Archive for the ‘Kolumnit’ Category

Suomi neidon toisenlainen historia

Suomi pääsi kansainväliseen kauppaan mukaan, kun Idän Silkkitie avautui noin vuonna 500 jaa. Kauppa oli bilateraalista vaihtokauppaa, kuten sodan jälkeinen Neuvostoliiton kauppa. Kauppaa käytiin rannikolla lähinnä turkiksilla ohittavien laivojen kanssa. Kauppaa käytiin rantakallioilla, jossa osapuolet vuoroin kävivät katsomassa ovatko määrät ja hinnat kohdallaan.

Seuraava varsinainen ulkomaakappa alkoi tervan viennillä 1500-luvulla. Käytännössä suurin osa eurooppalaisista kauppa- ja sotalaivoista tervattiin suomalaisella tervalla. Tervakauppaa rasitti Tukholman kauppakomppania, joka kantoi viennistä veron. Ruotsalaisille ei riittänyt se, että Suomen maat jaettiin ruotsalaisille kartanoiksi pärstäkertoimella.

Venäjän vallattua Suomen ja Suomen suuriruhtinaskunnan synnyttyä, alkoi höyrykoneiden myötä Suomen teollinen kehitys. Kauppakomppania jäi itkeskelemään menetettyjä tulojaan. Suomen onni oli, että Venäjä ei perinyt viennistä mitään tulleja. Sen sijaan Venäjä hyötyi Suomen viennistä, koska Suomi toimitti elintarvikkeita Venäjälle ja käytännössä ruokki Pietarin.

Venäjä siis tuki Suomen elinkeinoelämän syntyä, koska siitä oli hyötyä myös Tsaarin valtakunnalle. Ruotsi puolestaan hidasti Suomen kasvua ja länsikauppaa, koska se koki Suomen kilpailijakseen. Historioitsijat eivät aina katsele asioita kansantaloudellisista näkökohdista. Ehkä tästä syystä Ruotsia on pidetty historian saatossa pysyvästi esillä.

Mielenkiintoista on myös, että Venäjän vallattua Suomen, virkamieskunta ei juuri vaihtunut. Näin ollen Ruotsinvallanaikaiset virkamiehet säilyttivät paikkansa ja pitivät yllä ruotsin kieltä ja ruotsalaista hallintokulttuuria. Venäläinen virkavalta puolestaan passitteli suomalaisia hangoittelijoita rakentamaan Siperiaa.

Suomen itsenäisyyden juuret varmaan luotiin tarjoamalla Leninille hyvää palvelua ja suojapaikkoja eri puolilla Suomea. Ehkä hän maksoi tätä velkaa takaamalla Suomelle itsenäisyyden. Taka-ajatuksena saattoi myös olla toivomus vasemmiston vallasta Suomessa. Neuvostoliiton joukothan taistelivat punaisten rinnalla sisällissodassa.

Veljessota oli Suomen historian synkimpiä aikoja ja hetkiä. Jopa veljet taistelivat toisiaan vastaan. Nämä traumaattiset kokemukset nousevat silloin tällöin pintaan vieläkin. Kommunismista sanotaankin, että aate oli hyvä, mutta jätkät pilasivat sen. Kommunismi sortuikin taloudelliseen tehottomuuteensa.

1800-luvulla alkanut metsäteollisuus kuitenkin kasvoi ja kehittyi. Sahatavaraa vietiin 1930-luvun puolivälissä jo yli 5,5 milj. kuutiometriä. Tämä on saman verran kuin 1990-luvun laman pahimpina vuosina.

Jopa venäläiset historioitsijatkin ovat myöntäneet, että Neuvostoliitto aloitti talvisodan. Tästä huolimatta venäläiset trollit vieläkin levittävät aktiivisesti vaihtoehtoista totuutta. Nykyisellä Venäjällä näyttää syntyneen sellainen valehtelun kulttuuri, että itsekin uskotaan siihen. Totuuden puhuminen ei ole kovin yleistä yleensäkään slaavilaisessa kulttuurissa.

Sodat kuitenkin yhdistivät kansan ja sotakorvaukset vielä tiivistivät sitä. Sotakorvaukset loivat perustan Suomen teolliselle nousulle. Suuryritysten hallitsemaan Suomeen alkoi syntyä uutta keskisuurta ja pientä teollisuutta, koska suurteollisuuden rahkeet eivät yksin riittäneet sotakorvausten maksuun. Samalla se loi pohjan vuosikymmeniä kestäneelle vaihtokaupalle Neuvostoliiton kanssa.

Sotakorvausten jälkeen kapasiteettia riitti myös länsimarkkinoille, joita ryhdyttiin valloittamaan tarmokkaasti. Tosin yleislakko ja työväenliikkeen vahvistuminen aiheutti inflaatio-devalvaatio rumban, joka päättyi vasta markan arvon romahdukseen ja kelluttamiseen. Oma valuutta oli kuitenkin ollut vaikeuksissa koko historiansa ajan. Se oli välillä sidottu milloin mihinkin valuuttaan ja kultaan ja hopeaan. Oli myös setelin leikkauksia ja viimeisessä vaiheessa markka sidottiin 1991 ecuun.  Markka on ollut käytössä itse asiassa jo 1800-luvun alkupuoliskolta lähtien.

Suomella on ollut runsaasti onnea idänkaupassaan. Kun sotakorvausten jälkeen alettiin tehdä kahdenvälistä kauppaa, niin yhdeksi peluriksi perustettiin vuonna 1948 Neste Oy. Venäjältä ei ollut kovin paljon tuotavaa, eivätkä sinkkiämpärit riittäneen kattamaan vientiä. Öljy sen sijaan oli tuote, jolla vienti voitiin kattaa. Nesteen historiassa kerrotaan, että suomalaisista tuotteista maksettiin ylihintaa, koska Neste maksoi öljystä n. 5 % maailmanmarkkinahintoja enemmän. Tämä oli niitä Kekkosen sopimuksia ja sillä perusteella hän myös valitsi yritykset, jotka saavat idänkauppaa käydä. Se oli sellainen kultapossukerho!

