Archive for the ‘Pakinat’ Category

Luomutuotteet

Jouduin työmatkoillani seuraaman luomutuotteiden kaupan kehitystä Saksassa 1970-luvun alusta alkaen. Saksassa olivat vaatimukset luomuviljelyyn sellaiset, että maan piti olla kesannolla kolme vuotta, ennen luomuviljelyn aloittamista. Jossain suomalaisessa tutkimuksessa todettiin, että kaikki suomalaiset viljelysmaat olisivat olleet jo sinällään Saksan normien mukaisesti valmiita luomutuotantoon.

Saksalaisissa marketeissa oli jo tuolloin kymmeniä hyllymetrejä luomutuotteille ja kasvu oli nopeaa. Oheistuotteina myytiin mm. pieniä sähkömyllyjä, joilla jyvät voitiin jauhaa luomujauhoiksi. 90-luvulle tultaessa ajattelinkin, että tästä pitää kirjoittaa juttu Etelä-Suomen Sanomiin. Niinpä sitten kirjoitin jutun.

Silloinen päätoimittaja laittoi viestiä ja kehotti kirjoittamaan edelleen juttuja vain Venäjän kaupan muuttuvista näkymistä. Hän lisäsi, että koko luomujuttu on vain pelkkää hössötystä, eikä siitä koskaan mitään tule. Olin aikalailla hämmästynyt, koska teoriassa koko Suomen maataloustuotannon olisi pystynyt myymään luomuna Saksaan. Suomen koko tuotanto olisi silti ollut niin pieni, että se ei olisi markkinoita hetkauttanut. Joka tapauksessa juttuani ei julkaistu koskaan ja jatkoin kirjoittelua idänkaupasta.

Luomutuotannon viennissä on kuitenkin perustavaa laatua oleva ongelma. Yksikään tuottaja ei ole riittävän suuri pystyäkseen yksin harjoittamaan vientiä. Ehkä nykyisellään postimyyntinä, mutta ei tukkumarkkinoilla. Tässä asiassa olisi syytä ottaa mallia maataloustuotteiden viennistä Tanskasta. Tanskan vientii Englantiin on massiivista. Heillä on siellä omat varastot, kylmävarastot ja omat logistiikkapalvelut. Kaupoissa tuotteet pekonista alkaen kilpailevat paikallisten ja muiden maiden tuotteiden kanssa. Tanskalaisilla on myös omat kylmäkuljetusalukset lihalle, voille, maitotuotteille, kananmunille jne.

Kun Suomessa oli aikoinaan voivuori, niin kyllä silloin oli Valion voita Englannissa. Suomen valtio tuki kauppaa ja vientihinta oli markan kilo. Englannissa hinta kaupoissa oli 6 markkaa kilo tarjouksissa. Luomutuotteiden viennin osalta sormi osoittaa suoraan MTK:n näköalattomuuteen. Tuotteiden vienti antaisi viljelijöille mahdollisuuden saada aikaan kilpailu tuotteittensa arvoketjun kohentamisessa.

Nyt jalostajat ja kauppa sanelevat hinnat pienillä markkinoilla. Luomutuotteet ovat jo pitkälle jalostettuja tuotteita, jotka voivat ohittaa kotimaiset ostokartellit. MTK:llahan on jo omistuksessaan maailman laajuisesti toimiva Metsäliitto Group, joten kyllä viennin osaamista on! Toinen vaihtoehto toki on, että luomuviljelijät itse keräävät voimansa yhteen ja rakentavat itsenäisesti Organic Finnish Food-ketjun ja laittavat kotisivut laulamaan.

