Archive for the ‘Pakinat’ Category

Heräteverotus

Kaikkihan tuntevat käsitteen heräteostos. Maailman sivu verotus on myös perustunut erilaisiin ahaa-elämyksiin. Ministeriön virkailijat ovat kahvitunneillaan miettineet, että mistähän voisi vielä verottaa? Tai sitten ovat kävelleet vaikka Tammelan torilla ja huomanneet, että hei täällähän ei makseta myynnistä alveja.

Tämä on johtanut mm. Suomessa tilanteeseen, jos veropohja on niin laaja, että seinät ja katto ovat niin kaukana horisontissa, että niitä on mahdotonta nähdä. Siksi veropohjan laajentaminen alkaakin jo kysellä mielikuvituksen rajoja. Nykyisen hallituksen aikana on esitetty erityisen paljon uusia veroja ja sitten vedetty niitä takaisin.

Kaikki alkoi aikoinaan siitä, että veroja maksettiin tavaroina eli veroparseleina. Näitä veroja kannettiin kruunulle, kirkolle, paikalliselle hallinnolle ja oikeudenkäytölle. Veroksi katsottiin myös se, kun kuninkaalle annettiin ratsu ja ratsumies 30-vuotiseen sotaan. Joskus 1600-luvulla verotusoikeus siirtyi aatelistolle, joiden läänitykset perustuivat verotukseen. Se oli silloin Ruotsin vallan aikana ja Venäjän vallan aikana herätteet olivat toisenlaisia.

Vuonna 1915 kansalla oli jo niin hauskaa, että tsaari päätti panna vähän jarruja päälle ja lanseerasi Huviveron. Sitä kannettiinkin aina vuoteen 1981 saakka, joten joku saattaa sen vielä muistaakin. Huviveron piiriin kuuluivat mm. konsertit, lavatanssit, teatterit, elokuvat ja tivolit. Huviveron tarkoitus oli velvoittaa huvitilaisuuksien järjestäjät ja välillisesti myös yleisö osallistumaan yhteiskunnan palvelujen kustannuksiin. Kalleimmillaan vero oli jopa 40 % lipun hinnasta. Veroa kyllä kierrettiin lausumalla runoja tai siis laulamalla ilman nuotteja.

Oli siinä verotarkastajilla töitä, kun kävivät kaikki latojen latotanssit kyttäämässä ympäri Suomea. Taisi siinä hyytyä hymy niin kansalta kuin verottajaltakin. Nyt huvivero on aivan ilmeisesti korvattu YLE-verolla, joka sekin saa kansan suupielet alaspäin. Lisäksi ehdokkaina ovat olleet venevero, moottoripyörävero ja mitä niitä nyt olikaan. Kaikkien tarkoitus on kuitenkin ollut yleisen ja julkisen ilonpidon ja hymyilyn hyydyttäminen. Kansalle leipää ja sirkushuveja on unohtunut?

Elokuvien verotus päättyi Suomessa kuitenkin vasta paljon huviveron kaatumisen jälkeen vuonna 1994. Useimmat kovan verotuksen luokkaan asetetuista elokuvista olivat eroottisia. Mitä enemmän oli paljasta pintaa ja seksiä, sen korkeampi oli vero. Veron tuoton pudottivat kuitenkin vhs-videoiden yleistyminen myös Suomessa 1990-luvulla. Tästä syystä elokuvavero ei enää juurikaan kerryttänyt valtionkassaa.

Vanhanpojan ja -piian vero tarkoitti Suomessa kovennettua verorasitusta 24 vuotta täyttäneille naimattomille, lapsettomille kansalaisille. Veron tarkoitus oli kannustaa ihmisiä naimisiin ja hankkimaan lapsia. Lisäksi ajateltiin, että yksineläjillä oli varaa maksaa enemmän veroja. Veron suuruus oli asteittainen. Kovin veroluokka oli naimattomilla, jotka maksoivat veroa tuloista riippuen 3–6 %. Seuraavaksi eniten maksoivat veroa naimisissa olevat lapsettomat pariskunnat.

Vanhanpojan vero tuli voimaan 1935 ja se poistui vuonna 1975 henkilöverotuksen kokonaisuudistuksen yhteydessä. Syntyvyyden laskiessa rajusti, olisi tässä kohden varmaan herätteen paikka, jossa veropohjaa voisi laajentaa. Eronneita, karanneita ja sinkkuja voisi kevättalvisin ratsata Lapin huvittelukeskuksissa. Viime vuonna eläkkeelle jäi jo puolet enemmän kuin syntyi uusia kansalaisia. Jos peittoja ei saada heilumaan, niin kohta täällä on enemmän muita kuin meitä. Siinä sitä olisi persuille pureskelemista.

Pelikorttivero syntyi autonomisessa Suomessa vuonna 1842. Jokaisesta pelikorttipakasta oli maksettava osuus valtiolle. Muistan tämän, koska pelikortteja salakuljetettiin laajasti mm Ruotsista ja Ruotsin laivoilta. Tämäkin vero poistui vasta 1983. Koiraverosta on juttua likimain jokaisessa näppiksessä, joten se lienee tuttu kaikille.

Kyllä sitä osattiin muuallakin. Saksassa 1700-luvulla perittiin niin sanottua varpusveroa. Koska varpuset söivät paljon siemeniä, niiden määrää tahdottiin vähentää. Tätä voisi käyttää heräteverona lokkien osalta. Kiinassa alettiin kerätä partaveroa, kun parta 1300-luvulla yleistyi seurapiireissä. Keisari Ming-Taizu Hongwu halusi uuden kesäpalatsin ja keksi uuden veron kerätäkseen varoja. Tätä en suosittele, koska se saattaisi johtaa partakapinaan.