Öljykriisi oli Suomen kannalta lottovoitto. Kun muut maat olivat kriisin kourissa polvillaan, niin Suomi sen kun porskutti. Mitä kalliimpaa öljy oli, sitä enemmän piti itään viedä maksuksi tavaraa. Kun länsivienti sakkasi pahasti, niin itävienti kasvoi kohisten ja auttoi pahimman yli. Myös BKT kehittyi siten, että Sorsan hallitus pääsi laittamaa kunnolla rahaa haisemaan.

Kaikki hauska päättyy aikanaan. Koivisto yritti pääministerinä ja presidenttinä hillitä jatkuvaa inflaatio-devalvaatio kierrettä erilaisin konstein. 1977 devalvaation jälkeen kokeiltiin hintasäännöstelyä ja sitten 1980-luvulla vahvan markan politiikkaa. Globaaleja markkinoita ei voi kuitenkaan mikään valtio ohjata valuuttakikkailullaan. Vahvan markan politiikkaan päättyi markan 150-vuotinen historia. Hyvällä syyllä voi kysyä, oliko tämä vahvan markan politiikan perimmäinen tarkoituskin?

Lamasta noustiin sitten Nokian avulla. Tutkijat tosin jopa VATT:ssa todistavat, että Nokian apu tuli liian aikaisin. Olisi vielä tarvittu muutama vuosi, jotta työmarkkinoiden ja julkisen hallinnon rakenteet olisi saatu uusittua. Mutta kuten sanotaan: Mitä isompia ne ovat, sitä kovemmalla rytinällä ne kaatuvat. Nokia sortui vauhtisokeuteen. Seurasi 8 vuoden lama, mutta tänäkään aikana ei ole saatu rakenteita kuntoon.

Rakenteiden uudistamiseen tarvitaan suuria ikäluokkia. Kun nämä puolimiljoonaa poistuvat työelämästä, niin 2020-luvulla hallituksilla ei ole paljon vaihtoehtoja. Silloin itketään ja uudistutaan. 100-vuotias itsenäinen Suomi on tänä aikana todistanut myös poliittisen itsepäisyytensä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Suomi neidon toisenlainen historia

Kohtaanto-ongelmat

Työelämän ja koulutuksen kohtaanto-ongelmista keskustellaan vilkkaasti. Työttömiä on paljon, mutta niin on myös avoimia työpaikkoja. Suuri joukko työttömistä on myös koulutettuja. Mieleeni muistui oma kokemukseni 60-luvun teknillisestä koulusta. Meille opetettiin pärekaton rakentamista.

Kurssin lopussa opettaja totesi, että pärekattojen teko on Palolaissa kielletty jo vuosia sitten, mutta koska se on opetusohjelmassa edelleen, niin kurssi on pidettävä ja tentittävä. Tosin nyt tilanne on sellainen, että pärekattokin voidaan tehdä palamattomaksi, mutta laki kieltää sen edelleen.

Nykyinen kehitys on kaikilla aloilla paljon nopeampaa kuin 60-luvulla ja vauhti vain kiihtyy. Myös työn osaamisen vaatimukset muuttuvat melkein päivittäin. Miten siis koulutus voitaisiin pitää ajan tasalla? Tilanne on nyt se, että vastavalmistunut, joka ei ole ollut alansa työharjoittelussa, joutuu kuukausia kestävään perehdytykseen uudessa työpaikassaan. Olen teettänyt melko paljon remontteja ja joutunut niissä tekemisiin myös nuorten kanssa.

Kysyin eräältä nuorelta mieheltä, onko hän käynyt ammattikoulun. Vastaus vähän yllätti. Hän sanoi, että monet ammattikoulun käyneet ovat kertoneet, että siellä ei opi kolmessa vuodessa mitään. Hän päättikin ryhtyä ammattilaisen oppipojaksi. Siinä hän oppii kolmessa vuodessa paljon enemmän kuin ampparissa ja saa vielä palkkaa. Alan ammattilaisen pitää sanoa, että hyvin oli poika oppinut.

Remonttihommissa on sellainen erikoispiirre, että sillä pitää olla moniosaaja. Pelkkä puutöiden tai muuraamisen osaaminen ei enää riitä, vaan on osattava monia muitakin tehtäviä. Luvanvaraiset työt kuten sähkö- ja lvi-työt ovat oma lukunsa. Ammattikouluissa on sellainen ongelma, että työnopettajilta ei vaadita enää käden taitoja. AMK-insinöörit opettavat töitä netistä, mutta se ei todelliseen ammattitaitoon riitä!

Yliopistojen ongelma puolestaan on se, että suurin osa professoreista ei ole koskaan ollut ”oikeissa” töissä. Nykypäivän ulkomaankauppaa ei oikein voi opettaa kuin teoriassa. Käytännöt, joita työelämässä tarvitaan, ei opita yliopistoissa. Olen toiminut monta vuotta näiden suoraan yliopistoista tulleiden maisterien ja metsänhoitajien kanssa ja tuotteen koko arvoketju myyjältä asiakkaalle on ollut pahasti kateissa.

Yhdysvalloissa opiskelijat käyvät hyvin ahkerasti vierailuilla yrityksissä. Siellä he saavat edes jonkinlaisen kuvan käytännön työelämästä. Jotkut voivat jopa löytää kesätyöpaikkojakin. Suomessa professoreilla on iso kynnys olla yhteydessä käytännön elämään opiskeluaikaisen perehdyttämisen järjestämiseksi, koska yrityksessä voi äkkiä munata itsensä.

Myös yrityksissä on nykyisin ongelmia. Ennen työpaikalla oli esim. eläkkeelle lähtevä opastamassa uutta työntekijää, mutta nyt ei ole. Säästöpaineissa uusi työntekijä otetaan vasta, kun siihen on ehdoton pakko. Tähän saattaa kulua kuukausia. Hiljainen tieto on ehtinyt kadota ja perehdyttäminen on hyvin vaikeaa ja rasittaa koko organisaatiota. Yrityksille tällainen perehdyttäminen on kallista, mutta kovapalkkaiset johtajat eivät sitä näytä ymmärtävän. Karavaani pitää kulkea, haukkokoot koirat, mitä haukkuvat.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Kohtaanto-ongelmat

Inflaatio

Kansantaloustieteessä on parikin eri määritelmää inflaatiolle, mutta nehän ovat kaikkien tiedossa. Inflaation kasvuympäristö etenkin euroalueella on vain oleellisesti muuttunut. Markka-aikana Suomen inflaatio oli erittäin monipuolinen ja värikäs. Työmarkkinaneuvottelijat kolmikannassa tiesivät tarkkaan, mitä suuret lakoilla pohjustetut palkankorotukset aiheuttaisivat. Tätä inflaatiota kutsuttiin kustannusinflaatioksi. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä, koska devalvaatiolla kuitattiin palkankorotusten ostovoima ja kilpailukyvyn menetykset.