Kommentit pois päältä artikkelissa Luomutuotteet

Liftari kauppalopo

Olin rakennusmestariksi valmistumiseni jälkeen ollut muutaman kuukauden teknisenä neuvojana ensimmäisessä työpaikassani, kun kollegani soitti Helsingistä. Meillä oli esittelytilaisuuksia Jyväskylässä ja hän lupasi poimia minut kyytiin matkalta. Noihin aikoihin ei ollut kännyköitä, vaan yhteyttä pidettiin asiakkaissa ja hotellista. Sain sitten yhtenä iltapäivänä viestin, että minun pitäisi olla seuraavan aamuna Helsingissä ja auto mukana. Selvisi, että sen päivän liikenne Lahteen oli ohi, joten mikä neuvoksi.
No ainoa keino oli kokeilla liftausta. Seisoin siinä sitten etelään menevän moottoritien pientareella puku päällä, kravatti kaulassa ja salkku kainalossa. Rekkakuskit katselivat pitkää, kunnes joku auto ohitti rekan ja pysähtyi vähän kauemmas. Hölkkäsin sinne ja avasin auton oven ja kukas siellä olikaan statiikan opettajani Arvi Tiainen Tekusta: Ei näytä menevän hyvin sinullakaan, hän sanoi nauraen. Kerroin sitten matkalla koko tarinan ja aamulla olin Hesassa sopimuksen mukaan. Oma-aloitteisuus palkitsee kauppamiehen!

Matkalla Lahteen selvisi, että Arvilla oli asfalttifirma ja hänellä oli keikka Jyväskylän pohjoispuolelloa. Tuohon aikaan tekun kesälomat olivat 4 kuukautta, koska tarvittiin työkokemusta, eikä opintoavustuksia tai lainoja tunnettu. Arvi hyödynsi tämän ajan asfaltoimalla teitä eri puolilla Suomea.

Kommentit pois päältä artikkelissa Liftari kauppalopo

Kansainvälistyminen

Vienti johtaa ajan mittaan tavalla tai toisella myös kansainvälistymiseen. Muitakin syitä toki on. Vaikka Nokian vienti oli suurta ja muodosti merkittävän siivun Suomen kokonaisviennistä, niin Nokian liikevaihdosta n. 80 % oli tuontikomponentteja. Näin on monilla muillakin aloilla. Tässäkin taas kuitenkin vaikuttaa suuruuden ekonomia. Logistiikka rajoittaa jälleen kustannustehokasta tuontia, jos tuote on tarkoitettu vientiin.

Kansainvälistymisessä suomalaiset yritykset ovat tehneet paljon virheitä etenkin lähialueilla kuten Venäjällä ja Baltiassa. Ruotsikaan ei ole aivan ongelmaton kohdemaa. Suomalaiset ovat yleensä tottuneet siihen, että sana ja kättä päälle-sopimukset pitävät. Näin ei valitettavasti ole. Syitä on monia. Kansainvälisessä kanssakäymisessä on yleensä melko selkeät pelisäännöt ja kohdemaissa on yleensä lainsäädäntö, jonka mukaan mennään.

Baltian maissa lainsäädäntöä vasta opetellaan ja suurin ongelma ovat tuomioistuimet. Tuomioistuimissa on vasta vanha sukupolvi vaihtumassa ja vanhat neuvostokäytännöt ovat vielä tuomareiden aivokurkiaisissa. Kun maat liittyivät EU:in, niin tuomioistuinten henkilökuntaa ei koulutettu lainkaan länsimaisiin oikeuskäytäntöihin. Monet suomalaiset tekivätkin yhteisyrityksiä 90-luvun alkupuoliskolla vain, koska yrityksillä oli määräaikainen verovapaus. Maan toimintaympäristöä ei ajateltu lainkaan.

Tehtiin sopimus paikallisen yrityksen kanssa ja annettiin alkupääomaa. Kun tultiin kuukauden päästä katsomaan, niin pihassa oli johtajan Mersu ja kassa oli tyhjä. Menestyneet yritykset laittoivat Suomesta omaa henkilökuntaa oppimaan ja valvomaan toimintaa alusta alkaen. Kaikissa näissä maissa on kansainvälisiä tilitoimistoja, jotka hoitavat kaikki tarvittavat rahankäyttöön liittyvät tehtävät laskutuksesta palkan maksuun. Tällä tavoin päästään jo aika pitkälle ja samalla opitaan ja sopeudutaan paikalliseen kulttuuriin. Parasta on, jos kaappaa kohdemaasta 2-3 paikallista alan osaajaa ja perehdyttää heitä Suomessa yrityksen kulttuuriin ja suomalaisten tapoihin 6 – 12 kk.

