Archive for toukokuu, 2016

Yrittäjän oikeudellinen asema

Lähdettäessä tarkastelemaan yrittäjän oikeusturvaa ja oikeudellista asemaa yleensä, on syytä aloittaa perustuslaista. Perustuslaissa ei mainita sanaakaan yrittämisestä tai yrittäjästä. Ainoa viittaus yrittämiseen kuuluu: ” Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta. Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla.”. Tässäkin pykälässä kehotetaan vain turvaamaan oikeutta työhön, ei elinkeinonharjoittamiseen.

Kun perustuslakia aikoinaan laadittiin, niin Suomi oli maatalousvaltainen maa, jossa oli muutamia suuria teollisuusyrityksiä. Ainoa yrittäjyyteen luettava toiminta eli tervanpoltto oli loppunut siihen, kun laivat olivat rautaa ja miehet puuta. Puisia miehiä ei tervattu, eikä myöskään rautaisia laivoja. Tähän päättyi noin 400 vuotta kestänyt tervanpolttoteollisuus. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävä, ettei yrittäjyyttä huomioitu alkuperäisessä perustuslaissa.

Sen sijaan Suomen uudessakaan perustuslaissa vuodelta 1999, ei ole mainintaa yrittämisestä tai yrittäjästä. Sen sijaan erilaisia yrittäjyyttä ja yrittämistä sääteleviä lakipykäliä, asetuksia yms. on yli 7 500. Tästä voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että oikeutta hankkia toimeentulonsa valitsemallaan elinkeinolla, ei todellisuudessa ole. Oikeus on hyvin rajoitettu! Tätä viidakkoa nykyinen hallitus yrittää perata, mutta tietääkö se todella, mitä pitäisi tehdä?

Tarkasteltaessa varsinaista lainsäädäntöä, niin siellä yrittäminen tapahtuu siviililainsäädännön (Osakeyhtiölaki, Kauppakaari, Kirjanpitolainsäädäntö jne.) puitteissa. Sen sijaan esimerkiksi konkurssissa siirrytään usein rikoslain puolelle. Näiden kahden välillä on ristiriitaisia säädöksiä. Se, mikä siviililain mukaan on laillista, täyttääkin usein rikoksen tunnusmerkit. Oikeudessa rikoslain säädökset voittavat aina sen lainsäädännön, jonka mukaan yrittäjien ja yritysten on elettävä arkipäiväisessä toiminnassaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yrityksissä rikotaan joka päivä lakia, kun asioita tarkastellaan rikoslain kannalta.

Tästä on oikeuksissa lukuisia esimerkkejä. Saman tuomioistuimen osasto on tuominnut yrittäjän rikoksesta ja toinen osasto on todennut, että rikosta ei ole kirjanpitolain mukaan tapahtunut. Rikostuomio on kuitenkin jäänyt voimaan, mutta taloudellinen vaade on kumoutunut. Juristit sanovat, että ei näillä päätöksillä ole keskenään mitään tekemistä. Nämä kiistat johtuvat paljolti siitä, että yrittäjää ei hyväksytä velkojaksi omassa konkurssipesässään samalla tavoin kuin ulkopuolisia velkojia. Useimmiten pesänhoitaja jättää yrittäjän oikeudet poliisin tutkittavaksi.

Kun sitten yrittäjän asemaa tarkastellaan rahoittajan näkökulmasta, niin suomalainen lainsäädäntö on ylen määrin velkojaa suojaava. Rahan tarve yrityksissä riippuu suuresti toimialasta. Joku itsenäisesti tietokoneohjelmia tekevä ei tarvitse yhtä suuria pääomia, kuin teollista toimintaa harkitseva. Pankinjohtajan puheille jouduttaessa Suomessa vakuudet ovat yhtä tärkeitä kuin ajokortti autolla ajettaessa. Ensimmäiseksi pankissa kysytään, että oliko sitä omaa asuntoa? Jos siihen yrittää vastata, että en minä nyt sitä vakuudeksi laittaisi, niin vastaus on standardoitu. Ette sitten olekaan tosissanne tämän yrittämisen kanssa?

Asunnon arvoksi pankissa laitetaan sitten puolet käyvästä arvosta, jotta vakuus varmasti riittäisi ja siitä pääsisi nopeasti eroon. Lainarahoitusta hakevan kannattaakin myydä asunto, jolloin rahoitusta saa tuplasti pankin tarjoukseen verrattuna. Vuokralla asuja on hyvin suojattu verrattuna siihen, että asunto menee konkurssissa alta.

