Archive for the ‘Politiikkaa’ Category

Vallatonta vallankäyttöäkö?

Iiro Viinanen kirjoitti ay-liikkeen vallankäytöstä (ESS 25.5.15). Jutusta unohtui kuitenkin työnantajapuoli, jota neuvotteluissa edustaa EK eli maan suuryritykset. Suurimmalle työnantajaliitolle Suomen Yrittäjille ei ole näissä pöydissä tilaa löytynyt. Suuret yritykset ovat työehtoneuvottelupöydissä piirtäneet suuria linjoja silloin, kun kaikki virheet korjattiin devalvaatioilla heidän tahtonsa mukaan.
Kärsijöinä olivat duunarien lisäksi myös kotimaassa kauppaa käyvät yrittäjät ja heidän yrityksensä. Ay-pomot huijasivat jäseniään muka yötä myöten kestävillä neuvotteluilla ja saamillaan palkankorotuksilla. Mikäli nämä pomot eivät tienneet, että seuraava devalvaatio taas nollaa palkankorotuksen tuontivetoisen inflaation kaventaessa ostovoimaa, he olivat todella typeriä. Asiathan eivät kuitenkaan aina ole sitä, miltä niiden halutaan näyttävän.
Kun nyt puhutaan työajan pidentämisestä, niin suurin viimeinen työajan lyhennys oli varsinainen. puhallus. Pekkasvapaat otettiin käyttöön paperimiesten painostaessa ja uhatessa lakoilla. Työaika lyheni kaikilta, mutta kukaan ei huomannut, että paperimiehillä oli jo itse asiassa 35 tunnin työviikko, koska he tekivät ns. 5-vuorotyötä. Näin kuitenkin saatiin aikaan yleinen 37,5 tunnin työviikko pekkasvapaiden muodossa.
Nyt on sitten ay-liikkeellä peiliin katsomisen paikka. He pullistelevat edelleen, vaikka jäsenmäärät ovat euroa edeltävistä ajoista laskeneet. Ay-liike eli SAK, Akava ja STTK ilmoittavat yhteiseksi jäsenmääräkseen 2 246 905 jäsentä. Tilastokeskus (TOL 2015/1) ilmoittaa jäsenmääräksi 2 043 000 ja TEM:n työolobarometri puolestaan 900 000, josta jäseniä on vain 750 000. Loput 150 000 ovat vain työttömyyskassojen jäseniä. Ääripäiden ero on siis peräti 1 300 000? Lisäksi Tilastokeskus ilmoittaa, että palkansaajien kokonaismäärä maaliskuussa 2015 on 2 382 000, joten käytännössä kaikki olisivat ay-liikkeen jäseniä.
Mikä on todellisuudessa ay-liikkeen neuvotteluvoima? Yllä olevia lukuja arvioidessa tulee mieleen takavuosien vasemmistonuorien eli siis myös demarien luova jäsenkirjanpito, jolla yritettiin saada valtion avustuksia mahdollisimman paljon. Julkisuudessa todettiin, että jäsenmäärät eivät pidä paikkaansa, mutta lopullinen totuus haudattiin poliittisten katakombien syövereihin. Lienee perusteltua olettaa, että myös ay-liike käyttää nuorisoliikkeen oppeja, mutta onko työnantajilla kanttia katsoa tämä bluffi.
Todelliset jäsenmäärät olisi verrattain helppo selvittää, koska työnantajat keräävät kaikki ay-jäsenmaksut ay-liikkeen puolesta ja pitävät niistä tilastoja, jotka menevät suoraan verottajalle. Ihan mielenkiinnon vuoksi EK ja Suomen Yrittäjät voisivat selvittää asian ja katsoa perustuuko ay-liikkeen valta itse asiassa vallattomuuteen eli bluffiin.
Joustoja olisi helppo tämän selvityksen jälkeen myös lisätä poistamalla yrityksiltä tämä jäsenmaksujen keräyspakko, joka on etenkin pienille yrityksille kustannus ja riesa. Tällaista käytäntöä ei ole missään muualla maailmassa ja nyt olisi aika Suomessakin siirtyä tälle vuosituhannelle ja säätää maksujen keräys vapaaehtoiseksi. Kaikki muutkin Suomen yritykset keräävät itse jäsenmaksunsa, miksi tähän ei pystyisi myös mahtipontinen ay-liike?

Kommentit pois päältä artikkelissa Vallatonta vallankäyttöäkö?