Venäjä on sitten kokonaan oma juttunsa. Ne poliitikot ja virkamiehet, jotka Neuvostoliiton hajottua, suorastaan yllyttivät yrityksiä sijoittumaan Venäjälle, eivät todella ymmärtäneet, mitä tekivät! Sanonta, että venäjällä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy, pitää täysin paikkansa. Sellainen liiketoiminta, joka on teknistä ja jota on suhteellisen vaikea oppia, on siellä aika turvassa. Tämä johtuu siitä, että venäläinen luonne ei ole kovin pitkäjänteinen. Ulkomaisia yrityksiä voidaan ihan viranomaisten suojeluksessa kaapata, eikä oikeuslaitoksesta ole mitään apua. Venäläisten suurin ongelma näissä kaappauksissa kuitenkin on se, että kannettu vesi ei pysy kaivossa.

Kansainvälistymisessä on sitten vielä huomioitava Suomen verottaja. Paikalliset verotarkastajat eivät juuri osaa kieliä, eivätkä liioin ymmärrä kansainvälisestä toiminnasta tai EU:n yleisistä käytännöistä ja säännöistä. Ainoastaan Uudellamaalla on yksikkö, jolla on jotain osaamista kansainvälistymisessä. Tiedän tapauksen, jossa paikallinen verottaja katsoi yksityisen henkilön saaneen virolaisesta yrityksestä peiteltyä osingonjakoa. Ensinnäkin Suomen verottajalla ei ole oikeutta tehdä tällaista päätöstä ulkomaisen yrityksen osalta. Tässä tapauksessa ko. henkilö ei ollut edes yrityksen osakas, verottaja oli vain olettanut, että henkilö on osakas. Vuoden 2002 verotus päättyi mittavien KRP:n tutkimusten jälkeen vasta vuonna 2005, kun hovioikeus päätti asian verottajan tappioksi.

Kansainvälisen toiminnan yhteydessä puhutaan myös paljon ns. siirtohinnoista. Näiltä verottajan päätöksiltä on vaikea säästyä. Tämä johtuu siitä, että Suomen verottajalla ei ole oikeutta tarkastaa ulkomaisen yhtiön kirjanpitoa tai edes tilinpäätöstä. Näin ollen jälleenmyyntihinta on pystyttävä todistamaan jollain muulla tavoin. Verottaja vertaa siirtohintaa kotimaan myyntihintoihin, joilla ei ole globaalissa kaupassa mitään tekemistä kohdemaan hintojen kanssa.

Kansainvälistyminen on aina mittava operatiivinen ratkaisu, eikä siihen pidä ryhtyä sinisilmäisesti.

Kommentit pois päältä artikkelissa Kansainvälistyminen

Rakennusten pahoinvointi

Tällaista rakennusten pahoinvointia kutsutaan myös korjausvelaksi. On kuitenkin niin, että Suomessakin on jopa satoja vuosia vanhoja rakennuksia, jotka voivat hyvin. Maailmalla vanhemmissa sivistysvaltioissa tällaisia rakennuksia on lukemattomia määriä. Mistä siis rakennusten pahoinvointi johtuu? Syitä on useita.

Kun kaupungistuminen vahvistui 1960-luvun alussa, niin asuntojen kysyntä taajamissa ylitti tarjonnan. Jotta jonkinlainen tasapaino olisi saavutettu, niin perinteisistä rakentamistavoista jouduttiin pääosin luopumaan. Tilalle tuli elementtirakentaminen. Tämä uusi tekniikka edellytti kuitenkin uusien rakennusmateriaalien käyttöönottoa. Näitä uusia lämpöeristeitä ja kosteussulkuja löytyikin Euroopasta täysin erilaisista ilmasto-olosuhteista.

Näiden toimivuudesta ei Suomessa tiedetty mitään, eikä aikaa ollut tehdä vuosia kestäviä testejä. Niinpä suurteollisuus laittoi lobbarit asialle ja tuotteita otettiin surutta käyttöön ja vastuu siirtyi kuluttajille eli kunnille ja asuntojen omistajille. Elementtejä ei suojattu kuljetuksissa eikä varastoitaessa työmaille. Motto oli, että eihän mineraalivilla voi kastua, sehän on mineraalia. No nyt tiedetään paremmin!

