Archive for the ‘Pakinat’ Category

Politiikkaa ja kvanttifysiikkaa

Mitä ihmeen yhteistä voi olla kvanttifysiikalla ja politiikalla? Äkkiseltään ajatellen ei mitään. Eihän niitä kumpaakaan ymmärrä edes Erkkikään. Entäpä jos kuitenkin on? Voisihan sitä ajatella, että poliittinen päättäjä on atomi ja äänestäjä on fotoni.

Politiikan ymmärtämiseksi on ymmärrettävä, että kvantittuneiden asioiden ymmärtämisen kannalta oleellista on ymmärtää, että keskeisiä asioita tapahtuu kunhan niihin ei kiinnitetä huomiota, mittaa niitä…

Eräs yhteinen tekijä saattaisi olla lomittuminen. Siinä erossa olevat atomit ja fotonit käyttäytyvät kuin olisivat yhteydessä toisiinsa. Politiikassakin äänestäjät ja poliitikot ovat tavallaan yksi ja sama kokonaisuus. Poliitikot olettavat olevansa vuorovaikutuksessa äänestäjien kanssa. Äänestäjät puolestaan eivät aina tunne samoin. Kvanttifysiikassa tämä yhtälö päätyy manipulointiin. Näinhän se on politiikassakin.

Kvanttifysiikassa käytetään mittauslaitteita, joita politiikassa vastaavat vaalit. Vaaleilla pyritään ennustamaan ja vaikuttamaan tulevaisuuteen. Vaaleissa puolestaan on suuri joukko passiivisia tarkkailijoita, jotka jättävät äänensä käyttämättä. Myös kvanttifysiikassa on passiivisia tarkkailijoita, jotka vain tarkkailevat, mutta eivät osallistu.

Kun hallituspuolueiden eduskuntaryhmissä liikkuu erilaisia esityksiä hallituksen suuntaan ja nämä esitykset yhtyvät, syntyy esitysten summa-aalto. Tätä periaatetta kutsutaan kvanttifysiikassa superpositioksi. Tähän liittyy myös politiikassa ilmenevä takinkääntö eli samanaikainen ristiriitainen toiminta eli vatulointi.

Toisin sanoen, jos väittämän todenperäisyyttä ryhdytään tutkimaan, niin väittämä romahtaa eli sitä ei ole koskaan tapahtunut. Tällaista tapahtuu tulevien vaalien alla, joissa käytetään superposition käsitettä lupaamalla samanaikaisesti useissa eri asioissa toisensa poissulkevia ratkaisuja. Tämä voidaan tulkita siten, että poliitikon väittämä tai sanoma on samanaikaisesti tosi ja epätosi.

Suprajohtavuus on politiikassa uusi ilmiö. Se voidaan yhdistää kuitenkin täysin someen. Twitterissä, Instagramissa, Facebookissa jne, tieto liikkuu ajatusta nopeammin ja se myös varastoituu Internetiin ikuisiksi ajoiksi. Kvanttifysiikassa suprajohtavuus liittyy esim. sähkön siirtoon ja varastointiin ilman minkäänlaista hävikkiä. Yhtäläisyyttä ei siis voi kyseenalaistaa.

Eroja sen sijaan politiikan ja kvanttifysiikan välillä on oppimisessa. Kvanttifysiikassa tapahtuu jatkuvaa oppimista, mutta politiikassa ei näköjään opita edes tehdyistä virheistä. Oppimisprosessin huipentumana ollaan tosi lähellä kvanttitietokoneen käynnistämistä. Se tullee korvaamaan kaikki tähänastiset poliittiset prosessit, protokollat ja hallitukset.

Tutkimusten mukaan demokratia onkin tullut tiensä päähän ja vaaditaan sen tilalle sympaattista yksinvaltiutta. Tähän tilanteeseen sopii kvanttitietokone, joka johtaa robottikuntaa maapallolla. Mutta mihin ihmeeseen meitä ihmisiä ja ihmiskuntaa sitten enää tarvitaan? No voihan tosin olla, että YK onnistuu uusiutumaan enne, kuin sille käy kuin Kansainliitolle. Aivan käsittämätöntä kyllä olisi, jos EU:in syntyisi jonkinlainen superpositio ja ongelmat ratkeaisivat kuin itsestään.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Politiikkaa ja kvanttifysiikkaa

Digiloikka

Katselin keittiön ikkunasta kaamosmaisemaa, kun yhtäkkiä orava hyppäsi pitkän loikan palotikkailta suoraan lintulaudalle keskelle auringonkukan siemeniä. Toi oli varmaan se digiloikka, tuli heti mieleeni. Ammattilaisena orava tietysti osui maaliinsa, mutta kuka tietää, mihin digiloikka päättyy? Onko kenties kyse loikasta tuntemattomaan?

Digiloikallahan pyritään lisäämään tehokkuutta ja saavuttamaan säästöjä. On todettu, että siirtymävaiheessa on suuria ongelmia monistakin eri syistä. Organisaatioissa ei ole kouluteta riittävästi ja osa eläkettään varttuneiden asenteista on EVVK. Täydellinen hyödyntäminen vaatii mitä ilmeisimmin myös sukupolviloikan.