Eri hallitukset väistelivät korkeaksi kohoavia inflaatioita eri tavoin. Tässä olivat apuna suljetut rajat, mahdollisuudet käyttää tulleja ja jopa kotimaisten tuotteiden hintasulut. Lisää rahaakin yritettiin painaa, mutta rahan määrän lisääminenkin aiheutti inflaation. Viimeinen yritys oli markan arvon keinotekoinen nosto 1980-luvulla. Se johti sitten lopulliseen katastrofiin. Edes nostalgisen markan aikana mitkään hallinnolliset keinot inflaation hillitsemiseksi eivät toimineet.

Kustannusinflaatio oli vähän kuin pissaisi housuihinsa pakkasella. Suomessa asia ratkaistiin pääasiassa vientikilpailukykyä parantavalla devalvaatiolla. Kaikki tiesivät, että devalvaatio tulee ja pelastaa, mutta tarkkaa aikaa ei tiennyt kukaan. Kaikkein hauskinta sitten oli, kun se tuli ja ostovoima heikkeni entisestään, niin ay-pomot sanoivat, että emmehän me mitään devalvaatiolle voi. Ja työläiset uskoivat!

Nyt ollaan täysin erilaisessa tilanteessa. On yhteinen euro, vapaa liikkuvuus, eikä rajoilla täytetä tullikaavakkeita. On myös paljon sopimuksia EU:n ulkopuolisten maiden kanssa, joilla on tullittomia tuotteita. Tällainen globaali tilanne on aiheuttanut sen, että pääsääntöisesti tarjonta ylittää roimasti kysynnän. Markkinataloudessa syntyy kilpailua, joka hillitsee inflaatiota. Eri euromaissa inflaatio onkin pääosin sisäistä inflaatiota, joka aiheutuu suurimmalta osalta omien hallitusten toimenpiteistä kuten esim. verojen ja maksujen korotuksista.

Vuoden 2008 jälkeen on nähty deflaatio eli hintojen aleneminen, stagnaatio eli talouden taantuman vakaana pitävät hinnat. Nyt ollaan tilanteessa, jossa talouden kasvu alkaa nousta jopa voimakkaasti. Nyt pitäisi olla se aika, jolloin perinteisen kansantalouden normien mukaan inflaation pitäisi alkaa laukata. Koko euroalueella ei kuitenkaan ole todettavissa merkittävää inflaatiota? Miten suhtautuvat tilanteeseen kansantaloustieteen professorit ja päivystävät dosentit? Kuuluuko huokauksia?

Muistan, kun olin mukana lautakuntatyössä 1970-luvulla. Kun tehtiin budjettia, niin puheenjohtaja yleensä kysyi esittelijältä, paljonko arvioidaan inflaation olevan tulevalla budjettikaudella. Jos vastaus oli esim. 3,5 %, niin puheenjohtaja kuittasi, että laitetaan tämän vuoden lukuihin 5 %, Sillä oli budjetti hoidettu. Nyt sitten ollaankin pulassa, kun ei ole inflaatiota, mutta budjettiin pitäisi saada lisää rahaa.

Kun niin valtiolla kuin kunnillakin on liikaa velkaa, niin ongelmaksi on noussut se, mistä karsitaan. Tämä onki poliitikoille vaikea paikka, kun nyt pitäisi päätösten toimia sumean logiikan tekniikalla. Nyt säästöjä kiristetään sairailta, koululaisilta, opiskelijoilta, eläkeläisiltä jne. Näin tutkijasta vaikuttaa siltä, että tässä noudatetaan käänteisenä sitä sulle-mulle-politiikkaa. Ei näytä olevan tavoitteita eikä strategioita. Yleisenä ohjeena pitäisi olla tulevaisuus! Historiaa emme voi muuttaa, mutta siitä voi aina oppia, jos on haluja. Mitä siis haluamme tulevaisuudelta???

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Inflaatio

Rakenteet remonttiin

Ainakin 30 vuotta on ollut tilastollisesti tiedossa, että julkinen terveydenhoito joutuu ennen näkemättömiin vaikeuksiin suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle julkisen terveydenhuollon piiriin. Päättäjät eivät kuitenkaan uskoneet tilastoja eivätkä tutkijoita ja tässä nyt ollaan.

Samanlainen tilanne on edessä, kun sadat tuhannet julkisen sektorin työntekijät lähtevät eläkkeelle. Tämäkin on tiedossa ollut jo pitkään ja tilanteesta on varoitettu. Kuitenkin sama meno jatkuu. Rakenteisiin ei uskalleta puuttua, koska likimain kaikki julkisen sektorin työntekijät ovat puolueiden jäseniä ja yli 600 000 äänestäjää on houkutteleva joukko. Päättäjät ovat siis puun ja kuoren välissä ja ainoastaan odottavat.

Odotus saattaa kuitenkin tulla kalliiksi. Syntyvyys vähenee ja työikäisten määrä vähenee. Tämä merkitsee kiristyvää kilpailua työvoimasta julkisen ja avoimen sektorin välillä. Mikäli mitään ei asian hyväksi tehdä, niin muutaman seuraavan vuosikymmenen kuluttua suurin häviäjä on Oy Suomi Ab. Hyvinvointivaltio Suomi ei voi tätä kilpailua voittaa.

Avoin sektori tulee taistelemaan työvoimasta niin kauan, kunnes palkkataso nousee sellaiseksi, että yritysten on muutettava pois maasta. Jos julkinen sektori ei osallistu palkkakilpailuun, niin julkiset palvelut kaatuvat henkilöstöpulaan. Hyvinvointivaltio alkaa siis kadota yhä kauemmas horisonttiin. Ainoa mahdollisuus varautua tuleviin haasteisiin olisi rohkeasti alkaa purkaa byrokratiaa ja täysin turhia rakenteita. Tosin onhan mahdollista tällaisena digi-aikana toimia kuten yksityiset yritykset. Huomattava osa toiminnoista voidaan ulkoistaa vaikka Espanjaan tai Intiaan.