Poissa silmistä poissa mielestä

Megatrendiksi muodostunut kuntien tehtävien ulkoistaminen ja toimintojen yhtiöittäminen ei ole sujunut kaikilta osiltaan odotusten mukaisesti. EU direktiivi edellyttää kilpailuttamista tietyn suurusluokan hankkeista. Kilpailuttamisessakin on ollut monia ongelmia, mutta pahin on se, mitä direktiivi ei edellytä. Kokemus on tähän mennessä osoittanut, että kun sopimus on tehty kilpailuttamisen jälkeen, niin toteutumista ei valvota millään tavoin.
Lahdessa on selviä esimerkkejä mm. tienpidosta, että valvonta on ulkoistettu kuntalaisille. Viranomaiset tulevat katsomaan vasta suuren porun jälkeen jos silloinkaan. Mihin perustuu se luottamus, että ilman valvontaa urakoitsija tekevät juuri niin kuin on sovittu. Kuntalaiset puolestaan eivät voi valvoa sopimuksia, koska heillä ei ole sopimusehtoja tiedossaan, eivätkä he ole sopimusosapuolia.
Myös puunkaato tai metsänhoito, on nostettu kaupunkilaisten huomioon. Sekin toiminta on näköjään ulkoistettu. Valittelin siitä muutama vuosi sitten, kun Kiiliäisvuoren reuna-alueita siivottiin. Meni siihen pari vuotta ennen, kuin tukit ja risut korjattiin luontopolulta pois. Pusikoiden lävitse piti rämpiä, jos halusi luontoreitille päästä. Totta on myös se, että viime vuosikymmenien aikana Lahden metsät pääsivät kasvamaan liian vanhoiksi ja siksi niitä pitää nyt kaataa aika raa’alla kädellä.
Valvonnan puute kumoaa kilpailutuksen hyödyt täysin. Kilpailun voittanuthan voi ilman valvontaa jättää soveltuvilta osiltaan sopimusehtoja täyttämättä. Tällöin on selvää, että kaupunki tuhlaa veronmaksajien veroeuroja tehottomaan toimintaan. Tällainen valvomattomuus saattaa olla jopa hengenvaarallista silloin kun sitä tapahtuu esim. ulkoistetuissa terveyspalveluissa. Kuka valvoo terveyskeskuksissa ulkoistettuja palveluita, vai valvooko kukaan. Jonkinlainen valvonta olisi paikallaan etenkin silloin, kun lääkäri on suomea taitamaton ulkomaalainen.
Yhtiöittämisen ongelma puolestaan on siinä, että yleensä sama henkilöstö jatkaa uuden konserniyhtiön palveluksessa. Mihin ihmeen ajatukseen perustuu sellainen ajatus, että jos ei ole oltu tyytyväisiä yhtiöitettävän elimen toimintaan, niin se jotenkin paranisi, kun toiminta yhtiöitetään. Vanha sananlasku väittää, että vanha koira ei opi uusia temppuja. Lahdessakin on maksettu konserniyhtiöiden tappioita miljoonia euroja. Ne kertovat toiminnan tehottomuudesta ja huonosta johtamisesta.
On myös perusteltua näyttöä siitä, että apuun kutsutut kallispalkkaiset konsultit venyttävät uskottavuuttaan ja tekevät raporttejaan tilaajan toiveiden mukaan. Tämä on inhimillistä sinänsä, koska se takaa lisää töitä kaupungilta. Konsulttien käytöstä saadut hyödyt ovat siis varsin kyseenalaisia. Kansan valitsemilla edustajillakaan ei juuri ole sanan valtaa, kun konsulttien raportit esitetään Jumalan sanaa vastaavana totuutena.
Yritysmaailmassa ei tällaista tapahdu juuri lainkaan, koska siellä konsulttien on näytettävä ja todistettava osaamisensa, jotta tilaaja voisi heidän työstään hyötyä. Onnistuminen takaa yleensä lisää töitä. Kuntien konsultoinneissa sen sijaan epäonnistumista ei muista kukaan. Virkamiehillä ei ole taloudellista vastuuta asioiden mennessä pieleen. Hallinto-oikeus korkeintaan nuhtelee.
Ainoa taho, joka voisi asioihin puuttua, on media. Medialla on kuitenkin hyvin pitkät itsesensuurin perinteet, joista eroon pääseminen kestää muutaman sukupolven. Toinen haitta on myös tietysti se, että YLEä lukuun ottamatta media on ajettu verotuksella ahtaalle. Sillä ei ole aikaa eikä varaa tutkivaan journalismiin. Liian paljon joudutaan menemään niiden tiedotteiden mukaan, joita julkiselta taholta saadaan. Median riski onkin siinä, että maksavat tilaajat alkavat ottaa kantaa jaloillaan.

Kommentit pois päältä artikkelissa Poissa silmistä poissa mielestä

Piiri pieni pyörii

Kirjoitin aikaisemmin siitä, kuinka pieni piiri päättää, ketä saamme äänestää. Eduskunnan viimemetreillä todennäköisesti historiaan jäävä tapaus Rajamäki paljasti vielä karumman totuuden: nekään, jotka eduskuntaan äänestämme eivät saa vapaasti päättää, kuinka missäkin asiassa äänestävät. Vain sellainen edustaja voi äänestää omantuntonsa mukaan, joka jättää eduskunnan! Tämäkö on perustuslain henki?
Puoluetoimistot ovat riistäneet kansanedustajien perustuslain takaaman vapauden äänestää edustamiaan äänestäjiä oman ja äänestäjien valtuutusten tahdon mukaisesti. Omantunnon ja ryhmästä tai puolueesta erottamisen välillä on vain se veteen piirretty viiva. Äänensä puolueelle antaneilla äänestäjillä ei ole mitään väliä!
Tämä tapaus todistaa, että asioistamme päättä vielä pienempi, ehkä vain muutaman sadan ihmisen joukko. Onko tämä demokratiaa? Nykyisen hallituksen päätöksenteon arvoketju osoittaa, että nämä päättäjät ovat siirtyneet pörssimaailmasta tunnettuun kvarttaalijohtamiseen! Valtiota, vaikka pientäkään, ei voida johtaa kvarttaaliperiaatteella. Vain pitkäjänteinen politiikka lisää uskottavuutta ja herättää ulkomaisten investoijien kiinnostuksen.
Kaiken edellä olevan lisäksi valtakunnan päätöksentekoon osallistuvat työmarkkinajärjestöt. Näillä järjestöillä pitäisi olla korkeintaan oikeus lobbaukseen. Nyt ne kuitenkin ajavat suoraan konsensusmallin mukaisesti omien jäsentensä etuja. Kuinka demokraattisesti ay-liikkeen edustajat valitaan? SAK:ssa enemmistönä ovat demarit, joka näkyy myös eduskunnassa. EK puolestaan noudattaa vain suuryritysten mielipiteitä ja toiveita. Suomen suurin työnantajajärjestö Suomen Yrittäjät on jätetty täysin päätöksenteon ulkopuolelle.
Markkinatalouden termein Suomea siis johdetaan oligopolisesti kansan tahto jokseenkin unohtaen. Pitäisikö perustuslakia muuttaa siten, että myös kansanedustajien kausia rajoitettaisiin esimerkiksi kolmeen kauteen. Tulevissa vaaleissa äänestäjillä onkin vain kaksi mahdollisuutta: löytää osaava ja luotettava edustaja tai heittää pensselit santaan. Jos viime mainittu toteutuu ja äänestysprosentti jää alhaiseksi, niin puolueilla on itsetutkistelun paikka!
Pienen kansallisvaltion on oltava nopea ja joustava pärjätäkseen isojen maiden joukossa. Suomessa on liian monta järjestöä, jotka ajavat vain omaa etuaan ei Suomen hyvinvointivaltion etua. Kolmikantainen päätöksenteko on vienyt liikaa valtaa demokratialta. Tämä on tulevan hallituksen suurin haaste!

