Arvon mekin ansaitsemme

Veteraaneja on taas juhlittu arvokkain menoin. On kuitenkin pari ryhmää, jotka ovat jääneet vaille huomiota. Talojen emännät ja sota-ajan kakarat. Sodan aikana talojen emännät pyörittivät tiloja ja pitivät elintarvikehuoltoa yllä. Tuontiruokaa ei maahan saatu, koska Suomi on saari vähän samalla tavoin kuin Krim. Emäntien lisäksi kotitiloillaan olivat lapset, jotka aivan pienestä pitäen joutuivat mukaan talojen töihin kykyjensä mukaan.

 
Separaattorin veivaaminen ja kirnun jynssääminen onnistuin jo hyvin nuoriltakin. Sota-aikana käytössä oli vielä puisia pystykirnuja. Varsinainen veivi oli puinen keppi. Sen päässä oli pyöreä puinen laikka, jossa oli parin tuuman reikiä. Kun sen laittoi tuvan lattialle ja itse seisoi tuvan penkillä, niin ihan kolmevuotiaskin pystyi kirnuamaan voita.

Maatiloilla oli runsaasti kanoja, lampaita, sikoja, lehmiä ja hevosia. Kanojen ruokinta oli muuten mukavaa, mutta mustasukkainen kukko vähän ärhenteli. Rattaitakin pystyi kuljettamaan, kun oli hevoselle ystävällinen. Heinätöissä tarvittiin myös apua. Siellä piti seipäiden nappuloita kanniskella heinän korjaajille. Maatalossa oli kaikenlaista puuhaa ihan pienille lapsillekin. Talot olivat yleensä kaukana toisistaan, joten leikkikavereita ei ollut lähellä. Työ korvasi leikit.


Näiden lisäksi ovat vielä ne naiset, jotka pitivät elintärkeät tehtaat pyörimässä. Käytännössä siis koko sota-ajan ikäluokat ovat veteraaneja ja arvostuksensa ansainneet. Kyllä heillekin pitäisi suoda oma liputus päivä. Emme ole täällä enää pitkään.

Comments are closed.


WP Login