Kun hyvinvointivaltiota rakennettiin, niin sitä ei pääosin rakennettu kansalaisten tarpeisiin vaan poliittisiin ja hallinnollisiin tarpeisiin. Voisikin siis hyvin todeta, että voi turhuuksien turhuus, kaikki on turhaa! Ongelma näissä purkutalkoissa on tietenkin se, että kukaan, ei edes VM, hallitse valtakunnan rakenteellista kokonaisuutta. Ministeriöt puolestaan pitävät kiinni tiukasti reservaateistaan. Yksikään ministeriö ei todellisuudessa halua luopua mistään. Jos pakko on, niin irtisanotaan sisälähetit, jos niitä vielä jossain on.

Tämä on tilastollisiin faktoihin perustuva ennustus, joka taas menee sarjaan EVVK! Mutta varoitus on jälleen annettu. Jos tässäkin asiassa ajatellaan kuten ennen, niin päätösten tekemättä jättäminen saattaa osua pahasti omaan nilkkaan!

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Rakenteet remonttiin

Voiko tulevaisuutta valita?

Trump loi käsitteen vaihtoehtoisista totuuksista. Mutta onko olemassa myös vaihtoestoisia tulevaissuksia? Suuret monikansalliset yhtiöt alkoivat tutkia mahdollisia tulevaisuuksiaan jo 1960-luvulta alkaen. Tulevaisuuden tutkimuksen katsotaan alkaneen matemaatikko Olaf Helmeristä, joka oli RAND-yhtiön palveluksessa.

Tulevaisuudentutkimuksen perusolettamuksen mukaan tulevaisuus ei ole ainakaan kokonaan ennalta määrätty, vaan tulevaisuus on avoin ja siihen voidaan vaikuttaa. Tulevaisuudentutkimus ei pyri ennustamaan yhtä ainoaa tulevaisuutta, vaan kartoittamaan mahdollisia vaihtoehtoisia tulevaisuustiloja eli polkuja.

Tässä prosessissa tulevaisuudentutkijat käyttävät hyväkseen erilaisia työkaluja kuten esimerkiksi aikasarja-analyyseja, skenaarioita ja simulaatioita. Skenaariot muodostuvat yleensä heikoista signaaleista ja trendeistä. Näistä pyritään päättelemään, mitkä vaihtoehdot muodostuvat megatrendeiksi. Näin aikaan saatuja tuloksia kutsutaan tulevaisuustiedoksi.

Tulevaisuuden tutkimisen vaihtoehtona on ns. ajopuutulevaisuus. Tätä termiähän on käytetty monasti politiikassa. Tulevia tapahtumia, kuten vaikkapa budjettien toteutumismahdollisuuksia, ei sen kummemmin analysoida. Mennään vanhoilla kaavoilla ja vanhoilla luvuilla lisäämällä entisten päälle joitakin prosentteja. Näin saadaan ajopuutulevaisuus, jossa virta vie mukanaan.

Monissa yrityksissäkin unohdetaan se, että maailma muuttuu hyvin nopeasti. Kun on joskus tehty yrityksen perustamisvaiheessa rahoittajien vaatimuksesta liiketoiminta suunnitelma eli Business Plan, niin se siitä. Nykyisessä globaalissa maailmassa tämä suunnitelma pitäisi päivittää joka vuosi budjetin teon yhteydessä. Pitäisi arvioida, mitä muutoksia on tapahtunut liiketoimintaympäristössä ja miten niihin pitäisi reagoida?

Suurimpia yhteiskunnallisia mokia tulevaisuuden ennustamisen kannalta käsitellään hallituksessa ja eduskunnassa parhaillaan. Jo 1980-luvulta alkaen oli tiedossa, että suuret ikäluokat joutuvat aikanaan pois työterveysjärjestelmästä kansalliseen terveydenhuoltoon. Osaltaan lain tekijät ovat itse syyllisiä siihen, etteivät ottaneet jo silloin huomioon tätä faktaa. Aikaa olisi ollut ainakin 30 vuotta, mutta vasta nyt, kun on niin sanotusti tyrät sylissä, koitetaan kovalla kiireellä saada aikaan Sote-uudistusta, jolla voitaisiin taata myös suurten ikäluokkien puolelle miljoonalle kansalaiselle tasa-arvoiset palvelut.

Samaan aikaan ollaan tekemässä myös toista virhettä. Syntyvien lasten määrän aleneminen on muodostunut selväksi trendiksi. Tilastollisesti tarkastellen viimeinen suomalainen syntyy joskus 2050-luvulla. Tästä trendistä huolimatta poliittiset päättäjät eivät ole varautuneet mitenkään väestön vähenemiseen. Tulevaisuuden suunnittelemiseksi pitäisi selvittää, miksi lapsia syntyy niin vähän? Jos syntyvyydelle ei pystytä tekemään mitään, niin ilmeinen vaihtoehto on lisätä maahanmuuttoa. Tässä vaihtoehdossa ovat kuitenkin tunteet vahvasti pinnalla, mutta mikä on vaihtoehto?

Nyt pitäisi siis arvioida, kuka palvelee nykyisiä nuoria 50 vuoden päästä? Suomalaisista ovat jäljellä ehkä vain 2030-luvulla syntyneet, joita on liian vähän palveluammatteihin. Rasismi ei ainakaan auta tilannetta lainkaan! Nykyisten poliittisten päättäjien olisi siis syytä pohtia ja arvioida tulevaisuuden vaihtoehtoja, eikä vain puuhastella tämän ajan ongelmissa.

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Voiko tulevaisuutta valita?

Pitäisikö nähdä metsä puilta

Pahasti on vihreiltä pallo hukassa, kun väittävät, että tukkipuista tehdään haketta ja polttopuita. Ei se näin ole. Pitäisiköhän mennä salaa kuvaamaan sellutehtaalle, kuinka tukki menee hakkuriin? Sen verran kuitenkin voidaan myöntää, että nykyisillä sahausmenetelmillä tukkien kupeet kyllä menevät hakkeeksi. Tukki ei kuitenkaan ole ainoa sahatavaran lähde. Tukista seuraavakin puukoko sahataan nykyisin kauppatavaraksi ns. pelkkamenetelmällä. Siinäkin systeemissä syntyy myös haketta.

