Potilaan hoitoketju

Henkilö kirjoitti nimimerkillä Etelä-Suomen Sanomissa vaimonsa suolistosyövän diagnosointiongelmista. Tarina oli täsmälleen samanlainen kuin minun kohdallani vuonna 2011. Siis 8 vuotta sitten. Silloin perusterveydenhuolto kuului kaupungille, mutta nyt perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito ovat yhtä ja samaa organisaatiota. Tästä huolimatta mitään kehitystä ei ole tapahtunut?

Omalta kohdaltani olen nämä vuodet asiaa ihmetellyt ja tutkinutkin. Ensimmäinen ihmettelyn aihe on, miksi tällaisissa tapauksissa ei oteta verikokeissa syöpämarkkereita, kun kuitenkin otetaan kaikenlaisia muita kokeita? Tulokset voisivat saada jopa keikkalääkärinkin kellot soimaan. Se sijaan otetaan RTG ja ultrat, joissa vain hyvin harvoin jos koskaan suolistosyövät paljastuvat.

Mitkä ovat näiden tapausten ne kuuluisat hyvät käytännöt – vai onko niitä? Jostain syystä ainakin Lahdessa on perusterveydenhuoltoon iskostunut ajatus, että tulee ylemmältä taholta moitteita, jos lähetetään keskussairaalaan TT-kuvauksiin. Kuten kirjoittaja totesi, näin ei todellakaan synny säästöjä. Tällainen toimintamalli lisää paitsi kuoleman riskiä myös valtavasti kustannuksia.

Tällaiset esimerkit kertovat, että pallo ei todellakaan ole kenenkään hallussa. Ainoa tapa löytää säästöjä on tämän hoitoketjun kustannusrakenne selvitettävä potilaan vastaanotolta aina kuntoutukseen asti. Ongelmana tietenkin on, onko osaamista tällaisen kartoituksen tekemiseen? Se näyttää ainakin selvältä, että terveyskeskuksissa ei ole osaamista vaikeiden tautien diagnosointiin. Ainoa ratkaisu tähän pulmaan on lähete keskussairaalaan, jos terveyskeskuksessa menee sormi suuhun.

Lahden kaupungin sairaalassa on RTG-laitteet ja ultra. Pitäisikö myös olla laitteet tietokonekuvauksiin vai käyttää vuokrauspalvelua. Jonot keskussairaalaan saattavat olla liiankin pitkiä. Yhtymää lyötiin kasaan hellurei ja hellät tunteet-meiningillä, joka vain pahensi tilannetta entisestään. Maan hallitus jo totesi sote-uudistuksen liian suureksi kertaprojektiksi ja erosi. Kuntayhtymän hallituskin erosi kunnallisvaalien tuloksena. Nytkin näyttää hallituksessa tulevan muutoksia todennäköisten ministerinimitysten johdosta.

Näinkin suuria maakunnallisia uudistuksia ei tehdä sormia napsauttamalla. Ne tehdään pitkäjänteisellä suunnitelmallisella työllä. Hyvinvointiyhtymässä olisikin jäsenkuntien mietittävä hallituksen kokoonpanoa ainakin kokonaisen vaalikauden ajaksi. Hyvätkään pätkäjäsenet eivät pysty viemään tällaista hanketta maaliin. Osaajia pitäisi etsiä muualtakin kuin Lahdesta. Poliittiset mandaatit eivät saa olla etusijalla. Vain osaaminen aikaansaa tarvittavia säästöjä!  

Comments are closed.


WP Login