Archive for the ‘Talous’ Category

Pandemian jälkeinen aika

Nykyistä tilannetta ei voi verrata 1990-luvun kriisiin, joka oli todistetusti itse aiheutettu. Se oli todistetusti seurausta täysin taitamattomasti hoidetusta finanssipolitiikasta. Devalvaatioita oli vuosikymmenien saatossa yritetty vaimentaa mm. hintasuluilla, siinä onnistumatta. 80-luvulla valittiin strategiaksi markan arvon vahvistaminen eli revalvointi. Vajaassa kymmenessä vuodessa markan arvo esim. Saksan markkaan vahvistui yli 30 %. Vuosikymmenen puoli välissä tämä hullaannutti päättäjät vapauttamaan valuuttaluotot.

Suurin virhe tapahtui siinä, että valuuttaluottoja vapautettaessa olisi pitänyt laskea markka kellumaan eli määräytymään markkinoiden pelisääntöjen mukaan. Näin ei tehty, vaan markkaa revalvoitiin edelleen. Vuosikymmenen vaihteessa tämä johti siihen, että jopa Suomen metsäteollisuus oli ajautua konkurssiin. Suomen Pankissa ei ymmärretty tilannetta lainkaan. Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen (VATT) lainaus Suomen Pankin johtoryhmän kokouksesta: ”Nyt saavat metsäteollisuuden vuorineuvokset tulla polvillaan kerjäämään devalvaatiota. Sitä ei tule!”. Ei mennyt vuottakaan, kun markka jouduttiin devalvoimaan 30 %. Sekään ei riittänyt, vaan markka jouduttiin nopeasti laittamaan kellumaan markkinoiden myrskyjen armoille.

Vieläkin on suuri joukko henkilöitä (populisteja), jotka väittävät, että Suomi liittyi euroon vapaaehtoisesti. Edellä oleva todistaa, että näin ei käynyt. Suomi oli ajanut itsensä nurkkaan selkä seinää vasten ja joutui pyssy ohimolla liittymään euroon. Suomi oli lisäksi niin velkainen, että sitä ei hyväksytty euroon sellaisenaan ennen, kuin eläkeyhtiöiden miljardivarallisuudet oli hyväksytty Suomen valtion omaisuudeksi! Tästäkin on oltu melko hiljaa?

Kun sitten Nokian vetämänä talous alkoi elpyä 90-luvun puolivälin jälkeen, niin ryhdyttiin miettimään, miten kymmenien tuhansien kaatuneiden yritysten tilalle saataisiin uusia yrityksiä. Tilastokeskuksen tilastoissa on sellainen ongelma, että ”yrityksiksi” luetaan myös asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöt. Vuonna 2018 Suomessa oli yrityksiä n. 286 000, joista asunto- ja kiinteistöyhtiöitä oli yli 120 000. Nämä yritykset eivät juuri mene konkurssiin. Jos siis yrityksistä menee 10 % konkurssiin eli 28 000, niin se on aivan eri asia kuin 10 % 160 000. Kun puhutaan yrityksistä tilastollisesti, niin olisikin syytä puhua vain vapailla markkinoilla toimivista yrityksistä.

Hallitus keksikin parannuskeinoksi rahoittaa yliopistoille ”yrittäjyysprofessuureja”. Yliopistot tarttuivatkin hanakasti uuteen rahoitukseen ja kaikkiin yliopistoihin ilmestyi yrittäjyyden professoreita. Ongelma vain oli se, että näillä professoreilla ei ollut mitään kokemusta käytännön yrittämisestä. Ainoastaan Kuopion Yliopistossa oli Lahdessa toisen polven kodinkonekaupassa yrittäjänä toiminut Mauri Laukkanen (professori emeritus). Jokunen professori oli toiminut yrityksissä, mutta ei omalla riskillään. Menin itse yliopistoon yli 50-vuotiaana 1990-luvun lopulla ja se oli erittäin ahdistava kokemus. Vuosikymmenten kokemusta suurten yritysten palveluksessa ja yrittäjänä, ei yliopistomaailmassa juuri arvostettu – sitä pikemminkin pilkattiin.

Tämän jälkeen ainoita yritystoimintaa edistäviä toimenpiteitä ovat olleet yrityksen perustamisen helpottaminen. Yrityksen perustamista ei juuri enää voi helpommaksi tehdä. Sen sijaan pandemiaa seuraavan konkurssiaallon jälkeen varsinaista yrityksen päivittäistä toimintaa pitäisi helpottaa.  Nyt on nimittäin niin, että nykyiset liiketoimintaa säätelevät lait ja asetukset ovat pahasti ristiriidassa keskenään. Jopa niin, että toisen lain mukaan kirjaimellisesti toimittaessa, sen on rikoslaissa rikos! Voidaankin perustellusti sanoa, että jokainen yrittäjä rikkoo ainakin viikoittain lakeja yrittäessään toimia niiden mukaan!

Voimassa olevat lait ovat pitkälti viime vuosisadalta, jolloin ne laadittiin suurten yritysten ehdoilla. Pieniä ja keskisuuria yrityksiä alkoi syntyä vasta sotien jälkeen, kun niitä tarvittiin sotakorvausten maksuun. Yksinyrittäjyys puolestaan on vasta tämän vuosituhannen aikaansaannosta. Pienten ja keskisuurten ongelma onkin edelleen se yleinen käytäntö, että iso yritys on aina vähän enemmän oikeassa kuin pieni yritys tai yksinyrittäjä.

