Archive for joulukuu, 2016

Rakentava riita

Sokrates lanseerasi käsitteen, joka on yleisesti käännetty sanoilla hyvä riita. Merkitys ei kuitenkaan ole aivan sama, koska käsitteenä hyvällä riidalla pyritään parantamaan ja kehittämään olevaa. Näin ollen parempi käännös olisikin rakentava riita.

Kun hyvinvointi alkoi kehittyä, niin poliitikot ryhtyivät käyttämään sanontaa, jonka mukaan asiat riitelevät eivät henkilöt. Tämä viittaisi edellä mainittuun rakentavaan riitelyyn. Rakentava riitely edellyttää kuitenkin sekä hyvää esiintymistaitoa että väittelytaitoa. Monissa muissa kulttuureissa puhe- ja väittelytaito kuuluvat jo ainakin toisen asteen koulutukseen.

”Mikään ei paljasta miehen ja naisen saamaa kasvatusta paremmin kuin se tapa, jolla he kiistelevät”, (väittelytaidon englantilainen klassikko G.B. Shaw 1856 – 1950). Näiden taitojen oppimista ei voida edellyttää kotikasvatuksessa, joten se pitäisi sisällyttää oppiaineeksi korkeakouluihin ja yliopistoihin. En osaa arvioida opetuksen vaikutusta someraivoon, mutta politiikassa se saataisi olla merkittävä avaus.

Anglosaksisessa kulttuurissa julkiset väittelyt kouluissa ovat yleisiä ja voittajat palkitaan. Asuessani Britanniassa, minua aina ihmetytti kuinka missä tahansa tilaisuudessa, kuka tahansa saattoi pitää ex-tempore puheen asiaan liittyvästä aiheesta. Oman kokemukseni perusteella teekkareita ei saa esittämään luennoilla ajatuksiaan edes aseella uhaten. Aiempi koulutus on suorastaan nujertanut heidät.

Ensimmäinen oppilaitosten välinen väittely järjestettiin 1400-luvulla Cambridgen ja Oxfordin opiskelijoiden välillä. Britanniassa väittely onkin jo kauan kuulunut parlamentin tulevien jäsenten peruskoulutukseen. Myös Yhdysvalloissa väittelyllä on pitkät perinteet, vaikka Clintonin ja Trumpin väliset väittelyt olivatkin todellinen rimanalitus väittelyperinteestä.

Will Cannon niminen eläkkeellä ollut, mutta takaisin töihin sodan jälkeen kutsuttu rautatieläinen, sattui poikkeamaan paikallisen ay-kokoukseen Lontoon lähistöllä sijaitsevassa Readingin kaupungissa.  Kokouksen kestäessä hän päätti tehdä kokoukselle aloitteen. Pitämässään puheessa hän kutsui aloitettaan nimellä ”nationalization”. Suomeksi tämä tarkoittaa kansallistamista. Aloite hyväksyttiin puoluekokouksessa 1944 ja historia kertoo loput.

Argumentaatio eli perustelu on rakentavan keskustelun peruspilari ja liittyy läheisesti akateemiseen elämään. Jo keskiajan yliopistoissa väittely oli keskeinen opetusmenetelmä, sillä keskustelun ja väittelyn katsottiin kehittävän asioiden erittely- ja systematisointitaitoja sekä kriittistä ajattelua. Oman kokemukseni mukaan tämä puuttuu melko täydellisesti suomalaisista yliopistoista. Kateederilta saarnaavaa professoria ei voi kyseenalaistaa.

Menin itse yliopistoon vasta 55-vuotiaana, joten työuran aikana oli kertynyt paljon kysyttävää. Vastauksia ei vain tahtonut kirjanoppineilta professoreilta löytyä muiden oppilaiden edessä. Yksityisissä keskusteluissa jouduin itse vastailemaan heidän kysymyksiinsä. Tohtorin väitöstilaisuudetkaan eivät juuri tee poikkeusta säännöstä, koska suurin osa asioista on sovittu etukäteen. Tämä käytäntö ei juuri poikkea eri kulttuureiden välillä.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Rakentava riita