Kommentit pois päältä artikkelissa Piiri pieni pyörii

Kohti katastrofia

Jegor Gaidar kirjoittaa kirjassaan Imperiumin tuho seuraavasti Neuvostoliiton romahduksen syistä: ”1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla muodostuneet instituutiot olivat liian jäykkiä, eivätkä sallineet maan sopeutua 1900-luvun lopun yleismaailmallisen kehityksen haasteisiin.” Tämän voi suomettaa seuraavasti: 1960- ja 1970-luvuilla alkanut hyvinvointipalveluiden luominen muodosti Suomeen sellaisia instituutioita, jotka olivat liian jäykkiä kohtaamaan 2000-luvun yleismaailmallisen kehityksen ja euron tuomat haasteet.

Samalla tavoin kuin Neuvostoliitto, Suomi on sotien jälkeen tehtyjen päätöstensä vanki. Veropohja on niin laaja ja kokonaisverotus jo niin korkea, että julkisen sektorin tulopohjan laajentaminen ei ole enää vaihtoehto. Paras osoitus rakenteellisista valuvioista on se, että samaan aikaan kun suuret ikäluokat lähtevät eläkkeelle, niin työttömyys vain kasvaa. Työttömiä alkaa todellisuudessa olla suurten ikäluokkien verran.

Aina 2000-luvulle asti yrittäjiä pidettiin rikollisina ja yrityksiä riistäjinä. Nyt osittain samat henkilöt yllyttävät ihmisiä ottamaan riskejä ja perustamaan yrityksiä. He eivät näytä olevan tietoisia siitä, että edelleen voimassaoleva lainsäädäntö on vieläkin perusteiltaan yrittämistä syyllistävä. Jos yrittäminen olisi sellainen riskitön rahasampo, kuin poliitikot antavat ymmärtää, niin kaikki poliitikot olisivat yrittäjiä. Tässä olisi peiliin katsomisen paikka.

Kuntarakenneuudistus ja sote eivät ratkaise näköpiirissä olevia ongelmia. Ne saattavat aiheuttaa päättäjille hetkellistä euforiaa ja siirtää todelliset ongelmat seuraavien ja sitä seuraavien vaalien ylitse. Suomen kunnallishallinto maalla perustuu 6. helmikuuta 1865 annettuun asetukseen ja kaupunkien osalta 8. joulukuuta 1873 annettuun asetukseen. 1990-luvulla alkoi kuntien kurjallistaminen, kun hallitus alkoi puolustaa luottoluokitustaan siirtämällä yhä enemmän aikaisempia velvoitteitaan kunnille. Velkaa otettiin kansan pitämiseksi pois barrikadeilta.

Kuntien yhdistämisestä on nyt niin paljon kokemuksellista aineistoa, että ne eivät ole säästöjä tuoneet. Näennäiset säästöt syntyvät nyt siitä, että yhdistettyjen kuntien kuluja verrataan uuden kunnan kuluihin. Vertailevaa tutkimusta siitä, onko säästöjä syntynyt, kun verrataan kuntien kuluja ennen kuntaliitosta, ei tiettävästi ole. Irtisanomissuoja on viisi vuotta tai jopa enemmän. Yhdistymishetkellä eivät siis kulut pienentyneet. Irtisanomisten ja normaalin poistumisen myötä kulut pienenevät, mutta kuinka paljon lähtötilanteeseen verrattuna.

Sote-uudistuksen myötä noin puolet kuntien budjettivallasta siirtyy pois demokraattisesti valituilta valtuustoilta toistaiseksi määrittelemättömään mustaan aukkoon. Jo nyt Suomi on täysin perustuslakimme vastaisessa tilassa. Kansalaiset eivät ole tasa-arvoisia lakisääteisten palvelujen suhteen. Tällä tietoa sote vain pahentaa tilannetta. Itse en usko väitteeseen, että nyt mahdollisesti päätettävää uudistusta tuunaillaan ajan mittaan paremmaksi. Historia pikemminkin todistaa, että koko sosiaali- ja terveydenhuolto on sellainen sillisalaatti, että se ei ole kenenkään hallinnassa. Tuunausta on tehty viimeiset 50 vuotta ja nyt on paikka paikan päällä.

Ehkä päättäjien kannattaisi tutkia lähemmin Viron-mallia. Virossa ei ole kunnallisveroa lainkaan. Hallinnotkin ovat paljon pienempiä. Tartossa on asukkaita noin 98 000, mutta kaupungin henkilöstöä on vain 314. Lahtea ei voi suoraan verrata, koska toimintamalli on tyystin erilainen. Ihan mutkia suoraksi vetämällä voisi todelliset uudistukset aloittaa ottamalla valtion haltuun koko sosiaali- ja terveydenhuollon, vanhuspalvelut ja koulutuksen. Näitä keskittämällä ja sopeuttamalla nykyiseen tilanteeseen, voitaisiin saada aikaan todellisia säästöjä.

Kunnallisveron voisi poistaa kokonaan ja yhteisestä potista maksaa kunnille suhteessa pääluvun mukaan. Sote-uudistus voimaan tullessaan vain kierrättää jo puolet kunnallisverosta pois paikallisesta päätäntävallasta. Kiinteistöveron voisi säilyttää kunnallisena verona, lisättynä jätemaksuilla yms. Kunnan valtuustot ja hallitukset sekä kunnalliset konserniyhtiöt voisi myös säilyttää nykyisellään. Konserniyhtiöiden merkitys kasvaisi ja niiden hallitukset pitäisi tavoitteiden saavuttamiseksi ammattimaistaa.

Nykyisen hallintomallin suurin perustuslaillinen ongelma on se, että kansalaiset joutuvat maksamaan saamistaan hyvin eritasoisista palveluista hyvin erisuuruisia veroja. Epätasa-arvon paradoksi on siinä, että pienimmän veroäyrin kunnassa on jopa paremmat palvelut kuin suurimman veroäyrin kunnassa. Nyt suunnitellut uudistukset eivät korjaa tilannetta paremmaksi. Kosmeettisten uudistusten aika on ohi. Nyt on töitä kirveellä.

 

No Comments »

Sopeutumisen suuri tuska

Kaukolämpö. Kaukolämmön hinta on vuodentakaisesta noussut Lahdessa n. 12 %. Tämä siitä huolimatta, että polttoaineiden hinnat ovat laskeneet jopa 20 %. Yhtiön kannalta tämä on ymmärrettävää, koska kaukolämpöä toimittava kaupungin konserniyhtiö on monopoliasemassa. Sama yhtiö toimii myös kilpailluilla sähkömarkkinoilla, joilla sähkön hintaa ei voi helposti nostaa. Ratkaisu on siis yhtiön ainoa mahdollisuus tuottaa Lahden kaupungin sille määräämät tulot.