Nyt, kun ollaan uuden kriisin kynnyksellä, olisikin syytä nopeasti aloittaa koko yritystoimintaa säätelevien lakien päivitys tälle vuosituhannelle, tähän digiaikaan ja globaaliin talouteen. Myös Verohallintoon tulisi perustaa erillinen valtakunnallinen asiantuntijayksikkö kansainvälisten verotusongelmien käsittelyyn

Kommentit pois päältä artikkelissa Pandemian jälkeinen aika

V U L- skenaariot

Valtiovarainministeriö piti tiedotustilaisuuden 16.4. Siinä arvioitiin talouden tulevia näkymiä koronapandemian jälkeen. Ekonomisteilla on VUL-skenaariot. V merkitsee nopeaa laskua ja nopeaa nousua. U puolestaan hieman pidempää pohjalla oloa ja sen jälkeen nopeaa nousua. L sen sijaan on se pahin skenaario, jossa nopean laskun jälkeen jumiudutaan pitkään jatkuvaan taantumaan. Minua jäi kuitenkin ennusteissa vaivaamaan muutama asia. Pahimmissa ennusteissa on väläytelty jopa 100 000 yrityksen konkurssia pandemian seurauksena. Tämä ei noussut esiin VM:n ennusteissa. Näin suurta konkurssien määrä ei kansallinen talous kestä! Tärkeää olisi myös arvioida, mihin pahin isku kohdistuu.

Ensimmäisenä ovat todennäköisesti tulilinjalla juuri aloittaneet yritykset ja suuri osa start uppeja. Tämä on tietysti hirmuisen paha ja tulee vaikuttamaan yrittämishalukkuuteen pitkälle tulevaisuuteen. On arvioitu asiantuntijoiden taholta, että vaikka hallituksella riittää nyt halua yritysten tukemiseen toisin kuin 90-luvun laman aikana, niin byrokratia saattaa vaikuttaa käytännön päätöksiin niin, että rahoitus ei ehdi ajoissa.

Kaikilla yrityksillä on myös sellainen ongelma edessään, että kesälomien maksuaika lähenee. Saattaa siis käydä niin, että avustukset menevätkin loma- ja lomaltapaluurahojen maksuun. Tällöin ei jää varoja toiminnan uudelleen käynnistämiseen ja jatkamiseen. On myös otettava huomioon, että työntekijä voi valita pitääkö kesäloman lomautusten sijaan vai nostaako päivärahoja. Epävarmuus tulevasta voi siirtää lomat hamaan tulevaisuuteen. Silloin yritysten uudelleen käynnistyminen saattaa venyä pitkälle loppuvuoteen.

Vientiyritysten tulevaisuus on myös hyvin niljakas. Pandemia on tietysti force majour sekä myyjän että ostajan kannalta. Riippuu hyvin paljon eri maiden ja asiakkaiden tilanteista, kuinka kaupat saadaan jälleen käynnistettyä. 70-luvun öljykriisin jälkeen, länsiviennissä hinnat putosivat useita kymmeniä prosentteja ja asiakkaista käytiin veristä kilpailua. Silloin pelastajana oli idän kauppa. Öljyn hinnan noustessa, itään piti toimittaa maksuksi yhä enemmän tuotteita.

Konkursseissa on se paha puoli, että maan lakien mukaan, ketään ei voi hyljätä täysin oman onnensa varaan. Kun henkilökohtainen konkurssi ei ole mahdollinen ja voudit vahtivat joka euroa, niin historia on todistanut, että töihin meno ei kannata. Työpaikan saantikin on konkurssin tehneelle Suomessa vaikeaa. Amerikassa sanotaan, että henkilö on valmis yrittäjäksi vasta kolmannen konkurssin jälkeen. Olisi siis hyvä miettiä tätä henkilökohtaista konkurssia, kun konkurssien  kustannuksia jaetaan kansantaloudessa. Suuri elätettävien määrä ei ole yhteiskunnalle ja veronmaksajille halpa juttu!

Jos pitää etsiä kriisistä jotain positiivista, niin sellaistakin löytyy. On nimittäin käytännössä todistettu, että uusien tuotteiden tuominen markkinoille, on laman aikana helpompaa kuin noususuhdanteen aikana. Psykologia piilee siinä, että on enemmän aikaa kuunnella myyjiä ja etsiä jotain sellaista uutta, jossa ei vielä ole armotonta kilpailua. Nyt kannattaakin kaivella muistin sopukoista jotain sellaista, joka on ehkä aikaisemmin tyrmätty markkinoilla ja alkaa etsiä uusia ideoita tuotekehittelyyn!

Kommentit pois päältä artikkelissa V U L- skenaariot

Vallattomat viranhaltijat

Julkisuudessa vaikuttaisi käsiteltävän vain n. 80 % koronaa? Hyödyntääkö paikallinen virkakoneisto tilannetta lobbaamalla itseään työllistäviä ehdotuksia päättäjille? Yhdysvalloissa ennustetaan pandemian aiheuttavan 20 m% työttömyyden ja talouden ajautuvat 1930-luvun vaikeuksiin. Meillä puolestaan kaikenlaiset päivystävät dosentit esittävät mielipiteitään ilmeisen julkisuushakuisesti.