Hoitokulttuurien fuusio

Fuusio on strateginen päätös, jolla etsitään synergiaa ja säästöjä. Säästöt ovat tavoite, johon pyritään, mutta ensin on saatava synergia toimimaan. Tämä edellyttää heti alussa rakenteiden sopeuttamista, jonka seurauksena säästöt syntyvät. Fuusioissa siis ei yleensä mennä eurot edellä, koska muutosvaiheessa on aina päällekkäisiä kustannuksia.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä on tarkoituksena fuusioida perus- ja erikoissairaanhoito yhdeksi hoitoketjuksi. Peruslähtökohtana on kaksi erilaista organisaatiota ja hoitokulttuuria. Perusterveydenhoito on toiminut kuntien kustannusvastuulla ja erikoissairaanhoito kuntien yhteisenä haasteena.

Tällaisesta asetelmasta johtuen ainakin osa kunnista on pyrkinyt hoitamaan jopa erikoisosaamista vaativat tehtävät itse, jotta lähetteitä keskussairaalaan voitaisiin vältellä mahdollisimman laajasti. Tämän toiminnan seurauksena monet tapaukset ovat päätyneet keskussairaalaan viime hetkellä, jolloin niiden kustannukset pääsääntöisesti kallistuvat. Tämä osoittaa, että on säästetty väärässä paikassa. Vaikka Lahdessa tiedetään, että kaupungilla ei ole tarvittavia laitteita esim. monien syöpäsairauksien diagnosoimiseen, niin potilasta on pyöritetty henkihieveriin oman organisaation sisällä.

Toivottavaa säästöjen syntymiseksi on, että tällainen pyörittely poistuu ja potilaiden hoitoketju lyhenee ajallisesti, jolloin on säästöjä odotettavissa. Hoitoketjujen lyhentäminen kahden erilaisen toimintakulttuurin välillä ei ole läpihuutojuttu. Organisaatiossa ei ole riittävästi auttavia käsi, mutta hallinnossa syntyy huomattavaa päällekkäisyyttä niin kuin yleensä kaikissa fuusioissa. Hallinnon harvennusta tarvitaan etenkin kuntien perusterveyshuollossa.

Kun nyt vielä pari vuotta toimitusjohtajana toiminut henkilö erotetaan, niin ollaan kyllä todella heikolla jäällä. Kaiken lisäksi erottaminen on kuin etusormen näyttö edelliselle hallitukselle, joka johtajan valitsi. Tällainen historia antaa tulevalle johtajalle mahdollisuudet vaatia todella rankkaa ja kallista johtajasopimusta.

Hallintohimmelien alkupäässä on hoitoketjussa runsaasti esikuntaupseereita, joista osa jopa haluaa takaisin kenttätöihin. Osa puolestaan vastustaa muutosta, joka on säästöjen syntymiseksi tehtävä, huolimatta tiukasta kollegiaalisuudesta lääkärien kesken. Tämä on pakollinen muutos, jotta tekeviä käsiä saadaan lisää ja sen myötä syntymään säästöjä.

Mikäli yhtymästä muodostetaan nyt tai myöhemmin osakeyhtiö, niin myös palkkapolitiikkaa on muutettava. Palkkoja on tarkasteltava tehtävien mukaan, eikä siihen tarvita nimityksiä ylilääkäreiksi tai muiksi titteliherroiksi palkkaluokkavaatimusten täyttymiseksi. Palkkojen pitää perustua osaamiseen ja työn määrään tavalla tai toisella.

Kun ajatellaan osakeyhtiötä ja sen budjetointia, niin budjetit laaditaan yhtiön organisaatiossa sisäisesti. Budjettia eivät laadi osakkaat! Nyt on kuitenkin käynyt täysin kiistatta selväksi, että uuden yhtymän budjettia laativat kaikki kunnat omien reunaehtojensa mukaan.

Pitää ottaa huomioon, että kunnat ovat vuoden 2017 alusta palvelujen ostajia ja markkinataloudessa on aina niin, että se joka tilaa myös maksaa. Jos on kilpailua, niin silloin voi valita. Kunta ei kuitenkaan voi mennä yhtymään kuin tekemään sopimuksia – ei määräämään hintoja. Omituista tällaisessa kuviossa on se, että myyjät ja ostajat ovat samoja henkilöitä. Uuden organisaation budjettia ei laadita tarpeiden mukaan, vaan kunnallisten säätötavoitteiden perusteella.

