Archive for marraskuu, 2017

Inflaatio

Kansantaloustieteessä on parikin eri määritelmää inflaatiolle, mutta nehän ovat kaikkien tiedossa. Inflaation kasvuympäristö etenkin euroalueella on vain oleellisesti muuttunut. Markka-aikana Suomen inflaatio oli erittäin monipuolinen ja värikäs. Työmarkkinaneuvottelijat kolmikannassa tiesivät tarkkaan, mitä suuret lakoilla pohjustetut palkankorotukset aiheuttaisivat. Tätä inflaatiota kutsuttiin kustannusinflaatioksi. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä, koska devalvaatiolla kuitattiin palkankorotusten ostovoima ja kilpailukyvyn menetykset.

Eri hallitukset väistelivät korkeaksi kohoavia inflaatioita eri tavoin. Tässä olivat apuna suljetut rajat, mahdollisuudet käyttää tulleja ja jopa kotimaisten tuotteiden hintasulut. Lisää rahaakin yritettiin painaa, mutta rahan määrän lisääminenkin aiheutti inflaation. Viimeinen yritys oli markan arvon keinotekoinen nosto 1980-luvulla. Se johti sitten lopulliseen katastrofiin. Edes nostalgisen markan aikana mitkään hallinnolliset keinot inflaation hillitsemiseksi eivät toimineet.

Kustannusinflaatio oli vähän kuin pissaisi housuihinsa pakkasella. Suomessa asia ratkaistiin pääasiassa vientikilpailukykyä parantavalla devalvaatiolla. Kaikki tiesivät, että devalvaatio tulee ja pelastaa, mutta tarkkaa aikaa ei tiennyt kukaan. Kaikkein hauskinta sitten oli, kun se tuli ja ostovoima heikkeni entisestään, niin ay-pomot sanoivat, että emmehän me mitään devalvaatiolle voi. Ja työläiset uskoivat!

Nyt ollaan täysin erilaisessa tilanteessa. On yhteinen euro, vapaa liikkuvuus, eikä rajoilla täytetä tullikaavakkeita. On myös paljon sopimuksia EU:n ulkopuolisten maiden kanssa, joilla on tullittomia tuotteita. Tällainen globaali tilanne on aiheuttanut sen, että pääsääntöisesti tarjonta ylittää roimasti kysynnän. Markkinataloudessa syntyy kilpailua, joka hillitsee inflaatiota. Eri euromaissa inflaatio onkin pääosin sisäistä inflaatiota, joka aiheutuu suurimmalta osalta omien hallitusten toimenpiteistä kuten esim. verojen ja maksujen korotuksista.

Vuoden 2008 jälkeen on nähty deflaatio eli hintojen aleneminen, stagnaatio eli talouden taantuman vakaana pitävät hinnat. Nyt ollaan tilanteessa, jossa talouden kasvu alkaa nousta jopa voimakkaasti. Nyt pitäisi olla se aika, jolloin perinteisen kansantalouden normien mukaan inflaation pitäisi alkaa laukata. Koko euroalueella ei kuitenkaan ole todettavissa merkittävää inflaatiota? Miten suhtautuvat tilanteeseen kansantaloustieteen professorit ja päivystävät dosentit? Kuuluuko huokauksia?

Muistan, kun olin mukana lautakuntatyössä 1970-luvulla. Kun tehtiin budjettia, niin puheenjohtaja yleensä kysyi esittelijältä, paljonko arvioidaan inflaation olevan tulevalla budjettikaudella. Jos vastaus oli esim. 3,5 %, niin puheenjohtaja kuittasi, että laitetaan tämän vuoden lukuihin 5 %, Sillä oli budjetti hoidettu. Nyt sitten ollaankin pulassa, kun ei ole inflaatiota, mutta budjettiin pitäisi saada lisää rahaa.

Kun niin valtiolla kuin kunnillakin on liikaa velkaa, niin ongelmaksi on noussut se, mistä karsitaan. Tämä onki poliitikoille vaikea paikka, kun nyt pitäisi päätösten toimia sumean logiikan tekniikalla. Nyt säästöjä kiristetään sairailta, koululaisilta, opiskelijoilta, eläkeläisiltä jne. Näin tutkijasta vaikuttaa siltä, että tässä noudatetaan käänteisenä sitä sulle-mulle-politiikkaa. Ei näytä olevan tavoitteita eikä strategioita. Yleisenä ohjeena pitäisi olla tulevaisuus! Historiaa emme voi muuttaa, mutta siitä voi aina oppia, jos on haluja. Mitä siis haluamme tulevaisuudelta???