Aivan ensimmäiseksi pitää muistaa, mitä tapahtui 90-luvun laman alkaessa hellittää. Silloin ennusteltiin aika yksimielisesti, että nyt lähtee kulutus nousuun. Mitä päättikään kansa? Päättivätkin pitkän laman jälkeen lähteä etelän lämpöihin lomille. Nyt tilanne on vähän toinen. Kokonaisia toimialoja on suljettu ja matkustaminen on käytännössä kielletty. Ei ole sellaista gurua, ei Suomessa puhumattakaan Lahdesta, joka pystyisi ennustamaan, kuinka ja millä aikataululla tästä noustaan, jos ylipäätään noustaan seuraavan kymmenen vuoden aikana!

 Paikallisesti tämä on ankara ja arvaamaton paikka kaupungin päättäjille. Kaupunki on rakentanut kuntakonsernin, jossa on jopa yli 60 osakeyhtiötä. On perusteltua kysyä, ovatko nämä yritykset perustettu vain osakeyhtiölain tietosuojan piiriin. Hyvin usein joka tapauksessa vedotaan liikesalaisuuksiin, kun halutaan tietoja niiden toiminnasta ja tuloksellisuudesta. Nyt on tilanne kuitenkin toinen. Onko päättäjillä kenties sellainen lapsellinen käsitys, että pandemian aiheuttama lama ei vaikuta näihin yrityksiin ja ne vain porskuttavat? Todellisuudessa kaupunki on sellaisessa tilanteessa, jossa ei edes kaunis kirje joulupukille auta!

Julkisuudessa on ollut kuntaliiton tietoihin perustuvia arvailuja siitä, paljonko kaupunki menettää tuloja. Olen arvioinut Face Bookissa, että kaupungin verotulot pienenevät n. 13 – 18 %. Tämä merkitsisi 2019 tilinpäätöstietojen perusteella 60 – 80 milj. euroa. Asetelmassa on kuitenkin paljon epävarmuustekijöitä. Jos avautuminen alkaa kesäkuussa, niin edessä ovat kesälomat, jotka vientimarkkinoilla jatkuvat ainakin elokuun loppuun. Silloin ahdingon pituudeksi tulee jopa puoli vuotta.

Kaikista näistä arvioista puuttuvat konserniyhtiöiden mahdolliset tappiot. Tietääkö Mäntylän johtama konserni- ja tilajaosto tilanteesta yhtään mitään? Ei ainakaan julkisuudessa ole mitään arvioita. Sen sijaan kaupungin hallitus päätti jo avustaa Koko Lahti Oy:n surkeutta 2 milj. lisälainanottovaltuuksilla. Jos sama koskee kaikkia konserniyhtiöitä, niin siinä meni jo yli 100 milj. mahdollisesti sinne kuuluisaan Kankkulan kaivoon. Paljonkohan se tekee sitten veroäyrille? Vastaus on selvä: PALJON! Ensimmäisenä ehdotetaan kiinteistöveron korotuksia!

Kaikesta tästä huolimatta vallattomat viranhaltijat rakentelevat täysin imagopohjalta älypyöräteitä. Tämäkin hanke rahoitetaan pääosin EU:n tuella – paljonko se tuki on? Vaikka keskustan kehä on jo tyrmätty, niin virkakoneisto painaa päälle kuin valtakunnansyyttäjä oman työllisyytensä turvaksi. Entä sitten Paavolan kampus? Kiiliäisvuoren luonnon monimuotoalue on jo puoliksi tuhottu ja se piti sitten rahapulassa jättää kesken. Muita kaavahommia kuitenkin ilmeisesti jatketaan ja niiden kunnallistekniikkaan kuluu rahaa. Niitä kun ei vielä voi tehdä digitaalisesti!

Pitäisikö kaupunkiin perustaa määräaikainen hätätilahallitus, kun kerran on iso hätä odotettavissa? Nykyiset päättäjät näyttävät olevan housut kintuissa täysin aseettomina?  Nyt näyttää vahvasti siltä, että häntä heiluttaa koiraa?

Kommentit pois päältä artikkelissa Vallattomat viranhaltijat

Työviikon lyhennys

Työviikon lyhentämisen aloitti autonvalmistaja Henry Ford. Hänen uusi sarjatuotantoon perustuva tehtaansa tuotti niin paljon autoja, että kaupankäynti alkoi tökkiä. Pohtiessaan tilannetta Ford tuli siihen tulokseen, että nykyisellä työajalla ihmisillä ei ole aikaa autoiluun.

Ford päätti lyhentää työviikkoa yhdellä päivällä, jolloin markkinat alkoivat vetää ja autojen kysyntä kasvaa. Hän teki myös toisen radikaalin päätöksen, eikä laskenut palkkoja, vaan työntekijät saivat saman palkan kuin olisivat tehneet päivän pidempää työviikkoa. Tähän yhtiöllä oli varaa, koska uusi sarjatuotantoon perustuva linjatuotanto laski roimasti valmistuksen yksikkökustannuksia. Chaplin jopa teki elokuvan uudesta tuotantomallista.

Työviikon lyhennyksessä ei siis ollut osaa eikä arpaa ay-liikkeellä, koska sitä ei ollut vielä edes keksitty Yhdysvalloissa.