Lain laatija on varmistanut, että velat seuraavat yrittäjää hamaan hautaan asti. Velan vanheneminen on Suomessa aika teoreettinen käsite useimpiin muihin maihin verrattuna. Laki on täynnä porsaan reikiä. Lain laatijat eivät vain ole huomanneet sitä, että alastomaksi riisuttu yrittäjä elää sitten yhteiskunnan asumistuella, toimeentulotuella jne. On arvioitu, että pankille valtion taholta avattu piikki 1990-luvun laman aikana maksaa näinä tukina vielä nytkin yhteiskunnalle noin 2 miljardia vuodessa kymmenientuhansien konkurssiin ajettujen yrittäjien tukina. Veronmaksajat maksavat.

Monissa muissa maissa kuten esim. Virossa samat pankit, jotka Suomessa vaativat turvaavia vakuuksia, eivät vaadi Virossa samanlaisia vakuuksia. Syy on yksinkertainen: ei ole vakuuksia. Neuvostoaikana ei vakuuksia kertynyt, kun kaikki oli yhteistä. Mutta maassa maan tavalla, bisneksessäkin. Viron lainsäädännöllinen toiminataympäristö on yrittäjille monin verroin suosiollisempi.

Viimeinen niitti yrittäjän kirstuun oli se, kun Arkadian mäen farisealaiset hyväksyivät pyhän kolminaisuuden kolmikantakonsensuksen ja ristiin naulitsivat yrittäjän yleissitovuuden ristille. Perustuslaillista oikeutta puolustautua, ei yrittäjille suotu. Vaikka yrittäjät ovat Suomessa suurimpia työllistäjiä, niin asioista päätettiin heidän päidensä ylitse farisealaisten, suurteollisuuden ja ay-liikkeen toimesta.

Edellä olevaa taustaa vasten tarkasteltuna, yrittäjällä ei siis ole oikeusturvaa lainkaan. Tässä on nykyiselle ja tuleville hallituksille suuri haaste. Suomesta on lainsäädäntö päivitettävä siten, että ristikkäisyyksiä ei ole. Yrittäjät ja pk-yritykset ovat se ainoa voima, joka luo maahan jakovaraa eli ostovoimaa! Yhteiskunnan on syytä nostaa yrittäjyys siihen arvoon, mikä sille globaalissa kilpailussa kuuluu.

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Yrittäjän oikeudellinen asema

Mikä on lehdistön tulevaisuus?

Ammoisista ajoista lähtien on some day tarkoittanut ”jotain päivää” tulevaisuudessa. Nyt kuitenkin sanoille on tullut uusi merkitys #someday. Se tarkoittaakin somepäivää. Some päivä ei ole mikä tahansa päivä, vaan se on joka päivä. Some on tullut ja se elää valtoimenaan ja syytää eetteriin myös täysin huuhaata.

Tulevaisuuden tutkimuksessa pyritään arvioimaan megatrendejä, trendejä ja heikkoja signaaleja. Kun some oli vielä heikko signaali, sille ei osattu oikein asettaa selkeitä rajoja. Nyt, kun se on megatrendi, sen hillitseminen on käytännössä mahdotonta. Sitä käyttävät terroristit, tiedustelupalvelut, tietovuotajat jne. Somessa olevan tiedon varmistaminen on vaikeaa ja siksi kaikenlaiset trollit ja muut väärän tiedon levittäjät mellastavat Internetissä mielin määrin.

Miten lehdistö asemoituu tähän uuteen tilanteeseen. Onhan niinkin, että meillä Suomessa on pitkät perinteet itsesensuurista neuvostoaikojen perintönä. Tätä jatkui niin pitkään, että perimä vaikuttaa vieläkin. Päivälehdet trollaavat, ehkä tiedostamattaankin, jopa päivittäin. Lehdissä julkaistaan kaupungin, kuntien ministeriöiden jne. viranomaistahojen tiedotteita juurikaan niitä arvioimatta. Toisin sanoen samaa tavaraa, jota julkaistaan somessa 24/7.

Siitä huolimatta, että taloudelliset paineet ovat kovat, lehdistöllä ei liene muuta mahdollisuutta, kuin palata takaisin sen alkuperäiseen tehtävään eli kolmanneksi valtiomahdiksi. Monissa asioissa tosin on vastapuolena raha eli pitää aavistella mainostajien mielipiteitä ja harjoittaa sen kaltaista itsesensuuria. Lukijoiden tilausmaksut eivät pidä lehdistön taloutta yllä. Siihen tarvitaan mainostuloja.