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Inflaatio

Rakenteet remonttiin

Ainakin 30 vuotta on ollut tilastollisesti tiedossa, että julkinen terveydenhoito joutuu ennen näkemättömiin vaikeuksiin suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle julkisen terveydenhuollon piiriin. Päättäjät eivät kuitenkaan uskoneet tilastoja eivätkä tutkijoita ja tässä nyt ollaan.

Samanlainen tilanne on edessä, kun sadat tuhannet julkisen sektorin työntekijät lähtevät eläkkeelle. Tämäkin on tiedossa ollut jo pitkään ja tilanteesta on varoitettu. Kuitenkin sama meno jatkuu. Rakenteisiin ei uskalleta puuttua, koska likimain kaikki julkisen sektorin työntekijät ovat puolueiden jäseniä ja yli 600 000 äänestäjää on houkutteleva joukko. Päättäjät ovat siis puun ja kuoren välissä ja ainoastaan odottavat.

Odotus saattaa kuitenkin tulla kalliiksi. Syntyvyys vähenee ja työikäisten määrä vähenee. Tämä merkitsee kiristyvää kilpailua työvoimasta julkisen ja avoimen sektorin välillä. Mikäli mitään ei asian hyväksi tehdä, niin muutaman seuraavan vuosikymmenen kuluttua suurin häviäjä on Oy Suomi Ab. Hyvinvointivaltio Suomi ei voi tätä kilpailua voittaa.

Avoin sektori tulee taistelemaan työvoimasta niin kauan, kunnes palkkataso nousee sellaiseksi, että yritysten on muutettava pois maasta. Jos julkinen sektori ei osallistu palkkakilpailuun, niin julkiset palvelut kaatuvat henkilöstöpulaan. Hyvinvointivaltio alkaa siis kadota yhä kauemmas horisonttiin. Ainoa mahdollisuus varautua tuleviin haasteisiin olisi rohkeasti alkaa purkaa byrokratiaa ja täysin turhia rakenteita. Tosin onhan mahdollista tällaisena digi-aikana toimia kuten yksityiset yritykset. Huomattava osa toiminnoista voidaan ulkoistaa vaikka Espanjaan tai Intiaan.

Kun hyvinvointivaltiota rakennettiin, niin sitä ei pääosin rakennettu kansalaisten tarpeisiin vaan poliittisiin ja hallinnollisiin tarpeisiin. Voisikin siis hyvin todeta, että voi turhuuksien turhuus, kaikki on turhaa! Ongelma näissä purkutalkoissa on tietenkin se, että kukaan, ei edes VM, hallitse valtakunnan rakenteellista kokonaisuutta. Ministeriöt puolestaan pitävät kiinni tiukasti reservaateistaan. Yksikään ministeriö ei todellisuudessa halua luopua mistään. Jos pakko on, niin irtisanotaan sisälähetit, jos niitä vielä jossain on.

Tämä on tilastollisiin faktoihin perustuva ennustus, joka taas menee sarjaan EVVK! Mutta varoitus on jälleen annettu. Jos tässäkin asiassa ajatellaan kuten ennen, niin päätösten tekemättä jättäminen saattaa osua pahasti omaan nilkkaan!

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Rakenteet remonttiin

Valinnanvapaus

Yksityisten ja julkisten terveyspalvelujen välillä on yksi perustavaa laatua oleva ero. Yksityisellä puolella menee sitä paremmin, mitä enemmän on asiakkaita. Julkisella puolella puolestaan menee sitä paremmin, mitä vähemmän on asiakkaita. Löytyykö tälle yhtälölle minkäänlaista yhteistä nimittäjää?

Yksityisellä puolella tulovirta on suoraan verrannollinen asiakaskäyntien määrään. Julkisella puolella puolestaan yhteiskunnan kulujen määrä on suoraan verrannollinen asiakaskäyntien määrään. Toisessa on tavoitteena voiton maksimointi, kun taas toisessa kulujen minimointi!

