Esko Passilan blogi

In Britain, the European Parliament elections will be a very special situation. After the extension of Brexit, there has been silence about Brexit. There will then be elections of new Parliament members where dozens or hundreds of candidates will travel around the country to obtain voices to become selected meps.

It is their duty to talk to Brexit very vigorously. How do the government and Prime Minister May respond to this? Will they be in front of a completely impossible situation. If the turnout is very high, it should tell that that the whole Brexit has to be canceled. The thing is that when the people are revealed that they have been cheated, the people can change their minds.

Conservatives only have now terrible fear of how to give up. Ministers have left government so that the doors do not stay on their hinges. In Britain, not only does the prime minister’s exchange no longer help, nor does it seem to help the differences within parliament. The new referendum on Brexit is scary, but even more frightening would be new elections.

If Brexit will really take place, the conservative funding base will in great danger. The business world is opposed to Brexit in a rather monotonous way, why finance conservative in next election? As I have already said on many occasions, the Irish DUP does not accept the return of the hard boundary between Ireland. Back Stop is nothing but junk. There is either a hard border or no! There are no technical methods to soften the transnational border.

I look forward with excitement that ITV will make Britain a reality show on the EU election

Eurovaalit on vähän harhaanjohtava nimitys. Eurostahan ei aikoinaan meillä käyty vaaleja, vaan se päätettiin hallitustasolla. Niin tai näin, niin Britanniassa Euroopan parlamentin vaalit aiheuttavat hyvin erikoislaatuisen tilanteen. Siellä suunnalla on jatkoajan jälkeen oltu kovin hiljaa Brexitistä. Tähän saumaan sitten tulevat vaalit, joissa kymmenet ja sadat ehdokkaat vaeltavat ympäri saarivaltiota hankkimassa ääniä tullakseen valituiksi mepeiksi.

Heidänhän on pakko puhua Brexitiä vastaan tosi ponnekkaasti. Miten tähän vastaavat hallitus, brexiteerit ja pääministeri May? Taitavat olla täysin mahdottoman tilanteen edessä. Jos äänestysprosentti nousee hyvin korkeaksi, sen pitäisi kertoa, että koko Brexit on peruttava. Asiahan on niin, että kun kansalle paljastuu, että heitä on huijattu, niin kansa voi muuttaa mieltään.

Konservatiiveilla on vain hirveä pelko siitä, miten pitäisi antaa periksi. Hallituksesta on lähtenyt ministereitä niin, etteivät ovet meinaa pysyä saranoillaan. Sama meininki on Trumpin hallinnossa. Britanniassa ei vain pääministerin vaihto enää auta, eikä näytä myöskään auttavan ministerienkään erot. Uusi kansanäänestys Brexitistä pelottaa, mutta vielä enemmän pelottavat uudet vaalit.

Jos nimittäin Brexit toteutuu, niin konservatiivien rahoituspohja häviää. Yritysmaailma vastustaa Brexitiä melko yksituumaisesti, miksi silloin rahoitettaisiin konservatiivien ja brexiteerien vaalikassoja? Kuten olen jo aiemmin useasti todennut, Irlannin DUP ei hyväksy kovan rajan palauttamista Irlantien välille. Back Stop eli perälauta on pelkkää roskaa. Siellä joko on raja tai ei ole rajaa! Mitään teknisiä menetelmiä valtioiden välisen rajan pehmentämiseksi ei ole.

Odotan oikein jännityksellä, että ITV tekee Britannia EU-vaaleista reality shown. Sitä kelpaisi katsella täältä kauempaa ihan ilkikurisen mielellään.   

Spekulointi on vastakohta jälkiviisastelulle. Spekulointi on eräänlaista tulevaisuuden ennustelua tapahtuneiden asioiden perusteella. Käydyt eduskuntavaalit antavat erityisen aiheen spekuloinnille. Lähtökohtana on se, että vaalit ovat lähes aina puhdasta jälkiviisastelua. Paitsiossa olleet väittävät, että olisivat tehneet kaiken paremmin ja lupaavat vaalilupauksissaan maat ja taivaat.