Toinen ongelman perusta on se, että jostain kumman syystä vanhojen painovoimailmastoitujen rakennusten ilmastoinnit automatisoitiin ilman, että muutokset vaikutukset rakennusten fysiikkaan olisi otettu huomioon. Perusajatus lienee ollut, että kun ilmastointi automatisoidaan niin, että se on käytössä vain rakennusten toiminta-aikoina, syntyy säästöjä. Jos olisi kuultu muitakin asiantuntijoita kuin ilmanvaihtoasiantuntijoita, niin tilanne olisi saattanut aueta päättäjille paremmin.

Tästä todisteena on se, että hyvin harvoissa kerrostaloissa on homeongelmia. Näissä rakennuksissa ilmanvaihto toimii pääsääntöisesti 24/7. Öiseen aikaan ilmanvaihtoa voidaan pienentää, mutta sitä ei suljeta kokonaan. Tämä takaa sen, että kosteuden kulkusuunnat rakenteissa säilyvät vakioina. Julkisissa rakennuksissa kosteus sen sijaan tiivistyy välillä sinne mineraalivillan puolelle, joka ei väitteiden mukaan koskaan kastu.

Kosteuseristeitä kaipaavissa rakenteissa käytettiin hyvin pitkään eristeenä kuumabitumia. Se siveltiin lattiapintoihin ja sokkeleihin ja toimi eristeenä hyvin. Sen ongelma oli bitumin puoliintumisaika, joka olosuhteista riippuen oli 15 – 20 vuotta. Tänä aikana bitumissa olevat sideaineet haihtuivat ja bitumi mureni. Helpoimmin tämä haihtumisprosessi on nähtävissä huopakatoissa, joissa sideaineena on myös bitumipohjaisia aineita. Ongelma tässä on se, että tieto ei ole siirtynyt rakentajilta kiinteistöstä huolehtiville. Asia on tullut esille vasta, kun kellariin on alkanut tulla vettä tai rakenteisiin kosteusvaurioita.

Yksityisiä kiinteistöjä valvovat omistajat taitojensa ja halukkuutensa mukaan. Nykyisin vaaditaan jopa hoito- tai kunnostussuunnitelma. Julkisissa rakennuksissa ei ole toistaiseksi vaadittu vastaavaa ja päätökset ovat poliittisesti valittujen päättäjien tahdon varassa. Se tahto on nyt todettu hyvin kevyeksi. Jos jostain on pitänyt säästää, niin sitten on säästetty rakennusten välttämättömistä huolloista. Vaikka virkamiehet olisivatkin olleet asioista perillä, niin budjeteissa on punakynä heilunut.

Remonteillakin olisi voinut selvitä. Meitä yli 50 vuotta sitten valmistuneita rakentajia on vielä hyvissäkin voimissa, mutta meidän tarjoamamme ilmainen tieto ja apu eivät ole kelvanneet. Lahden Tilakeskuksesta ei vastata viesteihin ja kohdattaessa yleensä haistatellaan. Työmaille i ole mitään asiaa.

Nyt, kun ollaan housut kintuissa, niin on säästettävä jostain muualta. Remontit eivät ole tuottaneet tulosta, koska ei tiedetä, kuinka ja millaisista materiaaleista rakennukset on tehty. Miljoonia on kaadettu remonttien Kankkulan kaivoon ja nyt sitten joudutaan purkamaan ja rakentamaan uutta. Mutta mistä rahat? Säästetään opetuksesta. Mutta tästä ei synny tarvittavia kymmeniä miljoonia. Vaadittavat summat voisivat syntyä, jos koulutus keskeytettäisiin pariksi vuodeksi kokonaan ja henkilökunta lomautettaisiin. Sitä ei kuitenkaan laki salli. Elinkaarimalli taitaa olla ainoa tapa päästä yksityisten säästöpossulle.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Rakennusten pahoinvointi

Yhdistyvätkö Irlannit?