Nyt julkisessa keskustelussa ovat polttopisteessä palvelusetelit ja henkilökohtaiset budjetit. Todellisuudessa kyse on kuitenkin tehokkuudesta ja kustannusten minimoinnista. Erityisesti ns. asiantuntijat pelkäävät erikoissairaanhoidon joutumista kilpailun alaiseksi. Tässä ilmeisesti unohdetaan tarkoituksella se, että erikoissairaanhoitoon julkisella puolella pääsee vain lähetteellä tulipa se yksityiseltä puolelta tai omasta organisaatiosta.

Tässä asetelmassa unohdetaan jälleen se tosiasia, että soteuudistuksessa ei enää olla kahden kerroksen väkeä, vaan saman hoitopolun osia! Ainakin Lahdessa ongelma on ollut se, että kaikenlaisten keikkalääkärien muutaman viikon työsuhteissa, diagnosointi on ollut aika heikkoa. Onko kaupungilla ihan ollut säästösyistä ohjeistus, että lähetteitä keskussairaalaan on kaikin keinoin vältettävä?

No onko mitään tehtävissä? Yksityisen puolen markkinaehtoinen järjestelmä toimii ajanvarauksella joko netissä tai manuaalisesti. Siellä asiakas voi valita hoitopaikkansa ja hoitavan lääkärinsä omien oireidensa ja tuntemustensa perusteella. Siellä on päteviä ja kokeneita jo eläkkeelläkin olevia erikoislääkäreitä, jotka voivat olla työssä oman kykynsä ja halunsa mukaan. Heidän vapaat vastaanottoaikansa ovat näkyvissä päivä/tuntikohtaisesti. Vastaanottoaika on siis vain klikkauksen päässä!

Julkisella puolella käydään kiivasta keskustelua siitä, että asiakkaan on sitouduttava yhteen ja samaan terveyskeskukseen ainakin puoleksi vuodeksi. Miksi??? Miksei asiakas voi valita vapaata aikaa sieltä, mistä se hänelle parhaiten sopii – vaikka Hollolasta tai Asikkalasta. Samaa organisaatiota ollaan kaikki. Ongelma ja ero ovat siinä, että hyvinvointiyhtymässä ei ole halua tai kykyä siirtyä yksityisellä puolella hyvin toimivaan digitaaliseen ajanvaraukseen. Miksi? Pelätäänkö sitä, että silloin on kaikkien nähtävissä, koska ne lääkärit oikein ovat töissä?

Syynä ei ainakaan voi olla potilasturvallisuus, koska se on parhainta omalääkärijärjestelmässä. Nykyisessä järjestelmässä tavallinen potilas tuskin koskaan näkee samaa lääkäriä. Keikkalääkäreillä ei kokemukseni mukaan ole myöskään aikaa katsella potilaan sairaushistoriaa Omakannasta. Mennään vain pärstäkertoimella ja sen hetkisillä oireilla. Tästä on julkisuudessakin runsaasti ikävää näyttöä. Vakaviin sairauksiin on määrätty närästyslääkettä tai särkylääkkeitä.

Tähän vielä laitetaan kotihoidon lisääminen, mutta miten se toteutetaan? Kotihoito taajamissa kerrostaloissa asuville on huomattavan erilaista, kuin haja-asutusalueella omakotitaloissa asuville. Kuka auttaa kotihoitolaisia nurmikonleikkuussa ja lumitöissä? Omakotitaloissa on läpi vuoden kaikenlaista huoltamista, johon tarvitaan hoidettavalle apua. Onko asiantuntijoilla jokin ratkaisu tähän? Posti luopuu nurmikonleikkuusta – ainakin talveksi. Odotellaan avauksia lumitöihin. Linko vaan siihen postiauton keulaan, niin johan homma hoituu, vaiko torppa myyntiin ja muutto kerrostaloasuntoon?

On täysin selvää, ilman perusteellisia laskelmiakin, että jos julkisella puolella lähennyttäisiin yksityisen puolen toimintatapoja, tehokkuus paranisi, asiakastyytyväisyys paranisi ja kustannukset todellisuudessa laskisivat. Kyllähän se vaan taitaa olla niin, että eutanasia tulee olemaan oleellinen osa Sote-uudistusta???

Kommentit pois päältä artikkelissa Valinnanvapaus

WP Login