Vähitellen muutkin yritykset seurasivat perässä ja alkoivat lyhentää työviikkojaan. Samalla alkoivat kansantalous ja maailman talous kasvaa, kulutuskysynnän myötä. Tästä syntyi jatkuvaan kasvuun perustuva talousteoria, joka nyt uhkaa maapallon ilmastoa ja luonnon monimuotoisuutta. Maailman talous perustuu nyt jatkuvaan kasvuun, joka puolestaan ei johda kestävään kehitykseen. Kun Suomen hallitus nyt vannoo lyhyemmän työviikon puolesta, niin se samalla ampuu alas omaa vihreää ideologiaan hiilineutraalista Suomesta. Itseasiassa työaikaa pitäisi pidentää kuuteen päivään viikossa, jotta ihmisillä ei olisi aikaa kuluttaa!  Se ei taas kansantalouden kannalta ole mahdollista – ainakaan nykyisellä valtion velkataakalla?

Kaikkien taloudellisten nobelistien talousteoriat perustuvat jatkuvaan kasvuun. Nyt tarvittaisiin teoria, jolla maailmantalous selviää ilman jatkuvaa kasvua!

Kommentit pois päältä artikkelissa Työviikon lyhennys

Markan vankina

Rahapolitiikka ja kauppapolitiikka ovat toistensa rikkomaton pariteetti. Suomalainen teollisuus oli myös osittain Neuvostokaupan vanki. Kun vaihtokauppasopimus Neuvostoliiton kanssa tehtiin, niin siinä sovittiin mm., että puutuotteiden tuontiin vaaditaan lisenssi. Tätä varten perustettiin lisenssivirasto, joka ei sitten tietyille teollisuuden lobbaamille tuotteille myöntänyt lisenssejä. Tällaisia tuotteita olivat mm. sahatavara, vaneri, lastulevy, kovalevy jne. Tällä rajoitettiin kilpailua Suomessa.

Vuoden 1957 devalvaation jälkeen inflaatio ja hyvinvointivaltion rakentaminen alkoivat jälleen rasittaa viennin kilpailukykyä. Vientiteollisuus siis alkoi odottaa uutta devalvaatiota. Kun sitä ei alkanut kuulua, niin oli syntynyt pakko tehostaa kotimaan myyntiä esim. perustamalla kotimaan myyntiyhtiöitä. Samoin teollisuus alkoi kehittää uusia tuotteita kotimarkkinoille ja myös vientiin.

Suomen Pankin johtokunnan ja eduskunnan pankkivaliokunnan esityksestä päätti valtioneuvosto panna toimeen 31,25 prosentin devalvaation 12.10.1967. Se astui voimaan seuraavana aamuna. Se merkitsi hintojen nousua niiden tavaroiden osalta, jotka tuotiin ulkomailta tai joiden valmistukseen käytettiin ulkomaisia raaka-aineita. Vastaavasti vientiteollisuus sai enemmän markkoja tuotteistaan.

Devalvaation jälkeisenä aamuna olin tuote-esittely matkalla Tampereella. Kun tulin aamiaiselta, huoneessa odotti puhelu. Puhelimessa yhtiön toimitusjohtaja kertoi, että devalvaation jälkeen kotimarkkinoille ei enää kannattavaa myydä, ja yhtiö lopetetaan vuoden vaihteeseen mennessä. Yhtiö ehti toimia vajaan vuoden. Päätös jätti kotimaan puutuoteteollisuuden pahaan jamaan, koska raaka-aineiden tuonti ei tarjonnut mitään kilpailua kotimaiselle tarjonnalle. Esimerkiksi huonekaluteollisuuden kilpailijamaat hyötyivät tästä merkittävästi.

Sitten 1970-luvulla koettiin kansainvälisen valuuttakurssijärjestelmän romahdus, joka veti myös Suomen markan mukaansa. Vuonna 1977 hyväksyttiin uusi rahalaki. Sen mukaan hallitus päätti Suomen Pankin esityksestä ne rajat, joissa valuuttaindeksi voisi vaihdella. Suomen Pankin tehtävänä oli huolehtia, että vaihtelu pysyi noissa rajoissa. Mauno Koivisto oli tarkka valtioneuvoston ja Suomen Pankin työnjaosta. Hintasulkujakin kokeiltiin, mutta ne eivät toimineet.

Aivan 1970-luvun alku oli vielä nopean kasvun ja korkean työllisyyden aikaa.  Sitten kasvu taittui. Käännekohta oli ensimmäinen öljykriisi syksyllä 1973. Maailma ajautui stagflaatioon, aiempaa hitaamman kasvun ja nopeamman inflaation aikaan. Öljykriisi iski niin nopeasti, että jouluaaton aattona saksalainen agenttini soitti kotiin ja halusi perua tilauksia ja ottaa ne pois lähtevästä laivasta. Paniikki Euroopassa lähenteli jo hätävarjelun liioittelua!

Pankkikriisiin kehittyminen alkoi 1980-luvun puolivälissä, ja ”hedelmä” oli kypsä 1991. Markka oli vuonna 1982 devalvoitu kymmenellä prosentilla, ja Suomen Pankki puolusti jostain käsittämättömästä syystä ”henkeen ja vereen” vakaata markkaa, vaikka markkaa pidettiin selvästi keinotekoisesti yliarvostettuna. Pahin Suomen Pankin ja hallituksen moka oli, kun 1987 valuuttalainat sallittiin jopa pienille nakkikioskeillekin. Tällainen toimenpide olisi edellyttänyt markan asettamista markkinoiden arvioitavaksi eli kellumaan.