Suomen metsien kaupallistaminen alkoi, kun tervaa ryhdyttiin viemään maailmalle. Tervan historian oli myös unohtanut EU-komissio, kun se ryhtyi kieltämään tervan käytön. Vai oliko syynä huono omatunto? Eurooppalaisia imperiumeja ei nimittäin olisi ilman suomalaista tervaa. Suurin osa europopalisista kauppa- ja sotalaivoista oli suojattu suomalaisella tervalla. Vain Arkangelin terva kilpaili suomalaisten kanssa.

Tervanpoltosta digiaikaan on kuitenkin pitkä matka ja paljon on tehty myös virheitä. Yksi suurimmista virheistä oli Tunturilapin avohakkuut vuosikymmeniä sitten. Otettiin muistaakseni mallia Ruotsista. Ruotsalaiset luonnonsuojelijat ovat nyt näyttäneet Eurosportin kanavilla ilmakuvaa näistä ankeista maisemista. Suomessakin näitä kyntökaskia on vielä nähtävissä, eikä siellä kasva mikään.

Toinen suuri moka oli inflaatio-devalvaatio pariteetti. Sillä pidettiin kartellinomaisesti sahatavaran hinta niin korkeana kotimarkkinoilla, että esim. suomalaiselta huonekaluteollisuudelta vietiin kilpailukyky täysin. Vientiin sen sijaan jouduttiin myymään sahatavaraa kilpailun edellyttämin hinnoin. Pahin kilpailijamaa oli Neuvostoliitto. Myös Ruotsilla oli logistisesti hyvä kilpailuasema. Kilpailusta johtuen mm. tanskalaiset pystyivät ostamaan sahatavaraa jopa kolmanneksen halvemmalla kuin suomalaiset.

Kilpailun rajoittamiseen osallistui aktiivisesti myös suomalaiset poliittiset toimijat. Bilateraalikaupan sopimuksissa oli nimittäin sovittu, että Neuvostoliitosta saa tuoda sahatavaraa ja puulevyjä ainoastaan lisenssiviraston luvalla. Näitä lupia ei herunut aluksi lainkaan. Myöhemmin poikkeuksia saatiin raja-alueille kuten läntiseen Karjalaan. Ruotsia puolestaan ei kiinnostanut myynti Suomeen. Sen sijaan pohjoisessa ruotsalaiset ostivat tukkia Suomen Lapista.

Pahimpiin virheisiin kuuluu myös ns. hakekartelli. Metsäteollisuus yritykset siirtyivät sellunkeiton alkaessa sopimaan keskenään hinnasta, joka sahoille maksettiin hakkeesta sellutehtaalle toimitettuna. Myös yritysten sisällä toimiville sahoille maksettiin siirtohintoina samaa alhaista hintaa kuin ulkopuolisille. Asiasta on tehty monia laskelmia, mutta yleinen käsitys on, että hinta-laatusuhteen perusteella maksetut hinnat olivat vähintään 20 % alle metsistä tuodun kuitupuun hinnan hakkeena.

Sahat ovat itse olleet vaisuja vetämään tätä kartellia julkisuuteen, koska hakkeen ostot olisivat loppuneet. Toinen pakote oli vaatia hake toimitettavaksi etelän sahoilta Kemiin, jolloin rahti olisi vielä ollut lisärangaistus. Tämä aiheutti sen, että sahateollisuuden tulorakenne oli kaksinapainen. Hyvinä aikoina sahaus oli kannattavaa, mutta huonoina aikoina hake piti hengissä. (Ainoa sahuri Suomessa, joka ei suostunut kiristettäväksi, oli Kalevi Koskinen). Hän laivasi hakkeensa belgialaisille lastulevytehtaille, kunnes aloitti itse lastulevyn valmistuksen.

On myös todettava, että metsäteollisuutta ei juuri tuotekehityskään kiinnostanut, koska ongelmat korjattiin aina devalvaatiolla. Metsäteollisuus itse aika pitkälle määritteli devalvaatiot aina 1990-luvulle saakka, jolloin vahvan markan politiikka otti oikein kunnolla turpiinsa maailman markkinoilla. Euro vie mukanaan markan ja devalvaatiot. Euron tuoma kilpailu puolestaan on johtanut tilanteeseen, jossa nyt käynnistetään uusia suuria sellu- ja bionestetehtaita. Tätä voivat markkaa takaisin haikailevat miettiä tykönään.

Metsän istutukset sen sijaan ovat Suomessa Metsälain mukaan pakollisia. Tämä näyttää olevan asia, joka jopa omilta mepeiltämme on unohtunut. Myös kunnilta, kuten esimerkiksi Lahden kaupungilta, lain määräykset ovat unohtuneet. ”Jos metsätalousmaata, joka on ilmoitettu otettavaksi muuhun käyttöön, ei ole neljän vuoden kuluessa hakkuun tai muun toimenpiteen päättymisestä otettu tähän käyttöön, sovelletaan alueeseen ja sillä suoritettuun hakkuuseen tai muuhun toimenpiteeseen tämän lain säännöksiä.” Ympäri Lahtea on alueita, jotka on ennen kaavojen hyväksymistä hakattu aukoiksi ja sitten unohdettu. Kaavoista tehdyt valitukset ja kysynnän muutokset, aiheuttavat sellaisia viivästymisiä, että kyseinen lainkohta edellyttäisi toimenpiteitä.

Metsän uudistamisvelvoitetta ei kovin monissa EU-maissa ole, joten suomalaisen metsänhoidon ymmärtäminen saattaa olla EU-parlamentissa vaikeaa. Eurooppalaisissa raporteissa myös arvostellaan istutusten vähentävän metsien monimuotoisuutta. Mainittakoon vielä, että suomalaiset metsäylioppilaat ovat olleet istutustöissä mm. Britanniassa ja Irlannissa viime vuosisadan puolivälin jälkeen. Näissä maissahan puut käytettiin maailmanvalloitukseen tarvittaviin laivoihin.

