Archive for huhtikuu, 2016

Pitkä vääntö

Kun Lahti suoritti ensimmäisen kuntakaappauksensa 1950-luvulla, niin sivutoimisena kaupunginjohtajana toimi Olavi Kajala. Päätoimisesti hän oli kansanedustaja – tai päinvastoin. Silloin eduskunnassa käytiin kovaa vääntöä siitä, pitääkö valtion jollain tavoin rahallisesti osallistua kuntakaappaukseen. Tuskastuneena tähän keskusteluun Kajala totesi silloin, että avustukset voi lopettaa siihen pisteeseen, kun radiomastot alkavat näkyä. Lahti ei valtion avustuksia kaipaa.

Tämä lausahdus on sukupolvien ajan kulkenut urbaanina legendana eduskunnassa ja tullut monesti vastaan Lahden päättäjiä ja lahtelaisia kansanedustajia, jotka vain häpeävät kertoa siitä julkisuudessa. Nyt, kun keskustellaan tästä 50 vuoden eteläisen kehätien väännöstä, niin ehkä tässä on yksi syy siihen, miksi Lahtea on ”nöyryytetty” vuosi toisensa jälkeen. Mitään ei kuitenkaan ole päätöksenteossa opittu. Lobbarit onnistuvat aina sumentamaan poliittiset maitoparrat.

Toriparkkia lobbasivat torin ympäristön kiinteistönomistajat, jotka lupasivat osallistua kustannuksiin. Lopulta hanke putosi kaupungin syliin muka keskustan eheyttämisen hengessä. Eteläisen kehätien lobbaukseen osallistuivat Launeen kauppalan kauppiaat. Kauppamiehet tiesivät, että lisääntyvät liikennevirrat merkitsevät lisääntyviä asiakasvirtoja. Kaupan sijoittumisen ensimmäinen perussääntö ovat asiakasvirrat. Myymälät kannattaa sijoittaa sinne, missä asiakkaat liikkuvat.

Kun Laune alkoi kehittyä kauppalaksi 1960-luvulla, niin syynä oli autoistuminen. Vuosikymmenen alussa oli autojen maahantuonti vapautettu lisenssipakosta ja autojen määrä alkoi nopeasti kasvaa. Autovero otettiin käyttöön samaan aikaan ja vaikka se oli aika kova, niin se ei autokauppaa hidastanut. Olihan verot luvattu käyttää uusien teiden rakentamiseen. Lahdessa kuitenkin keskusta alkoi käydä ahtaaksi ja silloiset päättäjät päättivät kaavoittaa Launeen pellot uusien markettien kasvualustaksi.

Uuden eteläisen kehätien linjaus Launeen kautta on vain loogista jatkoa 50 vuotta sitten tehdyille päätöksille. Nykyiset poliittiset päättäjät eivät kuitenkaan ole tätä strategiaa ymmärtäneet, vaan astuivat toriparkkeineen miinaan. Kehätie tulee edelleen lisäämään ja kasvattamaan liikenne- ja asiakasvirtoja Launeella. Samalla se tulee lisäämään kauppojen sijoittumista alueelle, jossa vielä on runsaasti kasvunvaraa. Sen sijaan keskustan mahdolliset asiakasvirrat siirtyvät pysyvästi Launeelle ja keskusta hiljenee.

Lobbarien taistelu keskusta vastaan Laune on päättynyt Launeen voittoon. Launeella kävijät voivat samalla ihailla lähietäisyydeltä radiomastoja, kuten Kajala aikoinaan kehotti.

Keskustan kivijalkakauppojen ja ehkä koko kaupungin brändiksi sopisikin parhaiten vanha englantilainen sanonta ”Business for Pleasure” –  Bisnestä huvin vuoksi. Taitaa olla niin, että Lahden saaminen nousuun ei onnistu brändäämällä. Ainoa pelastus voisi olla Tampereen siirtäminen Heinolaan. Saataisiin kunnon käytävä. Voin tietysti olla väärässäkin – aika näyttää.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Pitkä vääntö

Ostovoimaparadoksi

Ostovoima on ollut päivän poliittinen puheenaihe vuoden käytännössä läpi vuosikymmenten. Se on kuitenkin osoittautunut kangastukseksi erämaassa. Epätoivoiset pyrkivät innokkaasti sitä kohti, mutta se vain loittonee. Tämä todistaa ainakin sen, että poliittiset päättäjät ja ay-liike eivät ymmärrä koko ostovoimakäsitettä. Ostovoimalla tarkoitetaan jokapäiväisessä elämässä sitä, kuinka paljon lompakko sietää tehdä ostoksia.