Sitten Euroopassa oli myös peruukkivero, tiilivero, puuterivero jne. Nämähän ovat edelleenkin verotettuja Suomessa, koska kaikista mitä myydään, on maksettava arvonlisävero. Maailmalla on yleinen verotuksen kohde ollut ylellisyydestä verottaminen. Sekin on Suomessa edelleen käytössä tuloveron progression muodossa. Ei siis mitään uutta verotuksen maailmasta! Me tulemme aina olemaan valtaapitävien verotuksen uhrilampaita! Ja verojen lisäksi vielä pitää ottaa velkaa.

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Heräteverotus

Salppurin MM-kisat

Joskus kauan sitten 50-luvulla olin useana vuonna kisoissa myymässä kaikenlaista muistokamaa. Silloin oli väkeä tungokseen asti ja ilotulituksen jälkeisessä ruuhkassa muutama katsoja polkeutui jopa jalkoihinkin. Väkeä oli siis tosi paljon katsomoissa vaikka vielä hypittiin puumäestä. Silloin olivat asiat hieman toisin. Ei ollut televisiota, eikä muitakaan kilpailevia on-line medioita.

Kirjoitin epäilyksistäni 2013 näiden MM-kisojen suhteen ja vielä toisen kerran 2015. MM-kisat toistuvat samoilla paikkakunnilla niin pitkien aikojen päästä, että markkinat ja ihmisten käyttäytyminen ehtivät muuttua ja sukupolvet vaihtua. Näin ollen kisojen järjestäminen ei toimi pelkän urheilun ja oheistoimintojen ehdoilla. Tämän vuoden kisojen järjestäjät törmäsivät käyttäytymistaloustieteenongelmakenttään. Tämän tieteenalan määritelmä on melko pitkä, mutta kansanomaisesti se tutkii, vaihtoehtoja ja onko Matti mahdollisesti kukkarossa.

Sellaisilla urheilulajeilla, joissa tapahtumat ovat koko ajan fyysisesti katsojan silmien edessä, on täysin erilainen tapahtuma markkinoida kuin sellainen, jossa urheilijat vilahtavat vain ohi kiitävien hetkien ajan katsoja silmien edessä. Näköesteitäkin voi joutua kurkottelemaan. Hiihtoreittejä on toki yritetty tehdä niin, että hiihtäjät menevät mahdollisimman usein katsojien ohi, mutta siinäkin on rajansa.

Television katselija sen sijaan näkee koko ajan tapahtumat koko reitiltä sohvan mutkasta ilman näköesteitä. TV:n lisäksi voi katsella läppäriltä, älypuhelimesta tai tabletilta jne. Oheispalvelut ovat lähellä jääkaapissa, baarin tiskillä tai puhelimen päässä pizzakuskista. Oheispalvelut on myös alistettu kilpailulle, kun taas stadionilla ei näin välttämättä ole, joten palvelut ovat ehkä ylihinnoiteltuja. Käyttäytymistaloustieteeseen tämä liittyy siten, että meillä on tuo pakollinen YLE-vero, jota pitää kuolettaa katsomalla kisoja eduskunnan tahdon mukaan televisiosta.

Kisojen järjestäjien on entistä enemmän otettava huomioon markkinavoimat ja niiden synnyttämät trendit. Myös hintakilpailu liittyy samaan sarjaan, koska siinä kilpailevat erilaiset mediat suljetun stadionin kanssa. Silloin, kun tulee tällaisia tappioita, selityksenä on aina, että paikkakunnan yrittäjät hyötyivät niin ja niin paljon. Tällaisessa väitteessä on se hyvä puoli, että miljoonat voi vetää hatusta, eikä kukaan voi väittää vastaan.

Ongelma puolestaan selityksessä on se, että kymmenien miljoonien investoinnit eivät jakaannu oikeudenmukaisesti hyötyvien yritysten ja veronmaksajien välillä. Yritykset maksavat verot voitoistaan, mutta tavalliset veronmaksajat palkoistaan. Kaiken lisäksi veronmaksajat maksavat suurimman osan kustannuksista. Investoinnit osin jakautuvat pidemmälle ajalle, mutta onko velkaisella kaupungilla varaa pitää yllä koko Suomen talviurheilumainetaa?

Mielenkiintoista olisi myös, hyvät veljet, pohtia, miksi tappioiden todellinen määrä piti paljastaa vasta vaalien jälkeen?

Kommentit pois päältä artikkelissa Salppurin MM-kisat

Ilmastonkehitys

Ilmastonmuutos on jatkuvasti esillä eri yhteyksissä. Täältä Suomen vinkkelistä katsottuna ilmaston lämpeneminen vaikuttaa vahvasti vaihtoehtoiselta totuudelta tai jopa virtuaalitodellisuudelta. Nytkin on ollut kylmin kevät vuosikausiin ja jopa muuttolinnut värjöttelevät jossain Baltiassa odotellen Pekka Poudan kertovan lämpenevistä säistä.

Keskustelu ilmaston lämpenemisestä sattuu metkasti aikaan pari vuotta Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Silloin oli jossain juttuja siitä kuinka Neuvostoliiton kylmillä alueilla kymmeniä sääasemia poistui käytöstä rahapulan vuoksi. Onneksi kuitenkin Vienanmeren salmen suulla olevat asemat, jotka ovat toimineet 1800-luvun lopulta alkaen, jäivät toimintaan. Niiden mukaan koko mittausaikana ei vuoden keskilämpötila ole muuttunut lainkaan.