Kaukolämpö näyttääkin olevan eräänlainen kiinteistöveron jatke, koska yhtiö saa kaupungilta pakotteellista tukea. Tämä tuki tulee tonttikauppojen yhteydessä, joihin sopimuksiin liittyy ehto liittyä kaukolämpöverkkoon. Vaihtoehtoja on siis tasan kaksi: kaukolämpö vai tontti. Asukkaillakin on vain kaksi mahdollisuutta. Pitää joko muuttaa pois tai maksaa kaukolämmöstä. Tuoko tämä lisää omakotirakentajia ja asukkaita Lahteen, on jo laajempi poliittinen kysymys.

Vesimaksut. Joitakin aikoja taaksepäin vesimaksujen korotuksia perusteltiin sillä, että veden kulutus on vähentynyt. Lahti Aqua pumppaa hyvää, mutta ilmaista pohjavettä, joten korotus perustuu ilmeisesti muihin kustannuksiin ja kaupungin tahtoon kuin veden hintaan. Vesi on vanhin voitehista ja ilmeisesti tästä johtuen sen putkista tuleva hinta on valtion valvonnassa. On siis kaksi erilaista monopolia, joita kuitenkin valvotaan täysin eri tavoin. Kaukolämpö on villi ja vapaa ja vesi puolestaan valvottu.

Ekomaksu. Kun ekomaksua aikoinaan ajettiin kuin kärmestä pyssyyn, niin vastustajat pelkäsivät, että taas syntyy uusi vero. Puolustajat puolestaan väittivät kirkkain otsin, että ekomaksuja ei koroteta. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että aluksi ekomaksu oli 14 euroa vakituiselta asunnolta, mutta ensi vuodeksi sen on ilmoitettu nousevan 21,50 euroon. Ekomaksu on siis noussut 50 % vuodesta 2008. Samaan aikaan kuitenkin maksun kerääjä PHJ ilmoittaa jätemäärien supistuneen jopa 20 %.

Jätemaksut. PHJ on ilmoittanut myös jätemäärien vähentymiseen vedoten, että myös jätemaksuja korotetaan. Ekomaksua ei voi kilpailuttaa, eikä myöskään jätemaksujen kilpailuttaminen ole helppoa tavalliselle asukkaalle. Jätehuoltoyhtiöillä olisi ehkä mahdollisuus kuljettaa jätteet halvimmalle kaatopaikalle, mutta sitä rajoittavat kuljetuskustannukset. Tällaisen mahdollisuudenkin voi varmaan Lahden kaupunki torjua väittämällä, että Lahdessa tuotetut jätteet kuuluvat PHJ:lle. Kaikki kaupungissa tuotettu jäte olisi siis kaupungin omaisuutta, josta menee eräänlainen omaisuusvero eli jätemaksu.

Kiinteistövero. Kiinteistöveron korotusta on taas perusteltu sillä, että Suomessa on Euroopan halvimmat kiinteistöverot. Voi olla niinkin, mutta useimmissa muissa EU-maissa kiinteistöveroon sisältyy myös muita palveluita. Tällaisia kiinteistöveroon sisältyviä palveluja ovat mm. jätemaksut ja jätteiden kuljetus. Maiden väliset verovertailut ovat muutoinkin täysin mahdottomia. Ekomaksu puolestaan on hyvin harvinainen tässä suomalaisessa muodossaan. Kansainvälisissä tutkimuksissa on tällä vuosituhannella todisteltu, että tällaiset tasamaksut rasittavat eniten kaikkein köyhimpiä. Ecotax tai green tax on kansainvälisesti kytketty etenkin autojen päästöihin.

Green City. Miten edellä olevat korotukset sopivat Lahden Green City strategiaan? Vai onko kyse kotimaisen kulutuksen lisäämiseen pakottamisesta? Kotimaisen kulutuksen lisäämisen katsotaan nostavan Suomen uuteen nousuun. Ainakin, jos on uskomista Valtiovarainministeriön taloustietäjiin. Jotenkin tämä tuntuu kuitenkin ristiriitaiselta. Jos edellä esitetyt korotukset ovat seurausta kulutuksen vähenemisestä, niin näyttää siltä, että veronmaksaja häviää aina. Kun kulutus vähenee niin jätteet vähenevät, mutta työttömyys ja verot nousevat. Mitä mieltä asiasta ovat Vihreät De Gröna, jotka ovat täysin rinnoin päätöksiä tekemässä? Samaa voi kysyä kaikilta vihreiltä ja piilovihreiltä.

Suomessa näyttääkin olevan niin, että söit tai säästit, niin suomalainen häviää aina!

No Comments »

Mikä on YK:n rooli ja vaikutusvalta?

Kansainliitto perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehtävänään aseistariisunta, valtioiden välisten asioiden ratkaisu ja elinolosuhteiden ylläpito. Yhdistyneet kansakunnat korvasi Kansainliiton toisen maailmansodan jälkeen. Kansainliitto sortui siihen, että sen päätöksillä ei ollut enää mitään käytännön merkitystä. Valtiot kuittasivat päätökset olankohautuksella.

Esimerkkinä tästä oli mm. se, että joulukuussa 1939 Kansainliitto tuomitsi Neuvostoliiton hyökkäyksen Suomeen. 14. joulukuuta 1939 se jopa erotti Neuvostoliiton jäsenyydestään, mutta tämä ei saanut Neuvostoliittoa pysäyttämään hyökkäystään. Talvisota paljasti yleisen näkemyksen mukaan sen, miten vähän Kansainliitto pystyi tekemään sellaisissa tilanteissa, joissa joku valtio lähti röyhkeän hyökkäyspolitiikan tielle.

Yhdistyneet Kansakunnat (YK) perustettiin Kansainliiton raunioille jotakuinkin samoista lähtökohdista kuin Kansainliitto aiemmin. Se on maailmanlaajuinen hallitusten välinen yhteistyöjärjestö ja perustettiin 24. lokakuuta 1945 San Franciscossa nimenomaan Kansainliiton korvaajaksi. Maailmanjärjestö perustettiin toisen maailmansodan jälkeen edistämään kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta sekä ihmisoikeuksia. Toisin sanoen melkein samoilla sanoin kuin Kansainliitto vuosikymmeniä aikaisemmin.