Sen sijaan markka revalvoitiin parikin kertaa niin, että vuodesta 1982 vuoteen 1991, markka oli vahvistunut n. 32 %. Vahva markka aiheuttikin pankeissa varsinaisen euforian. Pankkien ottamat valuuttaluotot olivat vuonna 1986 yhteensä noin 20 miljardia markkaa. Pankinjohtajista valuuttalainojen myyntimiehiä ja räjähdysmäinen lainojen kasvu alkoi heti valuuttaluottojen vapauttamisesta seuraavana vuonna 1987 ja sitä jatkui aina vuoteen 1992 asti. Vuonna 1991 valuuttaluottojen yhteismäärä oli kasvanut lähes 120 miljardiin markkaan. Toisin sanoen se oli likimain kuusinkertaistunut vuodesta 1986.

Kun sitten markan devalvointikaan ei riittänyt ja markka jouduttiin laittamaan kellumaan, joka nostikin lainojen markka-arvon 170 miljardiin. Minunkin pankkini järjesti yrityksille kokkareita lainojen myymiseksi. Pitkään ulkomaan kaupassa toimineena kysyinkin pankinjohtajalta, mikä heidän osaamisensa asiassa on? Vastaus oli, että määräys on tullut SKOP:sta. Tällainen ammattiosaamisen puute laittoi sitten 35 – 50 000 yritystä maan hallituksen siunaamaan lahtipenkkiin, josta viimeiset eloonjääneet pääsevät vasta nyt pois! D-vitamiini aiheutti siis aina vastatoimenpiteistä huolimatta inflaation ja kansantaloudelle pahan keuhkopöhön. Paradoksaalista on, että ay-liikekin tiesi, mihin D/I-politiikka johtaa, mutta devalvaation tullessa oli helppo levitellä käsiään ja sanoa, että emmehän me mitään devalvaatiolle voi!

Nyt ei enää voida devalvoida, mutta kilpailukykyongelmat eivät ole hävinneet mihinkään. Vaikka emme olekaan enää markan vankeina, olemme globaalin kilpailun vankeina! Samoin olemme myös velkojemme vankeja!

Kommentit pois päältä artikkelissa Markan vankina

Palkat ovat vain osa työvoimakustannuksia


Näin lakkouhkien alla on syytä muistaa muutama asia. Pohjoismaissa on kaksi täysin vastakkaista työvoimakustannuksiin liittyvää järjestelmää.  On ns. Tanskan malli, jossa palkat muodostavat pääosan työvoimakustannuksista. Työnantaja ei maksa palkkojen lisäksi mitään palkkoihin sidottuja kustannuksia. Kaikki eläkkeet, sotumaksut, yms., kerätään muina veroina. Tästä johtuen verovertailuissa Tanska johtaa tuloverotilastoja.

Täysin vastakkainen malli on meillä Suomessa oleva palkkoihin perustuva tilkkutäkki, jossa kaikki mahdolliset maksut on sidottu veroluonteisina palkkoihin. Nämä maksut muodostavat merkittävän osan suomalaisten yritysten työvoimakustannuksista. Jokainen voi miettiä mielessään, mikä näiden kulujen merkitys on verrattaessa maiden kilpailukykyä.

Pitkässä juoksussa Tanskan mallin suurimmaksi ongelmaksi on muodostunut korkea tuloveroprosentti. Se on vaikuttanut siten, että jossain kohden verotus on yltänyt tasolle, jossa ei enää kannata tehdä täyttä työviikkoa. Tanskassa onkin nyt paljon yrityksiä, joissa on tupla henkilöstö, joka tietysti myös vähentää työttömyyttä maassa. Työttömyys Tanskassa onkin hyvin alhainen verrattuna Suomeen.

Kun Suomessa neuvotellaan palkankorotuksista, niin asia on täysin toinen verrattuna Tanskaan, jossa työvoimakustannukset nousevat vain palkankorotuksen verran. Suomessa tilanne on toinen, koska pakolliset palkkoihin sidotut kustannukset ovat prosentteja palkasta. Tämä merkitsee sitä, että kun palkkoja nostetaan, niin nämä palkkojen sivukulut nousevat samassa suhteessa Euroina, vaikka sivukulujen prosentit eivät muutu.

Kun nyt keskustellaan vaikkapa eläkemaksujen korotuksista, niin vakuutusmatemaatikot unohtavat tahallaan, että eläkevakuutusyhtiöiden tulot nousevat jokaisen palkankorotuksen myötä. Samoin nousevat valtion kassaan kilisevät maksut.  Voisi kuvitella, että edes EK olisi tutkinut näiden palkkasidonnaisten kulujen nousua palkankorotusten yhteydessä!

Palkankorotukset olisivat työnantajillekin helpompia, jos työvoimakustannukset nousisivat vain palkankorotusten verran. Toisin on kuitenkin päätetty ja tämähän on perua Suomen markan ajoilta, jolloin nämä ongelmat korjattiin devalvaatioilla. Nyt on kuitenkin toiset ajat ja säälimätön verinen kansainvälinen kilpailu.