Jonkin verran kyseenalaista on myös haave tehokkuuden lisääntymisestä. Yksityinen mesettely työaikana ja roikkuminen naamakirjoissa sun muissa applikaatioissa, on aika lailla työnantajan valvonnan ulottumattomissa. Voi siis olla, että se mikä yrityksen toimintojen digitalisoinnissa voitetaan, hävitään somelle.

Katselin shanghailaisessa metrossa, kuinka jokaisella matkustajalla oli kännykkä kädessä ja sitä näplättiin sivuille vilkuilematta. Suomalaisten peliyritysten menestys ja siirtyminen kansainvälisiin omistuksiin, varmistaa tilanteen. Vielä parivuosikymmentä sitten ihmiset lukivat joukkoliikennevälineissä lehtiä ja kirjoja ja Suomessakin jopa juttelivat keskenään. Sellainen kulttuuri on katoamassa maapallolta.

Kotona Britanniassa tehtiin laaja tutkimus. Siinä todettiin, että eläköityvät ikäluokat osaavat lukea paremmin kuin kouluista valmistuvat. Suomessa taas tutkimusten mukaan jopa 10 % koulusta valmistuvista pojista ei pärjää lukutaidoillaan työelämässä. Vastaavia tutkimustuloksia saadaan eri puolilta kehittyneitä länsimaita.

Viimeisimpänä niittinä olivat Yhdysvaltain presidentinvaalit, joissa gallup-tutkimukset menivät täysin pieleen. Kun tohtori George Horace Gallup aloitti lehtien levikkien tutkimukset 1935 ja äänestäjien tutkimusmittaukset vuotta myöhemmin, tutkimukset tehtiin kasvokkain (face to face). Nyt tehdään vastaavat tutkimukset sähköisesti. Nämä vaalit todistivat, että amerikkalaiset punaniskat (rednecks) eivät perusta sähköisistä kyselyistä. Taitaa Suomessakin olla niin, että perustotuudet löytyvät sieltä huoltoaseman baarista.

Edellä olevilla perusteilla voisi heittää pitkän varjon monille nykypäivän mielipidekyselyille. Joku ihmeellinen ohjelma latasi itsensä läppärilleni, Kun poistin sen, niin se esitti mielipidekyselyn. Otti niin päähän, että valehtelin sinne kaiken mahdollisen ja ajattelin, että repikää siitä. Näitä kyselyjä tulee sähköisesti nyt niin paljon, että alkaa raivostuttaa.

Sähköiset ja digitaaliset toiminnot eivät siis taida olla pelkkää hunajaa. Jos digitaalisuus vähentää lukutaitoa niin, on varsin todennäköistä, että se vähentää myös kirjoitustaitoa. Kun nyt vielä kaunokirjoituskin poistetaan oppiaineista ja siirrytään sormenjälkitunnistukseen eli takaisin puumerkkiin, miten säilytetään korkea sivistystaso? Kuka osaa kirjoittaa muutaman ajan kuluttua kynällä paperille?

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Digiloikka

Lahtelainen paradoksi

Lahtelaiset päättäjät tekevät ristiriitaisia päätöksiä. Samat päättäjät, jotka yrittävät elvyttää keskustaa suurella rahalla, elvyttävät myös eteläistä keskustaa vielä suuremmilla summilla. Keskustan elvyttämisen perusteena on ainoastaan, että niin tehdään muuallakin Euroopassa. Lahdessa vain on unohdettu se, että keskustat Euroopassa ovat vähintään 500 vuotta vanhempia ja niiden kadut nykyliikenteelle vaikeita ellei mahdottomia. Kävely sen sijaan näissä keskustoissa onnistuu.

Tämä on johtanut Lahden päättäjät kaventamaan keskustan katua eli entistä Hämeen härkätietä siten, että vain Viipurin suunnasta pääsee kulkemaan katua länteen. Itään pääsyä joutuu käyttämään muita reittejä kuten uutta eteläistä kehätietä. Kehätie puolestaan on päätetty rakentaa kulkemaan Keskon Citymarketin ja Hämeenmaan Prisman kulmilta. Tämä kehätien linjaus on kallis ja se kilpailee keskustan eheytyksen kanssa.

Historiallinen näyttö on siksi vahva, että vaikka keskustan julkisivut kullattaisiin, niin keskustan vetovoima ei tule riittämään eteläisen kehätien vetovoimalle. On myös kovasti korostettu sitä, että kehätien varteen tulee sitten lisää tilaa rakentaa uusia marketteja, jotka sitten houkuttelevat asiakkaita keskustasta ja muualtakin Suomesta. Ei puutu kui8n, että Ikea panisi sinne pytinkinsä pystyyn. Sen jälkeen voisi torille pystyttää suuren ristin, jossa lukisi: Tässä lepää entinen Lahden keskusta!

