Archive for tammikuu, 2020

Lääkkeiden saatavuus


Menin apteekkiin saamani uuden reseptin kanssa. Siellä minulle sanottiin, että lääke vaatii Fimealta erityisen maksullisen luvan, mutta lääkettä ei ole nyt saatavilla Suomesta. Etsin sitten Saksasta netti-apteekkia joka löytyikin Hampurin rautatieasemalta. Lähetin sinne kyselyn ja sieltä vastattiin välittömästi, että tuotetta on saatavilla. Ilmoitettiin myös, että lääke on Euroopan lääkeviraston hyväksymä, eikä tarvita mitään maksullisia erityislupia. Lääke tuli postissa viikossa ja koska hinta oli puolet Suomen hinnoista maksullisen luvan kanssa, niin en hakenut Kelasta korvausta.

Viime kesänä sitten piti ostaa lisää kolesterolilääkettä, mutta sitäkään ei ollut. Soitin kaikki Lahden apteekit läpi ja tarkistin myös nettiapteekit, mutta mistään ei löytynyt. Sitten googlasin lääkettä ja sitä löytyikin torniolaisesta kivijalka-apteekista. Otin yhteyttä sinne, mutta sieltä ilmoitettiin, että he eivät voi lähettää lääkettä postissa, vaan se pitäisi noutaa heiltä henkilökohtaisesti. Aika naurettava juttu! Nettiapteekit voivat vapaasti lähettää lääkkeitä postissa, mutta kivjalka-apteekeilta se on kielletty?

No ei siinä sitten mitään. Otin taas yhteyttä hampurilaiseen apteekkiin, mutta sieltäkään ei löytynyt juuri tätä lääkettä. Korvaava lääke kuitenkin löytyi, joten tilasin taas lääkkeen sieltä ja sain sen juuri, kun omat lääkkeeni loppuivat. Tiedän myös tapauksia, joissa terveysasema on tilannut sydänlääkkeitä THL:n kautta ulkomailta, mutta Päijät-Hämeessähän tällainen ei onnistu, koska siitä aiheutuu lisäkuluja!

Meillä on ministeriö, THL ja Fimea, jotka vain seisovat tumpit suorina ja kertovat, että maasta puuttuu n. 1500 lääkettä osa jopa potilaille elintärkeitä. Byrokratia on jotenkin siedettävää, mutta hallinnollinen idiotismi ei ole hyväksyttävää. Voi olla niinkin, että suurista kaupungeista lääkkeet ovat loppu, mutta pienemmillä paikkakunnilla ja maaseutuapteekeissa niitä saattaa olla. Eikö tällaisena digiaikana voida luoda tietokantaa vaikka OmaKantaan, josta selviää piilossa olevat lääkkeet. Samalla pitäisi mahdollistaa lääkkeiden siirrot apteekkien välillä. Onko liian vaikea asia hallinnon kolmikannalle.

Apteekit voisivat myös tilata lääkkeitä toisten EU-maiden apteekeista, mutta tämäkin on kielletty EU-direktiiveillä. Tähänkin on hyvä syy ja lobbarit ovat hoitaneet asian. Kun katselee lääkkeiden hintoja eripuolilta Euroopan nettiapteekeista, niin hintaerot Suomen hintoihin ovat suuret. Lääkevalmistajien hinnoittelu perustuu ostovoimapariteettiin ja Suomen hintoihin lisätään Kelakorvaus! Asiaa vielä hämätään sillä, että rakkaalla lapsella on useita eri nimiä, jolloin kuluttajat eivät aina huomaa, että kyse on yhdestä ja samasta lääkkeestä.

Siis yksityinen kansalainen voi tilata lääkkeitä, mistä haluaa ja ottaa riskin omalle kontolleen. Hallinnollisen byrokratian takia tätä eivät voi tehdä sairaanhoitopiirit tai kansalliset apteekit. Jotain tässäkin on pielessä, koska suomalaisomisteinen Baltian suurin tukkuri toimii myy lääkeitä kaikkiin Baltian maihin, Venäjälle ja huhujen mukaan myös Ruotsiin. Ei ilmeisesti myy Suomeen, koska kilpailisi emoyhtiönsä kautta.

Viimeisimmän tilaukseni osalta ajattelin, että pitää testata lääkekorvauksen saaminen Kelasta. Kelan sivuilta löytyi kaavake, jolla voitiin hakea korvausta ulkomaan matkoilla ostetuilta lääkkeiltä. Vaikka lääkkeiden saatavuus on yhä paheneva, niin vielä ei ole kaavaketta, jossa olisi pelkästään ulkomailta tilatuille lääkkeille korvaushakemus. Hain siis korvausta Kelasta ja olen odottanut sitä nyt 14 viikkoa!

Kommentit pois päältä artikkelissa Lääkkeiden saatavuus

Markan vankina

Rahapolitiikka ja kauppapolitiikka ovat toistensa rikkomaton pariteetti. Suomalainen teollisuus oli myös osittain Neuvostokaupan vanki. Kun vaihtokauppasopimus Neuvostoliiton kanssa tehtiin, niin siinä sovittiin mm., että puutuotteiden tuontiin vaaditaan lisenssi. Tätä varten perustettiin lisenssivirasto, joka ei sitten tietyille teollisuuden lobbaamille tuotteille myöntänyt lisenssejä. Tällaisia tuotteita olivat mm. sahatavara, vaneri, lastulevy, kovalevy jne. Tällä rajoitettiin kilpailua Suomessa.