Totta kai ilmaston on lämmennyt, mutta kuten aina tilastojen kanssa leikittäessä, keskiarvot ovat keskiarvoja. Sama tuntuu olevan tilanne ilmastonkin suhteen. Jos jossain oikein kovasti lämpiää, niin jossain varmaan sitten voi säätila viiletäkin. Nytkin on kahtapuolta Suomea hyvin lämmintä jopa poikkeuksellisen lämmintä, mutta meillä poikkeuksellisen kylmää. Keskiarvoissa on normaalia säätä. Kuitenkin lunta sataa Keski-Suomea myöten vielä kesäkuussa. No onhan meillä ollut juhannuspakkasiakin silloin tällöin.

Tilastolliset keskiarvot kertovat omia tarinoitaan, mutta meitä suomalaisia kiinnostaa tämä oma tilanteemme eniten. Onko parta kesäkuussa huurteessa, kiinnostaa enemmän kuin se, että vaikkapa Lontoossa on toukokuussa 28 astetta. Toivottavaa olisi tietää, mikä tähän meidän kotoiseen ilmastoomme oikein vaikuttaa ja miltä tulevaisuus näyttää. Etteivät vain ne meidän metsäiset hiilinielumme vain toimisi myös lämpönieluina.

Esi-isämme eivät varmaan olisi muuttaneet tänne havumajoihin jääkauden jälkeen, ellei ilmasto tällä olisi ollut jotakuinkin subtrooppinen. Vaikkei nyt ihan niin lämmintä tulisikaan, niin voisi kuitenkin vähän lämmetä. Tulee ihan mieleen vanha vitsi, kun äiti jääkarhu ja pentu seilailivat tuolla pohjoisessa jäälautalla. Pentu kysyi äidiltään, että oliko isä varmasti myös jääkarhu. Totta kai oli, vastasi emo. No jos sinä olet jääkarhu ja isä oli jääkarhu, niin miksi minua sitten palelee niin hitosti? Keskiarvoisesti kait ei kumpaakaan palellut.

Kommentit pois päältä artikkelissa Ilmastonkehitys

Opitut kielet unohtuvat

 

Ruotsin kielen oppimisesta eli pakkoruotsista on väitelty vuosikymmenet. Varsinaisia perusteluja ei kuitenkaan ole esitetty, vaan on menty täysin mutu-pohjalta. On ehkä haluttu säilyttää muistot Ruotsin satoja vuosia kestäneestä miehityksestä.

Empiiristä näyttöä on kuitenkin runsaasti olemassa siitä, että kielitaito passivoituu, ellei sitä käytetä säännöllisesti. Opittu kieli myös katoaa ensimmäisenä ihmisen vanhetessa, vaikkei muistissa muuten olisi vikaa. Äidin maidossa opittu kieli, eli äidinkieli, säilyy koko elämän ajan.

Lähdin 1950-luvun lopulla Ruotsiin. Kielitaitoni oli surkea, koska oppikoulussa opetettiin etupäässä kielioppia ja sanoja ja etenkin sanojen taivutusta. Puheen opetus oli vähän kuin aapisen tankkaamista. Ensimmäisessä työpaikassani Ruotsissa työnjohtaja sanoi, että täällä puhutaan sitten vain ruotsia, tai muuten tulee lopputili. Meitä oli samoissa töissä unkarilaisia, suomalaisia, tanskalaisia jne. Ohjattiin vain ilmaisille kielikursseille

Ohjeena oli, että siellä voi käydä opiskelemassa ruotsia iltaisin. Kävin siellä muutaman kerran ja totesin, että paremmin oppii puhumalla ja laittamalla osaamiaan sanoja peräkkäin. Se ruotsin kieli, jota siellä käytännössä puhuttiin päivittäin, ei muistuttanut meille koulussa opetettua kieltä pätkääkään.

Opin Ruotsissa muutamassa kuukaudessa enemmän kieltä kuin viidessä vuodessa Lahden Lyseossa. Palailin sieltä sitten Lahteen opiskelemaan, kun tiskaaminen ja voileipien voiteleminen ei oikein tuntunut omalta jutulta. Kauppaopistossa jouduin sitten heti vaikeuksiin ruotsin kielen lehtorin kanssa. Minun ääntämykseni ei kelvannut hänelle. Suomessa ei puhuta ruotsia tuolla tavoin.

Kokeissa pärjäsin hyvin, mutta arvosana oli aina 5. Kaiken huippu oli, kun loppukokeissa oli 2000 sanan sanakoe. Minulla oli oikein 1994 sanaa, mutta arvosana oli 5-. Päästötodistuksessakin oli viitonen. Se ei minua haitannut, koska kielitaitoni riitti kyllä omiin tarpeisiin. Koulun jälkeen en joutunut koskaan käyttämään ruotsia työurani aikana maailman turuilla. Englanti oli se kieli, jota maailman kaupassa käytetään. Joitakin maita oli, joissa arvostettiin, jos edes yritti puhua paikallista kieltä.

Tosin englannin kielessä on suunnaton määrä murteita. Pitäessäni ensimmäistä myyntipuhettani Amerikassa, asiakkaani istui hiiren hiljaa ja kuunteli. Ajattelin, että olin sanonut jotain väärin ja keskeytin puheeni. Hän katsoi minuun oudosti ja sanoi: ”jatka vaan. Tuo vanhan maan englanti kuulostaa niin eksoottiselta.” Minun aksenttini ei kyllä ollut posh-englantia, mutta olihan se mieleen jäävä kommentti.