Kunnille tilanne tulee olemaan erinomaisen vaikea, mikäli valinnan vapaus toteutuu. Kunnan on käytävä läpi Kelan tautinimikkeet ja kilpailutettava hoitopalvelut case by case, jotta edullisin mahdollinen palvelumyyjä selviää. Kuinka tämä ratkaistaan sote-uudistuksessa vuoden 2019 jälkeen, on varsin mielenkiintoista. Edellyttääkö EU laajaa kilpailutusta, jossa esimerkiksi Viro on mukana?

Nykyinen budjettihässäköinti on siis täysin perusteetonta ja muistuttaa enemmän elävältä hautaamista kuin loogista fuusion suunnittelua. Valinnan vapaus saattaa pahimmillaan johtaa uuden yhtymän hoitokapasiteetin vajaakäyttöön.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Hoitokulttuurien fuusio

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen ei ole Suomessa lainkaan uusi ilmiö. Se on pikemminkin historiallinen, koska Suomi on rakennettu paikallisen sopimisen mallilla. Paikallinen sopiminen alkoi jo 1800-luvulla, kun Suomeen alkoi tulla sahateollisuuteen suoria ulkomaisia investointeja. Luettelematta yritysten nimiä, mainittakoon vain, että useiden täällä toimivien yritysten nimet eivät ole suomalaista alkuperää.

Suomen ensimmäinen merkittävä vientituote turkisten jälkeen oli terva. Tervaa poltettiin (tislattiin) keskiajalta alkaen aina 1800-luvun loppupuolelle, jolloin laivat muuttuivat rautaisiksi ja miehistöt puisiksi – laulun mukaan. Luonnollisesti tervanpoltolle kävi huonosti ja huonommin kuin Nokialle. Rippeetkin aikoo riistää EU lapsellisilla direktiiveillään.

Kun Suomen teollista infrastruktuuria ryhdyttiin rakentamaan, niin ei kohdepaikkakunnilla ollut juuri mitään. Kaikkein ensimmäiseksi ei neuvoteltu paikallisesti palkoista. Piti rakentaa työntekijöille asuntoja, jotta toiminta saataisiin käyntiin. Niiden jälkeen työntekijät oli koulutettava itse, koska kouluja ja etenkään ammattikouluja ei ollut.

Teollisuus joutui siis lähtemään täysin puhtaalta pöydältä, kuten tavataan sanoa. Yritykset joutuivat asuntojen lisäksi rakentamaan kaupat, koulut ja itse asiassa koko infrastruktuurin paikoitellen jopa teitä ja rautateitä myöten. Osasyy tähän oli tietenkin se, että vanhat ruukit piti rakentaa koskien äärelle vesivoiman varaan.

Varsinaisen loikan teollisuus otti Aleksanteri II astuttua valtaan 1855.  Kuitenkin jo hieman tätä ennen oli teollinen vallankumous alkanut vaikuttaa maahan höyrykoneen voimin. Höyrykoneen käyttöönotolla oli suuria vaikutuksia teolliseen infrastruktuuriin, koska se vapautti teollisuuden sidonnaisuudesta koskivoimaan. Paradoksina mainittakoon, että jo näin aikaisessa vaiheessa hallinto sekaantui teollisuuden toimintaan tehdessään höyrykoneen käytön luvanvaraiseksi suurruhtinaskunnassa useiksi vuosiksi.

Yritystoimintaa säätelevät lait laadittiin aina 1960-luvulle saakka suurteollisuuden ehdoin. Siihen ei tarvittu edes lobbareita, koska ainoastaan teollisuuden vienti toi valuuttoja maahan. Sotakorvauksetkin tehtiin paikallisesti sovituin ehdoin, jolloin myös teollisuuden ja kaupan rakenne alkoi laajeta. Sotakorvausteollisuus ei selvinnyt urakasta yksin, vaan tarvittiin paljon alihankkijoita ja näin muodostui maahan metsäteollisuuden rinnalle metalliteollisuus. Tarvittiin kansalaisten kultasormuksetkin.

