Vallankumous

Maanantaina 19.8.1991 astuin Lahdessa Leningradiin menevään iltajunaan. Saavuin Leningradiin iltakymmenen aikoihin ja ihmettelin, miksi siellä oli niin hiljaista ja autiota. Sain sentään asemalta taksin ja lähdimme ajamaan kaupungin etelälaidalle. Kaupungin kadut olivat täysin autiot ja tyhjät, mutta kaikissa ikkunoissa loistivat valot. Lahdesta lähtiessäni ei ollut mitään tietoa, mitä oli mahdollisesti tapahtumassa tai tapahtunut.

Kuskin puheessakaan ei ollut yhtään tuttua sanaa, josta olisi päässyt jyvälle. Kun saavuin lentokentän lähellä olevaan majapaikkaani, siellä olevat kollegat ihmettelivät, miksi olin tullut. Olin tullut kuten oli sovittu.  Vasta silloin he alkoivat yhteen ääneen selittää, että Moskovassa on meneillään vallankumous. Televisiosta ei aiheesta tullut juuri mitään, mutta radion kaupallinen ranskalainen musiikkikanava lähetti koko ajan uutisia tapauksesta.

Kuulimme, että Moskovan suunnalta oli tulossa panssaridivisioona kohti Leningradia. Pelättiin ilmeisesti mellakoita kaupungissa, joka oli kuitenkin täysin autio ja hiljainen. Isäntäni kuitenkin lähettivät jonkun tankkaamaan minulle pakoautoa, koska pahimmassa tapauksessa julkinen liikenne pysähtyisi ja Suomeen pääsy niillä olisi mahdotonta.

Aamuyöstä kuitenkin saimme huojentavan tiedon, että Anatoli Sobtšak, Leningradin pormestari, oli onnistunut pysäyttämään panssarit Leningradin rajalle. Hän oli saanut komentajan vakuuttuneeksi siitä, että Leningrad oli rauhallinen, eikä ketään ollut kaduilla. Uutisista saimme myös kuulla, että kapina oli kukistettu ja Jeltsin puhui joukoille panssarivaunun päältä.

Matkaohjelma meni kuitenkin uusiksi, koska liikenne oli sekaisin, emmekä päässeet suunnitelman mukaan Siperiaan Uralin taakse. Paikalla oli virolainen kollegani, jonka mukana päätin lähteä Tallinnaan, koska paluu junalla Suomeen oli epävarmaa. Lähdimmekin lounaan jälkeen ajelemaan kohti Tallinnaa. Matkalla meiltä ei juuri kyselty mitään, vaan miliisit istuivat kopeissaan.

Jöhvissä etelästä Pihkovasta tuleva tie liittyy Narva-Tallinna tiehen. Liittymän jälkeen alkoi tien varressa olla kaikenlaista matkalle hyytynyttä kuljetuskalustoa lähinnä autoja ja miehistönkuljetuskalustoa. Tankatessamme kuulimme, että venäläinen panssarikolonna oli matkalla Pihkovasta kohti Tallinnaa. Romua oli matkalla kuitenkin niin paljon, että pani hämmästelemään, mitä kaikkea Tallinnaan asti on selvinnyt. Pani myös miettimään, että tätäkö armeijaa länsi on vuosikymmenet pelännyt.

No oli sinne TV-aseman mäelle selvinnyt muutamia panssariajoneuvoja, joita oli runsas joukko tallinnalaisia vastassa. Olivat vaunujen miehistöt kyselleet, että missähän maassa olemme? Oli varmaan laitettu johtovaunun navigaattoriin vain tv-torni kohteeksi. Tallinnassa oli varsin rauhallista ja majoituin iltasella Viru hotelliin. Seuraavana aamuna selvisi, että venäläiset olivat sulkeneet sataman, joten jouduin olemaan internoituna hotelliin. Parissa päivässä virolaiset kuitenkin saivat neuvoteltua venäläiset pois satamasta ja laivaliikenne palasi aikatauluihinsa ja pääsin takaisin Suomeen.

Nyt TV-aseman ylätasanteella toimii hieno gurme-ravintola, josta on kirkkaalla ilmalla huikeat näköalat. Sisääntuloaulassa sen sijaan on historiaa ja valokuvia edellä mainitusta tapahtumasta.

Vallanvaihdon jälkeen sanoin Pietarin henkilökunnallemme, että menee 15 vuotta ennen, kuin täällä demokratia saadaan mallilleen. Minulle vastattiin, että viisi vuotta riittää. Olimme molemmat väärässä. Nyt on tästäkin kulunut 25 vuotta. Syynä on ehkä se, että insinööri Jeltsinin suurin saavutus oli nostaa Venäjän tennis kansainväliselle tasolle.

 

 

Comments are closed.


WP Login