Jos sitten palataan tähän pakkoruotsiin, niin sen opettaminen pakollisena on suurta resurssien tuhlausta. Mikäli kieltä ei käytetä aktiivisesti vähintään viikoittain, niin taito unohtuu hyvin nopeasti. Viimeiseksi jää lukutaito. Sitä auttavat suuresti digitaaliset sanakirjat. Kieli myös muuttuu ja kehittyy ajan myötä. Vanhaa ruotsia, venäjää tai mitä tahansa kieltä kutsutaan ”emigranttikieleksi”.

Viime vuosituhannen lopussa jouduin yliopistossa virkamiesruotsin uhriksi. Ajattelin, että pääsen läpi puhumalla ja menin tapamaan rovaniemeläistä ruotsin kielen opettajaa. Hän halusi kuulla minun puhuvan ruotsia, joten siinä sitten haastelimme. Lopuksi hän totesi, että ruotsin kieleni on ”historiallista” ja kehotti osallistumaan muutamille tunneille. Jo ensimmäisellä tunnilla totesin, että mihin on unohtunut kielioppi ja sanojen taivutukset yms.?

Päivitetyssä ruotsissa oli mutkat vedetty suoriksi. Sellaista ruotsia ei puhuttu edes Tukholman kaduilla 1950-luvulla. Sitä paitsi Ruotsissa saa englannin kielellä paremman palvelun kuin, että jos huomaavat suomalaiseksi. Tätä voi kysyä vaikka ahvenanmaalaisilta. Kaiken sotkee vielä lisäksi kansainvälinen some-kieli, josta lainataan sanoja ja lyhenteitä kaikkiin kieliin. Englanti on globaalin kanssakäymisen kieli!

Kommentit pois päältä artikkelissa Opitut kielet unohtuvat

Politiikkaa ja kvanttifysiikkaa

Mitä ihmeen yhteistä voi olla kvanttifysiikalla ja politiikalla? Äkkiseltään ajatellen ei mitään. Eihän niitä kumpaakaan ymmärrä edes Erkkikään. Entäpä jos kuitenkin on? Voisihan sitä ajatella, että poliittinen päättäjä on atomi ja äänestäjä on fotoni.

Politiikan ymmärtämiseksi on ymmärrettävä, että kvantittuneiden asioiden ymmärtämisen kannalta oleellista on ymmärtää, että keskeisiä asioita tapahtuu kunhan niihin ei kiinnitetä huomiota, mittaa niitä…

Eräs yhteinen tekijä saattaisi olla lomittuminen. Siinä erossa olevat atomit ja fotonit käyttäytyvät kuin olisivat yhteydessä toisiinsa. Politiikassakin äänestäjät ja poliitikot ovat tavallaan yksi ja sama kokonaisuus. Poliitikot olettavat olevansa vuorovaikutuksessa äänestäjien kanssa. Äänestäjät puolestaan eivät aina tunne samoin. Kvanttifysiikassa tämä yhtälö päätyy manipulointiin. Näinhän se on politiikassakin.

Kvanttifysiikassa käytetään mittauslaitteita, joita politiikassa vastaavat vaalit. Vaaleilla pyritään ennustamaan ja vaikuttamaan tulevaisuuteen. Vaaleissa puolestaan on suuri joukko passiivisia tarkkailijoita, jotka jättävät äänensä käyttämättä. Myös kvanttifysiikassa on passiivisia tarkkailijoita, jotka vain tarkkailevat, mutta eivät osallistu.

Kun hallituspuolueiden eduskuntaryhmissä liikkuu erilaisia esityksiä hallituksen suuntaan ja nämä esitykset yhtyvät, syntyy esitysten summa-aalto. Tätä periaatetta kutsutaan kvanttifysiikassa superpositioksi. Tähän liittyy myös politiikassa ilmenevä takinkääntö eli samanaikainen ristiriitainen toiminta eli vatulointi.

Toisin sanoen, jos väittämän todenperäisyyttä ryhdytään tutkimaan, niin väittämä romahtaa eli sitä ei ole koskaan tapahtunut. Tällaista tapahtuu tulevien vaalien alla, joissa käytetään superposition käsitettä lupaamalla samanaikaisesti useissa eri asioissa toisensa poissulkevia ratkaisuja. Tämä voidaan tulkita siten, että poliitikon väittämä tai sanoma on samanaikaisesti tosi ja epätosi.

Suprajohtavuus on politiikassa uusi ilmiö. Se voidaan yhdistää kuitenkin täysin someen. Twitterissä, Instagramissa, Facebookissa jne, tieto liikkuu ajatusta nopeammin ja se myös varastoituu Internetiin ikuisiksi ajoiksi. Kvanttifysiikassa suprajohtavuus liittyy esim. sähkön siirtoon ja varastointiin ilman minkäänlaista hävikkiä. Yhtäläisyyttä ei siis voi kyseenalaistaa.

Eroja sen sijaan politiikan ja kvanttifysiikan välillä on oppimisessa. Kvanttifysiikassa tapahtuu jatkuvaa oppimista, mutta politiikassa ei näköjään opita edes tehdyistä virheistä. Oppimisprosessin huipentumana ollaan tosi lähellä kvanttitietokoneen käynnistämistä. Se tullee korvaamaan kaikki tähänastiset poliittiset prosessit, protokollat ja hallitukset.