Vasta sotakorvausten tultua maksetuiksi työntekijät alkoivat vaatia parempia etuja ja työskentelyolosuhteita. Työnantajapuolen vastahakoisuus sai aikaan maassa yleislakon 1956, joka pysäytti koko maan. Tämä oli paha takaisku Suomen vientiteollisuuden luottamukselle asiakkaiden silmissä, joten se antoi uusia mahdollisuuksia työväenliikkeelle ja SAK:lle, joka oli aika pahoin jakautunut SDP:n ja kommunistien välillä.

1960-luvulla työlainsäädäntö alkoi kehittyä nopeasti lukemattomien lakkojen säestyksellä. Apuun tarvittiin myös valtiovaltaa, joka sekin joutui tekemään oman osansa kolmikantakonsensuksessa. Koska elinkeinoelämä oli tuolloin vielä varsin suuryritysvaltaista, mentiin sopimuksiin lainkaan ottamatta huomioon kehittyvien pienten ja keskisuurten yritysten tarpeita. Näillä yrityksillä ei vielä ollut ääntä, mutta nyt ne ovat suurin työllistäjäryhmä Suomessa, mutta vieläkään niiden ääni ei kuulu päätöksissä riittävästi!

Nyt ollaan siis tilanteessa, jossa suuryrityksillä on vaihtoehtoja, jos toiminta ei ole Suomessa kannattavaa. Nyt pitäisi ryhtyä toimimaan pienten ja keskisuurten yritysten tarpeiden mukaan, jotta Suomi saataisiin nousuun. Tätä vastustaa voimansa tunnossa ay-liike. Sille näyttää olevan se ja sama, miten maa makaa, koska se käytännössä puolustaa vain työssä olevia jäseniään. Se luottaa yleissitovuuteen, joka ei kuitenkaan auta työttömiä pätkän vertaa.

Ay-liikkeestä on vuosien varrella kasvanut varakas omaa etuaan ajava suuyritys, joka ylimielisyydessään on vieraantunut työttömistä ja työllistymisestä. Se luottaa siihen, että yhteiskunta pitää huolen työttömistä ja syrjäytyneistä. Heille riittää se, että ay-liikkeen oma varallisuus kasvaa, eikä siitä tarvitse maksaa veroja. Kaikki ay-liikkeen tulot ovat verovapaista, mutta ay-liikkeen jäsenet maksavat raskaita veroja.

Vanha sanonta kuuluu, että hyvä duunari on aina palkkansa ansainnut. Kaikki eivät kuitenkaan voi olla huippu duunareita, mutta hekin tarvitsevat työnsä ja palkkansa. Tämä on nyt ay-liikkeen suuri omantunnon kysymys!

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Paikallinen sopiminen

Miten Lahti nousuun

Meille on eri yhteyksissä esitetty toiveita tehdä ehdotuksia, joilla Lahti saataisiin nousuun. Kun olemme sellaisia tehneet, niin meille on kuittailtu raskaalla kädellä. Ehdotuksemme on kuitattu olan kohautuksella ja vähättelyllä. Nykyisen johdon asenteella tuskin päästään eteenpäin. Näennäisvirat lisääntyvät, mutta siinä onkin kaikki.

Tähänastiset toimenpiteet kuitenkin osoittavat, että viimeisten 35 vuoden aikana työpaikat eivät ole Lahdessa lisääntyneet. Siitä voi suoraan päätellä, että tänä aikana tehdyt toimenpiteet ovat täysin epäonnistuneet työpaikkojen lisäämisessä.

On siis tehty yritysten ja investointien houkuttelemiseksi vääriä päätöksiä. Miten työpaikkojen lisäämistä ja tuottavia investointeja tukevat esimerkiksi toriparkki, Aleksin remontit ja Matkakeskus? Yritysten ja työpaikkojen kannalta tällainen keskustan elvyttäminen on kosmetiikkaa. Kuleksijat ehkä lisääntyvät, mutta työpaikat eivät lainkaan!

Investointien ja yritysten saamisessa Lahteen on aivan ilmeinen kohtaanto-ongelma. Lahden ulkopuolinen koti- tai ulkomainen investoija ei tiedä Lahdesta mitään – ainakaan investointikohteena. Toki ulkomainen investoija saattaa tietää Lahden olemassa olosta jotain, mutta tietääkö kukaan Ladecista? Aivan ensimmäiseksi kaupungin tulisi laittaa omille sivuilleen linkki Invest in Lahti- sivulle. Tämä uusi sivu toimisi yhden luukun periaatteella.

