Näistä saavutetuista eduista ja niiden synnystä tietämätön kultainen sukupolvi pitää nyt kiinni kynsin hampain.
Kaikki loppuu aikanaan ja niin kävi myös Neuvostoliiton, joka tuhoutui tehottomuuteensa. Suurimmalta osalta suomalaisia teollisuusvaikuttajia ja poliitikkoja jäi huomaamatta lähtölaukaus, jonka Gorbatshov lausui puheessaan kesällä 1989. Pitämässään puheessa, hän antoi Neuvostoliiton teollisuudelle vapauden käydä kauppaa itsenäisesti ilman valtion ohjausta. Kun sitten Neuvostoliitto hajosi ja Venäjä alkoi nousta kuin Feeniks -lintu tuhkasta, niin Suomi joutui paniikkiin. Vanhoja tuttuja ostajia ei enää ollut ja uudella Venäjällä alkoi kova kilpailu. Ensimmäisinä markkinoilla olivat Saksa ja Itävalta. Saksa pääsi sisään markkinoille omien ”sotakorvauksiensa” eli Itä-Saksan lunnaiden kautta. Itävalta puolestaan pääsi markkinoille joustavilla rahoitusehdoillaan. Parhaimmillaan kauppoihin sai 100 % luototuksen.
Suomessa pakka meni todella sekaisin. Se kuitenkin toi markkinoille uusia toimijoita ja uusia aloja, jotka olivat tottuneet kovaan kilpailuun länsimarkkinoilla. Vaikka tilanne oli monessa mielessä hankala ja moni tuli pois Venäjältä verissä päin, niin hiljalleen vienti kasvoi ja monipuolistui. Suuri osa vanhoista vaihtokaupan aikaisista toimijoista poistui markkinoilta, mutta keskisuuria ja pieniä yrityksiä tuli niiden tilalle.
Nyt ollaan taas tilanteessa, jossa voivotellaan, miten Venäjän kaupan käy, jos länsi alkaa laittaa todellisia pakotteita Venäjälle ja kiista menee keskinäiseksi nokitteluksi. Kuten edellä on todistettu, kohtalonomainen viha-rakkaus-suhde Venäjään tulee säilymään hetkellisistä vaikeuksista huolimatta. Voikin perustellusti sanoa, että suhde Venäjään on muodostunut megatrendiksi.

No Comments »

Vanhuksetko Viroon?

Mistä näitä tällaisia professoreja tulee? Ei ole tällaisia palloja heitellessä tullut ihan kaikki taustamuuttujat mukaan yhtälöön. Ensinnäkin meillä on maksatettu ja maksatetaan korkeita veroja ja eläkemaksuja uskotellen, että sitten eläkkeellä ei tarvitse kuin vihellellä matkalla pankkiin. Eläkejärjestelmässä on kuitenkin monia valuvikoja joiden väliin mahtuu aika paljon putoajia.
Moni vanhempi väki jäi pelkän kansaneläkkeen varaan. Osa oli huolehtinut perheestään, eikä päässyt osalliseksi työeläkkeestään. Osalle taas ei ehtinyt kertyä työeläkettä riittävästi työaikana. Suurin pommi on vielä tulossa suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle. Vuonna 2004 yrittäjien keskimääräiseksi eläketasoksi vuoden 2010 tasolla ETK arvioi noin 500 euroa / kk. Tämä johtui siitä, että monet pienet yrittäjät maksoivat vain pienimmän mahdollisen YEL-maksun. Toinen syy oli se, että YEL tuli voimaan paljon myöhemmin kuin TEL ja aluksi YEL-kassasta muistini mukaan maksettiin osa MYEL-kassaan eli maatalousyrittäjien eläkekassaan.
Kuriositeettina mainittakoon, että tunsin erään yrittäjän, joka oli jo yli 65 vuotta, kun YEL tuli voimaan 1970. Hän oli tilanteessa, jossa teki töitä yli 90-vuotiaaksi. Pari viimeistä vuottaan hän oli joka toisen viikon sairaalassa ja joka toisen viikon töissä yrityksessään. Hän kaatui niin sanotusti saappaat jalassa ilman minkäänlaisia valtiovallan ansioristejä.
Oma osansa oli myös sillä, että yrittäjät uskoivat pystyvänsä vanhoilla päivillään myymään yrityksensä ja saavansa myynnistä lisäturvaa eläkkeeseensä. Tämä muodostuu kuitenkin alle 10 hengen yrityksille hyvin vaikeaksi. Niiden myyminen on käytännössä mahdotonta, ellei suvussa ole jatkajia. Suurin osa näistä yrityksistä on pieniä teollisia yrityksiä entisillä kehitysalueilla. Entisen Keran 2000-luvun alussa tekemän tutkimuksen mukaan tällaisilla yrityksillä ei ole käytännössä mitään rahallista arvoa.
Sitten tähän matematiikkaan. Miten yrittäjä elää n. 500 eurolla kuukaudessa, vaikka olisi oma asuntokin ja jonkin verran säästöjä? Sitten on otettava huomioon se, että muinoinen suuri syntyvyys johtui siitä, että ei ollut eläkkeitä ja eläketurva rakennettiin suuren lapsikatraan varaan. Suurella osalla nykyisin ja ensi vuosikymmenellä eläköityvistä on vain yksi lapsi. Kuten julkisuudessa on todettu yhden vanhemman hoitomaksut ovat 3000 – 5000 euroa kuukaudessa. Jos sattuvat olemaan molemmat vanhemmat elossa, niin se maksaa 6000 – 10 000 euroon kuukaudessa.
Koska lähtökohta on se, että yllä olevat kulut on maksettava verollisesta tulosta, niin kuukausitulon pitäisi olla vähintään 20 000 euroa kuukaudessa, jotta noista maksuista selviäisi. Kaikki eivät kuitenkaan voi olla valtion yhtiöiden huippujohtajia, joten kyllä siinä vanhusten yksinhuoltajalle käy äkkiä kylmät.
Mikä vaihtoehdoksi? Viljandissa Virossa on entisen Neuvostoliiton läntisen sotilasalueen suurin entinen sotilassairaala. Edellyttäen, että aika ei ole tehnyt tuhojaan, siitä voisi rakentaa usealle sadalle suomalaiselle vanhukselle varaston, jossa Suomen kustannustason voisi pudottaa helposti alle puoleen. Varakkaammille on Virossa jo olemassa erittäin korkeatasoisia yksityisiä vanhusten hoitopaikkoja, jotka nekin ovat meikäläisiä halvempia. Lisää varmaan syntyy äkkiä, kun kysyntä kasvaa. Tässä ratkaisussa ei kyllä Suomen vaihtotase parane – huoltotase ehkä. Ihan Puolaan asti ei siis tarvitse mennä!