Tästä on jo julkisesti varoittelut alueen kauppiaitakin keskustan eheytystä johtava Viitamies. Hän ei kuitenkaan kertonut, miten kauppiaat voisivat asiaan varautua. Paikkaan sidottu kivijalkakauppa ei voi juuri houkutella asiakkaita ilmaisella pysäköinnillä tai halvoilla hinnoillakaan. Ainoa apu tähän voisi löytyä kiinteistön omistajilta vuokria laskemalla.

Huomattavasti halvempi kehätien linjaus olisi kulkenut Ala-Okeroisten tietä Renkomäkeen, mutta eihän Lahdelle kelpaa mitkään halpisratkaisut. Veronmaksajilla kun on rahaa niin, ettei pytylle taivu. Toisaalta alueella toimivilla yrityksillä ei ole ollut yhtä paljon lobbausvoimaa kuin Keskolla ja SOK:lla. Vähän tietysti helpottaa sisääntulotien nelikaistaistaminen. Kauppojen löytämiseksi pitääkin sitten laittaa tarpeeksi korkea pylon, jotta näkyy ohitielle.

Minun nuoruudessani Lahden keskustassa oli hyvin vilkasta kävelyliikennettä. Tosi ei autojakaan vielä ollut kovin paljon. Jengi käveli Mariankatu, Aleksi, Rautsikka, Hämeenkatu ja takaisin Sinuhen eteen. Ei silloin tarvinnut edes käyttää suojateitä. Nyt Lahden väki harmaantuu kovaa vauhtia, eikä oikein ole kiinnostunut katselemaan kivijalkakauppojen näyteikkunoita. Nuorisokin näyttää viihtyvän ihan kiusaksi asti Trion lämpimissä tiloissa. Rollaattorilla liikkuminen torilla on hankalaa, koska silmälasit eivät tahdo pysyä nenällä.

Kuluttajilla on valinnan vapaus. He voivat valita tasan tarkkaan, missä käyvät kuluttamassa. Siihen ei pakottaminen tai hurskaat toiveet auta.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Lahtelainen paradoksi

Poltetun maan taktiikka

Kirjoitin Etelä-Suomen Sanomiin jutun yrittäjien oikeudellisesta asemasta. Siinä arvostelin kolmikantaa siitä, että Suomen Yrittäjät on jätetty ulkokehälle. Suomen suurinta työllistäjien yhdistystä katsottiin Etelärannasta ja Hakaniemestä aivan, kuin ne olisivat jotakin outoa Kehä kolmosen ulkopuolella. Saman lehden Näppis-palstalla minulle vastattiin nimettömästi, että ei kaikki ole ay-liikkeen syytä.

Toden totta, ei olekaan. Suurin syyllinen yrittäjäjärjestön sorsimiseen on EK:n edeltäjän Suomen Työnantajain Keskusliitto. Liittoa johtivat kovapalkkaiset ilman henkilökohtaista vastuuta olevat palkkajohtajat. Heidän ajatusmaailmansa ja tavoitteensa olivat hyvin kaukana siitä, mitä itse taloudellisen vastuun kantavien yrittäjien tavoitteet ovat.

Näistä näkemys-, kokemus-, ja kulttuurieroista johtuvat ristiriidat eivät antaneet yrittäjille mahdollisuutta osallistua kolmikannan tupopöytiin. Tästä huolimatta nämä yrittäjät työllistävät nyt suurimman osan avoimen sektorin työntekijöistä. Nämä yrittäjät ovat suurimmalta osaltaan paikkaan ja Suomeen sidottuja. Heidän mahdollisuutensa nojaavat paikalliseen sopimiseen. Tämän torjumiseksi esiin vedettiin luottamuskortti. Kuinka moni EK:n neuvottelijoista on käynyt sopimassa duunarin kanssa asioita?

Sanotaan, että bisneksellä ei ole isänmaata. Tätä todistavat monet suomalaisetkin suuret ja kansainvälistyneet yritykset. Ne ovat sijoittaneet tuotantojaan eri puolille maailmaa lähemmäs globaalia kysyntää. Näin pitääkin olla, jotta maailmalla pärjää. Kyseenalaista sen sijaan on, miksi näiden yritysten johtajat saavat päättää yksioikeudella Suomessa toimivien yritysten kilpailukyvystä kansainvälisillä markkinoilla.

Kun Metsäteollisuus on nyt lähdössä eli tekemässä Foxitit, niin näyttää siltä, että EK ei enää pysty edustamaan edes kaikkien jäsentensäkään etuja. Globalisaatio on kiistatta alkanut vaikuttaa myös EK:n sisäiseen rakenteeseen. Eri alojen erilaiset intressit jakavat mielipiteitä EK:ssa ja synnyttää ristiriitaisia vaatimuksia ja näkemyksiä. Esimerkkinä tästä on syntynyt kiky-sopimus. Selityksistä huolimatta tämä oli varmaan eräs painava syy Foxitiin.