Hyvistä yrityksistä huolimatta näyttää historian valossa siltä, että maapallolla ei ole eletty sekuntiakaan ilman sotia. Siitä lähtien kun ensimmäinen ihminen iski puupaalun maahan ja sanoi että tämä maa on minun, maapallolla ei ole olut hetkeäkään, ettei jossain sodittaisi. Kaikki muu näyttää muuttuvan ja vain sota on pysyvää ja aina läsnä. Tätä ei ole YK pystynyt muuttamaan. Valtaan, talouteen ja omistukseen liittyviä sotia käydään jatkuvasti. Arabikevät aloitti uuden kauden sotimisessa. Näitä tapahtumia YK:ssa on seurattu lähinnä vain katseella?

YK on ajautunut nyt jotakuinkin samaan tilaan kuin Kansainliitto aikoinaan. Israel ei ole noudattanut kymmeniin vuosiin Yhdysvaltojen suosiollisella passiivisuudella YK:n sille asettamia velvoitteita. Tämä perustuu Turvaneuvoston veto-oikeuksiin, joiden avulla suurvallat pyrkivät tukemaan omia liittolaisiaan ja vaikutusvaltaista sotateollisuuttaan. Käytetään veto-oikeutta ja myydään kilvan kaikille konfliktien osapuolille aseita.

YK:n on uudistuttava. Sitä perustettaessa esim. terroristeista ei tiedetty käytännössä mitään. Nyt terroristiliikkeet ovat näkymätön maailman mahti. Neuvostoliiton hajoaminen synnytti valtatyhjiön, jossa oikein kukaan ei pysty kontrolloimaan tiettyjä asioita. Kaipuu Neuvostoliittoon on vielä monien sydämissä. Vaikka kuri ja järjestys olivat tiukkoja, niin kenenkään ei oikein tarvinnut tehdä mitään, jos ei halunnut. Jos ei tehnyt mitään, ei myöskään tehnyt mitään puoluetta vastaan.

Veto-oikeutta ei voi poistaa. Voitaisiin kuitenkin harkita samaa tapaa, jota käytetään tennisotteluissa. Hawk eye’n käyttö on sallittu vain 3 kertaa erässä. Myös veto-oikeudelle tulisi asettaa maksimi käyttömäärä per vuosi. Ei tämäkään välttämättä poista ongelmia, mutta ehkä se lisäisi harkintaa kimppakäytöksissä ja lisäisi äänestys aktiivisuutta. Veto-oikeutta ei välttämättä kannata käyttää liittolaisen puolesta, jos sitä saattaa joutua käyttämään omiin tarpeisiinsa!

Ammuttiinko tämän vuosisadan uudet Mainilan laukaukset Itä-Ukrainassa? Toimiiko Venäjä samoin kuin Neuvostoliitto loppuvuodesta 1939 ja jättää noudattamatta itse hyväksymäänsä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman? Onko YK:lla riittävästi voimaa erottaa Venäjä YK:sta. Tasapuolisesti sama koskee muutamia muitakin maita.

No Comments »

Onko politiikka aikansa vanki

Yritysten ja valtioiden toiminnat poikkeavat toisistaan mm. siinä, että yritysten on pyrittävä selviytyäkseen arvioimaan toimintaympäristön muutoksia mahdollisimman pitkälle. Asiakkaiden ja kilpailijoiden käyttäytyminen on pystyttävä ennakoimaan mahdollisimman kauas tulevaisuuteen. Laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan maailman vanhimmissa yrityksissä toimii samaan aikaan vähintään kolme sukupolvea. Tällä tavoin hiljainen kokemustieto siirtyy nuorille innokkaille ja innovatiivisille toimijoille. Yritykset ryhtyivät myös 1960-luvulla käyttämään RAND-yhtymän aloittamaa tulevaisuudentutkimusta arvioidakseen tulevaa toimintaympäristöään mahdollisimman pitkälle. Tästä ovat peräisin myös SWOT-nelikentät.

Valtiot ja julkinen sektori sen sijaan näkevät kilpailun keskinäisenä suosion selvittelynä. Tällaisessa mallissa unohtuu perusajatus yhteisten asioiden hoitamisesta. Äänestäviä kansalaisia ei nähdä asiakkaina, joita pyritään hankkimaan edullisilla hinnoilla ja hyvällä palvelulla jne. Koska kansan muisti on lyhyt, niin heitä pyydystetään vaalilupauksilla, jotka on myöhemmin helppo unohtaa. Lyhyellä tähtäimellä lupaustensa pettäjillä ei ole vaaraa joutua lahtipenkille tai konkurssiin. Lisää hyvää lupaamalla voidaan manipuloida äänestäjiä lisää. Parasta ennen päivä on vuosikymmenien päässä.

Vanhat teolliset maat ts. Eurooppa mukaan lukien Suomi, ovat onnistuneet tässä aika hyvin.  Suomessa parasta enne päivä meni umpeen marraskuussa 1991. Lopullisesti Suomen poliittinen tuote pilaantui syyskuussa 1992, kun markan perävalot häipyivät mutkaisissa olosuhteissa näkyvistä. D-vitamiinin vaikutus oli lopullisesti ohi ja asiantuntijat joutuivat suosittelemaan sen tilalle E-vitamiinia. Nyt voidaan perustellusti todeta, että E-vitamiini olikin liian suurina annoksina myrkky, joka vei Suomelta pelivaran pois. Ruotsi vedätti asiassa Suomea oikein olan takaa. Ruotsi antoi uskoa, että myös se ottaa käyttöön euron. Kun Suomessa asiasta päätettiin, Ruotsi katsoikin, että kruunu olisi heille tehokkaampi ase tulevassa globaalissa kilpailussa (sodassa).

Kun yritykset joutuvat joustamaan, muuntautumaan ja tehostamaan toimintaansa, niin siihen ei julkinen sektori pystykään. Hyvinvoinnista riippuvuuteen sairastetut äänestäjät eivät luonnollisesti halua luopua saavutetusta hyvästä. Aikoinaan sanottiin, että julkisen sektorin leipä on kapea mutta pitkä. Tästä syystä sieltä ei väki lähde muuta kuin eläkkeelle. Ei etenkään yli viisikymppiset, joille ei ole tarjolla muuta työtä missään. Julkinen sektori on siis vuosikymmenten saatossa tehtyjen poliittisten päätöstensä vanki.