Ostovoimaan vaikuttavat muut tekijät ovat kysyntä ja tarjonta. Ostovoiman heiketessä tarjonta yleensä ylittää kysynnän. Kun kysyntä alkaa heiketä, sitä pyritään lisäämään ”halpuuttamalla” eli laskemalla tuotteiden hintoja. Tämähän on nähty viime talven aikana mainoksissakin. Ostovoimaa pyritään siis lisäämään hintajoustoilla. Suomessa on monilla aloilla hyvin keskittyneet markkinat, joten ostovoiman nousu ei välttämättä merkitse kulutuksen vähenemistä. Myös tuonti edellyttää hintajoustoja.

Vapailla globaaleilla markkinoilla ostovoima ei merkitse lainkaan sitä, että ostovoima pitäisi yllä, tai lisäisi kotimaista tuotantoa. Kilpailu on täällä, eikä se rajoitu erityisesti kotiotteluun, vaan tuotteita tulee kaikkialta maailmasta. Kun siis puhutaan kotimaan kulutuksesta, niin siihen sisältyy myös maahan tuotavat tuotteet. Juuri nyt kauppojen tiskin yli myytävistä tuotteista vain noin 40 % on Suomessa tuotettuja tuotteita. Kaiken lisäksi niissäkin on tuontiraaka-aineita.

Käytännössä siis voidaan todeta, että varsinaista kotimaista kysyntää ei sellaisenaan enää ole. Suomalainen ostovoima jakaantuu globaaleille valmistajille ja työllistää eri maiden kansalaisia. Onkin pakko ihmetellä, että kun meillä on erittäin tehokkaat tilastointijärjestelmät niin, mikseivät ne kerro koko totuutta ostovoimaparadoksista. Sopii myös kysyä, että miksi toimittajatkin ovat menneet tähän samaan halpaan?

Kansainväliset toimijat, joita Suomessakin on runsaasti, tuntevat hinnoittelussaan myös käsitteen ostovoimapariteetti (purchasing parity). Tällä tarkoitetaan sitä, että tuotteet ja palvelut hinnoitellaan kansallisen ostovoiman perusteella. Erityisen hyvin erot näkyvät Virossa, jonne matkailu Suomesta kasvaa vuosi vuodelta. Hyvä esimerkki on vaikkapa lääkkeiden hinnat Virossa. Samat lääkkeet ovat siellä huomattavasti edullisempia kuin Suomessa. Niitä myydään eri tuotemerkeillä ja hinnat on asetettu ostovoiman mukaan. Tosin pienempi byrokratiakin selittää osaltaan hintaeroja.

Ostovoiman lievä lasku tai entisellään pysyminen, ei merkitse kulutuksen kannalta käytännössä mitään. Toisaalta on myös niin, että hallitus ei voi toistaiseksi päättää, mitä kuluttajat kuluttavat. Tuotteissa mahdollisesti oleva Suomen lippu ei takaa tuotteen suomalaisuutta, joten kuluttajakaan ei tiedä minkä maalaista ostaa. !990-luvun laman jälkeen ihmiset panivat rahansa ulkomaan matkoihin ja vasta parin vuoden päästä alkoi varsinainen kulutus.

Edellisen tarkoituksena on todistaa, että mikään ei ole kuten ennen konsensusaikoina. Rajat ovat auki, tulleja ei ole, eikä myöskään omaa markkaa. Tosin markkakaan ei auttaisi, koska devalvaatiot aina heikensivät ostovoimaa, koska yli puolet joudutaan tuomaan muilta mailta vierahilta. Kolmikantakonsensuksen olisikin syytä käyttää peräänkuuluttamaansa innovointia ja keksiä joku uusi tälle vuosikymmenelle sopiva mantra. Ostovoimaparadoksi suorastaan huutaa päivitystä!

Kommentit pois päältä artikkelissa Ostovoimaparadoksi

WP Login