Sinne kerättäisiin tiedot karttasijainteineen vapaista teollisuus yms. tonteista, vapaista vuokrattavista tai myynnissä olevista valmiista tiloista, kunnallisteknisistä liittymismaksuista (vesi, sähkö) sekä yhteystiedot henkilöön, joka hoitaa investoijalle kaikki tiedot yhdellä kertaa.

Lisäksi sivulla on oltava perustiedot itse kaupungista, saatavilla olevasta työvoimasta, suurimmista yrityksistä ja niiden toiminnasta sekä koulutus- ja asumismahdollisuuksista. Verkostoituminen on tämän päivän megatrendi ja tänne tulijoille on tarjottava perustiedot verkostoitumismahdollisuuksista.

Myös alihankinta on nykyisin yleistä, koska kaikkea ei kannata tehdä itse. Silloin on investoijan myös hyvä tietää, mitä mahdollisuuksia koko Lahden talousalue tarjoaa. Nykyisin ei ole kannattavaa tehdä kaikkea itse kuten vuosikymmeniä sitten. Liikenteen solmukohtana Lahti tarjoaa erinomaisen laajat mahdollisuudet alihankintapalveluille.

Meitä on myös ihmetyttänyt alueen yritysten passiivisuus kannustaa alueelle uusia, myös heiudän yrityksiään palvelevia uusia tulokkaita. Etenkin 1960-1970-luvuilla Lahdessa oli varsinainen pöhinä käynnissä. Yritysjohtajat ja yrittäjät olivat aktiivisesti mukana tausta- ja vuorovaikuttajina. Tämä dynaaminen ja kunnianhimoinen pioneeripolvi on nyt eläkkeellä tai jäämässä eläkkeelle. Muutamaa yritystä lukuun ottamatta valtaan astuneet ehkä ajattelevat, että kun kerran menee hyvin, niin menkööt.

Kuten on moneen kertaan todettu, Lahden sijainti on erinomainen. Yhteydet Helsinkiin ja Pietariin ovat nopeita. Satamat ovat suhteellisen lähellä, joten maantiede ei ole este. Lahti siis ansaitsee paljon parempaa kuin, mitä sillä tällä hetkellä on. Tässä on varmaan käynyt kuten aikoinaan Neuvostoliitossa: Aate oli hyvä, mutta jätkät pilas.

Investoijat tarkastelevat mahdollisia kohteitaan huomattavasti tarkemmin ja monipuolisemmin kuin tavalliset kaupunkiin muuttajat. Kaikkien vuosien jälkeen on nyt uutisoitu, että Lahti, Nastolan esimerkin mukaan, ryhtyy etsimään mahdollisille tänne tuloa suunnitteleville yrityksille toimitiloja. Tämän on tapahduttava kilpailukykyisin hinnoin. Vaikka yritys kantaa pääasiallisen riskin, niin kaupunkikaan ei voi välttyä täysin riskeiltä. Ainakin jonkinlaisia riskejä joutuvat ottamaan kaupungin konserniyhtiöt.

Teollisuuden tilat ovat yksilöllisiä ja riippuvat tuotannon laadusta ja laajuudesta. Myös määräykset eri tuotannonalojen rakentamisessa poikkeavat toisistaan. Tällöin tarvitaan joustoja paikallisten viranomaisten taholta korjaustöiden-, muutosten ja lisätöiden osalta.

Tähän asti Lahti on ollut tekevinään jotain ja tehnyt perässä sitä, mitä muutkin kaupungit ovat tehneet. Omaperäisyys ja oma-aloitteisuus ovat puuttuneet täysin. Ennen uuteen vaiheeseen siirtymistä, yrityksissä analysoidaan, mikä on mennyt pieleen. Nyt pitäisi selvittää syy, miksi Lahtea ei ole saatu nousuun, eikö meistä tykätä?

Christian van Niftri, Pekka Väisänen, Esko Passila

Kommentit pois päältä artikkelissa Miten Lahti nousuun

Verovertailut ovat huijausta

Veronmaksajain keskusliitto on julkaissut perinteisen tuloverojen kansainvälisen vertailun. Nämä vertailut eivät kuitenkaan kerro kokonaisuutta, koska verotus koostuu monista eri tekijöistä. Nämä tekijät poikkeavat kulttuureittain ja vaikeuttavat kokonaiskuvan saamista.