Tutkimusten mukaan demokratia onkin tullut tiensä päähän ja vaaditaan sen tilalle sympaattista yksinvaltiutta. Tähän tilanteeseen sopii kvanttitietokone, joka johtaa robottikuntaa maapallolla. Mutta mihin ihmeeseen meitä ihmisiä ja ihmiskuntaa sitten enää tarvitaan? No voihan tosin olla, että YK onnistuu uusiutumaan enne, kuin sille käy kuin Kansainliitolle. Aivan käsittämätöntä kyllä olisi, jos EU:in syntyisi jonkinlainen superpositio ja ongelmat ratkeaisivat kuin itsestään.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Politiikkaa ja kvanttifysiikkaa

Digiloikka

Katselin keittiön ikkunasta kaamosmaisemaa, kun yhtäkkiä orava hyppäsi pitkän loikan palotikkailta suoraan lintulaudalle keskelle auringonkukan siemeniä. Toi oli varmaan se digiloikka, tuli heti mieleeni. Ammattilaisena orava tietysti osui maaliinsa, mutta kuka tietää, mihin digiloikka päättyy? Onko kenties kyse loikasta tuntemattomaan?

Digiloikallahan pyritään lisäämään tehokkuutta ja saavuttamaan säästöjä. On todettu, että siirtymävaiheessa on suuria ongelmia monistakin eri syistä. Organisaatioissa ei ole kouluteta riittävästi ja osa eläkettään varttuneiden asenteista on EVVK. Täydellinen hyödyntäminen vaatii mitä ilmeisimmin myös sukupolviloikan.

Jonkin verran kyseenalaista on myös haave tehokkuuden lisääntymisestä. Yksityinen mesettely työaikana ja roikkuminen naamakirjoissa sun muissa applikaatioissa, on aika lailla työnantajan valvonnan ulottumattomissa. Voi siis olla, että se mikä yrityksen toimintojen digitalisoinnissa voitetaan, hävitään somelle.

Katselin shanghailaisessa metrossa, kuinka jokaisella matkustajalla oli kännykkä kädessä ja sitä näplättiin sivuille vilkuilematta. Suomalaisten peliyritysten menestys ja siirtyminen kansainvälisiin omistuksiin, varmistaa tilanteen. Vielä parivuosikymmentä sitten ihmiset lukivat joukkoliikennevälineissä lehtiä ja kirjoja ja Suomessakin jopa juttelivat keskenään. Sellainen kulttuuri on katoamassa maapallolta.

Kotona Britanniassa tehtiin laaja tutkimus. Siinä todettiin, että eläköityvät ikäluokat osaavat lukea paremmin kuin kouluista valmistuvat. Suomessa taas tutkimusten mukaan jopa 10 % koulusta valmistuvista pojista ei pärjää lukutaidoillaan työelämässä. Vastaavia tutkimustuloksia saadaan eri puolilta kehittyneitä länsimaita.

Viimeisimpänä niittinä olivat Yhdysvaltain presidentinvaalit, joissa gallup-tutkimukset menivät täysin pieleen. Kun tohtori George Horace Gallup aloitti lehtien levikkien tutkimukset 1935 ja äänestäjien tutkimusmittaukset vuotta myöhemmin, tutkimukset tehtiin kasvokkain (face to face). Nyt tehdään vastaavat tutkimukset sähköisesti. Nämä vaalit todistivat, että amerikkalaiset punaniskat (rednecks) eivät perusta sähköisistä kyselyistä. Taitaa Suomessakin olla niin, että perustotuudet löytyvät sieltä huoltoaseman baarista.

Edellä olevilla perusteilla voisi heittää pitkän varjon monille nykypäivän mielipidekyselyille. Joku ihmeellinen ohjelma latasi itsensä läppärilleni, Kun poistin sen, niin se esitti mielipidekyselyn. Otti niin päähän, että valehtelin sinne kaiken mahdollisen ja ajattelin, että repikää siitä. Näitä kyselyjä tulee sähköisesti nyt niin paljon, että alkaa raivostuttaa.

Sähköiset ja digitaaliset toiminnot eivät siis taida olla pelkkää hunajaa. Jos digitaalisuus vähentää lukutaitoa niin, on varsin todennäköistä, että se vähentää myös kirjoitustaitoa. Kun nyt vielä kaunokirjoituskin poistetaan oppiaineista ja siirrytään sormenjälkitunnistukseen eli takaisin puumerkkiin, miten säilytetään korkea sivistystaso? Kuka osaa kirjoittaa muutaman ajan kuluttua kynällä paperille?

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Digiloikka

Lahtelainen paradoksi

Lahtelaiset päättäjät tekevät ristiriitaisia päätöksiä. Samat päättäjät, jotka yrittävät elvyttää keskustaa suurella rahalla, elvyttävät myös eteläistä keskustaa vielä suuremmilla summilla. Keskustan elvyttämisen perusteena on ainoastaan, että niin tehdään muuallakin Euroopassa. Lahdessa vain on unohdettu se, että keskustat Euroopassa ovat vähintään 500 vuotta vanhempia ja niiden kadut nykyliikenteelle vaikeita ellei mahdottomia. Kävely sen sijaan näissä keskustoissa onnistuu.

Tämä on johtanut Lahden päättäjät kaventamaan keskustan katua eli entistä Hämeen härkätietä siten, että vain Viipurin suunnasta pääsee kulkemaan katua länteen. Itään pääsyä joutuu käyttämään muita reittejä kuten uutta eteläistä kehätietä. Kehätie puolestaan on päätetty rakentaa kulkemaan Keskon Citymarketin ja Hämeenmaan Prisman kulmilta. Tämä kehätien linjaus on kallis ja se kilpailee keskustan eheytyksen kanssa.