Kiista Irlantien välisestä rajasta kiihtyy kiihtymistään. Ennen Euroopan Unionia etelän ja pohjoisen raja on ollut tiukasti vartioitu aina vuoteen 1993, jolloin solmittiin Maastrichtin sopimus. Jouduin ylittämään rajan lukuisia kertoja 1970 ja 1980 luvuilla. Lentoyhteyttä Dublinin ja Belfastin välillä ei ollut ja junayhteyksiä oli harvoin ja ne olivat hitaita. Oli siis pakko kulkea autolla. Rajalla oli betoniporsaita ja piikkilankaa, koska IRA oli voimissaan.

Eire eli Irlannin tasavalta oli vielä 1970-luvulla hyvin maatalousvaltainen ja viljelijöillä oli jopa niin vahva asema, että he pystyivät estämään maatalouden verotuksenkin. Eräs hallitus yritti saada maataloudelle 1 % veron, mutta hallitus kaatui välittömästi. Saadakseen maan talouden jotenkin kuntoon, hallitus saattoi voimaan verovapauslain 1970-luvulla ulkomaisille yrityksille 10 vuodeksi. Tämä toikin maahan etupäässä yhdysvaltalaisia yrityksiä. Tämä siksi, että mailla oli sopimus kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta. Ts. kun verovapaus oli voimassa, niin veroja ei tarvinnut maksaa myöskään Yhdysvalloissa.

Kun rajat avautuivat ja tullit poistuivat sisämarkkinoilla, niin myös Pohjois-Irlanti hyötyi ja sen talous alkoi kasvaa. Alueella oli aikoinaan ollut voimakas laivanrakennusteollisuus, mutta se oli näivettynyt ja kuihtunut jo 1960-luvulla. Osa syyllinen oli alueen jatkuvalla rauhattomuudella, jossa brittijoukot taistelivat IRA:a vastaan päivittäin. Avoimet rajat siis hyödyttivät koko saaren talouselämää ja yhteiselo rauhoittui muutoinkin.

Nyt ollaan todella vaikean tilanteen edessä, koska Brexit uhkaa sulkea rajat uudelleen. Tämä paluu entiseen ei varmaan miellytä irlantilaisia etelässä eikä pohjoisessa. Tajutaanko Brysselissä, millainen valtti heillä on käsissään? Jos saadaan jonkinlainen sopu, että Irlannista muodostuu jonkinlainen erityisalue, niin se kyllä avaa briteille tullittomat portit Eurooppaan. Ei ole iso asia kierrättää papereita Eiren kautta. Toisaalta portti on myöskin auki Yhdysvaltain markkinoille, koska aivan ilmeisesti Yhdysvallat ja UK tekevät jonkinlaisen tullisopimuksen.

Poliittisesti Sin Fei on aina ollut halukas Irlantien yhdistämiseen. Sitä on vastustanut pohjoisessa DUP, jonka tuki Brexitissä on välttämätön Theresa Maylle. Mutta tässä kohden myös DUP on ahtaassa raossa. Jos tulliraja astuu voimaan, niin DUP voi hävitä Pohjois-Irlannin kartalta seuraavissa vaaleissa ja eihän sellaista kukaan poliitikko voi sallia tapahtuvaksi. Isoa kuvaa sotkevat myös uskontokunnat, koska etelä on pääsääntöisesti katolilaista ja pohjoisessa on rinnalla vahva protestanttinen liike.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Yhdistyvätkö Irlannit?

Kaasusumuttimet

Kun 90-luvun alussa kuljin asuntoautollani työmatkoilla Venäjällä, Valkovenäjällä, Baltiassa ja Ukrainassa, niin aina piti olla mukana kaasusumutin. Useimmiten sain yöpyä asiakkaan vartioidussa pihassa portivahdin kopin kupeessa. Joskus kuitenkin oli pakko yöpyä ihan katujen varsillakin. Silloin yleensä jätin radion  hiljaa päälle, jolloin ohikulkijat luulivat, että autossa oli useampia ja hereillä. Koskaan ei tarvinnut suihketta käyttää, mutta pelottelemaan joutui etenkin Pietarissa.