Suomessa veropohja on erittäin laaja ja sen lisäksi valtio ja kunnat ovat vielä velkaantuneet raskaasti. Pääpiirteissään Suomessa verotus koostuu seuraavista elementeistä:

 

  • Yhteisövero eli yhteisön tulovero on Suomessa yhteisön tuloksesta perittävä vero. Yhteisöveroa maksavia yhteisöjä ovat osakeyhtiöt, osuuskunnat sekä tietyin edellytyksin liikelaitokset, julkisyhteisöt, yhdistykset, laitokset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt.
  • Osinkoverotus. Saaduista osingoista maksetaan veroa. Osinkoverotusjärjestelmässä luonnollisen henkilön saamien osinkojen verotus on erilainen sen mukaan, onko osingot saatu julkisesti noteeratusta vai muusta yhtiöstä.
  • Ansiotulon perusteella peritään valtion tulovero, kunnallisvero sekä mahdollinen kirkollisvero. Ansiotuloon kohdistuu lisäksi veroluontoisia maksuja: sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu ja päivärahamaksu, sosiaaliturvamaksu, työttömyysvakuutusmaksu ja työeläkemaksu. Lisäksi työnantajat joutuvat kustannuksellaan keräämään liittojen jäsenmaksuja.
  • Kulutusvero on verojen luokittelussa käytetty käsite. Tällainen vero kohdistuu tavaroiden tai palvelujen kuluttamiseen, ei esimerkiksi tuloihin, varallisuuteen tai omaisuudensiirtoihin. Kulutuksella tarkoitetaan nimenomaan loppukäyttäjän suorittamaa hyödykkeiden kuluttamista, ei niinkään tuotannossa tapahtuvaa kuluttamista. Kulutusveroja on Suomessa parikymmentä jäljellä,
  • Yritykset joutuvat lisäksi maksamaan osansa veroluontoisista maksuista. Näitä ovat sotumaksut, työttömyysvakuutusmaksut, ryhmähenkivakuutus- ja tapaturmavakuutusmaksut, sairausvakuutusmaksut yms.
  • Eläkevakuutusmaksut. Lisäksi on mainittava työeläkevakuutusmaksut, jotka poikkeavat useimmista muista maissa, joissa ne kerätään verotuksen yhteydessä. Näissä maissa yritykset voivat ottaa työntekijöilleen vapaaehtoisia yksityisiä vakuutuksia.
  • Lisäksi on koko joukko, joka ei maksa lainkaan veroja. Tällaisia ovat esim. kunnat, jotka eivät maksa veroja saamistaan osingoista ja samoin ay-liike ei maksa veroja.

Suomessa otetaan mielellään vertailukohdaksi Tanska, jossa tuloverot ovat korkeampia kuin Suomessa. Vertailu ei ole reilu, koska Tanskassa yritykset eivät EURSTATIN mukaan maksa edellä olevia Suomessa pakollisia veroluotoisia maksuja. Useissa muissakin euromaissa sosiaalinen yritysten verorasite on huomattavasti Suomea pienempi ja monin verroin yksinkertaisempi.

Vertailua vaikeuttaa vielä se, että euroalue muodostaa suuren epäitsenäisen kansantalousalueen, jossa yksittäisellä valtiolla ei ole omaa kansantaloutta sanan teoreettisessa merkityksessä. On olemassa kansallinen talous, jossa on sellaisia taustamuuttujia, joihin maan omilla hallituksilla ei ole suoranaista päätösvaltaa.

Kansalliset tulojen siirrot verrattuina esim. bruttokansantuotteeseen, olisivat parempi vertailukohde. Sekään ei tosin ole kilpailukyvyn ja kansallistalouden kannalta täysin kestävä. Tämä johtuu julkisensektorin lainakannasta, joka jää tulevaisuuden rasitteeksi. Verot ovat siis vain osa yhteiskunnan menojen kattamiseksi. Hyvin laajasti on muodostunut tapa kattaa loput velkarahalla.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Verovertailut ovat huijausta

WP Login