Kansainvälisillä markkinoilla on niin paljon tarjontaa, että suomalaisen maan tavan mukaiset toimitusten viivästyttämiset lakoilla, eivät kiinnosta asiakkaita pätkääkään. Tilaukset siirtyvät pysyvästi kilpailijoille, koska Suomi ei voi hyvittää asiakkaita edes halpuuttamalla hintoja. Kun asiaa ei ole yleisesti tutkittu, niin päättäjienkin isokuva on hämärtynyt ja yritetään selvitä vain vanhan kaavan mukaan.

Edes Veronmaksajien keskusliittokaan ei verovertailuissaan laske palkansaajan todellista veroastetta, joka ottaisi huomioon verovelvollisen itse maksettavat palkkoihin sidotut maksut. Jos vaikka työntekijän oma TEL-maksu laskettaisiin valtionveron ja kunnallisveron, niin Suomi voisi olla verovertailuissa hyvin korkealla ellei ihan keulilla.

Tällaisen itsepetoksen syitä voi arvailla, mutta sen juuret ovat varmaan EU-käytäntöjen syvissä poliittisissa juurissa. Pitkässä juoksussa kuitenkin on olemassa vaara, että Suomi tuhoaa lopullisesti kilpailukykynsä ja verottaa itsensä hengiltä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Palkat ovat vain osa työvoimakustannuksia

?Kuntien ahdinko


Venäjän keisarillisella määräyksellä Suomeen annettiin kuntalaki reilut 150 vuotta sitten. Asukkaita maassa oli silloin n. 1,8 milj. ja läänejä kahdeksan, joista Wiipurin lääni ei enää ole Suomen alueella. Tämän jälkeen kuntalakia on tuunattu moneen kertaan. Yleisenä suuntana on ollut siirtää valtion tehtäviä kunnille. Tämä on ollut pelkkää valtiontalouden kasvojen pesua, koska säästöjä ei ole syntynyt juuri lainkaan. Tästä on todisteena kuntien jatkuva kriisiytyminen.

Valtio on ollut olevinaan kuntia kohtaan armollinen lisäämällä valtionapuja kunnille. Avut eivät kuitenkaan korvaa lisättyjä tehtäviä kokonaisuudessaan. Loogisesti herää kysymys, miksi tällaisia siirtoja taskusta toiseen tarvitaan, kun niistä ei käytännön taloudessa ole mitään hyötyä. Tämä johtuu siitä, että valtio ei ole edes pitänyt lupaamiaan osuuksia sopimusten mukaisesti!  

Eduskuntien perimmäinen tarkoitus on ollut kait vähentää valtion kuluja. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, koska kuntien verot ovat nousseet, eikä valtion vero ole juurikaan laskenut. Sen vähäisen, mitä valtion verotus on laskenut, kunnat ovat joutuneet omia verojaan korottamaan. Valtion osuuksia on aluksi lisätty, mutta heti kohta niitä on leikattu. Kuntien kansanedustajilla ei ole ollut aikaa (halua) pohtia, mihin kunnilla ja yhteiskunnalla on varaa. Periaatteella poissa silmistä, poissa mielestä on menty!

Useimpien Suomen kuntien kunnallisvero on jo nyt korkeampi kuin Eestin tulovero. Tästä ei Suomessa paljon huudella, koska Eestissä on 20 % tasavero, eikä siellä ole kunnallisveroa lainkaan! Kun tarkastellaan Suomen verotusta suhteessa muihin EU-maihin, niin kunnallisverosta ei tilastoissa juuri mainita. Kunnallistalous onkin valtion ongelmien kaatopaikka, joten kunnallistalous onkin valtiontalouden jakojäännös. Tämä on ilmeisesti sitä vihreiden ihannoimaan kierrätystä?

Kaikkein merkillisintä tässä talousvenkoilussa on se, että päätöksiä tekevät täsmälleen samat henkilöt, jotka kuntien valtuustoissa ja hallituksissa valittelevat kuntien ahdinkoa. Mikä mahtaa olla syy moiseen kaksinaismoraaliseen käytäntöön? Epäilemättä vanha suomalainen sanonta, että sitä herraa kuuleminen, joka palkan maksaa. Kansanedustajat saavat kunnista vain kokouspalkkioita, kun kansanedustajan työ on täysipäiväinen palkkatyö. Jos tämä ei ole kaksinaamaista kansalaisten vedättämistä, niin mikä sitten?

Kaiken tämän pelleilyn huippu on se, että EU:n puheenjohtajamaan edustaja Lintilä on joutunut lähettämään paimenkirjeen huonosta talouden pidosta Suomen valtiovarainministeri Lintilälle – siis itselleen. Jos tämä ei ole kaikkien aikojen rimanalitus, niin mikä sitten? Tämä kirjehän on ollut hallituksen tiedossa jo budjettia tehdessä.

90-luvun laman aikana vahvistunut trendi siirrellä valtion tehtäviä kunnille, on johtanut suuren määrän kuntia konkurssin partaalle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kurjistaja eli eduskunta, joutuu lopulta pelastamaan kunnat valtion kassasta. Kuntien ongelmien kasaantuminen on ollut tiedossa jo hyvin pitkään, koska suuret ikäluokat siirtyvät hyvin lyhyen ajan kuluessa työterveydenhuollosta kuntien masettaviksi. Tämän oivalluksen pohjalta ryhdyttiin rakentamaan sotea jo 13 vuotta sitten.