No Comments »

Lahdessa maan korkein riskiluokitus

Tämän vuoden uudet omakotitalon kiinteistö- ja irtaimiston vakuutuskirjat pamahtivat postilaatikkoon. Hämmästykseni huomasin, että hinta oli noussut vuoden takaisesta peräti 22 %. Mukana oli kirje, jossa korotuksia seliteltiin. Huomioni kiinnittyi kohtaan Omakotitalo ja sen irtaimisto. Kirjeessä kerrottiin, että hinnan korotukseen vaikutta esimerkiksi kohteen sijaintikunta.
Vertailussani huomasin, että omalta osaltani kiinteistössäni, joka sijaitsee Lahdessa, korotus oli ollut peräti n. 16 %. Tästä päätellen Lahdella on vakuutusyhtiön mielestä korkein riski, mikä se sitten lieneekään. Lisäksi ja osittain tämän päälle tuli vielä muita erilaisia korotuksia vaihdellen 6 – 10 %.
Perusteluja ei tietenkään tälle riskiluokitukselle ollut. Onko Lahti siis niin rikollinen kaupunki, että täällä pitää pelätä jo tuhopolttojakin? Yksi asia kuitenkin näyttää tilastojen valossa selvältä. Kun poliisien määrärahoja vähennetään, niin omaisuusrikosten priorisointi heikkenee. Ajatellaan, että kyllähän vakuutus korvaa.
Hallitukselta puuttuu selkeästi asioiden yhteyksien ymmärtäminen. Ei ymmärretä tässä tapauksessa sitä, että ne kustannukset, jotka säästetään poliisin toiminnasta, siirtyvät kansalaisten maksettavaksi moninkertaisesti kohoavina vakuutusmaksuina. Kun samanaikaisesti laki kieltää heittämästä rysän päältä yllätettyä murtomiestä kodistaan pihalle, niin ollaan aika pahassa pattitilanteessa. Sarasvuokin oli saada syytteen, mutta syyttäjällä taisi mennä sisu kaulaan. Kaikki eivät vain ole julkkiksia.
Voisiko hallitus siis ystävällisesti laatia asetuksen siitä, miten pitää toimia murtovarkaan tunkeutuessa kotiin? Yhdysvalloissa laki sallii tällaisen vieraan ampumisen. Suomessa pitänee varkaalle antaa avaimet ja häipyä vähin äänin hotelliin ja etsimään uutta kotia.

No Comments »

WP Login