Nykyinen päättäjäsukupolvi on suurten ikäluokkien tekemien päätösten vanki, koska samanlaista joustoa kuin yrityksissä, ei ole. Lisäksi heillä on tämä hyvinvointimalli selkäytimessään. Kukaan ei halua luopua mistään, ei edes poliittisista viroistaan. Valta on kuin huume. Sitä pitää saada lisää. VATT:n tutkija ovat osoittaneet, että Nokia on suurin syyllinen nykyisen W syntymiseen. 1990-luvun lama loppui liian aikaisin Nokian menestyksen vanavedessä. Lisäksi Suomi on kulttuuriltaan yhden aatteen maa, joten tänne mahtui vain Nokia. Nokian vei mennessään vauhtisokeus ja siitä seurasi myös koko Suomen talouden alamäki. Nyt voi vain sanoa, että Suomi joko sopeutuu globaaliin talouteen, tai sitten itkee ja sopeutuu. Maan poliittista kulttuuria vuosikymmeniä seuranneena, jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisin.

Lopuksi on esitettävä inhottava kysymys. Entä jos Neuvostoliitto olisikin vallannut Suomen ja olisimme joutuneet Viron asemaan. Silloin olisimme voineet aloittaa 1990 puhtaalta pöydältä käyttäen hyväksemme kaikkia muiden länsimaiden hyväksi havaittuja käytäntöjä kuten veljeskansa Virossa. No sitä ei olisi suomalainen itsetunto kestänyt. Nyt olisimme kuitenkin vapaita sen sijaan, että olemme oman historiamme vankeja.

No Comments »

EU-vaalit

Poliittiset päättäjät ja julkinen media ihmettelevät äänestysprosentin alhaisuutta ja syyttävät äänestäjiä velttoilusta. Aina on niin, että jos on syytä sysissä, niin on sepissäkin. On nimittäin aivan sama onko Suomessa äänestysprosentti 100 vai 1. Aina pääsee 13 edustajaa Suomesta Brysseliin. Suomen meppien osuus Euroopan parlamentissa on vain n. 1,5 %. On ihan sama millaisiin yhteisöihin siellä maksimissaan Suomen kolme meppiä liittyvät. Aina ollaan pienessä marginaalissa.

Suomi on peesannut lähinnä Saksan päätöksiä ja strategioita, mutta onko niistä ollut hyötyä? Ehkä tärkein viimeaikainen päätös on ollut Itämeren liikenteeseen käyttöön tuleva rikkidirektiivi. Voidaan hyvällä syyllä kysyä, miten se edistää tavaroiden vapaata liikkuvuutta EU-alueella, jos yhdelle maalle sälytetään tällainen sakko. Suomi on riippuvainen merikuljetuksista ja vähäisemmälläkin aivokapasiteetilla voi helposti päätellä, miten tällainen päätös vaikeuttaa Suomen jo ennestäänkin heikkoa kilpailukykyä.

Kun tämän päästöveron puolustajat perustelevat asiaa sillä, että Suomessahan osataan valmistaa näitä laitteita ja synnyttää lisää työtä ja työpaikkoja, niin unohdetaan samalla, että se ei suinkaan auta esim. metsäteollisuutta. Tällainen ajattelu on varsinaista nollasummapeliä. Toiselta puolelta viedään ja toisella puolella lisääntyy ja Ruotsi voittaa. Tällainenkin ajattelu on toiveajattelua, koska vaikka kuinka osattaisiin, niin kaupat ja työt pitää myös saada kotiin. Se onkin sitten korkeammassa kilpailukyvyssä.

Vaikka suomalaiset ministerit ja poliitikot ovat kuinka ollakseen tahansa juostessaan jatkuvasti Brysselissä ja kehuessaan saamiaan ”torjuntavoittoja”, niin totuus näyttää toiselta äänestäjien mielissä. Alhainen äänestysprosentti kertoo toivottomuudesta. Etenkin tällaisessa taloustilanteessa, jossa nyt ollaan, äänestäjät katsovat, ettei Suomen mepeillä ole Brysselissä paljon mitään sananvaltaa. Jos sattuukin olemaan kuten Satu Hassilla, niin sitäkin käytetään Suomen etujen vastaisesti.

EU:n päätöksenteko on muutoinkin samassa jamassa kuin YK:n turvaneuvoston, jossa parin vakituisen jäsenen vastarinta voi estää kaikki rauhanaikeet. Nykyisessä EU:ssa suuret vievät ja pienet vikisevät. Euroon liittymispäätöksen yhteydessä Ruotsi vedätti Suomea oikein olan takaa varmistaen kilpailukykynsä Suomea vastaan säilyttämällä kruununsa. Poliittiset liittoumat EU:n parlamentissa joutuvat erityisesti näiden vaalien jälkeen kyseenalaisiksi. Eri EU-maissa vasemmistot, oikeisto, liberaalit jne. ovat kulttuureista johtuvista syistä kovin eriarvoisia. Joissakin asioissa ollaan samaa mieltä ja joissakin toisissa täysin erimieltä. Miten tällaiset poliittiset liittoumat voivat toimia yhdessä ja jonkin yhteisen edun hyväksi?

Näin suuressa koalitiossa olisi huomattavasti tasa-arvoisempaa, jos kaikilla mailla olisi yhtä paljon edustajia Euroopan parlamentissa. Siis vaikkapa 20 jäsentä per jäsenmaa ja päätökset tehtäisiin määräenemmistöllä. Tällöin pienilläkin mailla olisi mahdollisuus liittoutua suurten ylikävelyä vastaan.Yhteisiä poliittisia linjoja on vaikea löytää. Helpommin olisi ehkä löydettävissä yhteisiä linjoja asiapohjalta. Tällöin maat liittoutuisivat keskenään, eivätkä poliittiset puolueet. Tällainen yhteistyö saattaisi olla Euroopan tulevaisuuden kannalta käytännöllisempää.

Suomen kannalta tällainen pragmaattisuus voisi olla hedelmällisempää kuin fantastisuuden hehkuttaminen Brysselissä käyntien jälkeen.

