Poltetun maan taktiikka

Kirjoitin Etelä-Suomen Sanomiin jutun yrittäjien oikeudellisesta asemasta. Siinä arvostelin kolmikantaa siitä, että Suomen Yrittäjät on jätetty ulkokehälle. Suomen suurinta työllistäjien yhdistystä katsottiin Etelärannasta ja Hakaniemestä aivan, kuin ne olisivat jotakin outoa Kehä kolmosen ulkopuolella. Saman lehden Näppis-palstalla minulle vastattiin nimettömästi, että ei kaikki ole ay-liikkeen syytä.

Toden totta, ei olekaan. Suurin syyllinen yrittäjäjärjestön sorsimiseen on EK:n edeltäjän Suomen Työnantajain Keskusliitto. Liittoa johtivat kovapalkkaiset ilman henkilökohtaista vastuuta olevat palkkajohtajat. Heidän ajatusmaailmansa ja tavoitteensa olivat hyvin kaukana siitä, mitä itse taloudellisen vastuun kantavien yrittäjien tavoitteet ovat.

Näistä näkemys-, kokemus-, ja kulttuurieroista johtuvat ristiriidat eivät antaneet yrittäjille mahdollisuutta osallistua kolmikannan tupopöytiin. Tästä huolimatta nämä yrittäjät työllistävät nyt suurimman osan avoimen sektorin työntekijöistä. Nämä yrittäjät ovat suurimmalta osaltaan paikkaan ja Suomeen sidottuja. Heidän mahdollisuutensa nojaavat paikalliseen sopimiseen. Tämän torjumiseksi esiin vedettiin luottamuskortti. Kuinka moni EK:n neuvottelijoista on käynyt sopimassa duunarin kanssa asioita?

Sanotaan, että bisneksellä ei ole isänmaata. Tätä todistavat monet suomalaisetkin suuret ja kansainvälistyneet yritykset. Ne ovat sijoittaneet tuotantojaan eri puolille maailmaa lähemmäs globaalia kysyntää. Näin pitääkin olla, jotta maailmalla pärjää. Kyseenalaista sen sijaan on, miksi näiden yritysten johtajat saavat päättää yksioikeudella Suomessa toimivien yritysten kilpailukyvystä kansainvälisillä markkinoilla.

Kun Metsäteollisuus on nyt lähdössä eli tekemässä Foxitit, niin näyttää siltä, että EK ei enää pysty edustamaan edes kaikkien jäsentensäkään etuja. Globalisaatio on kiistatta alkanut vaikuttaa myös EK:n sisäiseen rakenteeseen. Eri alojen erilaiset intressit jakavat mielipiteitä EK:ssa ja synnyttää ristiriitaisia vaatimuksia ja näkemyksiä. Esimerkkinä tästä on syntynyt kiky-sopimus. Selityksistä huolimatta tämä oli varmaan eräs painava syy Foxitiin.

Sen sijaan paikallisesta sopimisesta ei päästy pitkästä väännöstä huolimatta sopimukseen. Näin ollen yli 90 % maan yrityksistä ei juuri hyötynyt tästä kolmikannan kasvojen pesusta mitään. Tällä sopimuksella ei siis kunnioitettu lainkaan niitä yrittäjiä, jotka toimivat omalla taloudellisella riskillään. Johtaako tämä samaan kuin 1990-laman aikana? Silloin uhrattiin pankkien alttareille jopa 50 000 yritystä. On väitetty, että näistä yrittäjistä jopa yli 10 000 päätti päivänsä oman käden kautta.

Jäljelle jäävät velkakierteisiinsä vangitut saavat nyt yhteiskunnalta asumistukea, toimeentulotukea jne. jopa reilut 2 miljardia vuodessa. Pankkien piikki on siis edelleen auki. Onko tehty kiky-sopimus jatkoa tälle poltetun maan taktiikalle? Kuinka kauan meillä on varaa uhrata yrityksiä ja yksinyrittäjiä? Pitää alkaa Suomessakin hiljalleen uskoa, että globalisaatio on kilpailukyvyn verenvuototauti. Tautiin on lääkkeitä, mutta verenluovuttajiksi joutuvat kaikki!

Comments are closed.


WP Login