Kun Pietarissa pysähtyi katuvaloihin, niin siellä oli näitä tuulilasinpesijöitä. Ne tulivat roikkumaan siihen kuskin ikkunaan ja jos ei suostunut maksamaan tuulilasinpesusta, niin spreijasivat tuulilasin maalilla. Silloin kun avasi ikkunan ja vilautti kaasusumutinta, niin kyllä häipyivät.

Poliisitkin tulivat liikennevaloissa kyselemään ja jos sattui olemaan apukuskin ovi auki, niin kaveri nappasi istuimelta, mitä siinä sattui olemaan. Yleesä siinä oli kokista ja jatoin purtavaa. Poliisit myös pysäyttelivät aiheettomasti ja yrittivät saada käsiinsä ajokortin. Jos sattui antamaan, niin lähtivät oitis ja heitä piti seurata poliisiasemalle, jossa sitten pyydettiin rahaa. Piireissä tieto kuitenkin kulki nopeasti ja pantiin ovet lukkoon ja painettiin ajokortti ikkunaruutuun.

Sumuttien kanssa ongelma kuitenkin oli se, että Suomessa sumuttimet olivat jo silloin kiellettyjä, mutta ei ollut missään paikkaa, jossa niitä olisi voinut laillisesti säilyttää seuraavaa matkaa varten. Piti vain rikkoa lakia ja piilotella sumutinta!

Kommentit pois päältä artikkelissa Kaasusumuttimet

Yliopistomaailma

Ollessani jatko-opiskelijana LUT:ssa, professorini pyysi minua kirjoittamaan oppikirjan puutuotteiden markkinoinnista. Se tulisi olemaan Lappeenrannan teknillisen yliopiston oppikirjasarjan oppikirja no 1. Nyt, kun googlaa tätä sarjaa, niin se oli myös sarjan viimeinen. En silloin ollut niin paljon sisällä yliopistomaa-ilmassa, että olisin tajunnut tulleeni hyväksikäytetyksi professorin kampanjassa rehtoriksi.
Puolisentoista vuotta meni kirjan kirjoittamiseen ja matkalla selvisi, että aiheesta ei ole aikaisemmin kirjoitettu yhtään kirjaa ainakaan Euroopassa. Sain käsikirjoituksen valmiiksi ja vein sen proffan luettavaksi. Hän piti kirjaa hyvänä, mutta lupasi pyytää mielipidettä yliopiston kaupalliselta puolelta. Muutaman viikon kuluttua sain sitten kutsun mennä tapaamaan kaupallisen yliassistenttia. Tämä naishenkilö oli sellainen alle kolmekymppinen pitkän linjan yliopistolainen. Hänen ainoa kommenttinsa oli, että kirjassa oli liian vähän lähdeviitteitä.
Pyysin häntä suosittelemaan lisäviitteitä. Hän kuitenkin totesi, että ala on hänelle vieras, eikä hän voi suositella mitään. Kysyin vielä, oliko hän koskaan myynyt mitään tai osallistunut millään tavoin markkinointiin. Ei ollut. Hän vain opetti markkinointia. Näinhän se yleensä on yliopistoissa, että eletään pelkän teorian varassa. Jotten olisi polttanut hihojani, niin oli pakko sanoa, että olen myynyt puutuotteita yli 30 vuotta eri puolilla maailmaa ja olen toiminut useita vuosia Lontoossakin markkinoinnin johtajana. Tältä pohjalta niitä lähdeviitteitä on tullut.
Tästä lähtivät sitten juorut kiertämään yliopistoa. Tämä prosessi sitten opetti minulle, kuinka suuria ovat kateus, selkäpuukottaminen ja asemista kilpailu yliopistomaailmassa. Yritysmaailmassa tehokkuuden mittarit ovat aika selkeitä, mutta yliopistossa asema pitää näköjään hankkia muilla keinoin. Koska olin valmistunut tuotantotalouden osastolta, mutta olin jatko-opiskelijana puuteollisuudessa, niin kuulin erikoisesta tapahtumasta. Näiden osastojen professorit olivat ottaneet yliopiston käytävällä kovaäänisesti yhteen siitä, kenelle kunnia kirjastani kuuluu.
Olin tehtävän saadessani ymmärtänyt, että tilaaja eli yliopisto, kustantaa kirjan ja hoitaa sen markkinoinnin. En tiedä oliko syynä edellinen kateuskohtaus vai mikä, mutta pitkän väännön jälkeen jouduin julkaisemaan kirjan omakustanteena. Silti se oli kuitenkin oppikirjasarjan oppikirja no 1. Surkuhupaisaa oli myös se, että edes yliopiston kirjastolla ei ollut varaa ostaa kirjaa, vaan minun piti se lahjoittaa. Kirjasta ei edes kerrottu yliopiston nettisivuilla. Oppilaitokset eri puolilla Suomea ostivat kirjaa kyllä niin, että sain painatuskulut kasaan. Kirja poiki myös luentoja oppilaitoksissa eri puolilla Suomea.
Sitten sain postia Virosta Luuan Metsäülikoolista. Professori Aino Mölder oli nähnyt kirjanEEA Suomen vierailullaan ja halusi ostaa sen. Lähetin hänelle vapaakappaleen, koska tämä oppilaitos oli alansa johtava korkeakoulu Virossa. Muutaman viikon kuluttua sain sähköpostia Ainolta. Hän kertoi, että Viron valtion vienninedistämisyritys Estonian Export Agency oli halukas ostamaan kirjan vironkieliset kustannusoikeudet. Melko nopeasti Tallinnassa lyötiin kaupat lukkoon. Aino käänsi kirjan viroksi ja se käännettiin myös venäjäksi. Hauska juttu oli, että pienessä Virossa kirjaa myytiin enemmän kuin Suomessa.
EEA oli myös hakenut EU:lta rahoitusta kirjan esitelmöintiin Virossa, joten asiasta tuli suurempikin projekti. Kiertelin sitten EU:n konsulttina 10 päivää eripuolilla Viron yrittäjäyhdistyksiä luennoimassa kirjasta. Tästä on kulunut aikaa jo liki 20 vuotta, mutta kirjani Metsäst Turule on kuulemma vielä Tallinnassa kansalliskirjastossa. Lopulta tämä yliopiston riitely ja hyväksikäyttö osoittautui ihan hyväksi bisnekseksi minulle. Yliopisto jäi sen sijaan nuolemaan näppejään ja siitä jouduin kärsimään myöhemmissä opiskelun vaiheissa.

