Pienyritysten ahdinko

Joku muisti minua Näppiksessä viestillään, että kaikki ei ole ay-liikkeen syytä, mutta muuten samaa mieltä. Pitää paikkansa, että pienten yritysten ahdinko työmarkkinajärjestelmässä ei ole pelkästään ay-liikkeen syytä. Suurin syyllinen nykyiseen neuvottelujärjestelmään on EK:n edeltäjissä ja lähinnä Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitossa, joka piti huolen siitä, että Suomen Yrittäjät pidettiin takarivissä.

Toinen suuri vaikeuttaja oli pekkaspäivien isä eli valtioneuvoston kanslian tulopoliittinen selvitysmies Matti Pekkanen, jota Paperiliitto tuki lakkouhkauksellaan. Tässä yhteydessä neuvottelijoilta jäi tai jätettiin tahallaan huomioimatta, että paperimiehillä työviikko oli jo alle 37,5 tuntia (n. 35 t). Paperiliitto siis tuki muita palkansaajaliittoja pelkästä solidaarisuudesta. Metsäyhtiöiden hallitseman työnantajaliiton oli helppo myöntyä, koska se ei koskenut paperiteollisuutta.

Muistan hyvin, kuinka Metsäliiton Vääksyn tehtaan toimihenkilöt vaativat työviikon pidentämistä neljäänkymmeneen tuntiin, jotta pääsisivät osallisiksi Pekkas-vapaista. Puoli tuntia on lähes yhtä hyödytön kuin nyt sovittu kuusi minuuttia pidempi päivä. Sen sijaan kokonaiset päivät Pekkas-vapaiden muodossa olivat kuin loman pidennys.

Vanha sanonta on, että ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se, joka antaa. Niin tässäkin tapauksessa. Kun kolmikantajärjestelmä luotiin, niin kaikki mukana olleet tiesivät, mikä on pelin henki. Ay-liikkeessä tiedettiin, että jos kaikki menee pieleen, niin kilpailukyky korjataan devalvaatiolla. Tämän tiesivät myös suurten kansainvälisesti toimivien yritysten johtajat.

Kansantalouden kokonaiskuvaa ei otettu millään osapuolella huomioon. Suurin kärsijä oli kotimaan pienet yrittäjät. Jos otetaan esimerkiksi puutuoteteollisuus, niin metsäteollisuuden tuotteiden hinnat vientimarkkinoilla nousivat devalvoitaessa. Tämä aiheutti sen, että kotimaan hintoja nostettiin samassa suhteessa. Yhdessä yössä kotimaan kauppaa tekevän teollisuuden oli aloitettava puhtaalta pöydältä. Käytännössä kävi myös niin, että metsäyhtiöt myivät kotimaahan ”ei-oota”, kun vienti veti.

Puutuotealan kilpailijat Ruotsissa ja Tanskassa kilpailuttivat raaka-aineensa useiden maiden valmistajien mm. Neuvostoliiton Exportlesin kanssa. Suomi sen sijaan oli sopinut kahdenvälisesti, että Neuvostoliitto ei toimita Suomeen sahatavaraa eikä vaneria. Nyt sitten voivotellaan Suomen yksipuolista elinkeinorakennetta. Lahden seudulla oli 1980-luvun lopulla noin 550 puutuotealan yritystä. Nyt jäljellä on puolen sataa. Syy on selvitetty edellä, mutta ketkä ovat syyllisiä?

Samalla periaatteella on menetetty monta teollista toimialaa Suomesta. Suurin osa syyllisistä nauttii miljoonaeläkkeitään joissain lämpimissä maissa. Täällä voi vain todeta, että aika entinen ei palaa enää koskaan. Uudet tuulet vaativat uudet purjehtijat ja uudet purjeet. Historiassa megatrendiksi muodostunut kolmikantakonsensus voi enää elää vain nopeiden joustojen avulla. Vaihtoehtoja ei ole, eikä aikaakaan. Nyt tehty kilpailukyky sopimus on kuin pieru veteen – pintaan nousee vain kuplia!

Comments are closed.


WP Login