Sote onkin niin suuri poliittinen uudistus, että mittasuhteessa Brexitkin jää toiseksi. Ongelmia on ainakin kaksi. Perutuslaki ja poliittinen tahto, jotka aiheuttavat päättäjissä suurta erimielisyyttä aivan perusrakenteista alkaen. Edellisen hallituksen jarruhenkilönä toimi kuningatar Krista Kiuru, joka nyt on joutunut vaikeaan asemaan oppositiopuheittensa kanssa. Vaalilupauksia demarit ovat joutuneet siirtämään aina seuraavien hallituksen kiusaksi asti.

Ollaan lähestymässä tilannetta, jossa koko nykyinen kuntajärjestelmä pitää miettiä uusiksi. Ensi vaiheessa tämä tarkoittaa valtion ja kuntien tehtävien jaon uudelleen arviointia. Koska radikaalit uudistukset eivät poliittisesti onnistu, niin voitaisiin aloittaa siirtämällä sotepalvelut ja koulutus ensimmäisinä valtion hoidettavaksi.

Kommentit pois päältä artikkelissa ?Kuntien ahdinko

Eläkejärjestelmät tulevaisuudessa

Kun nykyistä eläkejärjestelmää luotiin, niin Suomi eli suuren muutoksen aikaa. Agraariyhteiskunta oli teollistumassa ja kaupunkeihin muutto muistutti kansainvaellusta. Hallitus ja eduskunta, joka lait siunasivat, olivat syntyneet 1900-luvun alkuvuosina. Heille se oli suuri muutos, koska agraariyhteiskunnassa perheet olivat suuria, jossa lapset ja kyläyhteisö huolehtivat toisistaan.

Eläkejärjestelmä oli siis suunniteltu lähinnä suurille ikäluokille ja heidän jälkeläisilleen. Tämä aiheutti sen, että 1940-luvulla ja heitä ennen syntyneet eivät päässeet täysimääräisesti hyötymään työeläkejärjestelmästä. Ennen 1960-lukua eläketurva oli vain harvojen oikeus. Hallitukset olivat ns. punamultahallituksia ja liekö se ollut syy, että vasta 1970 astui voimaan yrittäjien YEL. Rinnakkaisena järjestelmänä vanhemmille ikäluokille toimii kansaneläkejärjestelmä.

Työeläkejärjestelmä on  ollut koko historiansa jatkuvasti keskustelujen tikun nenässä. Peruskysymys on ollut, riittävätkö eläkerahastot tuleville sukupolville. Jo kymmeniä vuosia sitten eläkematemaatikot väittivät vakavissaan, että eläkemaksut on nostettava yli 40 % palkoista. Mikäli näin kävisi, niin Suomi voitaisiin lakkauttaa saman tien. Kilpailukyky on jo nyt tiukoilla ja työvoimakustannusten ehkä suurin rasite on juuri yritysten eläkemaksu.

Useimmissa maissa eläkemaksut kerätään veroina ja lisänä ovat erilliset eläkevakuutukset, joita yritykset tarjoavat työntekijöilleen tai ne maksetaan yksityisesti. Tanska ja Hollanti ovat esimerkkejä siitä, kuinka yrityksiä ja kilpailukykyä ei kuormiteta suurilla palkkojen sivukuluilla, vaan ne on jaettu koko yhteiskunnan kannettaviksi.

Kun tarkastellaan eläkejärjestelmiä pitkällä aikavälillä, niin muuttujia on useita. Vähäinen syntyvyys, suuret ikäluokat ja elinajanodotteen nousu ovat vain joitakin muuttujia. Lääketiede kuitenkin kehittyy jatkuvasti ja 100-vuotiaiden määrä kasvaa tulevaisuudessa nopeasti. Onko tulevaisuudessa korkea ikä tai peräti kuolemattomuus mahdollista? Lääketieteen trendit näyttäisivät menevän siihen suuntaan. Jos viimeinen suomalinen syntyy 2050-luvulla, niin mikä on hänen elinaikaodotteensa ja miten hänen eläkkeensä hoidetaan.

On epätodennäköistä, että nykyinen järjestelmä toimii edes kymmeniä vuosia, vaan joudutaan yhteiskuntapohjaiseen eläkejärjestelmään ja joustavaan eläköitymiseen. Pystyvätkö nykyiset päättäjät tiedostamaan muutokset riittävän ajoissa, vai ajaudutaanko taas tilanteeseen, missä syntyy eläkesotku?

Kommentit pois päältä artikkelissa Eläkejärjestelmät tulevaisuudessa

Kotimaisen kulutuksen merkitys

VVM alentaa tulevan vuoden ennusteitaan kuukausittain. Jos kasvuennuste on 1 % tai sen alle, niin käytännössä se merkitsee sitä, että tarjonta alkaa ylittää kysynnän. Kun näin käy niin, mitkään palkkatuet eivät saa yrityksiä palkkaamaan lisää työvoimaa. Miksi ihmeessä pitäisi työllistää, jos tuotteet eivät mene kaupaksi ja kilpailu alkaa laskea hintoja? Vientikään ei auta, kun euroalue on menossa samaan suuntaan.

Kotimaan kulutusta pitävät yllä palkkatulot, jotka ovat n. 55 miljardia vuodessa. Maksetut eläkkeet puolestaan ovat indeksillä leikattunakin puolet edellisestä eli n. 27 miljardia. Näillä rahoilla kansa kuluttaa. Jos palkkasummaa kovasti nostetaan, niin kilpailukyky heikkenee ja kansallistalous ja yritykset kärsivät. Onko vaihtoehtoja saada kotimaista kulutusta kohennettua?