Kommentit pois päältä artikkelissa Yliopistomaailma

Kasvotonta palvelua

Sotien jälkeen naapuritalossa asui vanhahko mieshenkilö yksinään. Joka vuoden ensimmäinen arkipäivä hän otti piirongin laatikosta pankkikirjansa ja meni pankkiin. Pankissa pankkineidin oli laskettava tiskille hänen säästönsä pennilleen. Kun hän näki, että rahat olivat tallessa, hän palasi kotiin ja laittoi pankkikirjansa takaisin piirongin laatikkoon. Silloin palvelulla oli kasvot. Silloin pankillakin oli kasvot.

Sitten 80-luvulla Suomessakin päätettiin, että on aika siirtyä teollisuusyhteiskunnasta palveluyhteiskuntaan. Silloin myös oletettiin, että ihminen palvelee ihmistä. Ei mennyt kovin pitkään, kun ihmiskasvot tulivat palveluissa liian kalliiksi ja alettiin siirtyä digiaikaan. Kasvot alkoivat häipyä palveluista ja kehitys pudotti myös suuren joukon ihmisiä digipalvelujen ulkopuolelle. Kelan tutkimuksen perusteella on syytä epäillä, että jopa yli 2 miljoonaa suomalaista on tavalla tai toisella digipalvelujen ulkopuolella? Kun kasvollistakaan palvelua ei ole monilla aloilla, niin suuri joukko ihmisiä on palveluiden ulkopuolella.

Näyttää siltä, että siirryttiinkin savupiippuyhteiskunnasta ja vanhoista kunnon palveluista huononevien palveluiden suuntaan. Nyt ei ole pankeissa tiskejä, ei ole pankkineitejä, eikä ole monissa pankeissa enää käteistä rahaakaan. Pankit pelästyivät ja pelastuivat 1990-luvun lamasta vähentämällä kasvoja ja tiskejä. Nyt ne keulivat digitaalisilla palveluilla, joita suuri osa vanhenevasta väestöstä ei pysty hyödyntämään tai vain hyvin vähäisessä määrin.