Nyt on kuitenkin myös niin, että myös mainokset siirtyvät nettiin kaikenlaisten luettujen blogien kylkiin. Se tulee entisestään vaikeuttamaan lehdistön asemaa. Toinen puoli lehdistöä ovat iltapäivälehdet, jotka elättävät itsensä näyttävillä lööpeillä. Niillä tuntuu omalla strategiallaan olevan melko tukeva lukijakunta.

Huhuja liikkuu myös siitä, että ilmaiset kaupunkilehdet ovat kasvattaneet suosiotaan etenkin eläkeläisten joukossa. Päivälehtien tilaajamaksut kun ovat jo kovin korkeita ja pienillä eläkkeillä niihin ei ole varaa. Niitä selataankin enimmäkseen kahvioissa ja kuppiloissa. Joskus sotien jälkeen ehkä 1950-luvulla, liikkui kaupungilla huhu, jonka mukaan Ossi Kivekäs on ostanut Etelä-Suomen Sanomat, maksoi kuulemma vain pari markkaa, kun oli irtonumero.

M ikä sitten kiinnostaa tulevaisuuden lukijaa? Nyt näyttäisi olevan trendiksi muodostumassa viranomaisten salaiset päätökset eli todellisten perusteiden peittely. Nyt näyttäisi olevan esillä eteläisen kehätien linjaus, joka on noin 100 miljoonaa vanhaa vaihtoehtoa kalliimpi. Julkinen sana ei ole selvittänyt asiaa. Sen sijaan samanlainen pienemmän mittakaavan päätös keskustan katujen hoidosta on saanut aikaan melkoisen pörinän.

Isommassa kuvassa selitystä ja analyysiä kaipaa myös valtakunnan talous. Miksi Suomessa on maailman korkeimmat sisäiset tulonsiirrot. Miksi Suomi on niin kallis? Miksi emme pärjää maailman markkinoilla, vaan vientimme laskee koko ajan? Kysymyksiä riittää, mutta vastauksia ei tule. Onko lehdistökin joutunut rakenteellisen korruption motittamaksi?

Kommentit pois päältä artikkelissa Mikä on lehdistön tulevaisuus?

Verottaja yrittäjän verta juo

Sattuipa niinä aikoina, että toimistoon saapui mies. Ovensuussa hän kopautti kantapäänsä yhteen ja totesi: olen ylivääpeli evp ja suorittanut kiitettävästi puolustusvoimien kirjanpitokurssin. Tulin tekemään yritykseenne verotarkastuksen. Tämän verotarkastajan sotkuja selvitettiin viisi vuotta ja lopulta verottaja hävisi hallinto-oikeudessa. Silloin, niin kuin nytkin, tällaisen verottajan häviämän jutun kulut joutuu yrittäjä maksamaan.

Sattuipa myös niin, että suomalaiset pienet ja keskisuuret yritykset joutuivat Neuvostoliiton hajottua erityissyyniin. Vaikka verotus oli päätetty ja hyväksytty useaan kertaan eri tarkastuksissa vuosia aiemmin, kävi käsky Helsingistä, että jotain on löydyttävä. Suomen verottaja ei hyväksynyt sitä, että Gorbatshov oli antanut yhteisyrityksille verovapauden.

Vaikka yhteisyrityksen kirjanpito toimitettiin Suomen verottajalle, nii Suomen lakien mukaan verottaja ei voi tutkia ulkomaisen yrityksen kirjanpitoa. Se voi kuitenkin tehdä siitä itse uuden haluamansa kirjanpidon. Verottajan omassa kirjanpidossa oli päädytty siihen, että yritys oli tuottanut voittoa 95 %. Valitettavaa vain oli, että myytävien tuotteiden hankintoja ei hyväksytty vähennyksiksi. Verottaja oli ilmeisesti ajatellut, että myytävä tavara oli saatu ilmaiseksi.

Niinpä verottaja sitten katsoi, että suomalaisen yrityksen omistaja oli saanut 2,5 miljoonaa markkaa peiteltyä osingonjakoa yrityksestä, jonka osakkeita hän ei omistanut ainuttakaan. Laki tosin sanoo, että peiteltyä osinkoa ei voi saada, jos ei ole osakas. Tämän asian todistamiseen kului kaiken kaikkiaan 12 vuotta. Kun päätös lopulta tuli ja maksetut verot määrättiin oikeuden päätöksellä takaisin maksettavaksi korkoineen, niin verottajalta ei enää dokumentteja löytynytkään. Verottajan kun ei tarvitse säilyttää asiakirjoja käytännössä kuutta vuotta kauemmin. Yrittäjän omat maksutositteet eivät kelvanneet, koska nekin olivat jo vanhentuneita.