Sen sijaan paikallisesta sopimisesta ei päästy pitkästä väännöstä huolimatta sopimukseen. Näin ollen yli 90 % maan yrityksistä ei juuri hyötynyt tästä kolmikannan kasvojen pesusta mitään. Tällä sopimuksella ei siis kunnioitettu lainkaan niitä yrittäjiä, jotka toimivat omalla taloudellisella riskillään. Johtaako tämä samaan kuin 1990-laman aikana? Silloin uhrattiin pankkien alttareille jopa 50 000 yritystä. On väitetty, että näistä yrittäjistä jopa yli 10 000 päätti päivänsä oman käden kautta.

Jäljelle jäävät velkakierteisiinsä vangitut saavat nyt yhteiskunnalta asumistukea, toimeentulotukea jne. jopa reilut 2 miljardia vuodessa. Pankkien piikki on siis edelleen auki. Onko tehty kiky-sopimus jatkoa tälle poltetun maan taktiikalle? Kuinka kauan meillä on varaa uhrata yrityksiä ja yksinyrittäjiä? Pitää alkaa Suomessakin hiljalleen uskoa, että globalisaatio on kilpailukyvyn verenvuototauti. Tautiin on lääkkeitä, mutta verenluovuttajiksi joutuvat kaikki!

Kommentit pois päältä artikkelissa Poltetun maan taktiikka

Konserniyhtiöiden iso kuva?

Kun Kyvo 1 alettiin suunnitella, niin sitä varten perustettiin työryhmä, jonka jäsenenä minäkin olin. Työryhmän vetäjänä toimi teollisuusneuvos ja alan pioneeri Lars Larsson. Toimijoina olivat silloin Lahden kaupungin sähkölaitos ja Imatran Voima (IVO). Yhtiö oli tuolloin nimeltään Lahden Lämpövoima. Voimala otettiin käyttöön lämmön ja sähkön tuottaja 1976, jolloin minä työskentelin Lontoossa. Lahti Energiasta ei tuolloin edes haaveiltu.

Tämä ei kuitenkaan ollut Lahden ensimmäinen kaukolämpölaitos. 1950.luvun lopulla Lahden saha (Rauma-Repola) uusi voimalaitostaan. Se tuotti sähköä Lahden Lasitehtaalle ja myös kaupungin verkkoon. Samassa yhteydessä tehtiin myös kaukolämpöverkko linjalle Vesijärvenkatu-Kirkkokatu-Kartano-Lahdenkatu. Verkko myytiin myöhemmin Lahden kaupungille.

Muistini mukaan Lahti Energian tärkein puuhamies oli Lars Larsson. Hänet valittiin Lahden kaupungin sähkölaitoksen johtoon 1967, ja kun hän 27 vuotta myöhemmin jäi eläkkeelle, Lahden energiahuollon tila oli erinomainen ja energian hinta maan halvin. Pitkälti Larssonin työn tuloksena sähkölaitoksesta kehittyi nykyaikainen kunnallinen liikelaitos ja itsenäinen energiayhtiö.

Perustamisen syitä on varmaan monia ja yksi niistä oli urbaanin legendan mukaan se, että Lars kyllästyi poliitikkojen jatkuvaan päsmäröintiin, jonka tarkoituksena oli vain sulkien kerääminen hattuun. No onhan meillä tämä Intiaanikukkula, vaikkei se asiaa selitäkään. Tärkein syy lienee ollut kuitenkin kaupungin jatkuva rahapula. Niinpä Lahti Energiasta muodostui Lahden kaikkien omaisuuksien siirtelyn äiti. Kaupunki myi Lahti Energialle ylihintaan omaisuuttaan tarpeen mukaan.

Aikaisemmin lämpö- ja sähkötulot olivat sataneet suoraan kaupungin laariin, mutta nyt ne kiersivät Lahti Energian kautta. Näillä tuloilla rahoitettiin ostot kaupungilta. Jotenkin tämä vaikuttaa rahan siirtelyltä taskusta toiseen. Ahneudessaan päättäjät ehkä unohtivat, että osakeyhtiö Lahti Energia joutuu maksamaan voitoistaan yhteisöveron, jota kaupungin oma laitos ei maksanut. Hävisivätkö veronmaksajat tässä kaupassa? Nyt kaupungilla ei ole enää muuta myytävää Lahti Energialle kuin homekoulut.

Tätä asiaa ryhdyttiin sitten korjaamaan samalla tavoin kuin veroparatiisiyhtiöitä käyttävät terveyspalveluyritykset. Vaikka Lahden kaupunki ei toiminutkaan veroparatiiseissa, niin menetelmät olivat samoja. Perustettiin konsernipankki, jonka kautta Lahti Energialta perittiin ylisuuria korkoja ja kuluja. Verottajakin jopa tutki asiaa, mutta jostain syytä se vaikeni asiasta. Kaupungille kuitenkin korkotulot olivat tietenkin verovapaita ja niillä pienennettiin Lahti Energian yhteisöveroja.

On vaikea sanoa, kumpiko järjestelmä olisi ollut edullisempi kaupungin laitos vai osakeyhtiö. Ainakin poliitikot kinuavat ja pääsevät hallituksiin ilman sen kummempia pätevyysvaatimuksia. Tietysti kaupungin tarkastuslautakunta voisi tehdä vertailevan laskelman siitä, kumpi ratkaisu olisi veronmaksajien kannalta paras. Larssonin aikana Lahden energiahuollon tila oli erinomainen ja energian hinta maan halvin. Nyt ei näin ole. Yksi syy tietenkin on se, että yhtiö ei ole voinut varautua uusiin investointeihin, koska kaupungin poliitikot ovat aina ”kupanneet” kassan pohjia myöden.

