Työllistymisen rakenteelliset ongelmat

Suomea on sanottu titteliyhteiskunnaksi. Jotta Suomessa työllistyisi, pitää ensin olla tarkoitukseen sopiva oppiarvo. Vasta sen jälkeen aletaan arvostaa kokemuksen ja elämänkokemuksen tuomaa osaamista. Monissa muissa Euroopan maissa kokemusta pidetään suuremmassa arvossa. Näissä maissa Pisatutkimuksen tulokset eivät ole niin yliarvostettuja kuin meillä. Tämä varmaan johtuu osaksi siitä, että Suomessa on varsin massiivinen koulutusjärjestelmä.

Tittelien palvontaa ei ole tieteellisesti paljon tutkittu, mutta voisi olettaa, että se on juurrutettu suomalaisten geeniperimään Ruotsin- ja Tsaarinvallan satavuotisen historian saatossa. Vuosikaudet ylioppiolas oli korkea herra ainakin, jos Suomi Filmin elokuviin on uskomista. Siitä on sitten koulutus kehittynyt niin, että nyt on tohtoreitakin työttöminä.

Koulutuksella ja kokemuksella on nykymaailmassa yksi merkittävä ero. Koulutustarjonta on niin laajaa, että oikean alan valitseminen on melkoista lottoamista. Peruskoulun jälkeen kouluttautumiseen menee helposti alasta riippuen ainakin 5 – 8 vuota. Nykyisessä globaalissa maailmassa tässä ajassa ehtii hävitä jo monta ammattia. Sitten on myös mahdollista, että haluamalleen alalle ei pääse ja joudutaan tyytymään sellaiseen koulutuksen, johon sattuu pääsemään

Kokemuksen kautta hankittu osaaminen perustuu työntekoon. Siihen hakeudutaan olemassa olevien mahdollisuuksien mukaan. Tällöin erikoistuminen saattaa alkaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja tarpeen vaatiessa voi vaihtaa alaa. Uusia aloja on nyt niin paljon, että kaikille ei voi edes kouluttautua. Ongelmana kokemuksen hankkimisessa on se, että jossain vaiheessa urakehitystä vaaditaan myös teoreettista osaamista.

Kokemuspohjalta teoreettiseen opiskeluun hakeutuminen oli pitkään vaikeaa, mutta mahdollisuudet ovat parantuneet ja digitaalisuus on vielä lisännyt mahdollisuuksia. Netistä voi tänä päivänä oppia melkein mitä tahansa. Työnantajille tällaiset opinnot eivät kuitenkaan aina riitä. Tässä on se suuri rakenteellinen ongelma. Tähän pitäisi saada jonkinlaisia näyttötutkintoja myös kädentaitojen ulkopuolelle.

Puuttumatta mitenkään kannustinloukkuihin, niin paljon muitakin esteitä on työllistymisessä. Näistä ensimmäisenä tulee mieleen ikäsyrjintä. Sekin perustuu kokemuksen väheksyntään ja koskee melkein kaikkia ammattiryhmiä. Kuitenkin laajat kansainväliset tutkimukset osoittavat, että hiljaisen tiedon siirtyminen organisaatiossa on sen menestyksen tae.

Tutkimukset osoittavat, että tällaisissa yrityksissä on jopa 3 – 4 sukupolvea töissä samaan aikaan. Tällä taataan se, että kokemuksen myötä karttunut hiljainen tieto siirtyy organisaatiossa sukupolvelta toiselle kuin lumivyöry. Mielenkiintoista on, että maailman vanhin yhtiö on Stora-Enso, jonka emo oli Stora Kopparberget. Dokumentoitunakin yhtiön ikä on reilusti yli 700 vuotta, mutta todellisuudessa yli 1 000 vuotta. Vastaavan strategian noudattajia ovat olleet japanilaiset yritykset mm. Sumitomo Group.

Suomi on myös itse rakentanut omat järjestelmänsä syrjimään ikääntyviä työntekijöitä. Strategiat ovat lähteneet siitä, että työntekijät ovat haluttomia jatkamaan töissään ikääntynienä. Näin on päätetty porkkanana korottaa eläkeikää. Vastaavasti työnantajille on puolestaan tehty sellainen järjestelmä, joka lisää kustannuksia työntekijän ikääntyessä.

Käytännössähän tämä tarkoitta sitä, että työllistäjät karttavat sellaisia työntekijöitä, joiden työllistämiskustannukset ovat nuoria korkeampia. Toisaalta tietenkin voidaan ajatella, että on kyse säästöistä. Eläkkeethän pienenevät, kun eläkeikää nostetaan, mutta työllistymismahdollisuuksia ei ole. Tämä perustuu siihen, että eläke karttuu vain ja ainoastaan työvuosien myötä.

Comments are closed.


WP Login