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Pitäisikö nähdä metsä puilta

Investoinnit

Demarinaisten kolmikko kirjoitti Etelä-Suomen Sanomissa eräänä vaihtoehtona tulopohjan laajentamista investoinneilla. Yksityisen sektorin ja julkisensektorin investoinneilla käsitetään hieman eriasioita. Julkisissa investoinneissa oleellista on pitää lainanhoitokulujen määrä tuotannon kasvua pienempänä, ja kiinnittää huomiota julkisten investointien hyödyllisyyteen, tehokkuuteen ja vaikuttavuuteen. He peräänkuuluttavat tarkemmin erittelemättä investointien tavoitteeksi uusien veronmaksajien, yritysten ja matkailijoiden saamista kaupunkiin.

Tässä kohden kaupungin strategiat ovat joko ristiriitaisia tai sitten ylisuuria rahoitettaviksi. Tähän saakka kaupungin suuret investoinnit ovat keskittyneet keskustan eheyttämiseen toriparkin ja Aleksin yksisuuntaistamisen avulla. Matkakeskuksen voidaan olettaa olevan tarkoitettu houkuttelemaan matkailijoita kaupunkiin. Mitä on investoitu yritysten saamiseksi kaupunkiin? Toteutuneen perusteella näyttääkin siltä, että kaupungin raskaista investoinneista ei ole ollut Lahden viehätysvoiman lisääjiksi.

Kaikki edelliset ja mahdollisesti muutkaan investoinnit eivät ole juuri lisänneet kaupungin väkilukua tavoitteiden mukaisesti. Yrityksetkään eivät ole rynnänneet joukolla kaupunkiimme. Se, mitä todellisuudessa on tapahtunut, on kaupungin velkaantuminen. Yksityinen investointi edellyttää säästämistä, eli taloudellisen vaurauden kerryttämistä ja/tai lainaa. Keynesin teorian mukaan myös julkiset investoinnit edellyttävät säästämistä hyvinä aikoina. Tämä näyttää unohtuneen poliitikoilla ihan globaalisti.

Investointi on suppeimmassa merkityksessään pääoman eli tuotantovälineiden tai maan hankintaa tuotantoa varten. Investoinnin tarkoituksena on yleensä tuotannon aloittaminen tai lisääminen. Muitakin tavoitteita voi olla, kuten tuotannon tehostaminen, työnteon helpottaminen, ympäristökuormituksen vähentäminen. Investointi on yleensä suuri sijoitus, jonka oletetaan maksavan itsensä pitkällä aikavälillä takaisin.

Lahti on myös investoinut valtavia summia maan hankintaan ja kaavoitukseen. Nyt monet kaavoitetuista alueista lepäävät tyhjän pantteina. Puut on hakattu aukkohakkuuperiaatteella ja tehty tilaa pusikoille ja vatuille. Yksityisen tehdessä hakkuita, seuraa aina istutusvelvollisuus. Tämä laki ei ilmeisesti koske lainkaan kuntia. Näitä kaavoitettuja pusikoita, joista puuttuu mm. kunnallistekniikka, on kaupungissa kymmenien miljoonien edestä. Onko kyseessä hukkainvestointi vai investointi tulevaisuuteen esim. 2050-luvulle?

Toisaalta kaupunkia ei voida syyttää säästämisen laiminlyönneistäkään. Säästetty on etenkin koulujen ja julkkisten rakennusten huolloissa. Näiden säästöjen seurauksena meillä tarvitaan nyt kymmeniä miljoonia koulujen remontteihin, mutta missä ovat kouluissa tehdyt säästöt? Kuka käytti nämä säästöt ja mihin? Jos ne säästöt on käytetty matkakeskukseen, toriparkkiin ja sen ympäristöön niin, mitkä ovat perusteet? Onko priorisointi osunut kohdalleen? Pitäisikö poliitikkojen mennä peilin eteen ja kysyä, anteeksi, kuka sinä olet. En taida tuntea sinua?

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Investoinnit

Ratakilpailun edistäminen

Kilpailun saaminen rautateille ei ole kovin helppo projekti. Satuin asumaan Englannissa, kun Thatcher aloitti British Railin yksityistämisen. Jo sitä ennen koko 1970-luvun lopun lippujen hinnat olivat nousseet tehottoman toiminnan johdosta. Myös ratojen kunto oli heikentynyt varojen puutteessa niin, ett ”derailment” eli radalta suistuminen oli tullut aivan liian yleiseksi.

Yksityistäminen ei Britanniassa kylläkään lisännyt kilpailua, vaan monopolisoi liikenteen. Jos otetaan esimerkiksi vaikka Lontoo Manchester- linja, niin sitä operoi vain yksi yhtiö eli Virgin rail. Samaa yhtymää kuin Virgin Airways. Tällainen monopoliasema nosti lippujen hintoja roimasti ja kaikenlaiset tarjoukset lisääntyivät. Tavallista työmatkailijaa sen sijaan rokotettiin armotta.

Tilanne tällä reitillä aiheutti sen, että lentäen pääsi Lontoosta halvemmalla Manchesteriin kuin junalla. Kilpailu eri muodoissaan on pakottanut hinnat realistisemmiksi, kun myös tehokkuus on laskenut kustannuksia. Suomessa pitäisi välttää tätä systeemiä, mutta saadaanko samoille linjoille kilpailijoita. Jos saadaan niin, miten käy Suomen VR:n?

Eräs ongelma kuitenkin jäi Britanniaan pitkäksi aikaa. Rautatieverkosto jäi nimittäin valtiolle, jonka piti huolehtia sen kunnosta. Siinä kuitenkin kävi niin, kuin Suomen tieverkolle. Rataverkoston saamat vuokrat menivät parempiin tarkoituksiin. Suomessakin autoveron tuotto alkuperäisen lain perustelujen mukaan piti käytettämän tieverkon rakentamiseen ja ylläpitoon.

Suomessa on tieverkon kuin myös rataverkon kunto suurien investointien edessä. Jos nyt sitten rataverkon käytöstä aletaan periä vuokria, niin käykö tässä taas niin, että löytyy parempia rahareikiä vuokratuloille. Britanniassa British Rail ei voinut vaikuttaa mitenkään rautateiden kunnossapitoon, mutta yksityiset yritykset saattoivat uhata laittaa junat seis. Pitääkö mahdollisesti Suomessakin mennä taas kantapään kautta?