Normaalisti ammattimaisessa ohjauksessa toimivat yhtiöt varautuvat uusinvestointeihin. Kunnallisissa yhtiöissä ajatellaan vain sitä, miten konserniyhtiöltä saisi eniten rahaa tässä ja nyt. Tulevaisuudesta viis! Nyt sitten joudutaan taas investoimaan lainarahalla ja sama oravanpyörä pyörii. Minähän en kuitenkaan voi tietää kaikkea niin, kuin hallituksen puheenjohtaja sattuvasti toi julki.

Vastakkainen esimerkki on LSKT. Tätä yhtiötä luotaessa yksi kaupungin osasto siirrettiin suoraan yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä. On vaikea kuvitella, kuinka päätöksentekijät olettivat tällaisen yhtiön toimivan vapailla markkinoilla. Kukaan organisaatiossa ei ollut koskaan joutunut myymään yhtään mitään. Asiakaskontakteja ei ollut, eikä minkäänlaista kokemusta asiakaspalvelusta. Ainoa varmasti ennustettava asia oli se, että näin voidaan henkilökuntaa vähentää siten, että irtisanomiset eivät mene kaupungin ja poliitikkojen piikkiin. Mutta aika kalliiksi sekin tie tuli. Tosin siihen kait saatiin ulkopuolisia kustannusten jakajia mukaan.  No, mutta raha ratkaisee ja poliittinen muisti on tunnetusti lyhyt.

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Konserniyhtiöiden iso kuva?

Saavutetut edut

Nuoremmat sukupolvet ovat muuttaneet käsitystä yrittäjistä ja yrittäjyydestä. Siitä huolimatta julkisessa sanassa yrittäjiin kohdistuu edelleen melkoista kritiikkiä. Näppiksessäkin on päivittäin ainakin yksi yrittäjiä ja johtamista koskeva tölväisy. Puolustavia kommentteja ei paljon näy. Somesta ei kehtaa edes puhua.
Kun nyt yritetään sorvata jälleen kerran yhteiskuntasopimusta, niin ay-liikkeessä ymmärretään Suomen vaikea tilanne, mutta… Sen jälkeen mielipiteet alkavat olla kuin kumpujen yöstä. Puheet johtavat aina saavutettuihin etuihin ja paikalliseen sopimiseen. Paikallisesta sopimisesta halutaan keskustella vain EK:n kanssa, koska se edustaa vain pientä murto-osaa Suomen yrittäjistä. Ilmeisesti pelätään, että jos pelisäännöt tulevat hallitukselta, niin kaiken kokoiset yritykset ja yrittäjät pääsisivät päättämään omista asioistaan.
Käännetäänpä siis koko asia toisinpäin, eli mistä kaikista saavutetuista eduista yrittäjä joutuisi tai suorastaan haluaisi luopua. Yrittäjillä ei ole yleissitovaa työehtosopimusta eikä minimipalkkaa. Yrittäjiä ei koske työaikalaki, joten työaika on vähintään 18/7. Kun ei siis ole työaikaa, niin ei ole ylityökorvauksiakaan. Rekkayrittäjillä kyllä on työaikarajoituksia. Entä sitten kesälomat? Lomalaki ei koske yrittäjiä, joten kesälomat ovat enimmillään muutama pitkä viikonloppu. Ei ole lomarahoja, joten lomat on itse kustannettava ja loma-aikojen mahdolliset tulonmenetykset kärsittävä. Eläkkeetkin on maksettava itse eli lisättävä tuotteen hintoihin.
Sitten vielä tämä riskipuoli. Yrittäjä yrittää omalla riskillään. Pankkiherrojen ensimmäinen kysymys onkin lainaa tarvittaessa, että asunto sitten kaniin. Senkin oikeasta arvosta huolitaan vain puolet. Jos yritys menee nurin, niin työntekijä saa korvauksen palkkaturvasta, mutta yrittäjä ei mistään. Sen sijaan tulee vouti. Ei ole vaikea ymmärtää tavallisen ay-liikkeen jäsenenkään, että yrittäjä haluaisi luopua kaikista edellä olevista saavuttamistaan eduista enemmän kuin mielellään.
Vuosikymmenten saatossa ei yrittäjillä ole ollut puolustajia. Heidät on tässä konsensus Suomessa suljettu kolmikannan ulkopuolelle. Silloin, kun suuret ikäluokat rakensivat yrityksiään, niin kolmikanta oli ay-liike, punamulta ja EK. Näitä osapuolia ei tavallinen yrittäjä kiinnostanut. Sanotaan, että sitä niittää, mitä kylvää. Nyt on tullut niiton aika. Suomesta on parhaillaan häviämässä noin 50 000 teollista yritystä ja ainakin 200 000 työpaikkaa. Uusia ei synny tilalle, koska uudetkaan yrittäjät eivät voi luopua entisten yrittäjien saavuttamista eduista. Miksi siis ottaa riski perustamalla teollinen yritys?