No Comments »

Suomi ja EU

Suomi on byrokraattien paratiisi. Suomessa on byrokraatteja suhteesa väkilukuun eniten maailmassa. Byrokratia on istutettu suomalaisten geeniperimään tuhannen vuoden aikana. Sen ilmentymä on kansalaisalamaisuus. Selkeä trendi muodostuu siitä, että tuhat vuotta Suomea hallittiin lännestä ja idästä. Vallanpitäjät vaihtuivat, mutta viranomaiset eivät. Samat virkamiehet, jotka kumarsivat satoja vuosia Tukholmaan ja pyllistivät Pietariin, vallan vaihtumisen jälkeen kumarsivat Pietariin ja pyllistivät Tukholmaan.
Suomi on siis ollut niin kauan alusmaana, että siitä on jäänyt pahanlaatuinen käyttäytymismalli geeniperimään. Suomalainen julkinen sektori on tottunut aina ottamaan vastaan hullujakin määräyksiä ja sokeasti noudattamaan niitä. Se, että maailmalla kutsutaan mallioppilaaksi, voi myös tarkoittaa jotain aivan muuta. Kilpailijamaihin verrattuna priimuksena olo tulee kalliiksi.
Siirtomaaisäntä on nyt EU, jonka kaikkia direktiivejä noudatetaan täysin sokeasti. Tai jos nyt ei ihan. Kyllähän taistelua autojen verotuksesta ja viinaksista käytiin varsin pitkään ja käydään vieläkin, mutta se johtuu vain siitä, että niiden rahallinen arvo on niin helposti mitattavissa. Sen sijaan kaikki yksityisiä kansalaisia ja liike-elämää rasittavat ja kilpailukykyä heikentävät direktiivit, pannaan mukisematta täytäntöön. Jos viljelijä istuttaa pellonkulmaan pari ruusupuskaa, niin heti on ilmoitettava EU:lle, että nyt on viisi neliötä pois viljelypinta-alasta.
Mutta miten on tilanne Baltiassa ja muissa Itä-Euroopan maissa. Rakennetaanko EU:n määräyksestä uudet navetat, sikalat, tallit, kanalat jne. samojen määräysten mukaan kuin meillä. En ole matkoillani tällaista havainnut. Vain hyvin hitaasti meillä käytettyjä normeja otetaan käyttöön. Uudisrakentamisessa jo huomattavasti paremmin.
Näissä maissa asenne on se, että joka on määräykset antanut, niin valvokoot niitä itse. Valtioilla ei ole varaa palkata byrokraatteja valvomaan kaikkia Brysselistä tulleita määräyksiä. Jos joku sitten sattuu kyselemään niiden perään, niin tehdään sitten raportti korvakuulolta. Olin taannoin Tallinnassa suuressa EU-konferensissa ja kysyin asian perään. Eikö Virossa ole ollut samanlainen infrastruktuuri kuin Suomessakin? Yritin selittää, että tämähän on entinen neuvostotasavalta. Johon nämä alta nelikymppiset totesivat, että so what? Se on tiedon taso Brysselissä periferioista!
Entä sitten se kuuluisa CE-merkintä. Sehän tarkoittaa sitä, että tuote on valmistettu EU:n harmonisoidun standardin mukaan. No näissä maissa noudatettiin ennen liittymistä GOST-normeja. Niitä oli kaksi ns. kotimaan GOST, joka oli suuri maa, suuret toleranssit normisto. Toinen oli ns. vientiGOST, jonka sanottiin olevan lähellä saksalaista DIN-standardia. Ongelma kuitenkin oli se, että näissä maissa ei ollut minkäänlaisia puolueettomia tutkimuslaitoksia, jotka olisivat tutkineet ja valvoneet normien noudattamista. Tällaisia laitoksia ei ole vieläkään. Nyt, kun sahatavarallekin on määrätty tämä idioottimainen CE-merkintä, niin lyödään se sitten paketin kylkeen, eikä koira perään hauku.
Seuraavaksi nousee mieleen rikkidirektiivi. Miten sen valvonta on järjestetty? Suomessa Trafi valvoo direktiiviä satamissa. Baltiassa ei valvota, koska siihen ei ole varaa, eikä siihen kykeneviä laitoksia. Jos EU maksaa valvonnan kulut, niin valvotaan. Saattaakin olla niin, että transiittoliikenne siirtyy Suomenlahden eteläpuolisiin maihin.

EU:ssa on siis hyvin eriarvoisia maita, jotka suhtautuvat määräyksiin eri tavalla. Suomessa kiistellään näistä ja vasta rikkidirektiivi on nostanut esiin määräysten vaikutuksen kilpailukykyyn. On kuitenkin satoja muita määräyksiä, jotka ovat heikentäneet Suomen kilpailukykyä jo vuosia, eikä niistä ole hammasta kiristelty. Olisikohan aika ottaa järkikäteen ja sanoa, että valvokaa itse direktiivejänne. Ainakin pitäisi nostaa asia parlamentissa tikun nenään. Etelä-Euroopastahan löytyy todistusaineistoa vaikka kuinka paljon, kuinka Brysselin määräyksiä voidaan jättää noudattamatta.

Puhtain esimerkki EU:n sähläyksestä on päästökauppa. Päästökauppa on virtuaalista ja sitä käydään netissä muutamassa minuutissa. Tämän huomasivat myös rikollisjärjestöt, jotka ottivat kaupan ”haltuunsa”. Kansallisiin päästökaupparekistereihin murtauduttiin ja sieltä varastettiin päästöoikeuksia. Päästöoikeuksia myös väärennettiin ja ”pestiin”. Tämä toiminta ja lama johtivat siihen, että päästöoikeuksien hinnat putosivat yli 90 %. Vieläkin kateissa on 5 – 10 milj. tonnia. Europolin laskelmien mukaan EU-valtioille aiheutettiin 15 miljardin euron vahingot. Myös hiilen hinta laski ja kun Saksa luopui ydinvoimasta, niin kaikki uudet konventionaaliset voimalat ovat kivihiilivoimaloita. Euroopan päästöt hyvistä aikeista huolimatta ovat kääntymässä nousuun. Onko Lahdessa tehty turhia investointeja?