Kommentit pois päältä artikkelissa Ratakilpailun edistäminen

Russofobialle ei ole perusteita

Pari sotaa lyhyen ajan sisällä ja sen jälkeinen tehovalvonta pahoittavat tehokkaasti kansalaisten mielet ja syntyy vihasuhde. Historia kuitenkin pyrkii tasaamaan näitä kuiluja ja asettamaan asiat oikeisiin suhteisiin. On myös muistettava, että kansakunnat ja kansalaiset eivät ole sama asia! Tavallinen kadun mies tai kylätien tallaaja ei välttämättä edusta samoja näkemyksiä kuin poliittiset päättäjät ja sotien aloittajat.

Näin 100-vuotiaassa Suomessa venäläisistä puhuttaessa on hyvä muistaa, että Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden, jota hitaimmat kansakunnat eivät heti tunnustaneet. On epäilty, että Lenin, vaikka toimikin protokollan mukaan,  maksoi tavallaan velkoja suomalaisilta saamastaan hyvästä palvelusta ja ehkä jopa henkensä pelastamisesta. Stalin puolestaan oli eri mieltä ja lavasti Mainilan laukaukset.

Vierailin ensimmäisen kerran nuorena merimiehenä silloisessa Leningradissa vuonna 1957 eli 60 vuotta sitten. Eihän meille paljon siellä näytetty ja sotilaat valvoivat laiturilla laivaan menijöitä ja tulijoita. Se, mitä näimme, oli tosi lohdutonta eikä jälleenrakentamisesta raunioiden keskellä näkynyt merkkejä. Kymmenen vuotta myöhemmin tilanne oli jo aivan toinen ja Inturist hoiteli turisteja. Palvelua ei kuitenkaan voinut kehua.

Tuolla matkalla sain ensimmäisen kosketuksen tavalliseen venäläiseen. Istuimme odottamassa jotain purtavaa kaverini kanssa paikallisessa ravintolassa. Lähellämme oli pitkä pöytä, jossa aivan ilmeisesti vietettiin häitä. Pöydästä nousi vanhempi mies, joka asteli meidän luoksemme. Heikolla englannillaan hän arveli, että olemme suomalaisia, koska ei tuohon aikaan vielä paljon muita turisteja ollut. Hän pyysi meidät seurueeseensa, koska heidän pöydässään tarjottiin parempia eväitä kuin, mitä ravintolan listalta löytyi. Hieman epäröiden liityimme hääseurueeseen ja ruoka olikin todella maukasta – vodkasta ja samppanjasta puhumattakaan.

Sen jälkeen vierailin epäsäännöllisesti Neuvostoliitossa turistina ja muistakin syistä, kunnes Neuvostoliiton romahtamisen aikoihin jouduin työni puolesta vierailemaan säännöllisesti ensin Neuvostoliitossa ja sitten synnytystuskia kärsivällä Venäjällä. Vietin näillä matkoilla usean vuoden ajan nelisen kuukautta vuodessa 1 – 2 viikkoa kerrallaan. Matkat veivät aina Uralin taakse jopa Altaille asti. Pääasiassa kuljimme etäkohteisiin lentäen ja junalla. Kohteissa asiakkaamme hoitivat kuljetukset ja majoitukset.

Kombinaattien ja tehtaiden johtajat olivat puolueen jäseniä, mutta kuten he itse totesivat, ei Moskovassa tiedetä, että olemme edes olemassa. Näissä henkilökohtaisissa tapaamisissa sekä pomojen että tavallisten työntekijöiden kanssa, minulle tuli käsitys ystävällisistä, avuliaista ja vieraanvaraisista ihmisistä. Monissa kombinaateissa oli henkilökuntaa kaikkialta kommunistisesta maailmasta Vietnamia myöden. Suuret kombinaatit asuttivat jopa 12 – 15 000 ihmistä ja lähimpään varsinaiseen kaupunkiin saattoi olla mataa 500 kilometriä.

Tällainen eri kansallisuuksista ja kulttuureista kostuva yhteisö ei toimi ilman keskinäistä ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Kun kaukaisesta Suomesta saapui joukko ihmisiä, kaikki halusivat kuulla, mitä ”lännessä” tapahtuu. Mieleeni jäi erityisesti, kun kaukana Altailla Sibirski Pravdan toimittaja kysyi; mitä meistä ajatellaan maailmalla? Tuli elävästi nuoruus mieleen, kun Suomessa oltiin huolissaan siitä, mitä meistä ajatellaan muualla. En kehdannut sanoa, että ei mitään, koska ei oikein kukaan muualla tiedä, missä Altai on.

Lähialueilla aina Uralia myöden liikuin asuntoautolla. Hotelleja ei kaikkialla ollut ja jos oli, niin ne olivat täynnä pieniä otuksia, jotka pakenivat listojen alle, kun valot syttyivät. Autoni sain aina tehtaan portinvartijan kopin viereen, josta sai sähköt ja suojelun. Paluumatkalle lähtiessä tankki täytettiin ilman korvausta. Pitkillä matkoilla sattui myös kaikenlaista. Välillä loppui polttoaine tai tuli muuta kremppaa. Aina löytyi avuliaita auttajia ja matka pääsi jatkumaan. Koskaan ei pyydetty korvausta, mutta yleensä minulla oli mukana kahvipaketteja ja ne otettiin kiitollisina vastaan. Kerran tuli jopa kuormuri kylkeen ja piti tulla auton kanssa rekalla kotiin.

Aika usein kutsuttiin myös kylään, kun oltiin samassa paikassa useampia päiviä. Kontrasti suttuisesta porraskäytävästä asuntoon, oli mykistävä. Asunnot olivat siistejä ja kodikkaita vaikka pienessä huoneistossa saattoi asua kolmekin sukupolvea. Pöytä notkui ruokaa ja juomia ja ateriaan osallistui koko suku. Pöydän antimista saattoi päätellä, että niitä oli koottu pitemmän aikaa. Siitä voi päätellä, kuinka vieraita arvostettiin. Antimiin oli uhrattu myös paljon ruplia ja se teki olon vähän kiusaantuneeksi, kun ei oikein voinut tätä vieraanvaraisuutta korvata.