Varmaa keinoa ei ole, mutta yhtä voisi yrittää. Eläkkeet eivät vaikuta kilpailukykyyn, mutta eläkkeellä olevat ovat kasvaneet säästäväisiksi, joten heidän kulutuksensa on arvailujen varassa. Eläkkeiden korottaminenkin on vaikea yhtälö. Kaikkein pienimmät eläkkeet eli kansaneläkkeet menevät näet valtioin budjetista. Työeläkkeet sen sijaan maksetaan reilun 200 miljardin säästöpossusta.

Kulutusta voisi nostaa erityisesti kansaneläkkeiden korotus, mutta siihen eivät toteutumattomat vappusatasetkaan oikein riitä. Eläkejärjestelmässä on ns. kahden kerroksen väkeä. Kun työeläkejärjestelmä otettiin käyttöön, niin siinä unohdettiin vanhemmat ikäluokat tylysti ja jätettiin kansaneläkkeen varaan. Täyttä kansaneläkettä saavia on n. 75 000 ja joukko tietenkin vähenee nopeasti.

Sitten on noin 500 000 eläkeläistä, jotka saavat vähennettyä kansaneläkettä, eli saavat pientä työeläkettä. Tällaisia henkilöitä ovat he, jotka olivat yli viisikymppisiä työeläkelain tullessa voimaan. Suomen eläkejärjestelmä ei siis ole mikään yksiviivainen järjestelmä, vaan siinä on voittajia ja häviäjiä. Tätä tausta vasten on vaikea ymmärtää 10-tuhansien eläkkeitä, joita ei saaja ehdi kuluttaa, vaan varat siirtyvät perintönä seuraaville sukupolville.

Muutos pitäisi saada, mutta se on vaikeaa, koska ylisuuria eläkkeitä saavat ovat poliittisestikin vaikutusvaltaisia ja pitävät hyvin puoliaan. Tässä tarvittaisiin nyt sitä talvisodan henkeä, jolla pidettäisiin heikommista huolta ja saataisiin aikaan työpaikkoja turvaavaa kulutuksen kasvua! Toinen skenaario on hyvinvointivaltion lopullinen alasajo!    

Kommentit pois päältä artikkelissa Kotimaisen kulutuksen merkitys

Kohtaanto-ongelma


Otsikon aihe on yhä useammin esillä julkisessa sanassa. Se on ollut jo pitkään sitä, mutta ongelmalle ei ole tehty juuri mitään – miksi? Useat peräkkäiset hallitukset ovat lisänneet rahoja etenkin yliopistoille, mutta akateeminen työttömyys on vain lisääntynyt. Toisaalta eri teollisuuden aloilla on työvoimapulaa, mutta ammatilliseen koulutukseen ei juuri paukkuja löydy? Pitääkö tästä vetää se johtopäätös, että tulipalo on väärin sammutettu? Pitäisikö nyt ryhtyä pitkän yliopisto-opiskelun jälkeen ryhtyä uudelleen kouluttamaan maistereita hitsaajiksi, metallimiehiksi, timpureiksi, sairaanhoitajiksi jne?  

Monilla näillä aloilla hankkii nykyään paremmin kuin maisterin papereilla. Esimerkiksi ei kannata ottaa paperikoneenhoitajaa, joka tienaa tuplasti valtiotieteen maisteriin verrattuna. Paperikoneen hoitajalta vaaditaan tietoja, taitoja ja vankkaa osaamista, jota yliopistoista ei saa. Yliopistokoulutus kaiken kaikkiaan on pääosin pelkkää teoriaa ja käytäntö joudutaan opettelemaan varsinaisilla työpaikoilla. Yhdysvalloissa yhteistyö yliopistojen ja yritysten välillä on opiskeluaikana hyvin tiivistä.

Tekniikan kehittyminen teollisilla aloilla on niin nopeaa, että koulutuksen on käytännössä mahdotonta pysyä vauhdissa mukana. Koneet ja laitteet kehittyvät siksi nopeasti, että koulujen on mahdotonta niihin investoida! Lisäksi robotismi tuo mukanaan täysin uudenlaisia haasteita. Koko suomalainen koulutusjärjestelmä ja työnvälitys on niin byrokratisoitunut, että se pitäisi luoda kokonaan uudelleen.

Rakennusmestarien koulutus lopetettiin 90-luvulla. Silloin asiantuntijat varoittelivat seurauksista. Siinä säästettiin taas väärästä paikasta. Nyt on jouduttu palaamaan ja AMK-rakennusmestarien koulutus on aloitettu. Opetusohjelmat ovat kuitenkin entiseen verrattuna täysin puutteellisia. Nämä rakennusmestarit eivät ole päteviä työnjohtajia, joista on nyt huutava pula. Rakentaminen on hyvin vastuullista, koska vaarassa ovat ihmishenget. Tästä syystä yritykset eivät uskalla palkat näitä henkilöitä työnjohtajiksi.

Sen sijaa, että hoetaan jatkuvasti kohtaanto-ongelmasta, pitäisi tehdä perusteellinen selvitys ongelmasta ihan koko ketjun osalta koulutuksesta työnvälitykseen ja työpaikoille.  

Kommentit pois päältä artikkelissa Kohtaanto-ongelma

WP Login