Kommentit pois päältä artikkelissa Saavutetut edut

Maitoa kiitos!

Kaikkien lehmien äiti varmaan kääntyisi haudassaan, jos tietäisi, mitä maidoille nykyisin tehdään meijereissä. En uskalla edes kuvitella, mitä nykyiset lehmät sanoisivat, jos osaisivat puhua, tai tekisivät, jos osaisivat lentää. Koko sota-aikaisen nuoruuteni nautin maidosta ja kirnupiimästä naturel. Välillä sitä nautittiin lämpimänä, mutta useimmiten karjakeittiössä viilennettynä. Hyvää oli!
Lopetin kuitenkin maidon juomisen kuin seinään, kun meijerissä pomona työskennellyt kaverini kertoi, mitä maidolle siellä tehtiin. En minä oikein ymmärtänyt, millä eri tavalla Suomessa maito pastöroidaan. Sen kuitenkin ymmärsin, että ensin maito tapetaan viimeistä maitohappobakteeria myöden.
Sitten sitä aletaan jalostaa eri tuotteiksi. Erityisesti mieleen jäi tämä kevyt maito, joka tosin ei ole vettä kevyempää, mutta niin kevyttä, että siihen pitää lisätä väriaineita. Ennen vanhaan tätä sanottiin kurriksi, eikä se oikein kelvannut edes kissoille. Nykyisissä meijereissä mennään niin pitkälle, että kukaan ei sitä ostaisi ilman värjäystä.
Muihin maitotuotteisiin lisätään sitten kemiallisesti niitä aineita, jotka siitä on tapettu ja ripaus vitamiineja ja kauppa käy. No meijerien tarkoitushan on tehdä bisnestä ja mikäpä siinä, jos kuluttajat sitä haluavat. Tässä meidän maidossa on vain sellainen vaara, että jos sitten ulkomailla juo paikallista maitoa, niin siitä voi tulla vatsanpuruja. Tästäköhän ne Suomen jääkiekkoilijatkin Moskovassa kärsivät? Tosin siellä voi vodkakin olla erilaista.
Kun asustelimme Englannissa, niin siellä tuotiin aamusella maitopullot portaille. Voitakin sai, jos tilasi. Ihmettelin siellä kovasti, miten se maito maistui niin erilaiselta kuin suomalainen maito. Kertoivat taas jotain siitä, että Suomessa maito pastöroidaan toisin kuin Britanniassa. Voisikohan sitä brittiläistä maitoa ryhtyä tuomaan Suomeen. Saattaisihan se kyllä olla, että suomalaiset hygienia fanaatikot määräisivät sen tullissa tapettavaksi. Tosin brittiläiset kyllä ostivat riemurinnoin halpaa suomalaista voita.
Se on tämä maito aika merkillinen tuote. Sillä on kuulemma kaikenlaisia lääketieteellisiä vaikutuksiakin. Sen pitäisi vahvista luustoakin jos päivät pääksytykseen sitä juo. Toisilla taas, ja aika suurella ja kasvavalla joukolla, on maitoallergiaa. En muista koskaan lehmän maitoa juoneiden sellaiseen sairastuneen. Maitoahan myytiin tonkista maitokaupoissa omiin astioihin. Siinä oli tämä kuljetusketjukin aika riskaabeli.
Joku lääkäri kyllä joskus sanoi, että kun sitä nuorena elää kunnon bakteerikylvyssä, niin siitä se vastustuskyky kasvaa. Maidossahan niitä terveyttä edistäviä bakteereja oli ennen, kuin ne tapettiin. Eivät taida nämä synteettiset korvata sitä aitoa. Maatiloilta sitä aitoa vielä saa. Voi vaikka parantaa maitoallergiankin. Mistä sitä tietää? Mistähän saisi sitä entisajan ”tinkimaitoa”?

Kommentit pois päältä artikkelissa Maitoa kiitos!