Pidettyjen vaalien perusteella onkin monia syitä pekuloora. Ensinnäkin naisten määrä kasvoi edustajista liki puoleen. Tästä voivat miehet olla syvästi huolissaan, koska tunnetusti naisten aivokurkiainen on suurempi ja antaa väitetysti monipuolisemman kuvan päätettävistä asioista. Löytävätkö naiset toisensa yli puoluerajojen, vai alistutaanko puoluetoimistojen saneluun. Tämä tulee olemaan erityisen tärkeää soteuudistuksessa, joka on pakko tehdä.

Pekuloontia aiheuttaa myös nuorten suuri määrä. Konkarikansaedustajista suuri määrä jätti vaalit sikseen. Suuri syy ei ollut ehkä niinkään ikä, vaan käytöskulttuurin muuttuminen. Eihän vielä ole saavutettu brittien huutelukulttuuria, mutta asiattomuus on lisääntynyt. Nuorten tulevaisuuden näkymät ovat aika kehnot, koska he joutuvat maksamaan yhteiskunnan velkataakan. Tämä tulisi myös somettajien ottaa huomioon!

Vaalien jälkispekuloinnissa on synnytetty kaksijakoinen Suomi. Ei tosin samanlaisena kuin Britanniassa tai yhdysvalloissa. Edustajissa on sekä säästäjiä että velkaannuttajia. Saavatko uudet edustajat ja erityisesti nuoret, jotka nämä velat tulevat maksamaan, velkaannuttajat kuriin. Yleinen vaaliteema oli, että jätetään jälkipolville puhtoinen maailma. Tämä kuitenkin liittyi vain ilmaston muutokseen, ei niinkään velkaantumiseen. Lopputulos on kuitenkin sama. Pihiseekö henki ilmansaasteiden vai velkataakan johdosta!

Talouden tähtitaivaan merkit ovat nyt hyvin huonossa asennossa. Vaikka Yhdysvaltain ja Kiinan välille syntyisi jonkinlainen kauppasopu, niin Trump tarvitsee suojakilvekseen uusia kohteita ja nyt on EU kohteena. Trump huitelee kuin sokea pimeässä sinne tänne puolustaakseen lupaustaan Amerikka Ensin. Globaalissa maailmassa, jossa nykyisin kaikki liittyy kaikkeen, se ei tahdo onnistua. Pienen viennistä elävän Suomen on siis oltava hyvin tarkkana. Markka takaisin ja Eurooppa hajalle, ei ainakaan meitä palvele.    

Ilman spekulointiakin seuraava vaalikausi tulee vaatimaan verta, hikeä ja kyyneleitä.  

Aika ajoin puolueet haikailevat markkaa takaisin. Toki näissä vaaleissa on muita kiinnostavampia asioita., kuten vaikka metsien käyttö. Markat ja pennit otettiin käyttöön 1865, joten markan historia ei ole kovin pitkä. Markan tie on ollut kuitenkin mutkikas ja kivinen. Markka on ollut sidottuna mm. kultakantaa ja jopa Englannin puntaan. Itsenäisen Suomen hiljalleen käynnistyessä markka kuitenkin sidottiin tiiviisti devalvaatiokantaan!

Jo ennen sotia markka devalvoitiin useaan otteeseen, mutta sotakorvausten tultua maksetuiksi, devalvaatio otettiin Suomen kilpailukykyaseeksi (KIKY). Pitkäaikaiset punamultahallitukset ja kolmikantakonsensus käyttivät säännöllisesti devalvaatiota markan arvon päivityskeinona aina, kun inflaatio oli syönyt kilpailukyvyn vientiyrityksiltä. Asioista päättäville suurille vientiyrityksille devalvaatio oli elinehto. Se oli kuitenkin yksi merkittävä tekijä ehkäisemään pienen- ja keskisuuren teollisuuden syntyä.

