Koulutusleikkaukset

Keskustelu koulutusleikkauksista käy kuumana, mutta leikkausten syitä ei ole juuri perusteltu. Tätäkin asiaa vatuloidaan, koska poliittiset päätökset harvoin perustuvat tosiseikkoihin. Päätöksiin vaikuttavat tunteet, äänestäjien mielipiteet etenkin somessa ja mm. vaalien läheisyys. Kriittinen tarkastelu on toisarvoisessa asemassa.

Vuoden 1960 vaihteessa Suomessa oli alle 14-vuotiaita eli kouluikäisiä n. 1,25 miljoonaa. Tähän vaikuttivat ns. sodan jälkeen syntyneet ikäluokat. Koko koulutuksen infra jouduttiin rakentamaan tältä pohjalta.

Väliaikaisesti jouduttiin käyttämään hyvin suuria jopa yli 40 oppilaan luokkakokoja. Silloin olivat myös toisenasteen eli teknisissä oppilaitoksissa ja kauppaoppilaitoksissa luokkakoot yli 30 oppilasta. Koulutus oli myös keskitetty kasvukeskuksiin oppikoulujen ja em. oppilaitosten osalta, joten koulumatkat saattoivat olla pitkiä.

Ennuste vuodelle 2020 on, että alle 14-vuotiaita on enää vain n. 750 000. Varsinaisessa opetuksessa ja hallinnossa pitäisi siis olla säästökohteita. Luokkakokoja pienentämällä on pyritty pitämään henkilöstö- ja hallintopolitiikka säilyttävänä. Sen sijaan luokkakoon pienentämistä on perusteltu oppimistulosten paranemisella yms.

Tästä huolimatta oppimistulokset, etenkin lukutaito, ovat heikkenemässä. Myös kuri ja järjestys ovat huomattavasti heikommassa tilassa kuin suurten ikäluokkien aikana. Näin suuri oppilasmäärän väheneminen kuitenkin merkitsee väistämättä sitä, että koulutuksen kustannuksia tulisi loogisesti ajatellen vähentää.

Koska menneet poliittiset sukupolvet eivät ole huolehtineet oppilaitosrakennusten kunnosta, niin nyt joudutaan rakentamaan uusia seiniä vanhojen tilalle. Tällainen kertaluontoinen korjaaminen nostaa investointikuluja, joita ei sovi yhdistää opetuskuluihin.

Kaavoitus on kuitenkin määrännyt jo vuosikymmenet sen, missä lapset asuvat ja minne uudet peruskoulut rakennetaan. Näiden koulujen käyttöaika on kuitenkin lyhentynyt huomattavasti, koska on vain arvailujen varassa, kuinka kauan uusilla alueilla on kouluikäisiä. Olisiko kannattavampaa tutkia asiaa tarkemmin? Suositeltavaa olisi rakentaa siirrettäviä kouluja, koska nykytekniikalla se on mahdollista.

Toinen suuri ongelma koulutuksessa on tutkintojen ja työpaikkojen kohtaamisongelma. Meillä valmistuu paljon kaikilta tasoilta opiskelijoita, joille ei ole koulutustaan vastaavaa työtä. Sorsan hallituksen suuri tavoite kouluttaa koko kansa akateemisesti, on tuottanut kasvavaa työttömyyttä. Itse menin yliopistoon pitkän kansainvälisen uran tehneenä varttuneella iällä. Olin hyvin pettynyt opetuksen tasoon, koska se oli hyvin paljon ajastaan jäljessä useilla ”pehmeillä” tieteen aloilla.

Miksi meille tulee rakennuksille työntekijöitä Virosta. Ammattikouluissa ei ole enää päteviä rakennusalan opettajia. Työnopettajatkin ovat vähintään AMK-insinöörejä, jotka tuskin ovat muurarin kauhaa tai saumarautaa nähneet kuin näyttöpäätteeltä. Virossa ammattiin opiskelu on pitkälle työssä oppimista.

Ei kirjoista opita muurareiksi, maalareiksi, kirvesmiehiksi, betoniraudoittajiksi jne. Meilläkin työnopettajat olivat aikoinaan usein rakennusmestareita, jotka olivat koulua ennen toimineet ammattirakentajina. Sitten kehä 3. sisäpuolella päätettiin lopettaa rakennusmestarien koulutus! Valitettavasti kaikki viisaus ei ole ministeriöissä! Tämä on osoitus selkeästi syndroomasta: leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli! Koulutus on pitkäjänteistä toimintaa, joka on nyt tullut suurten haasteiden eteen. Maailma muuttuu nopeasti ja samaa tahtia muuttuvat työnteon vaatimukset. Pitäisikin päättää, mihin tarpeisiin ihmisiä koulutetaan.

Comments are closed.


WP Login