No Kia

Olen käytännössä koko työurani eli yli 40 vuotta joutunut toimimaan insinöörien ja kauppamiesten tulkkina, koska minulla on molemmat koulutukset. Toiminta oli hyvin aktiivista puunjalostusteollisuudessa 1960-luvulla, kun uusia tuotteita lanseerattiin markkinoille. Hieman sen jälkeen Suomeenkin iski trendi, jonka mukaan asiakas on kuningas ja teollisuuden pitäisi suunnitella asiakaslähtöisiä tuotteita.
Tässä vain pääsi käymään niin, että tuotteita insinöörit kyllä suunnittelivat, mutta asiakkaat pääsääntöisesti lähtivät. Se, että asiakkaat äänestivät jaloillaan, johtui kahdesta syystä. Suomalaiset insinöörit suunnittelivat liian hyviä tuotteita. Niiden elinkaaret olivat hyvinkin 20 – 30 vuotta. Globaaliteollisuus alkoi kuitenkin suunnitella liedet, pesukoneet, pölynimurit jne. vain 3 – 5 vuotta kestäviksi.
Lyhyt elinkaariset tuotteet olivat huomattavasti halvempia ja kilpailivat hinnoilla suomalaisten tuotteiden kanssa. Hyvien tuotteiden myyminen edellyttää täysin toisenlaista markkinointia, kuin mihin suomalaiset olivat tottuneet. Suomi oli tässä suhteessa jäänyt paljon jälkeen Ruotsista ja Keski-Euroopasta. Vielä 1970-luvulla ei edes Helsingin Kauppakorkeakoulussa voinut suorittaa ekonomin tutkintoa pääaineena markkinointi. Tämän johdosta yritysmaailma perusti yksityisen Markkinointi-Instituutin omiin tarpeisiinsa
Sen pienoinen ongelma oli, että se oli tarkoitettu tukku- ja vähittäiskaupan tarpeisiin. Teollisuuden markkinointiin eli varsinaisille tuotteiden alkulähteille se ei paljon apua tarjonnut. Markkinoinnin periaatteet tosin saatiin iskostettua, mutta se asiakaslähtöisyys jäi arvailujen varaan. Vientimarkkinointi olikin sitten vielä suurempi ongelma. Kulttuurien vaikutus asiakkaiden tarpeisiin ja markkinointiin tulivat vain hieman esiin joissakin suomennetuissa oppikirjoissa.
Brändäys oli myös aivan outo asia suomalaisessa kansainvälistymisessä. Vieläkin asiakas voi todeta vaikkapa shoppaillessaan Triossa, Karismassa, Itä-Keskuksessa jne., että ruotsalaiset ovat brändäämisessä meitä valovuosia edellä. Kuluttajatuotteissa oikeastaan ainoa kansainvälisesti tunnettu brändi taitaa olla Marimekko. Jotenkin se tunnistetaan suomalaiseksi designketjuksi.
Tunnetuin brändi oli tietenkin Nokia, mutta kansainvälisessä mittakaavassa sen katsottiin olevan aasialainen, japanilainen tai jopa ruotsalainen, joka oli sinällään jo loukkaus. Eiväthän globaalit markkinat tienneet, että Nokia on suomalainen paikkakunta. Kaiken lisäksi kansainvälisessä kielenkäytössä Nokia alkoi ääntyä No Kiaksi, joka vielä hämäsi lisää Nokian todellista alkuperää.
Nokian uho ja tuho on johdettavissa yllä olevasta pitkästä aasinsillasta. Nokian alku perustui visioon puhelinliikenteen langattomuudesta. Aina vuosituhannen vaihteeseen asti kaikki meni tämän vision mukaan. Sitten tapahtui se tyypillinen suuruuden ongelma eli sortuminen omahyväisyyteen. Muut kansainväliset kilpailijat näkivät asiakkaiden tarpeiden kasvun ja uusien trendien syntymisen.
Nokian insinöörit näkivät myös tämän, mutta ylin johto ja hallitukset ilmeisesti eivät. Silmissä kiilsivät vain optiot. Markkinoille tulivat kosketusnäytöt ja ne iskivät Nokiaan kuin nyrkki nenään. Nokian puhelimia ei pelastanut edes valmistuksen siirtäminen halpatuotannon maihin. Se on kuitenkin fakta, että ilman Nokiaa, matkapuhelimet olisivat tulleet nykyisessä määrin markkinoille 10 – 15 vuotta myöhemmin.
Kun Suomesta hävisivät kestokulutushyödykkeiden valmistajat liian hyvän laadun vuoksi, niin jotain sentään jäin. Sellaiset tuotteet joita insinöörit myyvät insinööreille, pitävät nyt Suomen lippua ylhäällä. Nämä edustavat raskasta metalliteollisuutta ja porskuttavat pörssilistojen kärjessä. Näiden tuotteiden markkinointi on kuitenkin pitkälle riippuvainen globaalien markkinoiden suhdanteista. Suhdanteita on myös mahdollista tasoittaa. Näin on tehnyt esimerkiksi hissiyhtiö Kone. Silloin, kun markkinat vetävät henkeä, niin hissejä ja muita laitteita huolletaan ja korjaillaan.
Kilpailu kuitenkin kiristyy jatkuvasti. Jo kymmenkunta vuotta sitten Lappeenrannassa tehtiin arvio, jonka mukaan Suomessa tarvittaisiin noin 2000 markkinointitaitoista diplomi-insinööriä vuosittain pelkästään pitämään yllä sitä tuotantoa, mikä meillä nyt on. Tuotantotaloutta on koulutettu jo vuosikymmeniä ja hyvä niin. Teknisesti yhä vaativammat tuotteet vaativat kuitenkin teknisesti osaavia markkinoijia, joita on ryhdyttävä kouluttamaan ennen, kuin on liian myöhäistä.
Hyvä tuote ei enää myy itse itseään, vaan se on pystyttävä perustelemaan asiakkaalle vakuuttavasti!