Historiallinen näyttö on siksi vahva, että vaikka keskustan julkisivut kullattaisiin, niin keskustan vetovoima ei tule riittämään eteläisen kehätien vetovoimalle. On myös kovasti korostettu sitä, että kehätien varteen tulee sitten lisää tilaa rakentaa uusia marketteja, jotka sitten houkuttelevat asiakkaita keskustasta ja muualtakin Suomesta. Ei puutu kui8n, että Ikea panisi sinne pytinkinsä pystyyn. Sen jälkeen voisi torille pystyttää suuren ristin, jossa lukisi: Tässä lepää entinen Lahden keskusta!

Tästä on jo julkisesti varoittelut alueen kauppiaitakin keskustan eheytystä johtava Viitamies. Hän ei kuitenkaan kertonut, miten kauppiaat voisivat asiaan varautua. Paikkaan sidottu kivijalkakauppa ei voi juuri houkutella asiakkaita ilmaisella pysäköinnillä tai halvoilla hinnoillakaan. Ainoa apu tähän voisi löytyä kiinteistön omistajilta vuokria laskemalla.

Huomattavasti halvempi kehätien linjaus olisi kulkenut Ala-Okeroisten tietä Renkomäkeen, mutta eihän Lahdelle kelpaa mitkään halpisratkaisut. Veronmaksajilla kun on rahaa niin, ettei pytylle taivu. Toisaalta alueella toimivilla yrityksillä ei ole ollut yhtä paljon lobbausvoimaa kuin Keskolla ja SOK:lla. Vähän tietysti helpottaa sisääntulotien nelikaistaistaminen. Kauppojen löytämiseksi pitääkin sitten laittaa tarpeeksi korkea pylon, jotta näkyy ohitielle.

Minun nuoruudessani Lahden keskustassa oli hyvin vilkasta kävelyliikennettä. Tosi ei autojakaan vielä ollut kovin paljon. Jengi käveli Mariankatu, Aleksi, Rautsikka, Hämeenkatu ja takaisin Sinuhen eteen. Ei silloin tarvinnut edes käyttää suojateitä. Nyt Lahden väki harmaantuu kovaa vauhtia, eikä oikein ole kiinnostunut katselemaan kivijalkakauppojen näyteikkunoita. Nuorisokin näyttää viihtyvän ihan kiusaksi asti Trion lämpimissä tiloissa. Rollaattorilla liikkuminen torilla on hankalaa, koska silmälasit eivät tahdo pysyä nenällä.

Kuluttajilla on valinnan vapaus. He voivat valita tasan tarkkaan, missä käyvät kuluttamassa. Siihen ei pakottaminen tai hurskaat toiveet auta.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Lahtelainen paradoksi

Poltetun maan taktiikka

Kirjoitin Etelä-Suomen Sanomiin jutun yrittäjien oikeudellisesta asemasta. Siinä arvostelin kolmikantaa siitä, että Suomen Yrittäjät on jätetty ulkokehälle. Suomen suurinta työllistäjien yhdistystä katsottiin Etelärannasta ja Hakaniemestä aivan, kuin ne olisivat jotakin outoa Kehä kolmosen ulkopuolella. Saman lehden Näppis-palstalla minulle vastattiin nimettömästi, että ei kaikki ole ay-liikkeen syytä.

Toden totta, ei olekaan. Suurin syyllinen yrittäjäjärjestön sorsimiseen on EK:n edeltäjän Suomen Työnantajain Keskusliitto. Liittoa johtivat kovapalkkaiset ilman henkilökohtaista vastuuta olevat palkkajohtajat. Heidän ajatusmaailmansa ja tavoitteensa olivat hyvin kaukana siitä, mitä itse taloudellisen vastuun kantavien yrittäjien tavoitteet ovat.

Näistä näkemys-, kokemus-, ja kulttuurieroista johtuvat ristiriidat eivät antaneet yrittäjille mahdollisuutta osallistua kolmikannan tupopöytiin. Tästä huolimatta nämä yrittäjät työllistävät nyt suurimman osan avoimen sektorin työntekijöistä. Nämä yrittäjät ovat suurimmalta osaltaan paikkaan ja Suomeen sidottuja. Heidän mahdollisuutensa nojaavat paikalliseen sopimiseen. Tämän torjumiseksi esiin vedettiin luottamuskortti. Kuinka moni EK:n neuvottelijoista on käynyt sopimassa duunarin kanssa asioita?

Sanotaan, että bisneksellä ei ole isänmaata. Tätä todistavat monet suomalaisetkin suuret ja kansainvälistyneet yritykset. Ne ovat sijoittaneet tuotantojaan eri puolille maailmaa lähemmäs globaalia kysyntää. Näin pitääkin olla, jotta maailmalla pärjää. Kyseenalaista sen sijaan on, miksi näiden yritysten johtajat saavat päättää yksioikeudella Suomessa toimivien yritysten kilpailukyvystä kansainvälisillä markkinoilla.

Kun Metsäteollisuus on nyt lähdössä eli tekemässä Foxitit, niin näyttää siltä, että EK ei enää pysty edustamaan edes kaikkien jäsentensäkään etuja. Globalisaatio on kiistatta alkanut vaikuttaa myös EK:n sisäiseen rakenteeseen. Eri alojen erilaiset intressit jakavat mielipiteitä EK:ssa ja synnyttää ristiriitaisia vaatimuksia ja näkemyksiä. Esimerkkinä tästä on syntynyt kiky-sopimus. Selityksistä huolimatta tämä oli varmaan eräs painava syy Foxitiin.