Venäläinen perusluonne muistuttaa jossain mielessä suomalaista melankoliaa. Melankolisen Uralin pihlajan ja pirtsakan Katinkan välillä on kuitenkin vain muutama vodka ryyppy. Vodkan vaikutusta kompensoidaan rasvaisella ruoalla ja suolakurkuilla, joita nautitaan pitkään ja hartaasti. Paukkujen välillä pidetään myös paljon puheita. Joskus ravintolassa joku saattoi nousta ja kajauttaa ilmoille laulun, Nyt kuulemma karaoke on saavuttanut suuren suosion.

Valtioiden poliittiset eliitit seurustelevat keskenään diplomatian pelisäännöillä. Tavallista kansalaista ei kuitenkaan pidä tuomita heidän tekojensa perusteella!

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Russofobialle ei ole perusteita

Kuntakonsernit

Kuntakonserni on täysin hatusta temmattu toimintamuoto. Ei ole olemassa minkäänlaista hallinnollista määritelmää kunta- tai kaupunkikonsernista. Konserni on kahden tai useamman yrityksen muodostama taloudellinen kokonaisuus, jossa emoyrityksellä on yksin tai yhdessä muiden samaan konserniin kuuluvien yritysten kanssa määräämisvalta.

Kunta ei ole osakeyhtiö. Kunta on veroilla toimeentuleva julkinen yhteisö, jollaisena se ei voi muodostaa lainmukaista konsernirakennetta. Kunnat kuitenkin yhtiöittävät toimintojaan yhä kiihtyvällä vauhdilla. Miksi näin menetellään? Mikä on se pakottava syy? Alkaa olla riittävästi näyttöä siitä, että hyvin usein yhtiöittäminen epäonnistuu ja tappiot jäävät veronmaksajien maksettavaksi. Paikallisena esimerkkinä vaikka LSKT.

Normaalissa konserniyhtiön konkurssissa tai alasajossa, osakkeenomistajat eli sijoittajat maksavat tappiot. Ennen konkurssia joutuvat omistajat normaalisti sijoittamaan lisää pääomia yhtiöön toiminnan jatkamiseksi. Mikäli lisärahoituskaan ei auta, on edessä konkurssi tai toiminnan alasajo.

Kuntakonsernissa veronmaksajilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia valita, haluavatko sijoittaa varojaan kuntien perustamiin yhtiöihin. Tässä kohden perustuslaillinen kysymys onkin, antaako valtuustoon demokraattisesti äänestäjiltä saatu valtuutus oikeuden perustaa veronmaksajien nimissä ja varoilla osakeyhtiöitä? Kysymyshän on veronmaksajien rahojen sijoittamista ilman suoraa valtuutusta.

Osakkeenomistaja tarvitsee osakeomistuksensa kohteena olevasta yhtiöstä totuudenmukaista tietoa, jotta voi huolellisesti arvioida yhtiön toimintaa ja osakeomistuksensa mielekkyyttä. Riittävä tiedonsaanti lisää osakkeenomistajien luottamusta yhtiöön, mikä on markkinoiden tehokkaan toiminnan edellytys. Kunnallisissa osakeyhtiöissä on maan tavaksi muodostunut koko toiminnan salaaminen liikesalaisuuksiin vetoamalla. Tilanne on hyvin kaksinaismoraalinen!

Osakeyhtiölainsäädäntö, EY-oikeus sekä elinkeinoelämän itsesäätely takaavat osakkeenomistajalle sekä vähemmistöosakkeenomistajalle kattavan oikeuden luotettavaan tietoon. Tätä ei kuntien omistamissa yhtiöissä noudateta? Näyttääkin vahvasti siltä, että itsesäätely ei toimi kuntien omistamissa yhtiöissä, vaan niissä pyritään kaikin keinoin piilottamaan yhtiön toiminta liikesalaisuuksien piiriin.

Tällainen yhtiöittäminen, jossa kunta tai kunnat omistavat täysin osakeyhtiön, antaa perustellun aiheen epäillä, että nykyinen osakeyhtiölaki ei käytännössä toimi julkisesti omistetuissa yhtiöissä. Samoin perustein on syytä epäillä, että yhtiöitä perustetaan nimenomaan tiettyjen toimintojen salaamiseksi todellisilta omistajilta eli veronmaksajilta. Lahdesta esiin nousee Lahti Events.

Laissa harmaan talouden selvitysyksiköstä (1207/2010) harmaalla taloudella tarkoitetaan organisaation sellaista toimintaa, josta aiheutuvia lakisääteisiä velvoitteita laiminlyödään. Harmaasta taloudesta puhuttaessa, sormi osoittaa yleensä yritysten yrityksiin välttää verojen ja muiden lakisääteisten maksujen maksamista. Kun puolestaan puhutaan kuntayhtiöiden tarkoituksellisesta tiedon salaamisesta, niin liikutaan harmaalla alueella (Shadow Economy).

Kuntayhtiön toiminnan määritteleminen harmaan talouden toiminnaksi, edellyttäisi perehtymistä yhtiön perustamisen syihin. Onko visiona ollut nimenomaan demokraattisen läpinäkyvän päätöksenteon piilottaminen osakeyhtiölain säännösten taakse. Varmaa perustamistapahtumasta on ainakin se, että valtuutetut eivät ole olleet laatimassa yhtiöjärjestyksiä. Ne ovat virkamiestyötä. Kovinkaan monella valtuutetulla ei ole osaamista arvioida yhtiöjärjestystä veronmaksajan tai mistään näkökulmasta. Sama koskee pääosin yhtiöiden hallituksia.

Nykyisen trendin jatkuessa, kuntien hallituksilla ja valtuustoilla ei ole lautakuntia.  On vain eri alojen osakeyhtiöitä, joiden päätöksentekoon hei eivät voi osallistua. He voivat vain valita hallituksen jäseniä puolueen ohjauksen mukaan. Koska lukuisista mielipiteistä huolimatta hallitukseen ei valita osaajia, siellä päättävät asioista kykenemättömyytensä tasolle ylennetyt jees-jees-miehet.

Onko demokratia siis tullut tiensä päähän? Alistetaanko veronmaksajat salassa pidettyjen päätösten maksumiehiksi?

Kommentit pois päältä artikkelissa Kuntakonsernit

WP Login