Kommentit pois päältä artikkelissa No Kia

Työttömyyden torjuntaa

Työttömyys ja uusiutuva energia tuntuvat olevan tärkeimpiä päivän puheenaiheita. Niillä vai8kuttaisi olevan ainakin yksi yhteinen nimittäjä. Työttömät voisivat tuottaa energiaa. Jos sähköyhtiöt eri puolilla Suomea hankkisivat poljettavia generaattoreita, niin niillä voisi tuottaa melko puhdasta energiaa.
Ansiosidonnaisella tai muulla työttömyyspäivärahalla toimeentulevat henkilöt voisivat polkea osan päivästään näitä generaattoreita ja tuottaa sähköä. Valtio maksaisi lisäksi saman syöttötariffin mukaista korvausta, kuin tuulivoimaloillekin maksetaan. Osalla tästä rahasta katettaisiin polkulaitteiden investointeja ja loput käytettäisiin polkijoiden tuotantopalkkioihin kilowattien mukaan.
Paitsi, että tällä saataisiin puhdasta energiaa, se myös pitäisi työttömät kunnossa tulevia työtehtäviä varten. Asialla olisi kuitenkin kaksi kovaa vastustajaa. Kuntosalit olisivat ehdottomasti vastaan kuten myös vasemmisto. Vasemmistolle ja ay-liikkeelle työttömyyskorvaus on saavutettu etu, eikä sen ehtoihin sovi puuttua. Sohvalta siirtyminen tositoimiin vaatii ehdottomasti tiukat kolmikantaneuvottelut.

Kommentit pois päältä artikkelissa Työttömyyden torjuntaa

Mikä meitä vaivaa?

Vierailin hiljan etelävirolaisessa maalaiskoulussa. Kun astuin opettajan kanssa luokkaan, kaikki teini-ikäiset nousivat kohteliaasti seisomaan ja istuivat vasta luvan saatuaan. Siellä ei istuttu jalat pulpetilla ja pipo päässä. Palasivat mieleeni omat kouluajat ja aloin ihmetellä tätä nykymenoa.
Jos tässä kelaa aikoja taaksepäin, niin alkoiko tämä kaikki siitä paljon kehutusta peruskoulu-uudistuksesta vai jo aikaisemmin. Jotenkin kuitenkin ajatukset palaavat hippiaikaan 1960-luvun antaa kaikkien kukkien kukkia. Itse asiassa amerikanenglannin hippie-sana on peräisin siltä paleoliittiseltä ajalta ja siltähän se meno ajoittain näyttikin.
Ennen hippikautta vieraita ihmisiä ja etenkin vanhempia teititeltiin. Sittemmin ulkomailla hippeilleet alkoivat sinutella kaikkia, koska ajattelivat, että eihän englanninkielessä ole eroa sinuttelulla ja teitittelyllä. Heiltä jäi huomaamatta se, että englanninkielessä Mr., Mrs., Miss., Sir ja Madam ovat teitittelymuotoja. Saksassa teititellään samalla työpaikalla toisiaan ja sinunkaupat tehdään usein vasta juhlittaessa eläkkeelle lähtöä.
Ennen tämän jälkiteollisen palveluyhteiskunnan syntyä vanhemmille ihmisille ja naisille oven ja paikan tarjoaminen yleisissä kulkuneuvoissa oli maan tapa ja arvostuksen osoitus. Nyt tällaiset vanhat tavat ovat kadonneet ja kauppakassikin on tärkeämpi penkillä kuin jalkavaivainen vanha. Palveluyhteiskunta ei siis nähtävästi ole palveluja parantanut, vaan käytöstavat ovat valuneet alas viemäristä.
Pisa tuloksista huolimatta tutkimusten mukaan luku- ja kirjoitustaito ovat heikentyneet. Tästä on vähän syytelty tietokoneita, mutta luulen, että vika on opetuksessa. 1980-luvun alussa, kun oli oikein kiire todistaa uuden peruskoulun kaikkivoipaisuutta, oli sen todistamisella kova kiire. Muistan, että opetusohjelmaan kuului, että lukemaan pitää oppia ensimmäisellä luokalla ennen joulua.
Ei siis ollut aikaa opettaa kaikkia oppilaita tavaamaan. Ollessani armeijassa 1962, meillä oli muutamia alokkaita, jotka eivät olleet käyneet rippikoulua, mutta kyllä he osasivat tavata. Nyt luotetaan siihen, että tekstinkäsittelyohjelmat hoitavat tavutuksen. Se ei kuitenkaan tavuta luettaessa. Aleksis Kiven kirjoissa tavaamisen opettaminen oli esimerkillistä.
Kaupungistunut jälkiteollinen yhteiskunta on siis vienyt mennessään suurimman osan vanhoista vuosisatoja vakiintuneista käytöstavoista. Kiireinen koulumaailma, jossa kuitenkin maisteriksi valmistuminen kestää hyvinkin liki 30 vuotta, näyttää vievän myös mennessään suurelta joukolta luku- ja kirjoitustaidon. Lyhenisivätkö opiskeluajat yhtään, jos perusteet olisi kunnolla opittu?

Kommentit pois päältä artikkelissa Mikä meitä vaivaa?

WP Login