No Comments »

Pakkoruotsin alttarilla

Ruotsia ryhdyttiin takomaan oppilaiden kaaleihin Lyseossa jo toiselta luokalta. Se oli sellaista sanojen ja kieliopin pänttäämistä. Puhumisella ei ollut niin väliä, koska suurin osa opettajistakaan ei ollut koskaan edes käynyt Ruotsissa, eikä näin ollen omannut käytännön puhekielestä kokemusta. Sama se oli muidenkin vieraiden kielien kanssa sodan jälkeen. Kun sitten päätin keskikoulun, niin ei Lahden työmarkkinoilla paljon ruotsia kyselty. Ainoana oli Lahtis Glasbruk. Karjalan murre oli sen sijaan Lahdessa varsinainen toinen kotimainen kieli.
Lahdessa oli 50-luvulla yleislakon jälkeen melko ankeat työllistymismahdollisuudet kuten nytkin. Päätinkin siis lähteä katsastamaan Ruotsin työmarkkinoita. Matkalla päätin, että Tukholmaan en ainakaan jää. Tukholman rautatieasemalle päästyäni ensimmäinen juna oli menossa Göteborgiin, joten sinne sitten. Göteborgin asemalla ensimmäinen yritys, joka sattui silmiini, oli Bar Baretten – aseman kuppila.
Marssin sinne ja kyselin töitä ja sain homman heti. Minusta tuli brickpojke, joka korjasi astioita pöydästä ja tiskasi tarpeen tullen. Siellä heti seuraavana päivänä kerrottiin, että kieltä pitää mennä sitten oppimaan, koska Ruotsissa puhutaan vain ruotsia. Jos vierastyöläiset puhuvat keskenään jotain muuta kieltä, niin siitä voi pahimmoillaan seurata potkut! Tämä siis oli todellista pakkoruotsia 50-luvulla!
Ensimmäiset yöt nukuin työpaikalla, kunnes sain tuttavan tuttavalta sekaperheeltä alivuokralaispaikan. Samalla aloin etsiä parempaa työpaikkaa ja päädyin Mölnlycken puuvillakarstaamoon. Siellä tuli kuitenkin ongelma. Puuvillaan piikit kaikista suojatoimista huolimatta tunkeutuivat hikirauhasiin ja naama alkoi ”mädäntyä”. Jouduinkin vaihtamaan takaisin ravintola-alalle. Pääsinkin heti ravintolaan voileipälinjalle. Tanskalaiset voileivät olivat kova sana noina aikoina. Minun tehtäväni oli vetää voita leivälle ja se oli millintarkkaa hommaa. Levitteen oli katettava 100 % leivän pinnasta. Toisessa vuorossa sitten tiskasin hirveän isoja kattiloita. Tällä tavoin kierrettiin jotenkin työaikalakia.
Toisekseen minun piti kanniskella leivät kadun toisella puolella olevaan kauppaan. Ensimmäisellä kerralla kauppaan mennessäni kauhistuin, kun siellä hyllyllä oli iso porsliininen musta kissa. Sanoin itsekseni ääneen, että musta kissa. Kaupan tytöt ryhtyivät heti ohjamaan minua vessaan. Vasta sitten sanoin ruotsiksi svart katt. Tytöt ymmärsivät minun sanoneen måste kissa eli pitää päästä pissalle. No kuukausien mittaan ruotsin pakkosyöttö alkoi kantaa hedelmää ja vaikka palkka oli Suomen verrattuna yli kolminkertainen ja tein kahta vuoroa, niin alkoi tulla mieleen, että voisikohan elämässä olla jotain muutakin. Olinhan kuitenkin oppinut melko lailla ”flytande svenskan”.
Lopulta palasin takaisin Lahteen ja Kauppaopistoon. Sielläkin törmäsin pakkoruotsiin. En oikein jaksanut kiinnostua, mutta seurasin kuitenkin sanojen taivuttelua ja kielioppia, koska ne eivät oikein Ruotsissakaan puheessa ole kovin suuresti käytössä. Istuin sitten kerran omissa aatoksissani, kun tiukka lehtorimme tuli viereeni seisomaan ja sanoi kuuluvalla äänellä, mitä on ”strax” suomeksi. Vastasi:n heti, kohta ja oitis – lahtelaisittain kohlakkoin. Hän alkoi nauraa ja sanoi: historiallisessa mielessä satojen vuosien tarkkuudella kyllä, mutta ei nykyajassa. Vastasin hänelle, että kun olin töissä Göteborgissa, niin siinä naapuriluukussa oli kelloseppä. Kun hän lähti lounaalle, hän laittoi oveen lapun ”kommer strax” ja hän palasi noin tunnin päästä. Sen jälkeen minulla oli ruotsissa aina 5. Vaikka kokeissa ei ollut yhtään virhettä, numero oli 5. No ei se minua haitannut, koska tiesin, mitä osasin.
Jouduin sitten ajan myötä vuosikymmeniksi vientihommiin, joissa en ikinä joutunut käyttämään ruotsia sen sijaan englantia, saksaa ja myöhemmin venäjää. Etenkin puhekielenä ruotsi passivoitui aika pahasti ja jäi jälkeen ajasta. Kun sitten vuosikymmeniä myöhemmin jouduin jälleen pakkoruotsin eteen yliopistossa virkakielikokeessa, niin ajattelin, että pikkujuttu. Vaan eipä ollutkaan. Minut pakotettiin osallistumaan 60 % oppitunneista. Kuulostelin siellä sitten muutaman tunnin ja ihmettelin, että mitä kieltä täällä oikein puhutaan. Niin oli kieli vieras. Kerroin sodankyläläiselle kielenopettajalleni taustoista ja hän vaihtoi kielen ruotsiksi. Puhuessamme hän muuttui oudon oloiseksi, eikä oikein ymmärtänyt puhettani. Minun ruotsini oli kuulemma ”emigranttiruotsia”, jota puhuivat kuulemma ruotsalaiset, jotka eivät olleet käyneet kotimaassaan 50-luvun jälkeen. Uskoin tähän teoriaan, koska niin oli kielessä vedetty mutkat suoriksi.
Edellisen perusteella pakkoruotsin ongelma on se, että koulussa opittu ja ilman käyttöä jäänyt kieli, unohtuu parhaassa tapauksessa muutamassa kuukaudessa. Kielen on oltava jatkuvasti aktiivisessa käytössä, muutoin se kuolee. Jos siis esimerkiksi poliisi, joka on joutunut pakkoruotsin uhriksi, pestataan töihin esimerkiksi Kuopioon, niin se pakkoruotsi oli sitten siinä.

No Comments »

WP Login