Sen sijaan paikallisesta sopimisesta ei päästy pitkästä väännöstä huolimatta sopimukseen. Näin ollen yli 90 % maan yrityksistä ei juuri hyötynyt tästä kolmikannan kasvojen pesusta mitään. Tällä sopimuksella ei siis kunnioitettu lainkaan niitä yrittäjiä, jotka toimivat omalla taloudellisella riskillään. Johtaako tämä samaan kuin 1990-laman aikana? Silloin uhrattiin pankkien alttareille jopa 50 000 yritystä. On väitetty, että näistä yrittäjistä jopa yli 10 000 päätti päivänsä oman käden kautta.

Jäljelle jäävät velkakierteisiinsä vangitut saavat nyt yhteiskunnalta asumistukea, toimeentulotukea jne. jopa reilut 2 miljardia vuodessa. Pankkien piikki on siis edelleen auki. Onko tehty kiky-sopimus jatkoa tälle poltetun maan taktiikalle? Kuinka kauan meillä on varaa uhrata yrityksiä ja yksinyrittäjiä? Pitää alkaa Suomessakin hiljalleen uskoa, että globalisaatio on kilpailukyvyn verenvuototauti. Tautiin on lääkkeitä, mutta verenluovuttajiksi joutuvat kaikki!

Kommentit pois päältä artikkelissa Poltetun maan taktiikka

Konserniyhtiöiden iso kuva?

Kun Kyvo 1 alettiin suunnitella, niin sitä varten perustettiin työryhmä, jonka jäsenenä minäkin olin. Työryhmän vetäjänä toimi teollisuusneuvos ja alan pioneeri Lars Larsson. Toimijoina olivat silloin Lahden kaupungin sähkölaitos ja Imatran Voima (IVO). Yhtiö oli tuolloin nimeltään Lahden Lämpövoima. Voimala otettiin käyttöön lämmön ja sähkön tuottaja 1976, jolloin minä työskentelin Lontoossa. Lahti Energiasta ei tuolloin edes haaveiltu.

Tämä ei kuitenkaan ollut Lahden ensimmäinen kaukolämpölaitos. 1950.luvun lopulla Lahden saha (Rauma-Repola) uusi voimalaitostaan. Se tuotti sähköä Lahden Lasitehtaalle ja myös kaupungin verkkoon. Samassa yhteydessä tehtiin myös kaukolämpöverkko linjalle Vesijärvenkatu-Kirkkokatu-Kartano-Lahdenkatu. Verkko myytiin myöhemmin Lahden kaupungille.

Muistini mukaan Lahti Energian tärkein puuhamies oli Lars Larsson. Hänet valittiin Lahden kaupungin sähkölaitoksen johtoon 1967, ja kun hän 27 vuotta myöhemmin jäi eläkkeelle, Lahden energiahuollon tila oli erinomainen ja energian hinta maan halvin. Pitkälti Larssonin työn tuloksena sähkölaitoksesta kehittyi nykyaikainen kunnallinen liikelaitos ja itsenäinen energiayhtiö.

Perustamisen syitä on varmaan monia ja yksi niistä oli urbaanin legendan mukaan se, että Lars kyllästyi poliitikkojen jatkuvaan päsmäröintiin, jonka tarkoituksena oli vain sulkien kerääminen hattuun. No onhan meillä tämä Intiaanikukkula, vaikkei se asiaa selitäkään. Tärkein syy lienee ollut kuitenkin kaupungin jatkuva rahapula. Niinpä Lahti Energiasta muodostui Lahden kaikkien omaisuuksien siirtelyn äiti. Kaupunki myi Lahti Energialle ylihintaan omaisuuttaan tarpeen mukaan.

Aikaisemmin lämpö- ja sähkötulot olivat sataneet suoraan kaupungin laariin, mutta nyt ne kiersivät Lahti Energian kautta. Näillä tuloilla rahoitettiin ostot kaupungilta. Jotenkin tämä vaikuttaa rahan siirtelyltä taskusta toiseen. Ahneudessaan päättäjät ehkä unohtivat, että osakeyhtiö Lahti Energia joutuu maksamaan voitoistaan yhteisöveron, jota kaupungin oma laitos ei maksanut. Hävisivätkö veronmaksajat tässä kaupassa? Nyt kaupungilla ei ole enää muuta myytävää Lahti Energialle kuin homekoulut.

Tätä asiaa ryhdyttiin sitten korjaamaan samalla tavoin kuin veroparatiisiyhtiöitä käyttävät terveyspalveluyritykset. Vaikka Lahden kaupunki ei toiminutkaan veroparatiiseissa, niin menetelmät olivat samoja. Perustettiin konsernipankki, jonka kautta Lahti Energialta perittiin ylisuuria korkoja ja kuluja. Verottajakin jopa tutki asiaa, mutta jostain syytä se vaikeni asiasta. Kaupungille kuitenkin korkotulot olivat tietenkin verovapaita ja niillä pienennettiin Lahti Energian yhteisöveroja.