Kirjauduin vakuutusyhtiön nettisivuille. Ei ollut yllätys, että oikeassa alakulmassa oli chattiruutu. Sen sijaan yllätyin, kun siinä ruudussa luki: Olen chattirobotti. Esitä minulle yksinkertaisia ja selkeitä kysymyksiä. Palvelut eivät ole ainoastaan muuttuneet kasvottomiksi, vaan ne ovat muuttuneet myös maksullisiksi. Maksullisia palvelunumeroita kyllä löytyy jokaiselta kotisivulta. Kun soitat joku robotti vastaa: jos haluat palvelua suomeksi, paina #1. Jos haluat teknistä palvelua paina… Kun sitten löydät palvelun, jota haluat: Olet jonossa sijalla #5. Ja mittari tikittää euroja yhtiön kassaan.

Nyt onkin markkinatalouden paikka näyttää toimivuutensa. Tässä tilanteessa pitäisi yritysten löytää markkinarako tai myyntivaltti. Olisiko se mahdollisesti kasvollinen ja ystävällinen palvelu? Jospa kuluttajat haluaisivat vaikkapa maksaa hieman siitä kasvollisesta palvelusta? Mikä on se ensimmäinen yritys, joka uskaltaa testata teorian toimivuuden? Digi digi minne hävisi se palveluyhteiskunta? Ja sitten vielä ihmetellään, minne ovat hävinneet työpaikat!

Viimeisimpien tutkimusten mukaan digitalisoinnin mukana häviävät työpaikat korvautuvat monin verroin uusilla työpaikoilla. Joka uskoo tämän väitteen ilman todellista näyttöä, niin katsokoon tutkimusten tekijöiden taustoja. Olisivatko mahdollisesti omat lehmät ojissa?

Kommentit pois päältä artikkelissa Kasvotonta palvelua

Kotimainen veroparatiisi

Ihmettelen, miksi Suomessa toimivat yritykset käyttävät ulkomaisia veroparatiiseja. Suomesskain voi päästä kokonaan ilman veroja. Kikka on siinä, että pitää muuttaa OY AY:ksi. Silloin ei verottaja häiritse. Kaikki uudet yritykset pitäisi perustaa jo alun alkaen ay:ksi. Jossain siellä verolaeissa on pykälä, että ammattiyhdistysliikkeen (AY) ei tarvitse maksaa veroja liiketoiminnastaa. Kaikki OY:t ovat yleishyödyllisiä, koska ne työllistävät enemmän kuin AY:t! OY:t eivät myöskään tarvitse lakkokassoja, koska rahat käytetään investointeihin.

Investoinnit puolestaan lissävät työpaikkoja, jos tekijöitä löytyy. Näin syntyy lisää verotuloja osingoista ja tuloveroista!

Kommentit pois päältä artikkelissa Kotimainen veroparatiisi

Mistä ihminen on tullut?

Jos kaikki alkoi Aatamista ja Eevasta, niin sittenhän olemme kaikki sukua keskenämme. Heidän lapsensahan joutuivat jatkamaan ja kasvattamaan sukuaan sisarusten kesken. Nykyisin sitä sanotaan sukurutsaksi, joka johtaa moniin perinnöllisiisn sairaksiin. Tiedämmekö olivatko Aatami ja Eeva valkoisia? Jos näin oli niin sitten evoluutio on luonut tummaihoisille UV-suojan melanoomaa vastaan. Me valkoiset tarvitsemme jo Suomessakin aurinkovoiteita, koska se paistaa täällä niin harvoin.
Alkuräjähdyskin on aika outo juttu. Miten tyhjä voi räjähtää? Jos ei ole mitään niin, mikä räjähtää? Tässä voi käydä niin, että jo nyt ollaan menossa sinne, mistä on tultukin!
Kommentit pois päältä artikkelissa Mistä ihminen on tullut?

WP Login