Noista ajoista on verottajan systeemi kehittynyt. Nyt verotarkastaja ilmoittaa munkkikahveja juodessaan, että aina olen näillä tarkastuksilla palkkani tienannut. Tarkastuksen jälkeen tulee yleensä parin tonnin mätkyt, jotka yritys maksaa mukisematta. Tämän verottaja tietää jo mätkyjä kirjoittaessaan, koska riitely tulisi yritykselle kalliimmaksi. Näin menetellään monien pienten puolustuskyvyttömien yritysten kohdalla. Jotenkin tulee mielen varojen keruu verohallinnon ylläpitämiseksi

Isot yritykset ovat perustuslain vastaisesti suojatummassa asemassa. Heillä on muutama lakimies, jotka tietävät verotuksesta enemmän kuin verotarkastajat, joten niihin yrityksiin ei oikein uskalleta mennä. Kun asiasta kysyin suuren metsäteollisuusyrityksen vuorineuvokselta, niin hän naurahti minulle. Me käymme kerran vuodessa verovirastossa parin kolmen lakimiehen kanssa kertomassa, mitä olemme halukkaita veroja maksamaan. Meillä on puuta pystyyn ostettuna, varastoissa metsäteiden varsilla, kuljetuksessa ja kauppoja tekeillä. Ei niitä voi mitenkään inventoida. Kaiken lisäksi puujätteistä tehdään energiaa ja muita tuotteita.

Muusta lainkäytöstä poiketen hävinnyt osapuoli eli verottaja ei koskaan maksa oikeusprosessin kuluja. Monet yritykset ovat pitkän oikeusprosessin aikana menneet konkurssiin ja yrittäjät ovat jääneet sosiaaliturvan varaan. Hallitukset, eduskunta ja viranomaiset ovat kait taputtaneet käsiään samaan aikaan, kun vaativat perustamaan uusia yrityksiä ja palkkaamaan työvoimaa. Tätä voisi kutsua hyvällä syyllä tekopyhyydeksi.

Tässä on vain muutamia historiassa tapahtuneita tapauksia siitä, kuinka epätasa-arvoisessa asemassa ovat Suomea eniten työllistävät yritykset verrattuna suuriin maailman laajuisesti toimiviin yrityksiin. Kun nyt melskataan kovasti laillisesta verosuunnittelusta, niin tuotakoon esille myös kolikon toinen puoli. Suomi on edelleen suurten yritysten maa varsinaisista työllistäjistä viis veisataan. Aina on kuitenkin ollut niin, että sitä mitä kylvää, myös jossain vaiheessa niittää. Voi myös olla niin, että halla on pannut sadon ja loput korjaa Suomen velkojat.

Verottajan terrorismista yrittäjiä kohtaan on tuhansia esimerkkejä. Pientä petrausta on tapahtunut, mutta vieläkään ei olla eurooppalaisella tasolla. Britanniassa verottajan on vietävä yritys ensin käräjille ja vasta sen päätöksen perusteella voidaan jälkiverottaa. Saksassa puolestaan verottaja on sidottu omaan päätökseensä, eikä se voi sitä muuttaa jälkikäteen. Verovelvollinen voi sen sijaan hakea muutosta verottajan päätöksiin. Suomessa käytäntö on laista huolimatta sellainen, että verottaja voi keinotekoisilla toimillaan jatkaa verotarkastuksia määräämättömän ajan. Tämä käytäntö työllistää ja maksaa verovelvollisille maltaita!

Kun nyt puhutaan Viron mallista, niin keskustelussa on nostettu esiin vain se, että Virossa yhtiöitä ei veroteta lainkaan. Verot maksetaan vasta, kun yrityksestä maksetaan palkkoja tai osinkoja. Tässä unohdetaan kokonaan se, kuinka selkeä ja yksinkertainen veromenettely on Virossa, Verotarkastuksia ei jurri tarvitse tehdä, eikä peiteltyä osingonjakoa ole olemassakaan. Vuonna 2013 verohallinnossa työskenteli Suomessa 5157 henkilöä ja kustannukset olivat 360 milj. euroa. Viron vero- ja tullihallinnon piirissä 1512 henkilöä, kun Suomessa näissä on yhteensä 7800 henkilöä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Verottaja yrittäjän verta juo

WP Login