Kolmikanta päätti palkankorotuksista ja muista työntekijöiden eduista muiden yritysten päiden ylitse. Pienillä kotimaan markkinoilla toimivilla yrityksillä ei ollut asiaan sanansijaa. Koska valuuttatuloja ei ollut, niin devalvaatiot aiheuttivat vain kustannusten nousua. Suurille vientiyrityksille devalvaatiot olivat elinehto. Kolmikannassa hyötyjiä olivat ay-liike ja suuret vientiyritykset.

Vientiyritykset olivat välinpitämättömiä palkankorotusten ja muiden työvoimakulujen nostoille, koska tiesivät, että devalvaatiot kompensoivat ne aikanaan. Ay-liikkeen neuvottelijat puolestaan tiesivät, että kun devalvaation jälkeen ostovoima laskee, niin he vain levittelevät käsiään. Emme me voi mitään devalvaatiolle, se on Suomen Pankin juttuja. Käsi kättä pesee, voidaan sanoa!

Syksyllä 1967 Koiviston hallitus yritti toista keinoa. Devalvoitiin n. 33 % ja säädettiin hintasulku. Hintasulussa oli kuitenkin porsaanreikä, koska tuontituotteille ei voitu sulkua asettaa. Silloin alkoi kikkailu. Mm. terästä vietiin Ruotsiin ja laiva vaan kääntyi siellä ympäri ja teräkset tuotiin takaisin Suomeen ruotsalaisina tuotteina. Lopulta hintasäännöstely jouduttiin purkamaan tehottomana. Seuraava devalvaation jälkeinen inflaation torjuntayritys oli 1980-luvulla. Silloin ryhdyttiin markan arvoa nostamaan keinotekoisesti. Samalla vapautettiin valuuttalainojen otto ulkomailta.

Markan arvo nousi yli 30 %, jolloin vientikilpailukyky sakkasi pahemman kerran. VATT:n tutkimuksissa kerrottiin, kuinka Suomen Pankissa sanottiin, että saavat vuorineuvokset tulla rukoilemaan polvillaan devalvaatiota. Sitä ei tule! Näin vakuutti myös ministeri Viinanen! Kupla kuitenkin puhkesi ja markka devalvoitiin. Devalvaatiotakaan ei riittänyt ja lopulta markka kellui pelastusrenkaan varassa. Suomi ajautui syvään lamaan. Valuuttalainat liki tuplaantuivat ja yrityksiä meni nurin kuin sieniä sateella. Ensin markka liitettiin European Monetary Systemiin (EMS) ja sitten otettiin käyttöön euro. Suomi heitettiin globaaliin kilpailuun täysin valmistautumattomana ja aseettomana.

Lamassa eivät nämäkään keinot auttaneet, vaan 1990-luvun ensimmäisen puoliskon aikana yksityiseltä sektorilta hävisi reilut puolimiljoonaan (500 000) työpaikkaa. Sitten Nokia alkoi hiljalleen korjata tilannetta. Jälleen VATT:n tutkijat olivat sitä mieltä, että tämä tapahtui pari vuotta liian aikaisin. Hallintohimmeleitä ei ehditty korjata. Huvittavaa oli myös, kun työllisyys alkoi parantua, niin tilastohörhöt ihmettelivät, miksi palkkamäärät eivät kasva samaa tahtia? Työttömät otettiin töihin uusina työntekijöinä ja lähtöpalkalla. Ay-liike tiesi, mutta oli hiljaa?

Ulkomaisen kilpailun rynnistäminen jopa kotimarkkinoille, laittoi tuotekehittelylle uusia paineita. Metsäteollisuudelle valtio oli vuosikymmenet syytänyt miljardeja markkoja tuotekehitykseen, mutta rahat olivat menneet muualle. Jos joku olisi laman alkaessa sanonut, että parinkymmenen vuoden päästä puusta tehdään polttoaineita, tekstiilejä, muovia yms. olisi joutunut pehmeään koppiin. Devalvaatio oli erinomainen tuotesuunnittelun este. Vihreä kulta on valtaamassa asemiaan takaisin, mutta se on nyt erityinen vaaliteema! Ehkä Suomella on vielä toivoa?