Vuoden 1957 devalvaation jälkeen inflaatio ja hyvinvointivaltion rakentaminen alkoivat jälleen rasittaa viennin kilpailukykyä. Vientiteollisuus siis alkoi odottaa uutta devalvaatiota. Kun sitä ei alkanut kuulua, niin oli syntynyt pakko tehostaa kotimaan myyntiä esim. perustamalla kotimaan myyntiyhtiöitä. Samoin teollisuus alkoi kehittää uusia tuotteita kotimarkkinoille ja myös vientiin.

Suomen Pankin johtokunnan ja eduskunnan pankkivaliokunnan esityksestä päätti valtioneuvosto panna toimeen 31,25 prosentin devalvaation 12.10.1967. Se astui voimaan seuraavana aamuna. Se merkitsi hintojen nousua niiden tavaroiden osalta, jotka tuotiin ulkomailta tai joiden valmistukseen käytettiin ulkomaisia raaka-aineita. Vastaavasti vientiteollisuus sai enemmän markkoja tuotteistaan.

Devalvaation jälkeisenä aamuna olin tuote-esittely matkalla Tampereella. Kun tulin aamiaiselta, huoneessa odotti puhelu. Puhelimessa yhtiön toimitusjohtaja kertoi, että devalvaation jälkeen kotimarkkinoille ei enää kannattavaa myydä, ja yhtiö lopetetaan vuoden vaihteeseen mennessä. Yhtiö ehti toimia vajaan vuoden. Päätös jätti kotimaan puutuoteteollisuuden pahaan jamaan, koska raaka-aineiden tuonti ei tarjonnut mitään kilpailua kotimaiselle tarjonnalle. Esimerkiksi huonekaluteollisuuden kilpailijamaat hyötyivät tästä merkittävästi.

Sitten 1970-luvulla koettiin kansainvälisen valuuttakurssijärjestelmän romahdus, joka veti myös Suomen markan mukaansa. Vuonna 1977 hyväksyttiin uusi rahalaki. Sen mukaan hallitus päätti Suomen Pankin esityksestä ne rajat, joissa valuuttaindeksi voisi vaihdella. Suomen Pankin tehtävänä oli huolehtia, että vaihtelu pysyi noissa rajoissa. Mauno Koivisto oli tarkka valtioneuvoston ja Suomen Pankin työnjaosta. Hintasulkujakin kokeiltiin, mutta ne eivät toimineet.

Aivan 1970-luvun alku oli vielä nopean kasvun ja korkean työllisyyden aikaa.  Sitten kasvu taittui. Käännekohta oli ensimmäinen öljykriisi syksyllä 1973. Maailma ajautui stagflaatioon, aiempaa hitaamman kasvun ja nopeamman inflaation aikaan. Öljykriisi iski niin nopeasti, että jouluaaton aattona saksalainen agenttini soitti kotiin ja halusi perua tilauksia ja ottaa ne pois lähtevästä laivasta. Paniikki Euroopassa lähenteli jo hätävarjelun liioittelua!

Pankkikriisiin kehittyminen alkoi 1980-luvun puolivälissä, ja ”hedelmä” oli kypsä 1991. Markka oli vuonna 1982 devalvoitu kymmenellä prosentilla, ja Suomen Pankki puolusti jostain käsittämättömästä syystä ”henkeen ja vereen” vakaata markkaa, vaikka markkaa pidettiin selvästi keinotekoisesti yliarvostettuna. Pahin Suomen Pankin ja hallituksen moka oli, kun 1987 valuuttalainat sallittiin jopa pienille nakkikioskeillekin. Tällainen toimenpide olisi edellyttänyt markan asettamista markkinoiden arvioitavaksi eli kellumaan.

Sen sijaan markka revalvoitiin parikin kertaa niin, että vuodesta 1982 vuoteen 1991, markka oli vahvistunut n. 32 %. Vahva markka aiheuttikin pankeissa varsinaisen euforian. Pankkien ottamat valuuttaluotot olivat vuonna 1986 yhteensä noin 20 miljardia markkaa. Pankinjohtajista valuuttalainojen myyntimiehiä ja räjähdysmäinen lainojen kasvu alkoi heti valuuttaluottojen vapauttamisesta seuraavana vuonna 1987 ja sitä jatkui aina vuoteen 1992 asti. Vuonna 1991 valuuttaluottojen yhteismäärä oli kasvanut lähes 120 miljardiin markkaan. Toisin sanoen se oli likimain kuusinkertaistunut vuodesta 1986.

Kun sitten markan devalvointikaan ei riittänyt ja markka jouduttiin laittamaan kellumaan, joka nostikin lainojen markka-arvon 170 miljardiin. Minunkin pankkini järjesti yrityksille kokkareita lainojen myymiseksi. Pitkään ulkomaan kaupassa toimineena kysyinkin pankinjohtajalta, mikä heidän osaamisensa asiassa on? Vastaus oli, että määräys on tullut SKOP:sta. Tällainen ammattiosaamisen puute laittoi sitten 35 – 50 000 yritystä maan hallituksen siunaamaan lahtipenkkiin, josta viimeiset eloonjääneet pääsevät vasta nyt pois! D-vitamiini aiheutti siis aina vastatoimenpiteistä huolimatta inflaation ja kansantaloudelle pahan keuhkopöhön. Paradoksaalista on, että ay-liikekin tiesi, mihin D/I-politiikka johtaa, mutta devalvaation tullessa oli helppo levitellä käsiään ja sanoa, että emmehän me mitään devalvaatiolle voi!

Nyt ei enää voida devalvoida, mutta kilpailukykyongelmat eivät ole hävinneet mihinkään. Vaikka emme olekaan enää markan vankeina, olemme globaalin kilpailun vankeina! Samoin olemme myös velkojemme vankeja!

Kommentit pois päältä artikkelissa Markan vankina

WP Login