On vaikea sanoa, kumpiko järjestelmä olisi ollut edullisempi kaupungin laitos vai osakeyhtiö. Ainakin poliitikot kinuavat ja pääsevät hallituksiin ilman sen kummempia pätevyysvaatimuksia. Tietysti kaupungin tarkastuslautakunta voisi tehdä vertailevan laskelman siitä, kumpi ratkaisu olisi veronmaksajien kannalta paras. Larssonin aikana Lahden energiahuollon tila oli erinomainen ja energian hinta maan halvin. Nyt ei näin ole. Yksi syy tietenkin on se, että yhtiö ei ole voinut varautua uusiin investointeihin, koska kaupungin poliitikot ovat aina ”kupanneet” kassan pohjia myöden.

Normaalisti ammattimaisessa ohjauksessa toimivat yhtiöt varautuvat uusinvestointeihin. Kunnallisissa yhtiöissä ajatellaan vain sitä, miten konserniyhtiöltä saisi eniten rahaa tässä ja nyt. Tulevaisuudesta viis! Nyt sitten joudutaan taas investoimaan lainarahalla ja sama oravanpyörä pyörii. Minähän en kuitenkaan voi tietää kaikkea niin, kuin hallituksen puheenjohtaja sattuvasti toi julki.

Vastakkainen esimerkki on LSKT. Tätä yhtiötä luotaessa yksi kaupungin osasto siirrettiin suoraan yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä. On vaikea kuvitella, kuinka päätöksentekijät olettivat tällaisen yhtiön toimivan vapailla markkinoilla. Kukaan organisaatiossa ei ollut koskaan joutunut myymään yhtään mitään. Asiakaskontakteja ei ollut, eikä minkäänlaista kokemusta asiakaspalvelusta. Ainoa varmasti ennustettava asia oli se, että näin voidaan henkilökuntaa vähentää siten, että irtisanomiset eivät mene kaupungin ja poliitikkojen piikkiin. Mutta aika kalliiksi sekin tie tuli. Tosin siihen kait saatiin ulkopuolisia kustannusten jakajia mukaan.  No, mutta raha ratkaisee ja poliittinen muisti on tunnetusti lyhyt.

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Konserniyhtiöiden iso kuva?

Saavutetut edut

Nuoremmat sukupolvet ovat muuttaneet käsitystä yrittäjistä ja yrittäjyydestä. Siitä huolimatta julkisessa sanassa yrittäjiin kohdistuu edelleen melkoista kritiikkiä. Näppiksessäkin on päivittäin ainakin yksi yrittäjiä ja johtamista koskeva tölväisy. Puolustavia kommentteja ei paljon näy. Somesta ei kehtaa edes puhua.
Kun nyt yritetään sorvata jälleen kerran yhteiskuntasopimusta, niin ay-liikkeessä ymmärretään Suomen vaikea tilanne, mutta… Sen jälkeen mielipiteet alkavat olla kuin kumpujen yöstä. Puheet johtavat aina saavutettuihin etuihin ja paikalliseen sopimiseen. Paikallisesta sopimisesta halutaan keskustella vain EK:n kanssa, koska se edustaa vain pientä murto-osaa Suomen yrittäjistä. Ilmeisesti pelätään, että jos pelisäännöt tulevat hallitukselta, niin kaiken kokoiset yritykset ja yrittäjät pääsisivät päättämään omista asioistaan.
Käännetäänpä siis koko asia toisinpäin, eli mistä kaikista saavutetuista eduista yrittäjä joutuisi tai suorastaan haluaisi luopua. Yrittäjillä ei ole yleissitovaa työehtosopimusta eikä minimipalkkaa. Yrittäjiä ei koske työaikalaki, joten työaika on vähintään 18/7. Kun ei siis ole työaikaa, niin ei ole ylityökorvauksiakaan. Rekkayrittäjillä kyllä on työaikarajoituksia. Entä sitten kesälomat? Lomalaki ei koske yrittäjiä, joten kesälomat ovat enimmillään muutama pitkä viikonloppu. Ei ole lomarahoja, joten lomat on itse kustannettava ja loma-aikojen mahdolliset tulonmenetykset kärsittävä. Eläkkeetkin on maksettava itse eli lisättävä tuotteen hintoihin.
Sitten vielä tämä riskipuoli. Yrittäjä yrittää omalla riskillään. Pankkiherrojen ensimmäinen kysymys onkin lainaa tarvittaessa, että asunto sitten kaniin. Senkin oikeasta arvosta huolitaan vain puolet. Jos yritys menee nurin, niin työntekijä saa korvauksen palkkaturvasta, mutta yrittäjä ei mistään. Sen sijaan tulee vouti. Ei ole vaikea ymmärtää tavallisen ay-liikkeen jäsenenkään, että yrittäjä haluaisi luopua kaikista edellä olevista saavuttamistaan eduista enemmän kuin mielellään.
Vuosikymmenten saatossa ei yrittäjillä ole ollut puolustajia. Heidät on tässä konsensus Suomessa suljettu kolmikannan ulkopuolelle. Silloin, kun suuret ikäluokat rakensivat yrityksiään, niin kolmikanta oli ay-liike, punamulta ja EK. Näitä osapuolia ei tavallinen yrittäjä kiinnostanut. Sanotaan, että sitä niittää, mitä kylvää. Nyt on tullut niiton aika. Suomesta on parhaillaan häviämässä noin 50 000 teollista yritystä ja ainakin 200 000 työpaikkaa. Uusia ei synny tilalle, koska uudetkaan yrittäjät eivät voi luopua entisten yrittäjien saavuttamista eduista. Miksi siis ottaa riski perustamalla teollinen yritys?

Kommentit pois päältä artikkelissa Saavutetut edut

WP Login