Hyvinvointiyhteiskunta kipuilee


Kun sotakorvaus kipuilut olivat päättyneet viimeisen junavaunun häipyessä itään, kansa halusi jotain uutta ja parempaa. Parempiin aikoihin tarvittiin kuitenkin yleislakko, joka sitten piirsikin poliittiset rajat vuosikymmeniksi. Punamultahallitukset alkoivat rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa Ruotsin mallin mukaan. Koska omaa kokemusta ja osaamista ei oikein ollut, niin aloitettiin kopioimalla Ruotsin lainsäädäntöä. Kopioiminen on kuitenkin petollista, koska kopioitavan takana on aina jokin idea tai filosofia, jotka pitäisi ensin sisäistää!.

Aina sieltä 1950-luvulta 1970-luvulle saakka hyvinvointivaltion käsite oli merkittävässä asemassa hallitusohjelmissa. Jonkinlaisena taitekohtana on tutkimuksissa ollut 1990-luvun lama ja sen aikaiset hallitukset. Tuolloin tehtiin rankkaa julkisen sektorin säästöpolitiikkaa ja erityisesti kustannusten uusjakoa valtion ja kuntien välillä. Esko Ahon hallituksen tehtävänä oli hyväksyä se tosiasia, että maailma muuttuu ja rahat eivät riitä kaikkeen hyvään. Kilpailukykyä korvaava devalvaatiomahdollisuuskin oli menetetty markan syöksykierteen mukana (EMU).

Muutoksia ei tehty edes talouden elpymisen myötä. Paavo Lipposen toinen hallitusohjelma (1999) yritti vielä nostaa hyvinvointieetosta pintaan. Tosin eläkeläiset ajettiin sivuraiteelle. Koska koalitiohallituksissa on pakko tehdä kompromisseja, niin hyvinvointi-instituutiot mainitaan vielä Jyrki Kataisenkin ohjelmassa. Sipilän hallituksen ohjelmasta sitten hyvinvointipolitiikka on hävinnyt alkuperäisessä pohjoismaisessa muodossaan.

Hyvinvointiyhteiskunnan perustukset lepäävät vahvasti eurossa. Hyvinvoinnin ylläpito vaatii paljon rahaa, jota globaalissa kilpailussa on pienelle maalle melkoinen ongelma. Jaettavaa rahaa syntyy vientivetoisessa maassa vain silloin, kun kansallinen tuotanto pystyy tuottamaan kilpailukykyisesti riittävää lisäarvoa. Tätä kakkua on jakamassa suuri joukko maita, joilla hallinnolliset rakenteet ovat kustannustehokkaampia ja näin ollen myös yritysten työvoimakustannukset kevyempiä.

Sipilän hallitus yritti kiilata tähän kilpailuun bisnesmallilla. Alkoi siirtyminen yritysjohtamisen malliin. Sen ongelma kuitenkin oli, että toimitusjohtaja (pääministeri) ei yksin voinut päättää asioista. Raivokas sote-yritys on oiva todiste. Hyvinvoinnin jakamisen mallit ovat puolueiden välillä hyvin eriperusteisia. Mitä suurempi on puolueiden määrä, sitä vaikeampaa on hyvinvoinnin jakaminen oikeudenmukaisesti. Sipilän hallituksen mukanaan tuoma ideologinen muutos johtaa enemmän yksilön vastuun ja vapauden suuntaan kuin vanha kehdosta hautaan ideologia. Tämän myötä Suomi on ottanut askeleen täysin uuteen suuntaan – tuntemattomaanko?

Nyt aloitettu Rapautuva hyvinvointivaltio vaatii remontin-ohjelman voi jo nyt valitettavasti  ennustaa epäonnistuvan. Kyse on aika paljon sote-uudistuksen kaltaisesta remontista, jossa taistellaan sitten ideologioiden ja perustuslaillisten erimielisyyksien viidakoissa, joista paperimieskään ei ota selvää. Ainoa keino olisi ottaa apuun digitaalisuus ja algoritmit, joiden avulla kysellään kansan mielipiteitä siitä, miten menetellään, kun vaalilupauksia ei voidakkaan pitää. Yksi puolue on nyt aloittanut kansalaisten  mielipiteiden kuulemisen online. Sieltä tulee joka viikko sähköpostilla mielipidekysely tulevista eduskunnassa päätettävistä asioista. Halunsa mukaan jokainen voi niihin vastata.

Nykyisessä nopeasti muuttuvassa maailmassa 4-vuotiskausi ja sille vaaleissa annetut lupaukset, on selvästi mennyttä aikaa. Jo vuosia on ehdoteltu sähköistä neuvoantavaa kyselyä kansalaisilta tärkeimmistä asioista. Syitä ja selityksiä tunnistautumisesta lähtien on tullut. Paineen purkuun keksittiin kansalaisaloite, jonka tulokset ovat olleet surkeita. Ongelma ydin on se, että uudistuksiin ei löydy poliittista tahtoa. Kansan mielipide ei saa mennä yli puolueiden tavoitteiden. Se onkin demokratian pahin sudenkuoppa! Valta sokaisee!

Comments are closed.


WP Login