Aika ajoin
puolueet haikailevat markkaa takaisin. Toki näissä vaaleissa on muita
kiinnostavampia asioita., kuten vaikka metsien käyttö. Markat ja pennit
otettiin käyttöön 1865, joten markan historia ei ole kovin pitkä. Markan tie on
ollut kuitenkin mutkikas ja kivinen. Markka on ollut sidottuna mm. kultakantaa
ja jopa Englannin puntaan. Itsenäisen Suomen hiljalleen käynnistyessä markka
kuitenkin sidottiin tiiviisti devalvaatiokantaan!
Jo ennen
sotia markka devalvoitiin useaan otteeseen, mutta sotakorvausten tultua
maksetuiksi, devalvaatio otettiin Suomen kilpailukykyaseeksi (KIKY). Pitkäaikaiset
punamultahallitukset ja kolmikantakonsensus käyttivät säännöllisesti
devalvaatiota markan arvon päivityskeinona aina, kun inflaatio oli syönyt
kilpailukyvyn vientiyrityksiltä. Asioista päättäville suurille
vientiyrityksille devalvaatio oli elinehto. Se oli kuitenkin yksi merkittävä
tekijä ehkäisemään pienen- ja keskisuuren teollisuuden syntyä.
Kolmikanta päätti
palkankorotuksista ja muista työntekijöiden eduista muiden yritysten päiden ylitse.
Pienillä kotimaan markkinoilla toimivilla yrityksillä ei ollut asiaan sanansijaa.
Koska valuuttatuloja ei ollut, niin devalvaatiot aiheuttivat vain kustannusten
nousua. Suurille vientiyrityksille devalvaatiot olivat elinehto. Kolmikannassa
hyötyjiä olivat ay-liike ja suuret vientiyritykset.
Vientiyritykset
olivat välinpitämättömiä palkankorotusten ja muiden työvoimakulujen nostoille,
koska tiesivät, että devalvaatiot kompensoivat ne aikanaan. Ay-liikkeen
neuvottelijat puolestaan tiesivät, että kun devalvaation jälkeen ostovoima
laskee, niin he vain levittelevät käsiään. Emme me voi mitään devalvaatiolle,
se on Suomen Pankin juttuja. Käsi kättä pesee, voidaan sanoa!
Syksyllä 1967
Koiviston hallitus yritti toista keinoa. Devalvoitiin n. 33 % ja säädettiin
hintasulku. Hintasulussa oli kuitenkin porsaanreikä, koska tuontituotteille ei
voitu sulkua asettaa. Silloin alkoi kikkailu. Mm. terästä vietiin Ruotsiin ja
laiva vaan kääntyi siellä ympäri ja teräkset tuotiin takaisin Suomeen
ruotsalaisina tuotteina. Lopulta hintasäännöstely jouduttiin purkamaan
tehottomana. Seuraava devalvaation jälkeinen inflaation torjuntayritys oli
1980-luvulla. Silloin ryhdyttiin markan arvoa nostamaan keinotekoisesti.
Samalla vapautettiin valuuttalainojen otto ulkomailta.
Markan arvo
nousi yli 30 %, jolloin vientikilpailukyky sakkasi pahemman kerran. VATT:n tutkimuksissa
kerrottiin, kuinka Suomen Pankissa sanottiin, että saavat vuorineuvokset tulla
rukoilemaan polvillaan devalvaatiota. Sitä ei tule! Näin vakuutti myös ministeri
Viinanen! Kupla kuitenkin puhkesi ja markka devalvoitiin. Devalvaatiotakaan ei
riittänyt ja lopulta markka kellui pelastusrenkaan varassa. Suomi ajautui syvään
lamaan. Valuuttalainat liki tuplaantuivat ja yrityksiä meni nurin kuin sieniä
sateella. Ensin markka liitettiin European Monetary Systemiin (EMS) ja sitten
otettiin käyttöön euro. Suomi heitettiin globaaliin kilpailuun täysin valmistautumattomana
ja aseettomana.
Lamassa eivät
nämäkään keinot auttaneet, vaan 1990-luvun ensimmäisen puoliskon aikana yksityiseltä
sektorilta hävisi reilut puolimiljoonaan (500 000) työpaikkaa. Sitten
Nokia alkoi hiljalleen korjata tilannetta. Jälleen VATT:n tutkijat olivat sitä
mieltä, että tämä tapahtui pari vuotta liian aikaisin. Hallintohimmeleitä ei
ehditty korjata. Huvittavaa oli myös, kun työllisyys alkoi parantua, niin
tilastohörhöt ihmettelivät, miksi palkkamäärät eivät kasva samaa tahtia?
Työttömät otettiin töihin uusina työntekijöinä ja lähtöpalkalla. Ay-liike
tiesi, mutta oli hiljaa?
Ulkomaisen
kilpailun rynnistäminen jopa kotimarkkinoille, laittoi tuotekehittelylle uusia
paineita. Metsäteollisuudelle valtio oli vuosikymmenet syytänyt miljardeja
markkoja tuotekehitykseen, mutta rahat olivat menneet muualle. Jos joku olisi
laman alkaessa sanonut, että parinkymmenen vuoden päästä puusta tehdään
polttoaineita, tekstiilejä, muovia yms. olisi joutunut pehmeään koppiin. Devalvaatio
oli erinomainen tuotesuunnittelun este. Vihreä kulta on valtaamassa asemiaan
takaisin, mutta se on nyt erityinen vaaliteema! Ehkä Suomella on vielä toivoa?